Vahinkolapsen saaneet: oletteko joskus unohtaneet mitä kaikkea menetitte?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En käsitä miten jotkut eivät ymmärrä, että jos ihminen haluaa kiipeillä Mount Everestillä, niin ei hiihtoretkestä 3-vuotiaan kanssa tule yhtä siistiä vaikka se onkin ihan mukavaa.

Ei kaikki vaan oikeasti nauti mistään leikkipuisto-kotiin syömään-koirapuistoon-lapsen harrastuksiin-iltasatuja-aamutoimet toiselle-itse kiireessä perässä-iltapäivällä kotiin-koirapuistoon-lapsen kanssa palloa potkimaan-ruoan tekoon-elämästä.

Itseasiassa se voi tuntua jopa näivettävältä kärsimykseltä.

Eivät kaikki unelmat, mieltymykset ja halut ole samanarvoisia.

Johtuisiko siitä, etten ymmärrä miksi joku haluaisi kiipeillä Mount Everestillä. Mulle se olisi painajainen.

Toisaalta katson, että kiipeilyn esteenä voi olla monta muutakin seikkaa kuin se, että on pieni lapsi. Voi miettiä, että vaikka lasta ei olisi, niin onko unelma siltikään mahdollinen. Suuret unelmat vaativat vastapainoksi suuria uhrauksia. Unelmat eivät ole samanarvoisia kuten sanot.

Ap:n unelma on ilmeisesti joku suht tavallinen. Varmaan ihan saavutettavissa oleva. Siksi sen saavuttamuus varmaan häiritseekin.

Jos et ymmärrä ajatusta tuon taustalla siksi, ettet ymmärrä miksi joku haluaisi kiipeillä Mount Everestillä, niin olet vain vähän yksinkertainen eli tyhmä.

Ei kaikki elämäntavat yksinkertaisesti ole mahdollisia lapsen kanssa, ja kyllä voi myöhemminkin tehdä asioita mutta fysiikka voi olla parhaimmillaan juuri niinä vuosina kun kasvatat lasta, ja esim. kaverit voivat elää sitä elämää silloin ja sinä seuraat aina vierestä.

Mun mielestä tyhmyyttä on se, ettei ymmärrä elämän realiteettejä. Jos on lapsen hankkinut ja pitänyt itsellä, niin se tarkoittaa, että voi unohtaa Mont Everestillä kiipeilyn seuraavaksi 18 vuodeksi. Kaikkea ei voi saada, vaan valinnoistaan on kannettava vastuu.

Jos ei just heti pääse Everestille, niin aloittaa vaikka Kilimanjaron helpoimmasta reitistä. Sinne kapuaa eläkeläisetkin.

Sama koskee koko elämää, lapsen kanssa voi toteuttaa pienempiä haaveita ja säästää vaikka rahaa johonkin isompaan (älkääkä alkako mitään lapsiin menee kaikki rahat-mantraa) haaveeseen. Laskettelua voi harrastaa Suomessakin ja säästää Alpit myöhemmälle.

Purjehtikin voi isoilla järvillä ja vaikka mennä merellä Tallinnaan asti.

Ihmettelen, että miten nuorilla lapsettomilla on aikaa ja ennen kaikkea rahaa toteuttaa kalliita haaveistaan? Purjevene maksaa, matkat maksaa, kaikki maksaa.

Mun lähipiirin lapsettomat painii asuntolainan kanssa vielä nelikymppisenä ja ulkomailla käydään jos jaksetaan.

Vierailija kirjoitti:

Tulin nuorena äidiksi. Kolmas lapsi oli yllätys.

Silloin luulin etten koskaan, neverever, pääse ulkomaille kuten olin pienestä asti haaveillut.

Mutta LAPSET tosiaankin KASVAA.

Vuorikiipeily ei ole napannut, mutta muuten olen saanut reissata yllinkyllin.

Kaiken kukkuraksi aikuiset lapseni ottavat pienen koirani mielellään hoitoon matkojen ajaksi. Etenkin se "vahinkolapsi".

Äiti 42v.

Tämä on vaan siinä mielessä huono, että minä haluan reissata ja elää nyt kun olen nuori. 42 vuotiaana ei enää ole nuori ja kaunis, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin nuorena äidiksi. Kolmas lapsi oli yllätys.

Silloin luulin etten koskaan, neverever, pääse ulkomaille kuten olin pienestä asti haaveillut.

Mutta LAPSET tosiaankin KASVAA.

Vuorikiipeily ei ole napannut, mutta muuten olen saanut reissata yllinkyllin.

Kaiken kukkuraksi aikuiset lapseni ottavat pienen koirani mielellään hoitoon matkojen ajaksi. Etenkin se "vahinkolapsi".

