Isovanhemmuus uusperheessä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otapa ap nyt järki käteen. Kuka oikeasti eriarvoistaa näitä lapsia? Sinä? Ei. Miehesi? Ei. Miehesi vanhemmat? Ei. Sinun vanhempasi? Kyllä. Sinun vanhempasi ovat juuri ne, jotka haluavat, että miehesi lapset saavat enemmän kuin heidän omat lapsenlapsensa. Oletko koskaan kysynyt, miksi he haluavat näin? Okei, todennäköisesti ihan naiiviuttaan ja ymmärtämättömyyttään. Hyväntahtoisuuttaan. Joskus vaan hyväntahtoisuus voi kuitenkin olla joitakin osapuolia kohtaan väärin tai ainakin eriarvoistavaa. 

Mä kehotan sua juttelemaan omien vanhempiesi kanssa asiasta. Kerro heille, että sua häiritsee,kun vanhempiesi vuoksi miehesi lapset saavat kaikkea enemmän kuin omat lapsesi. Pyydä vanhempiasi keskittymään ensisijaisesti heidän omiin lapsenlapsiinsa eikä sun appivanhempiesi lapsenlapsiin. Lapsillesikin voi olla ihan hyvä - varsinkin vähän isompana - että ovat sun vanhemmillesi ne kaikista tärkeimmät ja rakkaimmat lapsenlapset. Vähenee heidän mahdollinen kateuskin miehesi lapsia kohtaan. 

Loistava, konkreettinen ehdotus. Nerokas suorastaan - näin ongelma ratkeaa.

👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍👍

...not

Tämä keskustelu on tasavertaisesta kohtelusta. Oikein passeli neuvo tähän.

Vierailija kirjoitti:

Kaikissa mäissä uusperhekeskusteluissa tuntuu olevan näkökanta, että jos et halihalipusipusi bonuslapsiasi tai bonuslapsenlapsiasi, niin olet kylmä, rumasti kohteleva ja ilkeä.

Eikö halihalipusipusin ja ilkeän välillä ole paljonkin vaiheoehtoja? Niin kuin oikeesti?

On.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vähän samaa. Omat vanhempani dissasivat miehen lapset täysin, kun taas miehen vanhemmat huomioivat minunkin lapsiani ja ottivat kuin omikseen. Sanomattakin on selvää, että välit minun vanhempiini viilenivät tästä. Olemme tekemisissä, mutta harvakseltaan. Meidän perheemme on tärkein ja kaikkien lasten on voitava tuntea olevansa siinä rakastettuja, vaikka kaikilla on omat vanhemmat, isovanhemmat jne. Jollain tapaa kuitenkin niiden uusperheen isovanhempien kuuluu minusta kuitenkin huomioida ne bonuslapsetkin, olla ystävällinen ja yrittää kiinnostua ja tutustua.

Mä olen just tällaisen uusperheen lapsi. Mun lapsuudessani onnellisia aikoja olivat vain ne vuodet, kun äiti ei ollut vielä tavannut isäpuoltani. Ne vuodet, kun sain olla isovanhempieni kanssa ja nauttia kaikesta heidän huomiostaan. Sitten kuvioihin tuli isäpuoli ja hänen lapsensa. Tuli vielä yksi yhteinenkin lapsi. Olin lapsista kaikista vanhin ja välittömästi koin, että en olekaan enää äidilleni tärkein. Paljon tärkeämpää äidilleni oli, että isäpuolen lapsia kohdeltiin samalla tavalla kuin minuakin. En enää päässytkään mummolaan, vaikka mummo pyysi, koska äiti ei halunnut päästää. Mummin olisi pitänyt ottaa isäpuolen lapsetkin. Ei käynyt myöhemmin sekään, että minä ja siskoni olisimme päässeet kahdestaan mummolaan. 

