Annatko miehen tehdä virheitä, vaikka lapsi kärsisi siitä?

Kaikki miehet on pelkkii paskoi. Ei niille pie antaa mittään eikä niihin piä luottaa pätkääkää!

Yrittää syöttää karkkia ja suklaata salaa. Kyllä marmatan.

Onko sitten miehinen luonne, mutta itselle lapsen hyvinvointi menee kaiken muun edelle ja mies taas hokee ensin itse sitten muut. Niin ne opettaa lentokoneiden hätätapauksissa kuin neuvolassakin.

Väsynyt vanhempi kun ei jaksa. Voi olla, mutta se oppi on egoismin tuotos yhteiskunnassa.

Aluksi vauvan synnyttyä luotin mieheen, molemmille eka lapsi eikä kummallakaan ollut kokemusta pienistä ihmisistä. Mutta sitten osat kääntyivät. Mies mm. tipautti vauvan asfaltille, kun otti huolimattomasti kiinni kantokopan remmeistä, oli antamassa omenan palaa parin kuukauden ikäiselle, ei ollut muistanut vaihtaa vaippaa koko päivän aikana jnejne. Ihan maalaisjärki uupui. Saati sitten sellainen järki, joka kasvaa kun ottaa selvää asioista ja lukee oppaita. Myöhemminkään ei esim katsonut kun oli paukauttanut auton oven lapsen päälle lähtiessään autosta ja lapsi oli könynnyt perässä (ei ollut laittanut lasta turvaistuimeen). Kyseessä on ihminen, joka on ihan yliopiston käynyt ja periaatteessa kai täysjärkinen. Itselle vain tuli sellainen olo, että yritti suunnilleen listiä jälkikasvun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen puheterapeutti ja urani ensimmäisinä vuosina soitin lähetteen tullessa ydinperheessä aina isälle. Halusin rikkoa aina äidille soittamisen kaavaa. Lopulta luovutin. Niin suuri osa isistä ei kerta kaikkiaan osannut kertoa lapsesta tarvittavia esitietoja tai yleensäkään mitään.

Nykyisin kutsukirjeessämme (nykyään laitetaan aika siis postina) lukee, että ensikäynnille mukaan aikuinen, joka osaa kertoa lapsen esitiedot. Suurella osalla isistä ei ole hajuakaan menikö lapsi päiväkotiin 2 vai 4 vuotiaana. Sanoiko lapsi ekat sanat 1 vai 3 vuotiaana. Puhuuko lapsi lauseita? Ymmärtääkö ohjeita. Ja kun isälle antaa ohjeet, niin äiti soittaa seuraavana päivänä ja sanoo ettei isä osannut kertoa ohjeista mitään. Tai sitten äiti soittaa ja kertoo, että hups, isä vahingossa sanoi että lapsi puhuu kotona sujuvasti kun oikeasti puhuu epäselvästi parin sanan lauseita, niin että päikyssä ei ymmärretä mitään. Vaimot osaavat kertoa miehen suvun kieliongelmista enemmän kuin mies. Uskomatonta!

En nyt oikein tiedä mikä ongelma tuossa olisi (paitsi se että meillä on ajat tullu kirjeitse lapsen nimellä ja esitietokaavakkeella). Minua (äitiä) on välillä hankala saada kiinni puhelimitse virka-aikana joten tiedoissa on isän numero ensisijaisena. Ainakin meillä mies osaa tarvittaessa välittää tiedon minulle jos ei osaa esim. vastata esitettyihin kysymyksiin ja mahdollisesti kysyä voiko äiti vaikka soittaa. Tosin viimeksi tänään terapeutti oli kysynyt tuleeko äiti mukaan seuraavalla kerralla ja miksiköhän pitäisi, en tiedä.

Ongelma on se, että äidin ei koskaan (siis oikeasti en muista 20 v yhtään tapausta) tarvitse sanoa että isä voi vielä soittaa tarkempia tietoja. Isät sanovat noin usein. Ja mieti sitä miksi terapeutti oli pyytänyt sinut mukaan? Ehkä hän kovalla kokemuksella jo tietää, että tieto ei vaan yleensä siirry suuntaan tai toiseen riittävästi isän kautta. Esitietolomake (lähes aina äidin täyttämä) on meilläkin käytössä. Mutta tuoko isä sen mukanaan? Ei läheskään aina.

Se pt

Mikä tieto? Lapsi on käynyt jo usemman vuoden samalla terapeutilla ja toisaalta en ymmärrä miksi hänen pitäisi jotenkin terapioida ainakaan enää meitä vanhempia, lapsi siellä on on terapiassa eikä me vanhemmat. Ongelmaa tuskin eses olisi jos lapsi olisi tyttö mutta koska hän on poika automaattisesti on oletus että äiti joutuu huolehtimaan hänestä eikä hänelle itselle voi antaa mitään vastuuta.

Nykyään puheterapiasta valtaosa tehdään kotona. Ei se kerta kuukaudessa mitään auta. Eli suuri osa terapiaa on vanhempien ohjausta ja samalla kyselyä miten kotiharjoitteet tai esim. kielen rikastaminen tai viitomien käyttö on tehonnut. Jos olisin ilkeä, niin voisin ajatella, että onkohan teilläkin pitänyt tehdä joitain harjoitteita jo vuosia, mutta mies ei ole niistä kotona kertonut, saati tehnyt. Uskon kuitenkin, että pt olisi soittanut sinulle jos näin olisi.

