Lue keskustelun säännöt.
"Et tiedä todellisesta väsymyksestä mitään, koska sinulla ei ole lapsia."
Ei äiti, mutta väsynyt
05.09.2019 |
Tuossapa lausahdus, joka nostaa verenpainetta joka kerta, kun sattuu nuo sanat kuulemaan.
Ymmärrän, että äiti-ihmiset ovat väsyneitä lapsiperheen arjesta, he ovat varmasti kovilla jaksamisensa kanssa, mutta mielestäni kenelläkään ei ole silti oikeutta tulla vähättelemään muiden ihmisten väsymystä. Monet psyykkiset ja fyysiset seikat vaikuttavat väsymyksen tunteisiin. Läheltä olen seurannut, kuinka esimerkiksi sisäilmaongelmista krooniseen väsymysoireyhtymään sairastunut läheiseni kamppailee arjen tavallisten asioiden kanssa: jopa tiskaaminen voi olla niin rankkaa, että sen jälkeen tarvitsee lepoa. Päässä humisee ja suhisee, olo on jatkuvasti huono. Joka paikkaa koskee. Se väsyttää. Niinpä esimerkiksi tuollaisessa tilanteessa tuntuu kohtuuttomalta vähätellä toisen ihmisen väsymystä ja tuntemuksia muutenkin.
Emme me omasta tahdosta riippuen tai riippumatta lapsettomatkaan vähättele teidän äiti-ihmisten väsymystä. Mikä oikeus heillä siis on vähätellä muiden tuntemuksia?
Ja Huom! Kyllä, näitä asioita ei voi yleistää, kaikki eivät toimi samoin. Kaikki äidit eivät vähättele.
Asiallista keskustelua, kiitos!
Kommentit (1165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen töissä hoitoalalla erittäin raskaassa ja kiireisessä työssä. Lisäksi olen kahden lapsen yksinhuoltaja ilman mitään lapsivapaata koskaan (isä ei tapaa ollenkaan). Lasten mummokin on kuollut eli hoitoapua ei ole. Olen mielestäni ihan kohtuu reipas ja yritän tehdä työhommat hyvin ja vielä pyörittää arkea, tähän asti on onnistunut mutta toki joskus voi töissä vähän haukotuttaa. Sellaisina hetkinä olen kuullut monesti kommenttia "sullahan on jo isot lapset, ei kai nyt niissä oo paljoa hommaa" tai jopa "kyllä pitäisi miettiä että jaksaako ne lapset hoitaa, jos niitä hankkii". Samaan aikaan lapsettomat valittavat kun väsyttää esim. juhlimisen jälkeen/pyörälenkin jälkeen ja heille ei kukaan kommentoi mitään syyllistävää. MInusta tämä on aika outoa! Ihan kun nyt joku raskaana ollessaan arvaisi jäävänsä yksinhuoltajaksi... ja onhan lasten arjessa hommaa vaikka olisivat jo isoja. Joka aamu herätään ja ruuat pitää ostaa ja laittaa, harrastuksiin viedä ja vaatettaa ja auttaa läksyissä ym. Näistä asioista eivät lapsettomat tiedä mitään. Mutta silti arvostelevat.
En ymmärrä. Noi sun luettelemat (lasten pukeminen, syöttäminen, ruuan laittaminen) "kamaluudet" ovat ihan normaaleja lapsiperheeseen kuuluvia asoita. Itsestäänselvyyksiä. Myös lapsettomille. Ihanko tosissaan joku vanhempi valittaa tuollaisista normaaleista asioista ja väittää erityisen raskaaksikin?
No, olispas tosi hurmaavan kiva, jos mies auttaa kaikessa. ;)
Yh-äitinä ei paljon naurata, kun ne kaikki "itsestäänselvyydet" pukkaavat päälle yhtä aikaa.
Ja pukemiset, pyykkirumba, ruuanlaitto, syöttäminen ym. LAPSIperheen arki ei todellakaan lapsetonta koske.
