Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat lopettivat yhteydenpidon
11.09.2019 |
Mieheni vanhemmat eivät pidä enää yhteyttä kun saatiin lapsi. Ennen nähtiin kerran, pari kuukaudessa.
Laitettiin kyllä rajoja ja luulen että se on syynä.
Mutta ihan nätisti ja aiheesta. Ensimmäinen loukkaantuminen oli kun en halunnut välittömästi lapsen synnyttyä esitellä vauvaa, vaan vasta seuraavana päivänä.
Ja pyydettiin etteivät osta kokoajan kaikkea. Vaan joskus jotain ja mielellään tarpeellista.
Kummaksuivat imetystä kun sitten lapsi ei halua kuin äidin... otin vauvan takaisin syliin kun itki mummin sylissä.
Pikkuhiljaa yhteydenpito väheni ja loppui kokonaan.
Mies sanoo että varmaan siksi kun eivät saaneet olla sellaisia isovanhempia kuin haluavat.
Kommentit (869)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei nykyisin voi olla isovnhempi , mummi ja ukki perinteisellä tavalla. Aina tuntee tekevänsä väärin.
Onko se nyt kauheeta jos mummi on innoissaan ja ostaa välillä epäsopivaakin?
Lapsen maailma ei siihen kaadu ja ei varmasti lapsen vanhempienkaan.
Mummi on innoissaan ja ostaa ja häslää, annetaan tehdä niin!
Nalle Puhkin kysyy, mitä jos......
Pointti on siinä, että jokainen ydinperhe päättää omasta puolestaan lapsia koskevista asioista, juhlista ym. Joskus perheen säännöt voivat olla jollain mittapuulla liian tiukkoja ja nipottamista, mutta se ei silti ole kenenkään muun asia mennä niitä kyseenalaistamaan.
Ja vaikka joku asia vaikuttaisi pikkumaiselta, sanotaan vaikka että äiti ostaa lapselle kaikki juhlavaatteet, vaikka mummotkin haluaisi. Tai isä haluaa opettaa lapsen ajamaan pyörällä, vaikka vaarikin haluaisi. Niin äidin/isän ei KOSKAAN pitäisi joutua tinkimään omista haluistaan lapsen hoidon ja kasvatuksen suhteen isovanhempien halujen takia. Ei pitäisi tulla sellaista tilannetta, että äiti/isä ajattelee, että kai minun täytyy tuohon suostua...saanhan kuitenkin tehdä asiat x, y ja z... ei täydy! Vanhemmilla on oikeus tehdä just ne vanhemmuuteen liittyvät jutut, pienetkin, jotka ovat heille tärkeitä. Mitään kompromisseja ei tarvitse eikä kuulu tehdä, jos vastakkain ovat isovanhemman ja vanhemman toiveet, koska isovanhemmat eivät ole lapsen suhteen osapuoli, jolla on sananvaltaa. Vain vanhemmilla on.
(Lapsen toiveet ovat tietysti sitten tärkeimmät, kun lapsi on tarpeeksi iso ne ilmaisemaan).
Anoppi on aikanaan saanut päättää omista lapsistaan ja oman perheensä rajoista ja nyt uusi sukupolvi päättää omistaan.
Mun mielestä näin toimiva vanhempi on vaan yksinkertaisesti ihan helvetin itsekäs.
Lapselle on hyvin tärkeää, että hänellä on USEITA hänestä välittäviä ja häntä rakastavia aikuisia ympärillään, pelkän isän ja äidin varassa oleminen on riskialtista. Ja jos kysytte miksi, niin ei tarvitse kovin kummoisia kriisejä elämässä kohdata, vaikkapa jo perinteinen ero, niin lapselle tuo hyvin suurta turvaa, jos ympärillä on muitakin tuttuja ja turvallisia aikuisia, jotka ovat saaneet olla osa lapsen elämää.
Ei tietenkään tarvitse antaa joka asiassa periksi, ja aika harva isovanhempi sellaista keneltäkään on vaatimassakaan. Mutta kyllä aina välillä voi ja kannattaa antaa. Koska se on sen LAPSEN etu.
Jos vanhempi käyttäytyy mustasukkaisesti ja omistushaluisesti lapsen suhteen, kyllä siitä välistä helposti haluaa jättäytyä pois. Ei kukaan halua tulla nöyryytetyksi ja kytätyksi, joutua vahtimaan ,ettei nyt vaan antanut vahingossa lapselle just sitä lusikallista puuroa, jonka äiti tai iskä olisi halunnut antaa. Itse en ainakaan jaksaisi moista.
