Lue keskustelun säännöt.
Isovanhemmat lopettivat yhteydenpidon
11.09.2019 |
Mieheni vanhemmat eivät pidä enää yhteyttä kun saatiin lapsi. Ennen nähtiin kerran, pari kuukaudessa.
Laitettiin kyllä rajoja ja luulen että se on syynä.
Mutta ihan nätisti ja aiheesta. Ensimmäinen loukkaantuminen oli kun en halunnut välittömästi lapsen synnyttyä esitellä vauvaa, vaan vasta seuraavana päivänä.
Ja pyydettiin etteivät osta kokoajan kaikkea. Vaan joskus jotain ja mielellään tarpeellista.
Kummaksuivat imetystä kun sitten lapsi ei halua kuin äidin... otin vauvan takaisin syliin kun itki mummin sylissä.
Pikkuhiljaa yhteydenpito väheni ja loppui kokonaan.
Mies sanoo että varmaan siksi kun eivät saaneet olla sellaisia isovanhempia kuin haluavat.
Kommentit (869)
Myös meillä ongelma-anoppi. Loukkaantuu herkästi. Halusi myös ”kaapata” ristiäiset. Halusi päättää nimen. Suuttui kun ei etukäteen kerrottu.
Ei uskonut kun sanoin että miehen kanssa tehdään juhlajärjestelyt. Toi omatekoisia koristeluja jostain kreppipsperista ja ilmapalloja. Meillä oli kaikki koristeltu ja tuli tuntia ennen väkertämään omiaan.
Otin ne irti, ei sopinut yhtään ja laitoin ne sivummalle. Sitten yritti pitää lasta sylissä koko juhlan antamatta sitä edes meille. Otin lapsen ja sanoin että näytetään nyt vähän muillekin. Loukkaantuneena meni nurkkaan istumaan ja mökötti loppujuhlan.
Mutta av raadin mukaan olisi pitänyt antaa hänen säheltää vaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän ap:tä. Meillä myös samoista syistä välit poikki, anoppi itkee muille sukulaisille kun ei nähdä.
Niin, miksiköhän..
Minulla on tuollainen äiti. Mikään ei käy eikä kelpaa, välien pätkiminen, liittolaisten kanssa painostaminen ja selän takana haukkuminen ja äärimmäinen marttyrointi niiiiin nähtyjä keinoja.
Koskaan ei tiedä että loukkaantuuko siitä että odotetaan hänen tuovan leivonnaisia vai siitä että niitä ei hankita häntä varten. Aina onnistuu kyyhöttämään juhlissa jossain jollain tapaa osattomana.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä. Meillä myös samoista syistä välit poikki, anoppi itkee muille sukulaisille kun ei nähdä.
Niin, miksiköhän..
Meillä myös oli riehuja-anoppi. Mies kohteliaasti kävi äitinsä kanssa keskustelua rajoista, ja anoppi kiehahti ja laittoi välit poikki, ei sen jälkeen enää pitänyt yhteyttä eikä halunnut tavata lapsia (kutsuttiin kyllä ristiäisiin, synttäreille jne mutta ei tullut). Suvulle haukkui pojan perhettä ja väitti kaikille että me olimme katkoneet välit (vaikka se oli hän, ja teki sen jostain kauniit ja rohkeat -sarjasta opittuun tyyliin raivoten ja käsieä heilutellen).
No kävi sitten siitä n. 6-7v eteenpäin että appi joutui laitokseen. Anoppi ei edelleenkään pidä yhteyttä mutta nyt on marttyyrivaihde ja kovalla maantienopeudella. Soittaa kaikki läpi ja haukkuu miten kelvoton on poika ja miniä, miten kelvottomat pahatapaiset lapsenlapset ovat kun eivät käy ja miten ”kukaan ei auta häntä yhtään” (tämä värisevällä itsesääliäänellä itkunsekaisesti ulisten).
Ni mitäpä voi muuta sanoa kuin että karma is a bitch. Itse häiriköi, katkoi välit, hylkäsi pojan, ei halunnut tavata lapsenlapsiaan. Ja kyllä NYT sitten ihmetellään miten on yksin ja kukaan ei auta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on tuollainen äiti. Mikään ei käy eikä kelpaa, välien pätkiminen, liittolaisten kanssa painostaminen ja selän takana haukkuminen ja äärimmäinen marttyrointi niiiiin nähtyjä keinoja.
Koskaan ei tiedä että loukkaantuuko siitä että odotetaan hänen tuovan leivonnaisia vai siitä että niitä ei hankita häntä varten. Aina onnistuu kyyhöttämään juhlissa jossain jollain tapaa osattomana.
Mutta avraadin mukaan häntä pitää ymmärtää ja vika on sinussa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Mitä tuo "miten isovanhemmat saavat olla" tarkoittaa teidän anopin puolustajien mielestä sitten? Minun mielestäni kun mm. joulun vietto oman perheen kesken, halu olla synnytyksen jälkeen rauhassa vauvan kanssa, tavaran tuomisen rajaaminen omaan kotiin ei ole puuttumista olemiseen?
Jos anoppi tulisi kylään ja hän ei saisi puhua tai istua esimerkiksi haluamalleen vapaalle paikalle, niin se olisi puuttumista olemiseen.
