"Estonialta selvinnyt Marge Rull. 'Piti olla itsekäs' "
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/c4b28d75-c224-47c6-9afb-c5dfdd5e0ba5
Mitä ajatuksia juttu herättää? Itselläni hyvin ristiriitaisia tunteita. Tavallaan ymmärrän että piti huolehtia omasta selviämisestään, tavallaan kuitenkin jutussakin tulee ilmi miten hän itse pyysi apua ja sai apua monesti. Kuitenkin itse hän ei ollut valmis auttamaan ketään. Todella ristiriitaiset fiilikset. Hienoa kuitenkin tietysti että hän oli yksi selvinneistä, jokainen niistä kuolemista oli turha.
Kommentit (2848)
Vierailija kirjoitti:
Marge olisi normaalina huutanut jalasta pitelevälle että Odota hiukan tai edes jotain. Ja miehelle että odota jalassani roikkuu vielä yksi. Margehan ei sen miehen selässä ollut mitenkään itse hukkumassakaan.
Voi luoja tätä ihmisten typeryyttä. Ihminen joka on vedenvarassa, ja peräti tuollaisessa aallokossa, joutuu potkimaan koko ajan pysyäkseen edes jotenkin pinnalla. Ei siellä voi jalat oikosena olla köllötellä . Jos joku tarttuu sinua jalasta kiinni, kun itsekin olet hukkumassa, et ikinä pystyisi sitä jalassa roikkujaa pelastamaan, kun tuskin siinä tilanteessa itseäsikään. Marge sentään sai pinnalla pysymiseen apua miehestä, josta itse oli saanut kiinni. On turhaa höpistä, että Marge olisi mitenkään voinut auttaa tuota veden alla ollutta.
Minä olen hyvä uimaan (uimahallissa), mutta mesessä, jossa on vaikka vain puolen metrin aallokko, uiminen on haasteellista. Saatika, että meressä on 6-7 metrin aallokko. Ja vesi kylmää....

Marge ei ollut enää hukkumassa vaan kiinni miehessä ja lautta edessä.

Sinä uitkin vaan mesessä joo :) Siellä on itsekkyys huipussaan varmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä, että onkohan itsekkyys sittenkään paras tapa toimia hätätilanteessa. Voi esimerkiksi olla niin, että jos muut ihmiset huomaavat, että joku toimii täysin itsekkäästi, tätä itsekästä ihmistä ei auteta niin mielellään. Jos taas auttaa toisia hätätilanteessa, saa itsekin apua helpommin.
Paitsi että katastrofitilanteessa kukaan tuskin jää analysoimaan toisen käyttäytymistä mitenkään.
Huoh tätä ihmisten simppeliyttä.
Kyllähän esimerkiksi Titanicilla oli selkeitä normeja ja sääntöjä minkä mukaan edettiin, esimerkiksi naiset ja lapset laitettiin ensin pelastusveneisiin. Mikset pysty keskustelemaan asiallisesti, vaan alat haukkumaan simppeliksi?
Ohis, mutta vaikutat aivan uskomattoman simppeliltä/tietämättömältä jo tuossa, miten vertailet Titanicia ja Estoniaa (onkohan sen viisikymmentä kertaa tässäkin ketjussa tehty selväksi näiden kahden katastrofin oleelliset eroavaisuudet?).
Ihmisiä molemmissa mikä on olelllisin juttu. Ihmisiä ja luonteitaan.
Mistän käsitys että se jalasta tarttuja oli ees vetämässä pohjaan vaan tarttui vaan ehkä haparoiden johonkin. Marge ei kysynyt mitään.
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko asettua sen nilkasta pitelijän asemaan? Hän näki vaan jotain ja Marge oli ehkä viimeinen korsi. Margella oli kiinni mies ja lautta edessään. Ja silti potkaisee sut pois. Tämä diiva ajattelee olevansa ykkösenä.