Se pt

Palautekin tulee noista terapioista kirjallisena kotiin joten jos jotakin harjoitteita on ne on kyllä palautteissa ohjeistettu. (Vosi toki olla kyse puheterapiastaki , mutta tänään kyse oli ihan muusta, silti samat asenteet näkyy vallitsevan myös siellä.)

Meillä kirjallinen palaute annetaan vasta jakson lopussa. Eli käytännössä koko jakso menisi hukkaan jos ohjeet lukisi vasta sitten. Palautteessa pitää myös kertoa, onko noiden harjoitteiden teko ollut tuloksellista. Mutta se puheterapiasta.

Siksi alunperin kirjoitin, että tämä on esimerkki tilanteesta, jossa voidaan tehdä melkoinen virhe, jos yhteiskunnan maksama terapia heitetään hukkaan juuri tärkeässä vaiheessa. Mutta antaa isien tehdä virheitä, eikö niin?

Se pt

Ethän sinä anna heidän tehdä mitään koska et luota. Sinänsä se asia ei minua haittaa jos haluat yrittää minua äitinä puhelumitse kiinni mieluummin kuin isää. Sinun työaikaasi siinä kuluu, ei minun. En usko että isäkään pistää ollenkaan sitä pahakseen että sinä et hänelle soittele vaan odota että minä joskus ehdin työaikanasi vastata puhelimeen.

Kuten kirjoitin, periaatteesta soitin ekat vuodet aina isälle, jos mahdollista. (Lähetelomakkeessa ei ollut mahdollista merkitä ensisijaista puhelinnumeroa.) Lopulta luovutin, kun siihen meni kerta kaikkiaan niin paljon turhaa työaikaa kun isät vaan pyysivät soittamaan äidille. Joskus näin myös sovittiin eka tapaaminen isän kalenteriin sopivaksi ja isä tuli lapsen kanssa, eikä osannut kertoa juuri mitään. Pahimmillaan (useita kertoja) isä kertoi, että ongelmia ei enää ole ja lapsi puhuu sujuvasti, nyt vaan ujostelee. Sitten äiti soittaa lähes itkien perään että voiko lapsi sittenkin saada sitä puheterapiaa (vaikka isän kanssa sovittu että eivät enää tule), kun ongelmat ovat niin valtavat.

Eli yritin antaa miehille mahdollisuuden ja kerrasta toiseen pilasivat mahdollisuutensa.

Pt

Iso ongelma esitietolomakkeessa kyllä on jos siihen ei voi merkitö kumman lapsen kenet tai kumman huoltajista saa parhaiten kiinni.

Itse teen vähän vastaavaa työtä (en siis kuitenkaan puheterapiaa), mutta aikuisten ihmisten kanssa. Etenkin vanhusten kohdalla useinkin on tarve saada yhteys läheisin esim. niiden esitietojen vuoksi. Aika usein siellä yhteistiedoissa ensisijaisena on tytär, joskus myös miniä, mutta toisinaan myös esim. poika tai aviomies vaikka tiedoista löytyisi myös tyttären tai jonkun naispuolisen yhteistiedot. Yhteyttä otan tietenkin ensisijaisesti siihen henkilöön joka siellä ensisijaisena on. Toisinaan yhteydenpito sujuu paremmin toisinaan huonommin ihan sukupuolesta riippumatta. Joskus käy niin että ensisijainen henkilö pyytääkin ottamaan yhteyttä toiseen henkilöön tai esim. kysyy mahdollisuutta että tämä toinen henkilö voisi soittaa asiasta. Mututuntumalla en kyllä pysty sanomaan käykö noin useammin miesten vai naisten kanssa, molempia löytyy. Samoin enemmän se riippuu tapauksesta kuin sukupuolesta kenen kanssa on helpoita asioida. Helppouden perusteella en kuitenkaan voi päättää kehen otan yhteyttä, vaan läheiset päättää sen keskenään.

Kyse oli lähetelomakkeesta, jonka puheterapeutti oli saanut. Esim. sähköinen lähete potilastietokannassa kertoo vanhemmat ja näiden yhteystiedot. Ei ole mitään mitään "soita tälle eka".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HÄH? Siis mies ei anna lapselle ruokaa koko päivänä? Sä olet joko tehnyt tosi pahan virheen miestä valitessasi tai sitten olet pahemman luokan kontrollifriikki ja/tai liioittelija... Kummassakin tapauksessa olisi syytä katsoa ensin peiliin.

Että naisen vika sekin.

Vain holhottavan miehen mielestä. Sellaisen, joka ei kykene itse pyllyään pyyhkimään tai olemaan kusematta päälleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HÄH? Siis mies ei anna lapselle ruokaa koko päivänä? Sä olet joko tehnyt tosi pahan virheen miestä valitessasi tai sitten olet pahemman luokan kontrollifriikki ja/tai liioittelija... Kummassakin tapauksessa olisi syytä katsoa ensin peiliin.

Että naisen vika sekin.

Näillä tiedoilla kyllä. Kun ap:n kuvausta ei voi tulkita oikein muuten kuin että mies on täysin vastuuton ja hänelle ei pitäisi jättää lasta vastuulle tai sitten mies on ihan tavallinen huolehtiva isä ja ap ei vain osaa luottaa häneen yhtään.

