Lue keskustelun säännöt.
Olen vahinkolapsi, enkä ole kiitollinen elämästäni
08.09.2019 |
Kun aina sanotaan, että vahinkolapsi on kiitollinen, jos häntä ei abortoida. En minä ainakaan ole! Ei tämä elämä ole ollut millään lailla niin hienoa, että olisi kannattanut syntyä tänne. Monta kertaa olen toivonut, että äidilläni olisi ollut uskallusta tehdä abortti. Valitettavasti hän uskoi ja kuunteli liikaa isäni sukua ja omaansa.
Nyt olen jo kohta 50-vuotias, ja edelleen on samat ajatukset. Ei se abortoitu sikiö siitä abortista kärsi, kun ei mitään mistään ymmärrä. Itse olisin todellakin jättänyt mieluummin syntymättä.
Kommentit (140)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
Ap
Taisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
Ap
Oletatko omien lastesi olevan sinulle kiitollisia syntymästään?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApTaisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Aivan! Ymmärsit täydellisesti, mitä tarkoitan. Osasit vaan sanoa en paljon paremmin kun minä :)
Periaatteessa elämäni on siis ihan tavallista, sellaista mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Mutta mieluummin olisin jättänyt syntymättä ja välttynyt kaikelta mitä elämään kuuluu. Koska, ei tämä nyt NIIN mahtavaa ole että se loppujen lopuksi kannattaisi.
Voi olla tabu, koska suurin osa on sitä mieltä, että olen katkera ja masentunut. Omasta mielestäni en ole, vaikka joskus olen pohtinut, voisinko olla. Tuskin kuitenkaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApOletatko omien lastesi olevan sinulle kiitollisia syntymästään?
Ei tarvitse olettaa, he ovat täysi-ikäisiä ja olemme puhuneet asiasta. Kyllä, he ovat iloisia, että ovat syntyneet. Eivät ole perineet minun ajatusmaailmaani.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApTaisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Aivan! Ymmärsit täydellisesti, mitä tarkoitan. Osasit vaan sanoa en paljon paremmin kun minä :)
Periaatteessa elämäni on siis ihan tavallista, sellaista mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Mutta mieluummin olisin jättänyt syntymättä ja välttynyt kaikelta mitä elämään kuuluu. Koska, ei tämä nyt NIIN mahtavaa ole että se loppujen lopuksi kannattaisi.
Voi olla tabu, koska suurin osa on sitä mieltä, että olen katkera ja masentunut. Omasta mielestäni en ole, vaikka joskus olen pohtinut, voisinko olla. Tuskin kuitenkaan.
Ap
Kyllä olet, koska et nauti mistään. Et vaikuta tuntevan mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApTaisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Aivan! Ymmärsit täydellisesti, mitä tarkoitan. Osasit vaan sanoa en paljon paremmin kun minä :)
Periaatteessa elämäni on siis ihan tavallista, sellaista mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Mutta mieluummin olisin jättänyt syntymättä ja välttynyt kaikelta mitä elämään kuuluu. Koska, ei tämä nyt NIIN mahtavaa ole että se loppujen lopuksi kannattaisi.
Voi olla tabu, koska suurin osa on sitä mieltä, että olen katkera ja masentunut. Omasta mielestäni en ole, vaikka joskus olen pohtinut, voisinko olla. Tuskin kuitenkaan.
ApKyllä olet, koska et nauti mistään. Et vaikuta tuntevan mitään.
En vaikuta tuntevan mitään, koska en tunne kiitollisuutta? Tunnen kuitenkin paljon muita tunteita. Kiitollisuusko se ratkaisee?
Ap
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vahinkolapsi, mikä on täysin eri asia kuin ei-toivottu lapsi.
Olin täysin suunniteltu, mutta mm.lapsellisten vanhempien elämänhallinnan puutteen vuoksi minua kohdeltiin lopulta kuin koiranp:tä. Silti äitini on väittänyt pitäneensä minusta eniten.
Eli asiat ei aina ole niin suoraviivaisia. Oma esikoislapseni oli "harkittu vahinko," ja todella toivottu ilman oman lapsuuteni taakkoja. Toivottavasti en ole kehittänyt hänelle uusiakaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApTaisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Aivan! Ymmärsit täydellisesti, mitä tarkoitan. Osasit vaan sanoa en paljon paremmin kun minä :)
Periaatteessa elämäni on siis ihan tavallista, sellaista mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Mutta mieluummin olisin jättänyt syntymättä ja välttynyt kaikelta mitä elämään kuuluu. Koska, ei tämä nyt NIIN mahtavaa ole että se loppujen lopuksi kannattaisi.
