Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksi en ''tee'' lapsia?
30.09.2019 |
Ei ole parisuhdetta, enkä yksin halua ottaa sitä riskiä, että lapsi olisi mahdollisesti sairas, vammainen tai näitä adhd-lapsia joita joka toisella on nykyään. Palkkani ei ole tarpeeksi iso että voisin palkata hoitoapua ja yhteiskunnan tukeen ei voi luottaa.
Kommentit (208)
Itse koen suurta onnea lapsistani. Elämä ennen heitä tuntuu merkityksettömältä ja ontolta. Toisaalta eihän kaikilla ole samoin, jos ei kykene vanhemmuuteen, ei lapsia tulisi saada, jokainen tietää itse parhaiten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vammaisuuden pelko on noussut niin isoksi asiaksi. 99 prossaa lapsista kuitenkin on aivan terveitä, jos niitä ei tahallaan vammauta (esim. alkoholi) kohdussa.
Onko media niin paljon tehnyt juttua "erityslapsista", että niitä tosiaankin tuntuu olevan joka toisella? Ei ole oikeasti. Ja yleensä ihan lievät vammat ovat elämänkulussa kuitenkin ihan hallittavissa. Tällaisa vakavasti vammaisia on promille.
Mutta kysymykseen. En tee lapsia, koska ikäni puolesta olen siihen jo kyvytön. On jo kolme aikuista. Yhtään lapsenlasta ei ole ja jos ei tule, niin aivan hyvä. Ihan heidän oma asiansa.
Varmaan ihan yhteiskunnalliset asiat, jos pelottaa jo ihan terveen lapsenkin pärjääminen (varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon, opetuksen, tukitoimien jne romahtaminen), niin tottakai vammaisen lapsen saaminen pelottaa aivan vietävästi, sekä sen lapsen että perheen kannalta.
Vammaisuuden pelko oli ainoa syy, miksi en lasta vuosikausiin halunnut. Pitkän empimisen jälkeen otin riskin, ja vaimon kanssa lapsen hankimme. Kaikki meni onneksi hyvin ja sujuvalla yhteispelillä vanhemmuus on ollut vaivatonta.
Vauvoja olisi, ellei hedelmällisessä iässä olevia naisia syrjittäisi työelämässä, jos miehiin voisi luottaa ja jos (kun se lortti kuitenkin häipyy) yksinhuoltajuus olisi sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti turvattu vaihtoehto. Se ei saa aiheuttaa tulo- ja eläkekuoppaa eikä sosiaalista putoamista. Äidit on sankareita ja menevät läpi vaikka harmaan kiven saadakseen lapsilleen hyvän elämän.
Tälläkin palstalla solvataan jatkuvasti yh-äitejä ikäänkuin miesten piittaamattomuus olisi näiden naisten vika.
Asiaan liittyy vain yksinkertaisesti liian monta liian isoa pelkoa, mm:
-pelko että lapsi ei ole terve
-pelko että itse vammautuu synnytyksessä
-pelko että jää yksin kasvatusvastuuseen
-pelko että omat mt-ongelmat pahenevat uudelleen eikä ole sopiva vanhemmaksi
-pelko että köyhyyteni "tuhoaisi" myös lapsen elämän
-pelko että lapsesta tulee rikollinen/rai*kaaja tms
Luulen, että me, jotka tänne palstalle nyt kirjoittelemme, olemme viimeisiä sukupolvia, jotka saavat elää elämänsä melko turvallisessa Euroopassa. Poliittinen liikehdintä ja ilmastonmuutos tulevat pitämään huolen siitä, että nykypäivän vauvat ja pikkulapset tulevat näkemään paljon raadollisemman maailman, kuin me. Ei tulisi mieleenkään tehdä lapsia, joita odottaa sellainen tulevaisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vauvoja olisi, ellei hedelmällisessä iässä olevia naisia syrjittäisi työelämässä, jos miehiin voisi luottaa ja jos (kun se lortti kuitenkin häipyy) yksinhuoltajuus olisi sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti turvattu vaihtoehto. Se ei saa aiheuttaa tulo- ja eläkekuoppaa eikä sosiaalista putoamista. Äidit on sankareita ja menevät läpi vaikka harmaan kiven saadakseen lapsilleen hyvän elämän.
Tälläkin palstalla solvataan jatkuvasti yh-äitejä ikäänkuin miesten piittaamattomuus olisi näiden naisten vika.
