Lue keskustelun säännöt.
Monet haluavat hankkia lapsia vasta kun on "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon. Ettekö ymmärrä, ettei sellaista tule välttämättä koskaan?
27.08.2019 |
Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä.
Mutta ettekö te ihmiset hyvät ymmärrä, että jos te alatte "oikeaa hetkeä" kaikkien noiden asioiden vuoksi odottamaan, niin on hyvinkin mahdollista, ettei sellaista koskaan tule, ainakaan hedelmällisten vuosien aikana? Ei se ole ihmekään, että syntyvyys on pudonnut niin järkyttävän alas, jos kaikki tuo on vaatimuksena lapselle. Todellisuudessa lapsi ei tarvitse läheskään kaikkia noista tai ainakaan läheskään niin paljon. Jos tuntuu siltä, että haluaa lapsen ja sille on perusedellytykset olemassa, niin silloin kannattaa lapset tehdä! Muuten voi pahimmassa tapauksessa jäädä kokonaan ilman!
Kommentit (231)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.
Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.
Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille.
Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.
Jaa. Kirjoittelin väitöskirjan yhteenvedon ensimmäisen lapsen äitiys- ja vanhempaislomalla. toisen lapen vanhempaisloma jaettiin, ja tuon oman loma osuuteni aikana kirjoitin akatemialle hakemuksen tutkijatohtorin paikasta jonka sain. Lapset tosin ovat hyväunisia, mutta ei pienet apset ole minulla ainakaan uraa hidastaneet, on vaan opetellut priorisoimaan niin töissä kuin kotona kun tunnit vuorokaudessa on rajalliset.
Väitöskirja aiheesta elämäni vuodet vauvasivustolla. Jepulis!
No joo, väikkäri oli kyllä luonnontieteellisestä aiheesta enkä siihen aikaan kyllä minnekään nettiin mennyt kuin työmielessä vapaahetkinäni. Nyt lapset jo kouluikäisiä, kerkeää käyttää aikaa tällaiseen tyhjään varsinkin näin työreissuilla. Miksi on hankalaa uskoa, että naiselle lapset sekä ura on mahdollista? Noita eläviä todisteita on tieteen, taiteen, bisneksen ja hallinnon puolella vaika kuinka paljon niin nuorissa kuin vanhemmissa ikäluokissa.
Aivan. Mutta kyllä silloin selkeästi joku muu kuin se nainen ne lapset hoitaa.
Näin ainakin kaikissa tuntemissani tapauksissa. Puoliso on voinut osallistua huomattavan paljon pikkulapsivaiheessa, hoitanut lapset ehkä lähes kokonaan. Jos puolisoon tai isovanhempien ei ole voinut tukeutua, valmistuminen tai urakehitys on viivästynyt. Loppuunpalaminen ei myöskään ole ihan harvinaista.
Miksi on oletus, että nainen hoitaa tai pitäisi hoitaa lapset yksin? Koulutetut ihmiset hoitavat lapsiaan tasa-arvoisesti huomattavasti useammin kuin muut. Isäkin on vanhempi ja päivähoito on keksitty. Opiskelu joustaa usein pikkulapsivaiheessa paremmin kuin työelämä.
Vastasin viesteihin, joissa oli puhe nimenomaan naisen uran ja perheen yhdistämisestä. Puhuin muuten puolisosta, en miehestä: se on oma hetero-oletuksesi.
Vaikka kuinka toivoisin asian olevan toisin, usein edelleen se vanhempi, joka kantaa ja synnyttää lapsen, ottaa edelleen takkiin taloudellisesti ja ajallisesti enemmän. Koulutus ei ole mikään automaattinen rokotus tätä vastaan. Kaikki lapset eivät ole yhtä helppoja eivätkä kaikki puolisot yhtä kivoja.
