Mitä ajattelet ihmisestä joka ei ole 30-35-ikävuoteen mennessä seurustellut tai asunut kumppanin kanssa yhdessä?

Miksi täällä ihmiset olettavat kehittyneensä parisuhteessa?

Itse olen pannut merkille, että hyvin usein asia menee päinvastoin. Parisuhteesta kertyy painolastia seuraavaan suhteeseen. Mitä enemmän suhteita takana, sen vaikeampi tulevaisuus edessä.

Tuossa tilanteessa pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Jos ei hanki lapsia, ei ole mitään järkeä muuttaa naisen kanssa saman katon alle. Eli ajattelen, että ei ole varmaan halunnut lapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi minulle kumppani ehdokas. Mutta kaveriksi varmaan siinä missä muutkin.

Miksiköhän seurustelematon ihminen ei kelpaa sinulle?

"En halua alkaa opettamaan."

-eri

Ja siinä on mitä opettelemista? Ne seurustelemisessa tai yhteisasumisessa tarvittavat asiat osaa kyllä tuossa iässä jo ihan luonnostaan tai sitten ei, onpa aikaisemmin seurustellut/yhteisasunut tai ei. Kyllähän elämässä tulee yleensä vähän väkisinkin vastaan tilanteita, esim. opiskelut, yhteistyö työkavereiden kanssa työelämässä tms. jossa ei voi ajatella vain omaa napaa, vaan on ajateltava muitakin. Seurusteli tai ei. Miten se eroaa siitä, että noita asioita opeteltaisiin parisuhteessa?

Oletko siis rakastunut työkavereihisi? Vai mistä voit tietää, miltä tuntuu mustasukkaisuus tai halu olla mahdollisimman paljon toisen lähellä tai muut sellaiset tunteet ja tarpeet, joita on vain parisuhteessa rakastamansa ihmisen kanssa?

Kas kun et sano, että olisit ihan pätevä parisuhdeterapeutti.

Pitääkö sinun kokea itse kaikki ennen kuin voit uskoa niiden tapahtuvan? Pohjois-Korean diktatuuria ei varmaan ole olemassa kun en ole itse kokenut sitä..

Mitä merkitystä on jonkun random-ihmisen mielipiteellä? Lähimpiä ystäviäsi ja perheenjäseniäsi lukuun ottamatta kukaan muu tuskin edes koskaan tietää asiasta. Eikä ketään kiinnosta.

Itse täytän pian 26 vuotta, en ole koskaan ollut parisuhteessa. Kukaan ei ole minua huolinut. Miehet haluavat minusta tasan yhtä asiaa, ja sitä kun eivät saa, häviävät maisemista nopeasti. En tiedä mikä minussa on vialla, kun minuun ei ihastuta/rakastuta eikä kukaan mies halua sitoutua minuun. Olen ihan normaalin näköinen ja persoonassani ei ole mitään vikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin edellisessä vastaavassa ketjussa. Olin 32-vuotiaana kouluikäisen lapsen äiti, jolla oli 17 vuoden seksi- ja seurusteluhistoria. Olisinko aloittanut suhteen miehen kanssa, joka on samassa vaiheessa kuin itse olin 17-18 vuotta sitten? No en taatusti.

Jos seksikin on tuohon ikään mennessä kokematta niin kannattaa muistaa, että ihan kotimaisen tutkimuksen (O. Kontula) mukaan on iso todennäköisyys että se myös jää kokematta.

Eli aloittakaa hyvät miehet se seksi ja seurustelu nuorempana! Noin vanhaksi panttaaminen ei todellakaan paranna osakkeeltanne! Ulos sieltä koneen ääreltä tutustumaan ihmisiin!

