Monet haluavat hankkia lapsia vasta kun on "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon. Ettekö ymmärrä, ettei sellaista tule välttämättä koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Juu niin voi saada. Itsekkin sain. Kokemuksesta voinkin sinulle kertoa, että kyllä se valmistumisen vaikeusastetta nosti rutkasti plus pienen lapsen kanssa työ saanti ei ollut mitenkään helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Ainahan sitä voi, mutta ei siinä ole järkeä. Opiskelut ja työelämään siirtyminen ensin, sitten lapsia jos niitä haluaa.

Vierailija kirjoitti:

Huoh rasittava keskustelu. On vain kaksi ääripäätä taas. Tee lapset teiniäitinä ja ala sossuelätiksi tai tee lapset 40-vuotiaana kun on vakituinen työpaikka ja mies mutra biologia haraa vastaan. Ei mitään välimaastoa tuossa ois.

Olisi kiva myös saada virallista tilastofaktaa, että teiniäidit tai alle 40-vuotiaiden lapset tai ihmiset joilla ei vakituista työpaikkaa, päätyy sossueläteiksi tai lapset päätyy sossueläteiksi. Tilastot ei nimittäin tue tällaista mututuntumaa.

Naiset 25-40-vuotiana ei myöskään usein saa vakipaikkaa vaan määräaikaisia koska työnantajat pelkää että nainen tulee raskaaksi. Hassua että isät jätetään näistä keskusteluista. Kyllä miehillä usein työ on ja mies voi elättää jos äiti ja lapsi kotona.

Eihän tässä ole mitään järkeä, että naiset odottaa 40-vuotiaaksi ennen kuin tekevät lapsia. Mitä olen ymmärtänyt niin useampi haluaisi aiemmin, mutta luotettavaa miestä ei ole löytynyt. Itsekin tunnen miehiä, jotka bilettävät 40-vuotiaaksi ja sitten vasta haikailevat lapsia ja pitäisi saada se parikymppinen. Mutta kun niitä parikymppisiä kiinnostaa omanikäiset miehet.

Ja turha syyllistää pelkkiä naisia. Vanhemmat isät on riskejä myös, koska riski autismiin ja mt-ongelmiin lapsilla kasvaa.

Mistähän näitä miehiä löytyy, jotka OMISTA rahoistaan ovat valmiita elättämään kumppaninsa ja lapsensa? Tälläkin palstalla miehet ulisee kun se nainen ei pysty kaikkea 50-50 maksamaan äitiyspäivärahastaan. Miten nainen ko mies on valmis myöskin maksamaan naisen eläketurvan , siltä kotona oloajalta. Nainen ottaa aina taloudellisesti takkiinsa lastensynnyttämisrstä ja hoidosta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Ei elämän kulkuun aina voi vaikuttaa. Itse sain lapset yli 30 vuotiaana kun aiemmin ei vain miestä löytynyt.

Näin juuri. Yli 40 % niin miehistä kuin naisistakin ilmoittaa kyselyssä suurimmaksi syyksi lapsettomuudelleen sen, ettei ole sopivaa kumppania, jo ja kanssa niitä lapsia yrittäisi saada. Kaukana sen takana tulevat taloudelliset ja muut syyt. Yhä useammat vastaavat myös ettei lastenhankkiminen ole suunnitelmissa ollenkaan vaikka se kumppani olisikin.

Sitten kannattaisi varmaan miettiä miksi näin? Miksi ennen kumppani löytyi ja nykyisin ei? Johtuisiko kenties juurikin siitä mitä kirjoitin aiemmin; etsitään jotain sellaista mitä ei lähtökohtaisesti ole olemassa.

