Olen nelikymppinen ja en ole saanut lapsia, miten täyttää elämässä tyhjyydentunne?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on 40kymppinen pariskunta joka nauttii täpöllä elämästä lomista jne. Ei oo lapsia vastuksena ja rahaa riittää hurvitteluun. Tiedän että alapeukkuja tulee kateellisilta ihmisiltä joilta on jäänyt elämä elämättä lasten kanssa kotona.

Teillä ei ole lapsia. Olette lapsettomia.

Aika ohuelta tuntuu nauttimisenne ja hurvittelunne kun olette viimeiset miljoonia vuosia kestäneessä katkeamattomassa ketjussa - siinä ketjussa jonka nyt katkaisette.

En alapeukuta vaan olen surullinen puolestanne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lähetystyö? 

Joo, tuo on lähetyssaarnaajaa vailla.

Ja sinä manaajaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitäs et ollut aikaisemmin liikkeellä. Sinun kaltaisia naisia tulee olemaan valtavasti enemmän seuraavan 10-20 vuoden sisällä.

Kuinka aikaisin sitä pitäisi olla liikkeellä? Takaako se että rupeaa vaikka jo 12-v. tapailemaan vastakkaista sukupuolta sen, että löytää sen oikean, johon rakastuu? Vai tarkoitatko että ap;n olisi pitänyt tyytyä ja ottaa joku, kuka tahansa?

Olisi pitänyt tyytyä ja ottaa joku. Se, joka tykkäsi sinusta. 

Ei kaikki kohtaa mitään suuri rakkauksia, ei ainakaan täysin molemminpuolisia. Jos meinaa jonkun saada ja perheen perustaa, pitää joku kelpuuttaa. Täydellisiä miehiä (naisia) ei ole.

Miten onnistuu kelpuuttaminen toisenkin puolesta? Ei ketään voi pakottaa vaikka itse olisikin valmis tinkimään toiveistaan ja laskemaan rimaa vaikka niin että se olisi jatkossa kaivettava hiekkaan. Ei sillä, että tuollainen olisi fiksua (kenenkään ei pidä joutua tyytymään kehenkään) mutta ei siihen yksipuolinen joustaminen riitä. Parisuhteeseen tarvitaan kaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on 40kymppinen pariskunta joka nauttii täpöllä elämästä lomista jne. Ei oo lapsia vastuksena ja rahaa riittää hurvitteluun. Tiedän että alapeukkuja tulee kateellisilta ihmisiltä joilta on jäänyt elämä elämättä lasten kanssa kotona.

Jompi kumpi ei voi saada lapsi tai teissä on jotain vikaa. Ihminen joka ei kaipaa lapsia on jotenkin kieroonkasvanut.

Ei kuule ole vikaa. Kumpikaan ei ole tähän maailmaan halunnut lapsia tehdä lisää. Ei se lapsi ole kaikille elämän tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Tätä pitäisi monen miettiä jo 25-30-vuotiaana. Näin nelikymppisenä setämiehenä aina ihmettelen, kuinka upeat naiset etsivät vielä 35-40-vuotiaina puolisoa ja lastensa isää Tinderissä. Se on heille jo myöhäistä. Parhaat vietiin opiskeluajan bileistä. Mikä mättää nykyajassa? En varmaan itsekään olisi nykyään päässyt isäksi, onneksi 10-15 vuotta sitten vielä kelpasin. Vaikka ero tulikin. Kaikkea hyvää kaikille 😊

Höpö höpö. Olen loistokuntoinen, terve, paljon treenaava 45-vuotias. Sain lapset 40-, 42-, ja 44v iässä. Ja ihan luomuna. En väitä että kaikilta onnistuu mutta nelikymppinen ehtii hyvin tehdä 1-2 lasta, se kolmevitonen vielä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhjyyden tunne nyt vaan kuuluu neljänkympin kriisiin ja tulee useimmille vaikka olisi lapsiakin. Se tunne myös menee muutamassa vuodessa itsestään ohi vaikka ei tekisi yhtään mitään siitä päästäkseen. Usein ihmiset kyllä tekee kriisin kourissa kaikenlaisia elämänmuutoksia: hankkivat vielä lapsen, eroavat, muuttavat ulkomaille, vaihtavat ammattia tms. Mutta aika usein myös katuvat näitä muutoksia myöhemmin, kun tajuavat ettei ongelma ollutkaan puoliso, ammatti tai asuinpaikka vaan oma pää. Itse vaan siedin ahdistavat ja tyhjät oloni suostumatta tekemään mitään ja niin ne meni ohi. Ja nyt vanha elämä tuntuu oikein hyvältä taas.

