Lue keskustelun säännöt.
Miten ennen nettiä tutustuttiin vastakkaiseen sukupuoleen ja sovittiin treffeistä yms?
29.08.2019 |
Tietysti soittamalla tms. mutta miten soittaa jollekin uppo-oudolle tyypille jota ei ole koskaan tavannutkaan? Tai jollain kirjeellä, mutta niillähän kestää tai ainakin ennen vanhaan kesti ikuisuus saapua perille.
Kommentit (62)
Ekan pidempiaikaisen tyttöystävän tapasin juttuluurissa. Se oli siis paikallisen puhelinyhtiön palvelunumero, johon soitettiin ja siinä yhdistettiin useampi soittaja ryhmäkeskusteluun, siis paikallinen audio-chatroom. Omalla äänellä puhuessa se ei ole aivan yhtä anonyymiä kuin myöhempien aikojen chatroomeissa, ja siellä saattoi joskus olla joku tuttukin linjoilla eli ihmisiksi piti yrittää käyttäytyä.
Toisen tapasin juhannuksenvietossa. Mentiin kaverin kanssa illalla kahden rannalla istuvan tytön luo juttelemaan, jäätiin siihen istumaan, kun tytöt eivät käskeneet poistua ja vähitellen tutustuttiin.
Seuraavat lukioiän kohtaamiset noudattivat kai suunnilleen sellaista kaavaa, että ensin luodaan pitkiä katseita, sitten tervehditään ohi kulkiessa ja jossain vaiheessa pysähdytään juttelemaan. Vähän sellaista varovaisen ujoa se kai aikanaan oli.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En mä ainakaan ole koskaan käyttänyt tinderiä tai muitakaan sovelluksia. Oon tavannut treffikumppanit kavereiden kautta, baareissa tai yliopistolla.
N31
Baarissa, tansseissa, sanomalehden senssi-ilmoitusten kautta. Radiossakin oli senssiohjelmia
En koskaan käynyt treffeillä 90-luvulla. Ihmisiä tavattiin baarissa, jos oli kivaa mentiin jatkoille, siellä saattoi asiat edetä sänkyyn tai suudelmiin, jos vielä sen jälkeen oli kivaa mentiin taas baariin yhtäaikaa ja sieltä jatkoille jne. Jne. jonkun aikaa tätä ja sitten saatettiin tavata jo päivällä seksin merkeissä. Sen jälkeen se yleensä laskettiin jo seurusteluksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jollain kirjeellä, mutta niillähän kestää tai ainakin ennen vanhaan kesti ikuisuus saapua perille.
Tässä oli sellainen aika, jolloin kirjeet menivät perille yhdessä arkipäivässä. Ei se ihan ikuisuus mielestäni ole. Nythän postin kulkun onkin taas paljon hitaampaa ja epävarmempaa.
Kun kirjeitä kirjoiteltiin, siihen pistettiin sitten kerralla vähän enemmän juttua, puhuttiin useammasta asiasta. Ei se ollut mitään chattailytyylistä.
Isovanhempani tapasivat ollessaan maatalousharjoittelussa samalla tilalla. Vanhempani, kun kulkivat työmatkaa samalla bussilla, vaikka eri työpaikoissa olivatkin. Omalla työpaikallani on toisensa löytänyt useampikin pariskunta, vaikka Internet-aikaa jo eletään. Samalla tavoin on käynyt aiemminkin. Ja kun nuoriso on hengaillut yhdessä, on voinut tutustua johonkin kaverin kaveriin ja kiinnostus herätä sitä kautta.
Enemmän ehkä ennen olikin sitä, että oltiin porukassa ja heila löytyi sitä kautta. Ei ehkä niin paljon ollut sitä, että tuntemattomien keskuudesta yrittää etsiä. Tietysti oli ne kirjeenvaihtopalstat, se oli aikansa Tinder, ja samaa niistä valitettiin kuin nyt Tinderistä, eli että ei se sitten livenä ollutkaan sellainen kuin antoi ymmärtää olevansa...
Vielä 50-luvulla postia jaettiin itse asiassa välillä jopa kaksi kertaa päivässä, aamupäivällä ja iltapäivällä. Myös paketteja läheteltiin paljon, esim. ruokatavaroita maalta kaupungissa asuville sukulaisille. Nekin menivät perille viimeistään seuraavana päivänä joten ruoka ei ehtinyt pilaantua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen oli kai helpompi ottaa kontaktia toisiin ihmiseen kun ihmiset eivät koko ajan tuijottaneet luuria tai kuunnelleet musiikkia kuulokkeilla. Nyt kun katsoo ihmisiä vaikka jossain raitiovaunussa, niin useimmat sulkevat näillä välineillä pois kaikki mahdollisuudet toisen ihmisen kohtaamisesta.