Toki ihan sivumainintana, varmasti on sellaisiakin isovanhempia joiden olemiseen pitää puuttua, jos nämä esimerkiksi puhuvat sopimattomia lapsen kuullen. Tai se yksi viesti, missä puhuttiin lapsen pakottamisesta/maanittelusta syliin. Tällaisesta AP ei puhunut eikä tällaisesta rajoittamisesta lainkaan.
Minun kälyni muuten kerran puuttui minun olemiseen heidän lapsen seurassa. Aloin puhumaan veljeni kanssa uutisesta, joka ei sopinut lapsen korville. Olin lapseton enkä vain kerta kaikkiaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Käly pyysi lopettamaan ja sanoi vielä, että voisi vähän miettiä mitä lapsen kuullen puhuu. Olemme edelleen väleissä enkä loukkaantunut, lähinnä hävetti oma käytös sen pienen hetken. Näin minusta normaaleissa aikuisten välisissä suhteissa asiat menee. Jos itse tekee jotain "väärin" ja toinen siitä huomauttaa, niin se ei henkisesti kypsillä ihmisillä tarkoita välirikkoa. Mutta edelleen korostan, että AP:n mainitsemat asiat eivät edes olleet tällaisia henkilökohtaisia huomautuksia anopille, mistä olisi ymmärrettävämpää loukkaantua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän ap:tä. Meillä myös samoista syistä välit poikki, anoppi itkee muille sukulaisille kun ei nähdä.
Niin, miksiköhän..Meillä myös oli riehuja-anoppi. Mies kohteliaasti kävi äitinsä kanssa keskustelua rajoista, ja anoppi kiehahti ja laittoi välit poikki, ei sen jälkeen enää pitänyt yhteyttä eikä halunnut tavata lapsia (kutsuttiin kyllä ristiäisiin, synttäreille jne mutta ei tullut). Suvulle haukkui pojan perhettä ja väitti kaikille että me olimme katkoneet välit (vaikka se oli hän, ja teki sen jostain kauniit ja rohkeat -sarjasta opittuun tyyliin raivoten ja käsieä heilutellen).
No kävi sitten siitä n. 6-7v eteenpäin että appi joutui laitokseen. Anoppi ei edelleenkään pidä yhteyttä mutta nyt on marttyyrivaihde ja kovalla maantienopeudella. Soittaa kaikki läpi ja haukkuu miten kelvoton on poika ja miniä, miten kelvottomat pahatapaiset lapsenlapset ovat kun eivät käy ja miten ”kukaan ei auta häntä yhtään” (tämä värisevällä itsesääliäänellä itkunsekaisesti ulisten).
Ni mitäpä voi muuta sanoa kuin että karma is a bitch. Itse häiriköi, katkoi välit, hylkäsi pojan, ei halunnut tavata lapsenlapsiaan. Ja kyllä NYT sitten ihmetellään miten on yksin ja kukaan ei auta.
Tämä on niin totta! Kun anopit tuosta itse kullakin vanhenevat, tulevat raihnaiksi ja joutuvat miestensä omaishoitajiksi, niin miniä pitäisi unohtaa vuosikausien ilkeilyt ja piina ja rientää apuun. No thanks, se juna meni jo. Ja sitä paitsi minulla on omat vanhempani, joita pitää kuskata lääkäriin, asioille ja kauppaan, käydä siivoamassa, maksaa laskut ja tehdä paperityöt verottajalle sun muille, käydä pihaa hoitamassa, kynsiä leikkaamassa, tukkaa laittamassa. Työpäivän päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Totta kai, eihän kukaan muuta väittänytkään. Mutta totta kai aikuinen lapsi perheineen tietyllä tavalla sanelee, mitkä on heidän perheen rajat. Se on vain hyväksyttävä. Sinulla toki myös saa olla omasi, ja myös niitä on kunnioitettava.
Rajoilla nyt en tarkoita mitään normaalia kanssakäymistä, vaan perheen arkeen puuttumista milloin milläkin tavalla. Enkä nyt tietenkään tarkoita, että sinä näin toimisi, mutta tällaisiakin esimerkkejä löytyy valitettavan paljon.
Viestistäsi nyt vain sai hieman sellaisen kuvan, että sinä elät omaa elämääsi ja aikuinen lapsesi perheineen nyt vain mukautuu jonkinlaiseen sätkynuken rooliin. Kannattanee myös muistaa, että lapsetkaan eivät ole typeriä. Jos omaa vanhempaa ei kohdella hyvin, niin sellaisen isovanhemman kanssa ei tee mieli olla tekemisissä.
Toki nämä tilanteet joissa kemiat ei vain kohtaa, voi hoitaa myös fiksusti, mutta siihen tarvitaan kaikkia osapuolia.
Muotoilet tuon niin, että aivan kuin isovanhemmat olisivat aina jotain rajattomia ja kurittomia kakaroita, joita vastaan uuden tuoreen perheen pitää muodostaa rajoja.
Ei ole omakohtaista kokemusta liikaa tuppautuvista ja liikaa auttavista isovanhemmista. Otin aikoinaan mielelläni vastaan kaiken avun mitä oli saatavilla. Ja sitä ei ollut paljon. Enemmänkin olisi saanut olla. Näen suomalaisena ongelmana enemmänkin perhesuhteiden ohuuden ja etäisyyden.
No eihän normaalien isovanhempien kohdalla tarvitsekaan. Mutta jos esimerkiksi isovanhemmat tulevat kutsumatta ja edes ilmoittamatta kylään, niin kyllä minun olisi pakko siitä huomauttaa, että minun kotiini tullaan vain kutsuttuna. Tai jos ottavat vastasyntyneen eivätkä anna takaisin vaikka itkee, niin kyllä otan takaisin ja sanon että se ei ole ok.