Teini-iässä ulkopuolisuuden tunteeni vain voimistui. Aloin hakea rakkautta ja hyväksyntää muualta. Vääristäkin paikoista. Äitini väitti, että olisin yhtä tärkeä hänelle kuin aina ennenkin, mutta enhän mä ollut. Hän oli aina ensimmäisenä isäpuoleni lasten puolella. Ehkä hän ei nähnyt omaa käyttäytymistään, mutta minä näin. Muutin poikaystäväni luokse samana päivänä, kun täytin 18. Välini äitiini viilenivät, mutta otin yhteyttä mummiin ja välini häneen lämpenivät. Äitini elää nyt varmaan suurta unelmaansa, kun minä olen pois jaloista. 

N21

Tarinan pahis ei ole äiti, vaan isäpuolen vanhemmat.

Eettisten valintojen lisäksi tähän vaikuttaa mielestäni myös nämä kolme konkreettista asiaa: välimatka, lastenlapsien määrä ja oma ikä. Nämä asiat koskevat sekä biologisia jälkeläisiä että ns. bonuslapsia. 

Välimatka: Jos mummolasta on 700 km lastenlapsien kotiin, on eri asia kuin asua kävelyetäisyydellä. On paljon helpompi olla arjessa mukana ja viedä lapsia silloin tällöin leikkimään tai kahville jos asutaan edes samassa kaupungissa.

Määrä: Jos omia lapsia on kuusi ja lastenlapsia vaikka kaksikymmentä, on selvä ettei ole energiaa panostaa heihin kaikkiin. Toisaalta jos lapsirakas ihminen on saanut vain yhden lapsen jolla ei ole lapsia, saattaa siitä puolison bonuslapsesta tulla hyvinkin tärkeä.

Ikä: Jos sukupolvilla on paljon etäisyyttä, ei 75-vuotias välttämättä jaksa leikittää 5-vuotiasta jota ei kovin hyvin edes tunne. Myös työiässä olevalla 60-vuotiaalla on hyvin vähän aikaa paneutua uuden lapsen hoitoon, toisin kun juuri eläkkeelle jäänyt hyväkuntoinen ihminen voi kokea sen ihanana asiana, olla merkityksellinen uudelle ihmiselle oli se sukua tai ei. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vähän samaa. Omat vanhempani dissasivat miehen lapset täysin, kun taas miehen vanhemmat huomioivat minunkin lapsiani ja ottivat kuin omikseen. Sanomattakin on selvää, että välit minun vanhempiini viilenivät tästä. Olemme tekemisissä, mutta harvakseltaan. Meidän perheemme on tärkein ja kaikkien lasten on voitava tuntea olevansa siinä rakastettuja, vaikka kaikilla on omat vanhemmat, isovanhemmat jne. Jollain tapaa kuitenkin niiden uusperheen isovanhempien kuuluu minusta kuitenkin huomioida ne bonuslapsetkin, olla ystävällinen ja yrittää kiinnostua ja tutustua.

Mä olen just tällaisen uusperheen lapsi. Mun lapsuudessani onnellisia aikoja olivat vain ne vuodet, kun äiti ei ollut vielä tavannut isäpuoltani. Ne vuodet, kun sain olla isovanhempieni kanssa ja nauttia kaikesta heidän huomiostaan. Sitten kuvioihin tuli isäpuoli ja hänen lapsensa. Tuli vielä yksi yhteinenkin lapsi. Olin lapsista kaikista vanhin ja välittömästi koin, että en olekaan enää äidilleni tärkein. Paljon tärkeämpää äidilleni oli, että isäpuolen lapsia kohdeltiin samalla tavalla kuin minuakin. En enää päässytkään mummolaan, vaikka mummo pyysi, koska äiti ei halunnut päästää. Mummin olisi pitänyt ottaa isäpuolen lapsetkin. Ei käynyt myöhemmin sekään, että minä ja siskoni olisimme päässeet kahdestaan mummolaan. 

