"Estonialta selvinnyt Marge Rull. 'Piti olla itsekäs' "

Oliko Estonialla yhä Viking Sallyn aikainen pallomeri? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä aika kylmäpäinen oltava, että voi potkaista lapsen tai nuoren jaloistaan pois auttamatta. Kun kyse oli kerran hennosta otteesta, tai sitten se oli joku jo muutenkin väsynyt. Kylmäpäinen sieltä vaan selvisikin. Olen itse tosi empaattinen, joten olisin yrittänyt auttaa muita, erityisesti lapsia.

No eipä tarvitsisi tässä itsekehuasi ja paskanjauhamistasi lukea kun olisit meren pohjassa lapsinesi.

 

Ei tuo ollut itsekehua. Ihmehän tuo oli, että tuolta edes jotkut selvisi.

Vierailija kirjoitti:

Olen lukenut joistakin pelastuneiden kertomuksista että harva oli havainnut kenenkään auttavan laivalla ketään, mutta joitakin henkilöitä oli ollut jotka auttoivat vetämällä ihmisiä portaikosta turvaan ja jakoivat myös pelastusliivejä jne. Osa oli havainnut myös itsekkyyttä ja sitä että oma henki pelastettiin toisen henki uhraten.

Joku pelastuneista kertoi, että jotkut olivat koettaneet repiä pelastusliivejä toisten päältä. 

Olosuhteet olivat hirveät. Pimeys, merenkäynti, kylmyys, tuuli, sade, erittäin nopea laivan uppoaminen. Ei pysty edes kuvittelemaan, miten olisi itse toiminut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän roikkui jonkun miehen selässä, ei nilkassa kun taas häntä tartuttiin pinnan alta nilkoista.  Jos jalkaasi  tartutaan ja sinut koetetaan vetää syvyyksiin  vaistomainen reaktio on potkaista jalka irti. 

 

Nimenomaan. Ihan ihmeellistä keskustella jostakin itsekkyydestä tuossa nilkkaa takertumistilanteessa. Jos olet veden varassa huonosti kiinnitetyn pelastusliivin kanssa joka ei kannattele enää kauaa ja joku kiskoo nilkasta niin totta kai silloin potkaistaan. Ensinnäkin vaistomainen luonnollinen reaktio ja toiseksi eihän tuossa olisi ollut yhtään mitään mahdollisuutta pelastaa ketään tai auttaa ketään. Fakta on että se nilkasta kiskoja omassa paniikissaan vetää molemmat pohjaan koska ei pieni nainen kykene pitämään molempia pinnalla ja kiskomaan nilkassa roikkuvaa ihmistä mukana

Samaa mieltä, vielä kuvottavampaa, kun itse kerta roikkui jossain toisessa kiinni. Itsekästä, kyllä vain.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti puhuu joskus siitä, että Estonialta pelastuivat miehet ja varsinkin hyväkuntoiset nuoret miehet. 

Titanicilta puolestaan enimmäkseen naisia. Kukaan mies ei siihen maailmanaikaan olisi kehdannut rynniä pelastusveneeseen/-lauttaan ennen naisia. 

Että niin on maailma muuttunut. Tasa-arvo on tullut. Se pelastautuu, joka kykenee ja mitään arvojärjestystä ei ole. 

En todellakaan osaa sanoa, miten olisin toiminut. Jos jättäisin lapset hyytävään mereen ja itse keikkuisin pelastuneena, niin pääsisinkö siitä koskaan yli? Sori, mulla on nyt paikka tässä. 

Titanic oli eri tilanteessa, eli siellä siirryttiin sivistyneesti pelastusveneisiin. Ei taisteltu pääsystä kannelle.

Eli sikäli ainakin minä ymmärrän sen, että Es

LUin hämmästyttävän kuvauksen yhden suomalaisen miehen pelastumisesta Titanicilta: kertoi hypänneensä hytin ikkunasta alla olevaan pelastusveneeseen. Pitiköhän paikkaansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti puhuu joskus siitä, että Estonialta pelastuivat miehet ja varsinkin hyväkuntoiset nuoret miehet. 

Titanicilta puolestaan enimmäkseen naisia. Kukaan mies ei siihen maailmanaikaan olisi kehdannut rynniä pelastusveneeseen/-lauttaan ennen naisia. 

Että niin on maailma muuttunut. Tasa-arvo on tullut. Se pelastautuu, joka kykenee ja mitään arvojärjestystä ei ole. 

En todellakaan osaa sanoa, miten olisin toiminut. Jos jättäisin lapset hyytävään mereen ja itse keikkuisin pelastuneena, niin pääsisinkö siitä koskaan yli? Sori, mulla on nyt paikka tässä. 

Titanic oli eri tilanteessa, eli siellä siirryttiin sivistyneesti pelastusveneisiin. Ei taisteltu pääsystä kannelle.

