Kotihoidontuen voisi lakkauttaa kokonaan
On mielestäni täysin turhaa verovarojen tuhlaamista maksaa jollekulle siitä, että hän hoitaa kotona lastaan joka on jo tarpeeksi iso päiväkotiin vietäväksi. Jos kotona lapsen kanssa oleva henkilö on työkykyinen ja koulutettu verovaroin, on mielestäni täysin kohtuullista odottaa että hän osallistuu verojen maksamiseen eikä vain ole kotona muiden rahoilla.
Kommentit (135)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kirjoittavat aina "musta tuntuu" näkökulmasta. Raha se on, joka ratkaisee.
Täällä on nimenomaan kymmeniä ihan rahaan perustuvia vastauksia. Kotihoidontuki on halvempi kuin päivähoito.
Kotihoidontuki on halvempi kuin päivähoito? Jos todella olisi näin, niin eiköhän yhteiskunta tarjoaisi kaikille vanhemmille kotihoidontukea vaikka lasten kouluikään saakka.
Päivähoito rahoitetaan julkisista menoista. Julkisten menojen lisäys kasvattaa puolestaan kysyntää, joten 1000 euron julkinen panostus aiheuttaa myös kerrannaisvaikutusta, mikä pienentää todellista kustannusta. Kun lapsi menee hoitoon, häntä hoitaa lastentarhanopettaja ja hoitaja. Nämä saavat työstään palkkaa, josta syntyy verokertymää. Päiväkoti ostaa palveluita mm. siivousta, kiinteistönhuoltoa, tavaroita, tarvikkeita. Nämä kasvattavat kysyntää. Lapsi saa myös varhaiskasvatusta, jonka suunnittelu ja resursointi työllistävät ihmisiä. Hyvin suunniteltuna varhaiskasvatus voi olla myös itsessään tuottava panostus, lapsi oppii päiväkodissa vuorovaikutustaitoja yms mistä on hyötyä myöhemmässä elämässä.
Lasta kotona hoitanut vanhempi menee töihin. Töissään hän tuottaa (toivottavasti) jotakin yritykselle, jossa työskentelee. Yritys maksaa jokaisesta työntekijän tuottamasta eurosta veroa. Arvonlisävero siirtyy portaassa eteenpäin, mutta esimerkiksi voitosta ja kaikesta yrityksestä maksetuista palkoista maksetaan veroja. Jos yrittäjä nostaa itselleen osinkoa, on näistä euroista maksettu veroa itseasiassa jo kahteen kertaan. Töissä oleva vanhempi taas kuluttaa enemmän, kun tienaa enemmän. Ostaessaan palveluita ja hyödykkeitä, maksaa hän ostoksistaan arvonlisäveron mikä jälleen kasvattaa verokertymää.
Ei, kotihoidontuki ei tule valtiolle halvemmaksi kuin päivähoito. Jos näin olisi ei yhteiskunnalla olisi mitään intressiä rajata kotihoidontukea.

Ja tässäkin unohdin mainita kaikkein selkeimmän tekijän eli vanhemman ansiotuloveron. Tämän varmaan palstamammatkin ymmärtää. T.Äskeinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotihoidontukea saa alle kolmivuotiasta hoitava vanhempi. Pienihän tuollainen päiväkotiin on. Harva päiväkoti edes ottaa alle vuoden ikäistä. Toinen kysymys on, että laadukasta päivähoitoa ei ole niin kovin hyvin saatavilla. Suomen syntyvyyden ollessa näin onnetonta kannattaisin ennemminkin kotihoidotuen selvää korottamista. Kannattaisi niitä lapsia tehdä samalla syssyllä useampiakin ja ensikertalaisia ei hirvittäisi niin työn, päiväkodin ja kodin Bermudan kolmioon hyppääminen.
