Lue keskustelun säännöt.
Parempi yksin kuin huonossa suhteessa, sanotaan. Onko näin?
09.09.2019 |
Minä inhosin sinkkuvuosiani. Olen parisuhteessa ollut huomattavan paljon onnellisempi, vaikka on ollut pitkiä vaikeita aikoja ja nytkin sellainen on taas. Niin vaikea, että en tiedä, selvitäänkö tästä ja toisaalta miksi edes yrittää, koska tunnen meidät, ja tiedän, että vaikeuksia tulee taatusti tulevaisuudessakin. Silti ajatus sinkkuudesta tympii, elämä on yksinkertaisesti minun kohdallani ollut parempaa, kun sitä on joku jakamassa.
Mihin tuo usein kuultu lause perustuu, että yksin parempi kuin huonossa suhteessa? Onko teillä kokemuksia, miten elämä parani kun erosimme? Meillä suhteessa ei ole väkivaltaa, pettämistä eikä alkoholismia tms, mutta en silti sanoisi suhdetta hyväksi, niin paljon henkistä kuormaa kannettavana. Kommunikaatiovaikeuksia, vaikea luottaa toiseen ja tulevaan. En kuitenkaan näe, miten elämäni paranisi eroamalla. Kuorman laji ehkä vähän muuttuisi, mutta jatkossa kantaisin kaiken yksin. Ajatuksia?
Kommentit (86)
Kaikissa suhteissa ollut pettämistä, väkivaltaa ja jokin päihde tai addiktio puolisolla, joten kaikki erot on olleet todellinen helpotus ja koska en tiedä muuta tapaa elää parisuhteessa kuin nämä, enkä ikinä ole kokenut mitään muuta "rakkautta" kuin musertaminen ja väkivalta, niin olen mieluummin sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin huonossa suhteessa. Tein yksin kaiken. Maksoin 80% taloutemme kuluista, maksoin yksin lasten kaikki jutut mopoa, mopokorttia ym myöten. Mies eli vain itselleen. Minut lytättiin täysin tuossa suhteessa.
Nyt olen lasten kanssa keskenään. Saan elää lapsilleni ja itselleni. Lasten isä ei ole oikeastaan mitenkään lasten elämässä. Paska mies oli jo suhteessa. Nyt näkee kaikki muutkin mikä ällötys. Hyvin itsekäs eikä ajatellut toisten hyvää.
Minulla oli toisin päin. Vasta nyt voin olla lastani kanssa kuten haluan (50/50) ja elää täyttä elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla ollut turvattomuutta lapsuudessa ja vanhempien rikkinäinen suhde niin on vaikeaa luottaa tai antaa vapauksia toiselle että takerrut liikaa. Minulla oli se ongelma ja auttoi kun aloin omia ongelmiani käsittelemään.
miten elämäni paranisi jos eroaisimme, koska sitä yksin olemisen paremmuutta tuntuu moni hokevan.
Saisit oman kodin ja oman rauhan. Sun ei tarvitsisi koko aikaa miettiä teidän suhteen huonoutta, kukaan ei loukkaisi sua eikä ahdistaisi. Saisit keskittyä vain positiivisiin ja iloisiin asioihin, voisit elää sellaista elämää mitä itse haluat. Ei olisi huolta toisen puolesta eikä siitä mitä se tekee ja satuttaako se sua. Sulla olisi vapaus päättää itse kaikesta. Ja myös vapaus ihastua ja rakastua, jos sattuisit sellaiseen tilanteeseen että tulisi joku toinen.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa suhteissa ollut pettämistä, väkivaltaa ja jokin päihde tai addiktio puolisolla, joten kaikki erot on olleet todellinen helpotus ja koska en tiedä muuta tapaa elää parisuhteessa kuin nämä, enkä ikinä ole kokenut mitään muuta "rakkautta" kuin musertaminen ja väkivalta, niin olen mieluummin sinkkuna.
Olet läheisriippuvainen kun vedät puoleesi kaikki paskat tyypit. Pitää kouluttaa itsensä vahvaksi ja osata sanoa ei. Pitää muuttaa ensin itseään ihmisenä sillä toista ihmistä ei voi muuttaa. Olet niin heikko ihminen että haet kaikki ongelmaiset ihmiset. Älä katso ulkonäköä sillä ihastut varmasti ulkoiseen olemukseen ja sitten lyöt kätesi paskaan. Ota turvallinen kumppani johonka et heti vetoa tunne niin kuin otin minäkin ja rakkaus tuli sitten myöhemmin. Montaa renttua oli sitä ennen joihinka haksahdin vain ulkonäön takia.