Se, että päättää tai tietää ettei halua lapsia on täysin ok. Se ei kuitenkaan ollut tämän keskustelun pointti ymmärtääkseni vaan se, että nykyisin ihmisillä on kuvitelma, että lapsia ei voi tehdä tai haluta ennen kuin kaikki on 100% täydellistä. Kaikesta pitäisi olla etukäteen 100% varma. Pitäisi olla varma, että parisuhde kestää, työpaikka säilyy, terveys säilyy jne. Ihan sama miten paljon näitä spekuloit niin elämä menee just niin kuin menee ja yhtään mikään ei ole varmaa. Jos tänä päivänä haluat lapsia, et voi tietää tuntuuko se virheeltä esim. 5 vuoden päästä. Kyse on siitä, uskallatko elää hetkessä ja ottaa riskin vai käyttää elämäsi etukäteen spekulointiin. Se tässä minulla on pointtina.

Kasarilta päivää taas :) Kumppani löytyi aiemmin helpommin, koska kumppanin ei tarvinnutkaan haluta lapsia. Riitti, että nainen halusi. Mies lopulta suostui, koska halusi olla kyseisen naisen kanssa eikä lapset pahemmin haitanneet miehen elämää. Vanhemmuus oli erilaista eikä miesten odotettukaan osallistuvan samalla tavalla lastensa hoitoon ja kasvatukseen kuin nykyisin. Jos kasarilla isä tuli hakemaan lasta päiväkodista, syynä oli se, että äidille oli tullut jokin este. Lasten ja kodin hoito pyöri vielä hyvin pitkälti naisten harteilla eikä öapsista syntynyt miehille samanlaista työtaakkaa kuin nykyisin. 

Nyt, kun yhä useampi mies ja nainen on vela, on aiempaa vaikeampaa löytää sellainen kumppani, joka ei ole tai jonka pään saa käännettyä. Ja kun vielä ottaa huomioon, että ennen vanhemmat muodostivat perheen ja lapset pyörivät vanhempien ympärillä, nykyisin lapset muodostavat perheen ja vanhemmat pyörivät lasten ympärillä. Vanhemmuuden vaatimukset ovat kasvaneet (lapsen elämään pitää osallistua enemmän kuin kasarilla) ja kumppaniksi pitäisi löytyä sellainen, joka on myös valmis jakamaan nämä vaatimukset. Puolisolle on kuitenkin muitakin odotuksia kuin vain vanhemmuus ja sen jakaminen. Arvomaailman pitäisi natsata, tulevaisuudensuunnitelmien pitäisi natsata, rahankäytön pitäisi natsata, asumispaikan ja -muodon pitäisi natsata, kiinnostuksenkohteiden pitäisi natsata jne. Parisuhteelta halutaan muutakin kuin vanhemmuutta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Ainahan sitä voi, mutta ei siinä ole järkeä. Opiskelut ja työelämään siirtyminen ensin, sitten lapsia jos niitä haluaa.

Tiedän monia äitejä joilla on runsaasti järkeä ja jotka ovat saaneet lapsen ennen valmistumista. Kaikille järkevä ratkaisu ei ole odotella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Huh, onneksi joku muukin luki asian näin eikä uhriutunut otsikon luettuaan.

Sanoiko ap et pitäää ryhtyä teiniäidiksi? Ei

Sanoiko ap et kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei

Lähtisin siitä että on koulutus, työ ja mieluusti puoliso. Siinä on perusedellytys.

Jos opiskelet ja biletät kolmikymppiseksi, etsit sitä täydellistä prinssiä/ prinsessaa, ok-talo, kaksi autoa ja koira niin kun ne on nkin biologisesti nainen olet myöhässä. Eikä miehenkään tavara enää priimaa ole.

Deittimaailmassa ajaa se, että jossain on viel parempi. En voi tyytyä.tähän keskimittaiseen tavikseen. En tyydy tähän, jonka kanssa kaikki sujuu hyvin vaan odotan sitä jalat alta-tyyppiä, koska sellainenhan sen pitää olla.

Jahah ja taas uusi toisten puolesta tietäjä.

En ole uhriutunut, olen k*rpiintynyt. Tuohon teidän ylimielisyyteen.

/12

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika. 

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita.

