Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia mun avioliitosta. Ahdistaa tämä liitto
24.09.2019 |
Pakko saada purkaa jonnekin ajatuksia. Jos joku osaisi auttaa mua selkiyttämään niitä niin olisin todella kiitollinen. Ongelmani on että avioliittoni ahdistaa liikaa enkä tiedä mitä tehdä. Yritän kuvata asian pääpiirteissään tähän:
-Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ollaan yli kolmekymppisiä ja meillä on kaksi pientä lasta.
-Ensimmäiset vuodet mies oli todella ihana ja olin todella rakastunut. Mies teki paljon asioita ihan minua varten ja oli huomaavainen ja tukena monessa vaikeassa asiassa. Hän on monella tavalla hyvä mies, ei ole päihdeongelmia, tekee kotitöitä, ei valehtele, ei petä, ei juokse baareissa jne eli täyttää ne kriteerit joita suurin osa naisista miehelle asettaa ns. paperilla.
-Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden aikana mies on muuttunut itsekkääksi oman navan tuijottajaksi ja töykeäksi. Hän ei enää keskustele kanssani mistään minua kiinnostavasta tai minun kuulumisista tai minun elämän asioista tai ihmisistä. Kun aloitan tuollaisesta kertomisen (esim. mitä kivaa näin tänään), niin mies vaihtaa heti puheenaiheen itseensä tai poistuu vain huoneesta sanomatta mitään. Enää en edes jaksa kertoa hänelle mitään elämästäni, en ole kuukausiin jaksanut, koska hän ei niistä keskustelu yhtään, eikä kysy minulta mitään. Puhuu muutenkin minulle töykeästi, ei ystävällisesti kuin ennen. Haluaa puhua vain omista asioistaan ja haluaa että kuuntelen niitä koska vain. Ei lähde mihinkään mihin minä haluaisin tai ehdotan, suostuu lähtemään yhdessä vain paikkoihin joita hän itse haluaa ja jotka häntä kiinnostaa (kiinnosti ne minua tai ei, sitä ei edes kysy). Hermostuu jos asiat ei mene kuin hän haluaa (eikä ne tietystikään aina mene). Lasten kanssa touhuaa silloin kun häntä itseään se sattuu kiinnostamaan (eli jos hänellä itsellään ei ole juuri silloin mitään omaa asiaa mitä haluaa tehdä). Röyhtäilee ja piereskelee ihan avoimesti vaikka kesken päivällisen ja se ällöttää minua.
-Minua ahdistaa tämä avioliitto nykyään todella paljon. Välillä niin paljon että oksettaa ja kurkkua kuristaa. Olen onnellisimmillani kun hän on työmatkalla pois kotoa, silloin minua ei ahdista mikään vaikka olen yksin siinä lasten kanssa vastuussa siis yksin kaikesta. Olen alkanut uupumaan ja masentumaan, kun ilo on kadonnut minusta ja mielestäni se johtuu ihan siitä millaiseksi tämä avioliitto on muuttunut. Yritän sietää miestä, välillä oksettaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn. Aamulla kun herään on ensimmäisenä mielessä vastenmielinen olo tästä avioliitosta. Tämä kaikki kuluttaa minua paljon.
-Olen miehelle puhunut siitä että meillä ei minun mielestä mene hyvin ja pitäisi yhdessä yrittää parantaa asioita (sitä hän ei tiedä että minua oksettaa). Olen puhunut myös siitä että ajattelen jopa eroa välillä. Mitään keskustelua ei tästäkään synny, kuten ei mistään minulle tärkeästä asiasta. Mies ei sano mitään enkä minä toisaalta paria lausetta pidempään viitsi mitään monologia pitää. Pariterapiaan häntä pyysin, mutta hän ei suostu.
Kommentoikaa tähän jotain joka auttaisi minua selkeyttämään minun ajatuksia. Kohta tämä ahdistus valtaa minut ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole. Jos rikon tämän perheen oman ahdistukseni takia niin syyttääkö lapset minua koko elämänsä siitä, että rikoin heiltä perheen ihan tyhjän takia. Osaisiko joku sanoa tähän jotain?
Kommentit (241)
Minä minä minä
Miehesi on kyllästynyt palvomaan sinua ja haluaa nyt saman verran huomiota kuin on sinulle antanut vuosien varrella.
Nyt on sun vuoro palvoa miestäsi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidan olla täysin foliohattukamaa, mutta miksi tämä muistuttaa niin "20 vuotta yhdessä ja yhteinen tili"-ketjua
Vierailija kirjoitti:
Se on jotenkin surkuhupaisaa kun ihmiset menevät yhteen "rakkaudesta" eli joistakin yksittäisistä päähänpistoista, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä. Aikaa kuluu ja elämä koettelee, jyvät karsitaan akanoista ja huomataan että ei rakastetakaan enää koska ne tietyt asiat puuttuvat joihin alussa ihastui.