ITSESTÄÄNSELVYYKSIÄKÖ? Lapsettomille?
Would you please give me a loooong break.
Siis väitätkö nyt ihan oikeasti, ettet tiennyt ennen kuin sait omia lapsia, että lapsia pitää tosiaan syöttää, kylvettää, pukea jne.? Oikeasti tuli sulle yllärinä ja oletat, että on yllätys muillekin lapsettomille? Juu. No nyt selvisi, miksi olet kokenut niin rankaksi tuon vanhemmuuden...
Tiedärtkö mitä? Saivartele itseksesi.
Mielestäni ihan validi kysymys. Koska kyllähän tietoisuus siitä, kuinka paljon hoitoa se lapsi vaatii vaikuttaa esimerkiksi monen velan valintaan. Tämän ketjun perusteella lapsettomat ovat miettineet paljon tarkempaan, mitä se lapsiperheen todellisuus on kuin nämä äidit, jotka valittavat tavallisesta lapsiperheen arjesta.
Minkä velan?
Olen kysynyt aiemminkin, mutta kukaan ei kertonut, mikä se vela on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Tämä on aivan totta ja nuo sekopäät pilaavat muidenkin äitien maineen. M
Onko sitä sekopää, jos toivoo ihmisten olevan molemmin puolin toisiaan kunnioittavia? Oikeasti?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Ei niin, itse kummatkin kokeneena lapsi oli huomattavasti fyysisesti väsyttävämpi, kun kolme vuotta nukkui 1-2 tunnin pätkissä. Syöpä oli henkisesti rankempi kyllä, mutta hoitojen välissä yleensä oli ihan suhteellisen jaksavainen olo useimpina päivinä.
Ja se on sinun henkilökohtainen kokemuksesi. Ei tosiaan ole järkeä vertailla niitä väsymyksen kokemuksia. Ihmiset on erilaisia ja jokainen kokee asiat eri tavalla, toiset herkempiä tietyille asioille kuin toiset ja jokaisen kokemus on silti ihan yhtä oikea ja jokaisella on siihen omaan kokemukseen oikeus. Se, että joku vertailee omaa kokemustaan toisen henk.koht. kokemukseen on ala-arvoista ja itsensä nostamista jalustalle. Tuskin sinäkään pitäisit siitä, että valitat väsymystä ja joku kommentoi, että noh onneksi et sentään ole yksinhuoltaja tms. (En siis tiedä oletko, mutta noin esimerkkinä). Koska aina löytyy joku, jolla on asiat huonommin, aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan jollain myös muita "hauskoja" kommentteja kuten "et tiedä todellisesta rakkaudesta mitään koska sinulla ei ole lapsia" tai "et ole nainen koska sinulla ei ole lapsia". Harmi ettei se lapsenteko ole tuonut yhtään järkeä näiden tyyppien päähän.
Mä oon kuullut kanssa tuon "Et tiedä todellisesta rakkaudesta mitään koska sinulla ei ole lapsia" -lauseen, ex-anoppini suusta ja yhden vanhan luokkakaverin suusta. Molemmat naisia.
Tavallaan surettaa heidän puolestaan.
Minua ei sureta heidän puolestaan, koska he puhuivat täyttä asiaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kieltämättä kirjoitat asiaa.
-
Työstään voi pitää, mutta olosuhteet voivat olla kauheat... ja palkka kehno.
Siksipä vaihdoin työpaikkaa, kun sattui sopiva eteen.
-
Silti on mielestäni kohtuuullista vaatia, ettei "päiväkodin täti" ilku "paskapikkuprinsessoja" julkisesti, vaikkei hän juuri tuota termiä käyttänytkään, mutta otaksun halunneen käyttää vielä loukaavampia termejä.
Ja on mielestäni myös kohtuullista vaatia hyvää hoitoa, koska siitä maksamme.