<

Ei tietenkään

Olin Estonian tragedian aikaan 25 vuotias mies ja todella rautaisessa kunnossa. Olin silloin täysin vakuuttunut, että olisin selvinnyt. Mikään mahti maailmassa ei olisi voinut estää selviämistäni. Näin se vaan menee. Toiset tietää, että kykyä ja pärjäämistä on enemmän kuin toisilla. Valtaosa kuitenkin lamaantuu ja hyväksyy kohtalonsa. Elämä ja kuolema on kummallista.

Mä luulen että tuossa tilanteessa ei tehdä päätöksiä olla epäitsekäs tai itsekäs. 

Ihminen menee varmasti (ehkä joitain esim erikoiskoulutettuja sotilaita tms lukuunottamatta) selvitytysmismoodiin jossa kaikki toiminta tulee jostain alitajunnasta.

Jollekin alitajunta ilmoittaa että ole itsekäs. Toiselle ehkä että pelasta muita. Harkintaa en usko kovin monen kykenevän käyttämään. 

Vierailija kirjoitti:

Olin Estonian tragedian aikaan 25 vuotias mies ja todella rautaisessa kunnossa. Olin silloin täysin vakuuttunut, että olisin selvinnyt. Mikään mahti maailmassa ei olisi voinut estää selviämistäni. Näin se vaan menee. Toiset tietää, että kykyä ja pärjäämistä on enemmän kuin toisilla. Valtaosa kuitenkin lamaantuu ja hyväksyy kohtalonsa. Elämä ja kuolema on kummallista.

Mä olin 26 vuotias nainen, ja harrastanut juuri pari vuotta sukellusta. Olisin saattanut selvitä minäkin. Mutta olin pieni ja laiha, niin olisin voinut paleltuakin.

Marge Rull 😂🤭

Vierailija kirjoitti:

Samanlaiset fiilikset minullekin.

Toisaalta monet niistä avuntilanteista, joissa hän ei auttanut, olivat ilmeisesti sellaisia että ei hän varmaankaan olisi pystynyt auttamaan. Ei kuvista päätellen ollut fyysisesti kovin isokokoinen, joten ei varmaankaan olisi jaksanut isompaa ja painavampaa ihmistä nostaa turvaan, päinvastoin olisivat molemmat tipahtaneet/vajonneet. Ja monet häntä auttaneista ilmeisesti häntä isompia eli hänen auttamisensa ei ollut heille samanlainen "riski".

Fyysisellä koolla ja voimilla on väliä tuonkaltaisissa tilanteissa.

Kyllä se vaan niin on, että jos on oma henki kyseessä , on vain luonnollinen reaktio suojella ensisijaisesti itseään. Toinen luonnollinen reaktio on suojella jälkikasvuaan. Estonia upposi niin äkkiä, että siinä ei ole ollut aikaa auttaa ketään muuta kuin itseään. Sitä kutsutaan henkiin jäämiseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin Estonian tragedian aikaan 25 vuotias mies ja todella rautaisessa kunnossa. Olin silloin täysin vakuuttunut, että olisin selvinnyt. Mikään mahti maailmassa ei olisi voinut estää selviämistäni. Näin se vaan menee. Toiset tietää, että kykyä ja pärjäämistä on enemmän kuin toisilla. Valtaosa kuitenkin lamaantuu ja hyväksyy kohtalonsa. Elämä ja kuolema on kummallista.

Mä olin 26 vuotias nainen, ja harrastanut juuri pari vuotta sukellusta. Olisin saattanut selvitä minäkin. Mutta olin pieni ja laiha, niin olisin voinut paleltuakin.

Ja olin sukeltanut Suomessa pimeässä luonnonvesissä ja kaivoksessa. Mutta en todellakaan myrskyssä.

Toisaalta olisi kannattanut olla humalassa, niin ei olisi paleltanut niin helposti.

Vierailija kirjoitti:

Mun isoäiti puhuu joskus siitä, että Estonialta pelastuivat miehet ja varsinkin hyväkuntoiset nuoret miehet. 

Titanicilta puolestaan enimmäkseen naisia. Kukaan mies ei siihen maailmanaikaan olisi kehdannut rynniä pelastusveneeseen/-lauttaan ennen naisia. 

Että niin on maailma muuttunut. Tasa-arvo on tullut. Se pelastautuu, joka kykenee ja mitään arvojärjestystä ei ole. 

En todellakaan osaa sanoa, miten olisin toiminut. Jos jättäisin lapset hyytävään mereen ja itse keikkuisin pelastuneena, niin pääsisinkö siitä koskaan yli? Sori, mulla on nyt paikka tässä. 

Titanic myös upposi tuntikausia, niin että pelastuveneisiin ehdittiin mennä ja järjestelmällinen evakuointi osin tapahtua. Estonia upposi puolessa tunnissa 

Minä olen uponnut autossa joen pohjaan. Siinä menee jotenkin eri taajuudelle kun luulee varmasti kuolevansa. Aika jotenkin hidastui ehkä, kun auto täyttyi vedellä. Koska muistan miten vesi vyöryi, ja katselin itse sitö jossain takapenkillä kaulaa myöten vedessä.. Mutta, ehkä olin edessä ja auto oli väärinpäin, ei hajuakaan. En muista mitä tein, muistan vaan että taisin huutaa ja tiesin että kuolen, tavallaan taisin olla jotenkin "itseni ulkopuolella".

