Todella mustasukkainen tyttöystävä
Ollaan oltu yhdessä 1,5 vuotta ja nyt tämä mustasukkaisuus alkoi... Naisystävä on todella kaunis ja tiedän, että on varmasti usempien miesten mieleen, mutta hänellä vaan todella surkea itsetunto. Kehun, hellin, huomioin ja annan kaikkeni päivittäin, mutta ei tunnu riittävän. Painajainen alkaa, jos lähden jätkien kanssa baariin tai menen tapaamaan naispuolisia kavereita ihan keskellä päivää ... Tulee puhelua, viestiä koko ajan. Haukkuu ja utelee ja kyttää eikä vaikuta hyväksyvän sitä että mulla on naispuolisia kavereita ja hällä saa olla miespuolisia kavereita. Ihmisillä on kavereita ja saa olla aina. Kerran paha tilanne oli, kun yksi kaverinaiseni lähetti minulle humalassa jonkun lievästi pervon viestin ja tyttöystäväni näki sen. Minä en pervoillut takaisin, en vastannut mitään vaan hämmennyin asiasta. Tuo kaverinainen vaikutti yhdessä vaiheessa ihastuneelta minuun mutta olen heti alussa jo tehnyt selväksi kantani että ei kiinnosta koska rakastan naisystävääni. Hän on ihana ja lämmin ihminen, mutta tuo mustasukkaisuus meinaa pilata kaiken. Juttelin kauempana asuvan kaverini kanssa vasta että meidän pitäisi pitkästä aikaa nähdä ja että majoittuisin hänen luo muutamaksi päiväksi mutta tämä tilanne tuskin tulee kuuloonkaan. Miten sitten nähdä kaukana asuvia kavereita jos aina pitäisi majottua kalliiseen hotelliin toisen mustasukkaisuuden takia???
Kertokaa omia kokemuksia vastaavista ja muista samankaltaisista tilanteista ja kumppaneista ja miten olette ratkoneet ne.
Kommentit (100)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika mielenkiintoinen tilanne, jos sä haluat nähdä kaveriasi muutaman päivän ajan ja sä et voi olla hänen kotonaan mutta hotelli ehkä mielestäsi onnistuisi? Se siis on vastakkaista sukupuolta tämä kaveri?
Kerros nyt vielä miksi tämä tyyppi on sellainen jonka kanssa sun pitää lähteä hengaamaan viikonlopuksi?
Miksi tyyppi on sellainen? Koska ollaan oltu kavereita hänen kans 8 vuotta kunnes muutti toiselle paikkakunnalle ja samaan kaveriporukkaan kuuluu muitakin jotka muuttaneet muualle. Tietty majotun kaverini luona ennemmin kuin menen mihinkään hotelliin. Jos naisytävä menis vastaavasti kaveriaan näkemään ois se mulle tottakai ok että majottuu siellä
-ap
Niin onko hän nainen?
Musta tää juttu alkaa nyt vähän haiskahtaa, kun ap ei myönnä, että kyseessä on nainen, ja ylipäätään että kolmekymppinen mies väen vängällä lähtee yöpymään naiskaverinsa luokse... Luulen, että taustalla on paljon muutakin, mikä haiskahtaa, ja ehkä mustasukkaisuus ei olekaan kovin liioiteltu reaktio.
Sun itsetunto ja pirujen maalaaminen tuollaisesta asiasta vaikuttaa juuri siltä että sulla ei pitäs olla kenenkään kanssa ennenkuin opit luottamaan toiseen. Sun kanssa mies luultavasti joutuu luopumaan muusta sosiaalisesta elämästä tai on jo luopunut
Tää nyt oli niin lapsellinen kommentti taas, mutta sivusta huomautan, että on toki olemassa syyttä suotta mustasukkaisia ihmisiä, joiden kanssa eläminen on p*rseestä, mutta sitten on niitä normaaleja henkilöitä joista valitettavasti se h*lvetin epämääräisesti käyttäytyvä kumppani oikein puskee sen mustasukkaisuuden esiin. Ap:n viestejä lukiessa ei tarvitse kauaa miettiä, mistä tyttöystävän kenkä puristaa.
