Miten onnistuit elämäntapamuutoksessa, jonka tuloksena laihduit? Neuvoja kaivataan!

Ymmärsin, että hetkellinen hyvä ei ole läheskään aina parempi kuin pitkän tähtäimen hyvä. Opettelin vastustamaan impulsseja.

Jätin Venlafaxiinit ja Levomepromatsiinit pois päivittäisestä ruokavaliosta ja tämän tuloksena laihduin liki 50 kiloa.

Dementikot kuolivat -> jatkuva stressi pois, lapsi kasvoi ja sain taas nukkua. Lisäksi vielä rautakuuri. -10kg ja vielä tippuu.

Laitoin asiat tärkeysjärjestykseen. Laihduin 25 kg eri dieteillä. Väsymys ja painojojoilu jäi. Irtisanoin työpaikkani stressaavassa kolmivuorotyössä. Väsymys hävisi - yllätys. Samoin painonpitäminen ollut helpompaa, kun elämään tullut säännöllisyyttä ja aikaa.

Kuulostaa hienolta! Olet matkalla oikeaan suuntaan *peukku*.

Tässä mun kokemuksia (tein itse samanlaisen elämäntaparemontin jokin aika sitten)

-Tunnesyöminen : tämä vaatii pitkäjänteistä työtä että siitä pystyisi luopumaan. Tunnepäiväkirjan pito ja yleensäkin kaikenlainen kirjanpito omasta elämästä voi auttaa tässä. Se kun kaikki on "mustaa valkoisella" naaman edessä auttaa hahmottamaan omaa käyttäytymistä eri tilanteissa. Impulssien kontrolloinnin taito on hyödyllinen kaikessa elämässä. Joillakin se on vahva luonnostaan, loppujen se täytyy opetella. Suurella työllä ja tuskalla, ainakin omalla kohdallani. Lopputulos kylläkin palkitsee. Itse olen huomannut kaiken käsitellyn/roskaruoan syömisen lopettamisen vähentävän tunnesyömistä ja mielialojen heilahtelua (tämän toki jokainen tietää), joten niitä jäljelle jääviä mielitekoja on paljon helpompi hallita kun niitä on paljon vähemmän, eivätkä ne ole yhtä voimakkaita.

-Säännöllinen ruokailurytmi

Tee miniateriat ja välipalat ennakkoon, jos on kumppani niin ohjeista häntä tekemään samoin. Tylsää ja suunnitelmallista, kyllä, mutta pakollista onnistuneessa painonhallinnassa.

-Riittävä kasvisten syöminen

Kasvikset ja marjat ovat kalliita, ainakit sellaiset joita joku haluaa syödä :) hyvänmakuiset kasvikset. Itse ostan niitä neutraalimman makuisia isoina erinä arkeen ja sitten herkuttelen niillä paremman makuisilla esim. viikonloppuna.

Neutraalimpia minulle ovat mm. omenat, porkkanat, kaali, kurkku, tomaatti, punajuuri jne.

"Herkkuja" ovat artisokka, parsa, avocado, tuoreet yrtit, munakoiso, falafelit jne.

ps.

Aina hehkutetaan sitä miten metsät ovat Suomessa marjoja ja sieniä pullollaan.

Ovatko tosiaan, pk-seudulla, päivittäiseen tarpeeseen?

Minä en tunnu yleensä löytävän kuin pari kourallista kerrallaan..

Jos jollain on tiedossa hyviä sieni-/marjapaikkoja niin ei kun vinkkiä vain kiitos.

Tuli ilmeisesti jonkinlainen "pohja" vastaan. Alkoholisteillahan usein sanotaan, että monelta se raitistuminen ei vaan onnistu ennen kuin tulee niin absoluuttinen pohja että todella tajuaa olevansa täysin rappiolla ja kuolevansa kohta ongelmaansa. Minulle kävi painon kanssa samoin, 15 vuoden jojoilun jälkeen. Painoin 120 kg, ja alkoi tulla aivan järkyttäviä oireita: en voinut juurikaan kävellä kun polviin ja jalkapohjiin alkoi sattua, rintakipuja oli, vessassa en pystynyt enää pyyhkimään takapuoltani koska kylkiläskien ohi ei ylettynyt, kaikki hengästytti esim. pelkästä seisomaan nousemisesta pulssi nousi 140:een. Tähän samaan settiin isäni sai sydänkohtauksen ja joutui pallolaajennukseen. Tajusin todellakin, että noin voi käydä minulle ihan minä tahansa päivänä, tai siis jos olen onnekas; jos olen vähemmän onnekas, tulee rajumpi sydänkohtaus ja äkkikuolen siihen.

