Isovanhemmat lopettivat yhteydenpidon

Vierailija kirjoitti:

KOETTU kirjoitti:

Tapellaan nyt siitä kuka on inhottava ja paskamainen. Anoppi vai Miniä. Luen näitä haukkumisia pahoilla mielin. Näkyy olevan näillä sivuilla vakiona kerran kuussa haukkua anopit. 

Kerrotaan nyt sitten oma kokemukseni miniästä. Olimme hänestä tietoisia jo puolivuotta ennen tapaamista. Hän rajoitti poikamme vierailuja meille, ei saanut poika käydä ei tullut itse koskaan kotiimme. Vieraannutiin oikein kunnolla omasta lapsestamme. Yritimme soitella ja tavata, mutta ei koskaan käynyt. He eivät tulleet meille vaikka kutsuttiin ja heille ei ollut menemistä. Miniä, kun totesi sitä esittäessä: tänne tulisitte vain kyttäämään.  Ei tuntunut hyvältä ja aavistin ettei asiat paremmaksi muutu. Jos poika olisi tulllut yksin voi sitä Draamaa mikä siitä seurasi. 

Häät kyllä järjestivät ja mukaan päästiin. Koko juhlan ajan sitten miniä katseli ja huokaili että taas toi kyttä menee kun ohitin hänet. Oletin tässä vaiheessa saavani edes jouluksi vierailemisia puolin jos toisinkin. Ehei nyt jo uskoin että turhaa kaipailin yhteistä elämää heidän puoleletaan. 

Sitten tulikin lapsi ja perään toinen. Molempia olemme saaneet nähdä synytyslaitoksella ja nimiäisissä. Muutoin yhteyden ottoihimme miniä on todennut ettei kaipaa meitä lainkaan.

Kaikki lähettämme lahjat on viety roskiin ja vaatekappaleet miniä on pessyt kertomansa mukaan 100 asteessa jotta pöpöt kuolee. Pilallehan ne on menneet. Lopetettiin sitten kaiki lahjat ja yhteydenpito yritykset miniään. Poika on yrittänyt pitää harvakseltaan yhteyttä meihin. Melkoisen masentuneelta vaikutti viimeksi, kun puhelimme. Kertoi avioeron olevan tulossa. Hän ei vain jaksa enään, jatkuvaa kontrollia. Joutuu kuulemaan jatkuvasti arvostelua siitä ettei ole mitään, ei osaa mitään ja että me vanhemmat olemme mitättömyyksiä ja kasvattaneet lapsemme ihan väärin. Heidän kasvatus tapoihinsa emme ole tutustuneet tai pyrkineet vaikuttamaan, kun emme näitä lapsia ole saaneet tavatakkaan. Kuvan molemista saimme , kun vanhempi täytti kymmenen. Jotenkin se ei herättänyt oikein mitään tunteita. Lapset ovat aivan vieraita ja kintymystä ei ole koskaan syntynyt, kun heihin ei olla oltu yhteydessäkään.

Emme ole puuttuneet millään lailla poikamme valintaan vaimosta, koska koimme ettei asia kuulu meille. Mutta näin jälkikäteen osaisin sanoa, että itse poikaparka on soppansa keittänyt ja valinnan tehnyt aikanaan. Säälittää vain kovasti, kun ei nähnyt minkä luun sai kumppaniksi ja sössi hyvän elämänsä.

Kamalan ikävää! Minäkin olen huolissani seurannut poikani seurustelusuhteita. Kaikenlaisia miniäkandidaatteja on ollut. Uusinta en ole vielä tavannut mutta ainakin vielä vaikuttaa melko tavalliselle tytölle. Olen ajatellutkin, että pitää tämä tyttö pian tavata. 

Onneksi poikani vielä käy kotona paljon ja ihan oma-aloitteisesti. Pelkään kovasti, näitä kaikkia ketjuja luettuani, että jos tuleekin sellainen kauhuminiä, mitä täältä on saanut lukea.

Itse olette ne poikanne kasvattaneet. Äitisuhde myös osaltaan vaikuttaa kumppanin valintaan. Ja sitten millaiset välit on pojan perheeseen siihen vaikuttaa myös oma käytös.

Kun lapsi on kasvanut fiksuksi, hyväkäytöksiseksi, itseään ja toisia kunnioittavaksi mieheksi, riski hirviöminiään on pieni.

Vierailija kirjoitti:

Niin se vaan on, että on huonoja, keskinkertaisia ja hyviä miniöitä ja anoppeja.

