Lue keskustelun säännöt.
Suru kun mies ei halua uusperhettä
12.09.2019 |
Mitä tekisitte tilanteessani. Olen seurustellut tiiviisti kolme vuotta miehen kanssa jolla on lapsi, minulla on kaksi lasta. Asumme eri puolilla kaupunkia. Minä haluaisin yhden kodin ja perheen, miehelle tämä kahden osoitteen elämä toimii. Minusta tämä on sekavaa ja hankalaa ja aina kun tottuu olemaan lasten kanssa yksin, mies tulee lapsensa kanssa ”häiritsemään”. Sitten kun totun siihen, he taas häipyvät ja ikävöin. Tunteiden vuoristorata ärsyttää.
Kommentit (264)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
No eikö pitäisi? Jossakin määrin kyllä jos asuvat saman katon alla. Ideaali tilanne olisi, että lapset ovat kaikki samanarvoisessa asemassa ja kuin olisivat yhteisiä. Niin minä ainakin asian näen.
Ei pitäisi. Eihän ne lapset ole yhteisiä vaan lapsilla on omat vanhempansa. AP yrittää tykätä muksunsa miehen vastuulle. Ymmärrän hyvin, ettei miestä kiinnosta ryhtyä vieraiden kakaroiden elättäjäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Varmaan tarkoitti sitä ettei exälle ole valtaa uusperheen asioihin. Vaatii vanhemmalta kypsyyttä asettaa rajat exälle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
No eikö pitäisi? Jossakin määrin kyllä jos asuvat saman katon alla. Ideaali tilanne olisi, että lapset ovat kaikki samanarvoisessa asemassa ja kuin olisivat yhteisiä. Niin minä ainakin asian näen.
Se on aika varma tapa tappaa uusperhe. Hyvin iso osa miehistä eroaa sen takia, etteivät ole Perhekeskeisiä miehiä. Jos äitipuoli ottaa hoitovastuun, niin nämä miehet sen vastuun luovuttavat. Sitten äitipuoli alkaa Viihdyttämään ja kasvattamaan ja sitten alkaa ”sä et oo mun äiti”. Lopulta äitipuoli uupuu uusperheilyyn.
Eli vastaus on: ei pidä
- paitsi, että hädässä tietty auttaa. Tarkat rajat, mikä on hätä.
- paitsi silloin, jos mies on vastuunkantava isä ja toimii vastavuoroisesti samoin naisen lapsia kohtaan.
- paitsi silloin, että alun alkaen on sovittu, että nainen hoitaa lapset ja mies voi tehdä mitä lystää.
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Se ettet tarkoituksella pilaa lastesi elämää uusioperhellä, ei tarkoita elämän väistämistä vaan sitä että tarjotaan lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus
Hyvä ja turvallinen lapsuus ja äidin elämä eivät tässä skenaariossa mahdu samaan asuntoon. Tästä esimerkkiä lapsille. Jepjep.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Minä olen samaa mieltä. Pelon takia ei koskaan saisi jättää asioita tekemättä. Syy tekemättömyyteen pitää olla jokin muu kuin pelko.
Uusperheellä on hyvät lähtökohdat toimia, jos
- molemmilla aikuisilla on asenne, että on monta tapaa elää. Uusperheily ei sovi nipottajille.
- asunto on tarpeeksi iso, että jokaisella on oma huone ja oma rauha.
- kenenkäön elämä ei huonone yhteenmuuton yhteydessä, korkeintaan paranee. Eli saavutettuja etuja ei saa poistaa.
- kumpikin kantaa vastuun omista lapsistaan, eikä sysää omia lapsia toisen hoidettavaksi tai viihdytettäväksi.
- kumpikaan ei päästä eksien (eikä anoppien) päästä määräilemään.Tottakai exillä on vaikutusvaltaa lasten vanhempina. Ei heitä voi pyyhkäistä pois uusiovirittelystä.
