Abortti --> lastensuojeluilmoitus
Päädyin aborttiin pitkän pohdinnan jälkeen. Olen yksinhuoltaja alaikäiselle lapselle, ja vaikka lapsen isä on toinen huoltaja niin hän ei ole tavannut lastaan viiteen vuoteen kertaakaan eikä muutenkaan pitänyt mitään yhteyttä. Hänellä on uusi perhe jo toisaalla.
Tunteet tulivat pintaan sairaalassa ja rupesin itkemään. Koin hirveää häpeää ja syyllisyyttä tapahtuneesta. Juttelin kätilön kanssa asiasta ja hän vaikutti empaattiselta.
Nyt sitten tipahti luukusta kutsu lastensuojeluun ja siinä kerrotaan abortistani ja siitä että olin hyvin itkuinen toimenpiteen jälkeen. Tästä oli hoitajan huoli herännyt.
Meistä ei koskaan ole tehty mitään ilmoituksia minnekään ja asiat ovat olleet lapsella aina kunnossa. Nyt sitten tämä kaupanpäälle. Kaikista hirveintä on että tuo ilmoitus menee lapseni isälle joka on täysin ulkopuolinen elämässämme! Isä on ollut aikoinaan sairaalloisen väkivaltainen piinaaja jota sain pelätä monet vuodet. Olen näiden vuosien aikana koonnut itseäni ja ollut onnellinen että ex ei ole enää elämässämme.
Nyt sitten tuollainen ilmoitus menee lähestulkoon vieraalle miehelle joka ei ole ikinä meistä välittänyt! Sosiaalityöntekijä sanoi että ilmoitus menee isälle sanasta sanaan, eli abortti menee hänelle ja totta kai hänen kauttaan myös lähipiirinsä tietoon.
Olen niin häpeissäni ja perin juurin nöyryytetty etten keksi mitä tekisin! Voiko tämä olla edes mahdollista että näin viranomaiset toimii?
Kommentit (141)
Ei kenenkään ABORTTIA saa kertoa kenellekään muulle.
Kätilö on luultavasti ollut huolissaan lapsestasi, jos olet ollut kovasti pois tolaltaan. Ajatellut, että kuka pitää huolta lapsestasi, jos et itse tällä hetkellä ole siihen kykenevä..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa uskomattomalta : o itse olen myös yksinhuoltaja, ja onneksi ei silloin tullut pieneen mieleenkään että siitä joku voisi tehdä ilmoituksen. Mustahan se oli "oikein" tehty, koska ei todellakaan olisi riittänyt resurssit toiseen lapseen... Soita sinne ja selitä tilanne. Ei välttämättä tarvitse käydä siellä?
Silloin täytyy huolehtia, että toista lasta ei tule. Se lapsi on jo olemassa, silloin kun äiti on raskaana.
Adoptiojonossa ei ole tällä hetkellä kun noin 50 paria ja hakijoitakin on vuosittain vajaa 300. Eli kaikista ei edes ole adoptioperheiksi ja valtaosa haluaa jättää leikin siihen koska meillä on nytkin huutava pula sijaiskodeista.
En halua ajatella mitä kävisi jos kaikki 10 000 lasta päästettäisiin läpi aivan jokaisena vuonna.
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin hoitaja on toiminut epäammattimaisesti. Pitäisi tajuta, että abortin jälkeen voi olla herkillä ja, herrajumala, itkeäkin.
Terveydenhuollon ammattilaisella on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos on pienikin epäily siitä ettei lapsesta pystytä kotona huolehtimaan. Tottakai abortin jälkeen voi olla herkillä, mutta moni voi myös masentua ym. Joku asia on saanut hoitajan huolestumaan..
Adoptiota mainostavat voisivat itse perustaa sellaisen äiti Teresa -tyylisen orpokodin, jossa sitten ihan itse hoitaisivat näitä ei-toivottuja syntyneitä, joita kukaan ei koskaan adoptoinut. Niistä äiti Teresankin kodeista tosin paljastui sittemmin kaikenlaista, kuten lapsikauppaa, lapsiinsekaantumista ja muuta hämärää. Taisi valta ja mahdollisuudet tehdä rahaa sokaista osan näistä "laupiaista samarialaisista".
Mutta joo, jos sitä aborttia vastustaa niin siitä vaan perustamaan sitä orpokotia tai adoptoimaan kaikki nämä ei-toivotut, ei tule ainakaan aika pitkäksi ja voi mainostaa nettipalstoilla omaa korkeaa moraaliaan entistä äänekkäämmin. :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin hoitaja on toiminut epäammattimaisesti. Pitäisi tajuta, että abortin jälkeen voi olla herkillä ja, herrajumala, itkeäkin.
Terveydenhuollon ammattilaisella on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos on pienikin epäily siitä ettei lapsesta pystytä kotona huolehtimaan. Tottakai abortin jälkeen voi olla herkillä, mutta moni voi myös masentua ym. Joku asia on saanut hoitajan huolestumaan..
