Lue keskustelun säännöt.
Vahinkolapsen saaneet: oletteko joskus unohtaneet mitä kaikkea menetitte?
07.09.2019 |
Eli unohditteko sitten joskus kaikki ne haaveet ja suunnitelmat mitä teillä oli elämälle, kunnes raskaus ja lapsi sotki kaiken?
Minä siis ehdottomasti tietysti rakastan lastani enkä syytä häntä mistään tai ajattele kaiken olevan ikuisesti pilalla, mutta en tiedä olenko ikuisesti kuitenkin vähän katkera siitä, että kaikki unelmani vedettiin sillä sekunnilla vessanpöntöstä alas eikä niitä unelmia ja suunnitelmia voi sellaisenaan enää koskaan elää todeksi?
Kommentit (194)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En käsitä miten jotkut eivät ymmärrä, että jos ihminen haluaa kiipeillä Mount Everestillä, niin ei hiihtoretkestä 3-vuotiaan kanssa tule yhtä siistiä vaikka se onkin ihan mukavaa.
Ei kaikki vaan oikeasti nauti mistään leikkipuisto-kotiin syömään-koirapuistoon-lapsen harrastuksiin-iltasatuja-aamutoimet toiselle-itse kiireessä perässä-iltapäivällä kotiin-koirapuistoon-lapsen kanssa palloa potkimaan-ruoan tekoon-elämästä.
Itseasiassa se voi tuntua jopa näivettävältä kärsimykseltä.Eivät kaikki unelmat, mieltymykset ja halut ole samanarvoisia.
Johtuisiko siitä, etten ymmärrä miksi joku haluaisi kiipeillä Mount Everestillä. Mulle se olisi painajainen.
Toisaalta katson, että kiipeilyn esteenä voi olla monta muutakin seikkaa kuin se, että on pieni lapsi. Voi miettiä, että vaikka lasta ei olisi, niin onko unelma siltikään mahdollinen. Suuret unelmat vaativat vastapainoksi suuria uhrauksia. Unelmat eivät ole samanarvoisia kuten sanot.
Ap:n unelma on ilmeisesti joku suht tavallinen. Varmaan ihan saavutettavissa oleva. Siksi sen saavuttamuus varmaan häiritseekin.
Jos et ymmärrä ajatusta tuon taustalla siksi, ettet ymmärrä miksi joku haluaisi kiipeillä Mount Everestillä, niin olet vain vähän yksinkertainen eli tyhmä.
Ei kaikki elämäntavat yksinkertaisesti ole mahdollisia lapsen kanssa, ja kyllä voi myöhemminkin tehdä asioita mutta fysiikka voi olla parhaimmillaan juuri niinä vuosina kun kasvatat lasta, ja esim. kaverit voivat elää sitä elämää silloin ja sinä seuraat aina vierestä.
Mun mielestä tyhmyyttä on se, ettei ymmärrä elämän realiteettejä. Jos on lapsen hankkinut ja pitänyt itsellä, niin se tarkoittaa, että voi unohtaa Mont Everestillä kiipeilyn seuraavaksi 18 vuodeksi. Kaikkea ei voi saada, vaan valinnoistaan on kannettava vastuu.
Onneksi läheskään kaikki eivät hinkua Mont Everestille!!🤣
Onks pakko kiivetä Everestille jos ei taho?
Mie en taho ku miul on korkeen paikan kammo. Enkä oo ees missi.😳No mut se miljonäärimies, se olis kuitenkin tarjolla (kunhan nyt ensiksi et hanki vahinkolasta ja kiipeät sinne Everestille) 😂
Joha mie pari hankin eikä hyö mittää vahinkoi oo. Mut korkeen paikan kammo ei oo helpottant. Enkä vaihtas ommaa ukkoo mihinkää miljonäärii.
Myö lähetää syyslomal Teneriffal ja käyvää Loroparkis ko tenavat tykkää. Et tällee meil.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, et siis pysty ajattelemaan, että olisit saanut jotain vähintään yhtä hyvää entisten unelmiesi tilalle? Ja ne unelmat olivat täydellisen villi ja vapaa nuoruus ilmeisesti? Saanko kysyä miksi ihmeessä sitten pidit lapsen? Oletko tyhmä, etkö oikeasti tiennyt, että lapsi muuttaa suunnitelmiasi kun päätit hänet pitää?