Tietenkin kaikki jää kokematta asiat myöhemmin (syystä tai toisesta) aloittavalla, koska asenteet häntä kohtaan ovat tällaiset. En yhtään ihmettele, jos kokemattomat jatkossa eristäytyvät yhä vankemmin ja päättävät olla edes yrittämättä. Nyky-yhteiskunnassa korostetaan suvaitsevuutta ja ymmärtämistä, mutta on hyvä tietää, että on edelleen asioita joissa tuomitseminen ja syrjiminen on täysin sallittua ja hyväksyttyä.

Ei ole kyse tuomitsemisesta eikä syrjimisestä vaan realiteeteista. Olen itse kokenut ensirakkauden 14-16 vuotiaana. Saanut silloin ensimmäiset kokemukset niistä tunteista, joita herää kun rakastuu; sekä positiivista että negatiivista. Sen jälkeen kokenut surun (suhde päättyi toisen osapuolen vakaan loukkaantumiseen liikenteessä), noussut sieltä ja kokenut uudestaan ihastumisia, pettymisiä, lopulta rakastumisen joka johti avioliittoon ja perheen perustamiseen. Siinä jälleen koko tunneskaalan päättyen lopulta eron tuottamaan suruun. Eron jälkeen ottanut takaisin avioliiton viimeisten vuosien tunnekylmyyden ja seksinpuutteen pitämällä hauskaa, ihastumallakin.

En ihan oikeasti usko, että se saman ikäinen mieskään kuvittelisi meidän olevan lähtökohdiltamme sopivia toisillemme. Ja ihan fakta on, että mitä vanhemmista naisista puhutaan, sitä todennäköisempää on, että heillä on aivan erilainen suhde- ja seksihistoria kuin sillä ps-kokemattomalla miehellä. Eli ei kannattaisi tuhlata aikaa.

Ei ole kyse tuomitsemista, mutta sitten käytät koko viestisi tuomitsemiseen. Korotat itsesi toisen ihmisen yläpuolelle ja pidät itseäsi aikuisempana, osaavampana. Ymmärrän kyllä, että tämmöinen ajattelutapa on vallitseva ja hyvin yleinen, jossa voidaan lytätä toinen aikuinen ihminen maanrakoon sen perusteella, että tältä sattuu puuttumaan yksi juttu kokemuksistaan. Ihmisillä on hyvin rajoittunut mielikuvat siitä millainen on normaali ihminen ja tämän kuvan ulkopuolella olevista ihmisistä oletetaan automaattisesti pahaa. Poikkeavuus ei ole tietyissä asioissa sallittua ja tämän poikkeavuuden tuomitseminen on täysin sallittua myöskin. Vailla minkäänlaista itsereflektiota omista puutteista ollaan valmiita lyömään erilaisten ihmisten otsaan leima kelpaamattomuudesta ja outoudesta.

Jatkakaa vaan samalla linjalla. Ei tämä enää edes jaksa yllättää tai ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin edellisessä vastaavassa ketjussa. Olin 32-vuotiaana kouluikäisen lapsen äiti, jolla oli 17 vuoden seksi- ja seurusteluhistoria. Olisinko aloittanut suhteen miehen kanssa, joka on samassa vaiheessa kuin itse olin 17-18 vuotta sitten? No en taatusti.

Jos seksikin on tuohon ikään mennessä kokematta niin kannattaa muistaa, että ihan kotimaisen tutkimuksen (O. Kontula) mukaan on iso todennäköisyys että se myös jää kokematta.

Eli aloittakaa hyvät miehet se seksi ja seurustelu nuorempana! Noin vanhaksi panttaaminen ei todellakaan paranna osakkeeltanne! Ulos sieltä koneen ääreltä tutustumaan ihmisiin!

Tietenkin kaikki jää kokematta asiat myöhemmin (syystä tai toisesta) aloittavalla, koska asenteet häntä kohtaan ovat tällaiset. En yhtään ihmettele, jos kokemattomat jatkossa eristäytyvät yhä vankemmin ja päättävät olla edes yrittämättä. Nyky-yhteiskunnassa korostetaan suvaitsevuutta ja ymmärtämistä, mutta on hyvä tietää, että on edelleen asioita joissa tuomitseminen ja syrjiminen on täysin sallittua ja hyväksyttyä.

