Lue keskustelun säännöt.
Uskon, että suurin yksittäinen vauvakatoon on se, että äitien harteille kasataan niin paljon vastuuta ja velvollisuuksia
02.10.2019 |
- Ura katkeaa tai kokee kolauksen
- Syyllistys jos on kotona tai jos on töissä
- Pitäisi olla bikinikunnossa nopeasti synnytyksen jälkeen
- Kritiikki liittyen imetykseen, vauvanhoitoon, vaatteisiin, ravintoon yms
- Siinä missä isä saa käydä baarissa ja saa aplodit kun viitsii vaihtaa vaipan, äiti on pyhä itsestäänselvyys
- Yms yms
Äitiys kuulostaa aivan kamalalta.
Kommentit (520)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se asioista luopuminen ei kyllä meidänkään perheessä mennyt tasan. Minä olin pois työelämästä, kun lapset olivat vauvoja (mies ei halunnut). Töihin palatessani melkein kaikki lapsiin ja kotielämään liittyvät asiat ovat minun harteillani edelleen. Mies ei muista mitään, eikä halua otraa asioita hoitaakseen. Esim. jos asiat riippuisivat miehestäni, jääkaappi olisi aina tyhjä (kokeiltu on), koti olisi yksi haiseva kaaos, lapset eivät harrastaisi mitään, koulu menisi päin p: tä, lapsilla olisi liian pieniä/ likaisia, rikkinäisiä vaatteita ja he eivät omistaisi pyöriä, suksia, luistimia, uikkareita ym, eivätkä tekisi luultavasti paljon muuta kuin pelaisivat koulun jälkeen.
Tähän kaikkeen ja omaan palkkatyöhöni (kolmivuoro) mun aika kuluu varmaan ainakin vielä seuraavat 5 vuotta. Omiin harrastuksiin ei ole aikaa eikä voimiakaan. Mutta en voi kyllä höllätä, koska rakastan lapsiani ja haluan että heillä on asiat hyvin.
Parisuhde varmaan kukoistaa.
No arvaat varmaan, että paljon ei riitä aikaa tai voimia parisuhteelle.
Arvaan. Nousee karvat pystyyn jo pelkästään tuota sun kirjoitusta lukiessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se asioista luopuminen ei kyllä meidänkään perheessä mennyt tasan. Minä olin pois työelämästä, kun lapset olivat vauvoja (mies ei halunnut). Töihin palatessani melkein kaikki lapsiin ja kotielämään liittyvät asiat ovat minun harteillani edelleen. Mies ei muista mitään, eikä halua otraa asioita hoitaakseen. Esim. jos asiat riippuisivat miehestäni, jääkaappi olisi aina tyhjä (kokeiltu on), koti olisi yksi haiseva kaaos, lapset eivät harrastaisi mitään, koulu menisi päin p: tä, lapsilla olisi liian pieniä/ likaisia, rikkinäisiä vaatteita ja he eivät omistaisi pyöriä, suksia, luistimia, uikkareita ym, eivätkä tekisi luultavasti paljon muuta kuin pelaisivat koulun jälkeen.
Tähän kaikkeen ja omaan palkkatyöhöni (kolmivuoro) mun aika kuluu varmaan ainakin vielä seuraavat 5 vuotta. Omiin harrastuksiin ei ole aikaa eikä voimiakaan. Mutta en voi kyllä höllätä, koska rakastan lapsiani ja haluan että heillä on asiat hyvin.
Parisuhde varmaan kukoistaa.
No arvaat varmaan, että paljon ei riitä aikaa tai voimia parisuhteelle.
Arvaan. Nousee karvat pystyyn jo pelkästään tuota sun kirjoitusta lukiessa.
Niinpä. Mutta mä en nyt jaksa ajatella kenenkään ulkopuolisen karvoja. Teen parhaani niin kauan kuin jaksan.