Minun mieheni ei ainakaan ole täysin vastuuton, hänelle ei vaan tule mieleen, että lapsia pitää ruokkia tiettyyn aikaan tai viedä vessaan. Esim. Olivat menossa mummolaan useamman tunnin automatkan. Mies käy huoltoasemalla vessassa, mutta hänelle ei tule mieleen pyytää 3 v lasta käymään. Sama kotona ruoan kanssa. Ei tule vaan mieleen että lapsellekin pitää antaa ruokaa.

T. 5

Tuo on oikeasti jonkinasteista kehittymättömyyttä ja tyhmyyttä. Kyllä normaaliälyiselle aikuiselle ihmiselle täytyy tulla mieleen että lapset vaativat myös ruokaa ja vessakäyntejä. Aina ihmetyttää miten niin monet naiset pitävät ikäänkuin itsestäänselvänä että miehet eivät vain "huomaa" tai "ymmärrä" ikäänkuin miehet olisivat jotain avuttomia ääliöitä eikä sille voi mitään.

Tämä! Täysin absurdia sanoa, ettei mies ole täysin vastuuton vaikkei tajua ruokkia tai pissattaa omia lapsiaan. Jos tuo ei ole vastuuttomuutta, niin mitä te oikein käsitätte vastuuttomuudella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen puheterapeutti ja urani ensimmäisinä vuosina soitin lähetteen tullessa ydinperheessä aina isälle. Halusin rikkoa aina äidille soittamisen kaavaa. Lopulta luovutin. Niin suuri osa isistä ei kerta kaikkiaan osannut kertoa lapsesta tarvittavia esitietoja tai yleensäkään mitään.

Nykyisin kutsukirjeessämme (nykyään laitetaan aika siis postina) lukee, että ensikäynnille mukaan aikuinen, joka osaa kertoa lapsen esitiedot. Suurella osalla isistä ei ole hajuakaan menikö lapsi päiväkotiin 2 vai 4 vuotiaana. Sanoiko lapsi ekat sanat 1 vai 3 vuotiaana. Puhuuko lapsi lauseita? Ymmärtääkö ohjeita. Ja kun isälle antaa ohjeet, niin äiti soittaa seuraavana päivänä ja sanoo ettei isä osannut kertoa ohjeista mitään. Tai sitten äiti soittaa ja kertoo, että hups, isä vahingossa sanoi että lapsi puhuu kotona sujuvasti kun oikeasti puhuu epäselvästi parin sanan lauseita, niin että päikyssä ei ymmärretä mitään. Vaimot osaavat kertoa miehen suvun kieliongelmista enemmän kuin mies. Uskomatonta!

En nyt oikein tiedä mikä ongelma tuossa olisi (paitsi se että meillä on ajat tullu kirjeitse lapsen nimellä ja esitietokaavakkeella). Minua (äitiä) on välillä hankala saada kiinni puhelimitse virka-aikana joten tiedoissa on isän numero ensisijaisena. Ainakin meillä mies osaa tarvittaessa välittää tiedon minulle jos ei osaa esim. vastata esitettyihin kysymyksiin ja mahdollisesti kysyä voiko äiti vaikka soittaa. Tosin viimeksi tänään terapeutti oli kysynyt tuleeko äiti mukaan seuraavalla kerralla ja miksiköhän pitäisi, en tiedä.

Ongelma on se, että äidin ei koskaan (siis oikeasti en muista 20 v yhtään tapausta) tarvitse sanoa että isä voi vielä soittaa tarkempia tietoja. Isät sanovat noin usein. Ja mieti sitä miksi terapeutti oli pyytänyt sinut mukaan? Ehkä hän kovalla kokemuksella jo tietää, että tieto ei vaan yleensä siirry suuntaan tai toiseen riittävästi isän kautta. Esitietolomake (lähes aina äidin täyttämä) on meilläkin käytössä. Mutta tuoko isä sen mukanaan? Ei läheskään aina.

Se pt

Mikä tieto? Lapsi on käynyt jo usemman vuoden samalla terapeutilla ja toisaalta en ymmärrä miksi hänen pitäisi jotenkin terapioida ainakaan enää meitä vanhempia, lapsi siellä on on terapiassa eikä me vanhemmat. Ongelmaa tuskin eses olisi jos lapsi olisi tyttö mutta koska hän on poika automaattisesti on oletus että äiti joutuu huolehtimaan hänestä eikä hänelle itselle voi antaa mitään vastuuta.

Nykyään puheterapiasta valtaosa tehdään kotona. Ei se kerta kuukaudessa mitään auta. Eli suuri osa terapiaa on vanhempien ohjausta ja samalla kyselyä miten kotiharjoitteet tai esim. kielen rikastaminen tai viitomien käyttö on tehonnut. Jos olisin ilkeä, niin voisin ajatella, että onkohan teilläkin pitänyt tehdä joitain harjoitteita jo vuosia, mutta mies ei ole niistä kotona kertonut, saati tehnyt. Uskon kuitenkin, että pt olisi soittanut sinulle jos näin olisi.

Se pt

Palautekin tulee noista terapioista kirjallisena kotiin joten jos jotakin harjoitteita on ne on kyllä palautteissa ohjeistettu. (Vosi toki olla kyse puheterapiastaki , mutta tänään kyse oli ihan muusta, silti samat asenteet näkyy vallitsevan myös siellä.)

