Surkein KIRJA jonka olet koskaan lukenut

En muista kirjan nimeä enkä kirjailijaa. Suomalainen naiskirjailija. Päähenkilö oli nuori naistoimittaja. Hänellä oli velaton asunto keskellä Helsinkiä. Kirjassa mainittiin paljon tuotemerkkejä. Kerrottiin, minkä merkkisiin vaatteisiin kukakin oli pukeutunut. Puhelinten, huonekalujen, astioiden, lakanoiden ym. merkki mainittiin. Myös hintoja tuli aikapaljon esille. Päähenkilö halveksi kaikkia, jotka käyttivät halvempia tai kalliimpia tuotemerkkejä kuin hän itse. Oli siinä kirjassa joku juonikin. Kuvitteellisen pikkuvaltion kruununperillinen oli tullut Suomeen, ja joutui täällä vaikeuksiin. En muista millaisiin, ja mikä oli loppuratkaisu. Se ylenpalttinen "tuotesijoittelu" vei liikaa huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Todella puuduttava. Inhosin päähenkilöä, rasittava äidin perään inisijä. Ja sisulla porskutin kaikki osat läpi 😱

Mulla tää sama! Ja niin kuin olin odottanut sen lukemista ajatellen saavani jotain eleganttia ja ikimuistoista. Ja keskustelevani siitä henkevästi. Mulla jäi kolmen eka osan jälkeen ja hyvä niin. Hau-ko-tut-taa!

Juoppohullun päiväkirja ja muut tämän suomituhertelijan "teokset", myös Jari Tervon koko tervainen tuotanto.

Stein Riverton: "Asbjörn Krag sekaantuu vakoiluun."

Surkeasti kirjoitettu ja yksinkertainen rikosromaani vakoilusta. Äärimmäisen vanhanaikaista tekstiä.

En suosittele!

Jos kukaan suomalaiskirjailija ansaitsisi narsistin tittelin niin Ilmari Kianto. Kirjoista henkii silkka epäempatia, alentuvuus ja suorastaan irvailu huono-osaisia kohtaan. Juoni ja tekstikin on tökeröä ja suorastaan lapsellista. En tajua miten nämä on ylittänyt julkaisukynnystä edes sata vuotta sitten ja vielä väitetään klassikoiksi.

AA-seuran 12 askelmaa - piti lähteä ihan juomaan....

John Fowles - Neitoperho. Jouduin kirjoittamaan koulussa esseen kyseisestä kirjasta ja oli yhtä tuskaa!

Yksi on jäänyt hyvin mieleen: Jaakko Hintikan kirja Hän valitsi nimekseen Merryll Hintikka. Kirja on käsittämätön , ilman mitään pidikkeitä oleva ylistyslaulu aikoja sitten kuolleelle vaimolle. Kirja on outo. Olen joskus lukenut Hintikan filosofisia artikkeleita. Mutta en varmaan enää...

Kiti Kokkonen: Terveisin Karo

"Kirja"

Vierailija kirjoitti:

Signora Maggi: 120 nautinnon yötä - tarinoita ruskeasta talosta

Kummituslinnan varjoissa - ruputustuolin narinaa, hormoonihiiren mylvintää

Mikael Gabrielin kirja. On tullut luettua Paparazzin päiväkirjat, kaikki Nykäset ja Tauskit, Jere ja Jare useampaan otteeseen unohtamatta Tiina Jylhää ja muita "laatukirjoja". Gabriel...Miksi on tehty kirja?

Jo ennenkuin klikkasin ketjun auki tiesin minkä kirjan mainitsen.

Siksipä olikin hauskaa, että jo aloittaja oli maininnut saman tekeleen.

James Joycen Odysseus.

Tai ei se kyllä oikeastaan ole surkein kirja jonka olen lukenut, koska en vaan mitenkään päässyt sitä edes puoliväliin. Ja olen muitakin oikeasti paskoja kirjoja kyllä lukenutkin kokonaan, mutta tuo vei voiton.

Ei vaan pystynyt, niin omituista siansaksaa se oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jari Tervo on niitä harvoja kotimaisia kertojia, joiden tarinoita en viitsi lukea. Joskus nuorena aloitin lukea hänen hyvin epämääräistä tarinointiaan joistakin rovaniemeläisistä puliukoista ja pikkurikollisista; se oli täynnä jtkn mukasukkeluuksia - ei päätä eikä häntää.

Toinen, jonka hengentuotteita en jaksa lukea, on Sofi Oksanen. Puhdistus jäi muutamaan sivuun...

(Toimin lukion äidinkielenopettajana, joten kirjallisuus on luonteva harrastukseni.)