Voi olla tabu, koska suurin osa on sitä mieltä, että olen katkera ja masentunut. Omasta mielestäni en ole, vaikka joskus olen pohtinut, voisinko olla. Tuskin kuitenkaan.
ApKyllä olet, koska et nauti mistään. Et vaikuta tuntevan mitään.
En vaikuta tuntevan mitään, koska en tunne kiitollisuutta? Tunnen kuitenkin paljon muita tunteita. Kiitollisuusko se ratkaisee?
Ap
Ymmärsit väärin. Miksi elämänhalun puutteesi kieppuu noin vahvasti kiitollisuuden ympärillä?
Siinäpä sitä olisi selvittämistä. Tunnut kantavan ahdistusta siitä, ettet ole jatkuvasti nöyrä johonkin päin ja nauti ns. tyhjästä. Niinpä et nauti oikein mistään.
Olisiko aika ottaa elämä omiin käsiin ja miettiä, mitä todella tarvitset ja mistä saat aitoa iloa?
Tunsin teininä moniongelmaisen tytön jolla oli asenne ettei millään ole väliä koska hänen elämänsä pilattiin kun äiti ei tehnyt aborttia. Muistaakseni äitinsä oli teiniäiti ja tyttö oli ollut mummon kasvatettavana , mummolla oli ollut alko-ongelma ja mummon mieskaveri oli sitten käyttänyt se"""i hyväksi. Olin 20v kun kuulin tämän tytön tehneen lopullisen ratkaisun, oli kiivennyt juomaan viinaa tornitalon jossa asunut lapsuutensa katolle ja hypännyt. Tai pudonnut, mihin en kyllä usko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen puoliksi vahinkolapsi. Toinen vanhemmistani halusi lapsia, toinen ei. Elämäni on ihan hyvää muuten, mutta vihaan vanhempiani. Heidän kanssaan kasvaminen toimimattomassa perheessä on jättänyt rajut jäljet mielenterveyteeni. Pitkästä terapiasta huolimatta olen yhä ahdistunut.
Anna kun arvaan...äitisi halusi leikkiä kotia?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApTaisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Aivan! Ymmärsit täydellisesti, mitä tarkoitan. Osasit vaan sanoa en paljon paremmin kun minä :)
Periaatteessa elämäni on siis ihan tavallista, sellaista mitä ihmiset yleensä tavoittelevat. Mutta mieluummin olisin jättänyt syntymättä ja välttynyt kaikelta mitä elämään kuuluu. Koska, ei tämä nyt NIIN mahtavaa ole että se loppujen lopuksi kannattaisi.
Voi olla tabu, koska suurin osa on sitä mieltä, että olen katkera ja masentunut. Omasta mielestäni en ole, vaikka joskus olen pohtinut, voisinko olla. Tuskin kuitenkaan.
Ap
Mikä saa sinut häpeämään masennustasi siinä määrin, ettet uskalla myöntää sitä itsellesi ja hakea apua pahaan oloosi? Pidätkö itseäsi niin vähäpätöisenä, ettet usko että sinua kannattaa auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApOletatko omien lastesi olevan sinulle kiitollisia syntymästään?
Ei tarvitse olettaa, he ovat täysi-ikäisiä ja olemme puhuneet asiasta. Kyllä, he ovat iloisia, että ovat syntyneet. Eivät ole perineet minun ajatusmaailmaani.
Ap
Hienoa, mielenterveysongelmat eivät poikkeuksellisesti ole teillä perheessä siirtyneet eteenpäin. Usein hoitamaton masennus periytyy lapsillekin. Tai sitten lapsesi esittävät reippaita, koska eivät halua kuormittaa masentunutta vanhempaansa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApTaisit osua tabuaiheeseen.
Luulen ymmärtäväni, mitä tarkoitat. Elämä ei ole kaiken sen ponnistelun arvoista, mitä elämä ylipäätään aina vaatii. Siis vaikka asiat olisivatkin periaatteessa hyvin.
Jos olisin voinut valita, niin olisin valinnut olla syntymättä. Vaikka siis periaatteessa elämäni on toiveideni mukaista, enkä ole katkera tai itsetuhoinen. Kunhan vaan totean.
Mikä saa sinut pysyttelemään hengissä päivästä toiseen, jollet kerran koe elämääsi mielekkääksi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä olin vahinkolapsi ja koiraakin alempana kotona. Kerran eräs uskovainen ihminen tuli sanomaan että syntymäni oli osa jumalan suunnitelmaa, kysyin millainen sadisti suunnittelee lapselle elämän jossa tämä on vihattu, hakattu, nälissään ja peloissaan. Koettaa it saria ekan kerran 11-vuotiaana. Meni jeesustelija mykäksi ja totesin että sitähän minäkin. Kun isä kuoli en mennyt hautajaisiin, jälkeenpäin kävin sylkemässä ja tallomassa kukat. Kun äiti kuolee teen saman. Äitiin minulla ei ole mitään yhteyttä, osoite ja puhelinnumero ovat salaisia koska äiti on sai päähänsä että olen velvollinen rupeamaan hoitajaksi koska olen verisukulainen.