Ne laatustandardit olivat jo 1980-luvullakin. Laatustandardit perustuvat siihen, mitä lapsiperheissä milläkin aikakaudella keskimäärin on. Kasarilla oli vielä perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Lisäksi lapsilisät tulivat vain neljä kertaa vuodessa. Lapsille tilattiin vaatteet ja tarvikkeet Anttilan tai Elloksen postimyyntikuvastosta. Muistan hyvin, kun kerrostalon keittiönikkunasta katsoi pihalla viilettäviä lapsia eikä ollut ihan varma, kuka niistä samanlaisissa Kuoman kengissä, toppapuvuissa ja pipoissa juoksevista oli oma lapsi. Oli tärkeää nimikoida oman lapsensa vaatteet, koska päiväkodissa ja koulussa suurimmalla osalla oli ihan samanlaiset, eri kokoa vain. Ei kasarillakaan enää tehty lapsia sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapsi kävisi koulua vain joka toinen päivä, koska muina päivinä ainoat talvikengät olivat isoveljen käytössä, vaikka vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin se oli ihan ok. Kasarin laatustandardeihin kuului mm se, että jokaisella lapsella on omat talvikengät. 

Olen kirjoittanut ennenkin, että jos koululuokassa on 20 oppilasta, 2:lla  jotain hienoa ja 18:lla jotain tavallisempaa, lapsen on helpompaa olla yksi niistä 18:sta kuin jos 18:lla on jotain hienoa, 2:lla jotain tavallisempaa ja olla toinen niistä kahdesta. Olen syntynyt 1961 eikä mua haitannut tippaakaan, että kansakoulussa yhdellä luokkakaverillani oli kummitätinsä Amerikasta ostamat ihanat kirkkaanpunaiset vakosamettihousut, joissa oli jotain kimaltelevia strassejakin vyötärönauhassa. Juu, olin toki vähän kateellinen, mutta koska ei luokan muillakaan tytöillä tätä yhtä lukuunottamatta ollut sellaisia, asia ei haitannut. 

Nykyisin sekä kasvatusalan ihmiset että lastenpsykiatrit ja -psykologit puhuvat lasten eriarvoistumisesta. Osattomuuden kokemuksista. Siitä, että jää ulos kaveriporukasta, koska ei ole varaa harrastaa tai tehdä asioita, joita muut porukassa tekevät.  Ja sitä pidetään lasten kannalta huonona asiana, koska se johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja masennukseen. Lapset ovat lapsia eivätkä pieniä aikuisia. Aikuisena voi ajatella, että ei se haittaa, vaikka oletkin päiväkodissa tai koulussa ainoa outo. Sitä lasta valitettavasti asia haittaa, koska lapsella ei vielä ole aikuisen outona olemiseen tarvittavaa hyvää itsetuntoa. Lapsi ei halua erottua lasten maailmassa negatiivisella tavalla muista. 

Kiitos asiallisesta vastauksesta viestiini. Samaa mieltä kyllä olen, ja ymmärrän sen,mitä kuvaat.

Tässä ketjussa kuitenkin on alun perin ehkä kyse siitä, että tänä päivänä ihmisillä voi noiden laatustandardiensa (joita yhteiskunta ja ajanhenki synnyttä (meidän ihmisten ajattelutavoista johtuen))johdosta mennä se lapsen saaminen kokonaan sivu suun. Kun ei oikeasti ole takuita, että tulee se "oikea aika". Me elämme aikamoisessa joukkoharhassa, että perhe PITÄISI tehdä johonkin tiettyyn ja tietynlaiseen elämäntilanteeseen, kun kyllä elämästä selviää vähemmälläkin, mutta siihen ei ehkä rohkaistuta, koska on nämä paineet. 

Tavallaan itse rakennetaan vankilaa ja rajataan toiminnan mahdollisuuksia tällä harhalla. 

Jos tämä varmistaisikin sen, että elämä menisi hyvin ja lapset ja kaikki olisivat onnellisia, mutta kun elämässä on niitä muuttujia joka tapauksessa, niin ei tällä "varmistelulla" päästä hyvään lopputulokseen. En missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia, jos edellytyksiä sen huolehtimiseen ei ole. Mutta kyllä niitä töitä ja varallisuutta saa hankittua, vaikka lapsi olisi syntynytkin. Ei se aikuisen elämä siihen pysähdy, että lapsi syntyy. Aikuisetkin muuttuu ja mahdollisuuksia on lapsen jälkeenkin. Voi jopa muuttaa isompaan asuntoon lapsen kasvaessa, kun tulot kasvaa. 