Äiti 42v.

Tämä on vaan siinä mielessä huono, että minä haluan reissata ja elää nyt kun olen nuori. 42 vuotiaana ei enää ole nuori ja kaunis, valitettavasti.

Kyllä sä olet ja bonuksena vielä elämänkokemus.

Taidat olla tosi nuori kun kuvittelet että 42 vuotias on ikäloppu ja ryppyinen, valmis hautaan.

Mutta niin me kaikki ollaan kuviteltu.

Kuulostaa siltä, että osa näistä ihmisten haaveista on sellaisia, että ei niitä olisi toteutettu ilmankaan lasta tai lasta käytetään tekosyynä. Kiipeilyt vuorille ja ulkomailla asuminen on kyllä kaikki ihan toteutettavissa olevia asioita jo hiukankin isomman lapsen kanssa (siis jättämällä se lapsi kotiin hoitoon, jos ei mukana voi kulkea). Ulkomailla asuminen vaikka taaperonkin kanssa, eli onko niin, että näitä haaveita ei sitten olisi mahdollisesti lapsettomanakaan toteutettu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin nuorena äidiksi. Kolmas lapsi oli yllätys.

Silloin luulin etten koskaan, neverever, pääse ulkomaille kuten olin pienestä asti haaveillut.

Mutta LAPSET tosiaankin KASVAA.

Vuorikiipeily ei ole napannut, mutta muuten olen saanut reissata yllinkyllin.

Kaiken kukkuraksi aikuiset lapseni ottavat pienen koirani mielellään hoitoon matkojen ajaksi. Etenkin se "vahinkolapsi".

Äiti 42v.

Tämä on vaan siinä mielessä huono, että minä haluan reissata ja elää nyt kun olen nuori. 42 vuotiaana ei enää ole nuori ja kaunis, valitettavasti.

Illan katkerin kommentti tuli tältä kauniilta ja rohkealta!🤣

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin nuorena äidiksi. Kolmas lapsi oli yllätys.

Silloin luulin etten koskaan, neverever, pääse ulkomaille kuten olin pienestä asti haaveillut.

Mutta LAPSET tosiaankin KASVAA.

Vuorikiipeily ei ole napannut, mutta muuten olen saanut reissata yllinkyllin.

Kaiken kukkuraksi aikuiset lapseni ottavat pienen koirani mielellään hoitoon matkojen ajaksi. Etenkin se "vahinkolapsi".

Äiti 42v.

Tämä on vaan siinä mielessä huono, että minä haluan reissata ja elää nyt kun olen nuori. 42 vuotiaana ei enää ole nuori ja kaunis, valitettavasti.

Illan katkerin kommentti tuli tältä kauniilta ja rohkealta!🤣

No onhan se nyt totta, että yolotus tapahtuu 20-30v ja jos ne vuodet hoitaa ensisijaisesti lasta ja on äiti, niin kyllä ne nuoruuden jännyydet jää kokematta

Täällä yksi aikuinen vahinkolapsi. Vanhempani olivat pienituloisia ja asuntokin oli ahdas. Kun synnyimme sisareni kanssa (kaksoset) kotonani oli 3-vuotias poika ja 1,5 v. Kaksoset myös ja sitten me , jälleen kaksoset. Meillä on hieno perhe. Äidin unelmat muuttuivat siihen, että sai kasvatettuja meistä kunnon ihmisiä. Iloa riittää aina kun tavataan.

Jossain vaiheessa elämää ihminen tekee inventaarion omasta elämästään, tarkoitus on löytää sopu ja tasapaino omista teoistaan ja valinnoistaan. Ottaa lopulta vastuu ja antaa itselleen anteeksi.

Vierailija kirjoitti:

En käsitä miten jotkut eivät ymmärrä, että jos ihminen haluaa kiipeillä Mount Everestillä, niin ei hiihtoretkestä 3-vuotiaan kanssa tule yhtä siistiä vaikka se onkin ihan mukavaa.

Ei kaikki vaan oikeasti nauti mistään leikkipuisto-kotiin syömään-koirapuistoon-lapsen harrastuksiin-iltasatuja-aamutoimet toiselle-itse kiireessä perässä-iltapäivällä kotiin-koirapuistoon-lapsen kanssa palloa potkimaan-ruoan tekoon-elämästä.

Itseasiassa se voi tuntua jopa näivettävältä kärsimykseltä.

Eivät kaikki unelmat, mieltymykset ja halut ole samanarvoisia.