Toivottavasti lasu muistetaan tehdä myös jokaisesta synnytysmasennusmutsista tai synnytyslaitoksella epämääräisen hysteerisesti käyttäytyneestä vanhemmasta. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tekevät lapselle kun pääsevät kotiin...
Sillä tavalla on kyllä kokemusta, että lasun mukana meni isälle erittäin arkaluonteista tietoa. Kuulemma näin on asia eikä sille mitään voi. En todellakaan ymmärrä miksei voi käyttää minkäänlaista harkintaa näissä asioissa.
Ps. Todettakoon, että meillä lasu todettiin aiheettomaksi kaikinpuolin, haitat sen sijaan ovat edelleen olemassa.
Moni on niin sinisilmäinen, että luottaa viranomaisiin ja on näille avomielinen. Tämä sinisilmäisyys yleensä karisee ensimmäisen lasun jälkeen...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin hoitaja on toiminut epäammattimaisesti. Pitäisi tajuta, että abortin jälkeen voi olla herkillä ja, herrajumala, itkeäkin.
Terveydenhuollon ammattilaisella on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos on pienikin epäily siitä ettei lapsesta pystytä kotona huolehtimaan. Tottakai abortin jälkeen voi olla herkillä, mutta moni voi myös masentua ym. Joku asia on saanut hoitajan huolestumaan..
Eikö sen arvioinnin voisi jättää ammattilaiselle? Jos hoitaja ei ymmärrä mielenterveydestä mitään, niin ohjaisi sitten mieluummin oikealle asiantuntijalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa ehkäisy ja luotettava sellainen, kondomi yksistään ei riitä. Niin turhaa moni abortti ja toisen elämän riistäminen.
100% ehkäisyä ei ole olemassa.
Ja ei, selibaatti ei ole vaihtoehto.
Selibaatti on oikein hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa ehkäistä. Ja ei todellakaan luotettava ehkäisy petä joka toisella kuten tämän palstan perusteella näyttäisi.
Googlaa huviksesi vaikka sun käyttämien pillereiden ehkäisyteho 😁
Ed
Vierailija kirjoitti:
Joo toi on ihan peruskauraa, Kätilö ei ole välttämättä mielenterveyden asiantuntija, mutta jos on havaittavissa abortinjälkeistä masennusta ja potilaalla on alaikäisiä lapsia niin ilmoitus on kyllä hyvä tehdä. Ei se ole henkilökohtaista, monesti abortin tehnyt on saattanut jopa harkita itsemurhaa. Kätilöllä on kuitenkin terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluvana velvollisuus tehdä se ilmoitus.
Ei kukaan voi rehellisesti olla sitä mieltä että jos ihmisellä on murheita niin pitäisi automaattisesti ruveta tarkkailemaan että pitäisikö lapset ottaa pois.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin hoitaja on toiminut epäammattimaisesti. Pitäisi tajuta, että abortin jälkeen voi olla herkillä ja, herrajumala, itkeäkin.
Terveydenhuollon ammattilaisella on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos on pienikin epäily siitä ettei lapsesta pystytä kotona huolehtimaan. Tottakai abortin jälkeen voi olla herkillä, mutta moni voi myös masentua ym. Joku asia on saanut hoitajan huolestumaan..
Justihinsa juu. Ja sitten ihmetellään miksei lastensuojelu huolehdi oikeasti vakavista tapauksista, kun ensin on tukittu koko järjestelmä tuollaisilla naurettavilla "äiti itki abortin jälkeen" -ilmoituksilla.
Laki on tässä aika ehdoton. Harkintaa voi käyttää vain, jos isälle/toiselle viralliselle huoltajalle menevä tieto vaarantaisi henkilön turvallisuuden. Mutta kätilö tai ilmoituksen vastaanottaja olisi kyllä voinut ilmaista asian mainitsematta aborttia, mistä voisit mielestäni tehdä huomautuksen joko potilas- tai sosiaaliasiamiehen avulla, joka muutenkin voi tutkia onko tilanteessa toimittu asiallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa ehkäisy ja luotettava sellainen, kondomi yksistään ei riitä. Niin turhaa moni abortti ja toisen elämän riistäminen.
100% ehkäisyä ei ole olemassa.
Ja ei, selibaatti ei ole vaihtoehto.
Selibaatti on oikein hyvä vaihtoehto, jos ei jaksa ehkäistä. Ja ei todellakaan luotettava ehkäisy petä joka toisella kuten tämän palstan perusteella näyttäisi.
Kuka puhui jaksamisesta??
Lasulla ei ole MITÄÄN oikeutta levittää yksityisiä terveystietojasi. Eli nyt sitten vain poliisilaitokselle rikosilmoitusta tekemään ja sossut vastuuseen. Sossut pelkäävät poliisia. Älä yritä "neuvotella" sossujen kanssa, vaan työskentele suoraan POLIISIN kanssa VAIN ja ainoastaan, ja tietenkin LAKIMIEHEN. Selvitä mahdollisuutesi oikeusapuun , jos olet pienituloinen, ja tarkista myös, onko kotivakuutuksesi oikeusturvavakuutus. Sosiaaliasiamiehelle voit myös kokeilla soittaa, mutta hän voi olla sossujen puolella. Kova kovaa vastaan sossujen kanssa, joku roti saatava tähän touhuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos tämä on totta, niin hoitaja on toiminut epäammattimaisesti. Pitäisi tajuta, että abortin jälkeen voi olla herkillä ja, herrajumala, itkeäkin.