Kun se kuolemisen ja pyörätuolikuntoon joutumisen uhka oli noin välitön, alkoikin yhtäkkiä löytyä ihan vaan sitä tahdonvoimaa laihtua, jota ei ennen olevinaan ollut. Tosiaan mikään muu ei muuttunut, kuin se että nyt tajusin tunnepohjaisesti ja pohjia myöten sen, että on viimeinen mahdollisuus tai ihan konkreettisesti kuolen. Ennen asia ei ollut niin tärkeä, vaikka paljon puhuinkin siitä miten haluan laihtua. Aina saattoi kuitenkin aloittaa dieetin "huomenna" tai "maanantaina" tai "pitää vähän taukoa nyt kun on loma tai viikonloppu". Eli sallin itselleni repsahtelut. Pohjakosketuksen jälkeen enää  en.

Minä otin "äkkilähdön" laihduttamiseen, eli tehokuurin, jotta sain nopeita tuloksia. Se oli palkitsevaa ja motivoi jatkamaan.

Mutta sinulla on jo tuloksia ja motivaatiota. Hyvä niin. Toivottavasti saat hyviä vinkkejä.

Tunnesyömiseen voisi saada ammattiapua terapeutilta.

Onko jollain todistetusti hyvää, terveellisehköä ohjetta kantarellikastikkeeseen?

Yleensä olen tehnyt perinteiseen malliin ruskistamalla hieman jauhoja ja voita etc. mutta turha triggeröidä itseään valkoisilla jauhoilla (ei, tuossa eivät toimi muunlaiset jauhot, ainakaan itselläni). Eli siis toisentyyppinen, terveellisempi kastike olisi haussa, joka kuitenkin maistuu etupäässä kantarellilta?

Vierailija kirjoitti:

Tunnesyömiseen voisi saada ammattiapua terapeutilta.

Ainakin teoriassa. Itse olen kahta eri terapeuttia yrittänyt, toinen painonhallintaan erikoistunut, enkä saanut oikein mitään apua. Jotenkin olin ilmeisesti terapeuteille pettymys, koska olin lihonut vasta yli kolmekymppisenä eikä löytynyt mitään selkeää menneisyyden kuviota mikä selittäisi tunne-ahmimiset. Syömiseni oli ollut täysin ongelmatonta siihen asti, kun päätin pudottaa noin 10 parisuhteen (paljon ravintolaillallisia, pubissa istumista tms) myötä tullutta liikakiloa pikakuurilla. Sen jälkeen oli syöminen hallitsematonta. 

Toinen terapeuteista katsoi että minulla oli ihan syömishäiriö. Mutta apu siihen oli aika olematonta. Ja kun omilla rahoillani jouduin täysin terapian maksamaan niin ei sitä loputtomiin viitsi, jos tuntuu ettei ole mitään hyötyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnesyömiseen voisi saada ammattiapua terapeutilta.

Ainakin teoriassa. Itse olen kahta eri terapeuttia yrittänyt, toinen painonhallintaan erikoistunut, enkä saanut oikein mitään apua. Jotenkin olin ilmeisesti terapeuteille pettymys, koska olin lihonut vasta yli kolmekymppisenä eikä löytynyt mitään selkeää menneisyyden kuviota mikä selittäisi tunne-ahmimiset. Syömiseni oli ollut täysin ongelmatonta siihen asti, kun päätin pudottaa noin 10 parisuhteen (paljon ravintolaillallisia, pubissa istumista tms) myötä tullutta liikakiloa pikakuurilla. Sen jälkeen oli syöminen hallitsematonta. 

Toinen terapeuteista katsoi että minulla oli ihan syömishäiriö. Mutta apu siihen oli aika olematonta. Ja kun omilla rahoillani jouduin täysin terapian maksamaan niin ei sitä loputtomiin viitsi, jos tuntuu ettei ole mitään hyötyä.

Kun sinä et apua saanut kukaan mukaan ei ole saanut tai tule samaan?

Ketogeenisella ruokavaliolla 7 vuotta sitten.

Mitä te muut teette jos teille tulee voimakas tarve tunnesyömiseen?

