Isovanhemmat lopettivat yhteydenpidon

Aika pienestä katkaisivat välit. Vaikeaa kuvitella, että oman mieheni vanhemmat toimisivat noin, vaikka tulisi joskus isompaakin erimielisyyttä. Ovat kuitenkin tolkun ihmisiä ja meillä hyvä molemminpuolinen kunnioitus. Odotan siis esikoistani ja pyrkinyt ihan ottamaan neuvoja vastaankin anopilta monissa asioissa, kun on kaksi poikaa terveiksi aikuisiksi kasvattanut niin varmasti jotain tietää.

Nuo ap:n appivanhemmat kyllä kuulostavat vähän omituisilta tuon imetyksen kritisoinnin osalta, wtf.

Roinan ostamisesta minäkin olen sanonut omille vanhemmilleni ja mies omilleen, että mieluummin ei ja jos nyt ihan pakko niin pieniä määriä oikeasti käytännöllisiä juttuja. En voisi kuvitella, että kukaan täysjärkinen katkoo välit tuollaisen takia, jos asiallisesti sanoo.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi niin monen anopin on vaikea kysyä ja kuunnella?

Haluaisin vastauksen.

Kysyä esim niistä vaatteista, edes se koko?

Miksi ette tue lapsianne valinnoissa esim se imetys?

Jos ette itse imettäneet miksi torppaatte toisen valinnan?

Miksi haluatte loistaa niissä ristiäisissä kun ei ne ole teidän juhlat? Miksi otatte sen pääroolin tai ei mitään? Miksi ette kysy minkälaista apua tarvivat?

Tätä olen myös monesti miettinyt. Meillä anoppi ilmoitti, että voi vaikka käydä tilaamassa ja hakemassa häidemme koristeluun tarvittavat kukat, kunhan me maksamme. Tämä sopi. Tässä vaiheessa kerroin, että oltiin miehen kanssa ajateltu tällaista... mistä anoppi taas veti herneen nokkaansa. Anoppi ilmaisi asian pojalleen siten, kuin olisin hänet asian tiimoilta haukkunut. Mies raivosi, että mitä olen mennyt sanomaan hänen äidilleen. Meni hiljaiseksi, kun kerroin.

Joskus kieltämättä tuntuu, että vaikka mies nyt on kuinka kasvattanut selkärangan ja munat itselleen vuosien saatossa, niin olisiko ne häät pitänyt jättää viettämättä ja lapset tekemättä.

Minä anoppina olisin sanonut että maksan sellaiset kukat kuin haluatte

Me ei tietenkään edes odotettu anopin hoitavan noita kustannuksia, mutta yllätyksenä kyllä tuli, että voi joku kukkajuttu noin harmittaa. Varmaan niistä kukista siis ihan kauniit olisi tullut, vaikka anoppi olisi ne halunnutkin, mutta meille oli tärkeää saada toteuttaa ainutkertainen juhlamme omalla tavallamme ja tietyllä tyylillä. Ihan todella harmitti, että tuostakin tuli suunnilleen kolmas maailmansota :( Samalla mietin ihan tosissani, onko tosiaan kohtuutonta olla itse päättämässä omista häistään, kun ne kerran itse maksaakin.

Tätä ennen väännettiin mm. vihkikaavasta, kampauksestani, siitä vuokraammeko vai ostammeko itsellemme juhlavaatteet, kakun ulkonäöstä, häämarssista, servettien ulkonäöstä, muusta pöytäkoristelusta, siitä tuleeko istumajärjestystä vai ei, ohjelmasta, kutsukorteista ja siitä mitä niissä luki, sormuksista,...

Ajattelin, että kun esikoispoika menee naimisiin niin kaipa se on äidille herkkä paikka, mutta menee ohi. No, helpotusta ei ole näkynyt. Miehelläni on neljä veljeä, joista kaksi täysi-ikäistä on sanonut meille ihan suoraan, että ei tee mieli katsella elämänkumppania tai perustaa perhettä, kun seuraa tätä äitinsä hääräämistä meidän elämässämme. Touhu siis vain pahentui sen myötä, kun saimme lapsia.

Ihan sietämätöntä.

Vierailija kirjoitti:

Aika pienestä katkaisivat välit. Vaikeaa kuvitella, että oman mieheni vanhemmat toimisivat noin, vaikka tulisi joskus isompaakin erimielisyyttä. Ovat kuitenkin tolkun ihmisiä ja meillä hyvä molemminpuolinen kunnioitus. Odotan siis esikoistani ja pyrkinyt ihan ottamaan neuvoja vastaankin anopilta monissa asioissa, kun on kaksi poikaa terveiksi aikuisiksi kasvattanut niin varmasti jotain tietää.

Nuo ap:n appivanhemmat kyllä kuulostavat vähän omituisilta tuon imetyksen kritisoinnin osalta, wtf.

Roinan ostamisesta minäkin olen sanonut omille vanhemmilleni ja mies omilleen, että mieluummin ei ja jos nyt ihan pakko niin pieniä määriä oikeasti käytännöllisiä juttuja. En voisi kuvitella, että kukaan täysjärkinen katkoo välit tuollaisen takia, jos asiallisesti sanoo.

Toivottavasti teillä säilyy kaikki isovanhemmat tolkun ihmisinä, eikä tule ikäviä yllätyksiä. Ihanaa odotusta 🤗

Ja jatkakaa suoraa puhetta, se on paras tapa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta anoppius ja isovanhemmuus on nykyisin helppoa. Toista oli ennen, kun isovanhempien odotettiin osallistuvan aikuisten lastensa ja lastenlastensa elämään enemmän. Piti olla yhteisöllisyyttä, vaikka ihmisten väliset kemiat eivät aina kohdanneetkaan. Nykyisin asioista, joista lapsuudessani 60-luvulla huolehti yhteisö, huolehtii yhteiskunta sekä erilaiset palveluja tarjoavat yritykset. Lapsiperheet haluavat ja voivat elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. 