Täällä pikaisesti ennen kokousta tuo urabainen joka nosti lasten ja uran yhdistämisen mahdollisuuden esille. Kyllä minun tuttavapiirissäni (korkeasti koulutettuja, suurin osa väitelleitä niin naiset kuin miehet) tuo vastuu lapsista jaetaan miesten ja naiset välillä suht tasan, vanhempaislomaikin on jaettu, niin kuin itse tein. Pitkien kotihoitotukiaikojen sijaan useat ovat hankkineet lapsille hoitajaa kotiin/kimppaperhepäivähoitaja tms. ratkaisuja, harvemmassa perheessä kotona on oltu kolmea vuotta per lapsi. Ura vaan on mahdollista lasten kanssa samoin kun se on mahdollista lapsia hankkineille miehillekin - ja useammassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät uraa (jos nyt eivät kumpikin ole toimitusjohtajia, niin etenevät omilla aloillaan johtoasemiin). Miksi tuo ei olisi mahdollista? Ilman muuta vaatii perheen yhteistä päätöstä, mutta eikö lasten hankinta ole yhteinen päätös? Ja jo nyt vastuunjakamiseen kannustetaan yhteiskunnan toimesta, jatkossa uusien mallien myötä toivottavasti vielä enemmän. En ihan ymmärrä miksi tuota täytyy niin hirveästi kyseenalaistaa - ja kuka sitä tekee, marttyyriäidit jotka ovat luopuneet omista urahaaveista, omassa työelämässään epäonnistuneet lapselliset jotka olettavat lasten, ei oman rohkeuden puutteen estäneen uran, vai velat jotka perustelevat omaa lapsettomuuttaan uraan panostamisella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Faith, tarkistahan kirjoitusvirheet kommenteistasi. Ote herpaantuu.
Miksi sitten köyhät valittaa jos toimii kuten ap ehdottaa?Kun pitäisi kuitenkin olla sitä ja tätä...
Vierailija kirjoitti:
Faith, tarkistahan kirjoitusvirheet kommenteistasi. Ote herpaantuu.
Kuka on Faith? Eikö täällä keskustele iso joukko ihmisiä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.
Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.
Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille.
Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.
Jaa. Kirjoittelin väitöskirjan yhteenvedon ensimmäisen lapsen äitiys- ja vanhempaislomalla. toisen lapen vanhempaisloma jaettiin, ja tuon oman loma osuuteni aikana kirjoitin akatemialle hakemuksen tutkijatohtorin paikasta jonka sain. Lapset tosin ovat hyväunisia, mutta ei pienet apset ole minulla ainakaan uraa hidastaneet, on vaan opetellut priorisoimaan niin töissä kuin kotona kun tunnit vuorokaudessa on rajalliset.
Väitöskirja aiheesta elämäni vuodet vauvasivustolla. Jepulis!
No joo, väikkäri oli kyllä luonnontieteellisestä aiheesta enkä siihen aikaan kyllä minnekään nettiin mennyt kuin työmielessä vapaahetkinäni. Nyt lapset jo kouluikäisiä, kerkeää käyttää aikaa tällaiseen tyhjään varsinkin näin työreissuilla. Miksi on hankalaa uskoa, että naiselle lapset sekä ura on mahdollista? Noita eläviä todisteita on tieteen, taiteen, bisneksen ja hallinnon puolella vaika kuinka paljon niin nuorissa kuin vanhemmissa ikäluokissa.
Aivan. Mutta kyllä silloin selkeästi joku muu kuin se nainen ne lapset hoitaa.
Näin ainakin kaikissa tuntemissani tapauksissa. Puoliso on voinut osallistua huomattavan paljon pikkulapsivaiheessa, hoitanut lapset ehkä lähes kokonaan. Jos puolisoon tai isovanhempien ei ole voinut tukeutua, valmistuminen tai urakehitys on viivästynyt. Loppuunpalaminen ei myöskään ole ihan harvinaista.
Miksi on oletus, että nainen hoitaa tai pitäisi hoitaa lapset yksin? Koulutetut ihmiset hoitavat lapsiaan tasa-arvoisesti huomattavasti useammin kuin muut. Isäkin on vanhempi ja päivähoito on keksitty. Opiskelu joustaa usein pikkulapsivaiheessa paremmin kuin työelämä.
Vastasin viesteihin, joissa oli puhe nimenomaan naisen uran ja perheen yhdistämisestä. Puhuin muuten puolisosta, en miehestä: se on oma hetero-oletuksesi.