Toiselle ihmiselle puhumisen kammo on jollain niin paha, etteivät saa suutaan auki edes silloin, kun pitäisi ikkunapaikalta päästä pois ja ilmoittaa siitä vieruskaverille, että tämä tietää nousta ja väistää. Kyllä minuakin nämä tilanteet ujona ja pienenä koululaisena jännittivät, mutta että aikuiset ihmiset eivät uskalla vieressä istuvalle ihmiselle sanoa: "Anteeksi, jäisin pois" - en pysty ymmärtämään.
Vierailija kirjoitti:
En koskaan käynyt treffeillä 90-luvulla. Ihmisiä tavattiin baarissa, jos oli kivaa mentiin jatkoille, siellä saattoi asiat edetä sänkyyn tai suudelmiin, jos vielä sen jälkeen oli kivaa mentiin taas baariin yhtäaikaa ja sieltä jatkoille jne. Jne. jonkun aikaa tätä ja sitten saatettiin tavata jo päivällä seksin merkeissä. Sen jälkeen se yleensä laskettiin jo seurusteluksi.
Näin oli. Jos päädyttiin jatkoille sänkyyn, kiinnostavilta kysyttiin sitten aamulla puhelinnumero. Minulla oli vuosia lompakossa tallella se ruutupaperille kirjoitettu numero jonka nykyinen vaimoni minulle raapusti eräänä aamuna... Harmi että se on tainnut kadota, pitäisi kehystää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lähipiirin nuorisosta (11 nuorta 20-33 v) tämänhetkisistä parisuhteista:
18 % on pariutunut yläkoulun samalta luokalta
18 % samasta lukiosta
9 % yliopistossa omalta vuosikurssilta
9 % tinderin kautta
45 % on sinkkuja
Paljon siis pariudutaan koulussa tutustumisen pohjalta edelleen. Sinkkuina tuntuu elelevän paljon sekä poikia että tyttöjä.
hengattiin kapungilla/kylillä, nähtiin muita kirjastossa, nuokkarilla, baarissa, tanssilavoilla ja muissa paikoissa. Koulussa ja opiskelupaikassa, tietty myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tai jollain kirjeellä, mutta niillähän kestää tai ainakin ennen vanhaan kesti ikuisuus saapua perille.
Tässä oli sellainen aika, jolloin kirjeet menivät perille yhdessä arkipäivässä. Ei se ihan ikuisuus mielestäni ole. Nythän postin kulkun onkin taas paljon hitaampaa ja epävarmempaa.
Kun kirjeitä kirjoiteltiin, siihen pistettiin sitten kerralla vähän enemmän juttua, puhuttiin useammasta asiasta. Ei se ollut mitään chattailytyylistä.
Isovanhempani tapasivat ollessaan maatalousharjoittelussa samalla tilalla. Vanhempani, kun kulkivat työmatkaa samalla bussilla, vaikka eri työpaikoissa olivatkin. Omalla työpaikallani on toisensa löytänyt useampikin pariskunta, vaikka Internet-aikaa jo eletään. Samalla tavoin on käynyt aiemminkin. Ja kun nuoriso on hengaillut yhdessä, on voinut tutustua johonkin kaverin kaveriin ja kiinnostus herätä sitä kautta.
Enemmän ehkä ennen olikin sitä, että oltiin porukassa ja heila löytyi sitä kautta. Ei ehkä niin paljon ollut sitä, että tuntemattomien keskuudesta yrittää etsiä. Tietysti oli ne kirjeenvaihtopalstat, se oli aikansa Tinder, ja samaa niistä valitettiin kuin nyt Tinderistä, eli että ei se sitten livenä ollutkaan sellainen kuin antoi ymmärtää olevansa...
Vielä 50-luvulla postia jaettiin itse asiassa välillä jopa kaksi kertaa päivässä, aamupäivällä ja iltapäivällä. Myös paketteja läheteltiin paljon, esim. ruokatavaroita maalta kaupungissa asuville sukulaisille. Nekin menivät perille viimeistään seuraavana päivänä joten ruoka ei ehtinyt pilaantua.
posti tuli 2 x päivässä vielä 60-luvulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun isovanhempani tapasivat tivolissa. Mummu sai papan houkuteltua sellaiseen pyörivään laitteeseen missä ollaan tekohevosen selässä, vaikka se oli papasta silloin nuorena miehenä noloa. Tilanteesta on yhä tallessa upea karikatyyripiirros isovanhempien hyllyssä. Pappa jaksaa vieläkin paasata kuinka se kuva oli niin kallis, maksoi 30 markkaa, mutta hän halusi tehdä vaikutukseen mummuun :D
Baarit ja yökerhot. Sitä ennen tanssilavat. Sitä ennen vanhemmat sopivat (ja hyvällä tuurilla oli juuri se kumppani jonka halusit).