No mutta kun ei se lapsi tuollaisia mahdollisuuksia vie sun loppuelämäksi. Vaikka olisi totaaliyksinhuoltaja ilman minkäänlaista tukiverkostoa, viimeistään lapsen teini-iässä sen lapsen voisi jättää kotiin sen hiihtoreissun ajaksi. Jos taas tukiverkostoa löytyy, niin ihan jo lapsen ollessa 3-vuotias olisi se mahdollista jättää hoitoon niin että se vanhempi on pari päivää poissa. Ja jos taas olisi lapsen isän kanssa yhdessä, niin isän huomaan jo paljon aikaisemmin pidemmäksikin aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin nuorena äidiksi. Kolmas lapsi oli yllätys.

Silloin luulin etten koskaan, neverever, pääse ulkomaille kuten olin pienestä asti haaveillut.

Mutta LAPSET tosiaankin KASVAA.

Vuorikiipeily ei ole napannut, mutta muuten olen saanut reissata yllinkyllin.

Kaiken kukkuraksi aikuiset lapseni ottavat pienen koirani mielellään hoitoon matkojen ajaksi. Etenkin se "vahinkolapsi".

Äiti 42v.

Tämä on vaan siinä mielessä huono, että minä haluan reissata ja elää nyt kun olen nuori. 42 vuotiaana ei enää ole nuori ja kaunis, valitettavasti.

Illan katkerin kommentti tuli tältä kauniilta ja rohkealta!🤣

No onhan se nyt totta, että yolotus tapahtuu 20-30v ja jos ne vuodet hoitaa ensisijaisesti lasta ja on äiti, niin kyllä ne nuoruuden jännyydet jää kokematta

Mitä on yolotus? Tahtoisin tietää että ehdin ennen 30v. päivääni tehdä sitä tai sitten jotain muuta. Jos se on biletystä niin siinä tapauksessa toivon saavani lapsen mahd. pian.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmantemme oli vahinko, ajoitus meni pieleen. Ihan hyvin meni näinkin vaikka tosiaan se ajoitus olisi voinut olla parempinkin. En osaa antaa vertaistukea ihmiselle, joka on katkera lapselleen. Aika pirun upeat suunnitelmat sinulla on ollut jos lapsi on tehnyt elämästäsi lopullisesti huonompaa. Tsemppiä Ap! <3

En minä ole katkera lapselleni, hän on huipputyyppi eikä hän itse syntymäänsä valinnut.

Olen välillä katkera elämälle ja itselleni, kun tein näin typerän valinnan.

En viitsi sen tarkemmin valaista ettei tunnisteta, mutta kyllä lapsen syntymä sulki tietyt ovet ikuisiksi ajoiksi.

AP

Mistä olen saanut varmuuden, että unelmat olisivat ilman lasta ehdottomasti toteutuneet?

Elämässä voi tulla eteen huomattavasti julmempiakin esteitä kuin lapsi.

Toisaalta, miksi et huolehtinut ehkäisystä, kun et lapsia halunnut?

Vierailija kirjoitti:

Jossain vaiheessa elämää ihminen tekee inventaarion omasta elämästään, tarkoitus on löytää sopu ja tasapaino omista teoistaan ja valinnoistaan. Ottaa lopulta vastuu ja antaa itselleen anteeksi.

Kyllä, noin se asia on. Inventaarion paikka on useimmiten keski-iässä, jolloin katselee jo elettyä elämäänsä ja miettii vielä jäljellä olevaa. Nopeasti kulkee aika, paljon nopeammin kuin mitä nuorena kuvitteli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulin nuorena äidiksi. Kolmas lapsi oli yllätys.

Silloin luulin etten koskaan, neverever, pääse ulkomaille kuten olin pienestä asti haaveillut.

Mutta LAPSET tosiaankin KASVAA.

Vuorikiipeily ei ole napannut, mutta muuten olen saanut reissata yllinkyllin.

Kaiken kukkuraksi aikuiset lapseni ottavat pienen koirani mielellään hoitoon matkojen ajaksi. Etenkin se "vahinkolapsi".

Äiti 42v.

Tämä on vaan siinä mielessä huono, että minä haluan reissata ja elää nyt kun olen nuori. 42 vuotiaana ei enää ole nuori ja kaunis, valitettavasti.

Yhtään ainutta tekemääni reissua tai biletystä en nyt vanhana kaipaa, mutta joka päivä haikeana muistelen niitä ihania aikoja, kun lapset olivat pieniä ja asuivat kotona. Vaikka lapsiani näen viikottain, joskus monta kertaa viikossa, niin ihanimpia olivat ne ajat, kun helmoissa pyörivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kolmantemme oli vahinko, ajoitus meni pieleen. Ihan hyvin meni näinkin vaikka tosiaan se ajoitus olisi voinut olla parempinkin. En osaa antaa vertaistukea ihmiselle, joka on katkera lapselleen. Aika pirun upeat suunnitelmat sinulla on ollut jos lapsi on tehnyt elämästäsi lopullisesti huonompaa. Tsemppiä Ap! <3

En minä ole katkera lapselleni, hän on huipputyyppi eikä hän itse syntymäänsä valinnut.