Vaikka kuinka toivoisin asian olevan toisin, usein edelleen se vanhempi, joka kantaa ja synnyttää lapsen, ottaa edelleen takkiin taloudellisesti ja ajallisesti enemmän. Koulutus ei ole mikään automaattinen rokotus tätä vastaan. Kaikki lapset eivät ole yhtä helppoja eivätkä kaikki puolisot yhtä kivoja.
Täällä pikaisesti ennen kokousta tuo urabainen joka nosti lasten ja uran yhdistämisen mahdollisuuden esille. Kyllä minun tuttavapiirissäni (korkeasti koulutettuja, suurin osa väitelleitä niin naiset kuin miehet) tuo vastuu lapsista jaetaan miesten ja naiset välillä suht tasan, vanhempaislomaikin on jaettu, niin kuin itse tein. Pitkien kotihoitotukiaikojen sijaan useat ovat hankkineet lapsille hoitajaa kotiin/kimppaperhepäivähoitaja tms. ratkaisuja, harvemmassa perheessä kotona on oltu kolmea vuotta per lapsi. Ura vaan on mahdollista lasten kanssa samoin kun se on mahdollista lapsia hankkineille miehillekin - ja useammassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät uraa (jos nyt eivät kumpikin ole toimitusjohtajia, niin etenevät omilla aloillaan johtoasemiin). Miksi tuo ei olisi mahdollista? Ilman muuta vaatii perheen yhteistä päätöstä, mutta eikö lasten hankinta ole yhteinen päätös? Ja jo nyt vastuunjakamiseen kannustetaan yhteiskunnan toimesta, jatkossa uusien mallien myötä toivottavasti vielä enemmän. En ihan ymmärrä miksi tuota täytyy niin hirveästi kyseenalaistaa - ja kuka sitä tekee, marttyyriäidit jotka ovat luopuneet omista urahaaveista, omassa työelämässään epäonnistuneet lapselliset jotka olettavat lasten, ei oman rohkeuden puutteen estäneen uran, vai velat jotka perustelevat omaa lapsettomuuttaan uraan panostamisella.
Toisten nyt on vaan pakko luopua urastaan. Meillä lapsi ei nukkunut pätkääkään ennenkuin täytti 3v joten ei mitään mahdollisuuksia käydä töissä. Sitten meni vielä vuosi, että toivuin väsymyksestä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.
Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.
Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille.
Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.
Jaa. Kirjoittelin väitöskirjan yhteenvedon ensimmäisen lapsen äitiys- ja vanhempaislomalla. toisen lapen vanhempaisloma jaettiin, ja tuon oman loma osuuteni aikana kirjoitin akatemialle hakemuksen tutkijatohtorin paikasta jonka sain. Lapset tosin ovat hyväunisia, mutta ei pienet apset ole minulla ainakaan uraa hidastaneet, on vaan opetellut priorisoimaan niin töissä kuin kotona kun tunnit vuorokaudessa on rajalliset.
Väitöskirja aiheesta elämäni vuodet vauvasivustolla. Jepulis!
No joo, väikkäri oli kyllä luonnontieteellisestä aiheesta enkä siihen aikaan kyllä minnekään nettiin mennyt kuin työmielessä vapaahetkinäni. Nyt lapset jo kouluikäisiä, kerkeää käyttää aikaa tällaiseen tyhjään varsinkin näin työreissuilla. Miksi on hankalaa uskoa, että naiselle lapset sekä ura on mahdollista? Noita eläviä todisteita on tieteen, taiteen, bisneksen ja hallinnon puolella vaika kuinka paljon niin nuorissa kuin vanhemmissa ikäluokissa.
Aivan. Mutta kyllä silloin selkeästi joku muu kuin se nainen ne lapset hoitaa.
Näin ainakin kaikissa tuntemissani tapauksissa. Puoliso on voinut osallistua huomattavan paljon pikkulapsivaiheessa, hoitanut lapset ehkä lähes kokonaan. Jos puolisoon tai isovanhempien ei ole voinut tukeutua, valmistuminen tai urakehitys on viivästynyt. Loppuunpalaminen ei myöskään ole ihan harvinaista.