Onko siis tässä tapauksessa koskaan edes rakastettu toista ehdoitta?Rakkaus on suuri huijaus.
On sallittua seurata niitä selittämättömiä viettejä kun lähtee solmimaan suhdetta jonkun kanssa, mutta jos tulee selittämättömiä negatiivisia tunteita niin niitä ei enää kuunnellakaan.
Molempien täytyy rakastaa ehdoitta. Nyt vain ap rakastaa ja mies ei. Jos rakastaa toista niin voisi edes yrittää keskustella. Ihmiset muuttuu ja varsinkin pitkässä suhteessa on hyvinkin toisenlainen mitä silloin kuin rakastuttiin ja se on ihan ok.
Voisiko ap miehelläsi olla toinen nainen? Se selittäisi tuon ettei ollenkaan halua puhua ongelmista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuskinpa lapsetkaan voivat hyvin, ellei heidän äitinsä voi hyvin, unohda syyllisyys.
Sun on mahdotonta ylläpitää yksin perhe-elämää, kun mies elää omaa elämäänsä, eikä huomioi muita.Jospa vaikka muuttaisit muualle lasten kanssa, ei ole kenellekään hyväksi joutua olemaan huonovointinen
omassa kodissaan.
Ja oikeasti jss, ennen kuin alat voida vielä huonommin!Tällaista olen miettinyt. Mutta silloin rikon lapsilta perheen. Ja mies siis huomioi muita esim. tekemällä kotitöitä ja ruokaa eli jos minä vain ahdistun tässä ihan tyhjästä. Ap
Et ahdisti tyhjästä. Tollanen ignooraaminen ja huomiotta jättäminen on tosi töykeää. Ketä tahansa rassaisi. Hän tekee kotitöitä, koska täytyy ja koska hänellä on lapset. Silloin ei tarvitse puhua kenenkään kanssa.
Kuulostaa siltä, että mies on kyllästynyt. Joku sanoi hyvin, että se elää omaa elämäänsä. Aika perus merkit siitä, että kumppani ei enää kiinnosta. Mutta koska hän on suomalainen mies, joka ei ole oppinut käsittelemään tuollaisia asioita, tai hankalia tunteita, hän ei tee tilanteen eteen mitään. Varmaan vain ärsyyntyy.
Tosi valitettavaa, että sinä joudut ottamaan vastuun ja etenemään tilanteessa.
Et sinä riko teidän perhettä yksinään, jos ollenkaan. Sehän on alunperin tuon miehen vika. HÄN ei suostu keskustelemaan, eikä häntä kiinnosta se, että voit huonosti.
Sinusta on tullut kodintarvike, jonka tunteita ei tarvitse ottaa huomioon?
Tai olette molemmat kyllästyneet toisiinne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Klassinen seitsemännen vuoden aviokriisi. Eroaminen ainoa ratkaisu? Jos molemmat haluavat jatkaa niin keinoja pelastaa liitto on. Perheneuvola, parisuhdekurssit ym.
Nyt kannattaa listata kaikki asiat niin hyvät kuin huonot ja tarkastella mitä on tehtävissä ja millaisiin pitäisi saada muutos. Perheneuvolaan voi mennä yksinkin kertomaan ja apua hakemaan.
Hyviä ideoita, mutta ei se mies taida haluta tehdä mitään. Eihän se edes puhu ap:n kanssa.
Mistä johtuu, että naiset usein syyllistyy. Älä ap ala syyllistymään. Ei todellakaam ole sun vikasi. Sun pitäis olla vihainen miehelle kun kohtelee sua noin.
Kuulostat fiksulta ihmseltä, joka ymmärtää toisten tunteita.
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?
Mielestäni sekä sinun eksäsi että aloittajan mies ovat niitä tyyppejä, jotka haluavat hallita naista ja uskovat heille siihen olevan täyden oikeuden. Siksi mistään epäkohdista ei keskustella taikka omaa käytöstä muuteta ja rähjätään ja kostetaan kun puoliso tekee jotain oman päänsä mukaan. Ainut ratkaisu on lähteä livohkaan kuten sinä onnistuneesti teit. Toivottavasti aloittaja löytää rohkeuden samaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hohhoijaa.
Ymmärrän että sinua ei kiinnosta tämä aihe etkä halua auttaa minua. Mutta miksi sitten vaivaudut edes kommentoimaan mitään?