Ei hyvää päivää. Tämä 30 v. ei kuulosta kyllä yhtään vanhemmalta kuin 18 v., valitettavasti. Ja ainoat vaihtoehdot nähdä muualla asuvia kavereita on sohvalla tai ojassa yöpyminen. Rahat menee ilmeisesti kaverinaisten syöttämisiin ja juottamisiin :D
Ymmärrän tyttöystävääsi oikein hyvin. Pervot viestit ja halu yökyläillä vastakkaisella sukupuolella ovat mielestäni ihan aiheellisia aiheuttamaan tuollaisen reaktion. Ennemmin ihmettelisin, jos suhtautuisi kuin ei mitään. Minusta nuo asiat pitäisi jäädä taakse silloin, kun ollaan parisuhteessa. Jos olisin tyttöystäväsi, olisin varmaan jo lähtenyt tuossa kohtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tsemppiä AP! Olen nainen, mutta minulla on naispuolinen ystävä joka juurikin noin terrorisoi omaa miestään.
Ovat nyt eristäytyneet kotiinsa ja viettävät kaikki päivät kahdestaan. Mies on onneton ja nainen iloitsee kun ei tarvitse huolehtia "h*uorista" jotka vievät hänen miehen.Valitettavasti tälläisen ihmiset harvoin näkevät vikaa omassa käytöksestään, en tiedä miten ongelmaa voi muuten ratkaista kun erolla tai alistumalla hullun tahtoon.
Ai tekin olette 17 vuotiaita. Mene johonkin teinipalstalle aikuisia häiritsemästä.
Voi ottaa koville myöntää mutta kyllä ihan keski-ikäiset ihmisetkin näin käyttäytyy. Ovatko henkisesti kypsiä keski-ikäisiä? Ei tosiaankaan. Mutta ei mustasukkaisuudesta sekoilu rajoitu vain nuorisoon.
Hohhoijaa kirjoitti:

Niin, ap selvästi jäänyt teinin tasolle. Kaikki ei aikuistu
Mä oon myös todella mustasukkainen ja oonkin miettinyt mitä tehdä että pääsisi siitä eroon. Ei oo kiva kun se varjostaa kaikkea. Ahdistaa aivan sairaasti kun pitäis nytkin lähteä lasten kanssa matkalle isovanhempien luokse ja jättää mies tänne kun hänellä on töitä. Vaikka hän ei mitään tyhmää tee, mieli syöttää pään täyteen kaikkea muuta! Ajattelin että pakko hakeutua johonkin terapiaan että pääsee näistä ajatuksista eroon, että kaikilla olisi mukavampi elämä. Ei se oo kivaa itselleenkään. :(
Minun mielestä yöpyminen vastakkaista sukupuolta olevalla kaverilla on ok, mutta pervojen yksityisviestien lähettely ei kyllä enää mene pelkän kaveruuden piikkiin. Siinä on mukana muutakin jännitettä ainakin viestin lähettäjän osalta. Itse kyllä pyytäisin tuossa tilanteessa miestä tekemään rajat selväksi kaverille. Välejä ei tarvisi katkaista.
Minulla itselläni on miespuolisia kavereita ja olen APn ikäinen. Viljelemme mustaa ja sopimatonta huumoria mutta tuo kaveriin kohdistuva "pervoilu" kyllä on sellainen alue, jolle en lähtisi, koska a) haluan pitää ystävyyssuhteet platonisina enkä minään flirttisuhuhteina b) haluan kunnioittaa kumppaniani. Samaa odotan myös kumppaninltani.
Mutta kannattaa erota, jos teidän elämäntyylit ei sovi yhteen ja tyttökaveri on mustasukkainen kaikesta kanssakäymisestä kavereiden kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika mielenkiintoinen tilanne, jos sä haluat nähdä kaveriasi muutaman päivän ajan ja sä et voi olla hänen kotonaan mutta hotelli ehkä mielestäsi onnistuisi? Se siis on vastakkaista sukupuolta tämä kaveri?
Kerros nyt vielä miksi tämä tyyppi on sellainen jonka kanssa sun pitää lähteä hengaamaan viikonlopuksi?
Miksi tyyppi on sellainen? Koska ollaan oltu kavereita hänen kans 8 vuotta kunnes muutti toiselle paikkakunnalle ja samaan kaveriporukkaan kuuluu muitakin jotka muuttaneet muualle. Tietty majotun kaverini luona ennemmin kuin menen mihinkään hotelliin. Jos naisytävä menis vastaavasti kaveriaan näkemään ois se mulle tottakai ok että majottuu siellä
-ap
Niin onko hän nainen?