Tuskinpa kantaa kaunaa Margelle. Varmasti ymmärsi, että kaikki haluavat pelastua, eikä kukaan pahuuttaan potki toista irti. Siinä tilanteessa täytyi vain toimia noin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset ap. Mutta niin kuin moni sanoikin, että ei hän olisi pystynyt ketään auttamaan. Kyllä tuollainen kuolemankamppailu, jos oikeasti haluaa elää, on tehtävä itsekkäästi. En siis tuomitse tätä ihmistä tai ketään, joka tuolta selvisi.
Mä olen monesti miettinyt, että itse en olisi selvinnyt tuosta hengissä.
Aika yllättävää lukea tuo haastattelu. Minä nimittäin muutin vuokralle Virossa töissä ollessani asuntoon, jossa oli asunut aiemmin Estonialla kuollut tanssija. Asunto vuokrattiin osittain kalustettuna. Aluksi ajattelin usein iltaisin sitä kuollutta tanssijaa enkä pitänyt mitenkään laivalla matkustamisesta vaikka tapauksesta oli kulunut parisen vuotta.
Eli jollain 23 v tanssijalla oli oikein omistusasuntokin?
Viron itsenäistyessä asuntoja sai todella edullisesti. Laivalla sai Viron töihin verrattuna huomattavasti parempaa palkkaa.
Tämä tanssiryhmä oli Estonialla vain kolmen viikon pestillä. Niin hyvää palkkaa ei varmasti Estonialla tanssitytöille maksettu, että sillä muutaman viikon tanssikeikalla olisi asuntoja osteltu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Margea autettiin monta kertaa, mutta hän itse ei ollut valmis auttamaan muita. Väkisinkin tulee mielikuva siitä, että hän käytti hyväkseen muiden ihmisten hyväntahtoisuutta.
Käytti hyväkseen? Olis pitänyt siis sanoa "kiitos ei, en tarvitse apua"?
Ei, vaan olisi pitänyt auttaa itse muitakin, kun on ottanut apua vastaan. Jotenkin vaan se, että saa apua toisilta, mutta ei itse halua auttaa, tuntuu minusta väärältä.
Hei ihan tosi. Tollasessa tilanteessa kukaan ei ajattele kovin moraalisesti mikä on reilua ja mikä ei. Mitä hittoa heiveröinen noin 55 kiloinen nainen olisi voinut tehdä? Suurin osa tuolla on ollut isoja painavia miehiä.. luuletko että nainen jaksaa hirveästi auttaa tuollaisia portaikossa joka on kallistunut?
Moni toki auttoi tuolla mutta eivät ole kertomassa tarinaansa koska kuolivat itse sen takia. Ne auttajat jotka auttoivat kokivat että ovat sen hetken sen verran turvassa että pystyvät auttamaan muita. Ihmiset on myös erilaisia. Sitä ei koskaan tiedä miten itse käyttäytyisi katastrofi tilanteessa. Estonian uppoaminen on niitä pahimpia tilanteita mihin ihminen on ikinä voinut joutua.
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se on, että ensisijaisesti pitää pyrkiä pelastamaan itsensä, mutta ei kuitenkaan keinolla millä hyvänsä. En nyt kuitenkaan tämän Margen pelastautumista sinänsä lähtisi tuomitsemaan, mutta tosiasiahan on se, että kaikki eivät suinkaan tomineet pelkästään itsekkäästi, vaan Margekin sai apua useammaltakin matkallaan kohti pelastuslauttaa. Jos kaikki olisi toimineet puhtaan itsekkäästi, niin eipä olisi nyt Margekaan kertomassa tarinaansa.
Itseäni tuossa jutussa haittaa vain se, että on lähdetty tekemään myyvää sensaatiojuttua yhden pelastuneen tarinalla. Tämä Margen tarinahan olisi ollut yksi tusinajuttu muiden joukossa, ellei siihen olisi ihan tietoisesti otettu tätä itsekkyysteemaa. On myyvää saada haastattelu naiselta, joka omilla kasvoillaan kertoo, kuinka potki roikkujia pois jaloistaan. Jos hän tällä jutulla teki rahaa, kuten väitetään, niin entistä vastenmielisemmäksi tuo sensaatio juttu muuttuu.