Tietenkään mikään taho maailmassa ei estä vanhempia toimimasta noin itsekeskeisesti. Mutta sitten ei pidä ihmetellä, jos isovanhemmat pysyttelevät etäällä. Ja missään nimessä sitä ei voi lapsen edulla selittää, vaan ainoastaan omalla itsekkyydellä. Lapsi on kuin lemmikkieläin, ei itsenäinen yksilö. jolla on oikeus tässä maailmassa luoda myös omia ihmissuhteita muihin ihmisiin, ilman että äityli on siinä välissä koko ajan kertomassa miten ollaan.
Meidän (nykyisin jo teinit) lapsille on kyllä tullut rikkaita ja tärkeitä ihmissuhteita suvusta, vaikka ei toisten toiveita heidän suhteen toteutettukaan. Isä on opettanut pyöräilyt ja äiti ostanut juhlamekot - näin esimerkkinä. Ei meidän isovanhemmat ole hoitaneet noita kun vasta 5-6-vuotiaista lähtien, mummolassa on saanut olla tiukemmat/löysemmät säännöt kuin kotona, mutta joistain asioista on sanottu ja sitten isovanhemmat ovat tehneet kuin toivoimme. Samoin tädit, enot ja sedät ovat pystyneet luomaan rakastavat suhteet lapsiimme vaikka eivät aina ole saaneetkaan kaikkia ideoitaan toteuttaa. Yksi oli esim. kun siskoni olisi halunnut viedä alle kouluikäisenä vaellukselle, mutta halusimme itse viedä hänet ensimmäisellä kerralla ja muutenkin oli vähän liian arka vielä muiden kanssa tekemään noin jänniä juttuja. Olenpa joskus joutunut sanomaan yhdelle sukulaiselle vähän tiukemminkin kun oli kyse lapsestamme, mutta senkään aiheella ei ole tähän keskusteluun merkitystä.
Ei tämä silti mihinkään eristykseen ole meitä vienyt. Ja samalla tavalla itsekin kunnioitan ja siedän sukulaislasten kanssa heidän vanhempien toiveita - ilman että otan rajusti ja passiivis-aggressiivisesti etäisyyttä.
Mutta mitä mä nyt tähän sanoisin, me ollaankin ihan normaali suku, jossa osataan myös sietää erimielisyyksiä aikuisten kesken. Ketään ei kiusata tai eristetä, vaikka ei saisikaan ostaa Jessica-Adalmiinalle juhlamekkoa tai viedä Petteri-Jaakkoa ensimmästä kertaa keilaamaan.
Olipa fiksusti kirjoitettu! Aikuisen erottaa lapsesta siinä, että aikuisen pitäisi käyttäytyä ja toimia aikuismaisesti eli ei taannuta itsekkääksi, omia tarpeita vaativiksi lapsiksi. Uudessa perhetilanteessa jokaisen rooli muuttuu ja jos on roolittanut hyvin selkeästi jo etukäteen esim.isovanhempana olemisen, tuottaa se varmasti ongelmia. Pikkuvauvan kanssa mielestäni on aivan itsestäänselvää, että lapsen vanhemmat määrittelevät vauvan kanssa olemisen asteen ja niin, että vauvaperheenä eläminen lähtee rauhassa käyntiin. Muiden sukulaisten vaateilla ei ole alkuvaiheessa mitään merkitystä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mieheni veljen vaimo on koko ajan anopin kanssa napit vastakkain. Se just jaksaa riidellä jostain mekosta ja olls niin itsenäistä. Mua ei kiinnosta mikää mekko ja sen voi hyvin meille ostaa, jos haluaa. Meidät kuulemma jyrätään. Mutta sit ku päätettiin lähteä Kiinaan pariksi vuodeksi, koska se oli mun uran kannalta järkevää, niin appivanhemmat oli ainoat, jotka ei ihmetellyt. "Ainahan ne on tehnyt kun tykkää" appi oli todennut. Pointti oli ehkä siinä, että taistelunsa kannattaa valita, eikä ihan kaikessa olla niin ehdoton. Jos isovanhemmat alkaa toimia yhtäkkiä oudosti, ne voi olla myös sairaita. Ja hyvä muistutus, että se teidän lapsi ei ole maailman napa.
Ei se koskaan ole vain se yksi mekko, vaan se yksi mekko on vain jäävuoren huippu, jota ei vaan enää jaksa.
Meillä minun lapsettomat siskoni tekivät elämästäni täydellistä hornaa, kun eivät vaan tajunneet kuka ja mikä kukin on. Pahimmillaan sopivat lasteni asioista keskenään edes kertomatta minulle! Kerran lähdin puistoon lasteni kanssa ja vastaa tulee siskoni, joka oli sopinut toisen siskoni kanssa, että hän tulee meille. Kumpikaan ei edes infonnut minua.