Tasapuolisesti. Jokainen meistä katsokoon ihan ensimmäiseksi ensin sinne kuuluisaan peiliin! Oikein kokovartalopeiliin! Mitä näkyy?

Kohtelias ja hyväkäytöksinen, kovasti pidetty ja työpaikalla arvostettu, laajat ystävät ja verkostot omaava positiivinen nainen eli minä miniä. Mutta vaikka olen kiva ja ystävällinen niin anoppi on suoraan helvetistä. Oma mukavuus ei korreloi anopin kanssa vaikka moni täällä niin luulee olevan. Mun anoppi on aina ollut kauhea, omille vanhemmilleen, omille sisaruksilleen, omille lapsilleen ja lapsenlapsilleen ja tottakai miniöille/vävyille.

Tuollaisen ihmisen kanssa peiliin katsominen ei anna vastausta tai jos meinaat että minä olisin syyllinen niin vastaus on VÄÄRÄ.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin ap olisi vähän narsisti. 

Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.

Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.

Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.

Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.

En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.

Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.

Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään. 

Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.

Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.

Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.

Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista. 

Mitä tuo "miten isovanhemmat saavat olla" tarkoittaa teidän anopin puolustajien mielestä sitten? Minun mielestäni kun mm. joulun vietto oman perheen kesken, halu olla synnytyksen jälkeen rauhassa vauvan kanssa, tavaran tuomisen rajaaminen omaan kotiin ei ole puuttumista olemiseen?

Jos anoppi tulisi kylään ja hän ei saisi puhua tai istua esimerkiksi haluamalleen vapaalle paikalle, niin se olisi puuttumista olemiseen.

Toki ihan sivumainintana, varmasti on sellaisiakin isovanhempia joiden olemiseen pitää puuttua, jos nämä esimerkiksi puhuvat sopimattomia lapsen kuullen. Tai se yksi viesti, missä puhuttiin lapsen pakottamisesta/maanittelusta syliin. Tällaisesta AP ei puhunut eikä tällaisesta rajoittamisesta lainkaan.

Minun kälyni muuten kerran puuttui minun olemiseen heidän lapsen seurassa. Aloin puhumaan veljeni kanssa uutisesta, joka ei sopinut lapsen korville. Olin lapseton enkä vain kerta kaikkiaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Käly pyysi lopettamaan ja sanoi vielä, että voisi vähän miettiä mitä lapsen kuullen puhuu. Olemme edelleen väleissä enkä loukkaantunut, lähinnä hävetti oma käytös sen pienen hetken. Näin minusta normaaleissa aikuisten välisissä suhteissa asiat menee. Jos itse tekee jotain "väärin" ja toinen siitä huomauttaa, niin se ei henkisesti kypsillä ihmisillä tarkoita välirikkoa. Mutta edelleen korostan, että AP:n mainitsemat asiat eivät edes olleet tällaisia henkilökohtaisia huomautuksia anopille, mistä olisi ymmärrettävämpää loukkaantua.

Just näin. Mun appivanhemmat olivat kerran puhuneet meidän esikoisen kanssa jotain siitä, miten appi oli huono koulussa ja lyönyt sen ihan läskiksi (appi on nyt huomattavan menestynyt liikemies). Poikamme (joka on aina tykännyt koulusta ja pärjännyt hyvin) alkoi sitten puhumaan miten koulua ei tarvita menestykseen, hänestäkin tulee bisnesmies jne. Mies sitten kertoi isälleen tästä ja toivoi että ei enää puhuisi moisia. Appi oli todella pahoillaan, pyysi saada hakea pojan leiriltä ja automatkan aikana oli jutellut siitä miten maailma on muuttunut ja ilman koulutusta ei pärjää, ja toisaalta että hänkin on kyllä ahkeroinut paljon jne. Näin NORMAALIT ihmiset, jotka haluavat hyvää lapsenlapsilleen, toimivat kun heille kerrotaan että heidän käytöksensä ei ole ollut ok. Eivät flippaa ja ala katkoa välejä.

Ihana appi :) Ja ihan mahtavaa että pystytte sanomaan, jos jotain tällaista ilmenee. Me eletään tilanteessa, jossa sanomaan ei oikein pysty. Jos esimerkiksi lapsi pahoittaa mielensä isovanhemmilla kyläillessään, niin totta kai siitä pitäisi puhua. Esimerkiksi omamme tuli pahalle mielelle, kun hänen ulkonäköönsä oli puututtu ja moitittu myös meitä vanhempia. Lapsi on ihan normaali pieni koululainen, eikä ulkonäössä ole mitään, mihin kenenkään kuuluisi puuttua.