Kirjoittaja 621 kysyi, mihin on kadonnut vanhempien ihmisten kunnioitus. Nykyisin ei enää tarvitse, koska vanhempia ihmisiä ei tarvita. Omat vanhempani joutuivat vielä kunnioittamaan, koska yhteisölllisyydessä oli vähän pakko, jos halusi saada yhteisöltään jotain apua. Sukulaisten kanssa oli pakko olla väleissä, jos jossain vaiheessa tarvitsisikin lastenhoitoapua, taloudellista apua jne. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että omat ja/tai appivanhemmat esimerkiksi takasivat aikuisten lastensa asuntolainan. Nykyisin ei enää tarvitse. Tilapäiseenkään rahapulaan ei enää tarvita sukulaisia, koska on luottokortit, pankeista saa joustoluottoja ja hätätilanteessa voi ottaa vaikka pikavipin. Pidempiaikaisiin rahavaikeuksiin taas on yhteiskunnan tarjoama sosiaaliturva. Kaikilla lapsilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joten isovanhempia ei tarvita enää lastenhoitajiksikaan vanhempien työssäkäynnin ajaksi. Pienille koululaisille taas on iltapäiväkerhot. 

Tavaroita taas on helppo hankkia eikä nykyisin enää oteta vastaan käytettyjä vaatteita, joissa olisi lapselle nk kasvunvaraa. Omassa lapsuudessani otettiin. Minäkin sain aikoinaan joltain luistimet, mutta jalkani ei koskaan kasvanut niin suureksi, että ne olisivat olleet sopivan kokoiset. Maailma on muuttunut tosi paljon eikä yltäkylläisyyden keskellä ole syytä varastoida tavaroita, joita EHKÄ joskus voi tarvita. Olen joutunut opettelemaan pois omien vanhempieni "tätä voi vielä tarvita" -ajattelusta ja rehellisesti sanottuna nautin, kun kodissani ei ole mitään ylimääräistä. Pari vuotta sitten "konmaritin" pois kaiken ylimääräisen. 

En ole ostanut koskaan lapsenlapsilleni mitään. En ole nähnyt missään kaupassa sellaisia vaatteita tai leluja, mitä poikani ja miniäni ostavat lapsille. En siis edes tiedä, mistä ostaisin ja millaisin perustein nykyvanhemmat tekevät lapsilleen hankintoja. Netin keskustelupalstoilta olen lukenut vesipilareista lasten ulkoiluvaatteissa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä vesipilarit vaatteissa tarkoittavat. Omassa lapsuudessani oli ihanaa, jos sai mummilta karkkipussin. Karkkia kun ei saanut kovin usein. Nykyisin lapsilla on joko karkkipäivä kerran viikossa tai lapsille ei haluta antaa lainkaan karkkia. Ja hyvä niin. Jos ostaisin lapsenlapsilleni jotain, ostaisin varmasti ihan väärin. 

Poikani perheineen elää ihan omaa elämäänsä. Kutsuvat minut kylään muutaman kerran vuodessa, kun haluavat tavata. Elävät niin kiireistä elämää, että minun ei kannata kutsua, koska sopivan ajankohdan löytäminen olisi hankalaa. Viestittelen poikani kanssa keskimäärin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Välini poikaani, miniääni ja lapsenlapsiini ovat ihan hyvät. 

Olipas mustavalkoista. Minä taas olen sanonut lapselleni että mielelläni autan ja vien lapsia vaikka puistoon jos haluavat. Voi siis kysyä.

Ja kaikillahan kiireitä on mutta koitetaan sovitella aikatauluja että tulevat noin kerran kaksi meille syömään.

Mielelläni menen käymään kun kutsuvat ja kysyn mitä vietävää haluavat.

Vaatteita en osta koska en itsekään halunnut toisten valitsemia. Joskus olen ostanut mutta whatsapilla laittanut ensin kuvan haluavatko ja varmistanut koon.

Lahjaksi annan yleensä rahaa, siinä vaikea erehtyä.

Alussa jo sanoin että mulle voi puhua asioista suoraan.

Kun lapsenlapsi syntyi, kyselin pojalta mitä uusi ÄITI haluaisi ja ostin hemmottelulahjakortin.

Tiesivät että olen innoissani isoäitiydestä ja sanoin että tulen heti käymään kun itse jaksavat, en tuppautunut.

Tiedän että en ole ykkösnainen poikani elämässä.

Ymmärrän hyvin, koska lapsesi perheineen asuu ilmeisesti kohtuullisen lähellä. Minulla menee poikani perheen luokse edestakaisiin matkoihin 5 tuntia, joten puistoon viemiset yms eivät oikein onnistu. Ymmärrän myös, että poikani ja miniäni  kahden pienen lapsen kanssa eivät halua kovin usein käyttää viittä tuntia pelkkiin matkoihin mummolassa käymiseen vaan on yksinkertaisempaa, että minä tulen käymään heidän luonaan silloin, kun heille sopii. Ei tässä ole ollut koskaan mitään ongelmaa.

Idean "konmarittamiseen" sain miniältäni, joka on hyvin tarkka kaikista tavaroista, joita kotiinsa haluaa. Ei mitään turhaa ja ylimääräistä tai muuhun tyyliin sopimatonta. Olen puhunut asioista miniäni kanssa ja hänellekin sopii erinomaisen hyvin, että lahjojen ja tavaroiden sijasta laitan rahaa lastenlasteni säästötileille. Molemmat lapset ovat vielä niin pieniä (4 ja 3 v), että heille joulupukki tuo joululahjat eikä isovanhemmat. Syntymäpäivilläkään eivät vielä osaa katsoa, kuka toi mitäkin. Tavaraa kuulemma tulee enemmän kuin minäni haluaisi ja sen vuoksi hän on vain tyytyväinen, että en lisää lasten saamaa tavaramäärää vaan laitan rahana lasten tileille. 

Minun appivanhempani kiukuttelivat häissämme kun ne pidettiin Helsingissä, eikä ollut hevoskärryjä, nuorisoseuran taloa eikä muutakaan ”kunnon maalaishäihin kuuluvaa”. Jopa siellä juhlapöydässä appi jauhoi siitä hevoskärrystä ja että missä kaikissa häissä sellainen on ollut.

Tää Helsinki (minun kotikaupunkini) on muutenkin jatkuva avoin haava. Haukkuvat ja mollaavat. Ja jaksavat lähetellä asuntoilmoituksia jostain Mikkelistä. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta anoppius ja isovanhemmuus on nykyisin helppoa. Toista oli ennen, kun isovanhempien odotettiin osallistuvan aikuisten lastensa ja lastenlastensa elämään enemmän. Piti olla yhteisöllisyyttä, vaikka ihmisten väliset kemiat eivät aina kohdanneetkaan. Nykyisin asioista, joista lapsuudessani 60-luvulla huolehti yhteisö, huolehtii yhteiskunta sekä erilaiset palveluja tarjoavat yritykset. Lapsiperheet haluavat ja voivat elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. 