Se, että odotetaan, että on ne laatustandardit kohdillaan luo nimenomaan sinne luokkiin sitä eriarvoisuuta, koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Ja jos pääosalla vanhemmista puitteet on kunnossa, kun lapsi syntyy, niin aina on ne kaksi, joilla ei ole. Jos taas lapset tehtäisiin ilman suurtamateriaalista vaurautta, ei se heijastuisi sinne luokkahuoneisiinkaan samoin. 

Minä taas uskon, että tämä varovaisuus lastenhankinnassa on hyvinkin järkevää ja perustuu niihin omakohtaisiin kokemuksiin siitä miltä tuntui kasvaa lama-aikana köyhässä perheessä. Yleensä ihmiset haluavat tarjota lapsilleen paremman elämän ja mahdollisuudet kuin itsellä oli ja ajatellaan enemmän sitä, millaisen elämän itse voi tarjota niin henkisesti kuin aineellisestikin mahdolliselle jälkikasvulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Ainahan sitä voi, mutta ei siinä ole järkeä. Opiskelut ja työelämään siirtyminen ensin, sitten lapsia jos niitä haluaa.

Tiedän monia äitejä joilla on runsaasti järkeä ja jotka ovat saaneet lapsen ennen valmistumista. Kaikille järkevä ratkaisu ei ole odotella.

Toisten ihmisten järkevyys tai järjettömyys ei ole sinun arvioitavissa. Hyvin voi olla , että tuntemiesi ihmisten olisi ollut paljon järkevämpää odotella kuin syöksyä suinpäin lisääntymään. Sivullisena et voi tietää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Ainahan sitä voi, mutta ei siinä ole järkeä. Opiskelut ja työelämään siirtyminen ensin, sitten lapsia jos niitä haluaa.

Tiedän monia äitejä joilla on runsaasti järkeä ja jotka ovat saaneet lapsen ennen valmistumista. Kaikille järkevä ratkaisu ei ole odotella.

Toisten ihmisten järkevyys tai järjettömyys ei ole sinun arvioitavissa. Hyvin voi olla , että tuntemiesi ihmisten olisi ollut paljon järkevämpää odotella kuin syöksyä suinpäin lisääntymään. Sivullisena et voi tietää.

Miten niin suinpäin? Pitkässä parisuhteessa lapsen hankkiminen ei ole suinpäin. Sivullisena sinä et voi tietää toisten elämästä mitään.

Luonto hoitaa, tässä tapauksessa ylivarovaisten suorittajien ja varmistelijoiden geenit tulevat häviämään.

Tulevaisuuden yhteiskuntamallikin tulee olemaan hyvin erilainen kuin nykyinen joka murenee viimeistään sitten kun ilmastokriisi on kunnolla päällä, eli rohkeiden ja sopeutuvaisten ihmisten geenit pärjää.

Tulevaisuudessa täytyy olla vähän luolamies, jos haluaa selviytyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai, että pitäisi pilata elämänsä ryhtymällä teiniäitiksi ja antaa yhteiskunnan elättää koko porukka? Mietipä uudestaan. Lapsen kasvattaminen vauvasta täysi-ikäiseksi maksaa n 150000 euroa. Jostain se raha on vaan pystyttävä repimään.

Mustavalkoisen välille jää kyllä harmaitakin alueita.

Eli tilanne ei ole vain joko se, että kaikki on täydellistä ja valmiina, tai sitten asiat täysin päin persiitä.

Lapsen voi saada esimerkiksi kesken korkeakouluopintojen.

Ainahan sitä voi, mutta ei siinä ole järkeä. Opiskelut ja työelämään siirtyminen ensin, sitten lapsia jos niitä haluaa.

Tiedän monia äitejä joilla on runsaasti järkeä ja jotka ovat saaneet lapsen ennen valmistumista. Kaikille järkevä ratkaisu ei ole odotella.