Jos tuo on tärkeää, niin miksi miehen valinnassa hartioiden leveys ja assertiivinen, itsevarma käytös on kuitenkin ensisijainen valintaperuste?
Liikaa huonoja miehiä. Hyvistä on pula.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvoja olisi, ellei hedelmällisessä iässä olevia naisia syrjittäisi työelämässä, jos miehiin voisi luottaa ja jos (kun se lortti kuitenkin häipyy) yksinhuoltajuus olisi sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti turvattu vaihtoehto. Se ei saa aiheuttaa tulo- ja eläkekuoppaa eikä sosiaalista putoamista. Äidit on sankareita ja menevät läpi vaikka harmaan kiven saadakseen lapsilleen hyvän elämän.
Tälläkin palstalla solvataan jatkuvasti yh-äitejä ikäänkuin miesten piittaamattomuus olisi näiden naisten vika.
Jos tuo on tärkeää, niin miksi miehen valinnassa hartioiden leveys ja assertiivinen, itsevarma käytös on kuitenkin ensisijainen valintaperuste?
Valehtele itsellesi niin paljon kuin haluat. Se ei sinun pariutumistasi edistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvoja olisi, ellei hedelmällisessä iässä olevia naisia syrjittäisi työelämässä, jos miehiin voisi luottaa ja jos (kun se lortti kuitenkin häipyy) yksinhuoltajuus olisi sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti turvattu vaihtoehto. Se ei saa aiheuttaa tulo- ja eläkekuoppaa eikä sosiaalista putoamista. Äidit on sankareita ja menevät läpi vaikka harmaan kiven saadakseen lapsilleen hyvän elämän.
Tälläkin palstalla solvataan jatkuvasti yh-äitejä ikäänkuin miesten piittaamattomuus olisi näiden naisten vika.
Jos tuo on tärkeää, niin miksi miehen valinnassa hartioiden leveys ja assertiivinen, itsevarma käytös on kuitenkin ensisijainen valintaperuste?
Ei ainakaan mulla ole. Keltaisessa ruusussa noita saattaisi hyvinkin olla sellaisille joita sattuu kiinnostamaan toisenlainen meininki ;D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole suhteessa sen miehen kanssa, jonka kanssa haluaisin vauvan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi vammaisuuden pelko on noussut niin isoksi asiaksi. 99 prossaa lapsista kuitenkin on aivan terveitä, jos niitä ei tahallaan vammauta (esim. alkoholi) kohdussa.
Onko media niin paljon tehnyt juttua "erityslapsista", että niitä tosiaankin tuntuu olevan joka toisella? Ei ole oikeasti. Ja yleensä ihan lievät vammat ovat elämänkulussa kuitenkin ihan hallittavissa. Tällaisa vakavasti vammaisia on promille.
Mutta kysymykseen. En tee lapsia, koska ikäni puolesta olen siihen jo kyvytön. On jo kolme aikuista. Yhtään lapsenlasta ei ole ja jos ei tule, niin aivan hyvä. Ihan heidän oma asiansa.
On kyllä niin, että media nostaa jatkuvasti esiin äidin ikää kohonneena riskinä lapsen vammaisuudelle. Ei takuulla tee hyvää perheenperustamishaluille. Ei riitä, että tekee lapsia, ne olisi pitänyt tehdä jo. Syyllistetään, vaikka lasten teko varhain ei ole historiassa ollut läheskään aina yleisin tapa, vaan ensisynnyttäjien ikä on ollut välillä hyvinkin korkea.
Minä taidan tuntea kaksi perhettä, joiden lapsilla ei ole kroonista sairautta tai erityispiirteitä. Menoihin nyt mistään atopiasta tai lukihäiriöstä. Minusta se on aika vähän, tunnen tai tiedän kuitenkin paljon lapsiperheitä.
Miten laskeetaan "erityispiirre" tai edes krooninen sairaus. Eiköhän tietyllä tyylillä ihan jokaisessa meissä ole erityispiirre ja useissa jokin lievä krooninen sairauskin.
Miten meidän maailmat voi poiketa niin paljon toisistaan, että omasta tulokulmastani suurimmalla osalla on aivan terveet lapset. Toki tiedän perheitä, joissa lapsella on esim. astma, ykköstyypin diabetes tai neurologisia poikkeamia. Tiedän myös perheitä, joissa on monivammainen lapsi tai down.
