Lue keskustelun säännöt.
En taida koskaan löytää puolisoa
04.09.2019 |
En ymmärrä miten ihmiset päätyvät suhteisiinsa. Minä haluaisin vain sen yhden. Sellaisen, joka olisi sopiva. Olen pitkästä aikaa ihastunut, mutta ihastuksen kohde on työpaikalla, enkä ole varma onko varattu. Olen melko varma että on. Olen jo 35v. Ei tässä iässä taida enää löytyä ketään sopivaa. Haluaisin jakaa arkea ja elämää jonkun kanssa. Ei vaan ikinä tärppää. Tuntuu että niin moni ottaa vaan jonkun, ja sitten heillä onkin kumppaneita koko ajan.
Ei tässä ollut mitään pointtia, halusin vaan purkaa mieltäni.
Kommentit (144)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Tämä. Avoin, lämmin , iloinen ja puhelias ihminen saa aina huomiota ja seuraa. Mitä enemmän juttelee ihan randomien ihmisten kanssa, sitä helpommin se käy. Mielestäni apnkin kannattaa mennä juttelemaan ihastuksensa kanssa ihan niitä näitä. Siitä se selviää onko varattu ja onko kiinnostusta. Vierastan jotenkin ajatusta, että ihan kylmiltään ryhdytään iskemään ja tekemään aloitteita. Yrittää tutustua ensin ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
?
ap on ihastunut johonkin ja menee lätisemään niitä näitä "ja ottamaan selvää onko vapaa".
Sun mielestä se ei ole kieroilua ?
Sinccis
Ollaankohan me samalta planeetalta.
Mitä kieroilua se on, että tutustuu ihmisiin? Myös siihen ihastuksen. Jos ihastus on varattu ollaan sitten vaan tuttavia. Miten sinä sitten yleensä löydät kumppaneita?
Ei muihin tutustumisessa olekaan. Mutta jos on oikeasti joku agenda ja valehtelee itselleen ettei ole. Saatika, että valehtelee muille ettei sellaista ole, vaikka ap:lla selvästikin sellainen on.
Minä kutsun valehtelua kieroiluksi. Ymmärrätkö ?
Sinccis
En ymmärrä, että missä kohtaa tässä mielestäsi valehdellaan? Joskus tutustuu ihmiseen, johon on ihastunut, joskus sellaiseen ettei ole mitään ennakko ajatuksia. On ihan mahdollista kun tutustuu tähän ihastuksen niin huomaa ettei se niin kiinnostava ollutkaan tai ettei kiinnostus ole molemminpuolista tai että ihastus on varattu. Tällöin jäädään vain tuttavaksi. Toisaalta tyypin kanssa ,josta ei ole mitään ennakko ajatuksia voikin juttu natsata ja yllättäen edetä suhteeksi. Missä tässä on jokin agenda ja valehtelu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös, miten toiset muodostavat parisuhteita niin helposti. Itsellä on tosi vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa voisin ajatella mitään suhteen tapaistakaan. Ihastun tosi harvoin ja sitten jos niin käy, jokin este asian etenemiselle kuitenkin on.
Just tämä. Kun en tosiaan halua ”ketä tahansa” vaan pitää ensin tutustua kunnolla ennen kuin edes ihastun kummemmin. Minulle on tärkeää että arvomaailmat kohtaavat, sen lisäksi että jotenkin klikkaa. Kaksi kertaa olen seurustellut vähän pitempään, mutta ei niistäkään sitten sitä pitkää suhdetta ole tullut.
Älkää viitsikö vastailla te, jotka olette vaan sitä mieltä että pitäisi pokata vaan joku. Ei se ollut tämän aloituksen idea. Ei mulle ole sinällään tärkeää että olisi varattu. Enemmän se että löytyisi joku kenen kanssa aidosti jakaa elämänsä. Tulee sitä sitten mietittyä että menevätkö muut jotenkin helpommin yhteen? Luulisi kaikkien kuitenkin jollain tapaa valitsevan kumppaninsa.
Ap.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Täh. Teet aikamoista tulkintaa :) En yleisesti ottaen keskity kumppanin puuttumiseen, elämäni on ihan mukavaa. Joskus, kuten nyt sitten tällä viikolla, ajauduin vaan taas ihmettelemään asiaa. Olen ihan fiksu ja mukava ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä ei ole vaan tarttunut puolisoksi sopivaa matkaan. Ja ihmettelin nyt tässä vähän ääneen sitä että miten se ulospäin näyttää jollekin olevan helppoa. Että ovatko ne suhteet sitten kuitenkin hyviä ja osapuolet tyytyväisiä, vai päätyvätkö ihmiset ihan naimisiinkin sillä että ”olisi joku vaan”?
