Lue keskustelun säännöt.
Olen nelikymppinen ja en ole saanut lapsia, miten täyttää elämässä tyhjyydentunne?
07.09.2019 |
Miten olet päässyt eteenpäin vastaavassa tilanteessa?
Koen, että mikään ei ole oikein tärkeää minulle, ei työ, ei harrastukset. Kuolla en halua, mutta elämisessä ei ole mitään järkeä.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä 40v mies jota uhkaa sama kohtalo. Mulla on olo että edes jos saisin parisuhteen saman kohtalon kokeneen naisen kanssa. Sekään ei täytä tyhjyyttä eikä riitä lohduksi. Tulevaisuuden Suomessa taitaa olla yllin kyllin katkeria lapsettomia sinkkuja. Jollekin velalle oli sanottu "et tarvitse kun päiväsi päättyvät hautakiviä kun ei ole ketään muistelemassa sinua". Toi on aika pysäyttävästi sanottu. Mutta ei tolla ole väliä. Sen sijaan yksinäinen vanhuus pelottaa.
Mitä pysäyttävää tuossa on? Minusta on pikemminkin pelottavaa, että lapsia tehdään yksinäisen vanhuuden tai muistelemisen takia. Molemmat aika itsekkäitä ajatuksia, eikä lapsien saaminen ehkäise kumpaakaan. Lasten puolesta toivoisi, ettei kukaan hanki lapsia sen vuoksi ettei tarvitse olla yksinäinen. Se läheisriippuvuus näkyy herkästi, eikä yksikään lapsi ole pakotettu olemaan läheinen vanhempansa kanssa.
Yhtä pelottavaa on ottaa ystävä, puoliso tai koira, jottei olisi yksin ja saisi muistoja. Mikä muu syy perheen hankkimiseen on? Ne jotka haluavat olla yksin, eivät hanki perhettä.
Olisiko se ero siinä, että puoliso ja ystävä ovat aikuisia ihmisiä, jotka ovat kykeneviä arvioimaan pari/ystävyyssuhteensa tilaa. Harvempi viihtyy takertuvan ihmisen seurassa. Lemmikki on eläin. Lapsi on riippuvainen vanhempansa kyvyistä kasvattaa hänet niin, etteivät omat pelot mm. siitä yksinjäämisestä näy, vaikkapa syyllistämisen muodossa. Lapset eivät myöskään vie riskiä yksinäisyydestä. Nykyisin muutetaan yhä kauemmas kotipaikkakunnalta, ja aikuistumiseen kuuluu myös se tietynlainen irrottautuminen lapsuudenperheestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä 40v mies jota uhkaa sama kohtalo. Mulla on olo että edes jos saisin parisuhteen saman kohtalon kokeneen naisen kanssa. Sekään ei täytä tyhjyyttä eikä riitä lohduksi. Tulevaisuuden Suomessa taitaa olla yllin kyllin katkeria lapsettomia sinkkuja. Jollekin velalle oli sanottu "et tarvitse kun päiväsi päättyvät hautakiviä kun ei ole ketään muistelemassa sinua". Toi on aika pysäyttävästi sanottu. Mutta ei tolla ole väliä. Sen sijaan yksinäinen vanhuus pelottaa.
Mitä pysäyttävää tuossa on? Minusta on pikemminkin pelottavaa, että lapsia tehdään yksinäisen vanhuuden tai muistelemisen takia. Molemmat aika itsekkäitä ajatuksia, eikä lapsien saaminen ehkäise kumpaakaan. Lasten puolesta toivoisi, ettei kukaan hanki lapsia sen vuoksi ettei tarvitse olla yksinäinen. Se läheisriippuvuus näkyy herkästi, eikä yksikään lapsi ole pakotettu olemaan läheinen vanhempansa kanssa.
Yhtä pelottavaa on ottaa ystävä, puoliso tai koira, jottei olisi yksin ja saisi muistoja. Mikä muu syy perheen hankkimiseen on? Ne jotka haluavat olla yksin, eivät hanki perhettä.