Teini-iässä ulkopuolisuuden tunteeni vain voimistui. Aloin hakea rakkautta ja hyväksyntää muualta. Vääristäkin paikoista. Äitini väitti, että olisin yhtä tärkeä hänelle kuin aina ennenkin, mutta enhän mä ollut. Hän oli aina ensimmäisenä isäpuoleni lasten puolella. Ehkä hän ei nähnyt omaa käyttäytymistään, mutta minä näin. Muutin poikaystäväni luokse samana päivänä, kun täytin 18. Välini äitiini viilenivät, mutta otin yhteyttä mummiin ja välini häneen lämpenivät. Äitini elää nyt varmaan suurta unelmaansa, kun minä olen pois jaloista. 

N21

Tarinan pahis ei ole äiti, vaan isäpuolen vanhemmat.

???

Vierailija kirjoitti:

Minulla on myös bonus lapsenlapsi. En erityisemmin pidä lapsesta, hänen hankalan luonteensa vuoksi. Otan kuitenkin mukaan elokuviin, pienille retkillekin, mutta en samassa määrin kuin omia lapsenlapsiani. Koen tästä kyllä jonkinlaista huonoa ommaatuntoa.

Älä koe huonoa omaatuntoa jos kuitenkin yrität parhaasi ettei kenenkään mieli pahoitu. Ei ne bonuslapsetkaan välttämättä tarvitse sen bonusisovanhemman seuraa ihan samalla tavalla, varsinkaan jos ovat jo vanhempia. Minulla ei ole tätä tilannetta, mutta en esimerkiksi pitänyt poikani kaikista ystävistä ihan yhtä paljon, kaikkihan me ollaan erilaisia persoonia. Yritin silti parhaani että kukaan ei jäänyt syrjään, ja olihan se stressaavaa välillä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on voittopuolisesti toisenlaisia mielipiteitä, mutta sanonpa omani. Meidän suvussa käsitellään perheitä perheinä, oli ne muodostuneet ihan minkälaisista liitoista tahansa.

Jos oma poikani joskus tuo miniän, jolla on lapsia ennestään, niin suhtaudun heihin ihan kuin muihinkin lapsenlapsiin. Kutsutaan perheenä, lahjotaan perheenä. Olen saanut omilta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani sellaisen mallin, että ketään ei suosita, ketään ei sorsita.

Kutsutko ja lahjotko sinä paljon muitakin sinulle täysin vieraita ihmisiä?

Eivät he ole vieraita. He ovat (olisivat) poikani perhe.

Vaan kiitos kysymästä, sinun tarkoittamassasi mielessä kyllä kutsun ja lahjon. Jos mennään vaikka leffaan ja lasten kaveri tulee mukaan, niin ostan hänelle ihan samat popparit ja limut kuin omillekin, vaikka näkisin ensimmäistä kertaa.

Näin käyttäytyivät myös omat vanhempani, vaikka rikkaita ei oltu. Mitoitettiin asiat vain sen mukaan, että kaikille riitti.

Jos itse pidät juhlat, ja sinne tulee avec, jota et tunne, jättäisitkö hänet ilman tarjoiluja?

Tämä on sinun ja sinun miehesi aiheuttama ongelma.

Syyttömiä isovanhemmat tähän hankaluuteen ovat.

Ne sun puolison lapset saatetaan lähinnä nähdä omien lastenlasten kilpailijoina. Eli eivät halua hyysätä.

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vähän samaa. Omat vanhempani dissasivat miehen lapset täysin, kun taas miehen vanhemmat huomioivat minunkin lapsiani ja ottivat kuin omikseen. Sanomattakin on selvää, että välit minun vanhempiini viilenivät tästä. Olemme tekemisissä, mutta harvakseltaan. Meidän perheemme on tärkein ja kaikkien lasten on voitava tuntea olevansa siinä rakastettuja, vaikka kaikilla on omat vanhemmat, isovanhemmat jne. Jollain tapaa kuitenkin niiden uusperheen isovanhempien kuuluu minusta kuitenkin huomioida ne bonuslapsetkin, olla ystävällinen ja yrittää kiinnostua ja tutustua.