Arvaa miksi täällä harva samaistuu sinuun? Koska harva tosiaan on niin typerä kuin sinä. Muut ovat valinneet sen mikä on tuntunut itselle tärkeimmältä. Sinä ruikutat ihan yksin lapsen pilanneet ja tylsistyttäneen elämäsi. Kertoo kyllä sun "henkisestä" tasostasi. Mene terapiaan.
Ap, älä välitä näistä ääliökommenteista. Olet epäilemättä ihan hyvä äiti lapsellesi - välillä ihmetyttää minkälaisia nämä ihmiset oikeassa elämässä ovat, joiden ainoa ja paras lauantai-illan tekeminen on oman ultimate-typeryytensä julistaminen av-palstalla.
Ei voi heillä eikä heidän läheisillä kovin miellyttävä elämä olla.Hei! Voin paljastaa sinulle minkälainen on ihminen, jonka ainoa lauantai-illan tekeminen on oman ultimate-typeryytensä julistaminen ääliökommentoinnilla vauva.fi:ssä.
Olen kahden lapsen nuori äiti, jonka kaksoissisko kuoli 11 päivää sitten syöpään ja jonka miehelle napsahti paranoidi psykoosi ja hän viettää aikansa toistaisensi suljetulla.
Äälikommenttini oli kenties tökerösti muotoiltu, olen tavallista tökerömmällä tuulella. Tökeröstipä aloittaja itsekin vähätteli toisten äitien "henkistä" ymmärrystä ja toisteli vain lapsettomien täysijärkisten ymmärtävän häntä. Hän olettaa automaattisesti, että toiset äidit eivät voi kokea empatiaa tai ymmärtää häntä vain koska hänelle ei ole vastattu hänen toivomaansa yliymmärtävään äänensävyyn. Tämä ymmärtämättä jääminen on kuitenkin vain hänen oma tulkintansa.
Hyvin harva tosiaan katuu lapsiaan, edes vahinkolapsiaan. Hyvin harva samaistuu aloittajaan. Hyvin harva on yhtä joustamaton ja jää jumiin ajatukseen, että lapsi pilasi suunnitelmani elämälleni lopullisesti. Me muut kehitämme uusia suunnitelmia ja olemme kiitollisia elämälle. Ap, kuten sanoin - mene terapiaan.
Ensinnäkin, voimia sinulle, elämäsi kuulostaa olevan vaikeassa vaikeassa vaiheessa. Toivottavasti aika tuo sinulle ja perheellesi paljon hyviäkin asioita ❤️.
Toiseksi, luulen, että APn asian ydin oli jossain hänen myöhemmässä viestissään, missä hän kaipasi sitä, että äidit voisivat avoimemmin puhua näistä tunteistaan, myös niistä negatiivisista mitkä äitiyteen ehkäpä melkein kaikilla meillä liittyvät. Ilman että heti syyllistetään huonoksi äidiksi jonka lasta on syytä sääliä. Se että ap pohtii, edes anonyymisti, voi itse asiassa tehdä hänestä paljon paremman äidin. Toivottavasti ❤️.
Meidän naisten tulisi kuitenkin luopua toistemme lyttäämisestä, koska se, että täällä ’kiusaajat’ lyttäävät aptä ja analysoivat hänet parin lyhyen kirjoituksen perusteella, saattaa kyllä tehdä hänelle ja hänen lapselleen enemmän haittaa kuin voimme kuvitellakaan.
Ei olla toisillemme susia ❤️. Elämä on ihan tarpeeksi mutkikasta ja vaikeaa ilman tahallista toisten loukkaamistakin.
Kiitos tsempeistä ja kaikkea hyvää myös sinulle! 🙏❤️
Ja toivottavasti ap, sopeudut uuteen elämäntilanteeseen. Kuulostat vähän näköalattomalta ja tottakai näitä tunteita täytyy työstää. Opettele olemaan onnellinen onnestasi.
Eikun tsemppiä kaikille, elämä ei ole reilua, mutta arvokasta! Suhtautumiskysymys. Ilmeisesti yksinhuoltajana(?) voit ottaa lapsen mukaan Ausseihin ilman kenenkään lupaa tai tehdä jotain muuta, minkä koet elämisen arvoiseksi. Helpolla et varmaan pääse. Jostain syystä päätit pitää lapsen. Luultavasti elämällä on teille muita suunnitelmia.