Tiedän, että moni nainen valitsee mieluummin mahdollisimman nopean paluun palkka töihin ja tasa-arvoa pyritään rakentamaan sitä kautta, mutta itsekin toivoisin siihen rinnalle äitiyden arvostamista ja tukemista. Nyt oletus on, että lapsi pusketaan ulos, nakataan ammattilaisten hoiviin ja jatketaan esittäen, että mitään ei tapahtunut ja samalla uuvutaan kaksoustaakan alle. Jos minä niitä lapsia teen yhden tai kaksi elämässäni, haluan viettää aikaa heidän kanssaan, tutustua heihin ja kasvattaa heitä, olla heidän apunaan ja tukenaan ja rakentaa kotia, joissa kaikkien on hyvä olla. Se ei lopulta ole pitkä aika elämästä ja useimmille naisille kokemus on ainutlaatuinen. Siksi itseäni hirvitti (varsinkin edellisen sadistihallituksen aikaan, mutta tätä kuulee myös mm. feministeiltä) puheet kotihoidontuen lakkauttamisesta ja lapsilisien leikkaamisesta. Ei se ole feminististä eikä edistä tasa-arvoa, vaan pakottaa naista miehen muottiin ja riistää naiselta asioita, jotka hän voi kokea (huom, tiedän että kaikki eivät koe) itselleen luontaisina ja elämässä tärkeinä. En halua olla mikään synnytyskone, vaan nauttia naisen ja äidin roolista sen sijaan, että se olisi pelkkä rasite ja taakka.
Eli kannatan valinnanvapautta: sekä uraäitiys että kotiäitiys kunniaan, äitiys ylipäätään. Samalla isyys ja isän rooli myös. Eikä tätä pidä tehdä lapsettomien kustannuksella, vaan yhteiskuntana osoittaa, että myös sitä äitien roolia yhteiskunnassa arvostetaan. Ja kotia, perhettä ja lapsia. Ei kyttäämistä, vaan resursseja.
Lapsiviha on mun mielestä yks oikein hyvä syy. Kyllä miehetkin niitä haluavat, mutta missään niitä ei saisi näkyä, tai jos näkyy niin täysin hiljaa ja liikkumatta pitäisi olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka näitä paineita ja vaatimuksia asettaa? Naiset ihan itse.
Ei. Nyt olet hakoteillä. Valtio, viranomaiset, yhteiskunta. Tätä on varmaan vaikea käsitttää lapsettomana.
Mä kyllä koen enimmäkseen, että ne on sellaiset kulttuurissa olevat implisiittiset, itsestäänselvyyksinä pidetyt oletukset äitiydestä ja naisen roolista. Niitä oletuksia vahvistetaan usein ihan jokapäiväisessä elässä, keslusteluissa, uutisissa jne. Ne ovat niin sisäänrakennettuja oletuksia, ettemme niitä usein edes huomaa, emmekä kyseenalaista. Mutta jos joku kyseenalaistaa, rikkoo normia ja toimii toisin, hän voi saada paljon syytöksiä muilta ihmisiltä. Jos koti on sotkuinen ja lapsilla likaiset vaatteet, kyllä se ajatus ensimmäisenä on, että minkälainen ÄITI heillä on ja mitä ÄITI tekee.
Koko keskustelu (sekä tämä ketju, että laajempi yhteiskunnallinen) pyörii edelleen naisten ja äitien ympärillä. Miehiin ei edelleenkään kohdistu sen enempää odotuksia kuin kritiikkiäkään perhe-elämään liittyen, vai kuinka monta kertaa isovanhempien hoitoapuketjuissa tuskaillaan pappojen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä? Koskahan tämä korjaantuu? Niin kauan kuin tilanne on tämä, ei ole mikään ihme, etteivät naiset halua lapsia. Heillehän on luvassa velvoitteita toisensa perään siinä missä isä vapaamatkustelee tässä mielessä koko vanhemmuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tämä keskustelu kuvaa keskimääräisen suomalaisen naisen sielunmaisemaa, niin rumaa on.
Lopettaneet uskomasta prinsessaleikkeihin ja romanttisiin komedioihin, realismi vaihtunut tilalle.
Realismia kai se inhorealismikin on...