Parempi olisi ajaa äkkiä läpi 6+6+6 perhevapaamalli jossa kumpikin vanhempi saisi oman 6kk vapaan jota ei voisi siirtää toiselle, ja sitten 6kk vapaan jonka he voisivat jakaa keskenään miten haluaisivat. Jos perhe käyttäisi kaikki vapaat niin silloin lapsi menisi hoitoon vasta 1,5-vuotiaana ja se on siihen ihan sopiva ikä.
-apTämä minusta erinomainen malli. Vastaava toimii Ruotsissa, miksi ei toimisi Suomessa?
Typerä, suorastaan pähkähullu, malli. Kuka työnantaja palkkaa työntekijän joka on ensin poissa 6 kk, sitten taas töissä 6 kk ja taas poissa 6 kk. En minäkään.
Eikä kaikki perheet ja vanhemmat elä samanlaista elämää, jota valtiovalta voisi säädellä. Esim matkatyötä tekevän ei missään tapauksessa kannata olla se työssä oleva puoliso, eikä yrittäjän se kotiin pakotettu. Kyllä ihmiset itse tietää.
Ja sinä et nyt tajua, että kotihoidontukea nostava voi tehdä töitä. Meilläkin molemmat teki ihan täyspäiväisesti töitä, vaikka kotihoidontuet nostettiin.
Ei tuo malli sitä tarkoita että pitäisi olla pois 6kk pätkissä, vaan sitä että ensin äiti voi olla kotona omat 6kk ja heti perään oman osuutensa jaettavaksi tarkoiteusta vapaasta. Ja sen jälkeen sitten isä tekee saman.
En mä olisi jättänyt, eikä isä olisi jäänyt vuoden ikäisen kanssa kotiin.
Oletko sinä parempi vanhempi kuin miehesi? MIksi et luota miehesi vanhemmuuteen? Tässäpä syy miksi perheissä miehet muuttuvat passiivisiksi, heidän vanhemmuuttaan ei arvosteta. T
Joo. Multa tuli tissimaitoa. Mieheltä ei herunut.
Imetystä ei tarvita enää vuoden iässä. Eli ihan hyvin mieskin voisi olla sen ikäisen kanssa kotona. Nuoremmankin kanssa onnistuu jos on maitoa tai korviketta kotona valmiina.
Miksi perheet eivät saisi itse päättää edes siitä mitä lapsi saa ravinnoksi?
Mitä jos unohdetaan kaikki mallit ja otetaan vaan lapset suoraan pois vanhemmiltaan.
Kyllähän perheet jatkossakin saisivat päättää itse lastenhoitojärjestelyistään, ei 6+6+6 malli sitä tarkoita että olisi pakko pitää perhevapaita ollenkaan. Ihan voi omakustanteisesti olla kotona imettämässä niin monta vuotta kuin haluaa, mutta ei veronmaksajien rahoilla.
Sen sijaan veronmaksajat maksavat huomattavati suuremman summan siitä että lapset laitetaan pienempinä hoitoon.
Miten joku ei vielä tässä keskutelussa tai yleensäkään tiennyt miten paljon kallimpaa on päivähoito?Kaikkea ei voi mitata rahassa. Kotona olevilla vanhemmilla on koulutuksen tuomaa osaamista ja kotona olemalla he heittävät sen hukkaan. Työelämässä olemalla he sen sijaan maksaisivat veroja ja käyttäisivät osaamistaan muiden hyväksi.
Kyllä Suomessa töitä ehtii tehdä. Nythän puhutaan vuosikymmenten työuralla parista kotivuodesta, jos sitäkään.
Ja jos ja kun on pienen lapsen vanhempi, se työpanoskin on usein hyvin repaleinen. Itse on valvonut ja saa kaikki pöpöt ja lapset sairastaa koko ajan.
Ja kuten on todettu, ei se työssäoleva käytännössä maksa edes omien lastensa päivähoitokustannuksia.

