Lue keskustelun säännöt.
Olen vahinkolapsi, enkä ole kiitollinen elämästäni
08.09.2019 |
Kun aina sanotaan, että vahinkolapsi on kiitollinen, jos häntä ei abortoida. En minä ainakaan ole! Ei tämä elämä ole ollut millään lailla niin hienoa, että olisi kannattanut syntyä tänne. Monta kertaa olen toivonut, että äidilläni olisi ollut uskallusta tehdä abortti. Valitettavasti hän uskoi ja kuunteli liikaa isäni sukua ja omaansa.
Nyt olen jo kohta 50-vuotias, ja edelleen on samat ajatukset. Ei se abortoitu sikiö siitä abortista kärsi, kun ei mitään mistään ymmärrä. Itse olisin todellakin jättänyt mieluummin syntymättä.
Kommentit (140)
Minä olen toivottu lapsi mutta monta kertaa olen ajatellut, että miksi minua ei abortoitu. Maailma olisi tuskin mitään menettänyt vaikken olisi syntynytkään.
Muutenkaan en ymmärrä ajattelutapaa, että lasten pitäisi olla vanhemmilleen ikuisesti kiitollinen siitä, että nämä ovat vaivautuneet harrastamaan seksiä ilman ehkäisyä tai ehkäisyn pettäessä jättäneet abortin tekemättä. Viittaan tällä siihen, että lasten pitäisi huolehtia vanhemmistaan. Ei pidä. Poliitikot painostavat ihmisiä tekemään uusia veronmaksajia, joten yhteiskunnan tehtävä on huolehtia vanhuksista. Omat vanhempani, puolison vanhemmat ja puoliso ovat jo haudassa. Olen kirjoittanut hoitotahdokseni, ettei lapsiani saa pakottaa hoitamaan ja huolehtimaan minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harmi, kun kannat mielessäsiolevasi vahinkolapsi. Et sinä mikään vahinkolapsi ole. Äitisi olisi voinut tehdä abortin, muttei tehnyt vaan halusi synnyttää sinut. Meidän maailmassa ei ole vahinkolapsia. Kaikki syntyneet tai leikkauksella saadut lapset ovat toivottuja, sillä maassamme ei ole pakko olla raskaana ja synnyttää. Muistapa se: sinä et ole vahinko.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
Ap
Ei aikuisen tarvitse olla kiitollinen, jos ei kiitollisuutta tunne. Mutta aikuinen on itse vastuussa tunteistaan. Mieti sellaista vaihtoehtoa, että elämäsi voisi tuosta huonontuakin jollain tasolla. Ehkä nykyisessä tilanteessa kuitenkin on sentään jotain kiitollisuuden aihetta jollekin taholle - esim. voisit olla kiitollinen itsellesi, jos olet pysynyt terveenä tai olet tyytyväinen mieheesi / lapsiisi /taloosi /työhösi.
Vierailija kirjoitti:
Harmi, kun kannat mielessäsiolevasi vahinkolapsi. Et sinä mikään vahinkolapsi ole. Äitisi olisi voinut tehdä abortin, muttei tehnyt vaan halusi synnyttää sinut. Meidän maailmassa ei ole vahinkolapsia. Kaikki syntyneet tai leikkauksella saadut lapset ovat toivottuja, sillä maassamme ei ole pakko olla raskaana ja synnyttää. Muistapa se: sinä et ole vahinko.
Entä minä ja sisarukseni, joita isä ei halunnut? Ainoastaan äiti toivoi lapsia, isä oli selvästi pettynyt vanhemmaksi tuloonsa. Ei tullut mukaan edes synnytyksiin, vaikka se oli mahdollista yms.
-3 jne.
Minä olen vahinkolapsi, mikä on täysin eri asia kuin ei-toivottu lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olen tyypillinen 50-luvun vahinkolapsi. Silti olen aina ollut iloinen ja elämänhaluinen, myös onnellinen ja elän näköistäni ja mieleistäni elämää.
On paljon kiitollisuuden aiheita :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
Ap
No, mitäpäs siinä. Se on sinun tapasi ajatella ja kokea. Kai sitä on vaikea muuttaa, jos ei halua.
Moneen asiaan pystyy vaikuttamaan, jos haluaa. Onko lasisi puoliksi tyhjä vai puoliksi täysi?
Mitä sinä haluat?
Masentuneelta kuulostat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Harmi, kun kannat mielessäsiolevasi vahinkolapsi. Et sinä mikään vahinkolapsi ole. Äitisi olisi voinut tehdä abortin, muttei tehnyt vaan halusi synnyttää sinut. Meidän maailmassa ei ole vahinkolapsia. Kaikki syntyneet tai leikkauksella saadut lapset ovat toivottuja, sillä maassamme ei ole pakko olla raskaana ja synnyttää. Muistapa se: sinä et ole vahinko.