Selkeys näissä asioissa on myös ystävällistä isovanhempia kohtaan, ettei heille sitten myöhemmin räjähdetä "tyhjästä", kun on katseltu huonoa käytöstä hammasta purren vuosikaudet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Totta kai, eihän kukaan muuta väittänytkään. Mutta totta kai aikuinen lapsi perheineen tietyllä tavalla sanelee, mitkä on heidän perheen rajat. Se on vain hyväksyttävä. Sinulla toki myös saa olla omasi, ja myös niitä on kunnioitettava.
Rajoilla nyt en tarkoita mitään normaalia kanssakäymistä, vaan perheen arkeen puuttumista milloin milläkin tavalla. Enkä nyt tietenkään tarkoita, että sinä näin toimisi, mutta tällaisiakin esimerkkejä löytyy valitettavan paljon.
Viestistäsi nyt vain sai hieman sellaisen kuvan, että sinä elät omaa elämääsi ja aikuinen lapsesi perheineen nyt vain mukautuu jonkinlaiseen sätkynuken rooliin. Kannattanee myös muistaa, että lapsetkaan eivät ole typeriä. Jos omaa vanhempaa ei kohdella hyvin, niin sellaisen isovanhemman kanssa ei tee mieli olla tekemisissä.
Toki nämä tilanteet joissa kemiat ei vain kohtaa, voi hoitaa myös fiksusti, mutta siihen tarvitaan kaikkia osapuolia.
Muotoilet tuon niin, että aivan kuin isovanhemmat olisivat aina jotain rajattomia ja kurittomia kakaroita, joita vastaan uuden tuoreen perheen pitää muodostaa rajoja.
Ei ole omakohtaista kokemusta liikaa tuppautuvista ja liikaa auttavista isovanhemmista. Otin aikoinaan mielelläni vastaan kaiken avun mitä oli saatavilla. Ja sitä ei ollut paljon. Enemmänkin olisi saanut olla. Näen suomalaisena ongelmana enemmänkin perhesuhteiden ohuuden ja etäisyyden.
No eihän normaalien isovanhempien kohdalla tarvitsekaan. Mutta jos esimerkiksi isovanhemmat tulevat kutsumatta ja edes ilmoittamatta kylään, niin kyllä minun olisi pakko siitä huomauttaa, että minun kotiini tullaan vain kutsuttuna. Tai jos ottavat vastasyntyneen eivätkä anna takaisin vaikka itkee, niin kyllä otan takaisin ja sanon että se ei ole ok.
Selkeys näissä asioissa on myös ystävällistä isovanhempia kohtaan, ettei heille sitten myöhemmin räjähdetä "tyhjästä", kun on katseltu huonoa käytöstä hammasta purren vuosikaudet.
Pakko kysyä alapeukuttajalta että mitä vikaa tässä nyt oli?
Samoin alapeukutettu kommentteja kuten ”lasten kasvatuksesta päättää vanhemmat”
Nähtävästi rajattomia anoppeja on enemmänkin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Mitä tuo "miten isovanhemmat saavat olla" tarkoittaa teidän anopin puolustajien mielestä sitten? Minun mielestäni kun mm. joulun vietto oman perheen kesken, halu olla synnytyksen jälkeen rauhassa vauvan kanssa, tavaran tuomisen rajaaminen omaan kotiin ei ole puuttumista olemiseen?
Jos anoppi tulisi kylään ja hän ei saisi puhua tai istua esimerkiksi haluamalleen vapaalle paikalle, niin se olisi puuttumista olemiseen.
Toki ihan sivumainintana, varmasti on sellaisiakin isovanhempia joiden olemiseen pitää puuttua, jos nämä esimerkiksi puhuvat sopimattomia lapsen kuullen. Tai se yksi viesti, missä puhuttiin lapsen pakottamisesta/maanittelusta syliin. Tällaisesta AP ei puhunut eikä tällaisesta rajoittamisesta lainkaan.
Minun kälyni muuten kerran puuttui minun olemiseen heidän lapsen seurassa. Aloin puhumaan veljeni kanssa uutisesta, joka ei sopinut lapsen korville. Olin lapseton enkä vain kerta kaikkiaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Käly pyysi lopettamaan ja sanoi vielä, että voisi vähän miettiä mitä lapsen kuullen puhuu. Olemme edelleen väleissä enkä loukkaantunut, lähinnä hävetti oma käytös sen pienen hetken. Näin minusta normaaleissa aikuisten välisissä suhteissa asiat menee. Jos itse tekee jotain "väärin" ja toinen siitä huomauttaa, niin se ei henkisesti kypsillä ihmisillä tarkoita välirikkoa. Mutta edelleen korostan, että AP:n mainitsemat asiat eivät edes olleet tällaisia henkilökohtaisia huomautuksia anopille, mistä olisi ymmärrettävämpää loukkaantua.
Minun anoppini veti herneen takaraivoon kun sanoin kälylle nätisti, että veisi nelivuotiaansa poid katsomasta väkivaltaelokuvaa tai vaihtaisi kanavaa. Lapsi tapitti valkoisena silmät lautasina.
