Oliko opiskeluaika mielestäsi helpompaa vai vaikeampaa kuin alallasi työskentely?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista! Näitä on mielenkiintoista lukea.

Olen itsekin huolissani tuosta sosiaalisesta puolesta. Toivon, että löytäisin valmistuttuani jonkun työpaikan, jossa itsenäistä työskentelyä olisi mahdollisimman paljon. Tai että ainakin työ olisi selkeästi sitten jaettu osiin. Voin tehdä ryhmätyötä, mutta en vaan pysty tekemään paljoa, jos samalla pitää olla sosiaalinen. Tiedän, että se on huono juttu.

Olen insinööriopiskelija. Tiedän, että vastuuta on varmasti sitten työelämässä. Mokat voi maksaa paljon ja kyseessä on myös ihmisten terveys. Mun pitää pystyä kuuntelemaan muiden alojen ihmisiä ja ottamaan kaikki huomioon, mutta mun pitää sitten pystyä myös keskittymään, mikä vaatii edes vähän rauhaa. Tämä rauha tuntuu olevan harvinaista. Aina joku on vaatimassa vastausta johonkin ja koko ajatusprosessi leviää saman tien. Myönnän, että mulla on tässä vaikeuksia, mutta mulla on myös vahvuuteni.

Onko töissä semmoista, etten saa edes varttia tai puolta tuntia miettiä jotain itsekseni ilman, että samalla pitää olla sosiaalinen?

ap

Ei tuohon kysymykseen voi vastata, työpaikkoja on niin paljon erilaisia. Itselläni on paljonkin aikaa tehdä itsenäistä työtä, sosiaaliset hetket ovat aikataulutettuja palavereja. Toki ihmiset kyselevät, mutta yleensä turhankyselijöistä pääsee eroon kun on luurit päässä ja sanoo että kriittinen homma on kesken, katsotaan myöhemmin tai varaa kalenterista aika kiitos. Jos on oma työhuone niin oven voi laittaa kiinni, mutta jaetussa toimistossa täytyy vaan sopia ihmisten kanssa milloin sinua on ok häiritä jos asia ei ole aivan kriittinen.

Kiitos!

Itselleni kyseleminen yms. olisi ok sinänsä. On kyllä liikaa vaadittu, että joku odottaisi oven takana, että mä saan ajatukseni vietyä loppuun tms. Se olisi jo absurdia kun en ole mikään kuninkaallinen, mutta jos viestintä pelaa esim. sähköisesti jotain tiettyä reittiä pitkin tai saan jonkun lappusen, niin ihan mielelläni lähtisin setvimään asioita heti kun pääsen. Jos kaikki tapahtuu jossain järjestyksessä, eikä oleteta, että pystyn moneen asiaan samaan aikaan, mulle käy ihan hyvin.

Koitan oppia joustavammaksi koko ajan, mutta omat rajat tulee jossain aina vastaan. Toivottavasti löytäisin sopivan työpaikan sitten joskus.

Ap

Puolensa ja puolensa. Opiskeluaikaan oli hajottavaa, kun piti sekä opiskella että tehdä töitä, rahaa oli silti vähän ja opinnot oli vaikeat. Minulle olisi sopinut ryhmätyöt, mutta niitä ei aikanaan oppiaineessani Helsingin yliopistossa harrastettu.

Valitsin väärän alan, eikä elämäntilanne muutenkaan tukenut haastavia opintoja. Olen myös huono pyytämään apua.

Työni on monella tapaa helpompaa kuin opiskelu, en nyt varsinaisesti ole ”koulutusta vastaavassa työssä”, mutta ei tähän työhön ole suoraa koulutusta. Ihan hyvä työ ja kohtuullinen palkka.

Mutta sitten on nykyinen työelämä. Juuri nyt voisin olla lukemassa alaan liittyvää artikkelia tai kirjoittamassa siitä vetävää avaus Linkediniin. Tai kirjoittamassa blogia työpaikan julkaisuun tai edes kommentoimassa pomon viimeisin tviittiä.

Minulla on paljon vapautta, mutta töistä on vaikea irtautua. Minun työni on varmimmista päästä, mutta silti pelkään että saan potkut, enkä pysty maksamaan asuntolainaa.

Itse työ ei pääasiassa ole vaikeaa. Kaikkien pallojen ilmassa pitäminen ja joka suuntaan kumartelu vaan käy raskaaksi.

Vierailija kirjoitti:

Mä muotoilisin asian jotenkin niin, että opiskelu oli vaikeampaa, mutta asiantuntijatyö on kuormittavampaa.