Minusta on lapsellista ajattelua sanoa että aikuisella ei ole velvollisuuksia. Lapsettomallakin on velvollisuus vanhempiaan ja isovanhempiaan kohtaan jos nämä vielä elävät. Lapsia saaneilla on velvollisuus vielä lapsiaan kohtaa. Ainoastaan lapsilla ei ole velvollisuuksia. On vain syntynyt harhakuva että nämä ikivanhat sukulaisuuteen perustuvat velvollisuudet olisivat kadonneet.
No tyhjää se on lapsia tehneelläkn eli älä huoli.
Tyhjyydentunne on erittäin huono peruste hankkia lapsia.
Kenenkään elämän/olemassaolon pointti ei voi olla poistaa sinun tyhjyyttäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että asioilla on tarkoitus. Jos jää lapsettomaksi, sille on jokin syy.
Myös jos haluaa lasta niin, että se on elämän ainoa päämäärä, se ei ole oikea tie. Jos haluaa liikaa jotain asiaa, silloin motiivit eivät ole oikeat. Moni sanoo lapsista tai kumppanin löytämisestä niin, että uusi ihminen astui silloin elämään, kun oli luopunut haaveista.
Tavallaan oli kypsynyt ajatukseen, että välttämättä ei saa sitä, mitä etsii.Ymmärrän sen, kuinka syvältä lapsettomuus riipaisee joitain ihmisiä. En vähättele heidän tunteitaan tai kokemuksiaan. Kaikilla ihmisillä on jotain, se pitää muistaa. Kaikki eivät vain tee asioistaan numeroa.
Nuorempana ystävälläni oli hyvä parisuhde ja hän puhui lapsen hankkimisesta. Minulla oli pitkäaikainen sairaus, olin voinut puoli vuotta huonosti. Olin myös yksin.
Keskustelimme lapsista illanvietossa ja olin siihen vain, että kyllä niitä tulee, kun on aika. Ystäväni kävi siihen jankkaamaan, että et nyt ollenkaan ymmärrä, kuinka iso asia tämä on, ja kuinka koko homma olisi voinut kaatua. Olin aika hiljaa siinä, koska koin, että elämäni oli jo kaatunut ja olin surullinen.
Minusta lapsettomuudesta meuhkaaminen on hiukan itsekästä, jos on muut asiat hyvin elämässä.Minusta tuossa oli "kaverin meuhkaamisessa" oli kysymys siitä, että mitätöit hänen tunteensa.
Miksi kärsimyksiä pitää vertailla? Miksi vähemmän "menettänyt" ei saa surra omaa menetystään? Jos sinulta kuolee yksi lapsi ja minulta kaksoset, sinä et saa kertoa surustasi, koska olet menettänyt vähemmän? Tai käden murtanut ei saa hakea apua, koska jollain on murtunut jalka?
Minusta toisten tunteiden mitätöinti sen perusteella, että itsellä on asiat huonommin, on itsekästä ja epäempaattista.
Päinvastoin. Minua ärsytti, että hän oli sitä mieltä, että hänen lapsiasiansa oli maailman suurin ongelma. ”Ymmärrätkö, että meidän lapsen hankkiminen olisi voinut kaatua tähän...” ”Sä et nyt tajua, kuinka iso juttu tämä on..,” ”Koko meidän parisuhde...”
Muilla ihmisillä on myös ongelmia, mutta niistä ei meuhkata. Todellisuudessa lapsettomalla pariskunnalla on asiat kuitenkin usein ihan hyvin, jos on hyvä parisuhde ja talous kunnossa lasta varten.
Tuolloin olin menettänyt työpaikan, terveyden ja kaikkea muuta.