Ja sitten käy kuten tädilleni: hän on viimeisen 15 vuoden aikana tutustunut noin 9 bonuslapsenlapseen. Pojallaan suhteita tulee ja menee, koskaan ei sukujuhlissa tiedä, millainen perhe tällä kertaa on mukana. Pitääkö aikuisen oikeasti jaksaa tuollaista?

Näistä kommenteista tulee murheellinen olo, mutta voit ajatella ap myös niin, ettet ole sitten myöhemmin itsekään velvollinen hoitamaan/huomioimaan bonuslastesi mahdollisia lapsia, ainoastaan omia lastenlapsiasi.

Jotain kokemusta kirjoitti:

Eettisten valintojen lisäksi tähän vaikuttaa mielestäni myös nämä kolme konkreettista asiaa: välimatka, lastenlapsien määrä ja oma ikä. Nämä asiat koskevat sekä biologisia jälkeläisiä että ns. bonuslapsia. 

Välimatka: Jos mummolasta on 700 km lastenlapsien kotiin, on eri asia kuin asua kävelyetäisyydellä. On paljon helpompi olla arjessa mukana ja viedä lapsia silloin tällöin leikkimään tai kahville jos asutaan edes samassa kaupungissa.

Määrä: Jos omia lapsia on kuusi ja lastenlapsia vaikka kaksikymmentä, on selvä ettei ole energiaa panostaa heihin kaikkiin. Toisaalta jos lapsirakas ihminen on saanut vain yhden lapsen jolla ei ole lapsia, saattaa siitä puolison bonuslapsesta tulla hyvinkin tärkeä.

Ikä: Jos sukupolvilla on paljon etäisyyttä, ei 75-vuotias välttämättä jaksa leikittää 5-vuotiasta jota ei kovin hyvin edes tunne. Myös työiässä olevalla 60-vuotiaalla on hyvin vähän aikaa paneutua uuden lapsen hoitoon, toisin kun juuri eläkkeelle jäänyt hyväkuntoinen ihminen voi kokea sen ihanana asiana, olla merkityksellinen uudelle ihmiselle oli se sukua tai ei. 

Väärin. Olen neljännen polven ainoa lapsi ja niin on lapsenikin (viidennen). Jos hän ei lisäänny, suku päättyy tähän. Mitkään lapseni puolison mahdolliset lapset eivät tätä kaikkea tule perimään, vaan joko törsäämme kaiken itse ja jätämme lapsellemme muutaman sata tonnia pesämunaksi. Ei kuitenkaan ulkopuolisille, he eivät ole vuosisatojen aikana tehneet mitään sukumme varallisuuden kertymiseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella lapsella on kahdet isovanhemmat. Jollei ne riitä, niin on syytä katsoa peiliin. Ja jollei sinun ja miehesi vanhemmat ole sinun lastesi kanssa tekemisissä ( vie heitä kaikkialle ja osta heille mitään), niin et voi todellakaan olettaa, että se olisi ei-biologisten isovanhempienkaan tehtävä.

No joo, teoriassa. Mun kavereiden lapsilla on isovanhempia kokonaista 0 kappaletta.

Tässä ketjussa varmasti kukaan isovanhempi ei ole vapaaehtoisesti kenenkään muun kuin biologisen lapsenlapsensa isovanhempi, mutta on niitä muunkinlaisia ihmisiä. Mun serkulla on kolme omaa lasta ja sen lisäksi kaksi bonuslasta. Serkkuni isä ja tämän vaimo ovat isovanhempia näille kaikille viidelle lapselle. Serkkuni isän vaimohan ei tietenkään ole sukua kenellekään. Yksi tätini on erään toisen serkkuni mummo, vaikka hänellä ei ole omia lapsia ollenkaan. On vain sovittu näin. Samoin erään kaverini äiti on veljensä lasten mummo, koska oikea mummo on kuollut.

