Lue keskustelun säännöt.
Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia mun avioliitosta. Ahdistaa tämä liitto
24.09.2019 |
Pakko saada purkaa jonnekin ajatuksia. Jos joku osaisi auttaa mua selkiyttämään niitä niin olisin todella kiitollinen. Ongelmani on että avioliittoni ahdistaa liikaa enkä tiedä mitä tehdä. Yritän kuvata asian pääpiirteissään tähän:
-Olemme olleet yhdessä seitsemän vuotta, ollaan yli kolmekymppisiä ja meillä on kaksi pientä lasta.
-Ensimmäiset vuodet mies oli todella ihana ja olin todella rakastunut. Mies teki paljon asioita ihan minua varten ja oli huomaavainen ja tukena monessa vaikeassa asiassa. Hän on monella tavalla hyvä mies, ei ole päihdeongelmia, tekee kotitöitä, ei valehtele, ei petä, ei juokse baareissa jne eli täyttää ne kriteerit joita suurin osa naisista miehelle asettaa ns. paperilla.
-Kuitenkin nyt viimeisen parin vuoden aikana mies on muuttunut itsekkääksi oman navan tuijottajaksi ja töykeäksi. Hän ei enää keskustele kanssani mistään minua kiinnostavasta tai minun kuulumisista tai minun elämän asioista tai ihmisistä. Kun aloitan tuollaisesta kertomisen (esim. mitä kivaa näin tänään), niin mies vaihtaa heti puheenaiheen itseensä tai poistuu vain huoneesta sanomatta mitään. Enää en edes jaksa kertoa hänelle mitään elämästäni, en ole kuukausiin jaksanut, koska hän ei niistä keskustelu yhtään, eikä kysy minulta mitään. Puhuu muutenkin minulle töykeästi, ei ystävällisesti kuin ennen. Haluaa puhua vain omista asioistaan ja haluaa että kuuntelen niitä koska vain. Ei lähde mihinkään mihin minä haluaisin tai ehdotan, suostuu lähtemään yhdessä vain paikkoihin joita hän itse haluaa ja jotka häntä kiinnostaa (kiinnosti ne minua tai ei, sitä ei edes kysy). Hermostuu jos asiat ei mene kuin hän haluaa (eikä ne tietystikään aina mene). Lasten kanssa touhuaa silloin kun häntä itseään se sattuu kiinnostamaan (eli jos hänellä itsellään ei ole juuri silloin mitään omaa asiaa mitä haluaa tehdä). Röyhtäilee ja piereskelee ihan avoimesti vaikka kesken päivällisen ja se ällöttää minua.
-Minua ahdistaa tämä avioliitto nykyään todella paljon. Välillä niin paljon että oksettaa ja kurkkua kuristaa. Olen onnellisimmillani kun hän on työmatkalla pois kotoa, silloin minua ei ahdista mikään vaikka olen yksin siinä lasten kanssa vastuussa siis yksin kaikesta. Olen alkanut uupumaan ja masentumaan, kun ilo on kadonnut minusta ja mielestäni se johtuu ihan siitä millaiseksi tämä avioliitto on muuttunut. Yritän sietää miestä, välillä oksettaa mennä nukkumaan samaan sänkyyn. Aamulla kun herään on ensimmäisenä mielessä vastenmielinen olo tästä avioliitosta. Tämä kaikki kuluttaa minua paljon.
-Olen miehelle puhunut siitä että meillä ei minun mielestä mene hyvin ja pitäisi yhdessä yrittää parantaa asioita (sitä hän ei tiedä että minua oksettaa). Olen puhunut myös siitä että ajattelen jopa eroa välillä. Mitään keskustelua ei tästäkään synny, kuten ei mistään minulle tärkeästä asiasta. Mies ei sano mitään enkä minä toisaalta paria lausetta pidempään viitsi mitään monologia pitää. Pariterapiaan häntä pyysin, mutta hän ei suostu.
Kommentoikaa tähän jotain joka auttaisi minua selkeyttämään minun ajatuksia. Kohta tämä ahdistus valtaa minut ihan liikaa. En tiedä mitä tehdä. Jos olisi jotain päihdeongelmaa tms niin ero olisi selvä, mutta kun mitään sellaista "oikeaa" ongelmaa ei ole. Jos rikon tämän perheen oman ahdistukseni takia niin syyttääkö lapset minua koko elämänsä siitä, että rikoin heiltä perheen ihan tyhjän takia. Osaisiko joku sanoa tähän jotain?