Liikunta toki tuo monelle hyvää oloa, mutta itselläni tuo tunnesyömistarve on tosi voimakas fyysisesti ja henkisesti, se vetää myös fyysisesti heikoksi ja kaikki voimat pois, joten lenkille lähtö ei ole silloin vaihtoehto. Mitä sellaista voi tehdä, joka oikeasti auttaisi syömishimoon? Kuuma suihku ei toimi. Seksi ei toimi (jälkeenpäin on entistä suurempi nälkä). Ystäville soittaminen toimii jossain määrin, mutta ei nyt keskellä yötä viitsi heitäkään herätellä....Videopeleihin voisi varmaan sopivasti kadottaa itsensä pitkiksi ajoiksi kerrallaan, mutta ei oikein sovi minulle kun muutenkin peliriippuvuustaustaa (ylläri!). Onko jotain rakentavaa mitä voisi tuollaisessa tilanteessa tehdä?

Vierailija kirjoitti:

Onko jollain todistetusti hyvää, terveellisehköä ohjetta kantarellikastikkeeseen?

Yleensä olen tehnyt perinteiseen malliin ruskistamalla hieman jauhoja ja voita etc. mutta turha triggeröidä itseään valkoisilla jauhoilla (ei, tuossa eivät toimi muunlaiset jauhot, ainakaan itselläni). Eli siis toisentyyppinen, terveellisempi kastike olisi haussa, joka kuitenkin maistuu etupäässä kantarellilta?

Söisin ihan vaan voissa paistettuja sieniä (vaikka vokkivihannesten kanssa) enkä yrittäisi tehdä kastikkeeksi. Voissa, koska olen karpin suuntaan kallellani, voi kai ne öljyssäkin paistaa.

-3-

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnesyömiseen voisi saada ammattiapua terapeutilta.

Ainakin teoriassa. Itse olen kahta eri terapeuttia yrittänyt, toinen painonhallintaan erikoistunut, enkä saanut oikein mitään apua. Jotenkin olin ilmeisesti terapeuteille pettymys, koska olin lihonut vasta yli kolmekymppisenä eikä löytynyt mitään selkeää menneisyyden kuviota mikä selittäisi tunne-ahmimiset. Syömiseni oli ollut täysin ongelmatonta siihen asti, kun päätin pudottaa noin 10 parisuhteen (paljon ravintolaillallisia, pubissa istumista tms) myötä tullutta liikakiloa pikakuurilla. Sen jälkeen oli syöminen hallitsematonta. 

Toinen terapeuteista katsoi että minulla oli ihan syömishäiriö. Mutta apu siihen oli aika olematonta. Ja kun omilla rahoillani jouduin täysin terapian maksamaan niin ei sitä loputtomiin viitsi, jos tuntuu ettei ole mitään hyötyä.

Kun sinä et apua saanut kukaan mukaan ei ole saanut tai tule samaan?

Ei, kyllä varmasti jotkut saa, ja kannattaa se kokeilla. Valitettavan paljon vaan on meitä, jotka ei ole saaneet apua yhtään mistään, vaikka kaikki on kokeiltu (lihavuusleikkausta ei, mutta sitä ei tehdä ahmimishäiriöiselle). Itselläni terapia oli viimeisiä kokeiltuja, sitä ennen olin yrittänyt ravitsemusterapeutin, erilaisia ruokavalioita monia, erilaisia laihdutusryhmiä tai yksilövalmennuksia, yhden laihdutuslääkkeenkin joka ei vaikuttanut mitään. Sitten lopulta tajusin, että vikahan on selvästi mun päässä, kun en kerran missään uudessa elämäntavassa onnistu pysymään kuin pari viikkoa, ja ajattelin että terapiassa se ongelma ratkeaa, mutta näköjään ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnesyömiseen voisi saada ammattiapua terapeutilta.

Ainakin teoriassa. Itse olen kahta eri terapeuttia yrittänyt, toinen painonhallintaan erikoistunut, enkä saanut oikein mitään apua. Jotenkin olin ilmeisesti terapeuteille pettymys, koska olin lihonut vasta yli kolmekymppisenä eikä löytynyt mitään selkeää menneisyyden kuviota mikä selittäisi tunne-ahmimiset. Syömiseni oli ollut täysin ongelmatonta siihen asti, kun päätin pudottaa noin 10 parisuhteen (paljon ravintolaillallisia, pubissa istumista tms) myötä tullutta liikakiloa pikakuurilla. Sen jälkeen oli syöminen hallitsematonta. 

Toinen terapeuteista katsoi että minulla oli ihan syömishäiriö. Mutta apu siihen oli aika olematonta. Ja kun omilla rahoillani jouduin täysin terapian maksamaan niin ei sitä loputtomiin viitsi, jos tuntuu ettei ole mitään hyötyä.