Ta itse ainakin maksoin.
Me vanhemmat emme kuitenkaan ole syypäitä resurssien puutteeseen, pk-henkilökunnan huonoon palkkaan emmekä väsymykseen.
Totta kai saa ilkkua, kunhan tekee sen anonyymisti. Eli ei paljasta tämän pikkuprinsessan henkilöllisyyttä.
Ihan oikeasti, tuossa jos jossain työssä tätyy välillä päästellä höyryjä ja käyttää mustaa huumoria mikäli mielii täyspäisenä selviytyä. Kuulisit mitä esim. potilaista puhutaan ensiavussa...
/12
Meidän pikku neiti muuttui äitylin näppiksellä paskapikkuprinsessaksi ja hän on sitä mieltä, että olen ajatellut vielä rumemmin.
Sinun kuuluisi olla kirjoittamassa sitä gradua, eikä hakemassa voimaa tuollaisesta selkeästi vajaaälyisen ihmisen jauhottamisesta. Minun ei tarvitse tehdä gradua kun olen matalasti koulutettu hönö.
Ymmärrän sinua kuitenkin tosi paljon. On vaikeaa jättää ketju, jossa on selkeästi yksinkertainen ihminen. Siinä tulee olo, että ei ole tehnyt tarpeeksi, auttaakseen tätä tulemaan järkiinsä.
Ja ärsyttää jättää hänet siihen luuloon, että hän on muka oikeassa. Tiedäthän pulut ja shakkilaudat?
Pulut ja shakkilaudat nimeomaan. Tunnustan, vauvapalstalla heikkolahjaisten kanssa vänkääminen on helmasyntini tässä gradunteossa. Jos tätä nyt gradunteoksi voi edes hyvällä tahdolla sanoa. :D Hauskaa viihdettä tämä kyllä on, se täytyy sanoa.
/12
Tee gradu tästä tai sitten siitä 70-luvulla syntyneiden äidit ketjusta. On helppo.
Timanttinen idea. :D Ja gradu edistyisi vauvapalstan keskustelua seuraamalla!
/12
Siihen 70-luku ketjuun menee 3 vuorokautta kun luet sen läpi.
On tekemisen arvoinen gradu!
Ja voi motivoida ehkä paremmin jos nykyinen aiheesi ei ole se oikea ja sulle tarpeeksi tärkeä.
Totta turiset! :D Selvästi ei ole tarpeeksi tärkeä kuin roikun edelleen täällä enkä kirjoita. No, aineistonkäsittely sentään edistyy onneksi näin palstailun ohessakin pikkuhiljaa.
/12
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Ei niin, itse kummatkin kokeneena lapsi oli huomattavasti fyysisesti väsyttävämpi, kun kolme vuotta nukkui 1-2 tunnin pätkissä. Syöpä oli henkisesti rankempi kyllä, mutta hoitojen välissä yleensä oli ihan suhteellisen jaksavainen olo useimpina päivinä.
Sama kokemus. Minulla on ollut imusolmukesyöpä. Hoidot ja pari niistä seuraavaa päivää olivat tuskaa, mutta sitten voimat palasivat ja oli aina ihan hyvä olo kunnes oli seuraava hoitokerta (2-3 viikon välein). Pahempaa oli se jännittäminen ja henkinen puoli. Ja kun hoidot lopullisesti päättyivät, meni muutama kuukausi ja yleiskunto oli taas ennallaan.
Taaperon ja vuorotellen valvovien kaksosvauvojen kanssa meni kyllä kolme vuotta niin sumussa kuin olla ja voi.
Mutta tämä on minun kokemukseni asiasta, joku toinen on luonnollisesti voinut kokea ihan miten vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Ei niin, itse kummatkin kokeneena lapsi oli huomattavasti fyysisesti väsyttävämpi, kun kolme vuotta nukkui 1-2 tunnin pätkissä. Syöpä oli henkisesti rankempi kyllä, mutta hoitojen välissä yleensä oli ihan suhteellisen jaksavainen olo useimpina päivinä.