Kirjoittaja 621 kysyi, mihin on kadonnut vanhempien ihmisten kunnioitus. Nykyisin ei enää tarvitse, koska vanhempia ihmisiä ei tarvita. Omat vanhempani joutuivat vielä kunnioittamaan, koska yhteisölllisyydessä oli vähän pakko, jos halusi saada yhteisöltään jotain apua. Sukulaisten kanssa oli pakko olla väleissä, jos jossain vaiheessa tarvitsisikin lastenhoitoapua, taloudellista apua jne. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että omat ja/tai appivanhemmat esimerkiksi takasivat aikuisten lastensa asuntolainan. Nykyisin ei enää tarvitse. Tilapäiseenkään rahapulaan ei enää tarvita sukulaisia, koska on luottokortit, pankeista saa joustoluottoja ja hätätilanteessa voi ottaa vaikka pikavipin. Pidempiaikaisiin rahavaikeuksiin taas on yhteiskunnan tarjoama sosiaaliturva. Kaikilla lapsilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joten isovanhempia ei tarvita enää lastenhoitajiksikaan vanhempien työssäkäynnin ajaksi. Pienille koululaisille taas on iltapäiväkerhot. 

Tavaroita taas on helppo hankkia eikä nykyisin enää oteta vastaan käytettyjä vaatteita, joissa olisi lapselle nk kasvunvaraa. Omassa lapsuudessani otettiin. Minäkin sain aikoinaan joltain luistimet, mutta jalkani ei koskaan kasvanut niin suureksi, että ne olisivat olleet sopivan kokoiset. Maailma on muuttunut tosi paljon eikä yltäkylläisyyden keskellä ole syytä varastoida tavaroita, joita EHKÄ joskus voi tarvita. Olen joutunut opettelemaan pois omien vanhempieni "tätä voi vielä tarvita" -ajattelusta ja rehellisesti sanottuna nautin, kun kodissani ei ole mitään ylimääräistä. Pari vuotta sitten "konmaritin" pois kaiken ylimääräisen. 

En ole ostanut koskaan lapsenlapsilleni mitään. En ole nähnyt missään kaupassa sellaisia vaatteita tai leluja, mitä poikani ja miniäni ostavat lapsille. En siis edes tiedä, mistä ostaisin ja millaisin perustein nykyvanhemmat tekevät lapsilleen hankintoja. Netin keskustelupalstoilta olen lukenut vesipilareista lasten ulkoiluvaatteissa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä vesipilarit vaatteissa tarkoittavat. Omassa lapsuudessani oli ihanaa, jos sai mummilta karkkipussin. Karkkia kun ei saanut kovin usein. Nykyisin lapsilla on joko karkkipäivä kerran viikossa tai lapsille ei haluta antaa lainkaan karkkia. Ja hyvä niin. Jos ostaisin lapsenlapsilleni jotain, ostaisin varmasti ihan väärin. 

Poikani perheineen elää ihan omaa elämäänsä. Kutsuvat minut kylään muutaman kerran vuodessa, kun haluavat tavata. Elävät niin kiireistä elämää, että minun ei kannata kutsua, koska sopivan ajankohdan löytäminen olisi hankalaa. Viestittelen poikani kanssa keskimäärin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Välini poikaani, miniääni ja lapsenlapsiini ovat ihan hyvät. 

Olipas mustavalkoista. Minä taas olen sanonut lapselleni että mielelläni autan ja vien lapsia vaikka puistoon jos haluavat. Voi siis kysyä.

Ja kaikillahan kiireitä on mutta koitetaan sovitella aikatauluja että tulevat noin kerran kaksi meille syömään.

Mielelläni menen käymään kun kutsuvat ja kysyn mitä vietävää haluavat.

Vaatteita en osta koska en itsekään halunnut toisten valitsemia. Joskus olen ostanut mutta whatsapilla laittanut ensin kuvan haluavatko ja varmistanut koon.

Lahjaksi annan yleensä rahaa, siinä vaikea erehtyä.

Alussa jo sanoin että mulle voi puhua asioista suoraan.

Kun lapsenlapsi syntyi, kyselin pojalta mitä uusi ÄITI haluaisi ja ostin hemmottelulahjakortin.

Tiesivät että olen innoissani isoäitiydestä ja sanoin että tulen heti käymään kun itse jaksavat, en tuppautunut.

Tiedän että en ole ykkösnainen poikani elämässä.

Ymmärrän hyvin, koska lapsesi perheineen asuu ilmeisesti kohtuullisen lähellä. Minulla menee poikani perheen luokse edestakaisiin matkoihin 5 tuntia, joten puistoon viemiset yms eivät oikein onnistu. Ymmärrän myös, että poikani ja miniäni  kahden pienen lapsen kanssa eivät halua kovin usein käyttää viittä tuntia pelkkiin matkoihin mummolassa käymiseen vaan on yksinkertaisempaa, että minä tulen käymään heidän luonaan silloin, kun heille sopii. Ei tässä ole ollut koskaan mitään ongelmaa.

Idean "konmarittamiseen" sain miniältäni, joka on hyvin tarkka kaikista tavaroista, joita kotiinsa haluaa. Ei mitään turhaa ja ylimääräistä tai muuhun tyyliin sopimatonta. Olen puhunut asioista miniäni kanssa ja hänellekin sopii erinomaisen hyvin, että lahjojen ja tavaroiden sijasta laitan rahaa lastenlasteni säästötileille. Molemmat lapset ovat vielä niin pieniä (4 ja 3 v), että heille joulupukki tuo joululahjat eikä isovanhemmat. Syntymäpäivilläkään eivät vielä osaa katsoa, kuka toi mitäkin. Tavaraa kuulemma tulee enemmän kuin minäni haluaisi ja sen vuoksi hän on vain tyytyväinen, että en lisää lasten saamaa tavaramäärää vaan laitan rahana lasten tileille. 

Tuokin kuulostaa aivan ymmärrettävältä

Tavaranpaljous voi tosiaan oikeasti olla ongelma monessa perheessä, joten ihanaa, että kunnioitat tuota toivetta.