Vierailija kirjoitti:
Tiedän, että moni nainen valitsee mieluummin mahdollisimman nopean paluun palkka töihin ja tasa-arvoa pyritään rakentamaan sitä kautta, mutta itsekin toivoisin siihen rinnalle äitiyden arvostamista ja tukemista. Nyt oletus on, että lapsi pusketaan ulos, nakataan ammattilaisten hoiviin ja jatketaan esittäen, että mitään ei tapahtunut ja samalla uuvutaan kaksoustaakan alle. Jos minä niitä lapsia teen yhden tai kaksi elämässäni, haluan viettää aikaa heidän kanssaan, tutustua heihin ja kasvattaa heitä, olla heidän apunaan ja tukenaan ja rakentaa kotia, joissa kaikkien on hyvä olla. Se ei lopulta ole pitkä aika elämästä ja useimmille naisille kokemus on ainutlaatuinen. Siksi itseäni hirvitti (varsinkin edellisen sadistihallituksen aikaan, mutta tätä kuulee myös mm. feministeiltä) puheet kotihoidontuen lakkauttamisesta ja lapsilisien leikkaamisesta. Ei se ole feminististä eikä edistä tasa-arvoa, vaan pakottaa naista miehen muottiin ja riistää naiselta asioita, jotka hän voi kokea (huom, tiedän että kaikki eivät koe) itselleen luontaisina ja elämässä tärkeinä. En halua olla mikään synnytyskone, vaan nauttia naisen ja äidin roolista sen sijaan, että se olisi pelkkä rasite ja taakka.
Eli kannatan valinnanvapautta: sekä uraäitiys että kotiäitiys kunniaan, äitiys ylipäätään. Samalla isyys ja isän rooli myös. Eikä tätä pidä tehdä lapsettomien kustannuksella, vaan yhteiskuntana osoittaa, että myös sitä äitien roolia yhteiskunnassa arvostetaan. Ja kotia, perhettä ja lapsia. Ei kyttäämistä, vaan resursseja.
Yleensä se on äiti, joka jää vauvavuodeksi kotiin ihan siitä syystä, että imetys sujuu helpommin. Ja olen samaa mieltä, että synnytyksestä toipumiselle ja imetykselle pitää antaa arvo. Mutta voi yhtälailla myös isä jäädä kotiin. Sen pitää olla vapaa valinta kaikilla. Ja varsinkin lasten kasvaessa isien pitäisi todella panostaa siihen omaan rooliinsa toisena vanhempana. Isien pitää aktivoitua, äitejä on syyllistetty jo ihan tarpeeksi. Mielestäni jokaiselle isälle pitäisi järjestää jo vauvan odotusaikana perusteellisempaa valmennusta tulevaan. Isien osallistamiseen pitäisi panostaa paljon enemmän. Yleensä äidit hankkivat tietoa jo raskausaikana ja pohtivat tulevaa vanhemmuutta. Isät kasvavat tähän paljon paljon hitaammin, jos enää koskaan. Usein heittävät hanskat tiskiin, koska äiti kuitenkin hoitaa ja tietää paremmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka näitä paineita ja vaatimuksia asettaa? Naiset ihan itse.
Ei. Nyt olet hakoteillä. Valtio, viranomaiset, yhteiskunta. Tätä on varmaan vaikea käsitttää lapsettomana.
Mä kyllä koen enimmäkseen, että ne on sellaiset kulttuurissa olevat implisiittiset, itsestäänselvyyksinä pidetyt oletukset äitiydestä ja naisen roolista. Niitä oletuksia vahvistetaan usein ihan jokapäiväisessä elässä, keslusteluissa, uutisissa jne. Ne ovat niin sisäänrakennettuja oletuksia, ettemme niitä usein edes huomaa, emmekä kyseenalaista. Mutta jos joku kyseenalaistaa, rikkoo normia ja toimii toisin, hän voi saada paljon syytöksiä muilta ihmisiltä. Jos koti on sotkuinen ja lapsilla likaiset vaatteet, kyllä se ajatus ensimmäisenä on, että minkälainen ÄITI heillä on ja mitä ÄITI tekee.