Anoreksiasta on käsittääkseni esitetty myös sellaista teoriaa, että merkittävä painonpudotus (ihan vaikka vaan sairauden tai jonkun "laihdutuspyrähdyksen" takia) voisi tietyn aivokemian omiaavilla ihmisillä laukaista pakkomielteisen laihduttamisen. Ilman että taustalla on välttämättä mitään suurempaa traumaa tai ulkonäkökompleksia. Ehkä tuossa sun jutussa on taustalla jotain samanlaista, mutta oirekuva heittääkin ahmimisen puolelle? Varmasti ärsyttävää hoitaa ongelmaa, jolle ei ole mitään selkeää aiheuttajaa!

Vierailija kirjoitti:

Mitä te muut teette jos teille tulee voimakas tarve tunnesyömiseen?

Liikunta toki tuo monelle hyvää oloa, mutta itselläni tuo tunnesyömistarve on tosi voimakas fyysisesti ja henkisesti, se vetää myös fyysisesti heikoksi ja kaikki voimat pois, joten lenkille lähtö ei ole silloin vaihtoehto. Mitä sellaista voi tehdä, joka oikeasti auttaisi syömishimoon? Kuuma suihku ei toimi. Seksi ei toimi (jälkeenpäin on entistä suurempi nälkä). Ystäville soittaminen toimii jossain määrin, mutta ei nyt keskellä yötä viitsi heitäkään herätellä....Videopeleihin voisi varmaan sopivasti kadottaa itsensä pitkiksi ajoiksi kerrallaan, mutta ei oikein sovi minulle kun muutenkin peliriippuvuustaustaa (ylläri!). Onko jotain rakentavaa mitä voisi tuollaisessa tilanteessa tehdä?

Mä höylään muutaman siivun juustoa.  Missään tapauksessa ei mitään sokerista tai viljaa siinä tilanteessa minulle, silloin lähtisi lapasesta.

Tajusin että mikään ei maistu niin hyvältä kuin hoikka tuntuu.

Vierailija kirjoitti:

Mitä te muut teette jos teille tulee voimakas tarve tunnesyömiseen?

Liikunta toki tuo monelle hyvää oloa, mutta itselläni tuo tunnesyömistarve on tosi voimakas fyysisesti ja henkisesti, se vetää myös fyysisesti heikoksi ja kaikki voimat pois, joten lenkille lähtö ei ole silloin vaihtoehto. Mitä sellaista voi tehdä, joka oikeasti auttaisi syömishimoon? Kuuma suihku ei toimi. Seksi ei toimi (jälkeenpäin on entistä suurempi nälkä). Ystäville soittaminen toimii jossain määrin, mutta ei nyt keskellä yötä viitsi heitäkään herätellä....Videopeleihin voisi varmaan sopivasti kadottaa itsensä pitkiksi ajoiksi kerrallaan, mutta ei oikein sovi minulle kun muutenkin peliriippuvuustaustaa (ylläri!). Onko jotain rakentavaa mitä voisi tuollaisessa tilanteessa tehdä?

Kärsin sen olon läpi. En suostu pakenemaan mihinkään sijaistoimintaan. Annan kaikkien tunteiden tulla täydellä voimallaan päälle yrittämättä mitenkään päästä niistä. Tiedän, ettei se kestä ikuisesti, joten voin katsella rauhassa kun levottomuus, ahdistus, ja milloin mikäkin tunne-energia vyöryy päälle ja ajallaan menee pois.

- 6

Vierailija kirjoitti:

Mitä te muut teette jos teille tulee voimakas tarve tunnesyömiseen?

Liikunta toki tuo monelle hyvää oloa, mutta itselläni tuo tunnesyömistarve on tosi voimakas fyysisesti ja henkisesti, se vetää myös fyysisesti heikoksi ja kaikki voimat pois, joten lenkille lähtö ei ole silloin vaihtoehto. Mitä sellaista voi tehdä, joka oikeasti auttaisi syömishimoon? Kuuma suihku ei toimi. Seksi ei toimi (jälkeenpäin on entistä suurempi nälkä). Ystäville soittaminen toimii jossain määrin, mutta ei nyt keskellä yötä viitsi heitäkään herätellä....Videopeleihin voisi varmaan sopivasti kadottaa itsensä pitkiksi ajoiksi kerrallaan, mutta ei oikein sovi minulle kun muutenkin peliriippuvuustaustaa (ylläri!). Onko jotain rakentavaa mitä voisi tuollaisessa tilanteessa tehdä?

Eli mikään ei toimi?