Meillä kirjallinen palaute annetaan vasta jakson lopussa. Eli käytännössä koko jakso menisi hukkaan jos ohjeet lukisi vasta sitten. Palautteessa pitää myös kertoa, onko noiden harjoitteiden teko ollut tuloksellista. Mutta se puheterapiasta.

Siksi alunperin kirjoitin, että tämä on esimerkki tilanteesta, jossa voidaan tehdä melkoinen virhe, jos yhteiskunnan maksama terapia heitetään hukkaan juuri tärkeässä vaiheessa. Mutta antaa isien tehdä virheitä, eikö niin?

Se pt

Ethän sinä anna heidän tehdä mitään koska et luota. Sinänsä se asia ei minua haittaa jos haluat yrittää minua äitinä puhelumitse kiinni mieluummin kuin isää. Sinun työaikaasi siinä kuluu, ei minun. En usko että isäkään pistää ollenkaan sitä pahakseen että sinä et hänelle soittele vaan odota että minä joskus ehdin työaikanasi vastata puhelimeen.

Kuten kirjoitin, periaatteesta soitin ekat vuodet aina isälle, jos mahdollista. (Lähetelomakkeessa ei ollut mahdollista merkitä ensisijaista puhelinnumeroa.) Lopulta luovutin, kun siihen meni kerta kaikkiaan niin paljon turhaa työaikaa kun isät vaan pyysivät soittamaan äidille. Joskus näin myös sovittiin eka tapaaminen isän kalenteriin sopivaksi ja isä tuli lapsen kanssa, eikä osannut kertoa juuri mitään. Pahimmillaan (useita kertoja) isä kertoi, että ongelmia ei enää ole ja lapsi puhuu sujuvasti, nyt vaan ujostelee. Sitten äiti soittaa lähes itkien perään että voiko lapsi sittenkin saada sitä puheterapiaa (vaikka isän kanssa sovittu että eivät enää tule), kun ongelmat ovat niin valtavat.

Eli yritin antaa miehille mahdollisuuden ja kerrasta toiseen pilasivat mahdollisuutensa.

Pt

Iso ongelma esitietolomakkeessa kyllä on jos siihen ei voi merkitö kumman lapsen kenet tai kumman huoltajista saa parhaiten kiinni.

Itse teen vähän vastaavaa työtä (en siis kuitenkaan puheterapiaa), mutta aikuisten ihmisten kanssa. Etenkin vanhusten kohdalla useinkin on tarve saada yhteys läheisin esim. niiden esitietojen vuoksi. Aika usein siellä yhteistiedoissa ensisijaisena on tytär, joskus myös miniä, mutta toisinaan myös esim. poika tai aviomies vaikka tiedoista löytyisi myös tyttären tai jonkun naispuolisen yhteistiedot. Yhteyttä otan tietenkin ensisijaisesti siihen henkilöön joka siellä ensisijaisena on. Toisinaan yhteydenpito sujuu paremmin toisinaan huonommin ihan sukupuolesta riippumatta. Joskus käy niin että ensisijainen henkilö pyytääkin ottamaan yhteyttä toiseen henkilöön tai esim. kysyy mahdollisuutta että tämä toinen henkilö voisi soittaa asiasta. Mututuntumalla en kyllä pysty sanomaan käykö noin useammin miesten vai naisten kanssa, molempia löytyy. Samoin enemmän se riippuu tapauksesta kuin sukupuolesta kenen kanssa on helpoita asioida. Helppouden perusteella en kuitenkaan voi päättää kehen otan yhteyttä, vaan läheiset päättää sen keskenään.

Kyse oli lähetelomakkeesta, jonka puheterapeutti oli saanut. Esim. sähköinen lähete potilastietokannassa kertoo vanhemmat ja näiden yhteystiedot. Ei ole mitään mitään "soita tälle eka".

Menee jo vähän ohi aiheen, mutta...

Esimerkiksi tässä viimeisessä esitietolomakkeessa joka siis ollut puheterapiaan vain johonkin muuhun vastaavaan kysyttiin kuka tiedot täytti ja myös yhteistietoja. Molempien huoltajien nimi laitetttiin kohtaan jossa tietojen antajaa kysyttiin mutta yhteistietoihin vain isän numero koska hänet saa paremmin kiinni kuin minut. Aika outoa olisi ollut jos tuossa tilanteessa terapeutti olisi kuitenkin soittanut minulle vaikka varmasti hänellä toki on myös omat yhteistietoni esim. lähetteen mukana saanut. Edelleenkään se ei tietenkään olisi aiheuttanut harmia minulle mutta luultavasti hänelle itselleen kyllä ylimääräistä työtä. No tässä tapauksessa yhteydenottoa ei toki tarvittu kumpaankaa.

Se miksi tuo kommenti "tuleeko äiti seuraavalla kerralla mukaan" jäi hiukan hämmentämään koska kyseinen terapeutti ei ollut kysynyt lisätietoja tai esim. pyytänyt minua olemaan yhteydessä jos en tule. Lapsen isä nimittäin ei ollut osannut sanoa tuleeko äiti vai ei, mutta oli kertonut että ainakin hän itse tulee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HÄH? Siis mies ei anna lapselle ruokaa koko päivänä? Sä olet joko tehnyt tosi pahan virheen miestä valitessasi tai sitten olet pahemman luokan kontrollifriikki ja/tai liioittelija... Kummassakin tapauksessa olisi syytä katsoa ensin peiliin.