Lasten kasvettua asioita alettiin sopia suoraan heidän kanssaan. Ja aina jos jo sanoin, että kiitos ei, meillä on muuta, alettiin vainota lapsia. Toissa kesänä esim sovittiin kummankin kanssa treffejä niin että me vanhemmat oltaisiin ajeltu mökiltä kuskeina tämän tästä. Vaikka minä olin jo sanonut, että viikot nejane olemme mökillä. Ei. Piti taas alkaa kinuta lapsilta.
Kaikkiin asioihin sekaannuttiin. Erityisesti kouluasiat olivat sellaisia. Jatkuvaa härintää ja painostusta.
Ja tosiaan, kaikki ekat hankinnat tehtiin heidän kesken tasajaolla, samaten synttäreille tultiin aina oman kakun kera.
Siedin ja siedin ja siedin ja sitten vaan riitti.
Vierailija kirjoitti:
Tässähän tulee vain toisen osapuolen kertomus, joten paha on sanoa mistä johtuu. Ehkä kuitenkin sanoitte nuo asiat liian kärkkäästi ja siksi isovanhempien on parempi jättää teidät rauhaan.
Juuri näin. Isovanhemmillekin tulee helposti tunne, että ei osata enää mitään jälkikasvun mielestä, jos aina on arvostelemassa tai heti kun vauva itkee, se tempaistaan sylistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässähän tulee vain toisen osapuolen kertomus, joten paha on sanoa mistä johtuu. Ehkä kuitenkin sanoitte nuo asiat liian kärkkäästi ja siksi isovanhempien on parempi jättää teidät rauhaan.
Juuri näin. Isovanhemmillekin tulee helposti tunne, että ei osata enää mitään jälkikasvun mielestä, jos aina on arvostelemassa tai heti kun vauva itkee, se tempaistaan sylistä.
Normaali ihminen antaa sen itkevän vauvan äidilleen. Ei lähde sen kanssa pakoon äitiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onneksi mun lapset ovat tyttöjä. Ei ole miniöitä tulossa perheeseen näillä näkymin. Omien tyttöjen kanssa on hyvät välit ja varmasti antavat minun mummeilla kun se aika koittaa.
Uskomattomia vastauksia ap saanut. Ei kukaan ota turhan takia reippaasti etäisyyttä omien lastensa isovanhempiin, kun pikkulapsiarjessa hyvät isovanhemmat ovat todella suuri apu ja ilo.
Meillä on esimerkiksi sellainen tilanne ettemme ole miehen kanssa saaneet "omaa aikaa", mitään parisuhdeviikonloppuja tms. kertaakaan järjestymään, vanhempi lapsi on 4 vuotias. Olisimme sellaisen tarpeessa mutta isovanhempia ei apuna ole. Omat vanhempani asuvat kaukana ja miehen vanhemmat ovat samankaltaisella, tosin vielä törkeämmällä toiminnalla kuin ap:n appivanhemmat pilanneet välinsä meihin.
Etäisyyttä oli pakko ottaa jo esikoisen vauva-aikaan, kun appivanhemmat käyttäytyivät niin kuin olisivat saaneet itselleen iltatähden ja varsinkin minut jyräsivät aggressiivisesti, appiukko karjaisi kerran ettei vauva pelkästään minun ole, kun kielsin mummoa lähtemästä 3kk vauvan kanssa kantoliinan kanssa metsäretkelle. Minulle sanottiin suoraan ettei vauva tarvitse minua ja on iloisempi kun minä en ole paikalla.
Mieheni laittoi viestin äidilleen jossa pyysi että meihin suhtauduttaisiin jatkossa lapsen vanhempina. Anoppi soitti minulle, huusi ja itki, kerroin hänelle että he ovat tärkeitä ja haluan olla hyvissä väleissä mutta olen pahoittanut mieleni em. asioista. Seurauksena välit menivät poikki.
Sympatiani ap:lle. Kuvailemasi touhu ei ole tervettä eikä ok etkä sinä ole vastuussa välien menemisestä. Jos normaali ja vanhempia kunnioittava toiminta ei kelpaa isovanhemmille, saavat he olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tunteet ne on isovanhemmillakin. Ei kannata mennä sanomaan mitään jos ei ole todella oikeasti jotakin painavaa sanottavaa. Liika ostelu ja pikaisen näkemisen toivominen ei minusta ole kovin suuria virheitä ...
Tottakai innostuneet isovanhemmat haluavat nähdä uuden tulokkaan niin pian kuin mahdollista! Se on täysin normaalia, ei siitä pitäisi haukkua.
Ilmeisesti sait mitä tilasit.