Ei meidän eksillä ole mitään valtaa. Valtakysymys käsiteltiin silloin, kun tapaamiset sovittiin. Sitten mennään sopimuksen mukaan. Muutostilanteissa _kysytään_ onko mahdollista saada muutos johonkin.
Kysyminen ei ole vaikutusvaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
Meillä on onnistunut uusperhe ehkä juuri siksi, että jo alusta alkaen suhtauduin miehen lapsiin lämmöllä ja huolenpidolla, samoin kuin tyttäreni ystäviin jotka tulivat meille vaikka koulunjälkeen kylään. Minä olen aikuinen kenen vastuulla on huolehtia että lapset pukeutuu järkevästi, syö ja nukkuu ja peseytyy ja näin toimin myös miehen lasten kanssa jos mies oli poissaolo tms. Meillä ei ole kertaakaan sanottu ”se on sun lapsi, hoida sä”. Se on ikävää syyttelyä ja luo juopaa perheen keskeen. Varaäiti lapsille en ole yrittänyt olla mutta jonkin sortin äitipuoli olen, jos näin haluavat sanoa. Kotona minua kutsutaan etunimellä eikä äitipuoleksi. Isoihin asioihin kuten niitä lapset harrastaa jne en puutu, tai muihin sellaisiin jotka luontevasti kuuluu lasten isän ja äidin välille. Oma tyttäreni on pitänyt mieheni seurasta koska mies vie häntä mm kalaan, nuotioretkille jne mitä oma ”juppi-isä” ei koskaan tekisi.
Kaikessa on puolensa ja ihmisten oma toiminta merkitsee eniten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
No eikö pitäisi? Jossakin määrin kyllä jos asuvat saman katon alla. Ideaali tilanne olisi, että lapset ovat kaikki samanarvoisessa asemassa ja kuin olisivat yhteisiä. Niin minä ainakin asian näen.
Se on aika varma tapa tappaa uusperhe. Hyvin iso osa miehistä eroaa sen takia, etteivät ole Perhekeskeisiä miehiä. Jos äitipuoli ottaa hoitovastuun, niin nämä miehet sen vastuun luovuttavat. Sitten äitipuoli alkaa Viihdyttämään ja kasvattamaan ja sitten alkaa ”sä et oo mun äiti”. Lopulta äitipuoli uupuu uusperheilyyn.
Eli vastaus on: ei pidä
- paitsi, että hädässä tietty auttaa. Tarkat rajat, mikä on hätä.
- paitsi silloin, jos mies on vastuunkantava isä ja toimii vastavuoroisesti samoin naisen lapsia kohtaan.
- paitsi silloin, että alun alkaen on sovittu, että nainen hoitaa lapset ja mies voi tehdä mitä lystää.
Miksi edes harkita parisuhdetta muun kuin kakkostyypin miehen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Se ettet tarkoituksella pilaa lastesi elämää uusioperhellä, ei tarkoita elämän väistämistä vaan sitä että tarjotaan lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus
Hyvä ja turvallinen lapsuus ja äidin elämä eivät tässä skenaariossa mahdu samaan asuntoon. Tästä esimerkkiä lapsille. Jepjep.
Ei kannata hankkia lapsia mikäli omat halut ja onni menee lasten edun edelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Surulliselta kuulostaa. Tyttöhän kuitenkin jo yli 12v. joten häntä kuuluu kuulla lastenvalvojalla. Varatkaa aika sinne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Se ettet tarkoituksella pilaa lastesi elämää uusioperhellä, ei tarkoita elämän väistämistä vaan sitä että tarjotaan lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus
Hyvä ja turvallinen lapsuus ja äidin elämä eivät tässä skenaariossa mahdu samaan asuntoon. Tästä esimerkkiä lapsille. Jepjep.