Me on toivottu kestäviä leluja, koska harmi on aina niin suuri, jos ne hajoavat heti ekassa leikissä. Tai jos ne irtoavat on jotain pientä, jota saa sitten kaivella taaperon suusta. :)

Useinkaan näitä toiveita ei olla täällä meillä kuunneltu, mikä on tosi harmi. Lelut sinänsä on tosi kivoja ja lapset ovat pitäneet kaikista, mutta ovat ulkomailta tuotuja, ja siksi kai ne eivät kestäkään kun valmistusprosessi on jotenkin erilainen tms.

En ole näistä hennonut sanoa, siis että ovat rikkoutuvia, ollaan sitten vain tyydytty laittamaan rikkoutuneet pois. Mutta taannoin taapero sai liikkuvan muovilelun, joka soitti musiikkia. Ekan viiden minuutin jälkeen siitä irtosi osia, vaikka taapero lähinnä seuraili lelun liikkumista. Harmitti :(

Vierailija kirjoitti:

Nämä moniongelmaiset miniät taas kokoontuu täksikin päiväksi haukkumaan anoppejaan. Pitäkäähän hauskaa. Täältä puuttuu vielä se ET-vouhkaaja. Hänetkin jo tunnistaa, kuten monen muunkin tarinan tästä ketjusta, kun ovat niitä raivonneet jo vuosia täällä.

Kuule, näin anoppina kysyn, että onko nämä tungettelevat anopit niitä, joilta ei se oma äitinä olo oikein sujunut ja nyt sitten yritetään ’kunnostautua’?

Ja te anopit, miksi ihmeessä ette anna sitä rahaa miniälle, että voi itse ostaa mieleisiään vaatteita lapsilleen? Tai, miksi et tarjoutuisi maksamaan lapsen harrastusta tms. eli miksi pitää päällepäsmäröidä?

Vierailija kirjoitti:

Minun appivanhempani kiukuttelivat häissämme kun ne pidettiin Helsingissä, eikä ollut hevoskärryjä, nuorisoseuran taloa eikä muutakaan ”kunnon maalaishäihin kuuluvaa”. Jopa siellä juhlapöydässä appi jauhoi siitä hevoskärrystä ja että missä kaikissa häissä sellainen on ollut.

Tää Helsinki (minun kotikaupunkini) on muutenkin jatkuva avoin haava. Haukkuvat ja mollaavat. Ja jaksavat lähetellä asuntoilmoituksia jostain Mikkelistä. Huoh.

Älkää nyt vaan mikkeliin muuttako, maailmanlopun kaupunki tyyliin viimeinen sammuttaa valot! Ai mutta tosiaan appiksillesi se onkin maapallon keskipiste :)

Minullapa on jyräävä äiti, kolme jyräävää siskoa ja erittäin jyräävä anoppi. Talo täynnä tavaraa joista en pidä, lapsilla vaatteet ja lelut joita en halua ja pää täynnä neuvoja joita en ole pyytänyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä moniongelmaiset miniät taas kokoontuu täksikin päiväksi haukkumaan anoppejaan. Pitäkäähän hauskaa. Täältä puuttuu vielä se ET-vouhkaaja. Hänetkin jo tunnistaa, kuten monen muunkin tarinan tästä ketjusta, kun ovat niitä raivonneet jo vuosia täällä.

Kuule, näin anoppina kysyn, että onko nämä tungettelevat anopit niitä, joilta ei se oma äitinä olo oikein sujunut ja nyt sitten yritetään ’kunnostautua’?

Ja te anopit, miksi ihmeessä ette anna sitä rahaa miniälle, että voi itse ostaa mieleisiään vaatteita lapsilleen? Tai, miksi et tarjoutuisi maksamaan lapsen harrastusta tms. eli miksi pitää päällepäsmäröidä?

Meillä ei haluta antaa rahaa koska ”vanhempien kuuluu elättää lapsensa ” ja koska ”silloinhan se lahjan antaja eo saa kokea antamisen iloa” ja koska ”lapsi ei sitten tiedä keneltä lahja on”.

Nämä selitykset sain kun ehdotin että laittaisivat lasten tileille sen lahjaan kaavaillun summan rahana. Lapset sitten vartuttuaan käyttävät tilin rahat esim ajokorttiin tai opiskelujen rahoittamiseen tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nämä moniongelmaiset miniät taas kokoontuu täksikin päiväksi haukkumaan anoppejaan. Pitäkäähän hauskaa. Täältä puuttuu vielä se ET-vouhkaaja. Hänetkin jo tunnistaa, kuten monen muunkin tarinan tästä ketjusta, kun ovat niitä raivonneet jo vuosia täällä.

Kuule, näin anoppina kysyn, että onko nämä tungettelevat anopit niitä, joilta ei se oma äitinä olo oikein sujunut ja nyt sitten yritetään ’kunnostautua’?

Ja te anopit, miksi ihmeessä ette anna sitä rahaa miniälle, että voi itse ostaa mieleisiään vaatteita lapsilleen? Tai, miksi et tarjoutuisi maksamaan lapsen harrastusta tms. eli miksi pitää päällepäsmäröidä?

Eri

Meillä olis tarjoutunutkin mummo kai maksamaan lapsen harrastuksen, toki se ei ollut se harrastus jota olimme ajatelleet eikä siellä päinkään mihin meidän olisi helppo lasta kuljettaa eikä meille sopivana päivänä 😂

Osaa ne appivanhemmat törkeillä minella tapa. Meille kävi niin että saatiin lapsia ensimmäisenä, vaikka miehen sisko muutsman vuoden vanhempi. Anoppi oli kiinnostunut lapsista, kävi kylässä ja synttäreillä. Hoitaa ei halunnut kun siinä on liian suuri vastuu ja tämä oli aivan ok, tärkeintä että kävi kylässä koska mulla ei ole omia vanhempia.

Näin jatkui sellanen 4-5 vuotta ja lapsemme olivat onnellisia kun oli isovanhemmat.

Sitten tapahtui ”ihme” ja miehen sisar sai lapsen kun löyti yllättäen miehen (oli ollut ainakin 10v sinkkuna) ja tuli raskaksi.