Nythän on niin, että meidän vanhempien pitäisi puhua asiasta isovanhemmalle, mutta emme tiedä, kannattaako se.

Tuloksena kun on...

A) "En minä niin ole sanonut" - ja tämä on siis toistunut monessa muussa asiassa aiemmin niin, että epäilen jotain alkavaa muistisairautta, mt-ongelmaa, narsismia tai puhtaasti sulaa vittumaisuutta. Todennäköisesti tässä kohtaa suututaan myös lapselle.

B) Hirveä riita

C) Ehkä välirikko

Ja lopputulemana on se, että kyseistä asiaa ei ehkä enää käsitellä mutta uusi puuttumisen kohde löytyy kyllä pikemmin kuin voisi arvatakaan.

Onko kuitenkaan oikein, että asiat jäävät tällä tavoin hoitamatta eikä toinen paikkaa tai pyydä anteeksi virheitään, ja me ei voida sanoa mistään, koska loukkaantuminen?

Mua taas lähinnä ärsyttää tuollainen alentuva puhuminen "mieti vähä miten puhut". Kuka aikuinen puhuu toiselle noin? Ei siinä, etteikö asiasta voi sanoa, mutta jos noin ne esitätte, niin en ihmettele miks tapellaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mun mielestä sun miehen pitää käydä juttelemassa ammattilaisen kanssa. Hän saa purettua oman elämänsä ja äitinsä hylkäämisen haavoja. Ne on vaikeita juttuja. Ja tää ei ole mitään pään aukomista, vaan ihan todella annettu neuvo. Mies vaikuttaa katkeralta.

Tottakai on katkera, mun mies myös on kun on vanhempiensa hylkäämä ja joutuu katsomaan miten oikein ”uhallaan” vanhempansa ostavat tyättären perhelle kaikkea, vievät etelänlomille, hoitavat lapsia, mökkeilevät yhdessä. Ja sitten omalle pojalleen näyttävät kaikin tavoin että olet arvoton, sinua ei ole meille olemassa, aivan se ja sama miten sinulla menee, meitä ei kiinnosta.

Tämä se on se anopin törkein persetempaus.

Niin, ehkä ymmärrät miks siellä terapiassa kannattaa käydä? Ku ketään muuta me ei oikein voida muuttaa kun itsemme

Vierailija kirjoitti:

Mua taas lähinnä ärsyttää tuollainen alentuva puhuminen "mieti vähä miten puhut". Kuka aikuinen puhuu toiselle noin? Ei siinä, etteikö asiasta voi sanoa, mutta jos noin ne esitätte, niin en ihmettele miks tapellaan.

Se on totta että asiat kannattaa ilmaista hienotunteisesti. Mutta herkkänahkainen loukkaantuu silti.

Anoppi ”leperteli” reilu puolivuotiaalle. Sitten sanoi vauvalle (anoppi ei ole suomalainen niin kirosanat vaikea kääntää) ”v*ttu” ”sano v*ttu” en ollut uskoa korviani... sanoin siihen että mielummin joku muu sana, en halua että lapselle puhutaan tai jopa yritetään opettaa kirosanoja. Siihen anoppi, appi ja käly nauroivat räkäisesti ja sanoivat että kyllä se meidän kanssa oppii sitten kun et ole paikalla.

Sitten sanoin voimakkaammin asiasta ja siitä seurasi mökötystä.

Minusta tuntuu kummalliselta nämä ihmeelliset taistelut. Minulla on oikeasti ollut mielenterveysongelmainen anoppi. Mitä sitten. Ei hän sairaudelleen mitään voinut. On myös omassa suvussa sukulainen, joka alkoi jakamaan puolia tyyliin kuten ap.n tapauksessa tehdään "mieheni veli sentään ymmärtää meitä ja on ollaan yhteydessä. Miehen sisko on hänestäkin kummallinen, joten mepä ollaan miehen veljen kanssa toisella puolella ja sisko ja anoppi toisella puolella, lällällää"

Lisäksi on muitakin vaikeita sukulaisia ja vaikka mitä muuta. Mutta näiden kanssa on luovittu, kun ei ole annettu tulla iholle ja otettu henkilökohtaisesti. Äitini kantoi myös jos minkälaista rääsyä ja epäsopivaa vaatetta. Niin teki naapurikin. En siitä isompaa meteliä jaksanut nostaa. Sievästi jossain vaiheessa sanoin, että emme tarvitse nyt vaatetta enää, kun on tullut paljon muualtakin. Joten se riitti. 