Vuonna 1978 naimisissa oleva nainenkin olisi varmasti saanut keskeytyksen jos olisi kovasti yrittänyt. Mutta synnytti mielummin lapsen jota ei edes teeskennellyt halunneensa. Miehelle joka ei myöskään halunnut lasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen puoliksi vahinkolapsi. Toinen vanhemmistani halusi lapsia, toinen ei. Elämäni on ihan hyvää muuten, mutta vihaan vanhempiani. Heidän kanssaan kasvaminen toimimattomassa perheessä on jättänyt rajut jäljet mielenterveyteeni. Pitkästä terapiasta huolimatta olen yhä ahdistunut.
Anna kun arvaan...äitisi halusi leikkiä kotia?
Itse asiassa isäni kertoo halunneensa niin vimmaisesti suhteeseen äitini kanssa, että jopa stalkkasi häntä ja lähestyi tuloksetta moneen otteeseen. En tiedä mitä ovat aikanaan mistäkin miettineet, kun en ole ollut paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApOletatko omien lastesi olevan sinulle kiitollisia syntymästään?
Ei tarvitse olettaa, he ovat täysi-ikäisiä ja olemme puhuneet asiasta. Kyllä, he ovat iloisia, että ovat syntyneet. Eivät ole perineet minun ajatusmaailmaani.
ApHienoa, mielenterveysongelmat eivät poikkeuksellisesti ole teillä perheessä siirtyneet eteenpäin. Usein hoitamaton masennus periytyy lapsillekin. Tai sitten lapsesi esittävät reippaita, koska eivät halua kuormittaa masentunutta vanhempaansa...
Aika jännä. Jos joku on sitä mieltä, että elämä ylipäätään ei ole sen vaatiman ponnistelun arvoista, niin silloin tuon henkilön täytyy olla vakavasti ja pitkäaikaisesti masentunut, niinkö? Terve ihminenkö ei voi olla tuota mieltä?
Toivottavasti et ole psykiatri, psykologi tai edes psykiartian alan sairaanhoitaja. Medikalisoit ihmisten mielipiteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mieheni on vahinkolapsi siinä mielessä ettei vanhempaan sisarukseen ole ikäeroa kuin vähän alle vuosi.
Äitinsä on aina pitänyt vanhimman puolia ja lellinyt samalla kertoen mieheni olleen vahinko.
Mieheni luonne on kiltti jopa alistuva, mutta vanhempi veli on narsistin piirteitä omaava eikä ikinä ole ottanut toisia huomioon vaan jopa varastanut mieheltäni rahaakin.
Anoppi ei saa tältä vanhemmalta rakkaalta lapselta apua mitä nyt tarvitsee, mutta nyt kelpaa mieheni apu jota oikeastaan pidetään itsestään selvyytenä.
Millainen ihminen kertoo julkisesti lapsensa olevan vahinko ja mitä se tekee lapsen itsetunnolleHenkisesti erittäin kypsymätön ihminen. Olin ala-asteella, kun isäni kertoi ettei hän oikeastaan koskaan olisi halunnut lapsia. Silti hän hankki niitä monta äitini kanssa, koska vanhempani eivät osanneet keskustella mistään. Ok, yksi ei-toivottu lapsi voisi olla vahinko, mutta monta kertoo siitä, että ihmisen elämänhallinta on täysin kuralla. Ei vain jaksa välittää mistään ja elämä menee aivan ajopuuna. Tätä tyytymättömyyttä sitten vielä valittaa lapsilleen syyllistäen heitä omasta olemassaolostaan. Täysin paska isä!
-3
Mulla samaa, ikää 37v. Abortti tai adoptio ei tullut maaseudulla 80-luvun alussa kysymykseenkään, joten minut oli pakko pitää ja vanhempien oli mentävä naimisiin. Olivat vielä tosi nuoria vanhemmiksi.
Silti piti pykätä 2 lisää, kun mistään ei puhuttu ja iskän piti saada vedellä paljaaltaan seurauksista riippumatta ja minulla ei ole mitään käsitystä miksei äiti hankkinut pillereitä (tosin näin aikuisena huomaan, että äiti on höntti, ei saa hoidettua loogisia asioita fiksusti kuten laskut maksetaan eräpäivänä tai sovitaan uudesta eräpäivästä).