Että naisen vika sekin.

Näillä tiedoilla kyllä. Kun ap:n kuvausta ei voi tulkita oikein muuten kuin että mies on täysin vastuuton ja hänelle ei pitäisi jättää lasta vastuulle tai sitten mies on ihan tavallinen huolehtiva isä ja ap ei vain osaa luottaa häneen yhtään.

Minun mieheni ei ainakaan ole täysin vastuuton, hänelle ei vaan tule mieleen, että lapsia pitää ruokkia tiettyyn aikaan tai viedä vessaan. Esim. Olivat menossa mummolaan useamman tunnin automatkan. Mies käy huoltoasemalla vessassa, mutta hänelle ei tule mieleen pyytää 3 v lasta käymään. Sama kotona ruoan kanssa. Ei tule vaan mieleen että lapsellekin pitää antaa ruokaa.

T. 5

Itse näin just toissa viikolla Prismassa pienen tytön, joka kärtti pääsyä vessaan johon tuli vastaus ”et pääse, nyt ollaan kaupassa”, tytön äidiltä.

Olisin voinut olla vaikka minä. Meidän 5v. pitää hauskana ohjelmanumerona käydä kesken kauppareissun vessassa. Harvoinpa sinne lirahdustakaan saa tiristettyä, mutta kivaa on mennä ihan huvikseen, jos meinaa käydä heviosasto tylsäksi. Siinä ei paljon äiskää naurata, kun täytyy hiki päässä rimpuloida siellä pienessä k*sisessa kopissa pikkuveli toisessa kainalossa ja käsiveska toisessa kainalossa. Muutenkin se kauppareissu lasten kanssa on ah niin ihanaa, niin eipä siinä ihan kaikkiin lasten oikkuihin enää jaksa ryhtyä. Pissalla käydään ennen kauppaa tai kaupan jälkeen. Ehkä tuo ohi mennen kuultu kommentti nyt sai taas huonoäitisensorit jonkun hatussa pyörimään, mutta ehkäpä tuokin äiti tuntee lapsensa ja lapsen rakon toiminnan hieman paremmin kuin sinä. Meni ot, mutta en jaksa tuollaista länkytystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HÄH? Siis mies ei anna lapselle ruokaa koko päivänä? Sä olet joko tehnyt tosi pahan virheen miestä valitessasi tai sitten olet pahemman luokan kontrollifriikki ja/tai liioittelija... Kummassakin tapauksessa olisi syytä katsoa ensin peiliin.

Että naisen vika sekin.

No sinälläänhän tuo on naisen vika, koska on valinnut lapselleen tuollaisen isän. Ei tämä poista tuon isänkään syyllisyyttä. Ihmettelen näitä naisa joiden miehet eivät ilmeisesti osaa tehdä mitään, ja sitten lisäännytään näiden kanssa. Eri

Kun lukee näitä juttuja, en voi kun ihmetellä, mistä näitä vätys miehiä löydetään? Ovatko naiset niin epätoivoisia, että lähes kuka tahansa mies kelpaa, todistaakseen muille ja itselleen, että on itse kelvannut ja saanut perheenkin perustettua?

Minä seurustelin miehen kanssa neljä vuotta ennen yhteenmuuttoa ja yhdessä asuttiin kolme vuotta ennen esikoisen syntymää. Miehen isä teki arkisin perheelleen ruuan ja muistan, miten se teki minuun vaikutuksen. Mies teki paljon hommia lapsuuskodissaan ja auttoi sukulaisiaan ja kavereitaan. Ihastelin, miten mies jaksoi leikkiä sukulaislasten kanssa.

Isoin virhe tuli siinä, että mies muutti minun kanssa yhteen lapsuudenkodistaan, hän ei ole koskaan asunut yksin. Mies kävi kaupassa ja teki ruokaa. Minä tyhmyyksissäni tein muut kotityöt, kun eihän niitä paljoa ollut.

Ensimmäisen lapsen synnyttyä tein kotona kaiken ja mies tottui siihen. Töihin palattuani sain tilanteen niin, että mies teki osan. Toisen lapsen jälkeen mies ei enää viitsinytkään tehdä mitään, se ruuanlaittokykykin alkoi kadota. Jos nyt miehen täytyy tehdä ruokaa, hän käy grillillä tai paistaa makkaraa.

Tätähän tässä takaa ajetaan, että nainen itse mahdollistaa vätys miehen.

Silloin on syytä katsoa peiliin, eikä syyttää yksin miestä. Harva nainen tätä myöntää, vaan kertoilee miehen muuttuneen, ihan ykskaks. Nainen on aina syytön.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

HÄH? Siis mies ei anna lapselle ruokaa koko päivänä? Sä olet joko tehnyt tosi pahan virheen miestä valitessasi tai sitten olet pahemman luokan kontrollifriikki ja/tai liioittelija... Kummassakin tapauksessa olisi syytä katsoa ensin peiliin.

Että naisen vika sekin.