Tuo ostelu oli meillä todella iso ongelma. Varmaan 95% vaatteista oli väärää kokoa, osa pieniä, osassa kasvuvaraa vuosia. Kirppislöydöt usein rikkinäisiä ja tahraisia. Tulipa kassillinen tyttöjen vaatteita esikoiselle. Esikoinen on poika. Eikä tuo ostelu rajoittunut lapsen tavaroihin, vaan meille raahattiin ruskeaa taidelasia, pskanruskeita sisustustekstiilejä... ja vielä moitittiin päälle, kun nämä ihanuuden eivät löytäneet meidän sisustuksesta paikkaa. Kovasti yritti tirauttaa päälle kyyneleitäkin, jos edes säälistä vaihtaisin sen 60-luvun maton olkkariin ja ne lasihirvitykset pääsisivät paraatipaikalle. Lopulta pakkasin ne laatikoihin, ha tungin ne anopin mukaan kun kävi seuraavan kerran.
Sitten niillä tavaroilla yritetään vielä kiristää. Ja niiden käyttämistä kytätään. Jne.
Meillä anoppi kävi vaihtamassa maton, kun oltiin reissussa. Joo, oli hänellä avain, kun oli tarkoitus että kävisi ruokkimassa kissan. Ei oltu annettu lupaa sisustaa, käydä läpi kaappeja, vaan ruokkia kissa. Ei pyydetty tuon jälkeen.
Tätä ketjua kun lukee, niin täytyy todeta, että ne isovanhemmat teki ainoan järkevän ratkaisun.
Niin hirveetä haukkumista, ettei tosikaan. Jos synneistä suurin on väärän kokoisten vaatteiden ostaminen tai ylipäätään lahjan antaminen, niin antaa olla. Niin minäkin tekisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja tosiaan, tuo jankuttaminen kuinka "ap sai mitä halusi, miksi enää valittaa" on todella alhaista. Kyseessä kuitenkin ap:n miehen vanhemmat, joihin ei ole yhtään mukava rikkoa välejään, puhumattakaan siitä että ovat myös ap:n lapsen isovanhemmat.
Meilläkin tilanne korjautuisi sillä, että menisin hattu kourassa matelemaan appivanhempien luokse ja hyväksyisin kaiken, kaiken mitätöinnin ja rajattomuuden jatkossa. Millainen vanhempi toimii niin ja altistaa lapsensa epäterveelle vuorovaikutukselle? Mekään emme tule saamaan hoitoapua ellemme hyväksy miehen vanhempien toimintaa. Olemme kutsuneet heitä kylään, kaikille synttäreille, muistaneet jouluisin, ja sen verran on anoppi kokeillut kepillä jäätä että ilmoitti puhelimessa miehelleni kuopuksen synnyttyä että tulevat hakemaan vauvan hoitoon, tutustuisivat mieluiten rauhassa. Ja hiljaisuus jatkui. Alan antaa periksi jo, mutta tuntuu että pitäisi yrittää ja yrittää etten vain ole kohtuuton ja itsekäs miniä.
Tämä on ollut niin vaikeaa ja rankkaa etten usko monenkaan ryhtyvän tämänkaltaiseen rajojen vetoon ihan huvin ja kontrollinhalun vuoksi. Mitä olisin voinut tehdä toisin, ap:n mollaajat?
Tsemppiä kirjoitti:
Ja tosiaan, tuo jankuttaminen kuinka "ap sai mitä halusi, miksi enää valittaa" on todella alhaista. Kyseessä kuitenkin ap:n miehen vanhemmat, joihin ei ole yhtään mukava rikkoa välejään, puhumattakaan siitä että ovat myös ap:n lapsen isovanhemmat.
Meilläkin tilanne korjautuisi sillä, että menisin hattu kourassa matelemaan appivanhempien luokse ja hyväksyisin kaiken, kaiken mitätöinnin ja rajattomuuden jatkossa. Millainen vanhempi toimii niin ja altistaa lapsensa epäterveelle vuorovaikutukselle? Mekään emme tule saamaan hoitoapua ellemme hyväksy miehen vanhempien toimintaa. Olemme kutsuneet heitä kylään, kaikille synttäreille, muistaneet jouluisin, ja sen verran on anoppi kokeillut kepillä jäätä että ilmoitti puhelimessa miehelleni kuopuksen synnyttyä että tulevat hakemaan vauvan hoitoon, tutustuisivat mieluiten rauhassa. Ja hiljaisuus jatkui. Alan antaa periksi jo, mutta tuntuu että pitäisi yrittää ja yrittää etten vain ole kohtuuton ja itsekäs miniä.
Tämä on ollut niin vaikeaa ja rankkaa etten usko monenkaan ryhtyvän tämänkaltaiseen rajojen vetoon ihan huvin ja kontrollinhalun vuoksi. Mitä olisin voinut tehdä toisin, ap:n mollaajat?