Vähän sama kuin joku avioliitossa oleva joskus puuskahtaisi jostain kommunikaatio-ongelmasta ja ainoa ratkaisu olisi heti että ota ero.
Ap
Niin. Ensin ite lopetin yhden tapailun, kun tutustumisen myötä miehestä tuli ilmi kaikkea epämiellyttävää. Ja nyt mun suuri ihastus ei taidakaan olla yhtä ihastunut, tuskin koskaan ollut, mutta oli hetki kiva kuvitella kaikkee mahollista. Että koskaan ei mene yhteen nämä jutut. Viikonloppuna kyllä treffit sovittu kolmannen miehen kanssa, mutta en oota enää yhtään mitään. Ihan kyyniseksi tullu tämän pariutumisen suhteen. Ja tosiaan on näissä jutuissa ollu ajallisesti väliä, ei mulla mikään kiire ole mihinkään. Kattelen aina tosi rauhassa tilannetta. Ja nytkin tää ihastus oli pitkään messissä kunnes yht'äkkiä kylmeni, kun mä taas luulin, että suhde oli syventymässä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Tämä. Avoin, lämmin , iloinen ja puhelias ihminen saa aina huomiota ja seuraa. Mitä enemmän juttelee ihan randomien ihmisten kanssa, sitä helpommin se käy. Mielestäni apnkin kannattaa mennä juttelemaan ihastuksensa kanssa ihan niitä näitä. Siitä se selviää onko varattu ja onko kiinnostusta. Vierastan jotenkin ajatusta, että ihan kylmiltään ryhdytään iskemään ja tekemään aloitteita. Yrittää tutustua ensin ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
Hahahaha, tosi teeskentelyä, jos kerta on kumppani hakusessa, niin sitten menisit mukamas juttelemaan niitä näitä ”ilman mitään taka-ajatuksia” juuri siinä mielessä kiinnostavan tyypin kanssa. Kun etsit kumppania, niin ei sitä asiaa pysty täysin pois sulkemaan mielestään ja yleensä se myös näkyy jotenkin päälle päinkin mm. ilmeinä, eleinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen myös, miten toiset muodostavat parisuhteita niin helposti. Itsellä on tosi vaikea löytää ihmistä, jonka kanssa voisin ajatella mitään suhteen tapaistakaan. Ihastun tosi harvoin ja sitten jos niin käy, jokin este asian etenemiselle kuitenkin on.
Just tämä. Kun en tosiaan halua ”ketä tahansa” vaan pitää ensin tutustua kunnolla ennen kuin edes ihastun kummemmin. Minulle on tärkeää että arvomaailmat kohtaavat, sen lisäksi että jotenkin klikkaa. Kaksi kertaa olen seurustellut vähän pitempään, mutta ei niistäkään sitten sitä pitkää suhdetta ole tullut.
Älkää viitsikö vastailla te, jotka olette vaan sitä mieltä että pitäisi pokata vaan joku. Ei se ollut tämän aloituksen idea. Ei mulle ole sinällään tärkeää että olisi varattu. Enemmän se että löytyisi joku kenen kanssa aidosti jakaa elämänsä. Tulee sitä sitten mietittyä että menevätkö muut jotenkin helpommin yhteen? Luulisi kaikkien kuitenkin jollain tapaa valitsevan kumppaninsa.
Ap.
Ne, ketkä pariutuvat, uskaltavat avata suunsa, eivätkä odota, että muut tulevat juttelemaan heille. Sinä selvästi odotat, että sun ihastus huomaisi sinut ja tekisi aloitteen. Mikä siinä on niin hemmetin vaikeaa sinulle ja muille mennä keskustelemaan? Kun sen voi tehdä livenä ja nykyään on niin helppo tutustua ihmisiin nettitreffienkin kautta. Sitten kun olet treffaillut 50 tyyppiä, niin tule kertomaan miten meni. Eikö tosiaan yksikään mitenkään näistä kolahtanut vai mikä on ongelma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jäävät yksin jotka eivät mitään itsestään kykene antamaan. Persoonattomat pelkurit, joilla ei ole vuorovaikutustaitoja. Ne oppii opettelemalla.
En kertakaikkiaan käsitä, mikä on niin vaikeaa siinä, että tervehtii toista ja alkaa jutella. Normaalilla järjellä ja käytöksellä siitä kyllä selviää. Ei ole tarvis heti kosia, hyvänen aika.
Nyt taidat vastata väärään ketjuun - tässä ketjussa ei ole kyse siitä ettei ketään saa vaa siitä ettei sopivaa löydy.