En siis sinällään tuomitse Margen toimintaa tilanteessa, vaan sitä millä tavalla hän haluaa pelastumisestaan nyt kertoa ja etenkin, mitkä on tarinan motiivit. Itse en ainakaan kymppitonnista, enkä sadastatonnistakaan olisi antanut tuon sisältöistä haastattelua.
Hän halusi kertoa totuuden ja toimittaja väänsi tuohon näkökulmaan sen.
Ja ei IL mitään kymmentä tonnia maksa haastatteluista 😂
Pop
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mietin tässä, että onkohan itsekkyys sittenkään paras tapa toimia hätätilanteessa. Voi esimerkiksi olla niin, että jos muut ihmiset huomaavat, että joku toimii täysin itsekkäästi, tätä itsekästä ihmistä ei auteta niin mielellään. Jos taas auttaa toisia hätätilanteessa, saa itsekin apua helpommin.
Paitsi että katastrofitilanteessa kukaan tuskin jää analysoimaan toisen käyttäytymistä mitenkään.
Huoh tätä ihmisten simppeliyttä.
Kyllähän esimerkiksi Titanicilla oli selkeitä normeja ja sääntöjä minkä mukaan edettiin, esimerkiksi naiset ja lapset laitettiin ensin pelastusveneisiin. Mikset pysty keskustelemaan asiallisesti, vaan alat haukkumaan simppeliksi?
Ohis, mutta vaikutat aivan uskomattoman simppeliltä/tietämättömältä jo tuossa, miten vertailet Titanicia ja Estoniaa (onkohan sen viisikymmentä kertaa tässäkin ketjussa tehty selväksi näiden kahden katastrofin oleelliset eroavaisuudet?).
Pointti ei ollut tässä Estonian ja Titanicin eroavaisuudet, vaan katastrofitilanteet yleensä, ja se miten ihmiset käyttäytyvät katastrofitilanteissa. Myös Titanicin uppoaminen oli katastrofitilanne, joten sitä voi käyttää esimerkkinä siitä, miten ihmiset saattavat käyttäytyä katastrofitilanteissa. En edelleenkään ymmärrä tätä hrnkilökohtaisuuksiin menoa, ja sitä ettei kyetä asiallisesti keskustelemaan. Tai ehkä ymmärränkin. Kyse taitaa olla siitä, että jotkut ihmiset ovat itsekkäitä, ja haluavat täällä omalle itsekkyydelleen jonkinlaisen siunauksen. Jos joku puoltaa epäitsekkäämpää toimintaa, niin se on itsekkäille ihmisille kuin isku vasten kasvoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sillä jalkaan tarttuneella oli samanlainen oikeus yrittää pelastautua mihin vaan- asia joka unohtuu monilta. Se että Marge vaan potkaisi pois vaikka oli lähellä lauttaa kertoo koko luonteensa. Paska nainen, itsekin roikkui toisessa.
Olisipa hauskaa jos jalasta takertuja olisikin pelastautunut ja ilmestyisi Rullin eteen :) Jos minä olisin niin menisin akkaa jututtamaan.
Ja media voisi etsiä sen ruotsalaismiehen joka sai turpiin virolaisilta siinä ja jututtaa sitäkin. Kyllä se löytyisi. Pelastustiedoista koska olivat samalla lautalla. Kiinnostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samat fiilikset ap. Mutta niin kuin moni sanoikin, että ei hän olisi pystynyt ketään auttamaan. Kyllä tuollainen kuolemankamppailu, jos oikeasti haluaa elää, on tehtävä itsekkäästi. En siis tuomitse tätä ihmistä tai ketään, joka tuolta selvisi.
Mä olen monesti miettinyt, että itse en olisi selvinnyt tuosta hengissä.