Mitä ihmemettä, vahinkolapsia nykysuomessa jossa on maailman parhas ehkäisy ja valistus käytettävissä?
Ennen sanottiin näistä naisista että he ovat huolimattomia (tavarastaan). Vaikka silloin oli ehkäisykeinot huomattavasti heikommat.
Eikä yhteiskunnalta apua herunut.
Mitäs nus-sit-te jos ette osaa kantaa vastuusta.
Täällä sitten vingutaan omien himojen seurauksia.
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen et jollakin tavalla saan kiinni siitä mitä tarkoitat AP.
Itse tulin nuorena suunnittelemattomasti raskaaksi ja päädyin pitämään lapsen. Isän kanssa oli kaikenlaisia hankaluuksia ja pikkulapsiaika oli muutenkin raskas. Ekat vuodet olin niin romuna että uusi parisuhde ei olisi tullut kysymykseenkään ja sitten kun olisin ehkä ollut itse valmis alkoi olla liian myöhäistä ainakin saada lisää lapsia. Välillä tunnen surua ja ehkä katkeruuttakin siitä että en saanutkaan puolisoa ja suurta perhettä. Arki on aika yksinäistä ja taloudellisesti on tiukkaa kun toista huoltajaa ei ole. Lapsi on kuitenkin ihan huipputyyppi ja todella rakas. Hän tuntuu pärjäävän ihan hyvin ja olevan onnellinen, mikä on tietysti tärkeintä. Mutta olisi paskapuhetta sanoa että päivääkään en vaihtaisi pois!
Miten voit tulla nuorena raskaaksi ja ekojen vuosien jälkeen olla liian vanha saamaan lapsia? Välissä on joku 20 vuotta.
Kukaan ei ole koskaan valmis ”pelkkään” parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmemettä, vahinkolapsia nykysuomessa jossa on maailman parhas ehkäisy ja valistus käytettävissä?
Ennen sanottiin näistä naisista että he ovat huolimattomia (tavarastaan). Vaikka silloin oli ehkäisykeinot huomattavasti heikommat.
Eikä yhteiskunnalta apua herunut.
Mitäs nus-sit-te jos ette osaa kantaa vastuusta.
Täällä sitten vingutaan omien himojen seurauksia.
Pisshead.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin siis korostan vielä, etten ajattele lapsen pilanneen elämääni eikä hänessä ole mitään vikaa ja meillä on hänen kanssaan hauskaa, mutta oma valintani oli jälkikäteen ajatellen väärä ja typerä.
Mulla siis oli aikoinaan aika aborttiin, mutta en mennyt sinne vaan jäin kotiin itkemään ja sitten vaan toivoin keskenmenoa - eli tosi typerä juttu, enkä osaa edelleenkään sanoa miksi en mennyt aborttiin.
Ja siis ihan jees tämä elämä on, en missään alhoissa aina ole, mutta välillä tulee katkera olo ja pelkään myös, että jotenkin hukkaan itseni kun olen niin paljon vain toisen tarpeita varten.
Ei tämä ole sellaista elämää mitä haluaisin elää enkä sille voi enää mitään, täytyy vain elää sitä niin mukavasti kuin pystyy ja nauttia niistä asioista mitkä on hyvin.
Sekin on totta, että lapsi on lahja ja joku muu olisi todella kiitollinen, mutta siksi kirjoitinkin nimenomaan ”vahinkolapsesta”, sillä nimenomaan vahinkolapsiin joutuu ehkä sopeutumaan eikä elämäntilanne ole välttämättä se parhain, lapsesta ei ehkä ole niin kiitollinen kuin joku sellainen joka oli kerennyt toivoa lasta jne.
Ainakin omalla kohdallani uskoisin nauttivani enemmän lapsiarjesta, jos olisin joskus esim. haaveillut äitiydestä ja pitänyt sitä yhtenä elämäni päämääristä.