Joku addiktio se on sellaisellakin joka vaihtaa koko ajan puolisoa ja syyttää että muilla oli se addiktio. Se on puolison vaihtamis addiktio.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tässä ikisinkun näkemyksiä:
- mielestäni on hyvä osata tulla toimeen (psyykkisesti ja taloudellisesti) sinkkunakin
- ihmissuhde voi pahimmillaan olla äärimmäisen myrkyllinen, ja pahimmillaan kumppani voi olla taitava manipuloimaan toista pysymään siinä omaa parastaan vastaan
- ihmissuhde voi parhaimmillaan olla parantava ja omaa itseä täydentävä (enkä nyt tarkoita mitään terapeuttisuhdetta vaan parantavaa parisuhdetta jossa tulee terveellä tavalla nähdyksi ja arvostetuksi)
- ainakin minun tekisi mieli "sopivantasoista" parisuhdetta: ei välttämättä yhteistä kotia, mutta yhteistä tekemistä, harrastamista, läheisyyttä jne.
- eräässä mielenterveysongelmia käsitelleessä artikkelissa haastateltu psykiatri tokaisi suurinpiirtein että vaikka aina kehotetaan hoitamaan itsensä kuntoon ennen kuin havittelee parisuhdetta, niin ei rakkaudetonta elämää ikuisesti siedä ja että nykyiselläänkin parisuhteissa on lukematon määrä eri tavoin rikkinäisiä ihmisiä jotka elävät omaa, välillä toki rosoista elämäänsä onnellisena siitä että se suhde on olemassa
On noin. Voin itse päättää aikatauluistani, tekemisistäni ja budjetoida talouteni kuntoon. En ikinä enää huoli renttumiestä riesakseni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Et pärjää yksin vai odotat ongelmatonta suhdetta?
En tiedä. Vihaan yksinäisyyttä. Vihaan myös sitä että ahdistaa suhteessa, kun toinen on mustasukkainen. Hyvää miestä ei tunnu tulevan vastaan tai jos tulee, niin eipä tuota kiinnosta. Ruvennut vituttamaan myös nuo kuuluisat lentävät lauseet, niin kuin ne minun elämästäni mitään tietäisivät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On. Olin tukehtua tai tukahtua henkisesti parisuhteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eihän tähän mitään yleispätevää vastausta ole, koska joidenkin mielestä huono tai toimimatonkin suhde "riittää". Olennaista onkin se, mitä suhteelta hakee ja haluaa. Olisi myös helpompi kommentoida, jos tietäisi tarkemmin, mitä ne teidän suhteen vaikeat ajat ja hankaluudet käytännössä tarkoittavat. Mutta esim. itselleni huono tai toimimaton suhde ei ole sinkkuutta parempi vaihtoehto, koska minulla ei ole tarvetta olla suhteessa suhteen itsensä vuoksi, vaan haluan, että suhde toimii, että se antaa kokemuksen niin henkisestä kuin seksuaalisesta kohtaamisesta, haluan mielekästä yhteistä aikaa kumppanin kanssa, jne. En jaksa riitoja, draamoja, turhaa vaiheilua tai säätämistä ja vääntämistä. Jos vaihtoehtoina on toimimaton suhde tai sinkkuus, on minusta sinkkuus parempi, vaikka mieluummin olenkin suhteessa kuin yksin. En vain toimimattomasta suhteesta saa, mitä haluan, ja koen sellaisen myös kuormittavana ja kuluttavana.
No Todellakin!!