Näillä tiedoilla kyllä. Kun ap:n kuvausta ei voi tulkita oikein muuten kuin että mies on täysin vastuuton ja hänelle ei pitäisi jättää lasta vastuulle tai sitten mies on ihan tavallinen huolehtiva isä ja ap ei vain osaa luottaa häneen yhtään.

Minun mieheni ei ainakaan ole täysin vastuuton, hänelle ei vaan tule mieleen, että lapsia pitää ruokkia tiettyyn aikaan tai viedä vessaan. Esim. Olivat menossa mummolaan useamman tunnin automatkan. Mies käy huoltoasemalla vessassa, mutta hänelle ei tule mieleen pyytää 3 v lasta käymään. Sama kotona ruoan kanssa. Ei tule vaan mieleen että lapsellekin pitää antaa ruokaa.

T. 5

Itse näin just toissa viikolla Prismassa pienen tytön, joka kärtti pääsyä vessaan johon tuli vastaus ”et pääse, nyt ollaan kaupassa”, tytön äidiltä.

Olisin voinut olla vaikka minä. Meidän 5v. pitää hauskana ohjelmanumerona käydä kesken kauppareissun vessassa. Harvoinpa sinne lirahdustakaan saa tiristettyä, mutta kivaa on mennä ihan huvikseen, jos meinaa käydä heviosasto tylsäksi. Siinä ei paljon äiskää naurata, kun täytyy hiki päässä rimpuloida siellä pienessä k*sisessa kopissa pikkuveli toisessa kainalossa ja käsiveska toisessa kainalossa. Muutenkin se kauppareissu lasten kanssa on ah niin ihanaa, niin eipä siinä ihan kaikkiin lasten oikkuihin enää jaksa ryhtyä. Pissalla käydään ennen kauppaa tai kaupan jälkeen. Ehkä tuo ohi mennen kuultu kommentti nyt sai taas huonoäitisensorit jonkun hatussa pyörimään, mutta ehkäpä tuokin äiti tuntee lapsensa ja lapsen rakon toiminnan hieman paremmin kuin sinä. Meni ot, mutta en jaksa tuollaista länkytystä.

Sama tuli itselläkin mieleen. Meillä taapero on oppinut nopeasti, että pissahätä on varsinainen taikasana jolla saa keskeytettyä minkä tahansa epämiellyttävän tilanteen tai puuhan. Nyt pissahätää hoetaan jatkuvasti. Toistaiseksi on vasta kuivaksi opettelevan lapsen kanssa pakko vaan mennä, vaikka tässä onkin jo ilmeistä pompottamisen makua. Mutta voin kuvitella, että ajan kanssa karttuu sekä lapsen pitätyskyky että meidän keinot erottaa todellinen hätä juoksuttamisesta tai tylsyyspissatuksesta. Voin varsin hyvin ymmärtää tilanteen, jossa vanhempi sanoo lapselle noin.

Luulin, että mieheni on "vastuuton", mutta ketjua lukiessa on paljastunut, että olen ollut turhan ankara. Mitään en ole hänelle ikinä sanonut moitteena, mutta olen aina huolehtinut kauheasti ja soitellut ja huolehtinut ja muistutellut. Perusasiat on kuitenkin aina olleet kunnossa: sopivaa ruokaa tarpeeksi usein (jos ei ole niin mies ostaa ja tekee), vaipat vaihtunut aina ja jos tullut sotkua vaatteisiin, ne on vaihdettu (vaikka olisikin body puettu housujen päälle ja paita väärin päin), unille pistänyt oikeaan aikaan, ulkoiluttanut sopivissa vaatteissa ja lohduttanut jos on itku tai surku tai viha. Halinutkin ja pussaillut. Mun mielestä mies siis antaa lasten katsoa liika tv-ohjelmia (puuha-peteä) ja ei anna tarpeeksi olla luova eli tyhjentää kaappeja, eikä joka kerta katso lasta ihaillen kun hän kaipaa ihailua (ei siis huomaa katsoa ollenkaan, jos sivusilmällä näkee että lapsi leikkii omiaan, ei ns kommunikoi, katso ja rohkaise ja ihaile aina kun lapsi katsoo häneen päin).. ziisus olen ollut tyhmä. Onneksi en ole ikinä sanonut mitään, ajatellut vain xD meidän lapsi on alle 2v

Jossei lapsi selviä miehen hoidossa niin eipähän semmoisen paskamiehen geenit siirry eteenpäin...

Vierailija kirjoitti:

Kaikki miehet on pelkkii paskoi. Ei niille pie antaa mittään eikä niihin piä luottaa pätkääkää!

kysymys kuuluu, miksi sitten sinä olet heitä huonompi?