Juuri näin. Olen elämäni aikana tutustunut kyllä yhteen sun toiseen ihmiseen. Minulla on läheisiä ihmissuhteita, myös aikuisiällä löytyneitä. Ihmiset pitävät minuun yhteyttä. Työpaikan kahvihuoneessa juttelen kollegoiden kanssa, ja yleisesti ottaen jään harvoin täysin sanattomaksi. Mutta rakkaussuhdetta en ole pitemmäksi aikaa löytänyt, ja sellaista kaipaisin.
En minä tämän ihastuksenkaan seurassa täysin hiljainen ole. Tuntuu vaan tällä hetkellä vaikealta kysyä mihinkään töiden ulkopuolella, kun en ole varma onko varattu vai ei. Niin vähän olen jäänyt odottelemaan että asia selviäisi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Hassua miten samoja viestejä voikin lukea eri tavalla! Jotkut nappasivat heti kiinni siihen mitä tarkoitan, kiitos siitä. Tuntuu kyllä helpommalta kun edes joku ymmärtää. Ja jotkut sitten taas tuntuvat ymmärtävän tahallaan väärin. Ei minulle vaikka joku maksettu seksi (!!!) korvaa kumppanuutta: sitä että aidosti haluaa olla toisen seurassa, tuntea tämän pitkän aikaa, kokea halua samaan ihmiseen, tehdä uusia asioita yhdessä, olla yhdessä molempien omasta tahdosta samalla kun molemmat elävät omaa elämäänsä.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Täh. Teet aikamoista tulkintaa :) En yleisesti ottaen keskity kumppanin puuttumiseen, elämäni on ihan mukavaa. Joskus, kuten nyt sitten tällä viikolla, ajauduin vaan taas ihmettelemään asiaa. Olen ihan fiksu ja mukava ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä ei ole vaan tarttunut puolisoksi sopivaa matkaan. Ja ihmettelin nyt tässä vähän ääneen sitä että miten se ulospäin näyttää jollekin olevan helppoa. Että ovatko ne suhteet sitten kuitenkin hyviä ja osapuolet tyytyväisiä, vai päätyvätkö ihmiset ihan naimisiinkin sillä että ”olisi joku vaan”?
Vähän sama kuin joku avioliitossa oleva joskus puuskahtaisi jostain kommunikaatio-ongelmasta ja ainoa ratkaisu olisi heti että ota ero.
Ap
Se johtuu siitä että joillekin on paljon helpompaa vain heittäytyä uuteen ja antaa mennä ilman mitään pidäkkeitä. Ihastuminen, puhumattakaan rakastumisesta, vaatii että laskee ne omat suojauksensa ja asettaa itsensä alttiiksi sen toisen edessä. Ihmiset, joille tuo on helpompaa, myös löytävät kumppaneita helpommin. Jos taas on varovaisempi luonne, ei myöskään suhteen aloittaminen ole niin helppoa ja moni tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin se alkoikaan.
Tunnistan tuo myös itsestäni ja minun piti tehdä ihan aktiivisesti töitä sen eteen että en heti ole jarrut päällä jos joku tilanne meinaa tulla eteen. Jouduin tekemään ihan päätöksen että seuraavan vuoden ajan lupaan suhtautua avoimesti potentiaalisiin kumppaneihin enkä heti ajattele että "ei siitä kuitenkaan mitään tule" tai "ei ole minun tyyppiäni". No, kuusi kuukautta (ja yksi lyhyt epäonninen tapailusuhde) meni ja sitten eteen tuli mies joka ei heti ensitapaamisella aiheuttanut mitään suuria väristyksiä. Mutta kun oli halukas tapaamaan minua niin menimme treffeille. Ja toisille... ja kolmansille. Kuukauden jälkeen tajusin tavanneeni aivan uskomattoman tyypin joka oli aika lailla kaikkea jota olin aina halunnut mutta en ollut osannut pukea sanoiksi.
Nyt yhdessä 16 vuotta ja onnellisia ollaan edelleen. En voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jäävät yksin jotka eivät mitään itsestään kykene antamaan. Persoonattomat pelkurit, joilla ei ole vuorovaikutustaitoja. Ne oppii opettelemalla.
En kertakaikkiaan käsitä, mikä on niin vaikeaa siinä, että tervehtii toista ja alkaa jutella. Normaalilla järjellä ja käytöksellä siitä kyllä selviää. Ei ole tarvis heti kosia, hyvänen aika.
Nyt taidat vastata väärään ketjuun - tässä ketjussa ei ole kyse siitä ettei ketään saa vaa siitä ettei sopivaa löydy.