Niin ja sitten voidaankin lähteä kyselemään, että millainen syöpä, kuinka aikaisin todettu, miten pitkälle levinnyt, millaista hoitoa, millaiset tukijoukot jne. Eli voidaanko päästä yhteisymmärrykseen, että sinä et sen oman syöpäkokemuksesi perusteella voi julistaa, että lasten hoitaminen on rankempaa kuin syöpähoidot?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kerron, mikä se ero on, olen nimittäin itse kärsinyt unettomuudesta sekä ennen lapsia että lapsien jälkeen. Pahimmat unettomuusjaksoni sijoittuvat ajalle ennen lapsia. Kun ei ole lapsia, ei tarvitse huolehtia väsyneenä vielä toisistakin ihmisistä. Jos töissä pitää, ei tarvitse enää kotona, vaan voi omistautua itselleen. Kun on lapsia, on pakko hoitaa muidenkin, usein sellaisten ihmisten asiat, jotka tarvitsevat apua ihan kaikissa toimissan.
Toivoisin, että alapeukuttamisen sijaan olisitte rakentavasti eri mieltä, jos olette eri mieltä.
Tuo on kyllä totta. Olen ennen lapsia ollut hirveän väsynyt ja kokenut uuvuttavaa työstressiä. Mutta minun ei tarvinnut olla yölläkin vastuussa jostakusta täysin minusta riippuvaisesta olennosta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Kirjoitin kyllä, että pätee ihan toisinpäin myös. Jos tuore äiti tietää jollakin olleen jatkuvasti syystä tai toisesta pahoja univaikeuksia, ei ole kohteliasta vauvaväsymystä, vaikka molemmat ovat ihan todellisia kokemuksia. Päätit vaan jotenkin ottaa hampaisiisi sen väsyneen äidin, vaikka peräänkuulutan ihan yleistä hienotunteisuutta.
Eihän sitä nyt välttämättä tiedä, miten väsynyt se toinen on. Ei esim. kaikki äidit ole kuolemanväsyneitä ihan niinkuin ei voi tietää onko joku masentunut tai kärsii pahoista univaikeuksista. Ei kaikki näy päällepäin. Ja en edelleenkään ymmärrä miten joku voi ottaa itseensä jonkun toisen kokemuksista. Ei jonkin toisen kokemus väsymyksestä liity millään lailla esim. minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Ei niin, itse kummatkin kokeneena lapsi oli huomattavasti fyysisesti väsyttävämpi, kun kolme vuotta nukkui 1-2 tunnin pätkissä. Syöpä oli henkisesti rankempi kyllä, mutta hoitojen välissä yleensä oli ihan suhteellisen jaksavainen olo useimpina päivinä.
Niin ja sitten voidaankin lähteä kyselemään, että millainen syöpä, kuinka aikaisin todettu, miten pitkälle levinnyt, millaista hoitoa, millaiset tukijoukot jne. Eli voidaanko päästä yhteisymmärrykseen, että sinä et sen oman syöpäkokemuksesi perusteella voi julistaa, että lasten hoitaminen on rankempaa kuin syöpähoidot?
Onpas törkeää kielenkäyttöä!
"Eli voidaanko päästä yhteisymmärrykseen, että sinä et sen oman syöpäkokemuksesi perusteella voi julistaa, että lasten hoitaminen on rankempaa kuin syöpähoidot?"
Mielestäni ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Ei niin, itse kummatkin kokeneena lapsi oli huomattavasti fyysisesti väsyttävämpi, kun kolme vuotta nukkui 1-2 tunnin pätkissä. Syöpä oli henkisesti rankempi kyllä, mutta hoitojen välissä yleensä oli ihan suhteellisen jaksavainen olo useimpina päivinä.