Koko keskustelu (sekä tämä ketju, että laajempi yhteiskunnallinen) pyörii edelleen naisten ja äitien ympärillä. Miehiin ei edelleenkään kohdistu sen enempää odotuksia kuin kritiikkiäkään perhe-elämään liittyen, vai kuinka monta kertaa isovanhempien hoitoapuketjuissa tuskaillaan pappojen tekemisiä tai tekemättä jättämisiä? Koskahan tämä korjaantuu? Niin kauan kuin tilanne on tämä, ei ole mikään ihme, etteivät naiset halua lapsia. Heillehän on luvassa velvoitteita toisensa perään siinä missä isä vapaamatkustelee tässä mielessä koko vanhemmuutensa.
Veit sanat suustani. Keskystelun kärki pitäisi siirtää äideistä siihen, mitä isät tekevät. Isien täytyy itse nousta tasaveroisiksi vanhemmiksi äitien rinnalle. Kyse on siitä, mitä isät tekevät.
Ennen vanhaan oli koko suku lapsien kasvattamisen tukena. Asuttiin lähellä isovanhempia, serkkuja ym. Perheet eivät olleet niin totaalisen yksin kasvatusvastuun kanssa. Ennen vanhaan ei ehkä ollut myöskään niin tolkutonta kyttäämiskulttuuria päiväkotien, koulujen ja viranomaisten taholta. Toki silloin oli taas omat ongelmansa. Ei ennenkään perheen kasvattaminen mikään helppo juttu ollut.
Nykyään sitä yrittää vaan selviytyä kaikesta yksin. Mummot ja papat asuvat kaukana. Tai sitten mummoilla ja ukeilla on niin omat juttunsa elämässä, ettei halua viedä heidän aikaansa kysymällä hoitoapua. Ehkä isovanhemmat ovat jo niin vieraantuneet lapsenlapsistaan, että alkaa olla kynnystä viedä lapsia hoitoon mummolaan / pappalaan.
Tolkuton paine yhteiskunnan / koulun taholta yhdistettynä yksinäiseen lapsen kasvatukseen varmaan rajaa lisääntymisintoa. Joku ulkoapäin ohjattu yhteisöllisyyskään ei toimi, kaikki eivät ole lähtökohtaisesti yhteisöllisiä ventovieraiden ihmisten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikäli tämä keskustelu kuvaa keskimääräisen suomalaisen naisen sielunmaisemaa, niin rumaa on.
Lopettaneet uskomasta prinsessaleikkeihin ja romanttisiin komedioihin, realismi vaihtunut tilalle.
Realismia kai se inhorealismikin on...
Ilmeisesti ollaan kuitenkin lähempänä todellisuutta. Tuosta prinsessaunelmastahan miehet ovat aiemmin naisia mielellään syyllistäneet. Jos inhorealistinainen löytää itsensä parisuhteesta, niin sehän voi tarvittaessa yllättyä iloisesti.
Kumma että oma isäni muisti 90-luvulla kaikki perheneuvola- ja lääkärikäynnit sekä vei mut usein päikkyyn. Kaikkien kavereiden isät oli samanlaisia, hyviä isiä vaikka tuohon aikaan ei mitään isyysvapaita kukaan pitänyt.
Nyt näiden omien kavereiden miehet ovat aivan lapatossuja isinä. Isyysvapaat kyllä pidetään mutta se käytetään pelaamiseen ja juopotteluun, ja tätä tekevät myös ihan akateemisesti koulutetut miehet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt miettii, että Suomessa mies voi ihan pokkana väittää olevansa hyvä isä, vaikka jättää raskaana olevan vaimonsa miettimättä sen kummemmin, miten se vaikuttaa sekä tämän äidin että syntymättömän lapsensa hyvinvointiin, (voipa vielä kirjoittaa siitä kirjan ja saada kehuja tunteiden tulkkina olemisesta), niin en kyllä yhtään ihmettele, jos suomalaiset naiset eivät halua vanhemmuutta. Täällä pitää varautua siihen, että on valmis yksinhuoltajuuteen pienellä varoitusajalla. Kyllä se edelleen on niin, että äiti on päävastuussa. Mies on kuviossa mukana, vain sitten joskus jos ja kun huvittaa. Ja aina voi lähteä jos siltä tuntuu.