Kukaan ei tähän ole kuollut vanhemmuudensa kanssa, vaan hoitotasapainoa pidetään yllä ja ei ole elämän keskiössä. Mutta siinä missä sinä tiedät vain pari perhettä, jossa olisi terveitä lapsia, niin suurin osa taas minun tuttavapiiristäni. Eli olisiko tosiaan näkökulmassa eroa?
Ei sinun ”tulokulmasi” vaikuta siihen, mikä on krooninen sairaus ja mikä ei. Ykköstyypin diabetekseen on nykyään hyvä hoito, mutta se ei tarkoita, etteikö se olisi myös potentiaalisesti hengenvaarallinen. Jos vaikeasti autistinen lapsi ei opi koskaan puhumaan, sinun ”tulokulmasi” ei muuta asiaa.
Hienoja ihmisiä, sekä lapset että heidän vanhempansa, joista moni yksinhuoltaja (miehet tuntuvat katoavan äkkiä erityisesti lapsen vaikeamman vamman tai sairauden tullen).
Erityislapsia on lähipiirissäni paljon, ihan sama mitä sanot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vauvoja olisi, ellei hedelmällisessä iässä olevia naisia syrjittäisi työelämässä, jos miehiin voisi luottaa ja jos (kun se lortti kuitenkin häipyy) yksinhuoltajuus olisi sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti turvattu vaihtoehto. Se ei saa aiheuttaa tulo- ja eläkekuoppaa eikä sosiaalista putoamista. Äidit on sankareita ja menevät läpi vaikka harmaan kiven saadakseen lapsilleen hyvän elämän.
Tälläkin palstalla solvataan jatkuvasti yh-äitejä ikäänkuin miesten piittaamattomuus olisi näiden naisten vika.
Jos tuo on tärkeää, niin miksi miehen valinnassa hartioiden leveys ja assertiivinen, itsevarma käytös on kuitenkin ensisijainen valintaperuste?
Päivän mansplainaus 😂😂😂😂😂
Minulla on takana kaksi avioliittoa ja pitkä seurustelusuhde, nytkin olen suhteessa.
Näille neljälle miehelleni ei ole yhteistä pituus, laatikkoleukaisuus, assertiivisuus tai leveät hartiat, vaan älykkyys ja kyky ottaa muut ihmiset huomioon. Yksikään heistä ei ole narsisti, yksikään heistä ei syytä naisia mistään eikä piiloudu "miehen biologian" taakse vaan kantavat vastuun tekemisistään ja käytöksestään itse.
Lasteni isä oli vuorovaikutustaidoiltaan toiseksi surkein. Siksi me erosimmekin. Lisäksi hän opetteli alkoholistiksi.
En tee lapsia enää (1 siis löytyy jo), koska
-arki on yhtä juoksemista jo nyt. Minulla ja miehellä molemmilla stressaava työ ja tuntuu, ettei ehdi palautua iltaisin ja viikonloppuisin.
-olemme keskituloisina, joten meillä ei olisi rahaa enää toiseen lapseen. Haluamme tarjota ainokaiselle mahdollisuuden harrastuksiin ja lomilla reissuihin.
-lapsemme on nyt 6v ja olemme tämän kuuden vuoden aikana olleet kahdesti mieheni kanssa kahden kesken jossain. Toiset isovanhemmat asuvat toisella puolella Suomea ja toiset 1km päässä, mutta he eivät halua lastamme hoitaa koska kuulemma pääsemme jo nyt liian helpolla. (He olisivat halunneet monta lastenlasta, koska heilläkin suurperhe)
-päivähoito on ihan surkeassa jamassa. Työntekijät vaihtuvat ja vakituiset sairastelevat työtaakan alla. Onneksi lapsemme on jo eskarissa.
Minulla on äidiltä tyttärelle periytyvä sairaus, joten olemme äärimmäisen onnellisia 1 pojan saamisesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Synnyttämisen veretseisauttava pelko on jotenkin uusi ilmiö myös.
Totta kai se vähän esikoisen kanssa jännitti, en sitä sano. Mutta nämä pelkopolit ja kauhea hysteria"paikkojen repeämisestä" olivat tuntemattomia (tai niistä ei puhuttu) vielä 90-luvulla, jolloin sain kolme lasta alateitse syntyneinä.
Mikähän siinä?