Ihan vapaasti saisi olla kotona niin pitkään kuin haluaa, mutta kun oma osuus vapaista (6-12kk) olisi käytetty niin sitten kotona oleminen muuttuisi omakustanteiseksi.
Mikä tähän olisi perustelu? Todella kalliiksi tulee yhteiskunnalle kun kaikki ne joille sillä muutamalla satasella olisi väliä laittavat lapset noin pienenä tarhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kirjoittavat aina "musta tuntuu" näkökulmasta. Raha se on, joka ratkaisee.
Täällä on nimenomaan kymmeniä ihan rahaan perustuvia vastauksia. Kotihoidontuki on halvempi kuin päivähoito.
Kotihoidontuki on halvempi kuin päivähoito? Jos todella olisi näin, niin eiköhän yhteiskunta tarjoaisi kaikille vanhemmille kotihoidontukea vaikka lasten kouluikään saakka.
Päivähoito rahoitetaan julkisista menoista. Julkisten menojen lisäys kasvattaa puolestaan kysyntää, joten 1000 euron julkinen panostus aiheuttaa myös kerrannaisvaikutusta, mikä pienentää todellista kustannusta. Kun lapsi menee hoitoon, häntä hoitaa lastentarhanopettaja ja hoitaja. Nämä saavat työstään palkkaa, josta syntyy verokertymää. Päiväkoti ostaa palveluita mm. siivousta, kiinteistönhuoltoa, tavaroita, tarvikkeita. Nämä kasvattavat kysyntää. Lapsi saa myös varhaiskasvatusta, jonka suunnittelu ja resursointi työllistävät ihmisiä. Hyvin suunniteltuna varhaiskasvatus voi olla myös itsessään tuottava panostus, lapsi oppii päiväkodissa vuorovaikutustaitoja yms mistä on hyötyä myöhemmässä elämässä.
Lasta kotona hoitanut vanhempi menee töihin. Töissään hän tuottaa (toivottavasti) jotakin yritykselle, jossa työskentelee. Yritys maksaa jokaisesta työntekijän tuottamasta eurosta veroa. Arvonlisävero siirtyy portaassa eteenpäin, mutta esimerkiksi voitosta ja kaikesta yrityksestä maksetuista palkoista maksetaan veroja. Jos yrittäjä nostaa itselleen osinkoa, on näistä euroista maksettu veroa itseasiassa jo kahteen kertaan. Töissä oleva vanhempi taas kuluttaa enemmän, kun tienaa enemmän. Ostaessaan palveluita ja hyödykkeitä, maksaa hän ostoksistaan arvonlisäveron mikä jälleen kasvattaa verokertymää.
Ei, kotihoidontuki ei tule valtiolle halvemmaksi kuin päivähoito. Jos näin olisi ei yhteiskunnalla olisi mitään intressiä rajata kotihoidontukea.
Kotihoidontukea saa kun lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Se on noin kuudesosa päivähoidon kustannuksista. Eli on todellakin halvempaa kuin päivähoito.
Se ei siis millään tavoin määritä sitä, etteikö molemmat vanhemmat tekisi töitä ja maksaisi veroja ja kuluttaisi jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotihoidontukea saa alle kolmivuotiasta hoitava vanhempi. Pienihän tuollainen päiväkotiin on. Harva päiväkoti edes ottaa alle vuoden ikäistä. Toinen kysymys on, että laadukasta päivähoitoa ei ole niin kovin hyvin saatavilla. Suomen syntyvyyden ollessa näin onnetonta kannattaisin ennemminkin kotihoidotuen selvää korottamista. Kannattaisi niitä lapsia tehdä samalla syssyllä useampiakin ja ensikertalaisia ei hirvittäisi niin työn, päiväkodin ja kodin Bermudan kolmioon hyppääminen.