Musta tää juttu alkaa nyt vähän haiskahtaa, kun ap ei myönnä, että kyseessä on nainen, ja ylipäätään että kolmekymppinen mies väen vängällä lähtee yöpymään naiskaverinsa luokse... Luulen, että taustalla on paljon muutakin, mikä haiskahtaa, ja ehkä mustasukkaisuus ei olekaan kovin liioiteltu reaktio.
Sun itsetunto ja pirujen maalaaminen tuollaisesta asiasta vaikuttaa juuri siltä että sulla ei pitäs olla kenenkään kanssa ennenkuin opit luottamaan toiseen. Sun kanssa mies luultavasti joutuu luopumaan muusta sosiaalisesta elämästä tai on jo luopunut
Mitä ihmettä selität? Olen onnellisesti naimisissa eikä mitään ongelmaa. Ei teinimeininkiä. Sen sijaan nuorempana on tullut nähtyä kaveripiirissä kuin myös itsekin tällaisia vastakkaisten sukupuolten edustajien "kaverisuhteita", joissa harmillisen suuressa osassa jompi kumpi oli joskus ollut vähintään ihastunut tai sitten oli ihan rehellisesti ollut joskus jotain sutinaa.
Niin eli et ymmärrä sitä että ihmisillä voi yhä olla nais ja mieskaveteita vaikka sulla ei oiskaan eikä kaikkien elämä ole kuin sulla. Joillakin niitä on yhä ja tulee myös minulla aina olemaan. Apn tilanteeseen voin samaistua. Tuon selittääkin mikset ymmärrä asiaa

Samaa mieltä yksityisviesteistä mutta ap myös kertoi että on rajat sanonut sille lähettäjälle ja se on hieno juttu. Ihmetyttää vaan miten suuri määrä täällä ei ymmärrä että kavereita voi asua kauempanakin kellä hyvänsä ja jossain ois hyvä majottuakkin kuten joku sanoi
Ap onko sinulla ollut jotain sutinaa näiden kavereiden kanssa?

Rajat? Mikä v*tun kaverisuhde sellainen on, että täytyy oikein erikseen KAVERILLE sanoa, että älä lähetä pervoviestejä ja minä en ole kiinnostunut sinusta!? Kaveri on sellainen, joka kunnioittaa kaverinsa parisuhdetta eikä todellakaan tunne mitään ihastumisia tai seksuaalista vetovoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Mä oon myös todella mustasukkainen ja oonkin miettinyt mitä tehdä että pääsisi siitä eroon. Ei oo kiva kun se varjostaa kaikkea. Ahdistaa aivan sairaasti kun pitäis nytkin lähteä lasten kanssa matkalle isovanhempien luokse ja jättää mies tänne kun hänellä on töitä. Vaikka hän ei mitään tyhmää tee, mieli syöttää pään täyteen kaikkea muuta! Ajattelin että pakko hakeutua johonkin terapiaan että pääsee näistä ajatuksista eroon, että kaikilla olisi mukavampi elämä. Ei se oo kivaa itselleenkään. :(
Kyllä kannattaa paneutua siihen heti jos noin vahvasti vaikuttaa tuollainen asia. Ihme syyttelyä kyllä apta kohtaan täällä ihan kuin se olis aina miehessä vika tässäkin ?? Yhtälailla se nainen menee joskus yli omien arvojensa kanssa ja siihen pitää hakea apua
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä yöpyminen vastakkaista sukupuolta olevalla kaverilla on ok, mutta pervojen yksityisviestien lähettely ei kyllä enää mene pelkän kaveruuden piikkiin. Siinä on mukana muutakin jännitettä ainakin viestin lähettäjän osalta. Itse kyllä pyytäisin tuossa tilanteessa miestä tekemään rajat selväksi kaverille. Välejä ei tarvisi katkaista.
Minulla itselläni on miespuolisia kavereita ja olen APn ikäinen. Viljelemme mustaa ja sopimatonta huumoria mutta tuo kaveriin kohdistuva "pervoilu" kyllä on sellainen alue, jolle en lähtisi, koska a) haluan pitää ystävyyssuhteet platonisina enkä minään flirttisuhuhteina b) haluan kunnioittaa kumppaniani. Samaa odotan myös kumppaninltani.