Sä et voi muuttaa muita ihmisiä. Se täytyy vaan hyväksyä. Miten edes kuvittelet, että 55-80v ihmiset voisivat enää muuttua? Kun ei siihen kaikki nuoremmatkaan pysty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se koskaan ole vain se yksi mekko, vaan se yksi mekko on vain jäävuoren huippu, jota ei vaan enää jaksa.
Meillä minun lapsettomat siskoni tekivät elämästäni täydellistä hornaa, kun eivät vaan tajunneet kuka ja mikä kukin on. Pahimmillaan sopivat lasteni asioista keskenään edes kertomatta minulle! Kerran lähdin puistoon lasteni kanssa ja vastaa tulee siskoni, joka oli sopinut toisen siskoni kanssa, että hän tulee meille. Kumpikaan ei edes infonnut minua.
Lasten kasvettua asioita alettiin sopia suoraan heidän kanssaan. Ja aina jos jo sanoin, että kiitos ei, meillä on muuta, alettiin vainota lapsia. Toissa kesänä esim sovittiin kummankin kanssa treffejä niin että me vanhemmat oltaisiin ajeltu mökiltä kuskeina tämän tästä. Vaikka minä olin jo sanonut, että viikot nejane olemme mökillä. Ei. Piti taas alkaa kinuta lapsilta.
Kaikkiin asioihin sekaannuttiin. Erityisesti kouluasiat olivat sellaisia. Jatkuvaa härintää ja painostusta.
Ja tosiaan, kaikki ekat hankinnat tehtiin heidän kesken tasajaolla, samaten synttäreille tultiin aina oman kakun kera.
Siedin ja siedin ja siedin ja sitten vaan riitti.
En tajua. Olisin ikionnellinen sinun tilanteessasi. Meillä ei kummatkaan isovanhemmat viitsi tavata tai pitää juuri yhteyttäkään, mun sisarta ja miehen sisaruksia ei meidän lapset kiinnosta, synttäreillä ei näy yhtä ainoaa sukulaista. Ajattele millasta olis kun ketään ei kiinnosta ja kukaan ei välitä?
Vielä noista tavaroiden ostamisista - se nyt vaan on niin että kohtuus on oltava, muunlainen käytös on kunnioituksen puutetta. Jos toistuvasti tuodaan päinvastaista mitä on kysyttäessä pyydetty, koot ovat aina niitä mummon mielestä oikeita ja kerralla voi tulla ikea-kassillinen vääränkokoista kirpparivaatetta, eikä meilläkään ylimääräistä tilaa kotona ole, niin pitääkö se kaikki ottaa ilolla vastaan? Minä otin, pitkään, mutta kun mummo selvästi alkoi vahtia käytetäänkö hänen ostamiaan vaatteita, alkoi asiasta tulla stressiä ja ehdotin kerran suoraan jos laittaisin mukaan lapun jossa on oikeat koot - kuva lapsesta, jossa päänympärys, paidan koko, kengän koko jne. Tämän seurauksena anoppi toi aivan tahallaan pelkästään valtavan määrän liian pieniä vaippoja kun näimme seuraavan kerran - vaippoja, joita nimenomaan olimme aina välttäneet, kun aiheuttivat vaippaihottumaa. 3 max-kokoista pakettia siis ja paukautti ne virnistäen meidän eteiseen ja katsoi minua leveästi virnistäen, sanoi että olivat tarjouksessa, näitähän kyllä aina tarvii. En sanonut mitään, en kiittänyt edes, tämän jälkeen eivät käyneet. Siis niin paljon ilkeyttä ja pahaa mieltä, että turhauttaa lukea näitä kommentteja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se koskaan ole vain se yksi mekko, vaan se yksi mekko on vain jäävuoren huippu, jota ei vaan enää jaksa.
Meillä minun lapsettomat siskoni tekivät elämästäni täydellistä hornaa, kun eivät vaan tajunneet kuka ja mikä kukin on. Pahimmillaan sopivat lasteni asioista keskenään edes kertomatta minulle! Kerran lähdin puistoon lasteni kanssa ja vastaa tulee siskoni, joka oli sopinut toisen siskoni kanssa, että hän tulee meille. Kumpikaan ei edes infonnut minua.
Lasten kasvettua asioita alettiin sopia suoraan heidän kanssaan. Ja aina jos jo sanoin, että kiitos ei, meillä on muuta, alettiin vainota lapsia. Toissa kesänä esim sovittiin kummankin kanssa treffejä niin että me vanhemmat oltaisiin ajeltu mökiltä kuskeina tämän tästä. Vaikka minä olin jo sanonut, että viikot nejane olemme mökillä. Ei. Piti taas alkaa kinuta lapsilta.