Toisten ihmisten järkevyys tai järjettömyys ei ole sinun arvioitavissa. Hyvin voi olla , että tuntemiesi ihmisten olisi ollut paljon järkevämpää odotella kuin syöksyä suinpäin lisääntymään. Sivullisena et voi tietää.

Miten niin suinpäin? Pitkässä parisuhteessa lapsen hankkiminen ei ole suinpäin. Sivullisena sinä et voi tietää toisten elämästä mitään.

Ohis...on hyvä muistaa, etteivät läheskään kaikki ole ennen valmistumistaan olleet pitkässä (5 vuotta tai enemmän) parisuhteessa. Nuoruuden seurustelusuhteet eivät välttämättä kestä edes puolen vuoden etäsuhdetta, kun toinen on opiskelijavaihdossa tai työharjoittelussa ulkomailla. Puhumattakaan siitä, että koko opiskeluaika ollaan eri paikkakunnilla ja tavataan vain viikonloppuisin, jos matkalippuihin on varaa. 

Eihän tuo valmistuminen ennen lastenhankintaa ole mikään lisääntymistä kamalasti pitkittävä seikka.

Amiksesta ammatin haluavat valmistuvat noin 19-vuotiaana, AMK:sta ja yliopistosta taas noin 23-25-vuotiaana eli hyvin pitäisi ehtiä tekemään lapset alle kolmikymppisenä, vaikka opiskelisikin pidemmälle.

Ongelma nykyään onkin se, ettei pysyvää hyvää parisuhdetta löydetä tai edes haluta 18-25-vuotiaana, ja opinnot venyy monilla niin, että valmistutaan vasta lähempänä kolmeakymppiä tai jopa sen jälkeen.

Moni myös etsii itseään ja opiskelee useamman tutkinnon, koska huomasi, ettei haluakaan tehdä työkseen sen alan töitä mitä ensin opiskeli ehkä 4-5 vuotta.

Ja yksi iso syy on tietysti sukupolvien ketjun katkeaminen ja sukujen pienentyminen niin, että on olemassa ihmisiä joiden lähipiirissä ei ole ollut aina pieniä lapsia eivätkä ole välttämättä pitäneet edes koskaan vauvaa sylissä, hoitaneet lasta jne.

Mitenpä perheen hankkiminen tuntuisi luontevalta itselle, jos koko asia on vieras eikä yhtään luonteva?

Lapsiperheet elää jossain omassa kuplassa irrallisena osana, eikä aktiivisena osana yhteiskuntaa - siis kaikenikäisten joukkoa.

Mediassa puhutaan vain vaikeuksista ja standardit hyvälle elämälle on jo niin korkeat, ettei minullakaan ole halua tai mahdollisuutta sellaiseen.

Ketä sellainen houkuttelee?

Sitä ihmettelen, miksei niitä liian korkeita ja mihinkään perustumattomia elämisen standardeja kyseenalaisteta enemmän?

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo valmistuminen ennen lastenhankintaa ole mikään lisääntymistä kamalasti pitkittävä seikka.

Amiksesta ammatin haluavat valmistuvat noin 19-vuotiaana, AMK:sta ja yliopistosta taas noin 23-25-vuotiaana eli hyvin pitäisi ehtiä tekemään lapset alle kolmikymppisenä, vaikka opiskelisikin pidemmälle.

Ongelma nykyään onkin se, ettei pysyvää hyvää parisuhdetta löydetä tai edes haluta 18-25-vuotiaana, ja opinnot venyy monilla niin, että valmistutaan vasta lähempänä kolmeakymppiä tai jopa sen jälkeen.

Moni myös etsii itseään ja opiskelee useamman tutkinnon, koska huomasi, ettei haluakaan tehdä työkseen sen alan töitä mitä ensin opiskeli ehkä 4-5 vuotta.

Ja yksi iso syy on tietysti sukupolvien ketjun katkeaminen ja sukujen pienentyminen niin, että on olemassa ihmisiä joiden lähipiirissä ei ole ollut aina pieniä lapsia eivätkä ole välttämättä pitäneet edes koskaan vauvaa sylissä, hoitaneet lasta jne.