Myös toisen kerran olen törmännyt lapsettomaan naiseen, joka sai kilarit siitä, kun kysyin samassa pöydässä olevalta toiselta naiselta, onko hänellä lapsia. Olin yhdellä kurssilla ja emme oikeastaan tunteneet toisiamme. Siis tästä kysymyksestä tämä nainen sai raivarin, kuinka kehtaan kysyä tuollaista, jos olisin HÄNELTÄ kysynyt, hän olisi suuttunut. Tuo on niin henkilökohtainen kysymys, että on törkeää kysyä sellaista. Kuuntelin hiljaa ja katsoin tuota pahoinvoivaa ja aggressiivista naista. Parempi, ettei ollut saanut lasta, kun mielenterveyskin oli heikoissa kantimissa.Lapsettomien valituksissa ärsyttää juuri tuo, että heillä on usein monet asiat hyvin: on parisuhde, työt, hyvä asunto yms.
Ja sitten siitä tehdään se maailman suurin ongelma, kun ei ole lasta.
Muillakin ihmisillä on ongelmia, mutta eipä niitä usein viitsi tuoda esiin.
Tämä!! Lapseton ystäväni ei edes ymmärrä (tai halua ymmärtää) kun piehtaroi omassa kärsimyksessään. Tavallaan ei näe mitään muuta kuin tämän ongelman. Viis muista ja muiden ongelmista, hän on lapseton 44 v nainen. Olen yrittänyt sanoa ettei tämä vanhemmuus 3 lapsen äitinä ole aina herkkua, se vastuu ym mitä se tuo tullessaan.
Kyllä se onni lähtee ihmisestä itsestään kuitenkin, pitää nauttia asioista joita jo on.
T. 110
Vierailija kirjoitti:
Tyhjyydentunne on erittäin huono peruste hankkia lapsia.
Kenenkään elämän/olemassaolon pointti ei voi olla poistaa sinun tyhjyyttäsi.
Lapsen hankinta on aina itsekästä koska se vaatii tietoista toimintaa. Täällä viljellään jostain yliopistonkahvilasta opittua saivartelua. Valtioon ja viranomaisiinko ihmisen lojaalius pitäisi suuntautua. Näillä saivartelijoilla sosialistinen 30-luvun totalitaristisiin ajatuksiin pohjaava hyvinvointivaltio on korvannut perhesiteet. Aivan samaa Valtion palvonnan ideologiaa edustavat nämä ilmastonmuutoksesta ahdistujat jotka kehottavat hankkimaa yhden lapsen vähemmän. Kristinuskon Jumalan on näillä ihmisillä korvannut vihreäideologinen uskonto jossa palvotaan äitimaata.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö se ole toisen ihmisen hyväksikäyttöä, että täyttää omaa tyhjyydentunnettaan "tekemällä" toisen ihmisen sitä täyttämään!? Onhan tosin ns. luonollista haluta lasta, varsinkin jos ympärillä on lapsia saavia / saaneita, joihin verrata.
Itselläni ei ole, eikä enää tulekaan. Syynä vain se, ettei ole tarpeeksi mieluisaa kumppania = miestä löytynyt. Olisi varmaan löytynyt, jos perheen perustamisen halu olisi ollut vahvempi. Varmaan olen jossain määrin vältellyt lapsiperheiden seuraa, ettei ole tarvinnut tuntea vaille jäämEikö se ole toisen ihmisen hyväksikäyttöä, että täyttää omaa tyhjyydentunnettaan "tekemällä" toisen ihmisen sitä täyttämään!? Onhan tosin ns. luonollista haluta lasta, varsinkin jos ympärillä on lapsia saavia / saaneita, joihin verrata.
Itselläni ei ole, eikä enää tulekaan. Syynä vain se, ettei ole tarpeeksi mieluisaa kumppania = miestä löytynyt. Olisi varmaan löytynyt, jos perheen perustamisen halu olisi ollut vahvempi. Varmaan olen jossain määrin vältellyt lapsiperheiden seuraa, ettei ole tarvinnut tuntea vaille jäämisen ja alemmuuden tunnetta tässä asiassa.