Ihana järjestely :)

Vierailija kirjoitti:

Näistä kommenteista tulee murheellinen olo, mutta voit ajatella ap myös niin, ettet ole sitten myöhemmin itsekään velvollinen hoitamaan/huomioimaan bonuslastesi mahdollisia lapsia, ainoastaan omia lastenlapsiasi.

No tottakai ap on avarasydäminen ja huomioi kaikki mahdolliset bonus- ja ex-lapset kaikista mahdollisista liitoista vaikka pitäisi tinkiä omasta elintasosta ;D. Ei tule koskaan tapahtumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä on voittopuolisesti toisenlaisia mielipiteitä, mutta sanonpa omani. Meidän suvussa käsitellään perheitä perheinä, oli ne muodostuneet ihan minkälaisista liitoista tahansa.

Jos oma poikani joskus tuo miniän, jolla on lapsia ennestään, niin suhtaudun heihin ihan kuin muihinkin lapsenlapsiin. Kutsutaan perheenä, lahjotaan perheenä. Olen saanut omilta vanhemmiltani ja isovanhemmiltani sellaisen mallin, että ketään ei suosita, ketään ei sorsita.

Kutsutko ja lahjotko sinä paljon muitakin sinulle täysin vieraita ihmisiä?

Jotkut näköjään tarvitsevat kaikki mahdolliset ihmiset ympärilleen.

Tästä tulee mieleen tarinani omasta lapsuudesta, ihan ydinperheestä.

Isäni (Rip) oli maailmanparantaja. Piti huolta vähempiosaisemmista. Antoi köyhille. Ruokki kaikki vastaantulijat. Toi kotiin kulkissat ja arskat.

Meillä lapsilla asiat oli ok. Oli kaikkea mitä tarvitsemme. Paitsi isän läsnäolo, koska hän oli arskojen kanssa.

Kaunis ajatus, hyvin raamatullinen, mutta sisaruksissani teki paljon tuhoa. He katkaisivat aikuisuudessa välit. Veljenin alkoholisoitui ja kantaa vieläkin kaunaa eriarvoisesta kohtelusta ja hänen tarpeiden unohtamisesta. Vain minä selvisin. Koska annoin anteeksi sen, että isämme asetti muut ihmiset yhtä tärkeiksi tai jopa tärkeämmiksi kuin omat lapsensa.

Tämä on asia minkä menettää erossa. Ydinperhe-edut.

Minä reissaan lasteni kanssa ja hemmottelen heitä, vien hotelliin, laivalle ja tehdään vaikka mitä kivaa. Jonkin verran myös isovanhemmat vievät lapsiani eri aktiviteetteihin.

Mieheni lapsella tilanne että isovanhempia eikä biologista äitiä kiinnosta suhde lapseen. Isä sitten tekee hänen kanssa juttuja sen verran minkä tekee.

Eipä ole tullut mieleeni että minun vanhempien tehtävä olisi jotenkin sijaistaa lapsenlapsensa hylänneitä isovanhempia. En itsekään leiki äitiä mieheni lapselle, huolta toki pidän arjessa mutta en maksa hänen vapaa-ajan rientojaan.

Mun vanhemmillani ei ole  bonuslapsenlapsia. Mieheni on mun vanhemmilleni vävy eikä heidän bonuslapsensa. Siten mieheni lapsikaan ei ole vanhempieni bonuslapsenlapsi. Mieheni lapsi on mun bonuslapseni ja jos hän aikanaan saa lapsia (ja mä olen vielä mieheni kanssa silloin yhdessä), nämä lapset ovat mun bonuslapseni lapsia eli mun bonuslapsenlapsiani. 