Levotonta elämä äidillä, kun se ei sovi lapsen silmille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä exä teki niin että synkronoi nykyisen sä kanssa tapaamisviikot ja sit lapsettomalla viikolla varmaa asuu nykyisensä kanssa. Eivät kauheasti tapaa, kun lapset ovat, koska exä ainaki haluaa keskittyä olemaan läsnäoleva isä. Mielestäni hän oli hyvin järkevä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäreiluudesta selviää hengissä, jos se on se tilanne. Tuommoinen, ettei uskalleta edes lähtökohtaisesti kohdata sitä tai väistetään elämää, jonkin pelon kautta, ei ole terveellinen kasvuympäristö.
Se ettet tarkoituksella pilaa lastesi elämää uusioperhellä, ei tarkoita elämän väistämistä vaan sitä että tarjotaan lapselle hyvä ja turvallinen lapsuus
Hyvä ja turvallinen lapsuus ja äidin elämä eivät tässä skenaariossa mahdu samaan asuntoon. Tästä esimerkkiä lapsille. Jepjep.
Ei kannata hankkia lapsia mikäli omat halut ja onni menee lasten edun edelle.
Ei tietenkään. Mutta sinulla ei selvästikään ole mitään hajua lasten edusta. Synnytät ristiriitoja sinne missä niitä ei ole ja et näe niitä siellä missä niitä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Tässä on hyvin eritelty ongelmia. Minusta nämä olisi ratkaistavissa, esimerkiksi miksi ei käy että tyttö tulee isän luo esim 18-19 aikaan nähtyään ystäviä ?
Tai miksi isä ei sitten hae tyttöä autolla syömään ja vie takaisin? Tuo samalla jotain tytön kaveria kylään?
Miksi tytöllä ei ole omaa huonetta jos on vuoroviikko? 13v on sen verran iso että oma huone pitäisi olla.
En yhtään ihmettele että tyttö kokee nämä ongelmaksi ja haluaa muuttaa tapaamisia.
Koiraa on kyllä varmasti ikävä, mutta koira ei ehkä tykkäisi jatkuvasta vaihtelusta vaikka voisihan sitäkin kokeilla, että koira kulkisi mukana.
Meillä on myös lapsilla paljon vaatteita meillä, käytännössä monia asioita on hankittu tuplat juuri siksi että kaikkea ei tarvitse rahdata aina mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Voi lapsiraukkaa mihin kaikkeen pitää suostua vanhempien päättömyyden takia. Olen pahoillani. Tekisin kaikkeni, jotta lapsi saa vakituisesti asua vain äidin luona. Eikö tuon ikäinen saa jo itse päättää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehes on fiksu. Hän haluaa suojella omaa lastaan mahdolliselta epäreilulta tilanteelta mikä väistämättä tulisi kun hänellä on vain yksi lapsi ja sinulla kaksi.
Äitipuolet ei yleensä huolehdi miehensä lapsista ollenkaan samalla innolla ja rakkaudella kuin omistaan. Sehän on ihan päivänselvää.
Asukaa erillään kunnes lapset muuttqavat omilleen, on munkin neuvo. Siten kukaan ei kärsi.
MIKSI äitipuolen pitäisi huolehtia miehensä lapsista?
No eikö pitäisi? Jossakin määrin kyllä jos asuvat saman katon alla. Ideaali tilanne olisi, että lapset ovat kaikki samanarvoisessa asemassa ja kuin olisivat yhteisiä. Niin minä ainakin asian näen.
Se on aika varma tapa tappaa uusperhe. Hyvin iso osa miehistä eroaa sen takia, etteivät ole Perhekeskeisiä miehiä. Jos äitipuoli ottaa hoitovastuun, niin nämä miehet sen vastuun luovuttavat. Sitten äitipuoli alkaa Viihdyttämään ja kasvattamaan ja sitten alkaa ”sä et oo mun äiti”. Lopulta äitipuoli uupuu uusperheilyyn.
Eli vastaus on: ei pidä
- paitsi, että hädässä tietty auttaa. Tarkat rajat, mikä on hätä.
- paitsi silloin, jos mies on vastuunkantava isä ja toimii vastavuoroisesti samoin naisen lapsia kohtaan.