Juuri näin. Olen elämäni aikana tutustunut kyllä yhteen sun toiseen ihmiseen. Minulla on läheisiä ihmissuhteita, myös aikuisiällä löytyneitä. Ihmiset pitävät minuun yhteyttä. Työpaikan kahvihuoneessa juttelen kollegoiden kanssa, ja yleisesti ottaen jään harvoin täysin sanattomaksi. Mutta rakkaussuhdetta en ole pitemmäksi aikaa löytänyt, ja sellaista kaipaisin.
En minä tämän ihastuksenkaan seurassa täysin hiljainen ole. Tuntuu vaan tällä hetkellä vaikealta kysyä mihinkään töiden ulkopuolella, kun en ole varma onko varattu vai ei. Niin vähän olen jäänyt odottelemaan että asia selviäisi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Hassua miten samoja viestejä voikin lukea eri tavalla! Jotkut nappasivat heti kiinni siihen mitä tarkoitan, kiitos siitä. Tuntuu kyllä helpommalta kun edes joku ymmärtää. Ja jotkut sitten taas tuntuvat ymmärtävän tahallaan väärin. Ei minulle vaikka joku maksettu seksi (!!!) korvaa kumppanuutta: sitä että aidosti haluaa olla toisen seurassa, tuntea tämän pitkän aikaa, kokea halua samaan ihmiseen, tehdä uusia asioita yhdessä, olla yhdessä molempien omasta tahdosta samalla kun molemmat elävät omaa elämäänsä.
Ap
Ainahan voi kysyä toisen parisuhdestatusta kiertotietä tyyliin, näinkö sinut viime viikonloppuna paikassa x? Olit varmaan vaumon/miehen kanssa liikenteessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Tämä. Avoin, lämmin , iloinen ja puhelias ihminen saa aina huomiota ja seuraa. Mitä enemmän juttelee ihan randomien ihmisten kanssa, sitä helpommin se käy. Mielestäni apnkin kannattaa mennä juttelemaan ihastuksensa kanssa ihan niitä näitä. Siitä se selviää onko varattu ja onko kiinnostusta. Vierastan jotenkin ajatusta, että ihan kylmiltään ryhdytään iskemään ja tekemään aloitteita. Yrittää tutustua ensin ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
Hahahaha, tosi teeskentelyä, jos kerta on kumppani hakusessa, niin sitten menisit mukamas juttelemaan niitä näitä ”ilman mitään taka-ajatuksia” juuri siinä mielessä kiinnostavan tyypin kanssa. Kun etsit kumppania, niin ei sitä asiaa pysty täysin pois sulkemaan mielestään ja yleensä se myös näkyy jotenkin päälle päinkin mm. ilmeinä, eleinä.
Minäkin menen tutustumaan playboy tyttöihin.
Ei mulla mitään taka-ajatuksia ole ;)
Sinccis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Täh. Teet aikamoista tulkintaa :) En yleisesti ottaen keskity kumppanin puuttumiseen, elämäni on ihan mukavaa. Joskus, kuten nyt sitten tällä viikolla, ajauduin vaan taas ihmettelemään asiaa. Olen ihan fiksu ja mukava ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä ei ole vaan tarttunut puolisoksi sopivaa matkaan. Ja ihmettelin nyt tässä vähän ääneen sitä että miten se ulospäin näyttää jollekin olevan helppoa. Että ovatko ne suhteet sitten kuitenkin hyviä ja osapuolet tyytyväisiä, vai päätyvätkö ihmiset ihan naimisiinkin sillä että ”olisi joku vaan”?
Vähän sama kuin joku avioliitossa oleva joskus puuskahtaisi jostain kommunikaatio-ongelmasta ja ainoa ratkaisu olisi heti että ota ero.
Ap
Se johtuu siitä että joillekin on paljon helpompaa vain heittäytyä uuteen ja antaa mennä ilman mitään pidäkkeitä. Ihastuminen, puhumattakaan rakastumisesta, vaatii että laskee ne omat suojauksensa ja asettaa itsensä alttiiksi sen toisen edessä. Ihmiset, joille tuo on helpompaa, myös löytävät kumppaneita helpommin. Jos taas on varovaisempi luonne, ei myöskään suhteen aloittaminen ole niin helppoa ja moni tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin se alkoikaan.
Tunnistan tuo myös itsestäni ja minun piti tehdä ihan aktiivisesti töitä sen eteen että en heti ole jarrut päällä jos joku tilanne meinaa tulla eteen. Jouduin tekemään ihan päätöksen että seuraavan vuoden ajan lupaan suhtautua avoimesti potentiaalisiin kumppaneihin enkä heti ajattele että "ei siitä kuitenkaan mitään tule" tai "ei ole minun tyyppiäni". No, kuusi kuukautta (ja yksi lyhyt epäonninen tapailusuhde) meni ja sitten eteen tuli mies joka ei heti ensitapaamisella aiheuttanut mitään suuria väristyksiä. Mutta kun oli halukas tapaamaan minua niin menimme treffeille. Ja toisille... ja kolmansille. Kuukauden jälkeen tajusin tavanneeni aivan uskomattoman tyypin joka oli aika lailla kaikkea jota olin aina halunnut mutta en ollut osannut pukea sanoiksi.