Niin ja sitten voidaankin lähteä kyselemään, että millainen syöpä, kuinka aikaisin todettu, miten pitkälle levinnyt, millaista hoitoa, millaiset tukijoukot jne. Eli voidaanko päästä yhteisymmärrykseen, että sinä et sen oman syöpäkokemuksesi perusteella voi julistaa, että lasten hoitaminen on rankempaa kuin syöpähoidot?
Onpas törkeää kielenkäyttöä!
"Eli voidaanko päästä yhteisymmärrykseen, että sinä et sen oman syöpäkokemuksesi perusteella voi julistaa, että lasten hoitaminen on rankempaa kuin syöpähoidot?"
Mielestäni ei.
No tehdään sitten näin:
AV-MAMMA: Lasten saaminen on pahempaa kuin SYÖPÄ!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Tämä on aivan totta ja nuo sekopäät pilaavat muidenkin äitien maineen. M
Onko sitä sekopää, jos toivoo ihmisten olevan molemmin puolin toisiaan kunnioittavia? Oikeasti?
Ei tuosta ollut puhe. Jos erikseen joutuu varomaan ihan arkipäiväisiä sanomisiaan, siksi että joku on äiti, niin kyllä on sekopäistä toimintaa. Minä voin ilmoittaa että minua väsyttää ja epäköhtelias ihminen mitätöi sanomiseni ja tuntemukseni äitikortilla. Pikemminkin noiden äitien tuliskin olla kohteliaampia jos kohteliaisuudesta on kyse. Sinä koitat jotenkin nyt vängätä että äiti saa olla epäkohtilias, mutta äidille ei saa olla epäkohtelias. Kaksoistandardit ulottuvat myös näköjään tänne.
Tähän ikään mennessä (50v) olen oppinut hymähtämään tuollaisille mielipiteille, ja jatkamaan eteenpäin, niinkuin en olisi koskaan kuullutkaan ko. kommenttia. Jos jollakulla on tarve osoittaa olevansa minua "parempi" "jalompi" "uhrautuvaisempi" "ahkerampi" tai ties mitä hienoa, niin sitten hänellä on sellainen tarve. Antaa hänen olla siinä uskomuksessa, että hänen tunteensa ovat niitä ainoja oikeita tunteita maailmassa. Ehkä hänen näkemyksensä vielä joskus avartuu. Tai sitten ei. En vaivaa sillä päätäni. Minulla on ihan riittämiin muitakin murheita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Näiden joidenkin palstan äitien kirjoituksia seuranneena, voi todellakin sanoa, että joillakin sen lapsiveden mukana taitaa valahtaa pihalle myös järki.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Kirjoitin kyllä, että pätee ihan toisinpäin myös. Jos tuore äiti tietää jollakin olleen jatkuvasti syystä tai toisesta pahoja univaikeuksia, ei ole kohteliasta vauvaväsymystä, vaikka molemmat ovat ihan todellisia kokemuksia. Päätit vaan jotenkin ottaa hampaisiisi sen väsyneen äidin, vaikka peräänkuulutan ihan yleistä hienotunteisuutta.
Ei siinä kovin paljon kohteliaisuus paina, jos on varsinkin esikoisen äiti ja yrittää pysyä lapsensa takia hengissä.
J-lauta, kun tällä tämä lapseton jengi ei ihan selvästi tajua YHTÄÄN sitä, että äitikupla on äitikupla, täynnä euforiaa, valvomista, vauvaa, vauvaa ja vielä keran VAUVAA.
Et sinä tuon perusteella tiedäkään, mitä väsymys on. Vain viikon huonot/vähäiset unet eivät ole verrattavissa kuukausia tai vuosia jatkuvaan valvomiseen. Valvomisesta johtuvat neurologiset ja fyysiset oireetkin ovat tuolloin vielä varsin pieniä. Se voi sanoa, että tyhmästi teit, kun yöllä tenttiin luit - tuskin siitä mitään hyötyä oli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Ja mikäköhän syy kellään voi olla alapeukuttaa tätä? Ettekö usko, että se valvottava vauva on ihan oikeasti rankka asia?