Miksi on oletus, että nainen hoitaa tai pitäisi hoitaa lapset yksin? Koulutetut ihmiset hoitavat lapsiaan tasa-arvoisesti huomattavasti useammin kuin muut. Isäkin on vanhempi ja päivähoito on keksitty. Opiskelu joustaa usein pikkulapsivaiheessa paremmin kuin työelämä.
Vastasin viesteihin, joissa oli puhe nimenomaan naisen uran ja perheen yhdistämisestä. Puhuin muuten puolisosta, en miehestä: se on oma hetero-oletuksesi.
Vaikka kuinka toivoisin asian olevan toisin, usein edelleen se vanhempi, joka kantaa ja synnyttää lapsen, ottaa edelleen takkiin taloudellisesti ja ajallisesti enemmän. Koulutus ei ole mikään automaattinen rokotus tätä vastaan. Kaikki lapset eivät ole yhtä helppoja eivätkä kaikki puolisot yhtä kivoja.
Täällä pikaisesti ennen kokousta tuo urabainen joka nosti lasten ja uran yhdistämisen mahdollisuuden esille. Kyllä minun tuttavapiirissäni (korkeasti koulutettuja, suurin osa väitelleitä niin naiset kuin miehet) tuo vastuu lapsista jaetaan miesten ja naiset välillä suht tasan, vanhempaislomaikin on jaettu, niin kuin itse tein. Pitkien kotihoitotukiaikojen sijaan useat ovat hankkineet lapsille hoitajaa kotiin/kimppaperhepäivähoitaja tms. ratkaisuja, harvemmassa perheessä kotona on oltu kolmea vuotta per lapsi. Ura vaan on mahdollista lasten kanssa samoin kun se on mahdollista lapsia hankkineille miehillekin - ja useammassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät uraa (jos nyt eivät kumpikin ole toimitusjohtajia, niin etenevät omilla aloillaan johtoasemiin). Miksi tuo ei olisi mahdollista? Ilman muuta vaatii perheen yhteistä päätöstä, mutta eikö lasten hankinta ole yhteinen päätös? Ja jo nyt vastuunjakamiseen kannustetaan yhteiskunnan toimesta, jatkossa uusien mallien myötä toivottavasti vielä enemmän. En ihan ymmärrä miksi tuota täytyy niin hirveästi kyseenalaistaa - ja kuka sitä tekee, marttyyriäidit jotka ovat luopuneet omista urahaaveista, omassa työelämässään epäonnistuneet lapselliset jotka olettavat lasten, ei oman rohkeuden puutteen estäneen uran, vai velat jotka perustelevat omaa lapsettomuuttaan uraan panostamisella.
Toisten nyt on vaan pakko luopua urastaan. Meillä lapsi ei nukkunut pätkääkään ennenkuin täytti 3v joten ei mitään mahdollisuuksia käydä töissä. Sitten meni vielä vuosi, että toivuin väsymyksestä.
Oho, fysiologinen ihme.
Ikää mulla yli 30, oikein mukava, työssäkäyvä ja kunnollinen mies vierellä. Siinä mielessä voisin harkita ryhtyä lapsen tekoon kun vielä ehtisi, mutta yksi asia mietityttää: en näe että olisin välttämättä tämänkään ihanan isiaines-miehen kanssa loppuelämää, enkä ylipäänsä loppuelämän kumppanuuteen pyrikään. Mitä mieltä on lasten hankkimiseen kannustajat siitä, että riittäisikö että on miehen kanssa 10 vai 15 vuotta yhdessä, vai pitääkö odottaa siihen asti että lapsi muuttaa kotoa? Kun niin herkästi tunnutaan tuomitsevan erot kun lapsi aina siitä kuulemma kärsii. Lapseen toki sitoutuisin mutta en näe järkeä kuvitella mitään hirveän pitkää suhdetta hampaat irvessä ihan vain siksi että olisi lapsi.