Nyt yhdessä 16 vuotta ja onnellisia ollaan edelleen. En voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.
Kiitos että vastasit, ihanaa kuulla rohkaiseva tarina. Se on varmasti jossain määrin totta että olen huono tutustumaan syvemmin. Tuo mitä kuvasit turhana jarrutteluna kuulostaa tutulta. Toki nykyään on vähän sekin etten ole käynyt treffeillä tai tavannut uusia ihmisiä niin usein kuin nuorempana, olen tullut ehkä vähän varovaisemmaksi. Kun pitkään toivoin että tutustuisin muuten vaan, tuntuisi väkinäiseltä käydä treffeillä tarkoituksella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jäävät yksin jotka eivät mitään itsestään kykene antamaan. Persoonattomat pelkurit, joilla ei ole vuorovaikutustaitoja. Ne oppii opettelemalla.
En kertakaikkiaan käsitä, mikä on niin vaikeaa siinä, että tervehtii toista ja alkaa jutella. Normaalilla järjellä ja käytöksellä siitä kyllä selviää. Ei ole tarvis heti kosia, hyvänen aika.
Nyt taidat vastata väärään ketjuun - tässä ketjussa ei ole kyse siitä ettei ketään saa vaa siitä ettei sopivaa löydy.
Juuri näin. Olen elämäni aikana tutustunut kyllä yhteen sun toiseen ihmiseen. Minulla on läheisiä ihmissuhteita, myös aikuisiällä löytyneitä. Ihmiset pitävät minuun yhteyttä. Työpaikan kahvihuoneessa juttelen kollegoiden kanssa, ja yleisesti ottaen jään harvoin täysin sanattomaksi. Mutta rakkaussuhdetta en ole pitemmäksi aikaa löytänyt, ja sellaista kaipaisin.
En minä tämän ihastuksenkaan seurassa täysin hiljainen ole. Tuntuu vaan tällä hetkellä vaikealta kysyä mihinkään töiden ulkopuolella, kun en ole varma onko varattu vai ei. Niin vähän olen jäänyt odottelemaan että asia selviäisi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Hassua miten samoja viestejä voikin lukea eri tavalla! Jotkut nappasivat heti kiinni siihen mitä tarkoitan, kiitos siitä. Tuntuu kyllä helpommalta kun edes joku ymmärtää. Ja jotkut sitten taas tuntuvat ymmärtävän tahallaan väärin. Ei minulle vaikka joku maksettu seksi (!!!) korvaa kumppanuutta: sitä että aidosti haluaa olla toisen seurassa, tuntea tämän pitkän aikaa, kokea halua samaan ihmiseen, tehdä uusia asioita yhdessä, olla yhdessä molempien omasta tahdosta samalla kun molemmat elävät omaa elämäänsä.
Ap
Ainahan voi kysyä toisen parisuhdestatusta kiertotietä tyyliin, näinkö sinut viime viikonloppuna paikassa x? Olit varmaan vaumon/miehen kanssa liikenteessä?
Kiitos, joku tällainen olisi kyllä hyvä missä tulisi jotenkin kiertotietä varmistettua se tilanne. En halua mitään aloittaa varattujen kanssa ja siksikin en ole kovin selvästi viestinyt kiinnostuksestani. Toki varmaan jotain voi arvata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jäävät yksin jotka eivät mitään itsestään kykene antamaan. Persoonattomat pelkurit, joilla ei ole vuorovaikutustaitoja. Ne oppii opettelemalla.
En kertakaikkiaan käsitä, mikä on niin vaikeaa siinä, että tervehtii toista ja alkaa jutella. Normaalilla järjellä ja käytöksellä siitä kyllä selviää. Ei ole tarvis heti kosia, hyvänen aika.
Nyt taidat vastata väärään ketjuun - tässä ketjussa ei ole kyse siitä ettei ketään saa vaa siitä ettei sopivaa löydy.
Juuri näin. Olen elämäni aikana tutustunut kyllä yhteen sun toiseen ihmiseen. Minulla on läheisiä ihmissuhteita, myös aikuisiällä löytyneitä. Ihmiset pitävät minuun yhteyttä. Työpaikan kahvihuoneessa juttelen kollegoiden kanssa, ja yleisesti ottaen jään harvoin täysin sanattomaksi. Mutta rakkaussuhdetta en ole pitemmäksi aikaa löytänyt, ja sellaista kaipaisin.