Kannattaa hankkia terapiaa jossei yhtaan osaa olla yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun myös hyvin hankala ajatella eroavani ja luopuvansa tästä suhteesta. Vaikka olen varma, että vientiä olisi yhä ja voisin saada sopivamman kumppanin jossain vaiheessa. Olen silti niin kiintynyt mieheeni, etten ole osannut päättää jatkammeko vai emme. Melko varma olen, että läheisyys on minulle sen verran tärkeää, että suhdetta ei kannattaisi jatkaa. Mies kuitenkin selittää mustan valkoiseksi ja uskoo itsekin omat valheensa. Vaikeaa on siis päättää ja olla itsekäs. Olemme muuttamassa asumuseroon ja ehkä etäisyys auttaa ja kiintymys laimenee. Toivon miehelle kaikkea hyvää tottakai. En tahtoisi ajatella häntä kovin paljon. Hyvästi ja näkemiin... läheisyyden puute siis ongelma sekä vaikeus luottaa mieheen vaikeissa tilanteissa. Hän on todellisuudessa selkään puukottaja, mutta osaa syyllistää minua. Yhtenä esimerkkinä yrittäessäni puhua tunteistani mies puhuu päälleni ja vähättelee. Jos yhtään yritän saada ääntäni kuuluviin, mies uhkaa heti soittaa poliisit ja syyttää henkisestä väkivallasta (mitä mielestäni hänen käytöksensä on. Mies mielestäni kostaa yhä kertaa kun soitin hänelle poliisit 7 v sitten kun heilui mattoveitsen kanssa ja pelkäsin että hän satuttaa jotain. Hän on siis ottanut linjan että pienimmästäkin riidasta saa uhata soittaa poliisit) ok, en ees jaksa kirjoittaa enempää... on niin vaikea lähteä kun kuvittelee että toinen rakastaa, ei vain aina toimi oikein. Tyh mä minä
Vierailija kirjoitti:
Eli, olet yksi niistä monista jolle riittää vaan, että on joku. Ajatuksena jo ihan kauhea, ikinä itse halua olla sellaisessa suhteessa
MONI ON RAHAN TAKIA HUONOSSAKIN SUHTEESSA.OLKAA SUORIA SEN ASIAN KANSSA.PELÄTÄÄN EI PÄRJÄTÄ YKSIN.
Olin huonossa suhteessa yksin. Puoliso hädin tuskin puhui eikä katsonut päinkään jos puhui. Ei suostunut nukkumaan samassa sängyssä, ei lähtenyt saunaan. Oli helpotus lähteä pois. Liian kauan olin tuossa ihan yksin.
Luulenpa, että ihmiset jotka viihtyvät ja pärjäävät yksin ilman parisuhdetta ovat monellakin tapaa onnellisimpia kuin ne, jotka roikkuvat kynsin hampain kiinni suhteessa, joka ei tarjoa enää mitään muuta kuin taloudellisen turvan.
Se, että viihdyt ja nautit elämästäsi yksin ollessasi tekee jo elämästäsi täydempää sillä tavoin, ettet koe että sinulta puuttuu mitään. Jos sitten sattumoisin osuu kohdalle joku kenen kanssa haluat jakaa hetkiä tai vaikka koko elämäsi niin se on plussaa, mutta se ei vaikuta perusonnellisuuteesi mitenkään.
Kyse on ehkäpä henkisestä kasvusta ja siitä tietoisuudesta elämä on hyvää ja mielekästä tällä hetkellä. Parisuhteesta onnellisuutta kaipaava tai hakeva on jotain vailla eikä koe elämäänsä täydelliseksi ilman toista ihmistä. En sano, että parisuhdetta kaipaava on huonompi ihminen, vaan sitä että tajuamalla sen, että yksin ollessa voi saavuttaa täydellisen mielenrauhan ja tyytyväisyyden tunteen, johon harvemmin parisuhteessa ikinä pääsee. Tämä oli nyt suollettua tajunnanvirtaa miten itse koen asian. Tiedän mistä puhun, sillä ollut parisuhteessa yli 20 vuotta ja sinkkuna reilusti enemmän.
Mihinkään väkivaltaiseen tai päihdesuhteeseen en jäisi, mutta muutoin koen että huonokin suhde on parempi kuin ei suhdetta ollenkaan.
Olen ollut sinkkuna yli 10 vuotta ja kyllä huonokin suhde voittaa, toki riippuu siitä, miten määritellään huono suhde.
Tämä vain minun mielipiteeni.
Elikkä ennemmin yksin niin kuin monet ja yhä suurin osa ihmisistä on.
Yksin elävät ikääntyneet ovat kamala riesa kun ei niille vain ole viihdyttäjiä niin että kyllä en jaksa noita yksinäisyyttä valittavia ihmisiä vanhoina kun niille ei ole kelvannut kukaan ja sitten omaisten pitäisi viihdyttää koko ajan.