Itse olen aina ajatellut, että parempi laiha sopu, kuin lihava riita. Kun en ole henkilökohtaisesti ottanut kaikkea, niin asiat on lutviutuneet. Riidelkööt ne keskenään, jotka haluaa. Minä en ole jaksanut vaivautua.

Riidellä kyllä saa, jos siihen alkaa ja siihen ei tule loppua. Sairaan anopinkin kanssa tultiin toimeen, kun ymmärsin, että ei ilkeyttään ole sairastunut, vaan ei ole voinut sille mitään. Niitä mielenterveysongelmia voi tulla kenelle tahansa. Sairaus se joskus hänessä puhui, kun oli huono kausi meneillään. Sääliksi kai minulla enemmän kävi, kun olisi hänkin toivonut varmaan erilaisen elämän.

Kuka jaksaa koko ajan olla piikit pystyssä ja riidellä. Tai ehkä joku jaksaa. Tiedä sitten, millainen anoppi itse tulen olemaan. Jos ei henkilökemiat pelaa miniöiden kanssa, niin todennäköisesti vetäydyn kauemmas, enkä häiritse. Eihän kaikki voi kaikista pitää, eikä tarvitsekkaan. 

Niinno jos laittaa isovanhemmille liian tiukkoja vaatimuksia ja kärkkäitä rajoituksia niin tässä sitä sitten ollaan.

Kaikella on hintansa.

Vierailija kirjoitti:

Niinno jos laittaa isovanhemmille liian tiukkoja vaatimuksia ja kärkkäitä rajoituksia niin tässä sitä sitten ollaan.

Kaikella on hintansa.

Mikä apn rajoituksista oli tiukka? Ettei saanut tulla laitokselle odottamaan että pykää vauvan heti anopin nähtäväksi? Vai tekikö ap väärin kun leipoi itse kakun? Vai oliko liikaa rajoitettu kun viettivät joulua omassa kodissa?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu kummalliselta nämä ihmeelliset taistelut. Minulla on oikeasti ollut mielenterveysongelmainen anoppi. Mitä sitten. Ei hän sairaudelleen mitään voinut. On myös omassa suvussa sukulainen, joka alkoi jakamaan puolia tyyliin kuten ap.n tapauksessa tehdään "mieheni veli sentään ymmärtää meitä ja on ollaan yhteydessä. Miehen sisko on hänestäkin kummallinen, joten mepä ollaan miehen veljen kanssa toisella puolella ja sisko ja anoppi toisella puolella, lällällää"

Lisäksi on muitakin vaikeita sukulaisia ja vaikka mitä muuta. Mutta näiden kanssa on luovittu, kun ei ole annettu tulla iholle ja otettu henkilökohtaisesti. Äitini kantoi myös jos minkälaista rääsyä ja epäsopivaa vaatetta. Niin teki naapurikin. En siitä isompaa meteliä jaksanut nostaa. Sievästi jossain vaiheessa sanoin, että emme tarvitse nyt vaatetta enää, kun on tullut paljon muualtakin. Joten se riitti. 

Itse olen aina ajatellut, että parempi laiha sopu, kuin lihava riita. Kun en ole henkilökohtaisesti ottanut kaikkea, niin asiat on lutviutuneet. Riidelkööt ne keskenään, jotka haluaa. Minä en ole jaksanut vaivautua.

Riidellä kyllä saa, jos siihen alkaa ja siihen ei tule loppua. Sairaan anopinkin kanssa tultiin toimeen, kun ymmärsin, että ei ilkeyttään ole sairastunut, vaan ei ole voinut sille mitään. Niitä mielenterveysongelmia voi tulla kenelle tahansa. Sairaus se joskus hänessä puhui, kun oli huono kausi meneillään. Sääliksi kai minulla enemmän kävi, kun olisi hänkin toivonut varmaan erilaisen elämän.

Kuka jaksaa koko ajan olla piikit pystyssä ja riidellä. Tai ehkä joku jaksaa. Tiedä sitten, millainen anoppi itse tulen olemaan. Jos ei henkilökemiat pelaa miniöiden kanssa, niin todennäköisesti vetäydyn kauemmas, enkä häiritse. Eihän kaikki voi kaikista pitää, eikä tarvitsekkaan. 