Ei ole kyse tuomitsemisesta eikä syrjimisestä vaan realiteeteista. Olen itse kokenut ensirakkauden 14-16 vuotiaana. Saanut silloin ensimmäiset kokemukset niistä tunteista, joita herää kun rakastuu; sekä positiivista että negatiivista. Sen jälkeen kokenut surun (suhde päättyi toisen osapuolen vakaan loukkaantumiseen liikenteessä), noussut sieltä ja kokenut uudestaan ihastumisia, pettymisiä, lopulta rakastumisen joka johti avioliittoon ja perheen perustamiseen. Siinä jälleen koko tunneskaalan päättyen lopulta eron tuottamaan suruun. Eron jälkeen ottanut takaisin avioliiton viimeisten vuosien tunnekylmyyden ja seksinpuutteen pitämällä hauskaa, ihastumallakin.

En ihan oikeasti usko, että se saman ikäinen mieskään kuvittelisi meidän olevan lähtökohdiltamme sopivia toisillemme. Ja ihan fakta on, että mitä vanhemmista naisista puhutaan, sitä todennäköisempää on, että heillä on aivan erilainen suhde- ja seksihistoria kuin sillä ps-kokemattomalla miehellä. Eli ei kannattaisi tuhlata aikaa.

Ei ole kyse tuomitsemista, mutta sitten käytät koko viestisi tuomitsemiseen. Korotat itsesi toisen ihmisen yläpuolelle ja pidät itseäsi aikuisempana, osaavampana. Ymmärrän kyllä, että tämmöinen ajattelutapa on vallitseva ja hyvin yleinen, jossa voidaan lytätä toinen aikuinen ihminen maanrakoon sen perusteella, että tältä sattuu puuttumaan yksi juttu kokemuksistaan. Ihmisillä on hyvin rajoittunut mielikuvat siitä millainen on normaali ihminen ja tämän kuvan ulkopuolella olevista ihmisistä oletetaan automaattisesti pahaa. Poikkeavuus ei ole tietyissä asioissa sallittua ja tämän poikkeavuuden tuomitseminen on täysin sallittua myöskin. Vailla minkäänlaista itsereflektiota omista puutteista ollaan valmiita lyömään erilaisten ihmisten otsaan leima kelpaamattomuudesta ja outoudesta.

Jatkakaa vaan samalla linjalla. Ei tämä enää edes jaksa yllättää tai ahdistaa.

Noin 85 % suomalaisista miehistä on parisuhteessa/avoliitossa/avioliitossa 30+ vuotiaana. Jäljelle jäävistä osalla on varmasti ollut parisuhteita/liittoja, osa ei edes halua parisuhteeseen ja osa on vaikeavammaisia tai muuten kyvyttömiä itsenäiseen/parisuhde-elämään. Se ON siis poikkeuksellista, jos tuohon ikään mennessä ei ole ollut koskaan parisuhteessa.

Lähdettä en jaksa hakea, mutta se on moneen kertaan tälle palstalle linkitetty kotimainen tutkimus.

Huvittavia ja kummallisia olettamuksia liikkuu seurustelemattomista ihmisistä. Eräskin tässä ketjussa oikein ääneen julistaa, kuinka seurustelemattomat eivät mitenkään voi tietää millaista on ihastua tai rakastua toiseen ihmiseen. Siis mitä?

Itsellä useita ihastuksia vuosien varrella, satunnaista lyhyttä tapailua teininä, tuli ensirakkauskin koettua. Olisi ottajia, mutta kun ne eivät ole niitä miehiä joita itse haluan. Koskaan ei ole ihastukset/rakkauden kohde vastannut tunteisiini samalla tavalla. Miksi olisin suhteessa, joka ei tarjoa itselle mitään millään tasolla? Ehtii sitä seurustella.

