Onko täällä lapsettomia kolmekymppisiä?

En ole oikein koskaan osannut haluta lapsia tai nähdä itseäni äitinä. Se on vieras ja kummallinen ajatus, enkä tajua miksi joillekin lastensaaminen on niin tavattoman oleellista ja tärkeää. Epäilen ettei vanhemmuus ole minua varten.

Olen 32v, yhdessä puolison kanssa teinistä asti, naimisissa ja kaikkea. Varmaan olisin jo halunnut lapsia jos niin olisi ollakseen, mutta ei. Kissoja meillä on, ne halusin ja olen aina pitänyt eläimistä ja ne ovat aina kuuluneet tulevaisuudennäkymiini. Perheeni on koossa jo, en kaipaa enempää ihmisiä. Enkä enempää huolia, murhetta ja vastuuta.

Tähän päälle vielä lisänä liuta erilaisia eettisiä ja järkeen perustuvia syitä, miksi lapsia ei kannata ehdoin tahdoin hankkia.

... ... ...

Sanoisin että entistä useammalla on entistä enemmän syitä olla hankkimatta lapsia. Ei halua, ei voi tai ei kannata. Tai voi vaan pysyä siinä perusasetuksessa, lapsettomana. Kun enää ei ole niin itsestäänselvästi tapana, että lapsia vaan kuuluu tulla, niin jää tilaa punnita ja pohtia haluaako niitä edes.

En ole löytäny naista joka jaksais katella mua pitempään kuin pari kuukautta.

syy on se, etten halua ottaa niin isoa vastuuta enkä sitoa itseäni varsinkaan henkisesti kehenkään.

Minulla ei ole tarvetta olla kenellekään opettaja/kasvattaja, enkä tunne tarvetta jatkaa juuri minun geenejäni eteenpäin.

Olen 29 vuotias mies ja minä en ole tehnyt lapsia koska en ole koskaan seurustellut sekä en koe että parisuhde tai perhe on minulle sellaisia asioita että ne on minun pakko saada. En siis etsimällä etsi edes kumppania itselleni.

En myöskään ole kovinkaan sellainen ihminen että välitän kovasti lapsista ja lapsen hoitaminen ei kiehdo kovinkaan paljoa minua.

Olen 32v nainen. En ole koskaan halunnut lapsia enkä usko, että mieleni muuttuu vaikka sitä hoettiinkiin kun teininä ilmoitin, etten omia lapsia halua. En pysty kuvittelemaan itseäni äitinä. Minulle oma rauha on tärkeää ja jo pelkkä ajatus siitä, että vierelleni pyörisi melkein kokoaikaisesti minusta riippuvainen ihminen, tuntuu ahdistavalta. En tajua, miten ihmiset jaksavat työpäivän jälkeen raahautua päiväkotiin hakemaan muksujaan. Mukavampaa mennä kotiin, avata tietokone ja jumittua sen eteen kahvin kanssa. Lapsi veisi rahaa, mielummin tuhlaan itseeni ja laitan säästöön. En halua synnyttää enkä kärsiä raskauden vaivoja eli en ota turhaa riskiä, että kehoni menee pilalle. Onneksi miehenikään ei toivo lapsia.

Olen 30v, 10v avioliittoa takana ja mies teetätti vasektomian kuusi vuotta sitten (kun itsellä ei vielä ikä riittänyt, voisin itsekin vielä käydä sterilisaatiossa, varmuudeksi). 

Ajatus lisääntymisestä tuntuu kertakaikkisen vastanmieliseltä, koska se on yksinkertaisesti niin huono diili. En ihan ymmärrä miten ihmeessä se lapsista saatava hyöty voisi mitenkään korvata haittoja. Tähän sanottakoon, että omat vanhempani hankkivat jälkikasvua "koska niin vain kuuluu tehdä", eikä heitä ole kotoa lähtemiseni jälkeen paljoa kiinnostanut, että ehkä tuo on perinnöllistä tai asenne on siirtynyt eteenpäin, mutta onneksi minä voin jättää tuon "pakollisen pahan" välivaiheen elämässä kokonaan väliin ja elää täysillä omaa elämääni koko ajan, toisin kuin vanhempani joilla oli 20v tauko elämässään.