Mitä tulee aloittajan varsinaiseen kysymykseen, niin sekä omilla että mieheni lapsella on sekä isän että äidin puolelta isovanhemmat. Isovanhemmat toimivat lastenlastensa kanssa ihan kuten haluavat. Tapa, miten toiset isovanhemmat haluavat toimia, ei millään tavalla velvoita toisia isovanhempia toimimaan samoin. Meidän lapsilla on varsin erilainen elintaso ja elämä. Ei minun tai mieheni vanhempien vuoksi vaan miehen ex-vaimon ja hänen vanhempiensa  vuoksi.

Bonuslapseni on nyt 15 v ja oma vanhempi lapseni 14 v. Molemmat tyttöjä. Bonuslapseni saa äidiltään ja äitinsä suvulta monia asioita (tavaraa ja elämyksiä), joista oma lapseni voi vain uneksia. Tyttö on kuitenkin ihan fiksu eikä edellytä, että minä ja mieheni tarjoaisimme hänelle kaiken saman kuin minun lapsillenikin. On ihan tavallista, että teemme ilman häntä vaikka Tallinnan risteilyn sillä aikaa, kun hän on äitinsä kanssa Los Angelesissa tms. Ei hän odota, että ostaisimme hänelle samanlaisen kännykän kuin minun lapsillenikin, koska hän saa omalta äidiltään paljon hienomman ja kalliimman. Eikä hän edes oleta, että saisi meiltä jotain muuta saman arvoista kännykän sijasta. Ymmärtää, että isänsä elintaso on ihan erilainen kuin äitinsä elintaso. 

Kun käymme kaikki yhdessä minun tai mieheni vanhempien luona, molempien vanhemmat kohtelevat kaikkia lapsia yhtä ystävällisesti. Mutta ei bonuslapseni ole koskaan ollut mun vanhemmillani hoidossa eikä mun lapseni mieheni vanhemmilla. Meillä on ehkä sikäli helppoa, että kummankaan vanhemmilla ei ole  lapsenlapsilleen kovinkaan paljoa annettavaa. Varsinkaan teini-ikäisille.  Kummankaan vanhemmat eivät vie teinejä ulkomaanreissuille, shoppailemaan tms. Eivät tee lastenlastensa kanssa mitään sellaista, mikä on teineille nykyisin tärkeää ja mikä eriarvoistaisi. Eriarvoisuus syntyy siis vain ja ainoastaan bonuslapseni äidin ja tämän suvun kautta. Joskus tyttärelläni ilmenee jonkinlaista kateutta, mutta hänkin ymmärtää, että äitinsä ja äitinsä suku ei ole yhtä suurituloista kuin mieheni lapsen äiti ja tämän suku. 

Vierailija kirjoitti:

Jotain kokemusta kirjoitti:

Eettisten valintojen lisäksi tähän vaikuttaa mielestäni myös nämä kolme konkreettista asiaa: välimatka, lastenlapsien määrä ja oma ikä. Nämä asiat koskevat sekä biologisia jälkeläisiä että ns. bonuslapsia. 

Välimatka: Jos mummolasta on 700 km lastenlapsien kotiin, on eri asia kuin asua kävelyetäisyydellä. On paljon helpompi olla arjessa mukana ja viedä lapsia silloin tällöin leikkimään tai kahville jos asutaan edes samassa kaupungissa.

Määrä: Jos omia lapsia on kuusi ja lastenlapsia vaikka kaksikymmentä, on selvä ettei ole energiaa panostaa heihin kaikkiin. Toisaalta jos lapsirakas ihminen on saanut vain yhden lapsen jolla ei ole lapsia, saattaa siitä puolison bonuslapsesta tulla hyvinkin tärkeä.

Ikä: Jos sukupolvilla on paljon etäisyyttä, ei 75-vuotias välttämättä jaksa leikittää 5-vuotiasta jota ei kovin hyvin edes tunne. Myös työiässä olevalla 60-vuotiaalla on hyvin vähän aikaa paneutua uuden lapsen hoitoon, toisin kun juuri eläkkeelle jäänyt hyväkuntoinen ihminen voi kokea sen ihanana asiana, olla merkityksellinen uudelle ihmiselle oli se sukua tai ei. 