Opiskelin diplomi-insinööriksi ja hitto soikoon ne laplacet ja integraalimuunnokset ja jotkut sähkömagnetiikan rajapintaehdot oli niin älyttömän vaikeita.  Kävin muutamaakin kurssia yrittämässä vuosi toisensa jälkeen, ja kun vihdoin pääsi läpi, niin sen työn tunsi todellakin tehneensä. Mutta opiskeluissa oli sitä aikaa. Jos kurssi ei mennyt läpi, niin ei hätää, yritetään ensi vuonna uudestaan. Aaah, tentistä tuli hylsy, noh onneksi voi vielä uusia kahdesti jne. Myös kurssien lukumäärään pystyi itse vaikuttamaan, ja täten työkuormaa säätelemään. 

Työelämässä ei ole samanlaista joustoa. Vastaantulevat ongelmat ovat mielestäni huomattavasti helpommin selvitettäviä, mutta töitä voi olla ja paljon. Jos mulla on joku projekti töissä kesken, niin ei sen siirtäminen nyt ensi vuodelle onnistu vain sen takia, että mua ei huvita tehdä sitä. Ja jos myynti myy ja sopimukset on tehty, ja meidän firmassa alkaa juoksemaan myöhästymissakot, niin eihän sitä hyvällä katsota. 

Yleisesti ottaen olen kuitenkin sitä mieltä, että työssäkäynti on ns. helpompaa. Opiskelijana itse olin ainakin koko opintojen ajan myös töissä. Osa-aikaisena kesken lukuvuoden ja jouluisin ja kesäisin täyspäiväisesti. Opiskelijana mulla ei ollut koskaan lomaa, ja jos olit töissä mietit rästissä olevia koulujuttuja, ja jos olit opiskelemassa, niin mietit että mitenköhän ne sun työt hoituu. 

Tuo on totta, että opiskelijana asioita voi lopulta siirtää ihan eri tavalla kuin varmasti työelämässä. Mä en ole vielä matematiikan tai fysiikan suhteen kohdannut mitään vaikeaa, (AMK-insinöörin tutkinto. Olisi pitänyt mennä yliopistoon) mutta käytännön järjestelyt ja muut on saaneet mut lykkäämään asioita. En aina ymmärrä edes ohjeita joillain kursseilla. Mulla on vähän häikkää neurologisella puolella, joten sekin vaikuttaa.

Mua myös stressaa koko ajatus siitä, että itse on tavallaan tuote työmarkkinoilla. Mulla on kyllä kykyjä, mutta pakkaus on järjettömän ruma. Olen vuosia painiskellut mielenterveyden kanssa ja sekin näkyy. En osaa edes pukeutua siististi. Mikä firma haluaisi tämmöisen itseään edustamaan mihinkään? Tiedän, että alalla on töitä, mutta tulevaisuus todellakin pelottaa. Ja jos työpaikan tosiaan saan, niin haluaisin sen pitää.

Tässä riittää työmaata.

Äh, meni vähän avautumiseksi.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Siis tietenkin työssä tehdään vaikeampia asioita kuin opiskellessa ja tietenkin ne vaan vaikeutuu kun etenee uralla. Mutta ei ne _tunnu_ sen vaikeammilta, koska myös oma osaaminen kasvaa koko ajan, niin haasteet on tavallaan aina samassa suhteessa osaamiseen.

Osittain näin, toki riippuu työtehtävistä. Itse olin muutaman vuoden erään ohjelman tuessa töissä ja pitkälti samoja asioita siinä toisteltiin päivästä toiseen. Työ alkoi käydä niin helpoksi että siitä tuli jopa tylsää, joten oli pakko vaihtaa työpaikkaa. Asiat olivat aina samanlaisia vaikka eri asiakkailla olikin vähän eri pyyntöjä, ei sitä toistoa jaksanut. Joillekin toki sopii sellainenkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiitos vastauksista! Näitä on mielenkiintoista lukea.

Olen itsekin huolissani tuosta sosiaalisesta puolesta. Toivon, että löytäisin valmistuttuani jonkun työpaikan, jossa itsenäistä työskentelyä olisi mahdollisimman paljon. Tai että ainakin työ olisi selkeästi sitten jaettu osiin. Voin tehdä ryhmätyötä, mutta en vaan pysty tekemään paljoa, jos samalla pitää olla sosiaalinen. Tiedän, että se on huono juttu.

Olen insinööriopiskelija. Tiedän, että vastuuta on varmasti sitten työelämässä. Mokat voi maksaa paljon ja kyseessä on myös ihmisten terveys. Mun pitää pystyä kuuntelemaan muiden alojen ihmisiä ja ottamaan kaikki huomioon, mutta mun pitää sitten pystyä myös keskittymään, mikä vaatii edes vähän rauhaa. Tämä rauha tuntuu olevan harvinaista. Aina joku on vaatimassa vastausta johonkin ja koko ajatusprosessi leviää saman tien. Myönnän, että mulla on tässä vaikeuksia, mutta mulla on myös vahvuuteni.