Anopin mielestä ei kuulu minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Mitä tuo "miten isovanhemmat saavat olla" tarkoittaa teidän anopin puolustajien mielestä sitten? Minun mielestäni kun mm. joulun vietto oman perheen kesken, halu olla synnytyksen jälkeen rauhassa vauvan kanssa, tavaran tuomisen rajaaminen omaan kotiin ei ole puuttumista olemiseen?
Jos anoppi tulisi kylään ja hän ei saisi puhua tai istua esimerkiksi haluamalleen vapaalle paikalle, niin se olisi puuttumista olemiseen.
Toki ihan sivumainintana, varmasti on sellaisiakin isovanhempia joiden olemiseen pitää puuttua, jos nämä esimerkiksi puhuvat sopimattomia lapsen kuullen. Tai se yksi viesti, missä puhuttiin lapsen pakottamisesta/maanittelusta syliin. Tällaisesta AP ei puhunut eikä tällaisesta rajoittamisesta lainkaan.
Minun kälyni muuten kerran puuttui minun olemiseen heidän lapsen seurassa. Aloin puhumaan veljeni kanssa uutisesta, joka ei sopinut lapsen korville. Olin lapseton enkä vain kerta kaikkiaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Käly pyysi lopettamaan ja sanoi vielä, että voisi vähän miettiä mitä lapsen kuullen puhuu. Olemme edelleen väleissä enkä loukkaantunut, lähinnä hävetti oma käytös sen pienen hetken. Näin minusta normaaleissa aikuisten välisissä suhteissa asiat menee. Jos itse tekee jotain "väärin" ja toinen siitä huomauttaa, niin se ei henkisesti kypsillä ihmisillä tarkoita välirikkoa. Mutta edelleen korostan, että AP:n mainitsemat asiat eivät edes olleet tällaisia henkilökohtaisia huomautuksia anopille, mistä olisi ymmärrettävämpää loukkaantua.
Minun anoppini veti herneen takaraivoon kun sanoin kälylle nätisti, että veisi nelivuotiaansa poid katsomasta väkivaltaelokuvaa tai vaihtaisi kanavaa. Lapsi tapitti valkoisena silmät lautasina.
Anopin mielestä ei kuulu minulle.
Ap tässä. Minä sanoin miehen siskon tytölle (9v) että hakisi keittiöstä jotain (en muista mitä) niin siitä käly loukkantui ja äitinsä myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Mitä tuo "miten isovanhemmat saavat olla" tarkoittaa teidän anopin puolustajien mielestä sitten? Minun mielestäni kun mm. joulun vietto oman perheen kesken, halu olla synnytyksen jälkeen rauhassa vauvan kanssa, tavaran tuomisen rajaaminen omaan kotiin ei ole puuttumista olemiseen?
Jos anoppi tulisi kylään ja hän ei saisi puhua tai istua esimerkiksi haluamalleen vapaalle paikalle, niin se olisi puuttumista olemiseen.
Toki ihan sivumainintana, varmasti on sellaisiakin isovanhempia joiden olemiseen pitää puuttua, jos nämä esimerkiksi puhuvat sopimattomia lapsen kuullen. Tai se yksi viesti, missä puhuttiin lapsen pakottamisesta/maanittelusta syliin. Tällaisesta AP ei puhunut eikä tällaisesta rajoittamisesta lainkaan.
Minun kälyni muuten kerran puuttui minun olemiseen heidän lapsen seurassa. Aloin puhumaan veljeni kanssa uutisesta, joka ei sopinut lapsen korville. Olin lapseton enkä vain kerta kaikkiaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Käly pyysi lopettamaan ja sanoi vielä, että voisi vähän miettiä mitä lapsen kuullen puhuu. Olemme edelleen väleissä enkä loukkaantunut, lähinnä hävetti oma käytös sen pienen hetken. Näin minusta normaaleissa aikuisten välisissä suhteissa asiat menee. Jos itse tekee jotain "väärin" ja toinen siitä huomauttaa, niin se ei henkisesti kypsillä ihmisillä tarkoita välirikkoa. Mutta edelleen korostan, että AP:n mainitsemat asiat eivät edes olleet tällaisia henkilökohtaisia huomautuksia anopille, mistä olisi ymmärrettävämpää loukkaantua.
Minun anoppini veti herneen takaraivoon kun sanoin kälylle nätisti, että veisi nelivuotiaansa poid katsomasta väkivaltaelokuvaa tai vaihtaisi kanavaa. Lapsi tapitti valkoisena silmät lautasina.
Anopin mielestä ei kuulu minulle.
Ap vielä. Anoppilassa myös TV aina päällä ja lujaa, vaikka olisi joulu tai juhlat. Kun lapsi oli ihan vauva ja väkivaltaelokuva kiroiluineen siinä päällä niin nätisti pyysin hiljaisemmalla niin mökötyshän siitä seurasi.
Tapellaan nyt siitä kuka on inhottava ja paskamainen. Anoppi vai Miniä. Luen näitä haukkumisia pahoilla mielin. Näkyy olevan näillä sivuilla vakiona kerran kuussa haukkua anopit.
Kerrotaan nyt sitten oma kokemukseni miniästä. Olimme hänestä tietoisia jo puolivuotta ennen tapaamista. Hän rajoitti poikamme vierailuja meille, ei saanut poika käydä ei tullut itse koskaan kotiimme. Vieraannutiin oikein kunnolla omasta lapsestamme. Yritimme soitella ja tavata, mutta ei koskaan käynyt. He eivät tulleet meille vaikka kutsuttiin ja heille ei ollut menemistä. Miniä, kun totesi sitä esittäessä: tänne tulisitte vain kyttäämään. Ei tuntunut hyvältä ja aavistin ettei asiat paremmaksi muutu. Jos poika olisi tulllut yksin voi sitä Draamaa mikä siitä seurasi.