Iki-sinkkuna pysytellyt villi ja vapaa poikamies veljeni joka on kolmikymppinen, aloitti seurustelemaan hiljattain. Ei seurustelulle ole mitään tiettyä ikää tai aikarajaa, jokainen päättää omalla kohdallaan että milloin on valmis vakavaan suhteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Miksi täällä ihmiset olettavat kehittyneensä parisuhteessa?

Itse olen pannut merkille, että hyvin usein asia menee päinvastoin. Parisuhteesta kertyy painolastia seuraavaan suhteeseen. Mitä enemmän suhteita takana, sen vaikeampi tulevaisuus edessä.

Tuossa tilanteessa pääsee aloittamaan puhtaalta pöydältä.

Tämä! Minulta puuttuu mm. kokemus siitä, mitä on elää seksittä viisi vuotta, minulta puuttuu myös mm. se kokemus kun kumppani taas pettää.

Siitä taasen ei valitettavasti suinkaan kokemusta puutu, kun miehen entinen kumppani käyttää yhteisiä lapsia aseena.

Viimeisen kymmenen vuotta olen ollut enimmäkseen sinkkuna. Välissä sitten näitä lukuisia erinäisiä maksimissaan puolen vuoden kestoisia suhteita kokeneena, joista käyttäisin parisuhteen sijaan ennemminkin nimitystä tahaton pidempi terepiasessio. Kesto on ollut se puoli vuotta, koska sen olen määritellyt itse itselleni rajaksi, minkä moiseen kerrallaan pystyn.

 

Koitin täällä jo aiemmin kysyä, että mikä on tarkalleen se joku muu parisuhteen osalta olennainen kokemus minulta puuttuu, kun en ole ikinä saman ihmisen kanssa kymmentä vuotta tai yli viettänyt. En saanut vielä vastausta.

Ja miksi automaattisesti ajatellaan, että jos on ollut pidempään sinkkuna, syy on se, ettei ole kelvannut? Päinvastoin; tultu jopa kirjaimellisesti kotoa hakemaan. Tai siis yritetty.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi minulle kumppani ehdokas. Mutta kaveriksi varmaan siinä missä muutkin.

Miksiköhän seurustelematon ihminen ei kelpaa sinulle?

"En halua alkaa opettamaan."

-eri

Ja siinä on mitä opettelemista? Ne seurustelemisessa tai yhteisasumisessa tarvittavat asiat osaa kyllä tuossa iässä jo ihan luonnostaan tai sitten ei, onpa aikaisemmin seurustellut/yhteisasunut tai ei. Kyllähän elämässä tulee yleensä vähän väkisinkin vastaan tilanteita, esim. opiskelut, yhteistyö työkavereiden kanssa työelämässä tms. jossa ei voi ajatella vain omaa napaa, vaan on ajateltava muitakin. Seurusteli tai ei. Miten se eroaa siitä, että noita asioita opeteltaisiin parisuhteessa?

Jos ihan arjen askareista puhutaan, niin omaan kokemukseen perustuen vahvasti on vaikuttanut aina siltä, että ne ovat ne suoraan äidin helmoista tyttöystävän kanssa yhteen muuttaneet miehet, ja jotka koko elämänsä ovat aina vaihtaneet kumppania lennossa nimenomaan niitä, joita on joutunut opettamaan ihan niinkin yksinkertaisissa asioissa, kuin pyykinpesukoneen käyttö ;)

Ruma yhteiskunta?

Nythän vasta kunnolla kiinnitin huomion alkuperäiseen kysymykseen, ja se on asettelultaan aika erikoinen:

"Mitä ajattelet ihmisestä joka ei ole 30-35-ikävuoteen mennessä seurustellut tai asunut kumppanin kanssa yhdessä?"

Seurustelemattomuuteen otin jo aiemmin kantaa; eli täysin tapauskohtaista se, mitä ajatella.