Mutta kannattaa erota, jos teidän elämäntyylit ei sovi yhteen ja tyttökaveri on mustasukkainen kaikesta kanssakäymisestä kavereiden kanssa.
Samaa mieltä yksityisviesteistä mutta ap myös kertoi että on rajat sanonut sille lähettäjälle ja se on hieno juttu. Ihmetyttää vaan miten suuri määrä täällä ei ymmärrä että kavereita voi asua kauempanakin kellä hyvänsä ja jossain ois hyvä majottuakkin kuten joku sanoi
Voi herranjee, eikö ole varaa mihinkään motelliin/hotelliin? Lähdetkö vain yksin tapaamaan yhtä naispuolista kaveria, miksette mene jollain jätkäporukalla viikonloppua viettämään ja ohimennen tapaamaan siellä muualla asuvia kavereita? Jaatte kimpassa majoituskulut.
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sinulla ollut jotain sutinaa näiden kavereiden kanssa?
Ap ei vastaa vaan puolustelee täällä muutoin itseään minkä kerkiää. Tästä voimme päätellä, että sutinaa on ollut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika mielenkiintoinen tilanne, jos sä haluat nähdä kaveriasi muutaman päivän ajan ja sä et voi olla hänen kotonaan mutta hotelli ehkä mielestäsi onnistuisi? Se siis on vastakkaista sukupuolta tämä kaveri?
Kerros nyt vielä miksi tämä tyyppi on sellainen jonka kanssa sun pitää lähteä hengaamaan viikonlopuksi?
Miksi tyyppi on sellainen? Koska ollaan oltu kavereita hänen kans 8 vuotta kunnes muutti toiselle paikkakunnalle ja samaan kaveriporukkaan kuuluu muitakin jotka muuttaneet muualle. Tietty majotun kaverini luona ennemmin kuin menen mihinkään hotelliin. Jos naisytävä menis vastaavasti kaveriaan näkemään ois se mulle tottakai ok että majottuu siellä
-ap
Niin onko hän nainen?
Musta tää juttu alkaa nyt vähän haiskahtaa, kun ap ei myönnä, että kyseessä on nainen, ja ylipäätään että kolmekymppinen mies väen vängällä lähtee yöpymään naiskaverinsa luokse... Luulen, että taustalla on paljon muutakin, mikä haiskahtaa, ja ehkä mustasukkaisuus ei olekaan kovin liioiteltu reaktio.
Sun itsetunto ja pirujen maalaaminen tuollaisesta asiasta vaikuttaa juuri siltä että sulla ei pitäs olla kenenkään kanssa ennenkuin opit luottamaan toiseen. Sun kanssa mies luultavasti joutuu luopumaan muusta sosiaalisesta elämästä tai on jo luopunut
Mitä ihmettä selität? Olen onnellisesti naimisissa eikä mitään ongelmaa. Ei teinimeininkiä. Sen sijaan nuorempana on tullut nähtyä kaveripiirissä kuin myös itsekin tällaisia vastakkaisten sukupuolten edustajien "kaverisuhteita", joissa harmillisen suuressa osassa jompi kumpi oli joskus ollut vähintään ihastunut tai sitten oli ihan rehellisesti ollut joskus jotain sutinaa.
Niin eli et ymmärrä sitä että ihmisillä voi yhä olla nais ja mieskaveteita vaikka sulla ei oiskaan eikä kaikkien elämä ole kuin sulla. Joillakin niitä on yhä ja tulee myös minulla aina olemaan. Apn tilanteeseen voin samaistua. Tuon selittääkin mikset ymmärrä asiaa
Sulla on näköjään luetun ymmärtämisessäkin vikaa, vai missä sanoin, että minulla ei olisi miespuolisia kavereita enää? Ei vain ole tarvetta eikä mielenkiintoa yöpyä heidän luonaan. Ja on kyllä varaa maksaa hotellistakin. Suoraan sanoen ap sinun kirjoitukset on niin lapsellisen kuuloisia ja todella ontuvia päätelmiä täynnä, että en millään usko sua 30-vuotiaaksi. Parisuhdeongelmat uskon kyllä hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap onko sinulla ollut jotain sutinaa näiden kavereiden kanssa?