Tämä ei siis trolli, vaan ihan aidosti tätä mietin että kun tässäkin ketjussa on toitotettu että ei kaiken tarvitse olla valmis ja riittää että olisi kiva kumppani jonka kanssa voisi lisääntyä. Mutta onko tällainen ei niin perinteinen ajattelutapa parisuhteesta mitenkään ok vai pitääkö tavoitella perinteisesti sitä "ehjää mummolakotia" myös sitten lapsenlapsille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ikää mulla yli 30, oikein mukava, työssäkäyvä ja kunnollinen mies vierellä. Siinä mielessä voisin harkita ryhtyä lapsen tekoon kun vielä ehtisi, mutta yksi asia mietityttää: en näe että olisin välttämättä tämänkään ihanan isiaines-miehen kanssa loppuelämää, enkä ylipäänsä loppuelämän kumppanuuteen pyrikään. Mitä mieltä on lasten hankkimiseen kannustajat siitä, että riittäisikö että on miehen kanssa 10 vai 15 vuotta yhdessä, vai pitääkö odottaa siihen asti että lapsi muuttaa kotoa? Kun niin herkästi tunnutaan tuomitsevan erot kun lapsi aina siitä kuulemma kärsii. Lapseen toki sitoutuisin mutta en näe järkeä kuvitella mitään hirveän pitkää suhdetta hampaat irvessä ihan vain siksi että olisi lapsi.
Tämä ei siis trolli, vaan ihan aidosti tätä mietin että kun tässäkin ketjussa on toitotettu että ei kaiken tarvitse olla valmis ja riittää että olisi kiva kumppani jonka kanssa voisi lisääntyä. Mutta onko tällainen ei niin perinteinen ajattelutapa parisuhteesta mitenkään ok vai pitääkö tavoitella perinteisesti sitä "ehjää mummolakotia" myös sitten lapsenlapsille?
MInä olin lastensaanti-iässä ollut pitkään (n 15v) suhteessa mitä epäilin ettei kestä koko ikää kuitenkaan. Haluttiin molemmat lapsia ja sellaisia kaksi hankittiin. Pikkulapsivaihe oli erittäin onnellista aikaa koska molemmat haluttiin lapsia ja he yhdistivät muuten jo etäistä parisuhdettamme. Kun lapset olivat esiteinejä erottiin, silloin lasten piti päästä jo itsenäistymisen alkuun, omiin menoihinsa ja omiin tavoitteihinsa, eivät voineet toimia ydinperheen ylläpitäjänä. Ilman muuta lapset surivat ydinperheen hajoamista, mutta kun molemmat halusivat oikeasti tehdä lasten elämästä mahdollisimman turvallisen ja hyvän, selvisivät tuosta suht vähin vammoin ja ovat nykyään aikuisina hyvissä lämpimissä v'leissä molempien meidän vanhempien kanssa.
Niitä mummolakoteja kykenee harvat nykyään tarjoamaan, onnellista ja tasapainoista sellaista vielä harvemmat. Mumoja ja ukkila on ihan hyvä vaihtoehto sekin. ja mistä sen tietää vaikka sinä löytäisit aivan uuden tason nykyiseen parisuhteeseen lasten myötä kun mitään ei tunnu olevan pahasti vialla. Kyllä tasapainoiset, aikuiset ihmiset kykenevät tasapainoisia ihmisiä kasvattamaan lapsistaan vaikka yksihuoltajana, miksei sitten nyt onnellisessa, mutta mahdollisesti joskus päättyvässä parisuhteessa? Lapset ovat osa elämää, eikä kukaan kykene omalle lapselleen täydellistä, täysin traumatonta elämää järjestämään - ja miten tuollainen lapsi selviäisi aikuisuudessa jos lapsuus on puunattu puhtaaksi kaikista elämän suruista ja murheista?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.
Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.
Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille.
Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.
Jaa. Kirjoittelin väitöskirjan yhteenvedon ensimmäisen lapsen äitiys- ja vanhempaislomalla. toisen lapen vanhempaisloma jaettiin, ja tuon oman loma osuuteni aikana kirjoitin akatemialle hakemuksen tutkijatohtorin paikasta jonka sain. Lapset tosin ovat hyväunisia, mutta ei pienet apset ole minulla ainakaan uraa hidastaneet, on vaan opetellut priorisoimaan niin töissä kuin kotona kun tunnit vuorokaudessa on rajalliset.