Miksi pitäisi riidellä? Ei tässä siitä ole kysymys. Jokaisella on tietyt asiat, joista ei voi joustaa tai rikkoo itsensä. Minä esimerkiksi en olisi tekemisissä ihmisen kanssa, joka sanoo minulle jatkuvasti ilkeyksiä, eivätkä olisi lapsenikaan. En antaisi vanhempieni tai appivanhempien tulla meille milloin tahansa ilmoittamatta. En antaisi heidän tehdä lapsiini liitttyviä päätöksiä tai järjestää lasten synttäreitä tai ristiäisiä. Jos he sitten kokevat etteivät voi olla suhteessa meidän perheeseen noiden "sääntöjen" takia niin ikävää, mutta mielenterveyteni ja lasteni hyvinvointi on minulle tärkeämpää kuin "laiha sopu" isovanhempien kanssa.

Ps. Minulla ei siis ole ongelmia omien tai miehen vanhempien kanssa, mutta ihmettelen näitä joiden mielestä isovanhempien pitäisi antaa tehdä mitä huvittaa.

Näytitte isovanhemmille isovanhempien paikan -ja se on käsivarren mitan päässä.

Nyt he pysyttelevät siellä käsivarren mitan päässä, niin mikä on ongelma - mitä te vielä haluatte?

Ota itse yhteyttä jos haluat pitää yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

Näytitte isovanhemmille isovanhempien paikan -ja se on käsivarren mitan päässä.

Nyt he pysyttelevät siellä käsivarren mitan päässä, niin mikä on ongelma - mitä te vielä haluatte?

Niin että jos isovanhemmat ei saa aina tahtoa läpi ja kaikki mukaanlukien joulut ym juhlat ei mene just kuin isovanhemmat haluaa niin välit poikki?

Kaikki tai ei mitään?

Vierailija kirjoitti:

Minusta tuntuu kummalliselta nämä ihmeelliset taistelut. Minulla on oikeasti ollut mielenterveysongelmainen anoppi. Mitä sitten. Ei hän sairaudelleen mitään voinut. On myös omassa suvussa sukulainen, joka alkoi jakamaan puolia tyyliin kuten ap.n tapauksessa tehdään "mieheni veli sentään ymmärtää meitä ja on ollaan yhteydessä. Miehen sisko on hänestäkin kummallinen, joten mepä ollaan miehen veljen kanssa toisella puolella ja sisko ja anoppi toisella puolella, lällällää"

Lisäksi on muitakin vaikeita sukulaisia ja vaikka mitä muuta. Mutta näiden kanssa on luovittu, kun ei ole annettu tulla iholle ja otettu henkilökohtaisesti. Äitini kantoi myös jos minkälaista rääsyä ja epäsopivaa vaatetta. Niin teki naapurikin. En siitä isompaa meteliä jaksanut nostaa. Sievästi jossain vaiheessa sanoin, että emme tarvitse nyt vaatetta enää, kun on tullut paljon muualtakin. Joten se riitti. 

Itse olen aina ajatellut, että parempi laiha sopu, kuin lihava riita. Kun en ole henkilökohtaisesti ottanut kaikkea, niin asiat on lutviutuneet. Riidelkööt ne keskenään, jotka haluaa. Minä en ole jaksanut vaivautua.

Riidellä kyllä saa, jos siihen alkaa ja siihen ei tule loppua. Sairaan anopinkin kanssa tultiin toimeen, kun ymmärsin, että ei ilkeyttään ole sairastunut, vaan ei ole voinut sille mitään. Niitä mielenterveysongelmia voi tulla kenelle tahansa. Sairaus se joskus hänessä puhui, kun oli huono kausi meneillään. Sääliksi kai minulla enemmän kävi, kun olisi hänkin toivonut varmaan erilaisen elämän.

Kuka jaksaa koko ajan olla piikit pystyssä ja riidellä. Tai ehkä joku jaksaa. Tiedä sitten, millainen anoppi itse tulen olemaan. Jos ei henkilökemiat pelaa miniöiden kanssa, niin todennäköisesti vetäydyn kauemmas, enkä häiritse. Eihän kaikki voi kaikista pitää, eikä tarvitsekkaan. 

Miljoonas kirjoitus samalta häiriköltä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinno jos laittaa isovanhemmille liian tiukkoja vaatimuksia ja kärkkäitä rajoituksia niin tässä sitä sitten ollaan.

Kaikella on hintansa.

Mikä apn rajoituksista oli tiukka? Ettei saanut tulla laitokselle odottamaan että pykää vauvan heti anopin nähtäväksi? Vai tekikö ap väärin kun leipoi itse kakun? Vai oliko liikaa rajoitettu kun viettivät joulua omassa kodissa?