Äiti oli alaikäinen saadessaan minut, ja taipui painostuksen alla synnyttämään minut.
Kiitos kuitenkin sanoistasi.
Ap
Masennukseen saattaa sairastua vaikka olisi syntynyt suunnitellustikkin. Itse olen vahinkolapsi myös ja rakastan elämääni. Ei se määrittele minua yhtään mitenkään miten olen saanut alkuni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApEli olisit luultavasti tyytymätön, vaikka olisit syntynyt toivottuna lapsenakin? Tiedätkö, ei sinun tarvitse elää päivääkään enää ellet tahdo. Syntymäsi riippui vanhemmistasi, elämäsi jatkaminen sinusta.
En tiedä. Ehkä minua olisi kuitenkin kohdeltu kauniimmin, jos olisin ollut toivottu, joten kyllä se olisi voinut vaikuttaa ajatuksiini.
Ei minua kaltoinkohdeltu, vanhemmat oli vaan kykenemättömiä tuntemaan rakkautta minua kohtaan. Ei minua pidetty sylissä, lohdutettu tai oltu ylpeitä. Annettiin ruokaa ja vaatteita ja oletettiin, että toimin kuten vanhempani haluavat. Että olen mahdollisimman hiljainen ja näkymätön, jottei olemassaoloani tarvitse huomioida.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApEli olisit luultavasti tyytymätön, vaikka olisit syntynyt toivottuna lapsenakin? Tiedätkö, ei sinun tarvitse elää päivääkään enää ellet tahdo. Syntymäsi riippui vanhemmistasi, elämäsi jatkaminen sinusta.
En tiedä. Ehkä minua olisi kuitenkin kohdeltu kauniimmin, jos olisin ollut toivottu, joten kyllä se olisi voinut vaikuttaa ajatuksiini.
Ei minua kaltoinkohdeltu, vanhemmat oli vaan kykenemättömiä tuntemaan rakkautta minua kohtaan. Ei minua pidetty sylissä, lohdutettu tai oltu ylpeitä. Annettiin ruokaa ja vaatteita ja oletettiin, että toimin kuten vanhempani haluavat. Että olen mahdollisimman hiljainen ja näkymätön, jottei olemassaoloani tarvitse huomioida.
Ap
Tuo nyt on hyvin tyypillistä sen ajan suomalaista kasvatusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApEli olisit luultavasti tyytymätön, vaikka olisit syntynyt toivottuna lapsenakin? Tiedätkö, ei sinun tarvitse elää päivääkään enää ellet tahdo. Syntymäsi riippui vanhemmistasi, elämäsi jatkaminen sinusta.
En tiedä. Ehkä minua olisi kuitenkin kohdeltu kauniimmin, jos olisin ollut toivottu, joten kyllä se olisi voinut vaikuttaa ajatuksiini.
Ei minua kaltoinkohdeltu, vanhemmat oli vaan kykenemättömiä tuntemaan rakkautta minua kohtaan. Ei minua pidetty sylissä, lohdutettu tai oltu ylpeitä. Annettiin ruokaa ja vaatteita ja oletettiin, että toimin kuten vanhempani haluavat. Että olen mahdollisimman hiljainen ja näkymätön, jottei olemassaoloani tarvitse huomioida.
Ap
Oletko päässyt joskus keskustelemaan lapsuudestasi esimerkiksi terapeutin kanssa? Noita asioita olisi hyvä päästä käsittelemään ammattilaisen kanssa, jotta ne eivät enää hallitsisi omaa elämää. Ikävää, että vanhempasi olivat tunnekylmiä. Muista silti, että sinun ei tarvitse enää aikuisena kaiken aikaa pinnistellä yksin, vaan olet avun arvoinen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
Ap
Sitten vika on jossain muussa. Elämänhalussasi yleensä,veikkaan.
Miksi elämästä edes pitäisi olla kiitollinen? Se vain on, sattuman kautta. Turha sillä on stressata.
Ehkä et sitten tarvinnutkaan perhettä, omakotitaloa jne., vaan todelliset tarpeesi ovat jotain muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApEli olisit luultavasti tyytymätön, vaikka olisit syntynyt toivottuna lapsenakin? Tiedätkö, ei sinun tarvitse elää päivääkään enää ellet tahdo. Syntymäsi riippui vanhemmistasi, elämäsi jatkaminen sinusta.
En tiedä. Ehkä minua olisi kuitenkin kohdeltu kauniimmin, jos olisin ollut toivottu, joten kyllä se olisi voinut vaikuttaa ajatuksiini.