Mitenpä perheen hankkiminen tuntuisi luontevalta itselle, jos koko asia on vieras eikä yhtään luonteva?

Lapsiperheet elää jossain omassa kuplassa irrallisena osana, eikä aktiivisena osana yhteiskuntaa - siis kaikenikäisten joukkoa.

Mediassa puhutaan vain vaikeuksista ja standardit hyvälle elämälle on jo niin korkeat, ettei minullakaan ole halua tai mahdollisuutta sellaiseen.

Ketä sellainen houkuttelee?

Sitä ihmettelen, miksei niitä liian korkeita ja mihinkään perustumattomia elämisen standardeja kyseenalaisteta enemmän?

Juuri niin. Auttaisi paljon jos se ensimmäinen lapsi tehtäisiin aikaisempaa useammin selvästi alle kolmekymppisenä koska se nostaa todennäköisyyttä saada vielä toinen lapsi. Vanhojen ensisynnyttäjen laspiluku jää hyvin usein yhteen eikä usein vain omasta tahdosta.

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika.

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita

Älkää syyllistykö vaan pohtikaa? En ole syyllistynyt. Minua suututtaa syyllistäminen. Luuletko, etten ole pohtinut? Luuletko, etteivät lapsettomat (vapaaehtoiset ja vähemmän vapaaehtoiset) kanssasisareni pohdi? Kyseenalaistatko meidän kognitiiviset kykymme?

Minä en kyseenalaistanut, kun parhaat ystäväni odottivat vauvaa kesken opintojen. Ihailin heidän ratkaisujaan. Itse en halunnut samaa. Hoidin iloisena heidän lapsiaan, kun uupumus uhkasi. Maksan iloisena veroja nyt, ja niillä mahdollistetaan lasten ja nuorten koulutus ja heikommassa asemassa olevien perheiden tuki.

Minua edelleen ihmetyttää, ärsyttää ja raivostuttaa tämän yhteiskunnassa vellovan keskustelun naisia holhoava asenne. Minusta se kielii tarpeesta kontrolloida naisten kehoja edelleen, Suomessa, 2020-luvun kynnyksellä.

Jos syntyvyyden lasku johtuu jostain tietystä asiasta, minusta se johtuu edellisten oikeistohallitusten tekemästä myyräntyöstä, jonka ensisijaisena kohteena ovat olleet koulutus, naisvaltaiset matalapalkka-alat ja subjektiivinen päivähoito-oikeus.

En tarkoita tätä oikeisto-vasemmisto-akselin kannanottona. Uskon, että toisenlainen oikeistovoittoinen hallitus olisi voinut toimia toisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei tavoitella täydellistä oikeaa aikaa? Kyllä minusta on mukavampi keskittyä vauvaan sitten, kun kaikki muut asiat on kunnossa. On vakityöt, oma talo, jota rempattu ja piha laitettu kuntoon, autot ja säästöjä. Matkusteltu on ja paljon harrastettu. Mielestäni nyt on juuri sopiva aika saada lapsi. Paljon sopivampi, kuin pieneen vuokrakämppään opiskelijana esimerkiksi.

Elämä ei ole koskaan valmis. Ei ole olemassa hetkeä jolloin harrastukset olisi harrastettu, matkustelut matkusteltu tai työura valmis (paitsi eläkkeellä, muutta se on useimmille liian myöhäinen ajankohta vauvoille).

Tämä. On uskomattoman naiivi ajatus että elämä saavuttaa joskus pisteen missä kaikki on täydellisen hyvin ja tilanne pysyy samanlaisena koko loppuelämän.

Johtuuko tällainen ajattelu siitä ettei nuoret ole joutuneet kohtaamaan elämän arvaamattomuutta eikä ole käsitystä siitä että elämää ei voi ennalta käsikirjoittaa?