Kommentit (241)
Vierailija kirjoitti:
Mulla on sellainen radikaali ehdotus, että mitä jos vaan antaisit asian olla ja keskittyisit johonkin kivaan tekemiseen. Elämässä ja kaikissa pitkissä suhteissa tulee huonoja kausia ja hyviä kausia. Nyt on huono kausi. Se menee joskus ohi. Joskus parasta on vaan antaa asioiden olla ja korjaantua itsekseen ja keskittyä sillä välin johonkin kivempaan.
En lähtisi eroamaan. Rikkinäistä perhettä ei saa enää koskaan ehjäksi. Uusien ihmisten kanssa tulee myös ongelmia - ennemmin tai myöhemmin. Erosta tulee paljon pahaa mieltä kaikille. Mutta ajattelepa, että teillä voi olla vaikka miten hieno suhde sitten joskus muutaman vuoden päästä, kun täsmä huono vaihe on mennyt ohi.
Tuota mä yritin ajatella. Harmi vain, että miehen käytös kuorrutti kaiken hyvän, mitä meillä oli niin haisevaan paskaan, että mä miettisin sitä vieläkin katkerana. Eroprosessin myötä olen sentään voinut työstää niitä pois mielestä. Erosta on jo hetki, ja silti vieläkin hänet nähdessä muistan lähes aina ne törkeät oharit, jotka teki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"En luule miehen muuttavan erossa vähemmän itsekkääksi tai töykeäksi vaan nykyistä hankalammaksi ihmiseksi. Ap[/quote]"
Joten olet jo ratkaissut tämän ongelman. Aiot sietää tuota itsekästä otusta "lasten etujen" ja tätä puoltavien luulojesi perusteella. Onnea sinulle. Oksettamisesi tulee jatkumaan. Kokemusta on.
Pahalta kuulostaa. Jos voit huonosti suhteessa, se ei tule paranemaan. Kadotat vähitellen itsesi kokonaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinusta on tullut tylsä. Siksi mies ei jaksa kuunnella juttujasi.
Mieti, miten itse olet muuttunut suhteen kuluessa. Tuskinpa olet enää se sama kiinnostava hemaiseva nainen kuin niiden kahden ensimmäisen vuoden aikana.
Mitään muuta tässä maailmassa ei voi muuttaa kuin itseään.
Siitä sitten vaan ynnälaskua tekemään.
Varmasti olen muuttunut. Minusta on tullut äiti ja varmaan sen myötä osa arvoistakin on muuttunut. Minulla ei ole juurikaan enää vapaa-aikaa panostaa hemaisevana olemiseen koska on pakko pyykätä ja hoitaa lapsia jne. Olen paljon väsyneempi kuin ennen lapsia. Ap
Miten se nyt silleen, jos kerran mieskin on niin kova tekeen kotitöitä?
Onko sun mielestä oikein näyttää lapsille tällaista esimerkkiä parisuhteesta? Että on ok käyttäytyä töykeästi ja itsekkäästi, ja sitä pitää muitten vain sietää? Miten sä opetat niille ystävällisyyttä ja keskustelutaitoa ja toisten huomioonottamista, jos ne ei kotonaan näe sitä toteutettavan? Sanot että kaikkien muiden pitää olla ystävällisiä paitsi isän?[/quote]
Ei ole oikein. Tämä itse asiassa on ehkä suurin huoleni tässä tilanteessa ja yksi tärkeimmistä syistä sille että mietin sitä eroa. Ap[/quote]
Vielä vähän aikaa sitten lasten etu oli tärkein syy olla miettimättä eroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko sun mielestä oikein näyttää lapsille tällaista esimerkkiä parisuhteesta? Että on ok käyttäytyä töykeästi ja itsekkäästi, ja sitä pitää muitten vain sietää? Miten sä opetat niille ystävällisyyttä ja keskustelutaitoa ja toisten huomioonottamista, jos ne ei kotonaan näe sitä toteutettavan? Sanot että kaikkien muiden pitää olla ystävällisiä paitsi isän?
Ei ole oikein. Tämä itse asiassa on ehkä suurin huoleni tässä tilanteessa ja yksi tärkeimmistä syistä sille että mietin sitä eroa. Ap
Vielä vähän aikaa sitten lasten etu oli tärkein syy olla miettimättä eroa.