Väitöskirja aiheesta elämäni vuodet vauvasivustolla. Jepulis!
No joo, väikkäri oli kyllä luonnontieteellisestä aiheesta enkä siihen aikaan kyllä minnekään nettiin mennyt kuin työmielessä vapaahetkinäni. Nyt lapset jo kouluikäisiä, kerkeää käyttää aikaa tällaiseen tyhjään varsinkin näin työreissuilla. Miksi on hankalaa uskoa, että naiselle lapset sekä ura on mahdollista? Noita eläviä todisteita on tieteen, taiteen, bisneksen ja hallinnon puolella vaika kuinka paljon niin nuorissa kuin vanhemmissa ikäluokissa.
Aivan. Mutta kyllä silloin selkeästi joku muu kuin se nainen ne lapset hoitaa.
Näin ainakin kaikissa tuntemissani tapauksissa. Puoliso on voinut osallistua huomattavan paljon pikkulapsivaiheessa, hoitanut lapset ehkä lähes kokonaan. Jos puolisoon tai isovanhempien ei ole voinut tukeutua, valmistuminen tai urakehitys on viivästynyt. Loppuunpalaminen ei myöskään ole ihan harvinaista.
Miksi on oletus, että nainen hoitaa tai pitäisi hoitaa lapset yksin? Koulutetut ihmiset hoitavat lapsiaan tasa-arvoisesti huomattavasti useammin kuin muut. Isäkin on vanhempi ja päivähoito on keksitty. Opiskelu joustaa usein pikkulapsivaiheessa paremmin kuin työelämä.
Vastasin viesteihin, joissa oli puhe nimenomaan naisen uran ja perheen yhdistämisestä. Puhuin muuten puolisosta, en miehestä: se on oma hetero-oletuksesi.
Vaikka kuinka toivoisin asian olevan toisin, usein edelleen se vanhempi, joka kantaa ja synnyttää lapsen, ottaa edelleen takkiin taloudellisesti ja ajallisesti enemmän. Koulutus ei ole mikään automaattinen rokotus tätä vastaan. Kaikki lapset eivät ole yhtä helppoja eivätkä kaikki puolisot yhtä kivoja.
Täällä pikaisesti ennen kokousta tuo urabainen joka nosti lasten ja uran yhdistämisen mahdollisuuden esille. Kyllä minun tuttavapiirissäni (korkeasti koulutettuja, suurin osa väitelleitä niin naiset kuin miehet) tuo vastuu lapsista jaetaan miesten ja naiset välillä suht tasan, vanhempaislomaikin on jaettu, niin kuin itse tein. Pitkien kotihoitotukiaikojen sijaan useat ovat hankkineet lapsille hoitajaa kotiin/kimppaperhepäivähoitaja tms. ratkaisuja, harvemmassa perheessä kotona on oltu kolmea vuotta per lapsi. Ura vaan on mahdollista lasten kanssa samoin kun se on mahdollista lapsia hankkineille miehillekin - ja useammassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät uraa (jos nyt eivät kumpikin ole toimitusjohtajia, niin etenevät omilla aloillaan johtoasemiin). Miksi tuo ei olisi mahdollista? Ilman muuta vaatii perheen yhteistä päätöstä, mutta eikö lasten hankinta ole yhteinen päätös? Ja jo nyt vastuunjakamiseen kannustetaan yhteiskunnan toimesta, jatkossa uusien mallien myötä toivottavasti vielä enemmän. En ihan ymmärrä miksi tuota täytyy niin hirveästi kyseenalaistaa - ja kuka sitä tekee, marttyyriäidit jotka ovat luopuneet omista urahaaveista, omassa työelämässään epäonnistuneet lapselliset jotka olettavat lasten, ei oman rohkeuden puutteen estäneen uran, vai velat jotka perustelevat omaa lapsettomuuttaan uraan panostamisella.