Parempi olisi ajaa äkkiä läpi 6+6+6 perhevapaamalli jossa kumpikin vanhempi saisi oman 6kk vapaan jota ei voisi siirtää toiselle, ja sitten 6kk vapaan jonka he voisivat jakaa keskenään miten haluaisivat. Jos perhe käyttäisi kaikki vapaat niin silloin lapsi menisi hoitoon vasta 1,5-vuotiaana ja se on siihen ihan sopiva ikä.
-apTämä minusta erinomainen malli. Vastaava toimii Ruotsissa, miksi ei toimisi Suomessa?
Typerä, suorastaan pähkähullu, malli. Kuka työnantaja palkkaa työntekijän joka on ensin poissa 6 kk, sitten taas töissä 6 kk ja taas poissa 6 kk. En minäkään.
Eikä kaikki perheet ja vanhemmat elä samanlaista elämää, jota valtiovalta voisi säädellä. Esim matkatyötä tekevän ei missään tapauksessa kannata olla se työssä oleva puoliso, eikä yrittäjän se kotiin pakotettu. Kyllä ihmiset itse tietää.
Ja sinä et nyt tajua, että kotihoidontukea nostava voi tehdä töitä. Meilläkin molemmat teki ihan täyspäiväisesti töitä, vaikka kotihoidontuet nostettiin.
Ei tuo malli sitä tarkoita että pitäisi olla pois 6kk pätkissä, vaan sitä että ensin äiti voi olla kotona omat 6kk ja heti perään oman osuutensa jaettavaksi tarkoiteusta vapaasta. Ja sen jälkeen sitten isä tekee saman.
En mä olisi jättänyt, eikä isä olisi jäänyt vuoden ikäisen kanssa kotiin.
Oletko sinä parempi vanhempi kuin miehesi? MIksi et luota miehesi vanhemmuuteen? Tässäpä syy miksi perheissä miehet muuttuvat passiivisiksi, heidän vanhemmuuttaan ei arvosteta. T
Joo. Multa tuli tissimaitoa. Mieheltä ei herunut.
Imetystä ei tarvita enää vuoden iässä. Eli ihan hyvin mieskin voisi olla sen ikäisen kanssa kotona. Nuoremmankin kanssa onnistuu jos on maitoa tai korviketta kotona valmiina.
Miksi perheet eivät saisi itse päättää edes siitä mitä lapsi saa ravinnoksi?
Mitä jos unohdetaan kaikki mallit ja otetaan vaan lapset suoraan pois vanhemmiltaan.
Kyllähän perheet jatkossakin saisivat päättää itse lastenhoitojärjestelyistään, ei 6+6+6 malli sitä tarkoita että olisi pakko pitää perhevapaita ollenkaan. Ihan voi omakustanteisesti olla kotona imettämässä niin monta vuotta kuin haluaa, mutta ei veronmaksajien rahoilla.
Mieluummin siis maksat 1500 kuussa enemmän siitä että lapsi pannaan päivähoitoon? Ja parhaassa tapauksessa vielä työttömyyspäivärahat päälle? Miksi?
Siksi, jotta naisten syrjäytymistä saataisiin ehkäistyä. Pitkä aika työelämän ulkopuolella aiheuttaa nimittäin syrjäytymistä ja sen myötä mielenterveys -ja päihdeongelmia, köyhyyttä ja näköalattomuutta.

Kyse on alle kolme vuotiaista lapsista. Ajattelet että ne hoidetaan samoin kuin kuusivuotiaat?

Miten se liittyy koko asiaan? Ja mikset patista töihin syrjöytyneitä miehiä joita koko Itä- ja Pohjois-Suomi on täynnä?
Ja ihan tiedoksi että kotihoidontukihan ei tarkoita, etteikö tekisi töitä. Kun itse nostin sitä, tein töitä ihan koko ajan. Samaten tekivät naapurin arkkitehti, lääkäri ja psykologikin.

Sinä saat käyttää lastasi yhteiskunnan sosiaalisena koepupuna mutta sinulla ei ole oikeutta pakottaa muita siihen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmiset kirjoittavat aina "musta tuntuu" näkökulmasta. Raha se on, joka ratkaisee.