En minä tämän ihastuksenkaan seurassa täysin hiljainen ole. Tuntuu vaan tällä hetkellä vaikealta kysyä mihinkään töiden ulkopuolella, kun en ole varma onko varattu vai ei. Niin vähän olen jäänyt odottelemaan että asia selviäisi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Hassua miten samoja viestejä voikin lukea eri tavalla! Jotkut nappasivat heti kiinni siihen mitä tarkoitan, kiitos siitä. Tuntuu kyllä helpommalta kun edes joku ymmärtää. Ja jotkut sitten taas tuntuvat ymmärtävän tahallaan väärin. Ei minulle vaikka joku maksettu seksi (!!!) korvaa kumppanuutta: sitä että aidosti haluaa olla toisen seurassa, tuntea tämän pitkän aikaa, kokea halua samaan ihmiseen, tehdä uusia asioita yhdessä, olla yhdessä molempien omasta tahdosta samalla kun molemmat elävät omaa elämäänsä.
Ap
Et tule löytämään ketään, jos et itse tee asialle mitään. Niin se vain on. Piste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ne jäävät yksin jotka eivät mitään itsestään kykene antamaan. Persoonattomat pelkurit, joilla ei ole vuorovaikutustaitoja. Ne oppii opettelemalla.
En kertakaikkiaan käsitä, mikä on niin vaikeaa siinä, että tervehtii toista ja alkaa jutella. Normaalilla järjellä ja käytöksellä siitä kyllä selviää. Ei ole tarvis heti kosia, hyvänen aika.
Nyt taidat vastata väärään ketjuun - tässä ketjussa ei ole kyse siitä ettei ketään saa vaa siitä ettei sopivaa löydy.
Juuri näin. Olen elämäni aikana tutustunut kyllä yhteen sun toiseen ihmiseen. Minulla on läheisiä ihmissuhteita, myös aikuisiällä löytyneitä. Ihmiset pitävät minuun yhteyttä. Työpaikan kahvihuoneessa juttelen kollegoiden kanssa, ja yleisesti ottaen jään harvoin täysin sanattomaksi. Mutta rakkaussuhdetta en ole pitemmäksi aikaa löytänyt, ja sellaista kaipaisin.
En minä tämän ihastuksenkaan seurassa täysin hiljainen ole. Tuntuu vaan tällä hetkellä vaikealta kysyä mihinkään töiden ulkopuolella, kun en ole varma onko varattu vai ei. Niin vähän olen jäänyt odottelemaan että asia selviäisi. Mutta ei siitä nyt sen enempää.
Hassua miten samoja viestejä voikin lukea eri tavalla! Jotkut nappasivat heti kiinni siihen mitä tarkoitan, kiitos siitä. Tuntuu kyllä helpommalta kun edes joku ymmärtää. Ja jotkut sitten taas tuntuvat ymmärtävän tahallaan väärin. Ei minulle vaikka joku maksettu seksi (!!!) korvaa kumppanuutta: sitä että aidosti haluaa olla toisen seurassa, tuntea tämän pitkän aikaa, kokea halua samaan ihmiseen, tehdä uusia asioita yhdessä, olla yhdessä molempien omasta tahdosta samalla kun molemmat elävät omaa elämäänsä.
Ap
Ainahan voi kysyä toisen parisuhdestatusta kiertotietä tyyliin, näinkö sinut viime viikonloppuna paikassa x? Olit varmaan vaumon/miehen kanssa liikenteessä?
Kun menin jututtamaan nykyistä tapailukumppania, ei minulla käynyt edes mielessä onko hän "markkinoilla" tai varattu tms. Ei edes kiinnostanut, totta puhuen, halusin vain jutella, ja kyllähän hän sitten kertoikin olevansa sitoutunut toiselle, paitsi että se suhde kaatui ja nyt me tapaillaan.
Sen verran ymmärrän, että kaikki eivät ehkä paljasta parisuhde statustaan, koska sivusuhteetkin toisille kelpaa, mutta muuttuuko se eri asiaksi, jos kysyy suoraan tai epäsuoraan? Meillä on kieli ja puhetaito, miksei sitä käytetä kommunikointiin vaan yritetään vilkuilemalla ja tuijottelemalla saada itsemme ymmärretyksi ja tulkitaan (joskus jopa väärin) toisten mulkoiluja ja vilkaisuja ja hymyjä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Täh. Teet aikamoista tulkintaa :) En yleisesti ottaen keskity kumppanin puuttumiseen, elämäni on ihan mukavaa. Joskus, kuten nyt sitten tällä viikolla, ajauduin vaan taas ihmettelemään asiaa. Olen ihan fiksu ja mukava ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. Mutta jostain syystä ei ole vaan tarttunut puolisoksi sopivaa matkaan. Ja ihmettelin nyt tässä vähän ääneen sitä että miten se ulospäin näyttää jollekin olevan helppoa. Että ovatko ne suhteet sitten kuitenkin hyviä ja osapuolet tyytyväisiä, vai päätyvätkö ihmiset ihan naimisiinkin sillä että ”olisi joku vaan”?