Kyllä ne lapset voi olla yhtä aikaa syy pysyä yhdessä että pohtia eroa. En ole ap, mutta elän onnettomassa suhteessa. Meillä tosin mies ei osallistu mihinkään ja raadan käytännössä yh:na jo nyt, vaikka paperilla mies löytyykin. Lapsi on pieni, joten olen päättänyt vielä jaksaa, mutta samaan aikaan pohdin pitäisikö kuitenkin lähteä jo nyt, koska tosiaan lapsi saa melko vääristyneen kuvan perheestä. Ei ole helppo päätös (ero on siis edessä, mutta missä vaiheessa???), koska lähteminen tekee lapsesta käytännössä isättömän (isä on niin saamaton, että tuskin viitsisi mitään suhdetta lapseen ylläpitää). Ja kyllä, tiedän että olen tehnyt huonon valinnan miehen suhteen, mutta onneksi tajusin asian, kun lapsia oli vasta yksi. Mies olisi toki halunnut useamman.
Voit erota suhteesta. Toki tekstistä sai selvää, että olisit halunnut tottakai jatkaa. Mies ei vaikuta kiinnostuneelta lainkaan tai rakastuneelta, ehkä jopa tyly luonne paljastui. Jossain muualla voisi olla toinen vaihtoehto sinulle. Pariterapeutit auttavat myös yksin käyvää suhdeasioissa tai erossa, jos miestä ei saa mukaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pitkässä parisuhteessa tulee väistämättä huonompia aikoja. Ap on nyt kriisissä kun huonommat ajat menossa. Kriisissä ei kannata tehdä isoja päätöksiä. Huolehdi itsestäsi, tee mielekkäitä asioita. Voimaannu ja anna ajan kulua. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että parin vuoden kuluttua voi olla tilanne toinen.
Luultua kirjoitti:
"En luule miehen muuttavan erossa vähemmän itsekkääksi tai töykeäksi vaan nykyistä hankalammaksi ihmiseksi. Ap
"
Joten olet jo ratkaissut tämän ongelman. Aiot sietää tuota itsekästä otusta "lasten etujen" ja tätä puoltavien luulojesi perusteella. Onnea sinulle. Oksettamisesi tulee jatkumaan. Kokemusta on.
Otsikko on "Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia" ja lähes jokaiseen ehdotukseen tulee tyrmäys. Eli näyttää olevan ratkaisu jo tehtynä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luultua kirjoitti:
"En luule miehen muuttavan erossa vähemmän itsekkääksi tai töykeäksi vaan nykyistä hankalammaksi ihmiseksi. Ap
"
Joten olet jo ratkaissut tämän ongelman. Aiot sietää tuota itsekästä otusta "lasten etujen" ja tätä puoltavien luulojesi perusteella. Onnea sinulle. Oksettamisesi tulee jatkumaan. Kokemusta on.
Otsikko on "Auttakaa mua selkiyttään ajatuksia" ja lähes jokaiseen ehdotukseen tulee tyrmäys. Eli näyttää olevan ratkaisu jo tehtynä.
Mitä ratkaisuja muka olen täällä tyrmännyt? En kai yhtään ole tyrmännyt.
Enkä ole tehnyt vielä mitään ratkaisuja. Ap
Ikävää lapsille jos eroatte... mutta suoraan sanottuna kyllä ne lapset siihen sopeutuu. Jos kuitenkin saatte käytännön asiat hoidettua sivistyneesti, niin lapset kärsivät mahdollisimman vähän.
Sulla on vain yksi elämä, älä tuhlaa hyviä vuosiasi yksin surkeassa suhteessa kärvistelyyn! Mieluummin vaikka yksin ilman huonoa suhdetta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä taas yksi hyvä esimerkki miksi ei kannata mennä naimisiin. Koskaan.
Tuppis kirjoitti:
Itselläni oli aika sama tilanne. Mies oli mitä ihanin ja loistava isä kahdelle ensimmäiselle lapsellemme. Kun kolmas syntyi viisi vuotta sitten kaikki muuttui.
Olin lasten kanssa kotona, koska kaikki olivat vielä alle kouluikäisiä. Hän ei koskaan kysynyt miten päivä meni, ei kysynyt mitä neuvolassa oli sanottu, ei ollut kiinnostunut miksi itkin tai muutenkaan huomioinut minua enää ollenkaan. Samalla jätti myös lasten kanssa touhuilun, ennen hän vei lapsia uimaan, leikkipuistoon tai minne vaan. Puhui lähinnä omista työjutuistaan, jotka eivät minua niin kiinnostaneet, koska en tiennyt alasta mitään. Jos pyysin häntä tekemään jotain, vaikka auttamaan huonekalujen kasaamisessa, jonkin korjaamisessa tai muussa, ei hän välttämättä tullut avuksi tai jos tuli, siitä tuli heti tappelu. Jos hänellä oli joku avuntarve, niin minun olisi pitänyt olla heti paikalla, jos en ollut, niin siitä tuli kamala huuto.