Väärin. Olen neljännen polven ainoa lapsi ja niin on lapsenikin (viidennen). Jos hän ei lisäänny, suku päättyy tähän. Mitkään lapseni puolison mahdolliset lapset eivät tätä kaikkea tule perimään, vaan joko törsäämme kaiken itse ja jätämme lapsellemme muutaman sata tonnia pesämunaksi. Ei kuitenkaan ulkopuolisille, he eivät ole vuosisatojen aikana tehneet mitään sukumme varallisuuden kertymiseksi.

Joku niistä bonuslapsenlapsistanne saattais olla biljonääri joka ostelis teille uusia Tesloja ja lennättäisi first classissa Tahitille ja maksaisi luksuseläkeläissairaanhoitosaattohoitokodin ja shampanjat --- mutta ai niin ne ei oo "teijjjjän sukua" mikä on niin hieno suku, niin unohdetaan koko juttu.

Vierailija kirjoitti:

Mun vanhemmillani ei ole  bonuslapsenlapsia. Mieheni on mun vanhemmilleni vävy eikä heidän bonuslapsensa. Siten mieheni lapsikaan ei ole vanhempieni bonuslapsenlapsi. Mieheni lapsi on mun bonuslapseni ja jos hän aikanaan saa lapsia (ja mä olen vielä mieheni kanssa silloin yhdessä), nämä lapset ovat mun bonuslapseni lapsia eli mun bonuslapsenlapsiani. 

Mitä tulee aloittajan varsinaiseen kysymykseen, niin sekä omilla että mieheni lapsella on sekä isän että äidin puolelta isovanhemmat. Isovanhemmat toimivat lastenlastensa kanssa ihan kuten haluavat. Tapa, miten toiset isovanhemmat haluavat toimia, ei millään tavalla velvoita toisia isovanhempia toimimaan samoin. Meidän lapsilla on varsin erilainen elintaso ja elämä. Ei minun tai mieheni vanhempien vuoksi vaan miehen ex-vaimon ja hänen vanhempiensa  vuoksi.

Bonuslapseni on nyt 15 v ja oma vanhempi lapseni 14 v. Molemmat tyttöjä. Bonuslapseni saa äidiltään ja äitinsä suvulta monia asioita (tavaraa ja elämyksiä), joista oma lapseni voi vain uneksia. Tyttö on kuitenkin ihan fiksu eikä edellytä, että minä ja mieheni tarjoaisimme hänelle kaiken saman kuin minun lapsillenikin. On ihan tavallista, että teemme ilman häntä vaikka Tallinnan risteilyn sillä aikaa, kun hän on äitinsä kanssa Los Angelesissa tms. Ei hän odota, että ostaisimme hänelle samanlaisen kännykän kuin minun lapsillenikin, koska hän saa omalta äidiltään paljon hienomman ja kalliimman. Eikä hän edes oleta, että saisi meiltä jotain muuta saman arvoista kännykän sijasta. Ymmärtää, että isänsä elintaso on ihan erilainen kuin äitinsä elintaso. 

Kun käymme kaikki yhdessä minun tai mieheni vanhempien luona, molempien vanhemmat kohtelevat kaikkia lapsia yhtä ystävällisesti. Mutta ei bonuslapseni ole koskaan ollut mun vanhemmillani hoidossa eikä mun lapseni mieheni vanhemmilla. Meillä on ehkä sikäli helppoa, että kummankaan vanhemmilla ei ole  lapsenlapsilleen kovinkaan paljoa annettavaa. Varsinkaan teini-ikäisille.  Kummankaan vanhemmat eivät vie teinejä ulkomaanreissuille, shoppailemaan tms. Eivät tee lastenlastensa kanssa mitään sellaista, mikä on teineille nykyisin tärkeää ja mikä eriarvoistaisi. Eriarvoisuus syntyy siis vain ja ainoastaan bonuslapseni äidin ja tämän suvun kautta. Joskus tyttärelläni ilmenee jonkinlaista kateutta, mutta hänkin ymmärtää, että äitinsä ja äitinsä suku ei ole yhtä suurituloista kuin mieheni lapsen äiti ja tämän suku. 