Surullisella tavalla huvittaa kun olen pienestä pitäen kuullut omahyväistä myhistelyä "kyllä se mieli muuttuu" ja nyt näyttääkin siltä, että aika hemmetin monella se ei todellakaan olekaan muuttunut ja alkaakin olemaan jo vähän hätä tämän syntyvyysasian kanssa. Ihannetilanteessahan lasten teko maksaisi vaivan ja kannattaisi, että kai me kaikki voimme katsoa vähän peiliin siinä suhteessa. 

Olen aika lyhyt mies. Ei tällä pituudella (175) ole toivoakaan puolison löytymisestä. Saati, että se olisi normaalin nätti nuori nainen. 

Oon aina rakastunu naisiin jotka ei halua lapsia. 

Mä haluaisin lapsen, mutta kumppani ei halua. Kumppania voisi ehkä vielä vaihtaa, mutta 33-vuotiaana epätodennäköistä enää löytää ketään isäehdokasta. Oman lisänsä tuo sekin, että edellisessä suhteessa lasta yritettiin, mutta tuloksetta. Vaatisi siis mahdollisesti vielä lapsettomuushoidot päälle, eikä tietystikään kukaan lapsia haluava mies valitse naista, joka ei välttämättä pysty ikinä lapsia saamaan. Loppuikäni siis joudun miettimään, että mitä jos.

Olen 28v/N. Miehet pitävät minua liian nuorena, söpönä, pikkutyttönä. Omien sekä kaverin havaintojen mukaan miehiä kiinnostaa vanhemmat naiset. Mieskaveri kertoi että he ovat energisiä, jaksavat tehdä kaikenäköistä ja ovat iloisia.

Minulla on muutama lähes 60 naistuttuja, heillä vientiä riittää. Mummotunnelissa 30-40v miehet tulevat heitä iskemään.

Tämä kaikki on täysin totta. Kiva että vanhemmillekin naisille on elämää. Jotain meissä nuorissa mättää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Osaatteko te, jotka ette ole koskaan halunneet lapsia, arvioida, miksi teidän ikäisissä tämä on yleisempää kuin mitä on ollut esim. meillä viisikymppisillä?

Ehkä vielä teidän ikäisillä lasten hankkiminen oli vielä sen verran itsestäänselvyys, että vain harvat kyseenalaistivat sitä.

Olen itsekin viisikymppinen vela ja luulen, että meidän aikana elettiin vielä aika tukevasti yhtenäiskulttuurissa. Tehtiin samat valinnat kuin muutkin samanikäiset ja aika harva niitä kyseenalaisti. Me velana pysyneet olimme sitten niitä harvoja sitkeitä sissejä, joihin ei painostus tehonnut. Nykyään ymmärretään, että elämää voi elää monella tavalla. Hyvä niin!

Täällä kolmas 5-kymppinen vela (nainen olen). Olen niin onnellinen, että nuoremmilla ikä- ja sukupolvilla on enemmän elämäntapavaihtoehtoja valtavirrassakin kuin mitä meille tarjottiin kun oltiin nuoria. Meillekin oli toki ehkäisyvälineet tarjolla, mutta nuoret saavat lisäksi nauttia elämästä ilman metoo-miehiä tai ainakin sellaista käytöstä paheksutaan nykyään ihan eri lailla kuin 80-luvulla.  Itseltäni ainakin meni lisääntymisiässä maku liian moniin miehiin, ja kun muistan jo noin 10-vuotiaana sanoneeni ettei lapset kiinnosta, kohtaloni oli sinetöity.  Nautin elämästäni!