Aloin pikkuhiljaa aina vaan odottamaan, että mies olisi pois kotoa työjuttujen takia. Meillä oli lasten kanssa paljon mukavampaa silloin ja tunsin oloni paljon paremmaksi.
Kun nuorin lapsi oli parivuotias lähdin tekemään opiskeluita loppuun. Tilanne räjähti silloin käsiin, minun olisi pitänyt hoitaa koti, tehdä kouluhommia ja hoitaa lapset samalla. Vaikka miljoona kertaa pyysin, että voiko illalla laittaa lapset nukkumaan, että saan opiskeltua, niin hän aina vaan makasi sohvalla tekemättä mitään. Kirjotin hänelle kirjeen, jossa kerroin, että en voi jatkaa enää näin ja kyselin, että haluaako hän edes yrittää. Mies ei koskaan vastannut minulle mitään.
Lopulta ero oli ainoa vaihtoehto. Kaikki ihmettelivät, miksi jätin niin hyvän miehen, hän ei juonut, käynyt baareissa eikä ollut väkivaltainen ja vaikutti julkisesti lähes täydelliseltä. Mies ei uskonut minun haluavan erota ja teki sen jälkeen elämästäni todella vaikean pariksi vuodeksi, kosti asioita mm. lapsille ja ei halunnut maksaa elatusmaksuja.
Nyt tilanne alkaa helpottaa, vaikka tiedän hänen haukkuvan minua jokaisessa mahdollisessa tilanteessa. On se ihanaa hakea lasta päiväkodista ja kuulla samalla, että mies on kertonut hoitajille juttuja, että minua kiinnostaa vaan juhliminen ja muut miehet eivätkä lapset ollenkaan.
Taidat tietää itse mitä haluat? En suosittele hukkaamaan omaa elämää ja aikaa suhteeseen, jossa ei ole hyvä olla. Jos toinen ei ole valmis muuttumaan, niin eikö homma ole aika selvä?
Siis oikeasti?! Sekä Ap:n että tässä siteeratussa tekstissä mulla pisti silmään toi ajatus siitä, että mies on "hyvä" jos ei juo eikä ole väkivaltainen. Jos tämän lisäksi käy vielä töissä, niin täydellisyyttä hipova, että kaikki ihmettelee, jos sellaisesta kultakimpaleesta ero tulee. Tai ap:n tapauksessa itsekin vähän miettii, että turhaanko valitan. Ihanko oikeasti ajattelette näin?
Kyllä itselleni se, että kumppani ei ole juoppo tai hakkaaja on ihan vähimmäisvaatimus, eikä mikään osoitus erityisestä hyvyydestä. Varsinkin tuo jälkimmäinen.
Ihminen, joka jatkuvasti lyttää puolisoaan, ei ole kiinnostunut tämän asioista eikä ylipäätään suostu toimimaan perheenä, on kaukana täydellisestä kumppanista. Luulisi sen nyt ns. julkisestikin näkyvän, jos puoliso ei yhtään kiinnosta, jos ei "kaikille" niin ainakin lähimmille. Ja jos taas ei koskaan esim. näe tyyppiä yhdessä puolisonsa kanssa, niin kai nyt on itsestään selvää, ettei silloin tiedä tyypistä riittävästi arvioidakseen, onko se "hyvä kumppani".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se on jotenkin surkuhupaisaa kun ihmiset menevät yhteen "rakkaudesta" eli joistakin yksittäisistä päähänpistoista, jotka tuntuvat sillä hetkellä hyvältä. Aikaa kuluu ja elämä koettelee, jyvät karsitaan akanoista ja huomataan että ei rakastetakaan enää koska ne tietyt asiat puuttuvat joihin alussa ihastui.
Onko siis tässä tapauksessa koskaan edes rakastettu toista ehdoitta?
Rakkaus on suuri huijaus.
On sallittua seurata niitä selittämättömiä viettejä kun lähtee solmimaan suhdetta jonkun kanssa, mutta jos tulee selittämättömiä negatiivisia tunteita niin niitä ei enää kuunnellakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse lähtisin purkamaan asioita siitä päästä että mikä on muuttanut ennen niin mukavan miehen itsekkääksi ja töykeäksi. Joku syys siihen täytyy olla koska ei ihminen muutu ihan ilman syytä noin täydellisesti. Onko hänen elämässään tapahtunut jotain joka selittäisi muutoksen?