Onko töissä semmoista, etten saa edes varttia tai puolta tuntia miettiä jotain itsekseni ilman, että samalla pitää olla sosiaalinen?

ap

Ei tuohon kysymykseen voi vastata, työpaikkoja on niin paljon erilaisia. Itselläni on paljonkin aikaa tehdä itsenäistä työtä, sosiaaliset hetket ovat aikataulutettuja palavereja. Toki ihmiset kyselevät, mutta yleensä turhankyselijöistä pääsee eroon kun on luurit päässä ja sanoo että kriittinen homma on kesken, katsotaan myöhemmin tai varaa kalenterista aika kiitos. Jos on oma työhuone niin oven voi laittaa kiinni, mutta jaetussa toimistossa täytyy vaan sopia ihmisten kanssa milloin sinua on ok häiritä jos asia ei ole aivan kriittinen.

Kiitos!

Itselleni kyseleminen yms. olisi ok sinänsä. On kyllä liikaa vaadittu, että joku odottaisi oven takana, että mä saan ajatukseni vietyä loppuun tms. Se olisi jo absurdia kun en ole mikään kuninkaallinen, mutta jos viestintä pelaa esim. sähköisesti jotain tiettyä reittiä pitkin tai saan jonkun lappusen, niin ihan mielelläni lähtisin setvimään asioita heti kun pääsen. Jos kaikki tapahtuu jossain järjestyksessä, eikä oleteta, että pystyn moneen asiaan samaan aikaan, mulle käy ihan hyvin.

Koitan oppia joustavammaksi koko ajan, mutta omat rajat tulee jossain aina vastaan. Toivottavasti löytäisin sopivan työpaikan sitten joskus.

Ap

Ei nyt mitään olemassaoloaan anteeksipyytelevää asennetta kannata ottaa. Ei se ole kuninkaalliseksi heittäytymistä, jos ottaa itselleen työrauhaa. Pitää uskaltaa vetää rajat, jos ajautuu tilanteeseen että töissä ei saa hetkeäkään omaa keskittymisrauhaa.

Mutta kyselijöitä enemmän itseäni häiritsee valtava sähköpostin määrä. Sen kahlaaminen ja vastailu on todella aikaa vievää ja häiritsee pitempää keskittymistä vaativiin tehtäviin paneutumista. Itselläni ei ole erityisen hyvä keskittymiskyky...

Turhaa ja tehotonta palaverointia ei onneksi meillä harrasteta, kavereilta olen kuullut sellaisen toiminnan turhauttavasta ja aikaa vievästä vaikutuksesta.

Opiskelu ei ollut vaikeaa. Tein Eximian gradun. Työelämään en ole päässyt.

Opiskelu oli hyvin haastavaa, mutta kun siirryin työelämään, ymmärsin miksi. Kun olin opiskeluaikana oppinut sopeutumaan ja vastaamaan niihin haasteisiin, pystyin uskomaan itseeni työelämässä, jossa haasteet olivat vielä suurempia.

Psykologi vastaa: opiskeluaika oli älyllisesti haastavampaa, luettavaa oli paljon, menetelmäkurssit oli mulle tosi vaikeita. Työelämässä kliinikkona ei tarvi ratkoa matemaattisia tai tilastollisia pulmia, eikä tehdä mitään data-analyysejä. Henkisesti työelämä on kuitenkin hurjan paljon kuluttavampaa, kun loputtoman kirjallisuuden jälkeen kohdattavana onkin aitoja potilaita. Välillä tuntuu, että olisi luksusta palata vaikka viikoksi opiskelijaelämän pariin :)

AP, älä vähättele itseäsi minkään suhteen.

Ulkomuotooosi voit vaikuttaa mm. siisteillä vaatteilla ja siistillä olemuksella muutenkin.

En tiedä, oletko nainen vaiko mies, koska en ihan kirjaimellisesti lukenut kaikkea tässä ketjussa, mutta jos olet nainen, hiukan meikkiä hillitysti ei ole koskaan pahitteeksi.

Ihan varmasti tulet pärjäämään, koska sinulla on kykyä tehdä sitä työtä ammatissa, jota opiskelet.

Tsemppiä sinulle!

.

Kysymykseesi vastaan, että koska olen luovan alan ammattilainen (valmistunut vuonna 2001), opiskeluaika oli mielestäni paljon rankempaa kuin työelämä, jossa ei enää tarvinnut eikä tarvitse verrata omaa tekemistään muiden aikaansaannoksiin.

Opiskeluajassa rankkaa oli se, että oli nuori, ei tiennyt minne on menossa, tulevaisuus ahdisti, ei ollut rahaa jne. Mutta olihan se muuten helpompaa kuin opettajan työ. Ei tarvinnut miettiä kuin itseään.