Ei minua kaltoinkohdeltu, vanhemmat oli vaan kykenemättömiä tuntemaan rakkautta minua kohtaan. Ei minua pidetty sylissä, lohdutettu tai oltu ylpeitä. Annettiin ruokaa ja vaatteita ja oletettiin, että toimin kuten vanhempani haluavat. Että olen mahdollisimman hiljainen ja näkymätön, jottei olemassaoloani tarvitse huomioida.
ApTuo nyt on hyvin tyypillistä sen ajan suomalaista kasvatusta.
Vähentääkö se jotenkin sen haitallisuutta?
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vahinkolapsi, mikä on täysin eri asia kuin ei-toivottu lapsi.
Niin on. Kun meille tuli vahinkoraskaus heti ensimmäisen lapsen synnyttyä. Emme vieläkään tajua miten. Täysimetin ja meillä oli kondomi ehkäisynä, niin harkitsin aborttia vakavissani. Syntyi kuitenkin rakas lapsi johon minulla on läheisimmät välit kuin muihin lapsiini.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApEli olisit luultavasti tyytymätön, vaikka olisit syntynyt toivottuna lapsenakin? Tiedätkö, ei sinun tarvitse elää päivääkään enää ellet tahdo. Syntymäsi riippui vanhemmistasi, elämäsi jatkaminen sinusta.
En tiedä. Ehkä minua olisi kuitenkin kohdeltu kauniimmin, jos olisin ollut toivottu, joten kyllä se olisi voinut vaikuttaa ajatuksiini.
Ei minua kaltoinkohdeltu, vanhemmat oli vaan kykenemättömiä tuntemaan rakkautta minua kohtaan. Ei minua pidetty sylissä, lohdutettu tai oltu ylpeitä. Annettiin ruokaa ja vaatteita ja oletettiin, että toimin kuten vanhempani haluavat. Että olen mahdollisimman hiljainen ja näkymätön, jottei olemassaoloani tarvitse huomioida.
ApTuo nyt on hyvin tyypillistä sen ajan suomalaista kasvatusta.
Vähentääkö se jotenkin sen haitallisuutta?
Voi kai se lieventää siinä mielessä, että tietää muiden kokeneen ilmapiirin paineessa samaa.
Pskaa, muttei kenenkään yksittäisen vika.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmi, kun kannat mielessäsiolevasi vahinkolapsi. Et sinä mikään vahinkolapsi ole. Äitisi olisi voinut tehdä abortin, muttei tehnyt vaan halusi synnyttää sinut. Meidän maailmassa ei ole vahinkolapsia. Kaikki syntyneet tai leikkauksella saadut lapset ovat toivottuja, sillä maassamme ei ole pakko olla raskaana ja synnyttää. Muistapa se: sinä et ole vahinko.
Äiti oli alaikäinen saadessaan minut, ja taipui painostuksen alla synnyttämään minut.
Kiitos kuitenkin sanoistasi.
Ap
No eikö hän synnyttänyt muitakin lapsia samalle miehelle? Kai teidän elämässänne oli jotain muutakin kuin kulissit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMiksi olet elämääsi tyytymätön? Mikä oikein on pielessä? Onko sinulla pitkäaikainen krooninen masennus, jota ei ole hoidettu?
Joskus olen miettinyt, olisinko ehkä masentunut? Jaksan kuitenkin käydä töissä ja tehdä kotonakin jotakin joten en usko. Enkä ole halukas menemään juttelemaan kellekään. Yhden kerran koitin käydä, mutta se aiheutti niin paljon ahdistusta ettei ole minun juttu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMiksi olet elämääsi tyytymätön? Mikä oikein on pielessä? Onko sinulla pitkäaikainen krooninen masennus, jota ei ole hoidettu?
Joskus olen miettinyt, olisinko ehkä masentunut? Jaksan kuitenkin käydä töissä ja tehdä kotonakin jotakin joten en usko. Enkä ole halukas menemään juttelemaan kellekään. Yhden kerran koitin käydä, mutta se aiheutti niin paljon ahdistusta ettei ole minun juttu.
Ap
Tee netin masennustesti. Monilla pitkittyneestä masennuksesta kärsivillä on hyvä toimintakyky, vaikka masennus laskeekin elämänlaatua. Ihminen ikään kuin sopeutuu elämään masennuksen kanssa, kun ei muusta tiedä. Auttajia on monen tasoisia. Kokeile jos nyt löytyisi sopivampi ja sinulla olisi enemmän voimia asioiden työstämiseen. Sinulla ei ole sen suhteen pahemmin hävittävää, vaan paljon voitettavaa.
Nykyään on tosi vaikea päästä terapiaan, kerrotko, miten apua voisi hakea?