Kiitos tästä:) ap

Tunnistat siis, ettet oikeasti halua lasta, sulla on vaan ikäkriisi?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on 40kymppinen pariskunta joka nauttii täpöllä elämästä lomista jne. Ei oo lapsia vastuksena ja rahaa riittää hurvitteluun. Tiedän että alapeukkuja tulee kateellisilta ihmisiltä joilta on jäänyt elämä elämättä lasten kanssa kotona.

Eipä se ole kaikilta jäänyt elämä elämättä. Olen 33-vuotias ja raskaana. Olen opiskellut Suomessa ja ulkomailla. Matkustanut kaikki kohteet mitkä olen halunnut. Ensimmäisen työpaikan sain 13-vuotiaana. Töitäkin on tullut tehtyä jo riittävästi, nyt voi jo vähentää.

Kun olen synnyttänyt niin lähdemme heti reissuun kunhan lapsi nukkuu yöt suurinpiirteiden. Ennenkuin menee kouluun aijomme vielä asua ulkomailla 2-3 eri maassa.

Lapsen kanssa pystyn harrastamaan ja tekemään aivan mitä lystää koska meillä on niin paljon säästöjä ettei minun ole enää pakko mennä työelämään takaisin. Mies aikoo jatkaa uraansa koska tykkää työstään ja voidaan koko perhe lähteä aina ulkomaille työmatkalle mukaan. On myös varaa palkata hoitaja jos haluamme olla kahdestaan välillä.

Elämä loppuu lapseen vain jos on tyhmä tai köyhä tai molempia.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on 40kymppinen pariskunta joka nauttii täpöllä elämästä lomista jne. Ei oo lapsia vastuksena ja rahaa riittää hurvitteluun. Tiedän että alapeukkuja tulee kateellisilta ihmisiltä joilta on jäänyt elämä elämättä lasten kanssa kotona.

Teiltä on jäänyt elämä elämättä, ette vain tiedä sitä.

Luovuus, jonkin kauniin luominen, kasvit, käsityöt, luonto. Lapset, hoivaaminen, auttaminen, eläimet, koira, luonto...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tyhjyyden tunne nyt vaan kuuluu neljänkympin kriisiin ja tulee useimmille vaikka olisi lapsiakin. Se tunne myös menee muutamassa vuodessa itsestään ohi vaikka ei tekisi yhtään mitään siitä päästäkseen. Usein ihmiset kyllä tekee kriisin kourissa kaikenlaisia elämänmuutoksia: hankkivat vielä lapsen, eroavat, muuttavat ulkomaille, vaihtavat ammattia tms. Mutta aika usein myös katuvat näitä muutoksia myöhemmin, kun tajuavat ettei ongelma ollutkaan puoliso, ammatti tai asuinpaikka vaan oma pää. Itse vaan siedin ahdistavat ja tyhjät oloni suostumatta tekemään mitään ja niin ne meni ohi. Ja nyt vanha elämä tuntuu oikein hyvältä taas.

Kiitos tästä:) ap

Tunnistat siis, ettet oikeasti halua lasta, sulla on vaan ikäkriisi?

Haluaisin onnellisen parisuhteen ja lapsen. Olen ollut onnellisessa parisuhteessa niin en ihan tyhjän perään haikaile. :)

Haikailussa on siis kaikkea, josta on kokemustakin.

ap

Tässä maassa on tuhansia lapsia, jotka kaipaisivat aikuista elämäänsä. Kävisikö olla edes muutamalle heistä se aikuinen, tavalla tai toisella? Kysy mahdollisuuksia vaikka Punaisesta Rististä.

Mä mietin miksi elämä olisi jotenkin elämättä vaikkei rillustaisi ja/tai matkustelisikaan ulkomailla. Jännä ajatus. Voihan sitä elää elämänsä tyytyväisenä vaikka peräseinäjoella äiteen takakammarissa ja silti se elämä tulee elettyä jos on omannäköistä.