Häät kyllä järjestivät ja mukaan päästiin. Koko juhlan ajan sitten miniä katseli ja huokaili että taas toi kyttä menee kun ohitin hänet. Oletin tässä vaiheessa saavani edes jouluksi vierailemisia puolin jos toisinkin. Ehei nyt jo uskoin että turhaa kaipailin yhteistä elämää heidän puoleletaan.
Sitten tulikin lapsi ja perään toinen. Molempia olemme saaneet nähdä synytyslaitoksella ja nimiäisissä. Muutoin yhteyden ottoihimme miniä on todennut ettei kaipaa meitä lainkaan.
Kaikki lähettämme lahjat on viety roskiin ja vaatekappaleet miniä on pessyt kertomansa mukaan 100 asteessa jotta pöpöt kuolee. Pilallehan ne on menneet. Lopetettiin sitten kaiki lahjat ja yhteydenpito yritykset miniään. Poika on yrittänyt pitää harvakseltaan yhteyttä meihin. Melkoisen masentuneelta vaikutti viimeksi, kun puhelimme. Kertoi avioeron olevan tulossa. Hän ei vain jaksa enään, jatkuvaa kontrollia. Joutuu kuulemaan jatkuvasti arvostelua siitä ettei ole mitään, ei osaa mitään ja että me vanhemmat olemme mitättömyyksiä ja kasvattaneet lapsemme ihan väärin. Heidän kasvatus tapoihinsa emme ole tutustuneet tai pyrkineet vaikuttamaan, kun emme näitä lapsia ole saaneet tavatakkaan. Kuvan molemista saimme , kun vanhempi täytti kymmenen. Jotenkin se ei herättänyt oikein mitään tunteita. Lapset ovat aivan vieraita ja kintymystä ei ole koskaan syntynyt, kun heihin ei olla oltu yhteydessäkään.
Emme ole puuttuneet millään lailla poikamme valintaan vaimosta, koska koimme ettei asia kuulu meille. Mutta näin jälkikäteen osaisin sanoa, että itse poikaparka on soppansa keittänyt ja valinnan tehnyt aikanaan. Säälittää vain kovasti, kun ei nähnyt minkä luun sai kumppaniksi ja sössi hyvän elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
KOETTU kirjoitti:
Tapellaan nyt siitä kuka on inhottava ja paskamainen. Anoppi vai Miniä. Luen näitä haukkumisia pahoilla mielin. Näkyy olevan näillä sivuilla vakiona kerran kuussa haukkua anopit.
Kerrotaan nyt sitten oma kokemukseni miniästä. Olimme hänestä tietoisia jo puolivuotta ennen tapaamista. Hän rajoitti poikamme vierailuja meille, ei saanut poika käydä ei tullut itse koskaan kotiimme. Vieraannutiin oikein kunnolla omasta lapsestamme. Yritimme soitella ja tavata, mutta ei koskaan käynyt. He eivät tulleet meille vaikka kutsuttiin ja heille ei ollut menemistä. Miniä, kun totesi sitä esittäessä: tänne tulisitte vain kyttäämään. Ei tuntunut hyvältä ja aavistin ettei asiat paremmaksi muutu. Jos poika olisi tulllut yksin voi sitä Draamaa mikä siitä seurasi.
Häät kyllä järjestivät ja mukaan päästiin. Koko juhlan ajan sitten miniä katseli ja huokaili että taas toi kyttä menee kun ohitin hänet. Oletin tässä vaiheessa saavani edes jouluksi vierailemisia puolin jos toisinkin. Ehei nyt jo uskoin että turhaa kaipailin yhteistä elämää heidän puoleletaan.
Sitten tulikin lapsi ja perään toinen. Molempia olemme saaneet nähdä synytyslaitoksella ja nimiäisissä. Muutoin yhteyden ottoihimme miniä on todennut ettei kaipaa meitä lainkaan.
Kaikki lähettämme lahjat on viety roskiin ja vaatekappaleet miniä on pessyt kertomansa mukaan 100 asteessa jotta pöpöt kuolee. Pilallehan ne on menneet. Lopetettiin sitten kaiki lahjat ja yhteydenpito yritykset miniään. Poika on yrittänyt pitää harvakseltaan yhteyttä meihin. Melkoisen masentuneelta vaikutti viimeksi, kun puhelimme. Kertoi avioeron olevan tulossa. Hän ei vain jaksa enään, jatkuvaa kontrollia. Joutuu kuulemaan jatkuvasti arvostelua siitä ettei ole mitään, ei osaa mitään ja että me vanhemmat olemme mitättömyyksiä ja kasvattaneet lapsemme ihan väärin. Heidän kasvatus tapoihinsa emme ole tutustuneet tai pyrkineet vaikuttamaan, kun emme näitä lapsia ole saaneet tavatakkaan. Kuvan molemista saimme , kun vanhempi täytti kymmenen. Jotenkin se ei herättänyt oikein mitään tunteita. Lapset ovat aivan vieraita ja kintymystä ei ole koskaan syntynyt, kun heihin ei olla oltu yhteydessäkään.