Heti, siis samantien kun plussatulos oli kerrottu anopille, anoppi soitri pojalleen virallisen tiedotuspuhelun. Ilmoitti että hänen elämänsä suurin toive on täyttynyt ja tytär saa vauvan, ja kosla mikään ei ole niin tärkeää kuin tämä, hän keskittyy nyt täysillä tähän ja panostaa kaiken tyttärensä elämään. Sen takia pitää kaikki vähemmän tärkeä karsia nyt ympäriltä häiritsemästä ja tämän takia en nyt enää voi olla mummo teidän lapsillenne.

Siihen loppui kaikki, eikä ollut tosiaan mtään riitaa. Ei tulleet enää kylään, ei soitelleet, lapsille ei enää synttärimuistamista eikä edes joulukorttia.

Tyttärentytär kun syntyi niin siellä on oltu se 365ov vuodessa siitä lähtien. Hoitaa lapsenlasta (nyt ei olekaan enää liian suuri vastuu), siivoaa, kokkaa, kuskaa, ostaa lasten vaatteet ja muut. Poikaansa päin ei ole pihahtanutkaan. Pari kertaa on soittanut aiheesta (sukulainen kuollut tms) mutta ei muuta.

Lapsemme olivat kyllä ihmeissään ja surullisia. Nyt onneksi aika haalistanut muistot eikä enää harmita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta anoppius ja isovanhemmuus on nykyisin helppoa. Toista oli ennen, kun isovanhempien odotettiin osallistuvan aikuisten lastensa ja lastenlastensa elämään enemmän. Piti olla yhteisöllisyyttä, vaikka ihmisten väliset kemiat eivät aina kohdanneetkaan. Nykyisin asioista, joista lapsuudessani 60-luvulla huolehti yhteisö, huolehtii yhteiskunta sekä erilaiset palveluja tarjoavat yritykset. Lapsiperheet haluavat ja voivat elää omaa elämäänsä omalla tavallaan. 

Kirjoittaja 621 kysyi, mihin on kadonnut vanhempien ihmisten kunnioitus. Nykyisin ei enää tarvitse, koska vanhempia ihmisiä ei tarvita. Omat vanhempani joutuivat vielä kunnioittamaan, koska yhteisölllisyydessä oli vähän pakko, jos halusi saada yhteisöltään jotain apua. Sukulaisten kanssa oli pakko olla väleissä, jos jossain vaiheessa tarvitsisikin lastenhoitoapua, taloudellista apua jne. Siihen aikaan oli ihan tavallista, että omat ja/tai appivanhemmat esimerkiksi takasivat aikuisten lastensa asuntolainan. Nykyisin ei enää tarvitse. Tilapäiseenkään rahapulaan ei enää tarvita sukulaisia, koska on luottokortit, pankeista saa joustoluottoja ja hätätilanteessa voi ottaa vaikka pikavipin. Pidempiaikaisiin rahavaikeuksiin taas on yhteiskunnan tarjoama sosiaaliturva. Kaikilla lapsilla on subjektiivinen päivähoito-oikeus, joten isovanhempia ei tarvita enää lastenhoitajiksikaan vanhempien työssäkäynnin ajaksi. Pienille koululaisille taas on iltapäiväkerhot. 

Tavaroita taas on helppo hankkia eikä nykyisin enää oteta vastaan käytettyjä vaatteita, joissa olisi lapselle nk kasvunvaraa. Omassa lapsuudessani otettiin. Minäkin sain aikoinaan joltain luistimet, mutta jalkani ei koskaan kasvanut niin suureksi, että ne olisivat olleet sopivan kokoiset. Maailma on muuttunut tosi paljon eikä yltäkylläisyyden keskellä ole syytä varastoida tavaroita, joita EHKÄ joskus voi tarvita. Olen joutunut opettelemaan pois omien vanhempieni "tätä voi vielä tarvita" -ajattelusta ja rehellisesti sanottuna nautin, kun kodissani ei ole mitään ylimääräistä. Pari vuotta sitten "konmaritin" pois kaiken ylimääräisen. 

En ole ostanut koskaan lapsenlapsilleni mitään. En ole nähnyt missään kaupassa sellaisia vaatteita tai leluja, mitä poikani ja miniäni ostavat lapsille. En siis edes tiedä, mistä ostaisin ja millaisin perustein nykyvanhemmat tekevät lapsilleen hankintoja. Netin keskustelupalstoilta olen lukenut vesipilareista lasten ulkoiluvaatteissa, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mitä vesipilarit vaatteissa tarkoittavat. Omassa lapsuudessani oli ihanaa, jos sai mummilta karkkipussin. Karkkia kun ei saanut kovin usein. Nykyisin lapsilla on joko karkkipäivä kerran viikossa tai lapsille ei haluta antaa lainkaan karkkia. Ja hyvä niin. Jos ostaisin lapsenlapsilleni jotain, ostaisin varmasti ihan väärin. 

Poikani perheineen elää ihan omaa elämäänsä. Kutsuvat minut kylään muutaman kerran vuodessa, kun haluavat tavata. Elävät niin kiireistä elämää, että minun ei kannata kutsua, koska sopivan ajankohdan löytäminen olisi hankalaa. Viestittelen poikani kanssa keskimäärin kerran kuukaudessa tai kahdessa. Välini poikaani, miniääni ja lapsenlapsiini ovat ihan hyvät. 

Olipas mustavalkoista. Minä taas olen sanonut lapselleni että mielelläni autan ja vien lapsia vaikka puistoon jos haluavat. Voi siis kysyä.

Ja kaikillahan kiireitä on mutta koitetaan sovitella aikatauluja että tulevat noin kerran kaksi meille syömään.

Mielelläni menen käymään kun kutsuvat ja kysyn mitä vietävää haluavat.

Vaatteita en osta koska en itsekään halunnut toisten valitsemia. Joskus olen ostanut mutta whatsapilla laittanut ensin kuvan haluavatko ja varmistanut koon.

Lahjaksi annan yleensä rahaa, siinä vaikea erehtyä.

Alussa jo sanoin että mulle voi puhua asioista suoraan.

Kun lapsenlapsi syntyi, kyselin pojalta mitä uusi ÄITI haluaisi ja ostin hemmottelulahjakortin.

Tiesivät että olen innoissani isoäitiydestä ja sanoin että tulen heti käymään kun itse jaksavat, en tuppautunut.

Tiedän että en ole ykkösnainen poikani elämässä.