Vähän lapsia saavat ikäluokat ovat nimenomaan kokeneet sen että elämässä voi tapahtua mitä vain: 90-luvun laman lapset eivät halua samaa köyhyyden ja epävarmuuden kokemusta omille lapsilleen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ei tavoitella täydellistä oikeaa aikaa? Kyllä minusta on mukavampi keskittyä vauvaan sitten, kun kaikki muut asiat on kunnossa. On vakityöt, oma talo, jota rempattu ja piha laitettu kuntoon, autot ja säästöjä. Matkusteltu on ja paljon harrastettu. Mielestäni nyt on juuri sopiva aika saada lapsi. Paljon sopivampi, kuin pieneen vuokrakämppään opiskelijana esimerkiksi.

Elämä ei ole koskaan valmis. Ei ole olemassa hetkeä jolloin harrastukset olisi harrastettu, matkustelut matkusteltu tai työura valmis (paitsi eläkkeellä, muutta se on useimmille liian myöhäinen ajankohta vauvoille).

Tämä. On uskomattoman naiivi ajatus että elämä saavuttaa joskus pisteen missä kaikki on täydellisen hyvin ja tilanne pysyy samanlaisena koko loppuelämän.

Johtuuko tällainen ajattelu siitä ettei nuoret ole joutuneet kohtaamaan elämän arvaamattomuutta eikä ole käsitystä siitä että elämää ei voi ennalta käsikirjoittaa?

Vähän lapsia saavat ikäluokat ovat nimenomaan kokeneet sen että elämässä voi tapahtua mitä vain: 90-luvun laman lapset eivät halua samaa köyhyyden ja epävarmuuden kokemusta omille lapsilleen.

Juuri näin! Tuo edellinen kirjoittaja voi miettiä, miksi nykyisin ei enää osteta uutta asuntoa ennenkuin edellinen on saatu myytyä. Ihminen on yllättävän oppivainen eläin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo valmistuminen ennen lastenhankintaa ole mikään lisääntymistä kamalasti pitkittävä seikka.

Amiksesta ammatin haluavat valmistuvat noin 19-vuotiaana, AMK:sta ja yliopistosta taas noin 23-25-vuotiaana eli hyvin pitäisi ehtiä tekemään lapset alle kolmikymppisenä, vaikka opiskelisikin pidemmälle.

Ongelma nykyään onkin se, ettei pysyvää hyvää parisuhdetta löydetä tai edes haluta 18-25-vuotiaana, ja opinnot venyy monilla niin, että valmistutaan vasta lähempänä kolmeakymppiä tai jopa sen jälkeen.

Moni myös etsii itseään ja opiskelee useamman tutkinnon, koska huomasi, ettei haluakaan tehdä työkseen sen alan töitä mitä ensin opiskeli ehkä 4-5 vuotta.

Ja yksi iso syy on tietysti sukupolvien ketjun katkeaminen ja sukujen pienentyminen niin, että on olemassa ihmisiä joiden lähipiirissä ei ole ollut aina pieniä lapsia eivätkä ole välttämättä pitäneet edes koskaan vauvaa sylissä, hoitaneet lasta jne.

Mitenpä perheen hankkiminen tuntuisi luontevalta itselle, jos koko asia on vieras eikä yhtään luonteva?

Lapsiperheet elää jossain omassa kuplassa irrallisena osana, eikä aktiivisena osana yhteiskuntaa - siis kaikenikäisten joukkoa.

Mediassa puhutaan vain vaikeuksista ja standardit hyvälle elämälle on jo niin korkeat, ettei minullakaan ole halua tai mahdollisuutta sellaiseen.

Ketä sellainen houkuttelee?

Sitä ihmettelen, miksei niitä liian korkeita ja mihinkään perustumattomia elämisen standardeja kyseenalaisteta enemmän?

Juuri niin. Auttaisi paljon jos se ensimmäinen lapsi tehtäisiin aikaisempaa useammin selvästi alle kolmekymppisenä koska se nostaa todennäköisyyttä saada vielä toinen lapsi. Vanhojen ensisynnyttäjen laspiluku jää hyvin usein yhteen eikä usein vain omasta tahdosta.

Kenen kanssa se ensimmäinen lapsi pitäisi tehdä? Naapurin Reiskan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eihän tuo valmistuminen ennen lastenhankintaa ole mikään lisääntymistä kamalasti pitkittävä seikka.