Nostetaan tikun nokkaan yksi pidätyskykynsä menettänyt ja unohdetaan autuaasti, että vain yksi tuhannesta saa mitään pysyvämpiä edes lievempiä haittoja.
Ja tämä kropan menettämisen pelko. Ovatko nyt itsestään aina huolehtivat naiset mitenkään sen kummemman näköisiä kuin ennen raskautta? Ovatko kuninkaalliset tai megajulkkikset? Eivät. Mutta tietysti se alun perin satakiloinen naapurin muija on 130-kiloinen parin lapsen jälkeen.
Ja ihan raskauden vika?
"Synnyttämisen veretseisauttava pelko on jotenkin uusi ilmiö myös. " Ei ole.
"Nostetaan tikun nokkaan yksi pidätyskykynsä menettänyt ja unohdetaan autuaasti, että vain yksi tuhannesta saa mitään pysyvämpiä edes lievempiä haittoja. " Repäisit nyt perseestäsi tämän luvun.
Kuulostat joltain palstamieheltä. Et näytä tietävän synnytyksistä mitään, vähättelet sen riskejä ja vaikutuksia naisen kehoon, arvostelet naisten ulkonäköä ja puhut kuin ulkonäkö olisi se suurin ongelma synnytyspelkojen suhteen (ja puhut naapurin satakiloisesta muijasta...). Täydellinen miesnäkökulma aiheeseen.
Miehet sanovat että koska ei saa naista parikymppisenä.
Naiset sanovat että koska ei löydy luotettavaa ja vakiintumishaluista miestä kolmekymppisenä.
Voisiko tästä vetää johtopäätöksiä? Naiset haluavat viettää villiä ja vapaata elämää tai seukata jännien menomiesten kanssa parhaat vuotensa. Lapsikuumeen iskiessä pitäisi löytää sopiva mies h-e-t-i tai muuttaa menomies perhemieheksi nanosekunnissa. Ja sitten yhtäkkiä miehet ovatkin sikoja.
En hanki lapsia koska olen steriili.
Vierailija kirjoitti:
Vauvoja olisi, ellei hedelmällisessä iässä olevia naisia syrjittäisi työelämässä, jos miehiin voisi luottaa ja jos (kun se lortti kuitenkin häipyy) yksinhuoltajuus olisi sosiaalisesti, emotionaalisesti ja taloudellisesti turvattu vaihtoehto. Se ei saa aiheuttaa tulo- ja eläkekuoppaa eikä sosiaalista putoamista. Äidit on sankareita ja menevät läpi vaikka harmaan kiven saadakseen lapsilleen hyvän elämän.
Tälläkin palstalla solvataan jatkuvasti yh-äitejä ikäänkuin miesten piittaamattomuus olisi näiden naisten vika.
Ja kuitenkin 70-80% avioeroista tapahtuu naisen aloitteesta, yleensä sen jälkeen kun puitteet on hankittu ja lapset ovat suht isoja.
Todisteet puhuvat sen puolesta että miehet ovat vaarallisemmassa asemassa joutua hyväksikäytettäviksi. Kiinnostus lopahtaa sillä sekunnilla kun miehelle ei ole enää käytännön tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Miehet sanovat että koska ei saa naista parikymppisenä.
Naiset sanovat että koska ei löydy luotettavaa ja vakiintumishaluista miestä kolmekymppisenä.
Voisiko tästä vetää johtopäätöksiä? Naiset haluavat viettää villiä ja vapaata elämää tai seukata jännien menomiesten kanssa parhaat vuotensa. Lapsikuumeen iskiessä pitäisi löytää sopiva mies h-e-t-i tai muuttaa menomies perhemieheksi nanosekunnissa. Ja sitten yhtäkkiä miehet ovatkin sikoja.
Höpö höpö miehet sanovat että koska ei saa naista parikymppisenä. Kuinka monen miehen mielessä edes käy lapsensaanti parikymppisenä?
Minä en tee lapsia, koska en todellakaan jaksa niistä huolehtia. Ihan riittävästi on ihan omasta elämästä huolehtimisesta. Siinä painavin syy. Muitakin syitä löytyy.
Alue: Aihe vapaa
Älä nyt. Pitää sitä olla joku siihen asti kunnes pääsee liittymään export-avioliitossa elävien seurueeseen. AV näyttää ajavan erittäin hyvin tämän asian.