Ymmärrän hyvin, koska lapsesi perheineen asuu ilmeisesti kohtuullisen lähellä. Minulla menee poikani perheen luokse edestakaisiin matkoihin 5 tuntia, joten puistoon viemiset yms eivät oikein onnistu. Ymmärrän myös, että poikani ja miniäni  kahden pienen lapsen kanssa eivät halua kovin usein käyttää viittä tuntia pelkkiin matkoihin mummolassa käymiseen vaan on yksinkertaisempaa, että minä tulen käymään heidän luonaan silloin, kun heille sopii. Ei tässä ole ollut koskaan mitään ongelmaa.

Idean "konmarittamiseen" sain miniältäni, joka on hyvin tarkka kaikista tavaroista, joita kotiinsa haluaa. Ei mitään turhaa ja ylimääräistä tai muuhun tyyliin sopimatonta. Olen puhunut asioista miniäni kanssa ja hänellekin sopii erinomaisen hyvin, että lahjojen ja tavaroiden sijasta laitan rahaa lastenlasteni säästötileille. Molemmat lapset ovat vielä niin pieniä (4 ja 3 v), että heille joulupukki tuo joululahjat eikä isovanhemmat. Syntymäpäivilläkään eivät vielä osaa katsoa, kuka toi mitäkin. Tavaraa kuulemma tulee enemmän kuin minäni haluaisi ja sen vuoksi hän on vain tyytyväinen, että en lisää lasten saamaa tavaramäärää vaan laitan rahana lasten tileille. 

Tuokin kuulostaa aivan ymmärrettävältä

Tavaranpaljous voi tosiaan oikeasti olla ongelma monessa perheessä, joten ihanaa, että kunnioitat tuota toivetta.

Me on toivottu kestäviä leluja, koska harmi on aina niin suuri, jos ne hajoavat heti ekassa leikissä. Tai jos ne irtoavat on jotain pientä, jota saa sitten kaivella taaperon suusta. :)

Useinkaan näitä toiveita ei olla täällä meillä kuunneltu, mikä on tosi harmi. Lelut sinänsä on tosi kivoja ja lapset ovat pitäneet kaikista, mutta ovat ulkomailta tuotuja, ja siksi kai ne eivät kestäkään kun valmistusprosessi on jotenkin erilainen tms.

En ole näistä hennonut sanoa, siis että ovat rikkoutuvia, ollaan sitten vain tyydytty laittamaan rikkoutuneet pois. Mutta taannoin taapero sai liikkuvan muovilelun, joka soitti musiikkia. Ekan viiden minuutin jälkeen siitä irtosi osia, vaikka taapero lähinnä seuraili lelun liikkumista. Harmitti :(

Poikani on syntynyt 1988 ja oli ensimmäisenä joulunaan vasta 5 kk ikäinen. Asuimme mieheni ja pojan kanssa vielä kaksiossa. Elettiin Suomen historiassa ennätysmäistä kulutusjuhlaa, ihmisillä oli rahaa ja kaupoissa tavaraa. Muistan hyvin ensimmäisen joulun, kun Toyotan takakonttiin ei mahtunut kaikki vauvan saamat joululahjat vaan piti joulupäivänä käydä hakemassa anoppilasta  loput. Mieheni kanssa kauhuissamme katsoimme tavaramäärää ja mietimme, mihin ihmeessä saisimme ne mahtumaan. Ja se oli vasta lapsen  ensimmäinen joulu. 

Pienet lapset eivät oikeastaan tarvitse mitään niin kallista, mihin heidän vanhemmillaankin ei olisi varaa. Tilanne voi muuttua, kun lapsi tarvitsee älypuhelimen, tietokoneen, mopon, ajokortin yms. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuo on kyllä odotettua, jos ole asettanut "rajat" isovanhemmille ja odotat heidän käyttäytyvän sinun pillisi mukaan. Näin käy kaikissa ihmissuhteissa, eikä haluta olla tekemisissä, kun on mukavampaakin seuraa tarjolla.

Moni on takertunut tähän "rajojen asettamiseen". Asiahan on kuitenkin niin, ettei normaalin mielenterveyden ja yleiset käytöstavat omaavien ihmisten kanssa tarvitse asettaa rajoja vaan sosiaalinen koodisto on itsestään selvää. Jos huomaavaisuuden ja käytöstapojen edellyttäminen tulkitaan mielivaltaiseksi pillin mukaan tanssittamiseksi, on vika hänessä joille näitä rajoja on katsottu tarpeelliseksi asettaa.

Vierailija kirjoitti:

Osaa ne appivanhemmat törkeillä minella tapa. Meille kävi niin että saatiin lapsia ensimmäisenä, vaikka miehen sisko muutsman vuoden vanhempi. Anoppi oli kiinnostunut lapsista, kävi kylässä ja synttäreillä. Hoitaa ei halunnut kun siinä on liian suuri vastuu ja tämä oli aivan ok, tärkeintä että kävi kylässä koska mulla ei ole omia vanhempia.

Näin jatkui sellanen 4-5 vuotta ja lapsemme olivat onnellisia kun oli isovanhemmat.

Sitten tapahtui ”ihme” ja miehen sisar sai lapsen kun löyti yllättäen miehen (oli ollut ainakin 10v sinkkuna) ja tuli raskaksi.

Heti, siis samantien kun plussatulos oli kerrottu anopille, anoppi soitri pojalleen virallisen tiedotuspuhelun. Ilmoitti että hänen elämänsä suurin toive on täyttynyt ja tytär saa vauvan, ja kosla mikään ei ole niin tärkeää kuin tämä, hän keskittyy nyt täysillä tähän ja panostaa kaiken tyttärensä elämään. Sen takia pitää kaikki vähemmän tärkeä karsia nyt ympäriltä häiritsemästä ja tämän takia en nyt enää voi olla mummo teidän lapsillenne.

Siihen loppui kaikki, eikä ollut tosiaan mtään riitaa. Ei tulleet enää kylään, ei soitelleet, lapsille ei enää synttärimuistamista eikä edes joulukorttia.

Tyttärentytär kun syntyi niin siellä on oltu se 365ov vuodessa siitä lähtien. Hoitaa lapsenlasta (nyt ei olekaan enää liian suuri vastuu), siivoaa, kokkaa, kuskaa, ostaa lasten vaatteet ja muut. Poikaansa päin ei ole pihahtanutkaan. Pari kertaa on soittanut aiheesta (sukulainen kuollut tms) mutta ei muuta.