Nämä hahmot sitten taas, jotka ovat käytännössä koko elämänsä siirtyneet aina vain suhteesta suoraan toiseen, samantien yhdessä asumaan ja skipaten tavallaan kokonaan seurustelun niin suhtaudun siten, kuten käytäntö on osoittanut, että ovat yleensä enemmän tai vähemmän läheisriippuvaisia, ja omaavat yleensä myös hyvin ohuen elämänkokemuksen/ tai se on keskittynyt todella kapealle osa-alueelle. Itse en sellaisen ihmisen kanssa haluaisi parisuhdetta. Hyvä puoli toki tässä on se, että tuskin hänkään minun kanssani. Minä kun haluan seurustella ensin ;)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin edellisessä vastaavassa ketjussa. Olin 32-vuotiaana kouluikäisen lapsen äiti, jolla oli 17 vuoden seksi- ja seurusteluhistoria. Olisinko aloittanut suhteen miehen kanssa, joka on samassa vaiheessa kuin itse olin 17-18 vuotta sitten? No en taatusti.

Jos seksikin on tuohon ikään mennessä kokematta niin kannattaa muistaa, että ihan kotimaisen tutkimuksen (O. Kontula) mukaan on iso todennäköisyys että se myös jää kokematta.

Eli aloittakaa hyvät miehet se seksi ja seurustelu nuorempana! Noin vanhaksi panttaaminen ei todellakaan paranna osakkeeltanne! Ulos sieltä koneen ääreltä tutustumaan ihmisiin!

Tietenkin kaikki jää kokematta asiat myöhemmin (syystä tai toisesta) aloittavalla, koska asenteet häntä kohtaan ovat tällaiset. En yhtään ihmettele, jos kokemattomat jatkossa eristäytyvät yhä vankemmin ja päättävät olla edes yrittämättä. Nyky-yhteiskunnassa korostetaan suvaitsevuutta ja ymmärtämistä, mutta on hyvä tietää, että on edelleen asioita joissa tuomitseminen ja syrjiminen on täysin sallittua ja hyväksyttyä.

Ei ole kyse tuomitsemisesta eikä syrjimisestä vaan realiteeteista. Olen itse kokenut ensirakkauden 14-16 vuotiaana. Saanut silloin ensimmäiset kokemukset niistä tunteista, joita herää kun rakastuu; sekä positiivista että negatiivista. Sen jälkeen kokenut surun (suhde päättyi toisen osapuolen vakaan loukkaantumiseen liikenteessä), noussut sieltä ja kokenut uudestaan ihastumisia, pettymisiä, lopulta rakastumisen joka johti avioliittoon ja perheen perustamiseen. Siinä jälleen koko tunneskaalan päättyen lopulta eron tuottamaan suruun. Eron jälkeen ottanut takaisin avioliiton viimeisten vuosien tunnekylmyyden ja seksinpuutteen pitämällä hauskaa, ihastumallakin.

En ihan oikeasti usko, että se saman ikäinen mieskään kuvittelisi meidän olevan lähtökohdiltamme sopivia toisillemme. Ja ihan fakta on, että mitä vanhemmista naisista puhutaan, sitä todennäköisempää on, että heillä on aivan erilainen suhde- ja seksihistoria kuin sillä ps-kokemattomalla miehellä. Eli ei kannattaisi tuhlata aikaa.

Ei ole kyse tuomitsemista, mutta sitten käytät koko viestisi tuomitsemiseen. Korotat itsesi toisen ihmisen yläpuolelle ja pidät itseäsi aikuisempana, osaavampana. Ymmärrän kyllä, että tämmöinen ajattelutapa on vallitseva ja hyvin yleinen, jossa voidaan lytätä toinen aikuinen ihminen maanrakoon sen perusteella, että tältä sattuu puuttumaan yksi juttu kokemuksistaan. Ihmisillä on hyvin rajoittunut mielikuvat siitä millainen on normaali ihminen ja tämän kuvan ulkopuolella olevista ihmisistä oletetaan automaattisesti pahaa. Poikkeavuus ei ole tietyissä asioissa sallittua ja tämän poikkeavuuden tuomitseminen on täysin sallittua myöskin. Vailla minkäänlaista itsereflektiota omista puutteista ollaan valmiita lyömään erilaisten ihmisten otsaan leima kelpaamattomuudesta ja outoudesta.