Joku näistä oli isovanhemmille liikaa tai kaikki. Jostain syystähän he ovat vetäyneet ja antavat parin nyt tehdä asioita tavallaan. Näitä asioita ap perheineen halusi ja sai ne. Minä ymmärrän jos isovanhempia ei nappaa jos pitää hyppää kuin marionetti miniän ehdoilla. Sitä saa mitä tilaa ja täytyy ajatella ja antaa tilaa myös isovanhemmuudelle. Jos siis haluaa sellaisia lähikuvioihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näytitte isovanhemmille isovanhempien paikan -ja se on käsivarren mitan päässä.

Nyt he pysyttelevät siellä käsivarren mitan päässä, niin mikä on ongelma - mitä te vielä haluatte?

Niin että jos isovanhemmat ei saa aina tahtoa läpi ja kaikki mukaanlukien joulut ym juhlat ei mene just kuin isovanhemmat haluaa niin välit poikki?

Kaikki tai ei mitään?

Niin tässä taisi käydä. Perhe laittoi rajat ja sai rajansa. Mitä mulle keuhkoatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinno jos laittaa isovanhemmille liian tiukkoja vaatimuksia ja kärkkäitä rajoituksia niin tässä sitä sitten ollaan.

Kaikella on hintansa.

Mikä apn rajoituksista oli tiukka? Ettei saanut tulla laitokselle odottamaan että pykää vauvan heti anopin nähtäväksi? Vai tekikö ap väärin kun leipoi itse kakun? Vai oliko liikaa rajoitettu kun viettivät joulua omassa kodissa?

Joku näistä oli isovanhemmille liikaa tai kaikki. Jostain syystähän he ovat vetäyneet ja antavat parin nyt tehdä asioita tavallaan. Näitä asioita ap perheineen halusi ja sai ne. Minä ymmärrän jos isovanhempia ei nappaa jos pitää hyppää kuin marionetti miniän ehdoilla. Sitä saa mitä tilaa ja täytyy ajatella ja antaa tilaa myös isovanhemmuudelle. Jos siis haluaa sellaisia lähikuvioihin.

Miniähän se oli jonka olisi pitänyt hyppiä miten mummo haluaa, kun joulutkin olisi pitänyt viettää missä anoppi sanoo. Ja vierailut ja kaikki vain anopin ehdoilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinno jos laittaa isovanhemmille liian tiukkoja vaatimuksia ja kärkkäitä rajoituksia niin tässä sitä sitten ollaan.

Kaikella on hintansa.

Mikä apn rajoituksista oli tiukka? Ettei saanut tulla laitokselle odottamaan että pykää vauvan heti anopin nähtäväksi? Vai tekikö ap väärin kun leipoi itse kakun? Vai oliko liikaa rajoitettu kun viettivät joulua omassa kodissa?

Joku näistä oli isovanhemmille liikaa tai kaikki. Jostain syystähän he ovat vetäyneet ja antavat parin nyt tehdä asioita tavallaan. Näitä asioita ap perheineen halusi ja sai ne. Minä ymmärrän jos isovanhempia ei nappaa jos pitää hyppää kuin marionetti miniän ehdoilla. Sitä saa mitä tilaa ja täytyy ajatella ja antaa tilaa myös isovanhemmuudelle. Jos siis haluaa sellaisia lähikuvioihin.

No v*ttu sekö on oikein että miniä joutui hyppäämään anopin käskyjen ja kyykytyksen mukaan? Ihmissuhteissa MOLEMMAT tekee kompromisseja ei vaan miniä!!

Luojan kiitos välit on ollut jo vuosikymmenen anoppiin poikki. En jaksaisi tollasta kiukuttelua ja mielensä osoittamista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan kuin ap olisi vähän narsisti. 

Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.

Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.

Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.

Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.

En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.

Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.

Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään. 

Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.

Tässä näette tulevan loukkaantuja-anopin joka laittaa välit poikki miniään ja leikkii loulattua ylpeyttä. Katsokaa, näin helppoa se on, asia on päätetty jo etukäteen!!

Olen edellisen kirjoittajan kanssa aivan samaa mieltä, kyllä myös isovanhemmat saavat myös yhtä lailla vetää rajat omalle elämälleen. Jos tuntuu, etteivät ajatukset ja kemiat kohtaa miniän kanssa niin voi seurata lastenlasten kasvamista vähän kauempaa.