Kaikkiin asioihin sekaannuttiin. Erityisesti kouluasiat olivat sellaisia. Jatkuvaa härintää ja painostusta.
Ja tosiaan, kaikki ekat hankinnat tehtiin heidän kesken tasajaolla, samaten synttäreille tultiin aina oman kakun kera.
Siedin ja siedin ja siedin ja sitten vaan riitti.
En tajua. Olisin ikionnellinen sinun tilanteessasi. Meillä ei kummatkaan isovanhemmat viitsi tavata tai pitää juuri yhteyttäkään, mun sisarta ja miehen sisaruksia ei meidän lapset kiinnosta, synttäreillä ei näy yhtä ainoaa sukulaista. Ajattele millasta olis kun ketään ei kiinnosta ja kukaan ei välitä?
Eihän nuo minusta tai lapsistani välitä! Puhtaasti omista tarpeistaan ovat liikenteessä.
Tässä keskustelussa on kummallinen sävy. Sana "rajanveto" on ehkä sävyltään vähän ikävä - mutta totista totta. En aidosti usko, että kenenkään tarvii sen kummemmin alkaa mitään rajauksia tekemään siksi, että anoppi auttaa ristiäisvalmisteluissa tai että isovanhemmat ostavat lapselle vaikka jonkin juhlavaatteen, tai että isovanhemmat haluavat käydä synnärillä tervehtimässä uutta pienokaista.
Jos anoppi sen sijaan ei anna lapsen vanhempien päättää lainkaan mistään ristiäisiin liittyvästä, ollaan hakoteillä. Auttaminen tapahtuu totta kai osin omilla ehdoilla, mutta lähtökohtana se, millaista apua tarvitaan. Vaikka ristiäiset ovat odotettu ja herkkä paikka isovanhemmille, niin ovat ne sitä vanhemmillekin. Tuskinpa kukaan kieltäytyy varsinaisesti avusta, mutta totta kai vauvan vanhempien tulisi saada itse toteuttaa ne asiat jotka haluaa ilman, että tarvii lupia kysellä tai että tulee olo, ettei itse saa tehdä juhlasta sellaista kuin haluaa. Tämä taas ei estä ottamasta sitä anoppia mukaan valmisteluihin.
Ylipäätään se, jos isovanhempien taholta tulee liikaa määrittelyä perheen elämästä ja muusta (esim. ap:n mainitsema imetys), tarvitaan ihan selkeästi rajoja. Tämä ei tarkoita, ettei isovanhempien voi antaa muodostaa läheistä suhdetta lapseen tai toteuttaa hänen kanssaan niitä ensimmäisiäkin juttuja. Mutta tilanne voi joskus olla sellainenkin, että vanhempi itse joutuu suorastaan altavastaajan asemaan. On selvää, että tasavertaisissa ihmissuhteissa tätä ei tapahdu. Mutta tietyllä tapaa tässä ei tosiaan olla napanuoraa katkaistu. Aikuinen lapsi liian kiinni vanhemmassaan eikä loukkaamisen pelossa uskalla sanoa, että tämähän on muuten meidän perhe ja me teemme näin. Samalla kun mistään ei sanota, luulee se isovanhemmaksi tullut, että hänen kontrollointinsa on ihan okei - vaikka samaan aikaan joku siinä aikuisen lapsen perheessä voi voida hyvin huonosti. Kaikki kun eivät suinkaan pidä siitä, että heidän pitäisi viettää aikuisikänsä jonkun sätkynukkeina.
Jos molemminpuolinen kunnioitus pelaa ja ihmissuhde on terve, niin asioista voidaan sanoa ilman, että tarvii pelätä jonkun loukkaantuvan ja siksi katkaisevan välit. Valitettavan läheltä seuraan nytkin tilannetta, jossa isovanhemmaksi tullut ei vain osaa lopettaa määräilyään ja motkotustaan nuoren perheen asioista ja nuoremmasta perheestä ei voida sanoa mitään, koska pelätään välien menevän, "koska lapset". Tilanne ei ole normaali, kaukana siitä.
Mihin on unohtunut nuorilta ihmisiltä sellainen asia kuin vanhempien kunnioitus?
Mun nuoruudessa se oli vielä aika selvää pässinlihaa, että vaikka vanhukset olis ollut kuinka typeriä tahansa, sitä ei menty aukomaan päätä niille. Kuuluu ihan peruskäytöstapoihin.
Mulle ei olis tullut mieleenkään alkaa arvostella esim. mummiltani saamia häälahjoja vaikka ne oli aivan sellaisia, mitä en olisi koskaan käyttänyt. Kiitin ja näytin iloista naamaa.