Sieltä pimeän metsän keskeltä pimeästä joesta mut ihmeen kaupalla joku pelasti, joka oli kaukana edellä ajanut, mutta huomannut valojeni kai yhtäkkiä kiitäneen pois. Todellakin ihme että siellä edes oli ketään, saati minut sukelsi pelastamaan.

Olin vain todennut litimärkänä rannalla, että "ei edes tukka kastunut". Se mies sai siitä kaupungilta hengenpelastusmitalinkin. Ja vanhempani oli lähettäneet kukkia jne. Minä nuorena tollona en tehnyt mitään, ryvin jälkeenpäin vain pahassa masennuksessa ja olin varma ettö mun olis pitänyt sillon kuolla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samanlaiset fiilikset minullekin.

Toisaalta monet niistä avuntilanteista, joissa hän ei auttanut, olivat ilmeisesti sellaisia että ei hän varmaankaan olisi pystynyt auttamaan. Ei kuvista päätellen ollut fyysisesti kovin isokokoinen, joten ei varmaankaan olisi jaksanut isompaa ja painavampaa ihmistä nostaa turvaan, päinvastoin olisivat molemmat tipahtaneet/vajonneet. Ja monet häntä auttaneista ilmeisesti häntä isompia eli hänen auttamisensa ei ollut heille samanlainen "riski".

Fyysisellä koolla ja voimilla on väliä tuonkaltaisissa tilanteissa.

Kyllä se vaan niin on, että jos on oma henki kyseessä , on vain luonnollinen reaktio suojella ensisijaisesti itseään. Toinen luonnollinen reaktio on suojella jälkikasvuaan. Estonia upposi niin äkkiä, että siinä ei ole ollut aikaa auttaa ketään muuta kuin itseään. Sitä kutsutaan henkiin jäämiseksi. 

Äidit pelastaa aina ensin lapsensa, vaikka kuolee niiden puolesta. En usko että miehistö on samaan, kun heillä ei oo vastaavia vaistoja kuin äidinvaistot.

Ja ihan turha taas vetää tähän jotain hirviöäitien tekoja, puhun siitä miten 99,9% äideistä toimii kun vaistot ottaa vallan. Siitä on nenenkään turha inistä, syyttäkää luontoa jos asia ei miellytä. Minusta se on elintärkeä vaisto kaikilla eläinlajeilla, myös ihmisillä. Muuten meistä harva olisi elossa edes.

Minä olin 30 vuotta sitten 22v, enkä ollut vielä äiti. Olisin rynninyt pelastukseen niin ahneesti kuin pystyn, voisin olettaa. Tai sitten olisin jähmettynyt ja odottanut loppua, ei voi tietää kummin päin siinä olisi käynyt,, riippuu varmaan missä olisi ollut laivalla ja missä kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin Estonian tragedian aikaan 25 vuotias mies ja todella rautaisessa kunnossa. Olin silloin täysin vakuuttunut, että olisin selvinnyt. Mikään mahti maailmassa ei olisi voinut estää selviämistäni. Näin se vaan menee. Toiset tietää, että kykyä ja pärjäämistä on enemmän kuin toisilla. Valtaosa kuitenkin lamaantuu ja hyväksyy kohtalonsa. Elämä ja kuolema on kummallista.

Mä olin 26 vuotias nainen, ja harrastanut juuri pari vuotta sukellusta. Olisin saattanut selvitä minäkin. Mutta olin pieni ja laiha, niin olisin voinut paleltuakin.

Ja olin sukeltanut Suomessa pimeässä luonnonvesissä ja kaivoksessa. Mutta en todellakaan myrskyssä.

Toisaalta olisi kannattanut olla humalassa, niin ei olisi paleltanut niin helposti.

Minusta joskus joku sanoi, että humaltunut paleltuu nopeammin. En tiedä onko totta. 

Humaltuminen antaa vain mukavamman olon, ei se välttämättä suojele kuin psyykeä, kun ei tunne kipua yms niin hyvin. 

Osaako kukaan sanoa, mitä pitää tehdä jos joutuu veteen oikein kunnolla syvälle, eikä tiedä miten päin siellä on? Jos ulkona on pilkkopimeää, eikä pintaa näy. Miten löytää pintaan?

Olen laivalla töissä ja meille pidetään säännöllisesti koulutuksia mm. palo, evakuointi ja lautta/vene. Eräässä oli aiheena se miten ihmiset tutkitusti toimivat katastrofitilanteessa. Löytyy selitettynä esim. täältä:

https://pelastustieto.fi/satakunnanpelastuslaitos/2016/01/29/nykyajan-v…

Estoniankin kohdalla tilanne eteni niin nopeasti ettei suurimmalla osalla (ns.alkusokkiin joutuvat) ollut enää mitään mahdollisuuksia pelastautumiseen, se aikaikkuna oli niin pieni. 

Miksi artikkeli on poistettu?