Minussakin on se valuvirhe etten yksinkertaisesti halua lapsiperhe-elämää. En myöskään ole koskaan halunnut naimisiin tai tuntenut pakottavaa tarvetta löytää edes kumppania. Maailmassa on niin paljon mielenkiintoisempiakin eläimiä, etten käsitä miksi minun pitäisi kaitsea juuri ihmislasta. Olen vanhuksena luultavasti liskoja harrastava kylähullu joka maalailee pihallaan tauluja. Ja se on minusta ihanaa. Asumme miesystävän kanssa kahden pohtimatta sen kummemmin mitä yhteiskunta meiltä odottaa.

N34

En ole löytänyt miestä, joka tekisi oman osuutensa kotitöistä käskemättä. Kyllä sen arvaa mitä lapsen myötä tapahtuisi. Huono diili. Ei kiitos. Isäksi voisin ryhtyä! N37

nosto

Vierailija kirjoitti:

Olen aika lyhyt mies. Ei tällä pituudella (175) ole toivoakaan puolison löytymisestä. Saati, että se olisi normaalin nätti nuori nainen. 

175cm on ihan normaali, hyvä pituus miehelle. Ymmärtäisin valituksen, jos olisit oikeasti lyhyt mieheksi (alle 160 cm?) 

N, 155 cm.

Ps. Olen seurustellut miehen kanssa, joka oli minua lyhyempi! 

Minä en miehenä halua äidiksi mutta isä voisin olla.

En halua olla äiti koska lapsen hoitaminen ei minua kiinnosta yhtään.

Lapsia en siis halua tähän yhteiskuntaan, en edes silloin jos jostain löytyisi kumppani kuka haluaisi olla äiti.

m31

Olen kohta 35-vuotias nainen. Löysin kumppanini vasta kolme vuotta sitten ja hän on minua 6 vuotta nuorempi, eikä ole kokenut olevansa valmis isäksi ennenkuin on itse täyttänyt 30 vuotta. Olemme kyllä jutelleet asiasta ja meidän on tarkoitus alkaa yrittämään lapsen tekoa ensi vuonna. Mieheni on myös tietoinen, että viivyttelymme on saattanut maksaa meille sen, että olen liian vanha saamaan lapsia. Koemme silti molemmat, että tämä on ainoa vaihtoehto meille, sillä halusimme olla molemmat varmoja siitä, että koemme olevamme valmiit vanhemmiksi. Eli jos lapsi on tullakseen, se tulee ainakin onnellisille, omassa suhteessaan vakaalla ja varmalla pohjalla oleville ja sitä toivoville vanhemmille. 

En vain halua.

Mies on, iso talo, talous kunnossa.

Huvittavaa on kuinka ihmiset aina sanoo, että olen hyvin äidillinen. Huolehdin aina muiden tarpeista ja hyvinvoinnista. Sukulaislapset pitää minusta ja minä heistä. On useita kummilapsia.

En silti vaan koe halua saada omia lapsia.

Olen mies. Minun tekemiseni eivät vaikuta tilastoihin. Tunnen hyvin monta naista jolla on monta lasta, mutta aika moni lapseton nainen on jäänyt etäiseksi. Ehkä heillä on omat piirit ja sieltä voisi ne syyt löytyä.

Vierailija kirjoitti:

Hyviä, lapsia toivovia miehiä on todella vähän tarjolla erityisesti +30 ikäluokassa.

Koska nykypäivänä ei voi nojautua miehen tulojen varaan, korostuu oma työtilanne ja varallisuus. Yritykset hyvin nihkeästi palkkaavat lapsettomia kolmekymmenen ikävuoden ylittäneitä naisia toistaiseksi voimassaoleviin työsuhteisiin.

Edes miehen puute ei ole lapsettomuuden tärkein tekijä. Voisin itse turvautua keinohedelmöitykseen, mutta ne ovat hyvin kalliita, joten se vakituinen ok-palkkainen työ olisi ehdottoman tärkeää.

Huutelen taustalta. Onhan tietenkin nykyään ''keksitty'' tämä maankuulu muumimuki menetelmä jota ainakin jotkut naisparit ovat käyttäneet. Tällaisia miehiä liikkui ainakin yhteen aikaan suomi24:ssa, iskurissa ja kaksplussan puolella.