- paitsi silloin, että alun alkaen on sovittu, että nainen hoitaa lapset ja mies voi tehdä mitä lystää.Miksi edes harkita parisuhdetta muun kuin kakkostyypin miehen kanssa?
Koska parisuhteeseen tuo ykköstyyppi voi olla aivan timantti. Perhe-elämä ei ole hänen vahvuutensa.
Ja parishteestahan sinä kysyit, eikö?
Ymmärrän hyvin ap:n tunteiden vuoristorataa. Meillä tilanne se, että asutaan eri kaupungeissa. Molempien lapset alakouluikäisiä. Yhteinen koti ei siis ole mahdollinen vielä vuosikausiin, koska lapset ovat viikko/viikko-systeemillä. Ahdistaa välillä tosi paljon, ja kaipaisin myös siihen ”arkeen” aikuista, itsekästä mutta mielestäni inhimillistä. Pohdin välillä, jaksanko tätä, elämä on jatkuvasti niin monessa palasessa. En myöskään meinaa jaksaa jatkuvaa ikävöimistä. Nämä on tempperamenttikysymyksiä, me emme ole samanlaisia. Mieheni suhtautuu asioihin realistisemmin ja ”lunkimmin”. Pystyy hyväksymään tilanteen, vaikka olemme parisuhteeseen yhtä sitoutuneita ja rakastamme toisiamme.
Kaikesta ikävöinnistä ja ahdistuksesta huolimatta, pidän tärkeimpänä suhteemme hyviä puolia, itseasiassa, mies on mielestäni täydellinen kumppani minulle. Ja tiedän miehen tuntevan samoin. Välimatkan takia en voi heittää menemään sitä rakkautta, mikä meillä on. Täytyy vain yrittää sinnitellä... Ja luottaa siihen, että elämä kyllä kantaa.
Olen naimisissa miehen kanssa jolla kolme lasta ja minulla on kaksi. Minun molemmat asuvat jo omillaan ja miehen yksi. Mies asuu kotonaan joka toinen viikko lapsiensa kanssa ja joka toinen viikko luonani kun lapset ovat äidillään. Ennen joka ikinen viikko minun kuopus asui luonani, koska olen yksinhuoltaja. Tämä toimii meillä ja ikävöin kyllä miestäni, mutta näemme viikollakin kun hän on lasten kanssa.
Muuttakaa sitten yhteen kun lapset ovat muuttaneet pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erikoista ajatella että uusperhe on aina hankala lapsille.. todella ikäviä kokemuksia ihmisillä ilmeisesti?
Te jotka sanotte että uusperhe on aina huono lapsille, minkälaisia kokemuksia ja vaikeuksia teillä on ollut uusperheessä? Mitkä asiat teidän mielestä on tuntunut teidän uusperheessä pahalta ja mikä ei ole toiminut?
Meillä oli miehellä 5- ja 7-vuotiaat ja minulla 10v tytär kun tavattiin. Yhteen muutettiin vuoden-kahden jälkeen isoon uuteen kotiin. Ollaan samalta pieneltä paikkakunnalta joten koulu ei muuttunut koska ei täällä ole kuin 1 koulu. Nyt meillä on taaperoikäinen yhteinen lapsi..
Kun miehen kanssa tavattiin lapset puhuivat ensimmäisen puoli vuotta usein äidistä ja isistä kun heillä oli vielä riitoja liittyen lasten tapaamisiin yms. 5v täräytti kerran riitatilanteessa : tämän takia äiti ja isi erosi. Kun miehen kanssa kinasteltiin kerran lasten edessä, alkoivat kysellä riidelläänkö me ja eihän riidellä niin kun isi ja äiti, ettei me erota myös.