Tyypillinen katkera emakko, joka ei ole kelvollinen äidiksi. Pettänyt varmaan miestään, jäänyt kiinni ja katkeroitunut kun ei olekaan sitä elättäjää.
Kyllä ne paineet on meillä miehillä myös, kuinkas siinä usein käykään jos ero tulee ja niitä lapsia on siunaantunut? Naiselle huoltajuus oletuksena, koska sehän nyt on selvää että mies ei ole kelvollinen huoltaja missään nimessä, vaan alempiarvoinen naiseen nähden kasvattajana. Mies saa nähdä lapsiaan joka toinen viikonloppu ja nainen voi lapsuuden aikana mustamaalata ja erkaannuttaa lapset isästään. Tätä sitten sivusta seuraamaan seuraavat 20 vuotta ilman, että voi asiasta ääneen kenellekään puhua saati sitten yrittää korjata lasten suusta tulevia asioita. Täysikäisyyden kohdalla sitten viimein selviää, että emäntä oli äidiksi tulemisen jälkeen ottanut kernaasti vierasta kukkoa ja eron syy ei ollutkaan se huono isä, joka lähti huvikseen lätkimään.
Tarkkaan saa kumppaninsa valita, jos meinaa 20v kasvatustyöhön sitoutua.
Lähihuoltajuuden saa erossa se, joka on liitossa ollessa ollut lasten ykköshuoltaja. Tämäkin tilasto tasoittuisi isien aktivoitumisella.
Täysin samaa mieltä.
Lisäksi onhan se lapsiperhe-elämä aikamoista kaaosta verrattuna lapsettoman talouden elämään. Lapsiperheessä myös tehdään asiat lasten ehdoilla, aikuistaloudessa voi tehdä just sitä, mistä itse sattuu tykkäämään. Hyvin erilaista elämää siis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä on sankari-isä jos hoitaa lasta kotona, kun äiti käy jumpassa/lenkillä/matkalla/palaa töihin. Äiti tekee aina väärin teki niin tai näin. Äitin panostusta lasten hoitoon ei arvosteta eikä sankarin viittoja ole jaossa. Äiti on itsestäänselvyys.
Vierailija kirjoitti:
Eli kannatan valinnanvapautta: sekä uraäitiys että kotiäitiys kunniaan, äitiys ylipäätään. Samalla isyys ja isän rooli myös. Eikä tätä pidä tehdä lapsettomien kustannuksella, vaan yhteiskuntana osoittaa, että myös sitä äitien roolia yhteiskunnassa arvostetaan. Ja kotia, perhettä ja lapsia. Ei kyttäämistä, vaan resursseja.
Kyllä! Uraäityis ammattikoulusta lähtien kunniaan! Tasaisin väliajoin lasta pihalle kouluttamattomasta, laiskasta naisesta, jonka unelmana on se maailman tärkein, vaativin ja vaikein ammatti: äiteys! Olla kotona 20 vuotta ja sen jälkeen ansaitusti eläkkeelle, koska eihän nyt hyvänen aika voi olla niin, että tuollaisen uroteon jälkeen pitäisi oikeisiin töihin mennä! Mitä varten ne miehet oikein ovat?! Töihin siitä! ja nyt sitä arvostusta meille uraäideille. Jos luomutiloja tuetaan niin kyllä tälläiseen toimintaan voisi EU:n maataloustuista lohkaista palan myös uraäideille!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos nyt miettii, että Suomessa mies voi ihan pokkana väittää olevansa hyvä isä, vaikka jättää raskaana olevan vaimonsa miettimättä sen kummemmin, miten se vaikuttaa sekä tämän äidin että syntymättömän lapsensa hyvinvointiin, (voipa vielä kirjoittaa siitä kirjan ja saada kehuja tunteiden tulkkina olemisesta), niin en kyllä yhtään ihmettele, jos suomalaiset naiset eivät halua vanhemmuutta. Täällä pitää varautua siihen, että on valmis yksinhuoltajuuteen pienellä varoitusajalla. Kyllä se edelleen on niin, että äiti on päävastuussa. Mies on kuviossa mukana, vain sitten joskus jos ja kun huvittaa. Ja aina voi lähteä jos siltä tuntuu.