Jatkakaa vaan samalla linjalla. Ei tämä enää edes jaksa yllättää tai ahdistaa.

Noin 85 % suomalaisista miehistä on parisuhteessa/avoliitossa/avioliitossa 30+ vuotiaana. Jäljelle jäävistä osalla on varmasti ollut parisuhteita/liittoja, osa ei edes halua parisuhteeseen ja osa on vaikeavammaisia tai muuten kyvyttömiä itsenäiseen/parisuhde-elämään. Se ON siis poikkeuksellista, jos tuohon ikään mennessä ei ole ollut koskaan parisuhteessa.

Lähdettä en jaksa hakea, mutta se on moneen kertaan tälle palstalle linkitetty kotimainen tutkimus.

Ei kukaan sanonut etteikö se olisi poikkeuksellista. Poikkeuksellista on myös moni muu asia, mutta en minä ainakaan tuomitse ihmisiä sen perusteella sopivatko he johonkin stereotypiseen normaalin ihmisen muottiin. Kohtelen heitä yksilöinä, en yleistä ja en todellakaan raakaisi jotain muuten mukavaa ja ihanaa ihmistä pois elämästäni vain, koska tämä ei ole tehnyt jotain juttua, jota normaalina pidetään.

Ehkä olen tässä suhteessa outo.

Mitä mieltä pitäisi olla? Olin itse tuollainen, kunnes kohtalo toi yhteen miesystävän kanssa, taisin olla silloin 35 v, kun tavattiin.

Ajattelisin että sitä varmaan kiinnostaa enemmän muut asiat eikä varmaan halua lapsia. Mulla on sellainen kaveri, on kivaa jutella sen kanssa erilaisista asioista.

Sen jälkeen kun tälle palstalle eksyin niin ei ole paljon tehnyt mieli ryhtyä parisuhteeseen naisten kanssa (eikä miesten kun en homo ole).

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin edellisessä vastaavassa ketjussa. Olin 32-vuotiaana kouluikäisen lapsen äiti, jolla oli 17 vuoden seksi- ja seurusteluhistoria. Olisinko aloittanut suhteen miehen kanssa, joka on samassa vaiheessa kuin itse olin 17-18 vuotta sitten? No en taatusti.

Jos seksikin on tuohon ikään mennessä kokematta niin kannattaa muistaa, että ihan kotimaisen tutkimuksen (O. Kontula) mukaan on iso todennäköisyys että se myös jää kokematta.

Eli aloittakaa hyvät miehet se seksi ja seurustelu nuorempana! Noin vanhaksi panttaaminen ei todellakaan paranna osakkeeltanne! Ulos sieltä koneen ääreltä tutustumaan ihmisiin!

Jos on yksinkertaisesti lyhyt ja ruma mies, niin ei mitään mahdollisuuksia. Ehkä vanhemmalla iällä tyyliin +30 voi naama muuttua enemmän naisia miellyttäväksi, kun pyöreys häviää. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin edellisessä vastaavassa ketjussa. Olin 32-vuotiaana kouluikäisen lapsen äiti, jolla oli 17 vuoden seksi- ja seurusteluhistoria. Olisinko aloittanut suhteen miehen kanssa, joka on samassa vaiheessa kuin itse olin 17-18 vuotta sitten? No en taatusti.

Jos seksikin on tuohon ikään mennessä kokematta niin kannattaa muistaa, että ihan kotimaisen tutkimuksen (O. Kontula) mukaan on iso todennäköisyys että se myös jää kokematta.