Lapset tuntuvat olevan onnellisia isänsä kanssa ja pitävät minusta paljon. Oma tyttäreni on jo sen verran iso, että osasi suhtautua kypsästi uuteen pikkusisarukseen ja näihin miehen lapsiin joita kutsumme yhdessä perheenä sisarpuoliksi. Miehen lapset edelleen ovat meillä viikko-viikko-systeemillä. Tyttäreni tapaa omaa isäänsä muutamia kertoja vuodessa, isä ei ole aktiivisesti läsnä mutta ovat yhteydessä puhelimitse yms paljon.
Miehen lasten äidillä on ollut seurustelukumppaneita mutta ei ketään vakituista tällä hetkellä. Niitäkin juttuja kuullut miten äiti taas riitelee milloin ”Pekan ” , milloin ”Riston ” kanssa..
Meillä menee tällä poppoolla tosi hyvin, toisaalta ollaan kaikki ulospäinsuuntautuneita ja sosiaalisia persoonia, lapsilla on samantyyppisiä harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita ja oma tytär oli mielissään saadessaan sisaruksia. Miehen lapset taas toivoivat meille vauvaa tyyliin ensi tapaamisesta lähtien 😆
Joten ei kaikki uusperhekuviot kamalia ole, ei meillä ainakaan 😊
Mulla ei ole uusperhettä, mutta lapseni isällä on. Ongelmia:
- Uusperheellä ei ollutkaan varaa hankkia yhteistä isompaa kotia tältä alueelta vaan muuttivat kauemmas. Tästä seurasi, että tyttäreni joutuu isäviikoilla nousemaan noin tuntia aikaisemmin aamulla ja kulkemaan kouluun kahdella eri bussilla.
- Tyttäreni kaikki kaverit asuvat koulun ja kodin lähellä, isäviikoilla hän joutuu tulemaan tänne tavatakseen kavereitaan. Isälle ei sovi, että tyttö jäisi koulun jälkeen viettämään aikaansa kavereiden kanssa ja tulisi vasta illalla isän luokse vaan pitää tulla kotiin syömään (taas kahdella bussilla) ja ruuan jälkeen lähteä kavereiden luokse (taas kahdella bussilla ja illalla jälleen kahdella bussilla isän luokse). On tietysti selvää, ettei tyttö viitsi joka päivä tuollaista ja isäviikoilla viettää aika paljon aikaansa somessa, koska ei ole läksyjen jälkeen oikein muutakaan tekemistä.
- Isäviikolla 13-vuotias jakaa saman huoneen toisen samanikäisen kanssa. Uusperheessä on lisäksi 11 v ja uusperheen vanhempien yhteiset 2 v kaksoset. Omaa rauhaa tai yksityisyyttä ei ole kuin vessassa.
- Isäviikolla isän kotiin ei voi pyytä kavereita käymään.
- Isäviikolla ikävöi koiraansa. Tosin nykyisin käy heti koulun jälkeen viemässä koiran ulos ennenkuin lähtee takaisin isänsä luoksen.
- Äitipuolen lasten kateus tytön tavaroista, harrastuksista, ulkomaanmatkoista yms
- Omien isäviikolla tarvittavien tavaroiden (vaatteet, koulukirjat, harrastuskamat yms) pakkaaminen matkalaukkuun ja kuljettaminen viikon välein paikasta toiseen. Kotona taas tavaroiden purkaminen omille paikoilleen.
- Tyttö itse toivoo, että viikko-viikko -järjestely loppuisi ja hän voisi asua vain mun luonani ja tavata isäänsä esim joka toinen viikonloppu. On sanonut, että voisi silloin nukkua vaikka olohuoneen sohvalla tai lattialla.
Mitä teet tämän ongelman ratkaisemiseksi? Miksi suostut tähän kun näet, miten vsikea tilanne lspselle on? Ajattele, jos itse olisit hänen tilanteessaan, auta häntä heti!
Lasten edustahan täällä oltiin puhuvinaan. Ei väitetty, että se olisi mielipideasia. Vaikka sitähän se näkyy olevan. Fiksu nyt pohtisi vain, miten eri mielipiteitä oikeasti perustellaan.