Nykyisin olen kyllä välillä ihan aidosti kiitollinen lapsesta ja etenkin kun alkaa ikää olla sen verran, että jotkut kaverit alkaa haluta perhettä, miestä ei löydy ja jotkut sanoo ääneen ”oispa mulla edes lapsi” tai kuten veljeni sanoi ”olisin mieluummin yh-isä kuin sinkku”, niin toki tuollaisissa hetkissä tajuaa, että käsissäni on kaikesta huolimatta aarre ja lapsen saamisessa omat hyvät puolensa tietysti.
Silti, ei se poista sitä että välillä on katkera ja olisi halunnut muuta tai haluaisi vain lomalle elämästään, enemmän omaa aikaa tai jotain omaa eikä olla aina vaan pohjaton kaivo ja antaja toiselle ihmiselle (lapselle), mutta ilmeisesti tällaiset tunteet eivät ole kovin yleisiä.
En silti häpeä näitä tunteita tai pidä itseäni huonona äitinä, koska tiedän olevani ihan tarpeeksi hyvä äiti, vaikka koenkin tällaisia tunteita ja olen ehkä liian realistinen välillä.
Lisäksi mun luonne ei paikoitellen sovi tähän hommaan (siitäkään ei koskaan puhuta) ja sekin tietysti välillä hankalaa.
Yksinäisyyttä tällainen tietysti lisää, kuten tuo yksi nuoren yksinhuoltajan vanhempi tuolla kirjoitti.
Mutta kiitos kaikille kaikenlaisista viesteistä ja tsemppiä jokaiselle omiin elämäntilanteisiinsa!
AP
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmemettä, vahinkolapsia nykysuomessa jossa on maailman parhas ehkäisy ja valistus käytettävissä?
Ennen sanottiin näistä naisista että he ovat huolimattomia (tavarastaan). Vaikka silloin oli ehkäisykeinot huomattavasti heikommat.
Eikä yhteiskunnalta apua herunut.
Mitäs nus-sit-te jos ette osaa kantaa vastuusta.
Täällä sitten vingutaan omien himojen seurauksia.Pisshead.
Sinäkin varmaan peukutit: "Elämä on ihan tarpeeksi mutkikasta ja vaikeaa ilman tahallista toisten loukkaamistakin."
- eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En menettänyt mitään. Olin 34-vuotias ja menin lapsen isän kanssa naimisiin. Siitä syystä pääsin muuttamaan remonttikuntoisesta kaksiostani isoon omakotitaloon ja vaihdoin bussimatkat töihin uudenkarheaan Audiin.
Money money money 🎶
Siinäpä se tärkein vai?
Vierailija kirjoitti:
Mikä on unelma, jonka toteuttamisen lapsi estää? Voisitko ap kertoa.
Jos lopettaisit muiden syyttelyn ja ottaisit vastuun elämästäsi ja unelmiesi toteuttamisesta.
Sitähän ap juuri kysyi teiltä. Eikä syyttänyt ketään. Sulla on erittäin valikoiva ja vääristelevä lukutaito.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun katsoin Armanin uusimman ohjelman, vanhusten yksinäisyydestä kertovan, mieleni täyttyi ilolla omista lapsista ja lastenlapsista joille olen rakas.
Suru ja huoli tuli nykytilanteesta kun lapsia ei enää hankita.
Suru ja huoli kun muut ihmiset ei hanki lapsia? Miten se voi olla suru ja huoli. Tarkoitat varmaan että otraa päähän ikun jotkut älyää olla tekemättå lapsia
Äidilläni on viisi lasta. Yksikään meistå eikä myöskään lapsenlapsista asu samalla paikkakunnalla kuin äitini eli emme vieraile usein hänen luonaan eli lopputulos on sama kuin äidillä ei olisi yhtään lasta.
Minulla on kaksi lasta enkä sekuntiakaan kuvittele ettå he huolehtisivat minusta jos ja kun olen vanha. Heillähän on oma elämä ja perhe ja työtm
Ajatusleikki. Jos olisin saanut lapsen vaikka 17-vuotiaana, elämäni olisi nyt ihan erilaista. En olisi voinut lähteä ulkomaille opiskelemaan (= vieraaseen maahan ilman yhtään tukiverkkoja). Yliopistosta ei olisi tullut mitään, kun joka päivä oli useampi tunti luentoja ja kontaktiopetusta. En olisi päässyt osa-aikatöihin vapaa-ajalla. En olisi ikinä päässyt harrastamaan 3-5 iltana viikossa tai spontaaneihin illan- ja viikonlopunviettoihin opiskelukavereiden kanssa. Paljon suhteita (joista oli apua työnhaussa!) olisi jäänyt rakentamatta. Kaikki ulkomaan seminaarit, harjoittelut ja kesäkoulut olisivat jääneet tekemättä.