Emme ole puuttuneet millään lailla poikamme valintaan vaimosta, koska koimme ettei asia kuulu meille. Mutta näin jälkikäteen osaisin sanoa, että itse poikaparka on soppansa keittänyt ja valinnan tehnyt aikanaan. Säälittää vain kovasti, kun ei nähnyt minkä luun sai kumppaniksi ja sössi hyvän elämänsä.
Että semmonen satu tällä erää.
KOETTU kirjoitti:
Tapellaan nyt siitä kuka on inhottava ja paskamainen. Anoppi vai Miniä. Luen näitä haukkumisia pahoilla mielin. Näkyy olevan näillä sivuilla vakiona kerran kuussa haukkua anopit.
Kerrotaan nyt sitten oma kokemukseni miniästä. Olimme hänestä tietoisia jo puolivuotta ennen tapaamista. Hän rajoitti poikamme vierailuja meille, ei saanut poika käydä ei tullut itse koskaan kotiimme. Vieraannutiin oikein kunnolla omasta lapsestamme. Yritimme soitella ja tavata, mutta ei koskaan käynyt. He eivät tulleet meille vaikka kutsuttiin ja heille ei ollut menemistä. Miniä, kun totesi sitä esittäessä: tänne tulisitte vain kyttäämään. Ei tuntunut hyvältä ja aavistin ettei asiat paremmaksi muutu. Jos poika olisi tulllut yksin voi sitä Draamaa mikä siitä seurasi.
Häät kyllä järjestivät ja mukaan päästiin. Koko juhlan ajan sitten miniä katseli ja huokaili että taas toi kyttä menee kun ohitin hänet. Oletin tässä vaiheessa saavani edes jouluksi vierailemisia puolin jos toisinkin. Ehei nyt jo uskoin että turhaa kaipailin yhteistä elämää heidän puoleletaan.
Sitten tulikin lapsi ja perään toinen. Molempia olemme saaneet nähdä synytyslaitoksella ja nimiäisissä. Muutoin yhteyden ottoihimme miniä on todennut ettei kaipaa meitä lainkaan.
Kaikki lähettämme lahjat on viety roskiin ja vaatekappaleet miniä on pessyt kertomansa mukaan 100 asteessa jotta pöpöt kuolee. Pilallehan ne on menneet. Lopetettiin sitten kaiki lahjat ja yhteydenpito yritykset miniään. Poika on yrittänyt pitää harvakseltaan yhteyttä meihin. Melkoisen masentuneelta vaikutti viimeksi, kun puhelimme. Kertoi avioeron olevan tulossa. Hän ei vain jaksa enään, jatkuvaa kontrollia. Joutuu kuulemaan jatkuvasti arvostelua siitä ettei ole mitään, ei osaa mitään ja että me vanhemmat olemme mitättömyyksiä ja kasvattaneet lapsemme ihan väärin. Heidän kasvatus tapoihinsa emme ole tutustuneet tai pyrkineet vaikuttamaan, kun emme näitä lapsia ole saaneet tavatakkaan. Kuvan molemista saimme , kun vanhempi täytti kymmenen. Jotenkin se ei herättänyt oikein mitään tunteita. Lapset ovat aivan vieraita ja kintymystä ei ole koskaan syntynyt, kun heihin ei olla oltu yhteydessäkään.
Emme ole puuttuneet millään lailla poikamme valintaan vaimosta, koska koimme ettei asia kuulu meille. Mutta näin jälkikäteen osaisin sanoa, että itse poikaparka on soppansa keittänyt ja valinnan tehnyt aikanaan. Säälittää vain kovasti, kun ei nähnyt minkä luun sai kumppaniksi ja sössi hyvän elämänsä.
Sillä lailla! Kostava mielensäpahoittaja taikaviitta-anoppi vauhdissa taas. Niin on loukatun ylpeys ja kauna päällä että olennainen jää huomiotta. Ne VIATTOMAT LAPSET. Olet niin loukatun marttyyrikierroksilla että et tajua toimineesi väärin. Lapsiin olisi pitänyt pitää yhteyttä. Laittaa kortteja, soitella pojan kautta, ostaa lahjat, pyytää tapaamisia pojalta. Ne lapsenlapset on SYYTTÖMIÄ aikuisten riitoihin.
Just tyypillinen eläkeläisnainen joka vetää herneet nenään ja välit poikki jos HÄNTÄ loukataan. Sitten kiukutellaan ja marttyroidaan. Ja samalla meni lapsi pesuveden mukana eli ainutkertainen tilaisuus luoda suhde lapsenlapsiin.
Sorry, ei sympatiaa, koska kostit lapsenlpsille antipatian miniää kohtaan.
Ikääntyneillä naisilla on kaikilla niin kova loukkaantumis/kiukutteluvietti että siinä hötäkässä ei suhde olaan poikaan eikä omiin lapsenlapsiin merkkaa mitään. Kunhan vaan pääsee näpäyttämään miniää ja näyttämään mahtiaan!
Ne todelliset seuraukset tulevat vasta 15-20v myöhemin kun poika vieraantunut, miniä ei ole ollut yhteyksissä 20vuoteen, lapsenlpset ihan vieraita - ja ohhoh nyt anoppi tarvisikin otse apua ja tukea ja ihmisiä ympärilleen. Myöhäistä tuossa vaiheessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan kuin ap olisi vähän narsisti.
Tulee jotenkin semmonen kuva, että kun hän ei saanut anoppiaan hyppimään oman pillinsä mukaan, niin hän suuttui.
