Lue keskustelun säännöt.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, sanotaan. Onko näin?
09.09.2019 |
Minä inhosin sinkkuvuosiani. Olen parisuhteessa ollut huomattavan paljon onnellisempi, vaikka on ollut pitkiä vaikeita aikoja ja nytkin sellainen on taas. Niin vaikea, että en tiedä, selvitäänkö tästä ja toisaalta miksi edes yrittää, koska tunnen meidät, ja tiedän, että vaikeuksia tulee taatusti tulevaisuudessakin. Silti ajatus sinkkuudesta tympii, elämä on yksinkertaisesti minun kohdallani ollut parempaa, kun sitä on joku jakamassa.
Mihin tuo usein kuultu lause perustuu, että yksin parempi kuin huonossa suhteessa? Onko teillä kokemuksia, miten elämä parani kun erosimme? Meillä suhteessa ei ole väkivaltaa, pettämistä eikä alkoholismia tms, mutta en silti sanoisi suhdetta hyväksi, niin paljon henkistä kuormaa kannettavana. Kommunikaatiovaikeuksia, vaikea luottaa toiseen ja tulevaan. En kuitenkaan näe, miten elämäni paranisi eroamalla. Kuorman laji ehkä vähän muuttuisi, mutta jatkossa kantaisin kaiken yksin. Ajatuksia?
Kommentit (86)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eli, olet yksi niistä monista jolle riittää vaan, että on joku. Ajatuksena jo ihan kauhea, ikinä itse halua olla sellaisessa suhteessa
??? Juurihan kerroin, että en edes haluaisi ketään muuta. Ja että en ole montakaan sellaista ihmistä tavannut, jonka olisin halunnut. Ollut vuosia sinkkuna. Mutta sä sitten onnistuit tulkitsemaan, että mulle riittää se, että kunhan vaan on joku. Ok.
kuvaat aloituksessa suhteen henkisesti kuormittavaksi, kommunikaatiovaikeuksia ja luottamuspulaa. Kirjoitat että suhde ei ole hyvä. Sitten kun joku kertoo totuuden, menee herne nenään? Eihän kukaan täysjärkinen halua näillä spekseillä suhteessa olla, kun se käy enemmän työstä kun tuottaa iloa.
toisen ketjun innoittamana: nämä on juuri niitä, jotka lähtevät suhteesta lopulta suoraan toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suhde. Itse nyt sinkkuna syksystä lähtien. Takana 2 pitkää parisuhdetta 20 v ja 5 v. Päivittäin suren sitä joudunko koko loppuelämän olemaan yksin kun uusia hyviä miehiä on niin vaikea löytää. Kaikki tekeminen tuntuu merkityksettömältä yksinään vaikka ajoittain se onkin kivaa. Puuttuu se toinen kenen kanssa voi asiat jakaa ja fiilistellä ja tehdä. Kyllä jossain mökilläkin on vaan harvinaisen tylsää yksin ja jo sinne tavaroiden roudaaminen vaatii superefortin yksin. Mitään fiiliksiä tai kokemuksia ei voi jakaa.
Vierailija kirjoitti:
Suhde. Itse nyt sinkkuna syksystä lähtien. Takana 2 pitkää parisuhdetta 20 v ja 5 v. Päivittäin suren sitä joudunko koko loppuelämän olemaan yksin kun uusia hyviä miehiä on niin vaikea löytää. Kaikki tekeminen tuntuu merkityksettömältä yksinään vaikka ajoittain se onkin kivaa. Puuttuu se toinen kenen kanssa voi asiat jakaa ja fiilistellä ja tehdä. Kyllä jossain mökilläkin on vaan harvinaisen tylsää yksin ja jo sinne tavaroiden roudaaminen vaatii superefortin yksin. Mitään fiiliksiä tai kokemuksia ei voi jakaa.
Hyvin sanottu, samoissa fiiliksissä.
Aika monet tuntuvat olevan sitä mieltä että parempi huonossa suhteessa kuin yksin.
Itse ainakin kokisin suurta ahdistusta, jos joutuisin jakamaan elämän ihmisen kanssa, jota en rakasta, kunnioita tai arvosta. Tämän vuoksi en pidä myöskään ryhmäreissuista, joissa joutuu jakamaan esim. huoneen tai viettämään muutoin ylenmäärin aikaa yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ollut hyvissä ja huonoissa suhteissa. Nyt olen 7 vuotta ollut yksin omasta tahdostani ja voin sanoa omasta puolestani että olen onnellisempi yksin kuin minläänlaisessa suhteessa.