Täällä on nimenomaan kymmeniä ihan rahaan perustuvia vastauksia. Kotihoidontuki on halvempi kuin päivähoito.
Kotihoidontuki on halvempi kuin päivähoito? Jos todella olisi näin, niin eiköhän yhteiskunta tarjoaisi kaikille vanhemmille kotihoidontukea vaikka lasten kouluikään saakka.
Päivähoito rahoitetaan julkisista menoista. Julkisten menojen lisäys kasvattaa puolestaan kysyntää, joten 1000 euron julkinen panostus aiheuttaa myös kerrannaisvaikutusta, mikä pienentää todellista kustannusta. Kun lapsi menee hoitoon, häntä hoitaa lastentarhanopettaja ja hoitaja. Nämä saavat työstään palkkaa, josta syntyy verokertymää. Päiväkoti ostaa palveluita mm. siivousta, kiinteistönhuoltoa, tavaroita, tarvikkeita. Nämä kasvattavat kysyntää. Lapsi saa myös varhaiskasvatusta, jonka suunnittelu ja resursointi työllistävät ihmisiä. Hyvin suunniteltuna varhaiskasvatus voi olla myös itsessään tuottava panostus, lapsi oppii päiväkodissa vuorovaikutustaitoja yms mistä on hyötyä myöhemmässä elämässä.
Lasta kotona hoitanut vanhempi menee töihin. Töissään hän tuottaa (toivottavasti) jotakin yritykselle, jossa työskentelee. Yritys maksaa jokaisesta työntekijän tuottamasta eurosta veroa. Arvonlisävero siirtyy portaassa eteenpäin, mutta esimerkiksi voitosta ja kaikesta yrityksestä maksetuista palkoista maksetaan veroja. Jos yrittäjä nostaa itselleen osinkoa, on näistä euroista maksettu veroa itseasiassa jo kahteen kertaan. Töissä oleva vanhempi taas kuluttaa enemmän, kun tienaa enemmän. Ostaessaan palveluita ja hyödykkeitä, maksaa hän ostoksistaan arvonlisäveron mikä jälleen kasvattaa verokertymää.
Ei, kotihoidontuki ei tule valtiolle halvemmaksi kuin päivähoito. Jos näin olisi ei yhteiskunnalla olisi mitään intressiä rajata kotihoidontukea.
Kotihoidontukea saa kun lapsi ei ole kunnallisessa päivähoidossa. Se on noin kuudesosa päivähoidon kustannuksista. Eli on todellakin halvempaa kuin päivähoito.
Se ei siis millään tavoin määritä sitä, etteikö molemmat vanhemmat tekisi töitä ja maksaisi veroja ja kuluttaisi jne.
Eli molemmat vanhemmat käy kokoaikatöissä ja esim isovanhempi hoitaa lasta ilmaiseksi? Totta, tämä voi tulla laskennallisesti halvemmaksi. Mutta tyypillisesti kht:ta nostavat tuskin käyvät kokoaikatöissä. Ja tähän tarvitaan yhden ulkopuolisen ihmisen ilmainen työpanos, tuskin voi olettaa että kaikilla on mahdollisuutta tällaiseen.

Nyt halutaan molemmat vanhemmat koko aikatyöhön ja pieni lapsi siksi ajaksi kunnalliseen hoitoon. Jopas olisi kallista.

Sinulla on tisi outo käsitys työelämästä.
Me ja monet tuntemamme perheet hoitaa lapset kotona ja tekee silti töitä.
Itsw tein iha kokopäiväpanoksen verran.
Lasta voi hoitaa muukin, kuin vanhempi. Meillä hoiti minä äiti 1,5 v. Sitten toiset 1,5v. juuri eläköitynyt mumma. Samat verotulot yhteiskunta meiltä sai, mutta kaupunki säästi päivähoitokuluissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ennen kotihoidontukea sanottin itsensä irti duunista ja etsittiin uusi paikka, jos halusi hoitaa lapsensa itse kolmi-vuotiaaksi.