Ap
Siksi kun odotin, että olisi ostattu katsoa myös sinne peiliin kun oli nähty näin paljon vaivaa kirjoittamisen eteen, mutta taas oli kuinka vain mies on muuttunut, jne.
Milläs ajatustenlukukoneella AP tietäisi miehen ajatukset, jos mies ei puhu? Jos miehen mielestä jokin on AP:n käytöksessä vialla, niin hän on velvollinen sen kertomaan pitääkseen suhteesta huolta.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mieshän on henkisesti väkivaltainen ap:ta kohtaan, ei myöskään häntä kunnioita. Todennäköisesti on toinen nainen taustalla, mutta se ei tähän välttämättä liity. Taas yksi nainen, jonka pitäisi lukes kirja Why does he do that
Minusta on oikea teko se, minkä joku neuvoi, että printtaa ja täytä erohakemus ja anna miehelle allekirjoitettavaksi. Jos hän kuin ihmeen kaupalla tokenee ja muuttuu normaaliksi, niin se on hyvä. Jos tulee ero, niin se on hyvä, huomattavasti parempi kuin nykytila erityisesti lapsille, jotka saavat nyt parisuhdemallin, että naista ei tarvitse avioliitossa kunnioittaa. Lapset toistavat sitä muuten omissa suhteissaan aikuisina.
PS. Neuvon tätä kokemuksesta. Minä otin asumuseron, kun mies muuttui k-pääksi. Hän tokeentui ja palsutui normaaliksi ja liitto jatkui, se on jatkunut sen jälkeen jo 2 v hyvänä ja tarkkailen edelleen, että onko se varmasti mieheltä pysyvä muutos.
Olen niin samaa mieltä, kiitos jämäkästä tekstistäsi! Why does he do that -kirjasta pitäisi olla tiivistelmä, jota jaettaisiin esim. neuvolassa ja muissa sopivissa paikoissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli hieman vastaavanlainen tilanne vuosia sitten. En enää rakastanut miestäni, koska en arvostanut enkä kunnioittanut häntä. Tunteet olivat kuolleet. Meillä oli 2 lasta. Päätin erota itseni takia, koska voin niin huonosti henkisesti suhteessa ja tiesin, että minun on pakko erota. Mies ei olisi tietenkää halunnut erota ja itki minua pitkään takaisin.
Olimme kuitenkin ok väleissä eron jälkeen ja lapsille kumpikaan ei koskaan ole puhunut toisesta vanhemmasta mitään pahaa. Meillä ero sujui suht hyvin ja lapsienkin kannalta se meni niin hyvin, kun ero vaan voi mennä.
Vuosia myöhemmin olemme puhuneet eron ja aiemman elämämme läpi ja mieskin oli vuosien mittaan ymmärtänyt monta asiaa siitä miksi minulla ei ollut hyvä olla suhteessa. Lapset ovat myöhemmin sanoneet, että oli mukava olla molempien kotona, kun kaikilla oli hyvä fiilis. Joskus parempi lapsillekin olla onnellisten ihmisten kanssa, kun ahdistavassa ilmapiirissä katsoen huonoa parisuhdetta.
Halusin olla pitkään itsekseni lasten kanssa, matkustella, nähdä ystäviä, harrastaa. Uutta miestä en etsinyt, vaikkakin välillä haaveilin hienosta suhteesta. Monta tapaamaani mukavaa miestä skippasin, koska viihdyin hyvin yksin ja etsin kolahdusta. Nyt olen tosin naimisissa minusta maailman ihanimman miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Pitkässä parisuhteessa tulee väistämättä huonompia aikoja. Ap on nyt kriisissä kun huonommat ajat menossa. Kriisissä ei kannata tehdä isoja päätöksiä. Huolehdi itsestäsi, tee mielekkäitä asioita. Voimaannu ja anna ajan kulua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että parin vuoden kuluttua voi olla tilanne toinen.
Onko oikeesti normaalia, että parisuhteessa parikin vuotta voi olla ihan p×skaa? Minä olen ollut saman kumppanin kanssa 13 vuotta. Emme siis elä alkuhuumaa vaan arkea, mutta en voisi ikinä kuvitellakaan, että kumpanini kohtelisi minua yhtä kylmästi kuin AP:n mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähde kävelemään liitosta. Älä tuhlaa aikaasi piereskelijäsikaan. Meillä on vain tämä yksi elämä, mieti sitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuollainen on aika tavallsta pitkässä parisuhteessa. Välillä on raskaampaa esim. töissä ja ei jaksa miellyttää toista. Iso kysymys onkin, että haluaako kannatella puolison vaikeiden aikojen yli vai antaako kenkää heti, kun toisella on hankalampaa. Miehet yleensä jaksaa muutaman vuoden leikkiä perhe-elämää ja miellyttää vaimoa ja sitten alkaa jurotus. Suosittelisin molemmille oman ajan ottamista ja ajanviettoa kavereiden kanssa, niin ei tarvitse ladata kaikkia sosiaalisia odotuksia puolisolle.