Pelkääkö aapeekin yksin kuolemista vai mikä siinä yksin olemisessa on niin kammottavaa, että on mieluummin vaikka täysin surkeassa suhteessa. Tätä ei vain minun ymmärryskykyni voi käsittää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus vahvisti päätöstä pysyä sinkkuna. Kärsin edellisessä suhteessa. Älykellon antama syke oli jatkuvasti taivaissa. Muutettuani omilleen sykkeet laski. Kieltäydyn vastaedes kahvittelu kutsuista. Mulle ei yksinkertaisesti sovi seurusteleminen. Naisen rooliksi lankeaa 99% tapauksista synnytys, kodinhoito, terapiointi ja kestitykset. Seksissä pitää ajoittaa orkku miehen mukaan. Joo dildo tuntuu kolholta. Kolho lelu menee kuiteski naisen rytmissä.
Minä ymmärrän tai luulen ymmärtäväni sinua ap. Ärsyttää myöskin että syytetään ihmiseksi joka ei osaisi olla yksin. Ei se sitä ole, minäkin osaan. Olen ollutkin, asunut yksin ja hoitanut ja tehnyt kaiken yksin eikä ole rahasta pulaa. Silti koen että suhteessa ollessani on elämä parempaa. Tai ainakin suhteessa, jossa on myös niitä ihan ok hyviä hetkiä ja hyviä asioita. Päällimmäisenä ongelmana kuitenkin se ettei yhteiseen tulevaisuuteen pysty luottamaan tai mitään laskemaan sen varaan, puhumattomuus ja tietynlainen yhteyden puuttuminen aika-ajoin syö suhdetta. Välillä mietin että eroaminen olisi helppoa jos olisi joku oikea syy (väkivalta jne). Tietysti silloin olisi parempi yksin. Eroaminen tarkottaisi myös sitä, että joutuisin luopumaan lähes kaikesta mistä olen haaveillut, yhteinen koti, yhteinen vapaa-ajan puuhailu, mahdollinen perhe-elämä jonkin ajan päästä jne. Jopa veneily mökillä loppuisi, koska voimani eivät riitä veneen siirtelyyn yksin.
Mietin myös että korvaisiko hyvä ystävä tämän toisen ihmisen "tarpeen", tuskin. Ei kukaan ystävä ole samalla tavalla jatkuvasti saatavilla kuin kumppani. Lisäksi kaikki ystäväni ovat vakiintuneissa suhteissa, kokisin suurta ulkopuolisuutta ja että olisin vielä enemmän yksin. Ennenkaikkea pidän siitä että saan jakaa arkea toisen kanssa. Olen miettinyt täysin samoja asioita kuin alottaja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On.
Ei tarvitse koko ajan arpoa, sovitella, miellyttää. Vastineeksi ei välttämättä saa mitään!
Ehdottomasti on! Sinkkuna on sentään toivoa paremmasta, ehkä parisuhteestakin. Huonossa suhteessa ei ole edes toivoa, jos ei puolison nimi ole Toivo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huonoon suhteeseen en ala mutta toisaalta täydellistäkään suhdetta ei ole realistista odottaa. Niin kauan kun en löydä itselleni sopivaa miestä niin olen yksin. Tuntuu että moni häpeää yksinoloaan ja sen takia on huonoissa suhteissa.
N26
Vierailija kirjoitti:
Minä ymmärrän tai luulen ymmärtäväni sinua ap. Ärsyttää myöskin että syytetään ihmiseksi joka ei osaisi olla yksin. Ei se sitä ole, minäkin osaan. Olen ollutkin, asunut yksin ja hoitanut ja tehnyt kaiken yksin eikä ole rahasta pulaa. Silti koen että suhteessa ollessani on elämä parempaa. Tai ainakin suhteessa, jossa on myös niitä ihan ok hyviä hetkiä ja hyviä asioita. Päällimmäisenä ongelmana kuitenkin se ettei yhteiseen tulevaisuuteen pysty luottamaan tai mitään laskemaan sen varaan, puhumattomuus ja tietynlainen yhteyden puuttuminen aika-ajoin syö suhdetta. Välillä mietin että eroaminen olisi helppoa jos olisi joku oikea syy (väkivalta jne). Tietysti silloin olisi parempi yksin. Eroaminen tarkottaisi myös sitä, että joutuisin luopumaan lähes kaikesta mistä olen haaveillut, yhteinen koti, yhteinen vapaa-ajan puuhailu, mahdollinen perhe-elämä jonkin ajan päästä jne. Jopa veneily mökillä loppuisi, koska voimani eivät riitä veneen siirtelyyn yksin.