Tämä on ihan okei koska kaikki ymmärtävät missä mennään. Jos lapset olisivat 4 ja 5 niin vois olla vaikeempaa selittää.

Vierailija kirjoitti:

Tämä on asia minkä menettää erossa. Ydinperhe-edut.

Minä reissaan lasteni kanssa ja hemmottelen heitä, vien hotelliin, laivalle ja tehdään vaikka mitä kivaa. Jonkin verran myös isovanhemmat vievät lapsiani eri aktiviteetteihin.

Mieheni lapsella tilanne että isovanhempia eikä biologista äitiä kiinnosta suhde lapseen. Isä sitten tekee hänen kanssa juttuja sen verran minkä tekee.

Eipä ole tullut mieleeni että minun vanhempien tehtävä olisi jotenkin sijaistaa lapsenlapsensa hylänneitä isovanhempia. En itsekään leiki äitiä mieheni lapselle, huolta toki pidän arjessa mutta en maksa hänen vapaa-ajan rientojaan.

Ydinperhe-edut! Heivaisit kaatikselle samantien.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli vähän samaa. Omat vanhempani dissasivat miehen lapset täysin, kun taas miehen vanhemmat huomioivat minunkin lapsiani ja ottivat kuin omikseen. Sanomattakin on selvää, että välit minun vanhempiini viilenivät tästä. Olemme tekemisissä, mutta harvakseltaan. Meidän perheemme on tärkein ja kaikkien lasten on voitava tuntea olevansa siinä rakastettuja, vaikka kaikilla on omat vanhemmat, isovanhemmat jne. Jollain tapaa kuitenkin niiden uusperheen isovanhempien kuuluu minusta kuitenkin huomioida ne bonuslapsetkin, olla ystävällinen ja yrittää kiinnostua ja tutustua.

Mä olen just tällaisen uusperheen lapsi. Mun lapsuudessani onnellisia aikoja olivat vain ne vuodet, kun äiti ei ollut vielä tavannut isäpuoltani. Ne vuodet, kun sain olla isovanhempieni kanssa ja nauttia kaikesta heidän huomiostaan. Sitten kuvioihin tuli isäpuoli ja hänen lapsensa. Tuli vielä yksi yhteinenkin lapsi. Olin lapsista kaikista vanhin ja välittömästi koin, että en olekaan enää äidilleni tärkein. Paljon tärkeämpää äidilleni oli, että isäpuolen lapsia kohdeltiin samalla tavalla kuin minuakin. En enää päässytkään mummolaan, vaikka mummo pyysi, koska äiti ei halunnut päästää. Mummin olisi pitänyt ottaa isäpuolen lapsetkin. Ei käynyt myöhemmin sekään, että minä ja siskoni olisimme päässeet kahdestaan mummolaan. 

Teini-iässä ulkopuolisuuden tunteeni vain voimistui. Aloin hakea rakkautta ja hyväksyntää muualta. Vääristäkin paikoista. Äitini väitti, että olisin yhtä tärkeä hänelle kuin aina ennenkin, mutta enhän mä ollut. Hän oli aina ensimmäisenä isäpuoleni lasten puolella. Ehkä hän ei nähnyt omaa käyttäytymistään, mutta minä näin. Muutin poikaystäväni luokse samana päivänä, kun täytin 18. Välini äitiini viilenivät, mutta otin yhteyttä mummiin ja välini häneen lämpenivät. Äitini elää nyt varmaan suurta unelmaansa, kun minä olen pois jaloista. 

N21

Tarinan pahis ei ole äiti, vaan isäpuolen vanhemmat.

Häh? Millä tavalla? Äitini katkaisi mun ja mummin välit, ei suinkaan isäpuoleni vanhemmat. 

N21