Lapsemme olivat kyllä ihmeissään ja surullisia. Nyt onneksi aika haalistanut muistot eikä enää harmita.

Kuulostaa uskomattomalta, voiko kukaan olla noin törkeä :o

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teitköhän nyt ap kärpäsestä härkäsen? Itse olisin vain iloinen, että olisi sellaiset isovanhemmat jotka haluaisivat ostaa lapselle tavaroita/asioita/vaatteita. Ehkä tämä on heidän tapansa osoittaa välittämistä?

Ette te nyt muutenkaan kuulosta kovin läheisiltä: olette nähneet tähänkin asti kerran tai kaksi kuukaudessa?

Olisiko siis ”liikaa” että olisit sietänyt isovanhempien käytöstä sen kerran tai kaksi kuukaudessa? Ei se lapsi rikki mene jos isovanhempi pitää sylissä tai käy kylässä, jos kertoja on noin äärettömän harvoin.

Niin että olisi pitänyt antaa tulla odottamaan kun synnytän lasta jotta näkee heti? Siis ihan heti koska niin teki miehen siskon lasten kanssa? Ja antaa pitää vauvaa vaikka itkee ja sitten vie lapsen toiseen huoneeseen, itse sanoi että itkee kun näkee äidin.

Valita ristiäisiin ruuat ja valmistaa ne, ihan kuin itse haluaa, ja koristelut, samoin 1v juhliin. Ja vaikka mitä koska hän vaan teki oman tyttönsä kanssa niin?

Näin ap, paljastit katkeran luontosi tässä kirjoituksessa. Yritä pärjätä.

Eli sinusta anopin olisi pitänyt saada tehdä noin?

Ei vaan, tuossa ap paljastaa miten liioitellun negatiivisesti hän anoppiinsa suhtautuu.

Anopin näkemys samoista asioista voisi olla:

"Aioimme tehdä onnittelukäynnin synnytyslaitokselle samana päivänä kun lapsi syntyi, mutta miniä reagoi asiaan, kuin olisimme olleet tunkemassa mukaan synnytykseen."

"Vauvaa pidellessä miniä oli koko ajan ottamassa lasta pois sylistäni aivan kuin peläten, etten osaa häntä oikealla tavalla pidellä, mikä tuntui tekevän lapsenkin levottomaksi."

"Tarjosin monipuolisesti apuani ristiäisten valmisteluihin, mutta apuni ei kelvannut."

"Tuntuu, ettemme isovanhempia ole haluttua seuraa eikä mikään, mitä teen tai sanon ole miniäni mieleen."

-eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teitköhän nyt ap kärpäsestä härkäsen? Itse olisin vain iloinen, että olisi sellaiset isovanhemmat jotka haluaisivat ostaa lapselle tavaroita/asioita/vaatteita. Ehkä tämä on heidän tapansa osoittaa välittämistä?

Ette te nyt muutenkaan kuulosta kovin läheisiltä: olette nähneet tähänkin asti kerran tai kaksi kuukaudessa?

Olisiko siis ”liikaa” että olisit sietänyt isovanhempien käytöstä sen kerran tai kaksi kuukaudessa? Ei se lapsi rikki mene jos isovanhempi pitää sylissä tai käy kylässä, jos kertoja on noin äärettömän harvoin.

Niin että olisi pitänyt antaa tulla odottamaan kun synnytän lasta jotta näkee heti? Siis ihan heti koska niin teki miehen siskon lasten kanssa? Ja antaa pitää vauvaa vaikka itkee ja sitten vie lapsen toiseen huoneeseen, itse sanoi että itkee kun näkee äidin.

Valita ristiäisiin ruuat ja valmistaa ne, ihan kuin itse haluaa, ja koristelut, samoin 1v juhliin. Ja vaikka mitä koska hän vaan teki oman tyttönsä kanssa niin?

Näin ap, paljastit katkeran luontosi tässä kirjoituksessa. Yritä pärjätä.

Eli sinusta anopin olisi pitänyt saada tehdä noin?

Ei vaan, tuossa ap paljastaa miten liioitellun negatiivisesti hän anoppiinsa suhtautuu.

Anopin näkemys samoista asioista voisi olla:

"Aioimme tehdä onnittelukäynnin synnytyslaitokselle samana päivänä kun lapsi syntyi, mutta miniä reagoi asiaan, kuin olisimme olleet tunkemassa mukaan synnytykseen."

"Vauvaa pidellessä miniä oli koko ajan ottamassa lasta pois sylistäni aivan kuin peläten, etten osaa häntä oikealla tavalla pidellä, mikä tuntui tekevän lapsenkin levottomaksi."

"Tarjosin monipuolisesti apuani ristiäisten valmisteluihin, mutta apuni ei kelvannut."

"Tuntuu, ettemme isovanhempia ole haluttua seuraa eikä mikään, mitä teen tai sanon ole miniäni mieleen."

-eri

Suomeksi ”tungin liikaa, käsittelin lasta väärin, mikä ahdisti äitiä ja sitten vedin uhrimielellä herneen nenään”.

Vierailija kirjoitti:

Osaa ne appivanhemmat törkeillä minella tapa. Meille kävi niin että saatiin lapsia ensimmäisenä, vaikka miehen sisko muutsman vuoden vanhempi. Anoppi oli kiinnostunut lapsista, kävi kylässä ja synttäreillä. Hoitaa ei halunnut kun siinä on liian suuri vastuu ja tämä oli aivan ok, tärkeintä että kävi kylässä koska mulla ei ole omia vanhempia.

Näin jatkui sellanen 4-5 vuotta ja lapsemme olivat onnellisia kun oli isovanhemmat.

Sitten tapahtui ”ihme” ja miehen sisar sai lapsen kun löyti yllättäen miehen (oli ollut ainakin 10v sinkkuna) ja tuli raskaksi.

Heti, siis samantien kun plussatulos oli kerrottu anopille, anoppi soitri pojalleen virallisen tiedotuspuhelun. Ilmoitti että hänen elämänsä suurin toive on täyttynyt ja tytär saa vauvan, ja kosla mikään ei ole niin tärkeää kuin tämä, hän keskittyy nyt täysillä tähän ja panostaa kaiken tyttärensä elämään. Sen takia pitää kaikki vähemmän tärkeä karsia nyt ympäriltä häiritsemästä ja tämän takia en nyt enää voi olla mummo teidän lapsillenne.