Näin tein itse ja nyt 6 vuotta puuttuu eläkekertymästä. Oli kyllä tosi koyhää, mutta melkein kaikilla muillakin oli.
Näin me kadehtitut suuret ikäluokat toimittiin.
Tulisi vaan sama meno takaisin.Ei kotihoidontuki kerrytä eläkettä..
Kyllä kerryttää.
"Eläkettä kertyy sosiaalietuuksista, kuten vanhempainvapaasta ja ansiosidonnaisilta työttömyysjaksoilta. Myös kotihoidon tuen ajalta kertyy eläkettä. Edellytyksenä on, että ennen eläkkeelle jäämistä sinulla on ollut työansioita työurasi aikana vähintään 17 807,01 euroa (vuoden 2019 tasossa).Ansiosidonnaisista sosiaalietuuksista eläkettä karttuu sen työansion perusteella, jonka mukaan kyseinen sosiaalietuus on laskettu. Se, mistä työansioiden osuudesta eläkettä karttuu, vaihtelee etuuden mukaan 55 ja 117 prosentin välillä.
Eläkettä kartuttavia sosiaalietuuksia ovat
-ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha
-äitiys-, erityisäitiys-, isyys- ja vanhempainraha (vanhempainrahaa voidaan maksaa myös osittaisena tai vähimmäistasoisena)
-aikuiskoulutustuki
-vuorottelukorvaus
-sairauspäiväraha (myös osasairauspäiväraha)
-erityishoitoraha
-kuntoutusraha
-LITA-ansionmenetyskorvaukset.
Ei kerrytä.
Ääni täältä kotihoidontuen lakkauttamiselle. Mitä pikemmin, sen parempi. Öllöttelyn aika on ohi.
Tästä ketjusta puuttuu enää:
Vitsi te ootte niin tyhmii etten kestä.
Äidit on niin laiskoi! Mä ainaskii teen niiku töitä paljon.
Öyhöti öyhöti niiku verorahoilla makaatte kotona!!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kotihoidontukea saa alle kolmivuotiasta hoitava vanhempi. Pienihän tuollainen päiväkotiin on. Harva päiväkoti edes ottaa alle vuoden ikäistä. Toinen kysymys on, että laadukasta päivähoitoa ei ole niin kovin hyvin saatavilla. Suomen syntyvyyden ollessa näin onnetonta kannattaisin ennemminkin kotihoidotuen selvää korottamista. Kannattaisi niitä lapsia tehdä samalla syssyllä useampiakin ja ensikertalaisia ei hirvittäisi niin työn, päiväkodin ja kodin Bermudan kolmioon hyppääminen.
Parempi olisi ajaa äkkiä läpi 6+6+6 perhevapaamalli jossa kumpikin vanhempi saisi oman 6kk vapaan jota ei voisi siirtää toiselle, ja sitten 6kk vapaan jonka he voisivat jakaa keskenään miten haluaisivat. Jos perhe käyttäisi kaikki vapaat niin silloin lapsi menisi hoitoon vasta 1,5-vuotiaana ja se on siihen ihan sopiva ikä.
-apTämä minusta erinomainen malli. Vastaava toimii Ruotsissa, miksi ei toimisi Suomessa?
Typerä, suorastaan pähkähullu, malli. Kuka työnantaja palkkaa työntekijän joka on ensin poissa 6 kk, sitten taas töissä 6 kk ja taas poissa 6 kk. En minäkään.
Eikä kaikki perheet ja vanhemmat elä samanlaista elämää, jota valtiovalta voisi säädellä. Esim matkatyötä tekevän ei missään tapauksessa kannata olla se työssä oleva puoliso, eikä yrittäjän se kotiin pakotettu. Kyllä ihmiset itse tietää.