Uran rakentaminen olisi ollut hankalaa jos aina olisin rynnännyt töistä pois klo 17, että pääsee hakemaan äp*rää päiväkodista. Eipä olisi nykyinen avomies vilkaissutkaat minuun päin. En olisi voinut ottaa vastaan nykyistä vaativaa (ja aikaa&vaivaavievää) työtäni.
Ihan syystäkin akateemisilla/uraaluovilla naisilla lasten saanti tuppaa lykkääntymään ainakin kolmenkympin korville. Omilla ystävilläni ei kenelläkään ole vielä lapsiperhettä näin 27-vuotiaana, ekana ovat kaikki hankkimaan omistusasuntoja. Varmaan sekin olisi jäänyt välistä yh-äitinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vähän maassamme taitaa olla todellisia vahinkolapsia. Koska abortti on mahdollinen, nainen voi päättää synnyttääkö hän lapsen vai ei. Jos hän päättää synnyttää sen, lapsi ei ole vahinkolapsi, vaan suunniteltu lapsi.
Niinpä niin. Nainen voi päättää, mies ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvin vähän maassamme taitaa olla todellisia vahinkolapsia. Koska abortti on mahdollinen, nainen voi päättää synnyttääkö hän lapsen vai ei. Jos hän päättää synnyttää sen, lapsi ei ole vahinkolapsi, vaan suunniteltu lapsi.
Niinpä niin. Nainen voi päättää, mies ei.
No tietenkin nainen päättää! Nainen on se joka koko homman tekee ja kärsii sekä kärsii jos minkälaista ikävää elämässä sen vuoksi että on lisääntynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap:lle: no mulla oli se hyvä puoli, että olin jo aika iäkäs ja lisäksi olen mies. Kyllähän se kirpaisi, mutta siinä ensimmäisen 9 kk:n aikana aloin mielessäni kääntää jo vahinkoa voitoksi. Muistin sisareltani kuulemani kommentin kysyessäni, ollaanko sitä nyt valmiita: siinähän sitä on vielä joku 7 kk aikaa kehittyä hyväksi äidiksi. Eli miksei sitten isäksikin.
Paljon jeesasi se, että vauva teki äitinsä silminnähden äidiksi ja positiivisemmaksi. Tavallaan se rakkaus äitiin oli se, joka sitten kantoi yli sen hankalimman lapsiajan. Ja viina.
En minä siinä varmaan muuta menettänyt kuin varhaisen kuoleman alkoholismiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En menettänyt mitään. Olin 34-vuotias ja menin lapsen isän kanssa naimisiin. Siitä syystä pääsin muuttamaan remonttikuntoisesta kaksiostani isoon omakotitaloon ja vaihdoin bussimatkat töihin uudenkarheaan Audiin.
Money money money 🎶
Siinäpä se tärkein vai?
Ei tietenkään. Rakkaus on tärkein. Vastasin vain kysymykseen. #2
Vierailija kirjoitti:
Ajatusleikki. Jos olisin saanut lapsen vaikka 17-vuotiaana, elämäni olisi nyt ihan erilaista. En olisi voinut lähteä ulkomaille opiskelemaan (= vieraaseen maahan ilman yhtään tukiverkkoja). Yliopistosta ei olisi tullut mitään, kun joka päivä oli useampi tunti luentoja ja kontaktiopetusta. En olisi päässyt osa-aikatöihin vapaa-ajalla. En olisi ikinä päässyt harrastamaan 3-5 iltana viikossa tai spontaaneihin illan- ja viikonlopunviettoihin opiskelukavereiden kanssa. Paljon suhteita (joista oli apua työnhaussa!) olisi jäänyt rakentamatta. Kaikki ulkomaan seminaarit, harjoittelut ja kesäkoulut olisivat jääneet tekemättä.