Sama päti appivanhemmiltani saamiin tavaroihin. Kiitin ja käytin niitä mitä saatoin käyttää. Sama pätee kaikkiin ihmisiin. Ei lahjan antajan mieltä tarvitse pahoittaa sillä, että kertoo kuinka pahasti tämä nyt epäonnistui. Kertoisitko sen lapsellesi? Ystävällesi? Äidillesi? No, minä en kertoisi.
No ei mulla muuta. Kannattaa joskus vilkaista sinne peiliinkin. Metsä tuppaa vastaamaan niin kuin sinne huutaa.
Meillä kälyt sai lapsia ennen meitä. Anopin päsmäröinnin seuraaminen oli ahdistavaa katsottavaa, jos se kälyjen ja anopin touhu jo ennen sitäkin oli ollut kummallista.
Anoppi itse oli sairaan riippuvainen omista vanhemmistaan ja kasvatti kälyt samanlaisiksi.
He muuttivat monta kertaa takaisin äidilleen ja äiti oikein ylpeili sillä miten lapsellisia kälyt olivat, ”kilttejä”. Toisella oli letti päässä 35-vuotiaaksi!
Kun sitten anoppi sai lastenlapsia, käytös oli jotain ihan käsittämätöntä. Hän siis komenteli, käskytti ja pomotti koko ajan. Kirjaimellisesti koko ajan. Vaihda vaippa, pue tuo, ei sitä, tämä, älä pitele noin, pitele näin.
Ja kälyt hyppi ja pomppi komentojen mukaan.
Sitä kun seurasi niin tiesi kyllä, että anoppi pitää pitää kaukana meidän tulevista lapsista.
Vierailija kirjoitti:
Tässä keskustelussa on kummallinen sävy. Sana "rajanveto" on ehkä sävyltään vähän ikävä - mutta totista totta. En aidosti usko, että kenenkään tarvii sen kummemmin alkaa mitään rajauksia tekemään siksi, että anoppi auttaa ristiäisvalmisteluissa tai että isovanhemmat ostavat lapselle vaikka jonkin juhlavaatteen, tai että isovanhemmat haluavat käydä synnärillä tervehtimässä uutta pienokaista.
Jos anoppi sen sijaan ei anna lapsen vanhempien päättää lainkaan mistään ristiäisiin liittyvästä, ollaan hakoteillä. Auttaminen tapahtuu totta kai osin omilla ehdoilla, mutta lähtökohtana se, millaista apua tarvitaan. Vaikka ristiäiset ovat odotettu ja herkkä paikka isovanhemmille, niin ovat ne sitä vanhemmillekin. Tuskinpa kukaan kieltäytyy varsinaisesti avusta, mutta totta kai vauvan vanhempien tulisi saada itse toteuttaa ne asiat jotka haluaa ilman, että tarvii lupia kysellä tai että tulee olo, ettei itse saa tehdä juhlasta sellaista kuin haluaa. Tämä taas ei estä ottamasta sitä anoppia mukaan valmisteluihin.
Ylipäätään se, jos isovanhempien taholta tulee liikaa määrittelyä perheen elämästä ja muusta (esim. ap:n mainitsema imetys), tarvitaan ihan selkeästi rajoja. Tämä ei tarkoita, ettei isovanhempien voi antaa muodostaa läheistä suhdetta lapseen tai toteuttaa hänen kanssaan niitä ensimmäisiäkin juttuja. Mutta tilanne voi joskus olla sellainenkin, että vanhempi itse joutuu suorastaan altavastaajan asemaan. On selvää, että tasavertaisissa ihmissuhteissa tätä ei tapahdu. Mutta tietyllä tapaa tässä ei tosiaan olla napanuoraa katkaistu. Aikuinen lapsi liian kiinni vanhemmassaan eikä loukkaamisen pelossa uskalla sanoa, että tämähän on muuten meidän perhe ja me teemme näin. Samalla kun mistään ei sanota, luulee se isovanhemmaksi tullut, että hänen kontrollointinsa on ihan okei - vaikka samaan aikaan joku siinä aikuisen lapsen perheessä voi voida hyvin huonosti. Kaikki kun eivät suinkaan pidä siitä, että heidän pitäisi viettää aikuisikänsä jonkun sätkynukkeina.
Jos molemminpuolinen kunnioitus pelaa ja ihmissuhde on terve, niin asioista voidaan sanoa ilman, että tarvii pelätä jonkun loukkaantuvan ja siksi katkaisevan välit. Valitettavan läheltä seuraan nytkin tilannetta, jossa isovanhemmaksi tullut ei vain osaa lopettaa määräilyään ja motkotustaan nuoren perheen asioista ja nuoremmasta perheestä ei voida sanoa mitään, koska pelätään välien menevän, "koska lapset". Tilanne ei ole normaali, kaukana siitä.