Siihen loppui kaikki, eikä ollut tosiaan mtään riitaa. Ei tulleet enää kylään, ei soitelleet, lapsille ei enää synttärimuistamista eikä edes joulukorttia.

Tyttärentytär kun syntyi niin siellä on oltu se 365ov vuodessa siitä lähtien. Hoitaa lapsenlasta (nyt ei olekaan enää liian suuri vastuu), siivoaa, kokkaa, kuskaa, ostaa lasten vaatteet ja muut. Poikaansa päin ei ole pihahtanutkaan. Pari kertaa on soittanut aiheesta (sukulainen kuollut tms) mutta ei muuta.

Lapsemme olivat kyllä ihmeissään ja surullisia. Nyt onneksi aika haalistanut muistot eikä enää harmita.

Jär-kyt-tä-vää :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teitköhän nyt ap kärpäsestä härkäsen? Itse olisin vain iloinen, että olisi sellaiset isovanhemmat jotka haluaisivat ostaa lapselle tavaroita/asioita/vaatteita. Ehkä tämä on heidän tapansa osoittaa välittämistä?

Ette te nyt muutenkaan kuulosta kovin läheisiltä: olette nähneet tähänkin asti kerran tai kaksi kuukaudessa?

Olisiko siis ”liikaa” että olisit sietänyt isovanhempien käytöstä sen kerran tai kaksi kuukaudessa? Ei se lapsi rikki mene jos isovanhempi pitää sylissä tai käy kylässä, jos kertoja on noin äärettömän harvoin.

Niin että olisi pitänyt antaa tulla odottamaan kun synnytän lasta jotta näkee heti? Siis ihan heti koska niin teki miehen siskon lasten kanssa? Ja antaa pitää vauvaa vaikka itkee ja sitten vie lapsen toiseen huoneeseen, itse sanoi että itkee kun näkee äidin.

Valita ristiäisiin ruuat ja valmistaa ne, ihan kuin itse haluaa, ja koristelut, samoin 1v juhliin. Ja vaikka mitä koska hän vaan teki oman tyttönsä kanssa niin?

Näin ap, paljastit katkeran luontosi tässä kirjoituksessa. Yritä pärjätä.

Eli sinusta anopin olisi pitänyt saada tehdä noin?

Ei vaan, tuossa ap paljastaa miten liioitellun negatiivisesti hän anoppiinsa suhtautuu.

Anopin näkemys samoista asioista voisi olla:

"Aioimme tehdä onnittelukäynnin synnytyslaitokselle samana päivänä kun lapsi syntyi, mutta miniä reagoi asiaan, kuin olisimme olleet tunkemassa mukaan synnytykseen."

"Vauvaa pidellessä miniä oli koko ajan ottamassa lasta pois sylistäni aivan kuin peläten, etten osaa häntä oikealla tavalla pidellä, mikä tuntui tekevän lapsenkin levottomaksi."

"Tarjosin monipuolisesti apuani ristiäisten valmisteluihin, mutta apuni ei kelvannut."

"Tuntuu, ettemme isovanhempia ole haluttua seuraa eikä mikään, mitä teen tai sanon ole miniäni mieleen."

-eri

Tästähän se näkyy raadollisesti:

Minä, minä, minä, minä ja minun tunteet.

Siinä se ongelma on. Anoppi ei ole tämän tarun päätähti, mutta kuvittelee olevansa.

Ja miten äidistä maalataan pahis ja mummosta hyvis on sitten jo todella sairasta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Teitköhän nyt ap kärpäsestä härkäsen? Itse olisin vain iloinen, että olisi sellaiset isovanhemmat jotka haluaisivat ostaa lapselle tavaroita/asioita/vaatteita. Ehkä tämä on heidän tapansa osoittaa välittämistä?

Ette te nyt muutenkaan kuulosta kovin läheisiltä: olette nähneet tähänkin asti kerran tai kaksi kuukaudessa?

Olisiko siis ”liikaa” että olisit sietänyt isovanhempien käytöstä sen kerran tai kaksi kuukaudessa? Ei se lapsi rikki mene jos isovanhempi pitää sylissä tai käy kylässä, jos kertoja on noin äärettömän harvoin.

Niin että olisi pitänyt antaa tulla odottamaan kun synnytän lasta jotta näkee heti? Siis ihan heti koska niin teki miehen siskon lasten kanssa? Ja antaa pitää vauvaa vaikka itkee ja sitten vie lapsen toiseen huoneeseen, itse sanoi että itkee kun näkee äidin.

Valita ristiäisiin ruuat ja valmistaa ne, ihan kuin itse haluaa, ja koristelut, samoin 1v juhliin. Ja vaikka mitä koska hän vaan teki oman tyttönsä kanssa niin?

Näin ap, paljastit katkeran luontosi tässä kirjoituksessa. Yritä pärjätä.

Eli sinusta anopin olisi pitänyt saada tehdä noin?

Ei vaan, tuossa ap paljastaa miten liioitellun negatiivisesti hän anoppiinsa suhtautuu.

Anopin näkemys samoista asioista voisi olla:

"Aioimme tehdä onnittelukäynnin synnytyslaitokselle samana päivänä kun lapsi syntyi, mutta miniä reagoi asiaan, kuin olisimme olleet tunkemassa mukaan synnytykseen."

"Vauvaa pidellessä miniä oli koko ajan ottamassa lasta pois sylistäni aivan kuin peläten, etten osaa häntä oikealla tavalla pidellä, mikä tuntui tekevän lapsenkin levottomaksi."

"Tarjosin monipuolisesti apuani ristiäisten valmisteluihin, mutta apuni ei kelvannut."

"Tuntuu, ettemme isovanhempia ole haluttua seuraa eikä mikään, mitä teen tai sanon ole miniäni mieleen."

-eri

He tulivatkin samana päivänä. Loukkaantuivat kun eivät voineet tulla HETI, siis samaa matkaa kun olin lähdössä synnyttämään.

Kun vauva itki ei halunnut antaa takaisin vaan meni toiseen huoneeseen jottei vauva näe minua.

Ei tarjonnut apua, halusi päättää yksin tarjottavat sekä koristeet.

Ap

Luitkohan ollenkaan?