Uran rakentaminen olisi ollut hankalaa jos aina olisin rynnännyt töistä pois klo 17, että pääsee hakemaan äp*rää päiväkodista. Eipä olisi nykyinen avomies vilkaissutkaat minuun päin. En olisi voinut ottaa vastaan nykyistä vaativaa (ja aikaa&vaivaavievää) työtäni.
Ihan syystäkin akateemisilla/uraaluovilla naisilla lasten saanti tuppaa lykkääntymään ainakin kolmenkympin korville. Omilla ystävilläni ei kenelläkään ole vielä lapsiperhettä näin 27-vuotiaana, ekana ovat kaikki hankkimaan omistusasuntoja. Varmaan sekin olisi jäänyt välistä yh-äitinä.
Mmmhh.. Me saimme esikoisemme 22-vuotiaina, toisen lapsemme 24-vuotiaina. Olen lääkäri ja moni kollegani on saanut lapset opiskelun ohessa. Ulkomailla olen ollut vapaaehtoistyön puolesta, en vaihdossa tosiaan. Aloituksen aiheeseen en ota kantaa sillä en tiedä mikä aloittajan elämässä meni mönkään. Oletko uupunut? Siltä kuulostaa ja se kyllä vaikeuttaa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatusleikki. Jos olisin saanut lapsen vaikka 17-vuotiaana, elämäni olisi nyt ihan erilaista. En olisi voinut lähteä ulkomaille opiskelemaan (= vieraaseen maahan ilman yhtään tukiverkkoja). Yliopistosta ei olisi tullut mitään, kun joka päivä oli useampi tunti luentoja ja kontaktiopetusta. En olisi päässyt osa-aikatöihin vapaa-ajalla. En olisi ikinä päässyt harrastamaan 3-5 iltana viikossa tai spontaaneihin illan- ja viikonlopunviettoihin opiskelukavereiden kanssa. Paljon suhteita (joista oli apua työnhaussa!) olisi jäänyt rakentamatta. Kaikki ulkomaan seminaarit, harjoittelut ja kesäkoulut olisivat jääneet tekemättä.
Uran rakentaminen olisi ollut hankalaa jos aina olisin rynnännyt töistä pois klo 17, että pääsee hakemaan äp*rää päiväkodista. Eipä olisi nykyinen avomies vilkaissutkaat minuun päin. En olisi voinut ottaa vastaan nykyistä vaativaa (ja aikaa&vaivaavievää) työtäni.
Ihan syystäkin akateemisilla/uraaluovilla naisilla lasten saanti tuppaa lykkääntymään ainakin kolmenkympin korville. Omilla ystävilläni ei kenelläkään ole vielä lapsiperhettä näin 27-vuotiaana, ekana ovat kaikki hankkimaan omistusasuntoja. Varmaan sekin olisi jäänyt välistä yh-äitinä.
Mmmhh.. Me saimme esikoisemme 22-vuotiaina, toisen lapsemme 24-vuotiaina. Olen lääkäri ja moni kollegani on saanut lapset opiskelun ohessa. Ulkomailla olen ollut vapaaehtoistyön puolesta, en vaihdossa tosiaan. Aloituksen aiheeseen en ota kantaa sillä en tiedä mikä aloittajan elämässä meni mönkään. Oletko uupunut? Siltä kuulostaa ja se kyllä vaikeuttaa elämää.
Vierestä seurattuna pakko sanoa, että lääkärin ura tuntuu olevan yksi niistä, jolle nuorena lisääntyminen ja perhe-elämä sopii.
Lääkärin ei tarvitse kivuta kokoajan ylemmäs, taistella paikoista, myydä ja brändätä itseään jne.
Olin 19, kun tulin vahingossa raskaaksi ja jäin erityislapsen yksinhuoltajaksi. Kävin kuitenkin opiskelut loppuun (DI), sillä halusin saada tutkinnon ja luoda uraa. Nykyään minulla on lisää lapsia ja mies, joka jakaa arjen kanssani. On hyvä vakituinen työ omalta alalta, jossa saa päivittäin haastaa itseään ja tehdä töitä mukavien työkavereiden kanssa. Harrastamaan pääsee viikottain ja kesälomalla kävin ilman lapsia ulkomailla.