Eli aloittakaa hyvät miehet se seksi ja seurustelu nuorempana! Noin vanhaksi panttaaminen ei todellakaan paranna osakkeeltanne! Ulos sieltä koneen ääreltä tutustumaan ihmisiin!

Jos on yksinkertaisesti lyhyt ja ruma mies, niin ei mitään mahdollisuuksia. Ehkä vanhemmalla iällä tyyliin +30 voi naama muuttua enemmän naisia miellyttäväksi, kun pyöreys häviää. 

Naiset eivät vain tässä asiassa kykene mitenkään ymmärtämään miesten tuskaa. Toki 17-18 vee nuorella naisella vikittelijöitä ja vastaavia on riesaksi asti. Miehen tulisi olla tuossa iässä NHL:n varaustilaisuuden ykkösvaraus. Toki sitten naisten vaatimukset vähenevät, kun ovat itse rumia, vanhoja ja lihavia. 

M33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Samaa mieltä kuin edellisessä vastaavassa ketjussa. Olin 32-vuotiaana kouluikäisen lapsen äiti, jolla oli 17 vuoden seksi- ja seurusteluhistoria. Olisinko aloittanut suhteen miehen kanssa, joka on samassa vaiheessa kuin itse olin 17-18 vuotta sitten? No en taatusti.

Jos seksikin on tuohon ikään mennessä kokematta niin kannattaa muistaa, että ihan kotimaisen tutkimuksen (O. Kontula) mukaan on iso todennäköisyys että se myös jää kokematta.

Eli aloittakaa hyvät miehet se seksi ja seurustelu nuorempana! Noin vanhaksi panttaaminen ei todellakaan paranna osakkeeltanne! Ulos sieltä koneen ääreltä tutustumaan ihmisiin!

Jos on yksinkertaisesti lyhyt ja ruma mies, niin ei mitään mahdollisuuksia. Ehkä vanhemmalla iällä tyyliin +30 voi naama muuttua enemmän naisia miellyttäväksi, kun pyöreys häviää. 

Naiset eivät vain tässä asiassa kykene mitenkään ymmärtämään miesten tuskaa. Toki 17-18 vee nuorella naisella vikittelijöitä ja vastaavia on riesaksi asti. Miehen tulisi olla tuossa iässä NHL:n varaustilaisuuden ykkösvaraus. Toki sitten naisten vaatimukset vähenevät, kun ovat itse rumia, vanhoja ja lihavia. 

M33

Kummityttöni on 17-vuotias, kaunis kuin mikä. Seurustelee ihan tavallisen maalaispojan kanssa, sellaisen hieman vieraiden seuraa ujostelevan autojen rassaajan. Ei pelaa NHL:ssä, ei ole raamikas tai pitkä, ei ole rikas, ammattikorkeakoulun aloitti tänä syksynä.

Mutta saahan sitä selittää kaiken ulkonäöllään, jos se tuntuu helpommalta kuin myöntää, että vika on sosiaalisissa taidoissa ja siinä, että viihtyy mieluummin koneen äärellä kotona kuin ikätovereiden seurassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei olisi minulle kumppani ehdokas. Mutta kaveriksi varmaan siinä missä muutkin.

Miksiköhän seurustelematon ihminen ei kelpaa sinulle?

"En halua alkaa opettamaan."

-eri

Mitä ihan konkreettisesti ajattelit opettaa hänelle?

No joku tosi välkky naikkonen selitti ettei hän jaksaisi selittää kokemattomalle miehelle että naisen alapää on erilainen kuin miehellä...

Tämän naisen eka seksikerta on varmasti ollut mielenkiintoinen :D Mies ottaa housut pois ja toinen ihan ihmeissään: "mikä toi on?".  

Oma mieheni oli vielä 28-vuotiaana kokematon eikä hän ensimmäisellä kerralla näyttänyt yhtään yllättyneeltä, kun housuistani ei putkahtanutkaan penistä. Tiesi jopa klitoriksenkin ja antoi nautinnollista suuseksiä.