Vähän sama kuin joku avioliitossa oleva joskus puuskahtaisi jostain kommunikaatio-ongelmasta ja ainoa ratkaisu olisi heti että ota ero.
Ap
Se johtuu siitä että joillekin on paljon helpompaa vain heittäytyä uuteen ja antaa mennä ilman mitään pidäkkeitä. Ihastuminen, puhumattakaan rakastumisesta, vaatii että laskee ne omat suojauksensa ja asettaa itsensä alttiiksi sen toisen edessä. Ihmiset, joille tuo on helpompaa, myös löytävät kumppaneita helpommin. Jos taas on varovaisempi luonne, ei myöskään suhteen aloittaminen ole niin helppoa ja moni tilanne ehtii mennä ohi ennen kuin se alkoikaan.
Tunnistan tuo myös itsestäni ja minun piti tehdä ihan aktiivisesti töitä sen eteen että en heti ole jarrut päällä jos joku tilanne meinaa tulla eteen. Jouduin tekemään ihan päätöksen että seuraavan vuoden ajan lupaan suhtautua avoimesti potentiaalisiin kumppaneihin enkä heti ajattele että "ei siitä kuitenkaan mitään tule" tai "ei ole minun tyyppiäni". No, kuusi kuukautta (ja yksi lyhyt epäonninen tapailusuhde) meni ja sitten eteen tuli mies joka ei heti ensitapaamisella aiheuttanut mitään suuria väristyksiä. Mutta kun oli halukas tapaamaan minua niin menimme treffeille. Ja toisille... ja kolmansille. Kuukauden jälkeen tajusin tavanneeni aivan uskomattoman tyypin joka oli aika lailla kaikkea jota olin aina halunnut mutta en ollut osannut pukea sanoiksi.
Nyt yhdessä 16 vuotta ja onnellisia ollaan edelleen. En voisi kuvitellakaan olevani kenenkään muun kanssa.
Kiitos että vastasit, ihanaa kuulla rohkaiseva tarina. Se on varmasti jossain määrin totta että olen huono tutustumaan syvemmin. Tuo mitä kuvasit turhana jarrutteluna kuulostaa tutulta. Toki nykyään on vähän sekin etten ole käynyt treffeillä tai tavannut uusia ihmisiä niin usein kuin nuorempana, olen tullut ehkä vähän varovaisemmaksi. Kun pitkään toivoin että tutustuisin muuten vaan, tuntuisi väkinäiseltä käydä treffeillä tarkoituksella.
Sen verran olen oppinut että etukäteen et voi koskaan tietää mitä kautta tapaat sen oikean ihmisen. Se tuskin tulee niin kuin olit suunnitellut. Meillä on yleensäkin paha tapa etukäteen luoda päähämme kuva siitä miten asioiden pitäisi mennä. Ja siksi voimme missata monta mahdollisuutta kun asiat eivät alkaaan "oikealla" tavalla. Eli siis niin kuin olimme etukäteen mielessämme visioineet.
Mene siis ihmeessä treffeille jos sellainen mahdollisuus tulee eteen. Et sinä siinä mitään menetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Tämä. Avoin, lämmin , iloinen ja puhelias ihminen saa aina huomiota ja seuraa. Mitä enemmän juttelee ihan randomien ihmisten kanssa, sitä helpommin se käy. Mielestäni apnkin kannattaa mennä juttelemaan ihastuksensa kanssa ihan niitä näitä. Siitä se selviää onko varattu ja onko kiinnostusta. Vierastan jotenkin ajatusta, että ihan kylmiltään ryhdytään iskemään ja tekemään aloitteita. Yrittää tutustua ensin ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
Hahahaha, tosi teeskentelyä, jos kerta on kumppani hakusessa, niin sitten menisit mukamas juttelemaan niitä näitä ”ilman mitään taka-ajatuksia” juuri siinä mielessä kiinnostavan tyypin kanssa. Kun etsit kumppania, niin ei sitä asiaa pysty täysin pois sulkemaan mielestään ja yleensä se myös näkyy jotenkin päälle päinkin mm. ilmeinä, eleinä.