Heips. Isosti voimia tilanteeseen. Täysin ulkopuolelta tuli mieleen, että kannattanee varmistua myös esim. ettei mies ole riippuvainen pornosta. Kuulostaa oudolta, mutta raju addiktio voi oikeasti pysyä salassa vuosikausia ja vaikuttaa isosti juurikin parisuhteeseen, aivojen yhteydet jotka esim liittyy mielihyvä kokemiseen parisuhteessa yksinkertasesti muuttuu. Lisätietoa vaikka googlaamalla Fight the New Drug. Tästä puhutaan vielä aivan liian vähän täällä, maailmalla jo herätty valtaviin ongelmiin.
Mitä onkin, toivon sulle ja teille sitä, että asiat vois vielä loksahtaa kohdalleen.
Vierailija kirjoitti:
Ootko ajatellut sellaista radikaalia ideaa että puhuisit miehellesi toiveistasi eli ET VALITA vaan kerrot miten haluaisit että asiat menevät ja miltä elämänne näyttää?
Aloita lauseesi esim. "Rakas, olisi ihanaa jos "
Miksi tällä viestillä on enemmän alapeukkuja kuin ylä-?
Mitä mies vastaa, kun kysyt aivan suoraan, että haluaako mies päästä sinusta eroon? No vastaa "ei", niin sinä kysyt, miksi hän sitten käyttäytyy sillä tavalla että sinua ahdistaa? Kysy mieheltä, mitä on muuttunut, kun hän käyttäytyy nyt aivan eri tavalla kuin muutama vuosi sitten.
Sopii tietenkin käydä myös peilin edessä kysäisemässä, mitä on muuttunut. Ei se tosiaan voi niin mennä, että sinä yrität epätoivoisesti miellyttää miestä, jotta hän rakastaisi sinua vielä, mutta miehen ei tarvitse enää tehdä yhtään mitään vaan elää kuin sika pellossa oman mielensä mukaan, muista piittaamatta.
Oletko sinä ollut liian kiltti? Ehkä kannattaisi kokeilla kunnon justiinamallia, eli ärähdät joskus isommilla kirjaimilla. Takaan, että sillä tulee olemaan jotain vaikutusta aivan varmasti.
Oletko koskaan sanonut, että piereskely ja röyhtäily kesken ruokailun inhottaa sinua, vai oletko vain myhäillyt sille 7 vuotta?
Kyllä se mies sitten haluaa erota kun on löytänyt uuden, jännittävän naisen. Siihen asti pysyy nykysen vaimon helmoissa. Näin ne useat miehet valitettavasti tekevät.
Vierailija kirjoitti:
Tuollainen on aika tavallsta pitkässä parisuhteessa. Välillä on raskaampaa esim. töissä ja ei jaksa miellyttää toista. Iso kysymys onkin, että haluaako kannatella puolison vaikeiden aikojen yli vai antaako kenkää heti, kun toisella on hankalampaa. Miehet yleensä jaksaa muutaman vuoden leikkiä perhe-elämää ja miellyttää vaimoa ja sitten alkaa jurotus. Suosittelisin molemmille oman ajan ottamista ja ajanviettoa kavereiden kanssa, niin ei tarvitse ladata kaikkia sosiaalisia odotuksia puolisolle.
Ja vaimon pitäisi sitten muutaman alkuvuoden jälkeen sietää sitä jurotusta loppuelämänsä? Kuka kantaa naispuolista puolisoa niiden vaikeiden aikojen yli, jotka mies omalla jurotuksellaan aiheuttaa niin kuin aloittajan mies hänelle?
On henkisen väkivallan muoto tuo että ei ryhdy keskustelemaan, vaikka puoliso toistuvasti on tehnyt siihen alotteita.
Klassinen seitsemännen vuoden aviokriisi. Eroaminen ainoa ratkaisu? Jos molemmat haluavat jatkaa niin keinoja pelastaa liitto on. Perheneuvola, parisuhdekurssit ym.
Nyt kannattaa listata kaikki asiat niin hyvät kuin huonot ja tarkastella mitä on tehtävissä ja millaisiin pitäisi saada muutos. Perheneuvolaan voi mennä yksinkin kertomaan ja apua hakemaan.