Uskon. Uskotko itse, että elämässä on vielä valvottavaa vauvaa rankempiakin asioita? Äläkä vastaa sillä olkiukolla, että se rankka asia valvottaa äitiäkin ja siksi äidillä on rankempaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulle ei ole selvinnyt, että miksi sitä väsymystä tai muutakaan tuntemusta pitää vertailla? Jos itselleni ystävä valittaa väsymystä, niin ei mulle tule mieleenkään avautua esimerkiksi omasta masennuksesta, että mitä valitat, sentään olet terve. Sama pätee tuohon äiti-ihmisten väsymykseen. Miten ihmeessä sinun väsymyksesi ja lapsien aiheuttama lisäväsymys liittyy millään lailla toiseen ihmiseen? Vai onko niin, että nämä kyseiset äiti-ihmiset kokevat, että puheen pitää olla heissä AINA, ovathan he äitejä ja jotenkin parempia ihmisiä (omasta mielestään). En yhtään ihmettele, jos lapsellisten ja lapsettomien ystävyyssuhteet kaatuu, jos äidit ovat sitä mieltä, että puheen pitää olla aina heissä ja heidän kokemuksissaan, eikä koskaan voi ihan vaikka kuunnella myös toista ja mitä hän käy elämässään läpi.
Ai, kyllä minusta tässäkin keskustelussa enemmän väheksytään sitä vauvan tuomaa väsymystä kuin korotetaan äitejä jalustalle. Ihan turha sitä on vähätellä. Jos valvova vauva osuu kohdalle ja vuosia saat nukkua tunnin pätkissä, kyllä se on yksi elämän väsyttävimpiä kokemuksia. Ja siihen vielä päälle jotain muuta murhetta...
Eikä tällä ole tarkoitus sanoa, etteikö elämässä olisi paljon muitakin rankkoja tilanteita. Ja uupuminenkin on hyvin yksilöllistä, joku jaksaa joku ei. Mutta se äitien väsymyksen vähättely, koska "lapsista saa voimaa" ja kaikkea muuta roskaa, on ihan turhaa sekin. Eiköhän vaan yritetä tukea toisiamme sen mitä jaksetaan.
Lähinnä siis kommentoin sitä asiaa, että jos lapseton ihminen valittaa väsymystä ja joku äiti sanoo siihen, ettei lapseton tiedä mitään väsymyksestä. Niin että miksi on pakko sanoa niin? Siis ihan oikeassakin elämässä olen kuullut tuolla tavalla sanottavan. Miksi ei voi vaan olla hiljaa siitä omasta väsymyksestä ja yrittää ymmärtää esimerkiksi sen, että jokaisella on oikeus siihen omaan kokemukseen, eikä sitä omaa tilannettaan tarvitse korostaa aina kun joku toinen puhuu tuntemuksistaan ja elämästään. Ei yksinkertaisesti tarvitse verrata. Jos itselleni joku kertoo jostain tilanteessa, niin ei mulla ainakaan ole tapana siirtää keskustelua itseeni, että minäminäminä mulla vasta rankkaa onkin.
Toki toki, kyllähän se on kohteliasta yrittää ymmärtää sitä toista ja kuunnella ja olla läsnä. Mutta itse muistan ainakin silloin aikoinaan, kun vauvaväsymys oli pahimmillaan, että kaikki mahdollinen väsymyksestä valittaminen sai minut niin näkemään punaista. Ei siksi, etteikö se toisen kokemus voisi olla ihan todellinen, vaan siksi että minusta sinänsä jo se, että pienen vauvan äidille valittaa väsymystä on vähän sama kuin että syöpäpotilaalle valittaa flunssasta. Kärsimyksiä ei pidä vertailla, mutta tilannetajua on hyvä olla. Suuntaan jos toiseen, tottakai, ei sen vauvan äidinkään kannata väsymyksestä avautua, jos tietää jollakin olleen vuosien krooninen unettomuus. Vastaanotto voi olla aika kylmä, ja siitä näitä "et tiedä väsymyksestä mitään" ja muita sammakoita varmaan putkahteleekin.