Toisten nyt on vaan pakko luopua urastaan. Meillä lapsi ei nukkunut pätkääkään ennenkuin täytti 3v joten ei mitään mahdollisuuksia käydä töissä. Sitten meni vielä vuosi, että toivuin väsymyksestä.
Lapset on hankittava tietyssä aikaikkunassa, ainakin naisten. Uraa voi tehdä hyvin monella lailla. Alan vaihto on erittäin yleistä nykyään, keski-ikäiset naiset hyvin haluttuja työntekijöitä, parhaimmillaan innokkaita itsensä kouluttajia ja uusiin asioihin tarttujia. Kerran yksi nainen kertoi omaa elämäänsä, oli kotijaksoja, lisäkoulutusta ja reippaita irtiottoja kun mies jäi neljän lapsen kanssa kotia pitämään naisen tehdessä töitä toisella paikkakunnalla muutaman vuoden ajan. Ura urkeni, on nykyään hyväpalkkainen johtaja. Miksi muutaman vuoden pitäisi määrätä millainen työura kokonaisuudessaan on? Vähän epäreilua laittaa tuo lapsen niskoille, eikö ole enemmän omaa henkistä laiskuutta/rohkeuden tai aktiivisuuden puutetta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä pikaisesti ennen kokousta tuo urabainen joka nosti lasten ja uran yhdistämisen mahdollisuuden esille. Kyllä minun tuttavapiirissäni (korkeasti koulutettuja, suurin osa väitelleitä niin naiset kuin miehet) tuo vastuu lapsista jaetaan miesten ja naiset välillä suht tasan, vanhempaislomaikin on jaettu, niin kuin itse tein. Pitkien kotihoitotukiaikojen sijaan useat ovat hankkineet lapsille hoitajaa kotiin/kimppaperhepäivähoitaja tms. ratkaisuja, harvemmassa perheessä kotona on oltu kolmea vuotta per lapsi. Ura vaan on mahdollista lasten kanssa samoin kun se on mahdollista lapsia hankkineille miehillekin - ja useammassa perheessä molemmat vanhemmat tekevät uraa (jos nyt eivät kumpikin ole toimitusjohtajia, niin etenevät omilla aloillaan johtoasemiin). Miksi tuo ei olisi mahdollista? Ilman muuta vaatii perheen yhteistä päätöstä, mutta eikö lasten hankinta ole yhteinen päätös? Ja jo nyt vastuunjakamiseen kannustetaan yhteiskunnan toimesta, jatkossa uusien mallien myötä toivottavasti vielä enemmän. En ihan ymmärrä miksi tuota täytyy niin hirveästi kyseenalaistaa - ja kuka sitä tekee, marttyyriäidit jotka ovat luopuneet omista urahaaveista, omassa työelämässään epäonnistuneet lapselliset jotka olettavat lasten, ei oman rohkeuden puutteen estäneen uran, vai velat jotka perustelevat omaa lapsettomuuttaan uraan panostamisella.
Kauniistipa kirjoitat ihmisistä, jotka ovat tehneet eri elämänvalinnat kuin sinä.
Jos luit, mitä kirjoitin, totesin vain, että niillä tuntemillani naisilla, joilla uran ja perheen yhdistäminen on onnistunut, puoliso ja lähipiiri ovat voineet hoitaa lapset, välillä jopa lähes kokonaan.
Onko sinulle uutinen, että kaikilla ei näin ole?
Hienoa, että sinä ja lähipiirisi olette onnistuneet.
Ihmettelen, miksi lapsettomuutta sinusta pitäisi perustella.
Itse asiassa onnistuu, tehty on! Olin yli kolmekymppinen alanvaihtaja, uutena alana oikeustieteellinen, ensin kokopäivätöiden ohessa, lapsen synnyttyä puoli vuotta kotona, sitten jatkoin lapsen kanssa opintoja. Kun lapsi täytti vuoden, isä jäi vanhempainvapaalle hetkeksi ja minä siirryin oman alan osa-aikatyöhön.
Meillä toimi, mutta jokainen tuntee resurssinsa itse.