Isä jaksoi aina vinkua kotona sitä miten elämä on pilalla, miten on pakotettu naimisiin, miten lähtisi heti lätkimään jos meitä pentuja ei olisi.
Ja silti piti pykätä 2 lisää...!
Joo, en ole hirveän kiitollinen tällaisesta "perheestä". Isä tietysti nyt vanhuksena kitisee sitä, kun kiittämättömät lapset eivät pidä yhteyttä tai ei kelpaa käydä kylässä, ylpeitä niistä on tullut.
Itsessään ei edelleenkään ole mitään vikaa eikä syytä-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApOletatko omien lastesi olevan sinulle kiitollisia syntymästään?
Ei tarvitse olettaa, he ovat täysi-ikäisiä ja olemme puhuneet asiasta. Kyllä, he ovat iloisia, että ovat syntyneet. Eivät ole perineet minun ajatusmaailmaani.
ApHienoa, mielenterveysongelmat eivät poikkeuksellisesti ole teillä perheessä siirtyneet eteenpäin. Usein hoitamaton masennus periytyy lapsillekin. Tai sitten lapsesi esittävät reippaita, koska eivät halua kuormittaa masentunutta vanhempaansa...
Aika jännä. Jos joku on sitä mieltä, että elämä ylipäätään ei ole sen vaatiman ponnistelun arvoista, niin silloin tuon henkilön täytyy olla vakavasti ja pitkäaikaisesti masentunut, niinkö? Terve ihminenkö ei voi olla tuota mieltä?
Toivottavasti et ole psykiatri, psykologi tai edes psykiartian alan sairaanhoitaja. Medikalisoit ihmisten mielipiteitä.
Masennuksen oireet tunnistetaan usein huonosti. Pitkäaikainen mielialan lasku on eräs niistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Surullista. Olla 50-v ja viettänyt koko elämänsä katkerana. Et ehkä ole vastuussa elämäsi alkamisesta etkä lapsuutesi oloista, mutta about 30-35 vuotta sulla on ollut aikaa ja mahdollisuuksua vaikuttaa ihan itse omaan elämääsi.
Lapsuuteni oli hyvä, vanhempani ovat elossa ja edelleen naimisissa. Minulla on sisaruksia, omia lapsia, oma talo, vakituinen työpaikka jo 20 vuotta ja olen ollut mieheni kanssa yli 20 vuotta.
Siltikään en ole kiitollinen elämästäni. En oikein ymmärrä, miksi pitäisi olla? Kuten sanoin, ei tämä elämä niin hienoa ole.
ApMinkä pitäisi olla toisin, jotta kokisit elämäsi olevan hienoa?
En usko, että elämä olisi mielestäni hienoa missään olosuhteissa. Tahdoin tuoda ilmi, ettei suinkaan kaikki ihmiset ole vanhemmilleen kiitollisia syntymästään, kuten usein näytetään kuvittelevan.
ApOletatko omien lastesi olevan sinulle kiitollisia syntymästään?
Ei tarvitse olettaa, he ovat täysi-ikäisiä ja olemme puhuneet asiasta. Kyllä, he ovat iloisia, että ovat syntyneet. Eivät ole perineet minun ajatusmaailmaani.
ApHienoa, mielenterveysongelmat eivät poikkeuksellisesti ole teillä perheessä siirtyneet eteenpäin. Usein hoitamaton masennus periytyy lapsillekin. Tai sitten lapsesi esittävät reippaita, koska eivät halua kuormittaa masentunutta vanhempaansa...
Aika jännä. Jos joku on sitä mieltä, että elämä ylipäätään ei ole sen vaatiman ponnistelun arvoista, niin silloin tuon henkilön täytyy olla vakavasti ja pitkäaikaisesti masentunut, niinkö? Terve ihminenkö ei voi olla tuota mieltä?
Toivottavasti et ole psykiatri, psykologi tai edes psykiartian alan sairaanhoitaja. Medikalisoit ihmisten mielipiteitä.
Miksi välittäisin mielipiteestäsi? Itsepä olet valinnut tietoisesti elää onnettomana ilman edes yritystä hakea apua ongelmiisi. En minä siitä kärsi, vaan sinä ja läheisesi.
Masennusta on monentasoista, ja sinulla on selvästi jonkinlainen ja pitkittynyt. Voit olla myös dystyyminen ihminen, eli mielihyväkokemusta ei synny mistään.
En ole psykiatri, mutta elämänlaadun nimissä suosittelen lähtemään uudelleen tutkimuksiin. Olisi hyvä tehdä jonkilainen tutkimus tai kartoitus. Ehkä hyötyisit lääkityksestä, ehkä terapiasta.