Nyt, eläkeikäisenä, olen kyllä aika paljon yksi, mutta tykkään elämästä! Nautin siitä, ettei tarvitse raahautua töihin eikä (juuri) kukaan ole vaatimassa mitään. On ystäviä ja harrastuksia. Ei ole aikuisia lapsia eikä lastenlapsia, joista pitäisi olla huolissaan.... Olen varma, että heillä olisi paljon huolia ja vaikeuksia! Enkä ole ihan varma, että heistä olisi paljonkaan apua sitten kun olen tosi vanha ja tarvitsen apua. Ja nykyäänhän lapsen tekemättä jättäminen on suuri hyvä teko ilmastolisen ja alemmuuden tunnetta tässä asiassa.
Nyt, eläkeikäisenä, olen kyllä aika paljon yksi, mutta tykkään elämästä! Nautin siitä, ettei tarvitse raahautua töihin eikä (juuri) kukaan ole vaatimassa mitään. On ystäviä ja harrastuksia. Ei ole aikuisia lapsia eikä lastenlapsia, joista pitäisi olla huolissaan.... Olen varma, että heillä olisi paljon huolia ja vaikeuksia! Enkä ole ihan varma, että heistä olisi paljonkaan apua sitten kun olen tosi vanha ja tarvitsen apua. Ja nykyäänhän lapsen tekemättä jättäminen on suuri hyvä teko ilmastolle...!
Valita aiempaa sekavaa viestiä, tässö selvempi versio:
Eikö se ole toisen ihmisen hyväksikäyttöä, että täyttää omaa tyhjyydentunnettaan "tekemällä" toisen ihmisen sitä täyttämään!? Onhan tosin ns. luonollista haluta lasta, varsinkin jos ympärillä on lapsia saavia / saaneita, joihin verrata.
Itselläni ei ole, eikä enää tulekaan. Syynä vain se, ettei ole tarpeeksi mieluisaa kumppania = miestä löytynyt. Olisi varmaan löytynyt, jos perheen perustamisen halu olisi ollut vahvempi. Varmaan olen jossain määrin vältellyt lapsiperheiden seuraa, ettei ole tarvinnut tuntea vaille jäämisen ja alemmuuden tunnetta tässä asiassa.
Nyt, eläkeikäisenä, olen kyllä aika paljon yksi, mutta tykkään elämästä! Nautin siitä, ettei tarvitse raahautua töihin eikä (juuri) kukaan ole vaatimassa mitään. On ystäviä ja harrastuksia. Ei ole aikuisia lapsia eikä lastenlapsia, joista pitäisi olla huolissaan.... Olen varma, että heillä olisi paljon huolia ja vaikeuksia! Enkä ole ihan varma, että heistä olisi paljonkaan apua sitten kun olen tosi vanha ja tarvitsen apua. Ja nykyäänhän lapsen tekemättä jättäminen on suuri hyvä teko ilmastolle...!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minä olen ap:n ikäinen, enkä tunne tyhjyyttä tuosta lapsettomuudesta. Olisin surkea vanhempi, kun viihdyn yksin parhaiten. Enkä ole koskaan halunnut lapsia. Surettaa vaan muut asiat, kuten etten ole matkustellut.
Olin aina halunnut lapsia ja sokeasti luottanut siihen, että oikea mies vielä tulee vastaan sopivaan aikaan. No, ei tullut, tuli paljon muuta mikä täytti elämän ja vei mukanaan loputkin rakenteet.
En todellakaan hankkisi lasta tietoisesti yksin enkä etenkään elämäntilanteeseen, jossa olen totaalisen yksin, vailla lähisukua, jolloin olisin lapsen ainoa sukulainen. Ei isää, sisaruksia, serkkuja, tätejä, enoja, isovanhempia jne. Olisi ollut täysin vastuutonta hankkia lapsi itsekkäästi itselleni.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olin aina halunnut lapsia ja sokeasti luottanut siihen, että oikea mies vielä tulee vastaan sopivaan aikaan. No, ei tullut, tuli paljon muuta mikä täytti elämän ja vei mukanaan loputkin rakenteet.
En todellakaan hankkisi lasta tietoisesti yksin enkä etenkään elämäntilanteeseen, jossa olen totaalisen yksin, vailla lähisukua, jolloin olisin lapsen ainoa sukulainen. Ei isää, sisaruksia, serkkuja, tätejä, enoja, isovanhempia jne. Olisi ollut täysin vastuutonta hankkia lapsi itsekkäästi itselleni.