En koe olleeni katkera missään vaiheessa. Rankkaa on välillä ollut, mutta unelmistani en sitten varmaan ole joutunut luopumaan. Ja lasten kasvaessa niitä unelmiakin on taas helpompi toteuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ajatusleikki. Jos olisin saanut lapsen vaikka 17-vuotiaana, elämäni olisi nyt ihan erilaista. En olisi voinut lähteä ulkomaille opiskelemaan (= vieraaseen maahan ilman yhtään tukiverkkoja). Yliopistosta ei olisi tullut mitään, kun joka päivä oli useampi tunti luentoja ja kontaktiopetusta. En olisi päässyt osa-aikatöihin vapaa-ajalla. En olisi ikinä päässyt harrastamaan 3-5 iltana viikossa tai spontaaneihin illan- ja viikonlopunviettoihin opiskelukavereiden kanssa. Paljon suhteita (joista oli apua työnhaussa!) olisi jäänyt rakentamatta. Kaikki ulkomaan seminaarit, harjoittelut ja kesäkoulut olisivat jääneet tekemättä.
Uran rakentaminen olisi ollut hankalaa jos aina olisin rynnännyt töistä pois klo 17, että pääsee hakemaan äp*rää päiväkodista. Eipä olisi nykyinen avomies vilkaissutkaat minuun päin. En olisi voinut ottaa vastaan nykyistä vaativaa (ja aikaa&vaivaavievää) työtäni.
Ihan syystäkin akateemisilla/uraaluovilla naisilla lasten saanti tuppaa lykkääntymään ainakin kolmenkympin korville. Omilla ystävilläni ei kenelläkään ole vielä lapsiperhettä näin 27-vuotiaana, ekana ovat kaikki hankkimaan omistusasuntoja. Varmaan sekin olisi jäänyt välistä yh-äitinä.
Mmmhh.. Me saimme esikoisemme 22-vuotiaina, toisen lapsemme 24-vuotiaina. Olen lääkäri ja moni kollegani on saanut lapset opiskelun ohessa. Ulkomailla olen ollut vapaaehtoistyön puolesta, en vaihdossa tosiaan. Aloituksen aiheeseen en ota kantaa sillä en tiedä mikä aloittajan elämässä meni mönkään. Oletko uupunut? Siltä kuulostaa ja se kyllä vaikeuttaa elämää.
Vierestä seurattuna pakko sanoa, että lääkärin ura tuntuu olevan yksi niistä, jolle nuorena lisääntyminen ja perhe-elämä sopii.
Lääkärin ei tarvitse kivuta kokoajan ylemmäs, taistella paikoista, myydä ja brändätä itseään jne.
Ai ettei lääkäreillä olisi kilpailua keskenään ja ura ei olisi tärkeä? Vähänpä tiedät.
Itse opiskelin valtiotieteitä.Tunnen paljon entisiä opiskelukavereitani, joilla oli lapsia jo opiskeluaikana. Joukossa eri alojen opiskelijoita. Lapset eivät estäneet ketään opiskelemasta tai etenemistä urallaan.
Ensinnäkin, voimia sinulle, elämäsi kuulostaa olevan vaikeassa vaikeassa vaiheessa. Toivottavasti aika tuo sinulle ja perheellesi paljon hyviäkin asioita ❤️.
Toiseksi, luulen, että APn asian ydin oli jossain hänen myöhemmässä viestissään, missä hän kaipasi sitä, että äidit voisivat avoimemmin puhua näistä tunteistaan, myös niistä negatiivisista mitkä äitiyteen ehkäpä melkein kaikilla meillä liittyvät. Ilman että heti syyllistetään huonoksi äidiksi jonka lasta on syytä sääliä. Se että ap pohtii, edes anonyymisti, voi itse asiassa tehdä hänestä paljon paremman äidin. Toivottavasti ❤️.
Meidän naisten tulisi kuitenkin luopua toistemme lyttäämisestä, koska se, että täällä ’kiusaajat’ lyttäävät aptä ja analysoivat hänet parin lyhyen kirjoituksen perusteella, saattaa kyllä tehdä hänelle ja hänen lapselleen enemmän haittaa kuin voimme kuvitellakaan.
Ei olla toisillemme susia ❤️. Elämä on ihan tarpeeksi mutkikasta ja vaikeaa ilman tahallista toisten loukkaamistakin.