Tiedänpä yhden tapauksen, jossa ihailija oli käynyt pistämässä rakkauskirjeen postiluukusta. Ei vaan ollut pistänyt mitään yhteystietojaan tai edes nimeään, joten kirjeen alkuperä jäi mysteeriksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ennen nettiä lehdissä oli henkilökohtaista-palsta. Palstalla naiset ilmoittivat tarjoavansa päiväkahviseuraa + puh. no.
Siitä vain luuri kouraan ja sen jälkeen treffeille!
Vierailija kirjoitti:
En koskaan käynyt treffeillä 90-luvulla. Ihmisiä tavattiin baarissa, jos oli kivaa mentiin jatkoille, siellä saattoi asiat edetä sänkyyn tai suudelmiin, jos vielä sen jälkeen oli kivaa mentiin taas baariin yhtäaikaa ja sieltä jatkoille jne. Jne. jonkun aikaa tätä ja sitten saatettiin tavata jo päivällä seksin merkeissä. Sen jälkeen se yleensä laskettiin jo seurusteluksi.
Jotenkin kun vertaa nykyaikaa tähän omaan nuoruuteen, nykyaika tuntuu kauhean rasittavalta. Menet tinderiin ja viuhdot siellä sata tyyppiä eri suuntiin, jonkun kanssa mätsää mutta se ei puhukkaan mitään tai puhut jonkun kanssa pari päivää ja sitten huomaatkin että ei se ole edes kiva, jonkun kanssa saat sovittua treffit ja pelkäät että se on kirvesmurhaaja, mietit paikan tosi tarkkaan, kumpi maksaa ja kaikki ihme kirjoittamattomat säännöt, kumpikin on selvin päin ja kipsissä ja tuntee nolanneensa itsensä joten tämän jälkeen viestit loppuu...
Vaihtoehtoisesti menet baariin, otat oluen, rentoudut, näet kivan näköisen tyypin, menet juttelemaan, ei ollutkaan kiva, selvisi 5 minuutissa, katoat vessan kautta eri kerrokseen, löydät jonkun kivemman tyypin.... asiat on luontevia...
No vastaan.
Ennen wanhaan käytiin erilaisissa tapahtumissa, tutun tuttujen bileissä, hengailtiin kaupungilla ja tsekkailtiin mahdollisia kiinnostavalta näyttäviä yksilöitä. Sitten kun sellaisen näit, piti lähestyä tätä.
Ensin vilkuiltiin piiiitkään ja hymyiltiin, sitten mentiin juttelemaan. Jos/kun juttu kulki, kysyttiin treffeille ja/tai puhelinnumero.
Silleen.
Lomarakkaus ennen kännyköitä oli sen varassa, että kumpikin ilmestyy sovittuna aikana sovittuun paikkaan. Yhtenä iltana suunnitelmiin tuli muutos enkä tietenkään saanut tätä mitenkään annettua tiedoksi. Onneksi hän odotti ylimääräisen tunnin eikä tulkinnut heti minun tehneen ohareita.
Ihmiset tapasi toisiaan koulussa, töissä, baarissa niinkuin nykyäänkin.
Ehkä vaihdettiin numeroita ja toinen soitti toiselle.
Näin.
Jos halusi mennä treffeille jonkun uppo-oudon ja uuden ihmisen kanssa, niitäkin löytyi, esim lehdissä oli treffi-ilmoituksia.
Toki vieraille ihmisille mentiin jutustelemaan niinkuin nykyäänkin vaikka kaupassa.
Ei treffailu oikeastaan mun mielestä ole paljon muuttunut.
Kävin nuorena eli 90-luvun alussa paljon lavatansseissa. Siellä tapasin useita tulevia poikaystäviä. Humpattiin parina lauantaina, sitten poika pyysi numeroa, soitti ja tavattiin. Nostalgista.
Jossakin tanssipaikassa,bussipysäkillä,baarissa,lenkillä ym ym. mutta jännintä oli se hetki,kun toinen kysyi puhelinnumeroa :) Tai sitten ei. Kavereille kun selitti,että oli tavannut ihanan tyypin,ensimmäinen kysymys oli : Saitko puhelinnumeron?? Ja jos sait,oli jo ensi-ihastus tapahtunut tapaamisella.Jos et saanut/antanut numeroa,oli se merkki ettei kiinnosta sen kummemmin.Sitten odottelit soittoa ja lankapuhelimen aikaan et nähnyt etkä tiennyt,kuka numeroon soittaa.Silloin jännitys nousi vielä enemmän.Jos odottamasi ihastus soitti,sovitte treffit ja siellä juttelitte/kävitte kävelyllä ja ehkä annoitte ekat pusut. Oli mukavaa aikaa ja pysyi mieli virkeänä kun et tie nyt aina ennakkoon kaikkea :)