Mietin myös että korvaisiko hyvä ystävä tämän toisen ihmisen "tarpeen", tuskin. Ei kukaan ystävä ole samalla tavalla jatkuvasti saatavilla kuin kumppani. Lisäksi kaikki ystäväni ovat vakiintuneissa suhteissa, kokisin suurta ulkopuolisuutta ja että olisin vielä enemmän yksin. Ennenkaikkea pidän siitä että saan jakaa arkea toisen kanssa. Olen miettinyt täysin samoja asioita kuin alottaja.
Elät konservatiivi kuplassa. Eihän siinä, elä vaan. Lähinnä se ärsyttää ettei välttämättä suostuta ymmärtämään sinkkuutta. Elin kertaalleen tyhjässä suhteessa. Pystyn luomaan itse itselleni elämyksiä. Tympeä puoliso olisi lähinnä tiellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta on aivan mukavaa olla yksin ja ihan yhtä mukavaa olla yhdessä hyvän ja sopivan ihmisen kanssa. Eihän tätä elämää eletä jonkin typerän sanonnan mukaisesti.
Sitä vain ollaan ja sopeudutaan, koitetaan tehdä kussakin tilanteessa elämästä paras mahdollinen. Yleisesti ottaen sanoisin, että jos ero on mielessä, se on siellä jostain syystä.
Ihmiset eroavat nykyään enemmän mutta rohkenen sanoa, että vieläkin liian vähän. Kuuntelen työkseni ihmisten huolia ja monilla fiksuilla ihmisillä on aivan järkyttäviä parisuhteita.
Varsinkin keski-ikäisillä ja sitä vanhemmilla suomalaisilla hylätyksi tulemisen ja yksin olemisen pelko on suuri ja kun vielä omanarvontuntokin on niin hurjan matala, niin ihmiset sietävät mitä tahansa.
Muistakaa, että me itse opetamme toisille ihmisille, kuinka meitä voi kohdella.
Vierailija kirjoitti:
Olin huonossa suhteessa. Tein yksin kaiken. Maksoin 80% taloutemme kuluista, maksoin yksin lasten kaikki jutut mopoa, mopokorttia ym myöten. Mies eli vain itselleen. Minut lytättiin täysin tuossa suhteessa.
Nyt olen lasten kanssa keskenään. Saan elää lapsilleni ja itselleni. Lasten isä ei ole oikeastaan mitenkään lasten elämässä. Paska mies oli jo suhteessa. Nyt näkee kaikki muutkin mikä ällötys. Hyvin itsekäs eikä ajatellut toisten hyvää.
Sama. Nyt hoidan ja rahoitan lapsenlapset yksinäni. Huono suhde ei lopu eroon, se on loppuelämän taakka.
Yksin on ikävämpää, kokemusta molemmista. Toki pieni hetki sinkkuutta on ihan ok, mutta pidempään kestäessä, huono suhde on parempi.
Elämäni on parempaa eron jälkeen. En ole enää yksinäinen vaikka fyysisesti asunnossa ei ole toista. Olen jopa yllättynyt että yksinäisyys katosi.
Minulla on aikaa olla itseni kanssa ja tehdä niitä asioita mistä pidän. Minulla oli vähän aikaa sitten kuumetta, oli ihanaa vain maata rauhassa ja parantua sen sijaan että kuulisin olevani laiska kun makoilen sängyssä.
Huonossa suhteessa et pysty luottamaan toiseen. On joku meno ja toinen sanookin etten nyt tukkaan kun tuli jotain muuta.
Huonossa suhteessa tunnet itsesi arvottomaksi ja mitättömäksi.
Se että minä joustan ja rinnallani ei seistä, ei riitä suhteen ylläpitoon.
Olen mieluummin yksin kuin huonon kumppanin kanssa.
Kyllä on parempi ehdottomasti!
Olin todella nuoresta saakka saman kumppanin kanssa 37 vuotiaaksi saakka. En koskaan asunut yksin, mitä nyt opiskelijavaihdossa ja ajoittain työkuvioiden takia. Suhde oli typistynyt kaveruudeksi tai vähän kuin sisarussuhteeksi. Pelkäsin minäkin yksin olemista omassa pienessä asunnossa, taloudellista puolta jne. Mutta kun olin saanut oman kodin laitettua kaikki pelko hävisi! Oli ihanaa olla yksin ilman sitä painavaa tunnetta, että ikään kuin elän jonkun kanssa, mutta silti toinen on melkein kuin tapettia. Koko ajan tiedät, ettei tämä oikein ole kummallekaan mutta tottumuksesta et vaan laske irti.
Tiesin ensimmäisestä hetkestä, että laastarin repäisy kannatti ja 8 vuotta myöhemmin todellakin tiedän, että päätös oli oikea. Ex on nyt onnellisesti naimisissa.