Juttelen hyvin paljon ihmisten kanssa niitä näitä ilman taka-ajatuksia. Joku tuttavuus etenee ystävyydeksi, joku suhteeksi joku jää ihan pelkäksi hyvänpäivä tutuksi. Eihän sitä hyvänen aika etukäteen tiedä. Minkälainen Asperger tietää etukäteen miten juttu etenee? Eihän sitä voi etukäteen päättää eikä tietää. Itsekin olin pitkään mieheni kanssa pelkästään kavereita. Siitä se sitten vaan syveni suhteeksi. Ei ollut mitään tarkoitusta hänestä kumppania saada kun alettiin juttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä se totuus on vaan niinkin yksinkertainen, että mitä sinä viestität ilmeilläsi, eleilläsi, puheillasi muille, he vastaavat sinulle niin takaisin. Jos olet naama norsun*itulla ja valitat, kun ketään sopivaa kumppania ei löydy, niin ei varmasti löydykään. Aina on helppo mennä sen taakse, että muissa on jotain ongelmaa. Mutta ei, syy on sinussa itsessäsi.
Tämä. Avoin, lämmin , iloinen ja puhelias ihminen saa aina huomiota ja seuraa. Mitä enemmän juttelee ihan randomien ihmisten kanssa, sitä helpommin se käy. Mielestäni apnkin kannattaa mennä juttelemaan ihastuksensa kanssa ihan niitä näitä. Siitä se selviää onko varattu ja onko kiinnostusta. Vierastan jotenkin ajatusta, että ihan kylmiltään ryhdytään iskemään ja tekemään aloitteita. Yrittää tutustua ensin ihan ilman mitään taka-ajatuksia.
Hahahaha, tosi teeskentelyä, jos kerta on kumppani hakusessa, niin sitten menisit mukamas juttelemaan niitä näitä ”ilman mitään taka-ajatuksia” juuri siinä mielessä kiinnostavan tyypin kanssa. Kun etsit kumppania, niin ei sitä asiaa pysty täysin pois sulkemaan mielestään ja yleensä se myös näkyy jotenkin päälle päinkin mm. ilmeinä, eleinä.
Minäkin menen tutustumaan playboy tyttöihin.
Ei mulla mitään taka-ajatuksia ole ;)
Sinccis
Tässä nyt oli kyse ihan tavallisista ihmisistä, mutta ihan vapaasti. Kumpaa yrität Kata Kärkkäistä vai Linda Lampeniusta?
Onni on elämän sivutuote. Pitää mielen ja silmät avoinna, mukana pientä seikkailumieltä... Näillä olen itse onnistunut.
Vierailija kirjoitti:
Sama homma. Hauska miten sitä nuorena ajatteli että kyllä se kumppani löytyy ja sitten saa oman perheen, niinhän se maailma toimii. Paitsi ei tosiaan toimi jokaisen kohdalla.
-ikisinkku 32v
Sama täällä, tosin ilman perhettä. Lapsena jo mietin, että joskus olen naimisissa ja on aviomies ja oma koti hänen kanssaan. Hirveä syntymäsukunimikin vaihtuu samalla miehen sukunimeen.
37 vuotta mittarissa. Ei miestä, ei avioliittoa, ei edes toista tai kolmatta kierrosta menossa. Pari deittiä on ollut, mutta ei koskaan mitään vakavaa. Sellaista siis, jossa puhuttaisiin tulevaisuuden suunnitelmista, mietittäisiin yhteistä kotia jne.
Tässä iässä jotkut ovat jo kolmannella kierroksella. Minä odotan edelleen ensimmäistä puolisoa elämääni.
Omalla kohdalla "ongelmana" lienee se, etten tyydy huonoihin tai ihan OK suhteisiin. Jos parisuhde ei tee elämästäni parempaa, olen mieluummin yksin. Paljon kuulee pariskunnilta valitusta suhteen huonosta laadusta, puolisosta, osa on yhdessä ihan sairaissakin kuvioissa.
Jos olisi kyky vain tyytyä johonkin, olisin varmaan minäkin nyt toisella tai kolmannella kierroksella.
Miksi kukaan täysjärkinen ihminen maksaisi asuntonsa moneen kertaan? Avoliitossa ei ole oikeutta toisen omaisuuteen. Jos haluaa pitää omaisuutensa varmasti tekee sitten avioehdon. Tällöin vain yhdessä hankittu omaisuus jaetaan. Voihan tää kaveri toki olla niitäkin miehiä, joka on maksanut yhdessä hankittua asuntoa ja muija on maksanut ruuat, lapset ja muun. Tällöin hän puolet asunnosta on naisen ja hän on vienyt mukanaan oman osuutensa.