Miten selvittää tällainen parisuhdeongelma? Erimielisyys lasten kasvatuksesta

Minä aina mietin näitä keskusteluja lukiessani, että todella monet isät ovat hemmetin pihalla vanhemmuudesta ja isänä olemisesta tai siitä, millaista arki on lapsiperheessä tai miten uhmaikäinen kannattaa kohdata.  Suoraan sanottuna ovat siis aika huonoja vanhempia.

Se ei johdu siitä, että miehet jotenkin lähtökohtaisesti olisivat tyhmiä ja osaamattomia lasten ja perheen kanssa, vaan koko ongelma johtuu siitä, että naisilla todella usein on jo ennen lasten syntymää paljon kokemusta lapsista - on ehkä oltu lapsenvahtina, paijattu kavereiden ja sisarusten lapsia, käyty au pairina ja kesätyttönä lastenleirillä jne. Pojilla tällaista kokemusta on tosi harvoin ellei sitten satu olemaan esim. ison perheen esikoinen. Lisäksi naiset lukevat paljon vauvanhoitoon ja lastenkasvatukseen liittyvää materiaalia, lehtiä, kirjoja, verkkopalstoja, keskustelevat työpaikalla muiden äitien kanssa näistä ongelmista. Miehet eivät vauvalehtiä juuri tilaile tai saunailloissa pohdi oikeaa tapaa reagoida 3-vuotiaan yöheräilyyn. Tytöille empatiaa opetetaan paljon enemmän kuin pojille ja sitä myös naisilta vaaditaan kulttuurissamme paljon enemmän. Sekin näkyy lapsiperheessä heti, sillä siellä jos missä tarvitaan roppakaupalla empatiaa ja kykyä ymmärtää, miltä toisesta ihmisestä nyt ehkä tuntuu.

Mun mielestä nyt on ihan selvää, että kun vauva yöllä heräilee, niin silloin ei räpsäytetä kaikkia valoja päälle ja ruveta etsimään jotain uutta unilelua, vaan juurikin hämärässä hyssytellään hiljakseen takaisin uneen. Mutta jos vauvat, lapset ja lapsiperheen elämä on jo lähtökohtaisesti ihan uutta ja vierasta, niin ehkä tuollaiseen valot päälle -ratkaisuun voi tosiaan turvautua. 

Vierailija kirjoitti:

Ah niin tyypillinen mies. Hänen mielestään asiat kulminoituvat siihen kumpi saa päättää, eli parisuhde on valtataistelukenttä.

Kasvatus nyt ei vaan ole mitä tahansa vaan on hyviä ja huonoja menetelmiä. Hyvillä menetelmillä päästään haluttuun lopputulokseen, huonoilla ei. Kasvatuksen tähtäin on pitkällä tulevaisuudessa eikä vanhempien senhetkisessä mukavuudessa. Jo alussa voi tehdä kohtalokkaita virhevalintoja.

Vahvasti olen sitä mieltä että miehen olisi ensin perehdyttävä kasvatusaiheiseen kirjallisuuteen, tutkimuksiin yms. oikeaan tietoon ennenkuin vaatii päätösvaltaa. Nämä asiat vaikuttavat lapsen koko tulevaisuuteen.

Terv. Äiti, jolla on kolme menestyvää aikuista lasta.

Vanhemmat ottaa niin mielellään kunnian itselleen kun omat lapset pärjää, mutta yhtä usein samalla kasvatuksella yksi menestyy ja toinen syrjäytyy. Geenit ratkaisee yksilön menestyksen. Ajattele positiivisesti, että et pysty ainakaan pilaamaan lasta jos et myöskään "pelastamaan".

Hommatkaa yövalo tai jokin pienempi lamppu, joka on helppo sytyttää täyden valaistuksen sijaan. Kirkas valo yöllä sotkee unirytmiä tarpeettomasti. Edes yksi ongelma vähemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies mukaan seuraavalle neuvolakäynnille, ja siellä kysytte miten noissa tilanteissa tulisi toimia.

Tietty neuvolassa ollaan samoilla linjoilla sun kanssasi. Ehkä miehen tarvitsee kuulla ne neuvot sieltä neuvolasta, niin ymmärtää etteivät ne ole mikään sun oma keksintö.

Ihan hyvä neuvo, ja tuota olenkin yrittänyt tässä muutaman vuoden. Mutta kun ei suostu tulemaan mukaan. Ap

Ota kännykkäyhteys tai mahdollisesti jopa kuvapuhelu isälle neuvolakäynnin ajaksi. Tietenkin kysy ensin hoitajalta sopiiko tällainen. Isä järjestää siksi aikaa tauon töistä.

Vierailija kirjoitti:

Joo, tunnen paljon isiä jotka toimii ruutuajan suhteen noin. Onneksi äidit on yleensä fiksumpia, no ei aina... Oma mies antoi helposti pienelle lapselle  ruudun jos lapsi oli  "hankala", vaati paljon huomiota. Mies perusteli sillä että ei vaan itse jaksa. No oli sentään rehellistä puhetta, ei väittänyt jotain periaattellista bullshittiä. Mutta tästä väännettiin, että minkä verran pitää jaksaa vaikka ei jaksaisikaan, kun on vanhempi. Mun mielestä enemmän kuin miehen. Oli sitten äitimyytti vai mikä, mutta en typistänyt ruudulla lapsen tunteita. 

Meillä äiti käski aina piirtämään. Kun ei siis jaksanut huomioida ennen kännykkäaikaa. En minä osaa sitä tunteiden typistämisenä pitää, että lapsi ohjataan tekemään jotain muuta, jos vanhempi ei juuri sillä hetkellä repeä leikkiseuraksi. Tietysti addiktion petaaminen lapselle on huono juttu, mutta ei se yksin tylsistyminenkään paha ole. Päin vastoin, tylsistymistä on liian vähän nykyään...