Amiksesta ammatin haluavat valmistuvat noin 19-vuotiaana, AMK:sta ja yliopistosta taas noin 23-25-vuotiaana eli hyvin pitäisi ehtiä tekemään lapset alle kolmikymppisenä, vaikka opiskelisikin pidemmälle.

Ongelma nykyään onkin se, ettei pysyvää hyvää parisuhdetta löydetä tai edes haluta 18-25-vuotiaana, ja opinnot venyy monilla niin, että valmistutaan vasta lähempänä kolmeakymppiä tai jopa sen jälkeen.

Moni myös etsii itseään ja opiskelee useamman tutkinnon, koska huomasi, ettei haluakaan tehdä työkseen sen alan töitä mitä ensin opiskeli ehkä 4-5 vuotta.

Ja yksi iso syy on tietysti sukupolvien ketjun katkeaminen ja sukujen pienentyminen niin, että on olemassa ihmisiä joiden lähipiirissä ei ole ollut aina pieniä lapsia eivätkä ole välttämättä pitäneet edes koskaan vauvaa sylissä, hoitaneet lasta jne.

Mitenpä perheen hankkiminen tuntuisi luontevalta itselle, jos koko asia on vieras eikä yhtään luonteva?

Lapsiperheet elää jossain omassa kuplassa irrallisena osana, eikä aktiivisena osana yhteiskuntaa - siis kaikenikäisten joukkoa.

Mediassa puhutaan vain vaikeuksista ja standardit hyvälle elämälle on jo niin korkeat, ettei minullakaan ole halua tai mahdollisuutta sellaiseen.

Ketä sellainen houkuttelee?

Sitä ihmettelen, miksei niitä liian korkeita ja mihinkään perustumattomia elämisen standardeja kyseenalaisteta enemmän?

Juuri niin. Auttaisi paljon jos se ensimmäinen lapsi tehtäisiin aikaisempaa useammin selvästi alle kolmekymppisenä koska se nostaa todennäköisyyttä saada vielä toinen lapsi. Vanhojen ensisynnyttäjen laspiluku jää hyvin usein yhteen eikä usein vain omasta tahdosta.

Sori, mutta mä olen eri mieltä. Seurustelun kaksi ensimmäistä vuotta ovat aika kuherteluvaihetta. Molemmat pyrkivät tuomaan itsestään vain parhaat puolet esille. Toisen mieliksi tehdään asioita, joita normaalisti ei tehtäisi. Suurempia riitojakaan ei ole vielä ehtinyt olla. Jos tuohon vaiheeseen tekee lapsen, ei toinen välttämättä osoittaudukaan sellaiseksi kuin oli kuvitellut. Riidan jälkeen pitääkin mykkäkoulua. Nalkuttaa. Tulee vääntöä omista menoista. Tulee vääntöä kotitöistä. Tulee vääntöä rahankäytöstä. Tulee vääntöä lapsenhoidosta. Liikaa pelaamista, liikaa sosiaalista mediaa. Liikaa kavereiden kanssa olemista. Toinen tai itse ei olekaan niin sitoutunut kuin oli kuvitellut. 

Vierailija kirjoitti:

Luonto hoitaa, tässä tapauksessa ylivarovaisten suorittajien ja varmistelijoiden geenit tulevat häviämään.

Tulevaisuuden yhteiskuntamallikin tulee olemaan hyvin erilainen kuin nykyinen joka murenee viimeistään sitten kun ilmastokriisi on kunnolla päällä, eli rohkeiden ja sopeutuvaisten ihmisten geenit pärjää.

Tulevaisuudessa täytyy olla vähän luolamies, jos haluaa selviytyä.

Jos niin tapahtuu, onneksi en enää ole täällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.

Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.

Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille. 

Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.

Minun tätini teki lapset opiskeluaikana. Opiskeli sairaanhoitajaksi. Lapset menivät päiväkotiin ja tätini töihin. Väitteli myöhemmin tohtoriksi ja nykään on töissä lääkeyhtiössä tutkijana. Siskonsakin hankki ylemmän korkeakoulututkinnon kun lapset olivat pieniä.