Minulle Tervo on harvoja kotimaisia kertojia, joiden tarinoita viitsin lukea. Varsinkin ne rovaniemeläisistä rikollisista kertovat kirjat ovat koskettavia. Tosin Tervo voi olla vähän vaikeata luettavaa sellaiselle, joka on lukenut hyvin vähän kirjoja.

Tervon alkupään tuotannossa on näitä Rovaniemi-teoksia, jotka ovat ihan luettavaa tavaraa, mutta sitten ilmeisesti tuli joku tarve ruveta vakavammin otettavaksi kirjailijaksi ja nämä "historialliset" romaanit ovatkin Tervolta sitten jo ihan täyttä hohhoijaa-kamaa. Ne voi lukea läpi, kun nyt on käteensä ottanut ja lukemisen aloittanut - eivät ne sikäli pahalta tunnu, mutta eipä tunnu hyvältäkään, eikä oikein varsinaisesti tule mitään poltetta ahmia kirjaa loppuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Patricia Cornwellin kirjat. Kun yhden on lukenut on lukenut kaikki, ja menee utopian puolelle, niin epärealistista toimintaa.

Cornwellilla oli joskus vuosia sitten hyviäkin kirjoja, mutta jossain vaiheessa Scarpetta -sarja alkoi mennä ihan kummalliseksi ja sekavaksi, ja ilmeisesti kaikki muukin tuotanto häneltä.

Alun Scarpettat oli hyviä, mutta jossain vaiheessa kirjat tuntuivat pakolla väännetyiltä. Varmaan deadlinet tulleet vastaan ja päätetty mennä siitä mistä aita on matalin.

Kirjaimellisesti surkein voisi olla Dmitri Gluhovskin Metro 2033. Kirja ei ole missään tapauksessa huono, vain kertakaikkisen ankea ja ahdistava tarina ydintuhon jälkeen Moskovan metrossa räpiköivistä eloonjääneistä. Harvassa kirjassa ihmiskunta on vajonnut yhtä alas ja vain kaivaa kuoppaansa syvemmäksi.

Stieg Larssonin Naiset jotka vihaavat miehiä vai miten päin se menikään. Tästä oli hirmuinen hype aikoinaan ja niin se oli pakko ostaa, mutta kirja lojui varmaan puolitoista vuotta yöpöydällä edeten ehkä luvun kuukaudessa. Dekkarille olisi eduksi, jos se olisi edes etäisesti jännittävä ja koukuttava. Ensimmäiset parisataa sivua jahnattiin umpitylsän päähenkilön kalsarinhankintasuunnitelmia ja parinvaihtokuvioita ja tehtiin ties mitä piinallisen pikkutarkkoja sukuselvityksiä. Ihan liikaa toistoa ja selitystä asioista, jotka lukijalle oli jo kerrottu. Kerran nousi ihokarvat pystyyn jossain ehkä sivun 286 paikkeilla.

Ilman Lisbeth Salanderia olisi kyllä jäänyt kesken. Loppua kohti kirja parani ja onnistui jopa yllättämään, mutta se ei riittänyt pelastamaan alkupuolen ankeutta. Olipahan vaan tylsä. Ja epäuskottava. Eikä se niin kovin kehuttu yhteiskuntakriittisyyskään ihan kukoistukseensa päässyt.

Dekkareissa kiinnostavinta on, jos kirjailija edes yrittää valottaa, mikä saa rikollisen tekemään väärin. Mitä hänelle on elämässä tapahtunut? Mitä hän tavoittelee? Miten hän oikeuttaa teot itselleen? Jos pahis on pahis vain koska tarinaan sellainen tarvitaan, se tappaa kyllä mielenkiinnon.

Sieppari ruispellossa. Oli pakko lukea seiskalla, ja ope vielä ihmetteli, kun haukuin ko. opuksen maanrakoon.

Jokin toimittelija Staffan Bruunin tekele. Setämiehen fantasia, sivujuonena dekkarikyhäelmä.

En yleensä lue surkeita kirjoja loppuun. Keskenjääneistä ikimuistoisin pettymys oli aikanaan paljon puhuttu Eat, pray, love. 

Yritin kovasti pitää siitä, luin sitkeästi eteenpäin ja odotin että löytyisi syy jatkaa loppuun asti. Turha toivo, nihkeännolo fiilis jatkui vaan ja palautin kirjan kirjastoon missä sillä oli luultavasti kymmeniä varauksia. 

Stephanie Myerin Twilligh-houkutus. Mies osti sen minulle sairaalaan luettavaksi kun muisteli että tykkään kauhukirjoista, koetin sitten lukea väkisin läpi mutta apua.. kauheaa kuivakkaa sontaa, suunnattu selvästi teinitytöille joiden haaveena olisi söpö, runoja suoltava kundi ilman lihallisia haluja. Kirjailija ei edes tavoittanut nykyteinien maailmaa vaan mieleen tuli joku 50-luku.