Nyt kaiken huippu. Eli muiden pitäisi varoa sanomisiaan siksi, että joku on saanut lapsen ja saattaa olla väsynyt. Tuo on se syy, miksi äitejä ajatellaan joskus itsekkäiksi. Siis muiden pitäisi lopettaa omista asioista puhuminen, ettei vaan äiti-ihminen loukkaannu, mutta sen sijaan äidillä on närkätyessään oikeus arvostella jonkun toisen ihmisen henkilökohtaisia kokemuksia. Jos noin ihon alle menee se, että joku toinen mainitsee omasta väsymyksestään, niin miten ihmeessä te niiden lasten kanssa pärjäätte ylipäätään. Ja ihan näin tiedoksi, ettei lapsen saaminen ole verrattavissa syöpään, ei niin mitenkään päin.
Kirjoitin kyllä, että pätee ihan toisinpäin myös. Jos tuore äiti tietää jollakin olleen jatkuvasti syystä tai toisesta pahoja univaikeuksia, ei ole kohteliasta vauvaväsymystä, vaikka molemmat ovat ihan todellisia kokemuksia. Päätit vaan jotenkin ottaa hampaisiisi sen väsyneen äidin, vaikka peräänkuulutan ihan yleistä hienotunteisuutta.
Ei siinä kovin paljon kohteliaisuus paina, jos on varsinkin esikoisen äiti ja yrittää pysyä lapsensa takia hengissä.
J-lauta, kun tällä tämä lapseton jengi ei ihan selvästi tajua YHTÄÄN sitä, että äitikupla on äitikupla, täynnä euforiaa, valvomista, vauvaa, vauvaa ja vielä keran VAUVAA.
Minä tiedän isänä että joillekkin se on tuota ja joillekkin ei. Osa ymmärtää pitää itsestään huolta ja osa ei. Tiedän myös väsymyksestä tuossa merkityksessä mitä vauva vaatii, ja se ei ole sen erilaisempaa valvomista. Kun otit puheeksi tuon hengissä pysymisen, niin tiesitkö että riski kuolla liikenteessä on moninkymmenkertainen verrattuna äitiyskuolleisuuteen? Eli toisinsanoen liikenteessä tastellaan hengestään vielä kovemmin. Ja se että sanot "yrittää pysyä" on jälleen tuota samaa äitiyden nostattamista, mistä tämä ketjukin juontaa juurensa.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän pikkumammojen mennä kivasti sinne päiväunille?
Ihmettelen, kuinka täällä vaan yritetään jotakin naurettavaa sanansäilää heiluttaa, koska teidänhän kuuluisi tietääkseni olla joko puolikuolleina töissä tai puolikuolleina väsymyksestä, kun on niin kauheaa kaiken puolin.
Ei, riittää virtaa Av-höpötykseen! Hienoa!
Ai, miksi minä olen täällä?
Vapaapäivä.
Väärin; sinä ole täällä, koska sinulla ei ole ystäviä joita tavata, perhettä jonka kanssa hengata, tuttavia jotka sietäisivät seuraasi, eikä edes oikein mitään harrastusta. Niinpä roikut palstalla ja yrität saada huomiota ärsyttämällä.
Mä oon kuullut kanssa tuon "Et tiedä todellisesta rakkaudesta mitään koska sinulla ei ole lapsia" -lauseen, ex-anoppini suusta ja yhden vanhan luokkakaverin suusta. Molemmat naisia.
Tavallaan surettaa heidän puolestaan.