Terveydenhuollon ammattilaisella on velvollisuus tehdä lastensuojeluilmoitus, jos on pienikin epäily siitä ettei lapsesta pystytä kotona huolehtimaan. Tottakai abortin jälkeen voi olla herkillä, mutta moni voi myös masentua ym. Joku asia on saanut hoitajan huolestumaan..
Justihinsa juu. Ja sitten ihmetellään miksei lastensuojelu huolehdi oikeasti vakavista tapauksista, kun ensin on tukittu koko järjestelmä tuollaisilla naurettavilla "äiti itki abortin jälkeen" -ilmoituksilla.
Plus huolestuneet mammat perhekerhossa ", kun julialla oli sama paita kaksi päivää peräkkäin ja äitikin polttaa tupakkaa".
#viljaerika
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistakaa ehkäisy ja luotettava sellainen, kondomi yksistään ei riitä. Niin turhaa moni abortti ja toisen elämän riistäminen.
100% ehkäisyä ei ole olemassa.
Ja ei, selibaatti ei ole vaihtoehto.
Tottakai selibaatti on vaihtoehto. Abortti on väärin, mutta laillista.
Tuo yksityisasian levittäminen on kyllä myös väärin ja kai laitontakin joten voi olla, että voit tehdä rikosilmoituksen siitä. Todennäköisesti sanovat hups, etkä saa sitä estettyä, mutta jos resursseja on veisin asian loppuun asti. Kuulostaa niin törkeältä.
Vierailija kirjoitti:
Lasulla ei ole MITÄÄN oikeutta levittää yksityisiä terveystietojasi. Eli nyt sitten vain poliisilaitokselle rikosilmoitusta tekemään ja sossut vastuuseen. Sossut pelkäävät poliisia. Älä yritä "neuvotella" sossujen kanssa, vaan työskentele suoraan POLIISIN kanssa VAIN ja ainoastaan, ja tietenkin LAKIMIEHEN. Selvitä mahdollisuutesi oikeusapuun , jos olet pienituloinen, ja tarkista myös, onko kotivakuutuksesi oikeusturvavakuutus. Sosiaaliasiamiehelle voit myös kokeilla soittaa, mutta hän voi olla sossujen puolella. Kova kovaa vastaan sossujen kanssa, joku roti saatava tähän touhuun.
Sinulla ei taida olla ihan realistista kuvaa sosiaalityöstä? Eihän ne sosiaalityöntekijät edes tässä tapauksessa mitään ole tehneet, vaan se ilmoituksen tehnyt kätilö. Yhden kerran käy juttelemassa ja siinäpä se, mikäli ei aihetta toimenpiteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Joo toi on ihan peruskauraa, Kätilö ei ole välttämättä mielenterveyden asiantuntija, mutta jos on havaittavissa abortinjälkeistä masennusta ja potilaalla on alaikäisiä lapsia niin ilmoitus on kyllä hyvä tehdä. Ei se ole henkilökohtaista, monesti abortin tehnyt on saattanut jopa harkita itsemurhaa. Kätilöllä on kuitenkin terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluvana velvollisuus tehdä se ilmoitus.
Tuo todella törkeää ja julmaa ns ammattilaiselta. Jos naisesta huoli heråä niin hänelle järjestetään esim keskusteluaikoja eikä tehdä lasuja. Missä ihmeessä on ihmiselämän haavoittuvimmissa paikoissa toimivien ihmisten järki ja ajatuskyky? Sitä ei vaikuta olevan vaan päinvastoin vaikuttaa että mitä typerämpi ihminen niin sitå varmemmin töissä paikassa jossa tarvittaisiin nimenomaan inhimillisyyttä.
Kenenkään yksityiselämään kuuluvista asioista ei saa kertoa kenellekäån!
Ja se t.yperå kätilö ei ole voinut mitåän esim masennusta siinä havaita. Voi hyvä tavaton! Kyllä on köyhää kätilönkin työ kun pitää tehdä lasuja kun pitäisi tukea. Tuli varmaan lapsellekin paljon parempi äiti kun pitää lasun vuoksi olla ahdistunut eikä voi jatkaa arkea.
Kannattaa muuten varoa ettei vaan itke synnytyssalissa sillä kätilö tuo jumalasta seuraava voi tehdä äidistä lasun kun masennusta havaittavissa ja jotkut on silloin meinanneet tehdä itsemurhan!
Jos tämä on totta, niin hoitaja on toiminut epäammattimaisesti. Pitäisi tajuta, että abortin jälkeen voi olla herkillä ja, herrajumala, itkeäkin.