Vierailija kirjoitti:

Luulin, että mieheni on "vastuuton", mutta ketjua lukiessa on paljastunut, että olen ollut turhan ankara. Mitään en ole hänelle ikinä sanonut moitteena, mutta olen aina huolehtinut kauheasti ja soitellut ja huolehtinut ja muistutellut. Perusasiat on kuitenkin aina olleet kunnossa: sopivaa ruokaa tarpeeksi usein (jos ei ole niin mies ostaa ja tekee), vaipat vaihtunut aina ja jos tullut sotkua vaatteisiin, ne on vaihdettu (vaikka olisikin body puettu housujen päälle ja paita väärin päin), unille pistänyt oikeaan aikaan, ulkoiluttanut sopivissa vaatteissa ja lohduttanut jos on itku tai surku tai viha. Halinutkin ja pussaillut. Mun mielestä mies siis antaa lasten katsoa liika tv-ohjelmia (puuha-peteä) ja ei anna tarpeeksi olla luova eli tyhjentää kaappeja, eikä joka kerta katso lasta ihaillen kun hän kaipaa ihailua (ei siis huomaa katsoa ollenkaan, jos sivusilmällä näkee että lapsi leikkii omiaan, ei ns kommunikoi, katso ja rohkaise ja ihaile aina kun lapsi katsoo häneen päin).. ziisus olen ollut tyhmä. Onneksi en ole ikinä sanonut mitään, ajatellut vain xD meidän lapsi on alle 2v

Hyvä huomio. Voi olla tarpeeksi hyvä vaikkei tekis samalla lailla kun ite. Voit jatkossakin jättää turvallisin mielin keskenään.

Vierailija kirjoitti:

Aluksi vauvan synnyttyä luotin mieheen, molemmille eka lapsi eikä kummallakaan ollut kokemusta pienistä ihmisistä. Mutta sitten osat kääntyivät. Mies mm. tipautti vauvan asfaltille, kun otti huolimattomasti kiinni kantokopan remmeistä, oli antamassa omenan palaa parin kuukauden ikäiselle, ei ollut muistanut vaihtaa vaippaa koko päivän aikana jnejne. Ihan maalaisjärki uupui. Saati sitten sellainen järki, joka kasvaa kun ottaa selvää asioista ja lukee oppaita. Myöhemminkään ei esim katsonut kun oli paukauttanut auton oven lapsen päälle lähtiessään autosta ja lapsi oli könynnyt perässä (ei ollut laittanut lasta turvaistuimeen). Kyseessä on ihminen, joka on ihan yliopiston käynyt ja periaatteessa kai täysjärkinen. Itselle vain tuli sellainen olo, että yritti suunnilleen listiä jälkikasvun.

Niin minäkin! Mulla ei ollut kokemusta, miehellä oli. Valitsin kun luulin löytäneeni 10 isän. On tosi fiksu ja kätevä käsistään. Mutta saattaa kiinnittää turvaistuimen huolimattomasti, tai ei käyttää ollenkaan. Ei välitä miksi lapsi parkuu, käskee vain hiljaiseksi. Valittaa kun lapsi vielä heräilee . Vähän yli 2v vasta ja ärjähtänyt yöllä niin että mun yö meni siinä kokonaan pilalle.

Näyttäis videoita/piirrettyjä ja syöttäjä suolaa ja sokeria kaikki päivät.

Jos jätän kahden tiedän että lapsi on itsekseen kun isukki leikkii puhelimella. Ei mitään kommunikointia. Ja valittaa kun lapsi ei puhu. Kyllä sapettaa. Miten menikin näin pieleen??

Niin toivoin sisarusta mutta se juna kyllä tais mennä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aluksi vauvan synnyttyä luotin mieheen, molemmille eka lapsi eikä kummallakaan ollut kokemusta pienistä ihmisistä. Mutta sitten osat kääntyivät. Mies mm. tipautti vauvan asfaltille, kun otti huolimattomasti kiinni kantokopan remmeistä, oli antamassa omenan palaa parin kuukauden ikäiselle, ei ollut muistanut vaihtaa vaippaa koko päivän aikana jnejne. Ihan maalaisjärki uupui. Saati sitten sellainen järki, joka kasvaa kun ottaa selvää asioista ja lukee oppaita. Myöhemminkään ei esim katsonut kun oli paukauttanut auton oven lapsen päälle lähtiessään autosta ja lapsi oli könynnyt perässä (ei ollut laittanut lasta turvaistuimeen). Kyseessä on ihminen, joka on ihan yliopiston käynyt ja periaatteessa kai täysjärkinen. Itselle vain tuli sellainen olo, että yritti suunnilleen listiä jälkikasvun.

Niin minäkin! Mulla ei ollut kokemusta, miehellä oli. Valitsin kun luulin löytäneeni 10 isän. On tosi fiksu ja kätevä käsistään. Mutta saattaa kiinnittää turvaistuimen huolimattomasti, tai ei käyttää ollenkaan. Ei välitä miksi lapsi parkuu, käskee vain hiljaiseksi. Valittaa kun lapsi vielä heräilee . Vähän yli 2v vasta ja ärjähtänyt yöllä niin että mun yö meni siinä kokonaan pilalle.

Näyttäis videoita/piirrettyjä ja syöttäjä suolaa ja sokeria kaikki päivät.

Jos jätän kahden tiedän että lapsi on itsekseen kun isukki leikkii puhelimella. Ei mitään kommunikointia. Ja valittaa kun lapsi ei puhu. Kyllä sapettaa. Miten menikin näin pieleen??

Niin toivoin sisarusta mutta se juna kyllä tais mennä.

Sinäkään et kuulosta miltään lottovoitolta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mun mieheni on valitettavasti tällainen itsekäs tollo, joka ei osaa ajatella lapsen tarpeita etukäteen. Aina sanoo, että ”No se lapsi ottaa ja lämmittää ruokansa sit ite, oppiipahan tekemään.” 6-vuotias laitta ruokansa itse, joopa joo. Ja katsoo vieressä kun isä itse syö...?