Hyvin kirjoitit. Tavatkaahan tämä ajatuksella, rajattomien isovanhempien puolustajat. Kyllä sitä sarvet päässä haukutaan nuoria äitejä ja miniöitä, mutta annahan olla jos joku toimisi näiden mummujen kotona tai seurassa siten kuin dominoivat isovanhemmat ketjun esimerkeissä. Tuskinpa huudettaisiin enää nöyrtymistä ja kiitollisuutta.
Vierailija kirjoitti:
Mihin on unohtunut nuorilta ihmisiltä sellainen asia kuin vanhempien kunnioitus?
Mun nuoruudessa se oli vielä aika selvää pässinlihaa, että vaikka vanhukset olis ollut kuinka typeriä tahansa, sitä ei menty aukomaan päätä niille. Kuuluu ihan peruskäytöstapoihin.
Mulle ei olis tullut mieleenkään alkaa arvostella esim. mummiltani saamia häälahjoja vaikka ne oli aivan sellaisia, mitä en olisi koskaan käyttänyt. Kiitin ja näytin iloista naamaa.
Sama päti appivanhemmiltani saamiin tavaroihin. Kiitin ja käytin niitä mitä saatoin käyttää. Sama pätee kaikkiin ihmisiin. Ei lahjan antajan mieltä tarvitse pahoittaa sillä, että kertoo kuinka pahasti tämä nyt epäonnistui. Kertoisitko sen lapsellesi? Ystävällesi? Äidillesi? No, minä en kertoisi.
No ei mulla muuta. Kannattaa joskus vilkaista sinne peiliinkin. Metsä tuppaa vastaamaan niin kuin sinne huutaa.
Miksi mua kohtaan huonosti käyttäytyvää ihmistä pitäisi kunnioittaa vain siksi, että on syntynyt muutaman vuosikymmenen mua aiemmin?
Mä olen pistänyt stopin anopin tavaravirralle, koska sitä tuli uskomattomia määriä. väärää kokoa olevaa rikkinäistä, likaista vaatetta, 2-vuotiaalle vauvaleluja tai vaihtoehtoisesti paljon isommalle lapselle tarkoitettuja leluja... ja sitten vielä kytätään, että tulihan se jussipaita varmasti käyttöön? Ei tullut, kun oli saadessa 2 numeroa liian pieni. (Eikä olisi tullut muutenkaan). Mun koti ei ole mikään SPR-kirppiksen välivarasto. Kun oma kotinsa näyttää kohta himohamstraajat -sarjan kandidaatilta, niin ei se oikeuta tekemään mun kodista saman näköistä! Ei tuollainen ostelu ole tervettä, vaan oman ostelutarpeen tyydyttämistä sekä vallan käyttöä.
Meidän (nykyisin jo teinit) lapsille on kyllä tullut rikkaita ja tärkeitä ihmissuhteita suvusta, vaikka ei toisten toiveita heidän suhteen toteutettukaan. Isä on opettanut pyöräilyt ja äiti ostanut juhlamekot - näin esimerkkinä. Ei meidän isovanhemmat ole hoitaneet noita kun vasta 5-6-vuotiaista lähtien, mummolassa on saanut olla tiukemmat/löysemmät säännöt kuin kotona, mutta joistain asioista on sanottu ja sitten isovanhemmat ovat tehneet kuin toivoimme. Samoin tädit, enot ja sedät ovat pystyneet luomaan rakastavat suhteet lapsiimme vaikka eivät aina ole saaneetkaan kaikkia ideoitaan toteuttaa. Yksi oli esim. kun siskoni olisi halunnut viedä alle kouluikäisenä vaellukselle, mutta halusimme itse viedä hänet ensimmäisellä kerralla ja muutenkin oli vähän liian arka vielä muiden kanssa tekemään noin jänniä juttuja. Olenpa joskus joutunut sanomaan yhdelle sukulaiselle vähän tiukemminkin kun oli kyse lapsestamme, mutta senkään aiheella ei ole tähän keskusteluun merkitystä.
Ei tämä silti mihinkään eristykseen ole meitä vienyt. Ja samalla tavalla itsekin kunnioitan ja siedän sukulaislasten kanssa heidän vanhempien toiveita - ilman että otan rajusti ja passiivis-aggressiivisesti etäisyyttä.
Mutta mitä mä nyt tähän sanoisin, me ollaankin ihan normaali suku, jossa osataan myös sietää erimielisyyksiä aikuisten kesken. Ketään ei kiusata tai eristetä, vaikka ei saisikaan ostaa Jessica-Adalmiinalle juhlamekkoa tai viedä Petteri-Jaakkoa ensimmästä kertaa keilaamaan.