Ihan vaan ohi aiheen kun ihmetyttää toi jankkaus.

Vierailija kirjoitti:

TEITÄ ON NAISET VAROITETTU TÄSTÄ!

""Professori Elina Haavio-Mannilan erään noin 15 vuotta sitten Suomessa tehdyn tutkimuksen sivutuloksena näkyi, että naisten itsemurhat olivat merkittävästi lisääntyneet. Kun tätä ilmiötä tarkasteltiin enemmän, havaittiin, että kysymys on noin 40-vuotiaista naisista ja riskit masennukseen ja suorastaan itsemurhaan lisääntyivät sitä enemmän, mitä koulutetumpi nainen oli. Riski oli suurin huippukoulutetulla, eronneella 40-vuotiaalla uranaisella. Kun tätä tulosta selvennettiin vielä haastatteluin, tuli esille,että nämä naiset kertoivat kokevansa ikäänkuin "tulleensa petetyiksi" yhteiskunnan taholta. Nämä naiset ilmaisivat myös sellaisen näkökannan, että jos he saisivat nyt valita uran ja perheen tai lasten välillä, he valitsisivat lapset. Näiden naisten yhteisiä tuntoja oli, että he kokivat jääneensä jostain oleellisesti paitsi."""

Täältä tuo teksti näköjään löytyi ja paljon muutakin:

http://www.mansnerus.com/artikkelit/nuoretnaiset.html

Vierailija kirjoitti:

Täällä on 40kymppinen pariskunta joka nauttii täpöllä elämästä lomista jne. Ei oo lapsia vastuksena ja rahaa riittää hurvitteluun. Tiedän että alapeukkuja tulee kateellisilta ihmisiltä joilta on jäänyt elämä elämättä lasten kanssa kotona.

Vautsi! Kyllä, olen kateellinen teille sekä rahasta että ennen muuta iästä. Vaikkei minulla lapsia olekaan niin rahaa ei ole myöskään, enkä varmasti elä noin vanhanksi vaikka haluaisinkin. Ja en alapeukuttanut!

Vierailija kirjoitti:

Mitäs et ollut aikaisemmin liikkeellä. Sinun kaltaisia naisia tulee olemaan valtavasti enemmän seuraavan 10-20 vuoden sisällä.

Ja myös miehiä. Miehistä valtaosa oli lapsettomia vielä 30-vuotiaana (olikohan peräti 80%). Ja nuorempia naisia ei riitä kaikille.

Pitäisi enemminkin miettiä mikä on mennyt vikaan yhteiskunnan tasolla viimeisten vuosikymmenten aikana jos yhä useampi lasta haluava ei uskalla sitä hankkia. Tästä ei ap:n tapauksessa tosin ilmeisesti ole kyse.

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että asioilla on tarkoitus. Jos jää lapsettomaksi, sille on jokin syy.

Myös jos haluaa lasta niin, että se on elämän ainoa päämäärä, se ei ole oikea tie. Jos haluaa liikaa jotain asiaa, silloin motiivit eivät ole oikeat. Moni sanoo lapsista tai kumppanin löytämisestä niin, että uusi ihminen astui silloin elämään, kun oli luopunut haaveista.

Tavallaan oli kypsynyt ajatukseen, että välttämättä ei saa sitä, mitä etsii.

Ymmärrän sen, kuinka syvältä lapsettomuus riipaisee joitain ihmisiä. En vähättele heidän tunteitaan tai kokemuksiaan. Kaikilla ihmisillä on jotain, se pitää muistaa. Kaikki eivät vain tee asioistaan numeroa.

Nuorempana ystävälläni oli hyvä parisuhde ja hän puhui lapsen hankkimisesta. Minulla oli pitkäaikainen sairaus, olin voinut puoli vuotta huonosti. Olin myös yksin.

Keskustelimme lapsista illanvietossa ja olin siihen vain, että kyllä niitä tulee, kun on aika. Ystäväni kävi siihen jankkaamaan, että et nyt ollenkaan ymmärrä, kuinka iso asia tämä on, ja kuinka koko homma olisi voinut kaatua. Olin aika hiljaa siinä, koska koin, että elämäni oli jo kaatunut ja olin surullinen.