On hänen ihan omissa asioissa ollut viime vuosina paljonkin ikävää. Olen kuitenkin miettinyt, että jos hän on aina ollut itsekäs ja töykeä, mutta ensimmäiset viisi vuotta kanssani oli niin rakastunut, että oikea luonne ei tullut esille. Ap
Miten ap otit miehen huomioon ennen muutosta? Piditkö itsestään selvänä että mies huomioi sinua, vai huomioitko miestä silloin, kuuntelit ja juttelit hänen asioistaan jne. Vai oliko yksipuolista?
Ap:n mieshän on henkisesti väkivaltainen ap:ta kohtaan, ei myöskään häntä kunnioita. Todennäköisesti on toinen nainen taustalla, mutta se ei tähän välttämättä liity. Taas yksi nainen, jonka pitäisi lukes kirja Why does he do that
Minusta on oikea teko se, minkä joku neuvoi, että printtaa ja täytä erohakemus ja anna miehelle allekirjoitettavaksi. Jos hän kuin ihmeen kaupalla tokenee ja muuttuu normaaliksi, niin se on hyvä. Jos tulee ero, niin se on hyvä, huomattavasti parempi kuin nykytila erityisesti lapsille, jotka saavat nyt parisuhdemallin, että naista ei tarvitse avioliitossa kunnioittaa. Lapset toistavat sitä muuten omissa suhteissaan aikuisina.
PS. Neuvon tätä kokemuksesta. Minä otin asumuseron, kun mies muuttui k-pääksi. Hän tokeentui ja palsutui normaaliksi ja liitto jatkui, se on jatkunut sen jälkeen jo 2 v hyvänä ja tarkkailen edelleen, että onko se varmasti mieheltä pysyvä muutos.
Mielestäni aloituksessa tuli esiin jo vaikka kuinka monta hyvää syytä eroamiseen.
Me olimme yhdessä kahdestaan suhteessa mieheni kanssa 12 vuotta ja sitten vasta teimme lapsen. Lapsi on nyt tokaluokkalainen ja suhteemme voi ihan normaalisti.
_Kaikki_ ne pariskunnat, joita tunnen kaveripiiristä, päiväkodista, koulusta ja työpaikalta, joissa on erottu ovat joko a) tehneet lapsia melkein samantien, kun ovat tavanneet b) tehneet lapsia pienellä ikäerolla. Näitä on todella paljon, nopeasti laskettuna 14 pariskuntaa.
Vierailija kirjoitti:
Ap:n mieshän on henkisesti väkivaltainen ap:ta kohtaan, ei myöskään häntä kunnioita. Todennäköisesti on toinen nainen taustalla, mutta se ei tähän välttämättä liity. Taas yksi nainen, jonka pitäisi lukes kirja Why does he do that
Minusta on oikea teko se, minkä joku neuvoi, että printtaa ja täytä erohakemus ja anna miehelle allekirjoitettavaksi. Jos hän kuin ihmeen kaupalla tokenee ja muuttuu normaaliksi, niin se on hyvä. Jos tulee ero, niin se on hyvä, huomattavasti parempi kuin nykytila erityisesti lapsille, jotka saavat nyt parisuhdemallin, että naista ei tarvitse avioliitossa kunnioittaa. Lapset toistavat sitä muuten omissa suhteissaan aikuisina.
PS. Neuvon tätä kokemuksesta. Minä otin asumuseron, kun mies muuttui k-pääksi. Hän tokeentui ja palsutui normaaliksi ja liitto jatkui, se on jatkunut sen jälkeen jo 2 v hyvänä ja tarkkailen edelleen, että onko se varmasti mieheltä pysyvä muutos.
Muuten hyviä neuvoja, mutta en ottaisi jo kertaalleen minua huonosti kohdellutta miestä takaisin. Miten tuollaiseen voi luottaa enää? Tai kunnioittaa miestä, joka on kuin pikkulapsi jolta kun lelun(nainen) vie pois, se alkaa käyttäytyä kunnolla taas?
Olen itse jokunen vuosi sitten saanut huonosti käyttäytyneen miehen tilapäisesti käyttäytymään kunnolla, mutta mies palautui entiselleen parin vuoden päästä. Joku siinä on joko luonnevika, ei riittävästi rakkautta alunalkaen, tai pysyvä asennevamma, mutta mielestäni ei kannata riskeerata sitä, että mies vetää maton jalkojen alta tai alkaa käyttäytyä pikkulapsen tavoin heti kun elämässä on iso muutos tai vaikea tilanne päällä.
Kirjoita hänelle kirje, jossa kerrot tunteistasi ja toiveistasi ja aikomuksesta eli erosta, koska et saa häneltä mitään vastakaikua keksuteluun.
Jos hän ei vastaa tai muuta käytöstään, eroa.