Ap ei vastaa vaan puolustelee täällä muutoin itseään minkä kerkiää. Tästä voimme päätellä, että sutinaa on ollut.
Näinpä taitaa olla.
Kyllä minullakin on miespuolisia kavereita, mutta eipä tulisi mieleenkään lähteä ilman kumppania heidän luo yökyläilemään... Koskaan ei ole mitään seksuaalista ollut, mutta tällainen ns. sanomaton sääntö on ainakin meidän suhteessa, että vastakkaista sukupuolta olevia kavereita ei "päästetä" niin lähelle, että se voisi mahdollistaa jotain erimielisyyttä parisuhteessa. Ehkä vanhanaikaista, ehkä ei, mutta näin se ainakin meillä on... Ja ollaan kolmekymppisiä ja ollaan oltu yhdessä 5 vuotta ja samat kaverit edelleen on mukana elämässämme :)
quote=Vierailija]Ap onko sinulla ollut jotain sutinaa näiden kavereiden kanssa?[/quote]
No ei todellakaan eikä muidenkaan mitä hittoa?? Täällä tuntuu olevan aika erikoinen käsitys että kaikki kaverit ois jotain panoja??? Että mitä......
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika mielenkiintoinen tilanne, jos sä haluat nähdä kaveriasi muutaman päivän ajan ja sä et voi olla hänen kotonaan mutta hotelli ehkä mielestäsi onnistuisi? Se siis on vastakkaista sukupuolta tämä kaveri?
Kerros nyt vielä miksi tämä tyyppi on sellainen jonka kanssa sun pitää lähteä hengaamaan viikonlopuksi?
Miksi tyyppi on sellainen? Koska ollaan oltu kavereita hänen kans 8 vuotta kunnes muutti toiselle paikkakunnalle ja samaan kaveriporukkaan kuuluu muitakin jotka muuttaneet muualle. Tietty majotun kaverini luona ennemmin kuin menen mihinkään hotelliin. Jos naisytävä menis vastaavasti kaveriaan näkemään ois se mulle tottakai ok että majottuu siellä
-ap
Niin onko hän nainen?
Musta tää juttu alkaa nyt vähän haiskahtaa, kun ap ei myönnä, että kyseessä on nainen, ja ylipäätään että kolmekymppinen mies väen vängällä lähtee yöpymään naiskaverinsa luokse... Luulen, että taustalla on paljon muutakin, mikä haiskahtaa, ja ehkä mustasukkaisuus ei olekaan kovin liioiteltu reaktio.
Sun itsetunto ja pirujen maalaaminen tuollaisesta asiasta vaikuttaa juuri siltä että sulla ei pitäs olla kenenkään kanssa ennenkuin opit luottamaan toiseen. Sun kanssa mies luultavasti joutuu luopumaan muusta sosiaalisesta elämästä tai on jo luopunut
Mitä ihmettä selität? Olen onnellisesti naimisissa eikä mitään ongelmaa. Ei teinimeininkiä. Sen sijaan nuorempana on tullut nähtyä kaveripiirissä kuin myös itsekin tällaisia vastakkaisten sukupuolten edustajien "kaverisuhteita", joissa harmillisen suuressa osassa jompi kumpi oli joskus ollut vähintään ihastunut tai sitten oli ihan rehellisesti ollut joskus jotain sutinaa.
Niin eli et ymmärrä sitä että ihmisillä voi yhä olla nais ja mieskaveteita vaikka sulla ei oiskaan eikä kaikkien elämä ole kuin sulla. Joillakin niitä on yhä ja tulee myös minulla aina olemaan. Apn tilanteeseen voin samaistua. Tuon selittääkin mikset ymmärrä asiaa
Aikuistumisen ja hyvän itsetunnon myötä tulee rakas ap myös sellainen asia, että ei tarvitse haalia siihen kaveripiiriin kaikkia niitä, joiden kanssa on joskus ollut sutinaa tai joka on ollut minuun yksipuolisesti ihastunut tai kenen kanssa vielä voisi tulla sutinaa kunhan se joskus jättää eukkonsa jne., vaan se alkaa tuntua ihan turhalta säädöltä ja epäkunnioittavalta muita ihmisiä kohtaan. Ei ole yhtään fiiliksiä kaveerata jonkun minuun ihastuneen miekkosen kanssa, se on epäkunnioittavaa parisuhdettani ja miestäni kohtaan.