Minusta lapsettomuudesta meuhkaaminen on hiukan itsekästä, jos on muut asiat hyvin elämässä.

Minusta tuossa oli "kaverin meuhkaamisessa" oli kysymys siitä, että mitätöit hänen tunteensa.

Miksi kärsimyksiä pitää vertailla? Miksi vähemmän "menettänyt" ei saa surra omaa menetystään? Jos sinulta kuolee yksi lapsi ja minulta kaksoset, sinä et saa kertoa surustasi, koska olet menettänyt vähemmän? Tai käden murtanut ei saa hakea apua, koska jollain on murtunut jalka?

Minusta toisten tunteiden mitätöinti sen perusteella, että itsellä on asiat huonommin, on itsekästä ja epäempaattista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässä 40v mies jota uhkaa sama kohtalo. Mulla on olo että edes jos saisin parisuhteen saman kohtalon kokeneen naisen kanssa. Sekään ei täytä tyhjyyttä eikä riitä lohduksi. Tulevaisuuden Suomessa taitaa olla yllin kyllin katkeria lapsettomia sinkkuja. Jollekin velalle oli sanottu "et tarvitse kun päiväsi päättyvät hautakiviä kun ei ole ketään muistelemassa sinua". Toi on aika pysäyttävästi sanottu. Mutta ei tolla ole väliä. Sen sijaan yksinäinen vanhuus pelottaa.

Nyt joku sanoo että mies voi saada lapsen vanhempanakin. Mutta mietipäs että olisin nytkin 61 v kun esikoinen täyttäisi 20v. Eli kohdallani voi sanoa junan jo menneen jos järjellä ajattelee. Jos olettaa naisen olevan muutaman vuoden nuorempi niin olisimme melkein eläkeiässä kun esikoinen muuttaa kotoa. Että tehkää lapset viimeistään kun olette kolkyt ja risat. Nyt voin sanoa että se minkä sinkku elämä antaa on siihen mennessä nähty.

Mitä sitten vaikka olisit 61 kun lapsi on 20? Janina Fry (ent Frostell) sanoi että oli ajatellut että koska vanhempansa ovat saaneet hänet nuorina, on hänellä vanhemmat aina. Mutta molemmat kuolivatkin syöpään. Eli vaikka tekisi lapset nuorena, ei se takaa ettei mitään satu, ja taas jos tekee vanhempana, voi silti elää vaikka satavuotiaaksi jolloin lapsesi olisi 60...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätä pitäisi monen miettiä jo 25-30-vuotiaana. Näin nelikymppisenä setämiehenä aina ihmettelen, kuinka upeat naiset etsivät vielä 35-40-vuotiaina puolisoa ja lastensa isää Tinderissä. Se on heille jo myöhäistä. Parhaat vietiin opiskeluajan bileistä. Mikä mättää nykyajassa? En varmaan itsekään olisi nykyään päässyt isäksi, onneksi 10-15 vuotta sitten vielä kelpasin. Vaikka ero tulikin. Kaikkea hyvää kaikille 😊

Höpö höpö. Olen loistokuntoinen, terve, paljon treenaava 45-vuotias. Sain lapset 40-, 42-, ja 44v iässä. Ja ihan luomuna. En väitä että kaikilta onnistuu mutta nelikymppinen ehtii hyvin tehdä 1-2 lasta, se kolmevitonen vielä enemmän.

Eli se nuorin laps olis nyt niinku yks.

Kyse on myös ikäkriisistä ap ja muiden lapsettomuudesta kipuilevien kohdalla. Keski-ikäinen tajuaa vanhenevansa ja ihan oikeasti kuolee joskus. Siinä miettii mikä elämältä haluaa ja mikä on tärkeää. Lapsettomuutta ei vähätellä. Jos se on vastentahtoista se elämän kipeimpiä asioita. Erimielisyys siitä yritetäänkö lasta on ollut syynä myös avioeroihin. Vapaaehtoista lapsettomuutta hehkutetaan. Mutta ne joille se on vastentahtoista ovat yleensä hiljaa vaikka asia kaihertaa mieltä.

Up