Tyypillinen katkera emakko, joka ei ole kelvollinen äidiksi. Pettänyt varmaan miestään, jäänyt kiinni ja katkeroitunut kun ei olekaan sitä elättäjää.
Kyllä ne paineet on meillä miehillä myös, kuinkas siinä usein käykään jos ero tulee ja niitä lapsia on siunaantunut? Naiselle huoltajuus oletuksena, koska sehän nyt on selvää että mies ei ole kelvollinen huoltaja missään nimessä, vaan alempiarvoinen naiseen nähden kasvattajana. Mies saa nähdä lapsiaan joka toinen viikonloppu ja nainen voi lapsuuden aikana mustamaalata ja erkaannuttaa lapset isästään. Tätä sitten sivusta seuraamaan seuraavat 20 vuotta ilman, että voi asiasta ääneen kenellekään puhua saati sitten yrittää korjata lasten suusta tulevia asioita. Täysikäisyyden kohdalla sitten viimein selviää, että emäntä oli äidiksi tulemisen jälkeen ottanut kernaasti vierasta kukkoa ja eron syy ei ollutkaan se huono isä, joka lähti huvikseen lätkimään.
Tarkkaan saa kumppaninsa valita, jos meinaa 20v kasvatustyöhön sitoutua.
Tiedätkö emakko-kortteinesi edes mihin olet vastaamassa? :D Tai arvaillessasi mitä kirjoittaja on tai ei ole parisuhteessaan kokenut, tai onko sitä edes.
Tuon blogin kirjoittaja on mies. Vaimonsa (se jonka petti ja jätti raskaana) ei ole sitä kirjoittanut. eri
Vierailija kirjoitti:
Äidit aina rakastavat lapsiaan, mun mielestä enempi vauvakatoon on syynä homous ja lesbous, jota on ruvettu suosimaan. Homot ja lesbot oikein nostetaan jalustalle ja jo nuorisoa kannustetaan homouteen.
Homous on yleensä ihmisen itsensä valinta. ennen, kun homous oli rangaistavaa, harva edes yritti elää toisen homon kanssa.
Oli luonnollista, että etsittiin elämän kumppaniksi vastakkaista sukupuolta oleva, koska muuta vaihtoehtoa ei ollut. poikamiehiä oli, mutta he elivät sitten yksin, vailla mitään parisuhdetta.
Homous on säälittävää ja jumalan pilkkaa. Jumala loi miehen ja naisen elämään yhdessä.
En pidä lapsista. Olen hetero.
En usko että koskaan päästään siihen tilanteeseen että isät hoitavat lapsia yhtä paljon kuin äidit tai että kotityöt jakautuvat tasaisesti sukupuolten välille.
Perustan väittämäni sillä että eihän kukaan nytkään pakota tai ohjaa naisia hoitamaan lapsia tai tekemään kotitöitä.
Vapaassa yhteiskunnassa jokainen saa olla oma itsensä.
Mun mies ainakin osallistuu tasapuolisesti kaikkeen, siksi meillä varmaan onkin neljä lasta. Yksin en jaksaisi.
Silti minä stressaan kaikesta enkä osaa vaan rentoutua ja leikkiä lasten kanssa kun yritän vaan täyttää sitä täydellisen äidin muottia, johon en kuitenkaan tunnu mahtuvan.
Mies osaa ottaa rennosti ja keskittyä hetkeen. Ei häntä haittaa mitä muut ajattelee hänen kasvatusmetodeistaan, häntä ei kiinnosta imetysten pituudet tai synnytystavat, hän ei mieti traumatisoituuko vauva jos joutuu/pääsee kerran elämässään yökylään tai onko jäähy henkistä väkivaltaa. Hän pärjää aivan mainiosti käyttäen ihan vaan sitä omaa maalaisjärkeä.
Miksi me naiset ollaan niin ankaria itsellemme ja toisille naisille vielä pahempia?
No arvaat varmaan, että paljon ei riitä aikaa tai voimia parisuhteelle.