Kyllä minäkin anoppina vetäytyisin takavasemmalle jos miniä alkaisi esittää sellaisia vaatimuksia mitä en pysty/halua täyttää.
Olisin tehnyt näin myös itse miniänä. Tai missä tahansa roolissa.
Ovatko AP:n vaatimukset todella teidän mielestä sellaisia, ettei niitä normaali pystyisi täyttämään. Minun mielestäni ei. Ja minä olen mummo.
En olisi kehannut ehdottaakaan lapselleni, että näkisin vauvan samana päivänä kuin syntyi. Ei kuulu suomalaiseen kulttuuriin. Tai että olisin välit poikki jonkun joulunvieton vuoksi.
Tänne varmana kirjoittaa lapsettomia ihmisiä nyt paljon, kun tuntuu niin vieraalta vauvaperheen ja pilkulapsiperheen elämä. Ei siinä mietitä miltä mikäkin asia kokoajan mummosta tuntuu.
Mua tuli kaikki katsomaan heti synnärille. Minusta se oli ihan ok. Mun anoppini leipoi ristiäisiin, sekin oli ok. Hän osti kaikenlaista ja toi nurkistaan yhtä jos toista, sekin oli ok, koska meillä nuorena perheenä ei ollut juuri mitään.
Jos minusta tulee joskus anoppi en osaa asettua sellaiseen asemaan, että hyppään näkyviin vain silloin kun miniälle sopii. Mä olen olemassa ja elän omaa elämääni ja jos meillä ei miniän kanssa kemiat ja aikataulut kohtaa niin sitten ei voi mitään. Poika saa tulla meille lapsen kanssa kaksistaan.
Ei kai kukaan kiellä sua pitämästä omaa elämääsi. Kuitenkin aikuisen lapsen kanssa se menee juurikin niin, että ollaan riittävän etäällä ja annetaan aikuisen lapsen elää omaa elämäänsä - mutta silti riittävän lähellä, että voidaan vaikkapa tukea silloin kun sitä tarvitaan.
Ja pakko kai sitä miniääkin on jonkin verran kuunnella. Vaikka homma ei voi toimia täysin miniän ehdoilla, et myöskään sinä voi olla se, joka määrittelee täysin, että mitä tehdään ja milloin tehdään. Mahdollinen lapsenlapsesi on myös miniän lapsi. Välirikko oman aikuisen lapsen kanssa taas on ihan mahdollinen, jos tämän puolisoa ei kohdella kunnolla.
Muistutan vain, että välirikko on myös mahdollinen jos toisen puolison vanhempia ei kohdella kunnolla. Ei se pelkästään niin mene, että aikuiset lapset sanelevat miten isovanhemmat saavat olla ja käyttäytyä vaan kyllä se on molemminpuolista huomioonottamista.
Mitä tuo "miten isovanhemmat saavat olla" tarkoittaa teidän anopin puolustajien mielestä sitten? Minun mielestäni kun mm. joulun vietto oman perheen kesken, halu olla synnytyksen jälkeen rauhassa vauvan kanssa, tavaran tuomisen rajaaminen omaan kotiin ei ole puuttumista olemiseen?
Jos anoppi tulisi kylään ja hän ei saisi puhua tai istua esimerkiksi haluamalleen vapaalle paikalle, niin se olisi puuttumista olemiseen.
Toki ihan sivumainintana, varmasti on sellaisiakin isovanhempia joiden olemiseen pitää puuttua, jos nämä esimerkiksi puhuvat sopimattomia lapsen kuullen. Tai se yksi viesti, missä puhuttiin lapsen pakottamisesta/maanittelusta syliin. Tällaisesta AP ei puhunut eikä tällaisesta rajoittamisesta lainkaan.
Minun kälyni muuten kerran puuttui minun olemiseen heidän lapsen seurassa. Aloin puhumaan veljeni kanssa uutisesta, joka ei sopinut lapsen korville. Olin lapseton enkä vain kerta kaikkiaan ajatellut asiaa sen kummemmin. Käly pyysi lopettamaan ja sanoi vielä, että voisi vähän miettiä mitä lapsen kuullen puhuu. Olemme edelleen väleissä enkä loukkaantunut, lähinnä hävetti oma käytös sen pienen hetken. Näin minusta normaaleissa aikuisten välisissä suhteissa asiat menee. Jos itse tekee jotain "väärin" ja toinen siitä huomauttaa, niin se ei henkisesti kypsillä ihmisillä tarkoita välirikkoa. Mutta edelleen korostan, että AP:n mainitsemat asiat eivät edes olleet tällaisia henkilökohtaisia huomautuksia anopille, mistä olisi ymmärrettävämpää loukkaantua.
Just näin. Mun appivanhemmat olivat kerran puhuneet meidän esikoisen kanssa jotain siitä, miten appi oli huono koulussa ja lyönyt sen ihan läskiksi (appi on nyt huomattavan menestynyt liikemies). Poikamme (joka on aina tykännyt koulusta ja pärjännyt hyvin) alkoi sitten puhumaan miten koulua ei tarvita menestykseen, hänestäkin tulee bisnesmies jne. Mies sitten kertoi isälleen tästä ja toivoi että ei enää puhuisi moisia. Appi oli todella pahoillaan, pyysi saada hakea pojan leiriltä ja automatkan aikana oli jutellut siitä miten maailma on muuttunut ja ilman koulutusta ei pärjää, ja toisaalta että hänkin on kyllä ahkeroinut paljon jne. Näin NORMAALIT ihmiset, jotka haluavat hyvää lapsenlapsilleen, toimivat kun heille kerrotaan että heidän käytöksensä ei ole ollut ok. Eivät flippaa ja ala katkoa välejä.