Ja sinä et nyt tajua, että kotihoidontukea nostava voi tehdä töitä. Meilläkin molemmat teki ihan täyspäiväisesti töitä, vaikka kotihoidontuet nostettiin.
Ei tuo malli sitä tarkoita että pitäisi olla pois 6kk pätkissä, vaan sitä että ensin äiti voi olla kotona omat 6kk ja heti perään oman osuutensa jaettavaksi tarkoiteusta vapaasta. Ja sen jälkeen sitten isä tekee saman.
En mä olisi jättänyt, eikä isä olisi jäänyt vuoden ikäisen kanssa kotiin.
Oletko sinä parempi vanhempi kuin miehesi? MIksi et luota miehesi vanhemmuuteen? Tässäpä syy miksi perheissä miehet muuttuvat passiivisiksi, heidän vanhemmuuttaan ei arvosteta. T
Joo. Multa tuli tissimaitoa. Mieheltä ei herunut.
Imetystä ei tarvita enää vuoden iässä. Eli ihan hyvin mieskin voisi olla sen ikäisen kanssa kotona. Nuoremmankin kanssa onnistuu jos on maitoa tai korviketta kotona valmiina.
Miksi perheet eivät saisi itse päättää edes siitä mitä lapsi saa ravinnoksi?
Mitä jos unohdetaan kaikki mallit ja otetaan vaan lapset suoraan pois vanhemmiltaan.
Kyllähän perheet jatkossakin saisivat päättää itse lastenhoitojärjestelyistään, ei 6+6+6 malli sitä tarkoita että olisi pakko pitää perhevapaita ollenkaan. Ihan voi omakustanteisesti olla kotona imettämässä niin monta vuotta kuin haluaa, mutta ei veronmaksajien rahoilla.
Sen sijaan veronmaksajat maksavat huomattavati suuremman summan siitä että lapset laitetaan pienempinä hoitoon.
Miten joku ei vielä tässä keskutelussa tai yleensäkään tiennyt miten paljon kallimpaa on päivähoito?Kaikkea ei voi mitata rahassa. Kotona olevilla vanhemmilla on koulutuksen tuomaa osaamista ja kotona olemalla he heittävät sen hukkaan. Työelämässä olemalla he sen sijaan maksaisivat veroja ja käyttäisivät osaamistaan muiden hyväksi.
Kyllä Suomessa töitä ehtii tehdä. Nythän puhutaan vuosikymmenten työuralla parista kotivuodesta, jos sitäkään.
Ja jos ja kun on pienen lapsen vanhempi, se työpanoskin on usein hyvin repaleinen. Itse on valvonut ja saa kaikki pöpöt ja lapset sairastaa koko ajan.
Ja kuten on todettu, ei se työssäoleva käytännössä maksa edes omien lastensa päivähoitokustannuksia.
Tosi moni nainen ketjuttaa näitä. Tunnen ainakin kolme naista, jotka ovat "tehneet" kolme-neljä lasta silleen, että seuraava syntyy aina kun edellinen on täyttämässä kolme vuotta. Kaksi näistä on opettajia, jotka tietenkin joka vuosi olivat kesän "töissä" virassaan. Toinen oli kotona 8 vuotta, toinen oli yli kymmenen vuotta, hänellä oli neljä lasta. Kolmas tuntemani on sairaanhoitaja.
Toki heille nyt palkankin olisi maksanut yhteiskunta. Mutta kuinka hyvin on kartalla opettaja, joka palaa yli kymmenen vuoden jälkeen töihin? Johan siinä on OPS:kin ehtinyt muuttua moneen kertaan.
Kaikkea ei voi mitata rahassa. Kotona olevilla vanhemmilla on koulutuksen tuomaa osaamista ja kotona olemalla he heittävät sen hukkaan. Työelämässä olemalla he sen sijaan maksaisivat veroja ja käyttäisivät osaamistaan muiden hyväksi.