Aika yllättävää lukea tuo haastattelu. Minä nimittäin muutin vuokralle Virossa töissä ollessani asuntoon, jossa oli asunut aiemmin Estonialla kuollut tanssija. Asunto vuokrattiin osittain kalustettuna. Aluksi ajattelin usein iltaisin sitä kuollutta tanssijaa enkä pitänyt mitenkään laivalla matkustamisesta vaikka tapauksesta oli kulunut parisen vuotta.
Eli jollain 23 v tanssijalla oli oikein omistusasuntokin?
Viron itsenäistyessä asuntoja sai todella edullisesti. Laivalla sai Viron töihin verrattuna huomattavasti parempaa palkkaa.
Tämä tanssiryhmä oli Estonialla vain kolmen viikon pestillä. Niin hyvää palkkaa ei varmasti Estonialla tanssitytöille maksettu, että sillä muutaman viikon tanssikeikalla olisi asuntoja osteltu.
Oli asunut ennen ei tarkoita, että omisti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se on, että ensisijaisesti pitää pyrkiä pelastamaan itsensä, mutta ei kuitenkaan keinolla millä hyvänsä. En nyt kuitenkaan tämän Margen pelastautumista sinänsä lähtisi tuomitsemaan, mutta tosiasiahan on se, että kaikki eivät suinkaan tomineet pelkästään itsekkäästi, vaan Margekin sai apua useammaltakin matkallaan kohti pelastuslauttaa. Jos kaikki olisi toimineet puhtaan itsekkäästi, niin eipä olisi nyt Margekaan kertomassa tarinaansa.
Itseäni tuossa jutussa haittaa vain se, että on lähdetty tekemään myyvää sensaatiojuttua yhden pelastuneen tarinalla. Tämä Margen tarinahan olisi ollut yksi tusinajuttu muiden joukossa, ellei siihen olisi ihan tietoisesti otettu tätä itsekkyysteemaa. On myyvää saada haastattelu naiselta, joka omilla kasvoillaan kertoo, kuinka potki roikkujia pois jaloistaan. Jos hän tällä jutulla teki rahaa, kuten väitetään, niin entistä vastenmielisemmäksi tuo sensaatio juttu muuttuu.
En siis sinällään tuomitse Margen toimintaa tilanteessa, vaan sitä millä tavalla hän haluaa pelastumisestaan nyt kertoa ja etenkin, mitkä on tarinan motiivit. Itse en ainakaan kymppitonnista, enkä sadastatonnistakaan olisi antanut tuon sisältöistä haastattelua.
Hän halusi kertoa totuuden ja toimittaja väänsi tuohon näkökulmaan sen.
Ja ei IL mitään kymmentä tonnia maksa haastatteluista 😂
Et tunne viroakkoja? Ne vaativat tonneja, eivät pyydä edes. Millähän se kouluttaa nytkin lastaan briteissä ? ei ole ihan halvin paikka opiskella.
Täällä on taas näköjään lauma avohoitopotilaita kirjoittamassa.
Mä haluan nähdä kun nämä mammat uivat jääkylmässä meressä kovassa aallokossa edes 10m ja sen jälkeen auttavat muita nousemaan vedestä lautalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Margea autettiin monta kertaa, mutta hän itse ei ollut valmis auttamaan muita. Väkisinkin tulee mielikuva siitä, että hän käytti hyväkseen muiden ihmisten hyväntahtoisuutta.
Käytti hyväkseen? Olis pitänyt siis sanoa "kiitos ei, en tarvitse apua"?
Ei, vaan olisi pitänyt auttaa itse muitakin, kun on ottanut apua vastaan. Jotenkin vaan se, että saa apua toisilta, mutta ei itse halua auttaa, tuntuu minusta väärältä.
Hei ihan tosi. Tollasessa tilanteessa kukaan ei ajattele kovin moraalisesti mikä on reilua ja mikä ei. Mitä hittoa heiveröinen noin 55 kiloinen nainen olisi voinut tehdä? Suurin osa tuolla on ollut isoja painavia miehiä.. luuletko että nainen jaksaa hirveästi auttaa tuollaisia portaikossa joka on kallistunut?