Kun lapsi oli taapero, mies ihmetteli aina kiukkuisena, kun ”lapsi vaan huutaa ja temppuilee” eikä tajunnut, että nälästähän tällainen johtuu. Lapselle ehti tulla jo niin suunnaton nälkä, että alkoi kiukuttelu.

Myös lähteminen ja pakkaaminen on isälle mahdotonta. Aina unohtuisi puolet tavaroista pois, mutta hän ajattelee, että ”ostetaan niitä vaippoja sitten matkalta”. Jep, kun hätä on jo kädessä. Sitten raivoaa, kun vauvan vaatteet on p-skassa ja vaippoja/vaihtovaatetta ei ole mukana yhtään, että vauvan vika - miksi paskoo?!

Ei ollut tällainen seurustellessa, vaan vasta lasten synnyttyä on paljastunut tällainen valuvika. Ajattelee aina, että äidin tehtävä on huolehtia tämä kaikki. Saisin riidellä tästä aina. Mutta hänen oma isänsä oli juuri näitä isiä, jotka katosivat sanomalehden taa eivätkä osallistuneet vauvanhoitoon. Ainoastaan kurinpitoon.

Kyllä se oikeasti oli näkyvissä jo seurusteluvaiheessa, et vain kiinnittänyt siihen huomiota koska elämäntilanteenne oli sellainen jossa kotitöitä ei ollut niin paljon. Mutta en tiedä yhtään tapausta jossa suvereenisti kotihommia itsenäisesti tekevä mies olisi äkkiä lasten synnyttyä lopettanut täysin kaiken ymmärtämisen kodin- ja lastenhoidon vaatimuksista.

Juuri niin. Mutta toisinkin.

Seurusteluvaiheessa tehdään yhdessä ruokaa. Se tarkoittaa esim. sitä, että mies paistaa lihat ja nainen tekee lisukkeet, pilkkoo salaatit, tekee kastikkeen, kattaa pöydän, tekee jälkiruoan jne. Ollaanhan hänen kotonaan, joten hän tietää, missä astiat ovat ja osaa käyttää koneita. Lihan paisto kuitenkin on helppo homma miehellekin. Kivaa tehdä yhdessä. Aterian jälkeen mies osallistuu tasavertaisesti nostamalla astiat pöydästä tiskipöydälle. Nainen kaapii tähteet, tiskaa astiat, pyyhkii pöydät, laittaa rekvisiitan takaisin kaappeihin. Tietäähän hän kotinsa systeemit ja astioiden oikean paikan ja jäjrestyksen. Kivaa tehdä yhdessä. Ihana, osallistuva mies.

Kymmenen vuoden kuluttua mies edelleen voi paistaa lihan ja nostaa astiat ruokapöydästä tiskipöydälle. Jos sattuu olemaan kotona. Hän tekee yhä yhdessä, kuten aina ennenkin. Hyvillä mielin, mitenkään taakaksi osuuttaan kokematta. Totuttuun yhteiseen tapaan. Nainen tosin on siinä välissä ottanut taakakseen neljä kertaa suuremman kodin hoitamisen, pari huollettavaa mukulaa vaippineen ja päivähoitoineen sekä sata muuta juoksuasiaa, viisi ateriaa päivässä sekä miehen eväät töihin, miehen vaatehuollon, ynnä muuta. Sitten ihmetellään kun mies onkin laiska ja saamaton aikuisvauva. Miten näin pääsi käymään? 

Joko miehen luonteenlaatu on sellainen, eikä sitä alun seukkailuvaiheessa vaan tajunnut, koska omakin kuormitus oli kevyt, tai sitten ihan itse on mennyt tyrimään siinä, että on vapaaehtoisesti tai jopa väkisin ominut kaikki hommat omalle vastuulleen ja työntänyt miehen ulos kotiin ja perheeseen liittyvistä asioista. 

Juuri tuota tarkoitin. Mies voi vaikuttaa osallistuvalta jos sitä tekemistä on aika vähän. Mutta kyllä se "oikea" kyvykkyys kotihommissa näkyy jos osaa katsoa. Eli ryhtyykö mies omatoimisesti töihin eikä vain pyynnöstä tai "apuna"? Osaako hän suoriutua töistä sen näköisesti että niiden tekeminen on hänelle luontevaa? Onko miehestä hassua erotella "miesten ja naisten töitä" vai onko hänellä sukupuolittuneita käsityksiä kotitöistä? Onko miehen oma asunto siisti ja laittaako hän itselleen ruokaa?

Saako katsomaan osaava nainen heivata yli laidan miehen joka ei osoita "oikeaa" kyvykkyyttä kotihommissa, palstan miesten nitisemättä siis? Vai työnnetäänkö siitäkin vastuu naiselle, ettei antanut tilaisuutta, tai peräti opettanut miestä?

Miksi ei saisi? Varsinkin jos mies ei osoita minkäänlaista halua kehittyä tai oppia.

Niin ja olen mies ja ihmettelen miten naiset jaksavat näitä "isoja lapsia" puolisoinaan. Ja mistä he näitä vätyksiä löytävä?.

Miksi kehittyä, jos mitään ei vaadita?

Toisin sanoen, jos kasvatus on mennyt persiilleen, sen paikkaaminen aikuisiällä on haastavaa ellei jopa mahdotonta.