Tietyssä vaiheessa on parasta hyväksyä faktat ja keskittyä muihin asioihin kuten sinä.
Olen kahden lapsen äiti. Totta on se, että lapset ehkä täyttävät jokusen vuoden elämän hyvin tehokkaasti kaikella puuhalla, mutta loppujen lopuksi oma elämä on silti oma elämä. Kaikkien elämään varmasti mahtuu kaikenlaisia kausia ja erilaisia ongelmia.
Toisaalta tuntuu jotenkin vähättelyltä kuitata lapsettomuuden tuska pelkkänä tavallisena elämänkriisinä tai jollain harrastuksen hankkimisella. Koska kyllä lapset kuitenkin ovat paljon isompi asia kuin se kotityö tai huolehtiminen mikä heistä tulee, muutakin kuin äitienpäiväkortti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koira?
Tukiperhetoiminta? Paljon on varmasti apuakaipaavia perheitä...
Olen seurannut aktiivisuusrannekkeen hankinnan myötä kuukautiskierrosta myös hedelmällistä aikaa ja todennut tunteen olevan pitkälti hormoniperäinen. Pahin tuska lapsettomuudesta ja miehettömyydestä osuu hedelmälliseen aikaan eli biologinen kello ja ihmisen suvunjatkamisvaisto yrittää kaikkensa, vaikka järjen osalta tässä iässä onkin jo antanut periksi.
Lähde vapaaehtoiseksi viikonloppuperheeksi! Itse toimin tällaisena. Minulla on yhteysperhe, jonka toinen vanhempi kuoli pari vuotta sitten ja yh-vanhemmalla ei ole turvaverkkoa. Lapset tulee luokseni kerran kuukaudessa viikonlopuksi jotta vanhempi saa omaa rauhaa.
Vierailija kirjoitti:
Ystävät ja ihmissuhteet - onko elämässäsi ne?
Jos elää erittäin vanhaksi, ystävyydet väkisinkin vähenevät ja katkeavat.
Eivät palvelutalojen asukit tai kotihoidon varassa olevat jaksa enää pitää yhteyttä.
Vierailija kirjoitti:
Lähde vapaaehtoiseksi viikonloppuperheeksi! Itse toimin tällaisena. Minulla on yhteysperhe, jonka toinen vanhempi kuoli pari vuotta sitten ja yh-vanhemmalla ei ole turvaverkkoa. Lapset tulee luokseni kerran kuukaudessa viikonlopuksi jotta vanhempi saa omaa rauhaa.
Tällaisesta ei saa sitä, mitä moni oikeasti lopulta kaipaa eli elinikäistä sidettä lapseensa.
Epätodennäköistä, että tuo tukiperheen lapsi on elinikäinen seura ja että tulee vanhuus vuoteen äärelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ystävät ja ihmissuhteet - onko elämässäsi ne?
Jos elää erittäin vanhaksi, ystävyydet väkisinkin vähenevät ja katkeavat.
Eivät palvelutalojen asukit tai kotihoidon varassa olevat jaksa enää pitää yhteyttä.
Lisään, että parempi kuntoiset toki, muttei ne huonommasta päästä.
Tunnen vanhuksia, joilta on jo kaikin en ystävä ja sisarus kuollut. Eihän siinä auta kuin se, että on jälkikasvua.
Adoptoiminen on syystä vaikeaa. Tiedän parikin tapausta, jossa vanhemmat ovat hyviä tyyppejä, hyvät työpaikat ja asuminen kunnossa. Ja silti vaikeuksia saada adoptoitua lasta.
Mitään viitteitä ei saa olla mielenterveysongelmista tai ehkä muistakaan terveysongelmista. Lisäksi vaikuttaa henkilökemiat adoptioasiaa hoitavan kanssa. Adoptio vie vuosia, joillakin on vienyt seitsemän vuotta.
Ikäraja adoptiolla taitaa olla 44-vuotta.
Eli syyni on todella tarkka.