Moni toki auttoi tuolla mutta eivät ole kertomassa tarinaansa koska kuolivat itse sen takia. Ne auttajat jotka auttoivat kokivat että ovat sen hetken sen verran turvassa että pystyvät auttamaan muita. Ihmiset on myös erilaisia. Sitä ei koskaan tiedä miten itse käyttäytyisi katastrofi tilanteessa. Estonian uppoaminen on niitä pahimpia tilanteita mihin ihminen on ikinä voinut joutua.
Hän tunkeutui miesten jalkojen välistä pelastautuakseen itse. Eli rynni toisin sanoen muiden ohi.
Jos ne miehet hänen edellään olisivat toimineet samoin, hän ei olisi pelastunut.
Joku mies jopa olisi voinut pudottaa hänet siinä rynniessä samoin kuin hän pudotti sen jalkatakiaisen.
Hän pelastui ainoastaan siksi, että muut ei olleet niin itsekkäitä kuin hän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatteko asettua sen nilkasta pitelijän asemaan? Hän näki vaan jotain ja Marge oli ehkä viimeinen korsi. Margella oli kiinni mies ja lautta edessään. Ja silti potkaisee sut pois. Tämä diiva ajattelee olevansa ykkösenä.
Tuskinpa kantaa kaunaa Margelle. Varmasti ymmärsi, että kaikki haluavat pelastua, eikä kukaan pahuuttaan potki toista irti. Siinä tilanteessa täytyi vain toimia noin.
Eikä täytynyt. He toimivat täytymättä omaksi edukseen. Kun puolet pelastuneista on laivan henkilökuntaa ei muita kysymyksiä tarvitakaan.
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen kyllä vähän, miksi tämä nainen on halunnut toiminnastaan julki kertoa. Onko siitä ylpeä? Hakeeko hyväksyntää, joka voisi helpottaa traumoja? Eihän hänen olisi ollut mikään pakko kertoa julkisuuteen, miten lutvi itsensä pysymään elävien kirjoissa.
No miksi yhtään kukaan kertoo ikinä mitään julkisuuteen? Häneltä on Estonian vuosipäivän vuoksi kysytty, tuskin hän on itse soittanut lehteen, että hei, hauaisin ylpeillä itsekkyydelläni.
Maailma tarvitsee myös totuudenpuhujia, sellaisia jotka kertovat miten asiat ovat. Kaunistelematta, satuilematta tai vääristelemättä. Se, että oletat Margen ylpeilevän selviytymistarinallaan kertoo paljon enemmän sinusta mitä hänestä.
Mikä siinä on, että ihmisten on niin vaikea kokea empatiaa naisia kohtaan? Marge on selviytyjä, eloonjäänyt, äiti ja rehellinen ihminen. Ja täällä vaan keksitään päästä kaikkia idioottimaisia analyysejä hänen persoonastaan ja selostetaan jotain mielikuvitustarinaa siitä, miten hänen olisi pitänyt toimia. Samaan aikaan puolta isommat miehet ovat saaneet rynniä, puskea ja satuilla ihan rauhassa ja av-raati vain symppaa niitä miehiä kyynel silmässä. Mutta Marge, Marge on paha!!1!
Vierailija kirjoitti:
Täällä on taas näköjään lauma avohoitopotilaita kirjoittamassa.
Mä haluan nähdä kun nämä mammat uivat jääkylmässä meressä kovassa aallokossa edes 10m ja sen jälkeen auttavat muita nousemaan vedestä lautalle.
Mehän nähtii tämä jo ja se että muuta auttoivatkin muita eikä tuollaista laivahenkilökunnan ryntäystä omaa nahkaa pelastamaan haluta uusintana. Puolet pelastuneista henkilökuntaa niin pidä suusi mokoma.
Rull jää Suomessa ehkä aina jonon hännälle täällä käydessään ja välimuotoja ei miestenkään jalkovälien kautta olekaan enää.