KOETTU kirjoitti:
Tapellaan nyt siitä kuka on inhottava ja paskamainen. Anoppi vai Miniä. Luen näitä haukkumisia pahoilla mielin. Näkyy olevan näillä sivuilla vakiona kerran kuussa haukkua anopit.
Kerrotaan nyt sitten oma kokemukseni miniästä. Olimme hänestä tietoisia jo puolivuotta ennen tapaamista. Hän rajoitti poikamme vierailuja meille, ei saanut poika käydä ei tullut itse koskaan kotiimme. Vieraannutiin oikein kunnolla omasta lapsestamme. Yritimme soitella ja tavata, mutta ei koskaan käynyt. He eivät tulleet meille vaikka kutsuttiin ja heille ei ollut menemistä. Miniä, kun totesi sitä esittäessä: tänne tulisitte vain kyttäämään. Ei tuntunut hyvältä ja aavistin ettei asiat paremmaksi muutu. Jos poika olisi tulllut yksin voi sitä Draamaa mikä siitä seurasi.
Häät kyllä järjestivät ja mukaan päästiin. Koko juhlan ajan sitten miniä katseli ja huokaili että taas toi kyttä menee kun ohitin hänet. Oletin tässä vaiheessa saavani edes jouluksi vierailemisia puolin jos toisinkin. Ehei nyt jo uskoin että turhaa kaipailin yhteistä elämää heidän puoleletaan.
Sitten tulikin lapsi ja perään toinen. Molempia olemme saaneet nähdä synytyslaitoksella ja nimiäisissä. Muutoin yhteyden ottoihimme miniä on todennut ettei kaipaa meitä lainkaan.
Kaikki lähettämme lahjat on viety roskiin ja vaatekappaleet miniä on pessyt kertomansa mukaan 100 asteessa jotta pöpöt kuolee. Pilallehan ne on menneet. Lopetettiin sitten kaiki lahjat ja yhteydenpito yritykset miniään. Poika on yrittänyt pitää harvakseltaan yhteyttä meihin. Melkoisen masentuneelta vaikutti viimeksi, kun puhelimme. Kertoi avioeron olevan tulossa. Hän ei vain jaksa enään, jatkuvaa kontrollia. Joutuu kuulemaan jatkuvasti arvostelua siitä ettei ole mitään, ei osaa mitään ja että me vanhemmat olemme mitättömyyksiä ja kasvattaneet lapsemme ihan väärin. Heidän kasvatus tapoihinsa emme ole tutustuneet tai pyrkineet vaikuttamaan, kun emme näitä lapsia ole saaneet tavatakkaan. Kuvan molemista saimme , kun vanhempi täytti kymmenen. Jotenkin se ei herättänyt oikein mitään tunteita. Lapset ovat aivan vieraita ja kintymystä ei ole koskaan syntynyt, kun heihin ei olla oltu yhteydessäkään.
Emme ole puuttuneet millään lailla poikamme valintaan vaimosta, koska koimme ettei asia kuulu meille. Mutta näin jälkikäteen osaisin sanoa, että itse poikaparka on soppansa keittänyt ja valinnan tehnyt aikanaan. Säälittää vain kovasti, kun ei nähnyt minkä luun sai kumppaniksi ja sössi hyvän elämänsä.
Kamalan ikävää! Minäkin olen huolissani seurannut poikani seurustelusuhteita. Kaikenlaisia miniäkandidaatteja on ollut. Uusinta en ole vielä tavannut mutta ainakin vielä vaikuttaa melko tavalliselle tytölle. Olen ajatellutkin, että pitää tämä tyttö pian tavata.
Onneksi poikani vielä käy kotona paljon ja ihan oma-aloitteisesti. Pelkään kovasti, näitä kaikkia ketjuja luettuani, että jos tuleekin sellainen kauhuminiä, mitä täältä on saanut lukea.
Niin se vaan on, että on huonoja, keskinkertaisia ja hyviä miniöitä ja anoppeja.
Tasapuolisesti. Jokainen meistä katsokoon ihan ensimmäiseksi ensin sinne kuuluisaan peiliin! Oikein kokovartalopeiliin! Mitä näkyy?
Sekä anoppini että äitini olivat päällepäsmäreinä kun sain esikoiseni. Kumpikaan ei oikein ymmärtänyt, että kysymys oli mieheni ja minun lapsestani, vaan he olisivat halunneet päättää kaikesta alkaen siitä koska imetän siihen että mitä väriä puen vauvan päälle. Äidilleni oli tavallaan helpompi asettaa rajat, koska kun hän ei uskonut nätisti sanottuani, jouduin sanomaan tiukasti eikä yhteenotoltakaan vältytty. Asiat kuitenkin sovittiin. Anoppi ei uskonut hyvällä, enkä oikein halunnut hirveän rumastikaan sanoa. Niinpä käyttäydyin passiivis-aggressiivisesti vuosikaudet, kunnes pimahdin ja sanoin suorat sanat. Siitä seurasi välirikko, joka edelleen jatkuu, vaikka olen aina hänelle ystävällinen ja kohtelias, jos näemme jossain suvun tilaisuudessa. Hänelle oli tärkeämpää oma kantansa asioihin kuin hyvät välit poikansa perheeseen.