Olen välillä katkera elämälle ja itselleni, kun tein näin typerän valinnan.

En viitsi sen tarkemmin valaista ettei tunnisteta, mutta kyllä lapsen syntymä sulki tietyt ovet ikuisiksi ajoiksi.

AP

Mistä olen saanut varmuuden, että unelmat olisivat ilman lasta ehdottomasti toteutuneet?

Elämässä voi tulla eteen huomattavasti julmempiakin esteitä kuin lapsi.

Toisaalta, miksi et huolehtinut ehkäisystä, kun et lapsia halunnut?

Kaikkea katuu vaan ei nuorena naimistaan. Vanha sanonta jonka allekirjoitan, tarkoittaen nuorena lapsen saantia.

Lapsi tuo leivän tullessaan. Sekin on vanha sanonta joka hyvin pitää paikkansa.

Yolotus on vuorikiipeilyä ja muuta jännää mitä vanhat 42 vuotiaat kääkät ei tiedä..😂

Vierailija kirjoitti:

Yolotus on vuorikiipeilyä ja muuta jännää mitä vanhat 42 vuotiaat kääkät ei tiedä..😂

Yolotus on urbaania nuorisoslangia "you only live once".

Juu, jolottakoon ketkä jolottaa. Niinhän se Hiltonin Pariskin. Lapset jää saamatta.

Elämä on valintoja, joskaan aina ja kaikessa ei ihminen pysty valitsemaan oman mielensä mukaan. Ei edes miljonäärit.

Vierailija kirjoitti:

Täällä yksi aikuinen vahinkolapsi. Vanhempani olivat pienituloisia ja asuntokin oli ahdas. Kun synnyimme sisareni kanssa (kaksoset) kotonani oli 3-vuotias poika ja 1,5 v. Kaksoset myös ja sitten me , jälleen kaksoset. Meillä on hieno perhe. Äidin unelmat muuttuivat siihen, että sai kasvatettuja meistä kunnon ihmisiä. Iloa riittää aina kun tavataan.

Tästä kommentista tuli hyvä niin mieli

että menen keittämään kahvit.

Kaikkea hyvää "vahinko"lapselle.

Et ole vahinko vaan päivänsäde!

Yksi kansanedustaja toteutti haaveensa poliitikon urasta. Muutti toiseen kaupunkiin tultuaan valituksi kansanedustajaksi. Hän otti lapsensa ensin mukaan, mutta lopulta järjesti hänelle hoitajan kotikaupungistaan, koska elämä kansanedustajana ei onnistunut vieraassa kaupungissa pienen lapsen yksinhuoltajana. Hän mm. joutui kyselemään muiden kansanedustajien teini-ikäisiltä lapsilta lastenhoitoapua ja olemaan pitkiä aikoja pois pienen lapsen luota.

Hän sai haukut tällä palstalla, koska ”laittoi uransa lapsen edelle”. Valitettavasti se vaan on niin, että kaikille se unelmien toteuttaminen yksinhuoltajana ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Vierailija kirjoitti:

Yksi kansanedustaja toteutti haaveensa poliitikon urasta. Muutti toiseen kaupunkiin tultuaan valituksi kansanedustajaksi. Hän otti lapsensa ensin mukaan, mutta lopulta järjesti hänelle hoitajan kotikaupungistaan, koska elämä kansanedustajana ei onnistunut vieraassa kaupungissa pienen lapsen yksinhuoltajana. Hän mm. joutui kyselemään muiden kansanedustajien teini-ikäisiltä lapsilta lastenhoitoapua ja olemaan pitkiä aikoja pois pienen lapsen luota.

Hän sai haukut tällä palstalla, koska ”laittoi uransa lapsen edelle”. Valitettavasti se vaan on niin, että kaikille se unelmien toteuttaminen yksinhuoltajana ei ole niin helppoa kuin voisi kuvitella.

Tuossa tapauksessa lapsen muutto Helsinkiin olisi ratkaissut paljon.

Olen vahinkolapsi. Vanhemmat joutuivat menemään naimisiin vuokseni. Olin 5v kun erosivat. Äiti on tehnyt aina selväksi että ilman minua hänellä olisi ollut upea elämä.

Olen yksinäinen enkä luota ihmisiin. Yllätys! N45