Monet haluavat hankkia lapsia vasta kun on "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon. Ettekö ymmärrä, ettei sellaista tule välttämättä koskaan?

Vierailija kirjoitti:

Tässä on syntynyt asetelma, jossa korkeastikoulutetut urasuuntautuneet sinkut, täydellistä hetkeä odottavat tai velaparit tuottavat verovarat ylläpitämään suurperheellisiä, näin kärjistäen. Jonkunhan on käytävä töissä tässä algoritmissa, että yhteiskunnan tuilla elävät lapsiperheet (omat ja ”tulijat”) eläisivät. Osalle tarvitaan niin suuria asuntoja, ettei niihin tavallisella työssäkäyvällä olisi varaakaan.

En kyllä tiedä miten tähän on tultu tai miksi.

Kärjistäen voisi myös ajatella, että me kasvatamme ne, jotka hoitavat ja maksavat eläkkeet/eläkeläiset tulevaisuudessa. Myös lapset luovat työpaikkoja itsessään. Jos kukaan ei tekisi lapsia, ei ihmiskunta jatkuisi, eikä olisi kukaan pyyhkimässä vanhuksen pyllyä. Eikä se vanhus itse maksa kaikkea, vaan saa palvelusetelin valtion rahoilla. Tuilla eläminen ei kuulu vain perheille, ja jollain ne korkeastikoulutetutkin ovat opiskelleet.

Osa lapsiperhevihaa on erottaa lapsiperheet muista viiteryhmiään ajatellen heitä erityisinä vapaamatkustajina. Itse ajattelen revenneeni ja riskeeranneeni henkeni ihmiskunnan eteen. Samalla tosin käymme töissä ja elämä on raskasta. En osaa ajatella, että joku josssain maksaa elämäni, enkä ole pahoillani. ( Toki emme ole siis tukien varassa, mutta voisimme olla, jos vakityö loppuisi)

Tiettyjen viiteryhmien lisääntymisen näen kyllä yhteiskunnallisena ongelmana, koska heidän jälkeläisensä eivät tällä hetkellä kasva ns. veronmaksajiksi misään vaiheessa elämäänsä. Mutta keskimäärin tämän ongelman ovat tänne juuri äänestäneet nämä korkeakoulutetut pääkaupunkilaiset, joten sen ei heille pitäisi olla ongelma.

Huoh rasittava keskustelu. On vain kaksi ääripäätä taas. Tee lapset teiniäitinä ja ala sossuelätiksi tai tee lapset 40-vuotiaana kun on vakituinen työpaikka ja mies mutra biologia haraa vastaan. Ei mitään välimaastoa tuossa ois.

Olisi kiva myös saada virallista tilastofaktaa, että teiniäidit tai alle 40-vuotiaiden lapset tai ihmiset joilla ei vakituista työpaikkaa, päätyy sossueläteiksi tai lapset päätyy sossueläteiksi. Tilastot ei nimittäin tue tällaista mututuntumaa.

Naiset 25-40-vuotiana ei myöskään usein saa vakipaikkaa vaan määräaikaisia koska työnantajat pelkää että nainen tulee raskaaksi. Hassua että isät jätetään näistä keskusteluista. Kyllä miehillä usein työ on ja mies voi elättää jos äiti ja lapsi kotona.

Eihän tässä ole mitään järkeä, että naiset odottaa 40-vuotiaaksi ennen kuin tekevät lapsia. Mitä olen ymmärtänyt niin useampi haluaisi aiemmin, mutta luotettavaa miestä ei ole löytynyt. Itsekin tunnen miehiä, jotka bilettävät 40-vuotiaaksi ja sitten vasta haikailevat lapsia ja pitäisi saada se parikymppinen. Mutta kun niitä parikymppisiä kiinnostaa omanikäiset miehet.

Ja turha syyllistää pelkkiä naisia. Vanhemmat isät on riskejä myös, koska riski autismiin ja mt-ongelmiin lapsilla kasvaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Huh, onneksi joku muukin luki asian näin eikä uhriutunut otsikon luettuaan.

Sanoiko ap et pitäää ryhtyä teiniäidiksi? Ei

Sanoiko ap et kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei

Lähtisin siitä että on koulutus, työ ja mieluusti puoliso. Siinä on perusedellytys.

Jos opiskelet ja biletät kolmikymppiseksi, etsit sitä täydellistä prinssiä/ prinsessaa, ok-talo, kaksi autoa ja koira niin kun ne on nkin biologisesti nainen olet myöhässä. Eikä miehenkään tavara enää priimaa ole.

Deittimaailmassa ajaa se, että jossain on viel parempi. En voi tyytyä.tähän keskimittaiseen tavikseen. En tyydy tähän, jonka kanssa kaikki sujuu hyvin vaan odotan sitä jalat alta-tyyppiä, koska sellainenhan sen pitää olla.

Jahah ja taas uusi toisten puolesta tietäjä.

En ole uhriutunut, olen k*rpiintynyt. Tuohon teidän ylimielisyyteen.

/12

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika. 

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita.

Ne laatustandardit olivat jo 1980-luvullakin. Laatustandardit perustuvat siihen, mitä lapsiperheissä milläkin aikakaudella keskimäärin on. Kasarilla oli vielä perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Lisäksi lapsilisät tulivat vain neljä kertaa vuodessa. Lapsille tilattiin vaatteet ja tarvikkeet Anttilan tai Elloksen postimyyntikuvastosta. Muistan hyvin, kun kerrostalon keittiönikkunasta katsoi pihalla viilettäviä lapsia eikä ollut ihan varma, kuka niistä samanlaisissa Kuoman kengissä, toppapuvuissa ja pipoissa juoksevista oli oma lapsi. Oli tärkeää nimikoida oman lapsensa vaatteet, koska päiväkodissa ja koulussa suurimmalla osalla oli ihan samanlaiset, eri kokoa vain. Ei kasarillakaan enää tehty lapsia sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapsi kävisi koulua vain joka toinen päivä, koska muina päivinä ainoat talvikengät olivat isoveljen käytössä, vaikka vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin se oli ihan ok. Kasarin laatustandardeihin kuului mm se, että jokaisella lapsella on omat talvikengät. 

Olen kirjoittanut ennenkin, että jos koululuokassa on 20 oppilasta, 2:lla  jotain hienoa ja 18:lla jotain tavallisempaa, lapsen on helpompaa olla yksi niistä 18:sta kuin jos 18:lla on jotain hienoa, 2:lla jotain tavallisempaa ja olla toinen niistä kahdesta. Olen syntynyt 1961 eikä mua haitannut tippaakaan, että kansakoulussa yhdellä luokkakaverillani oli kummitätinsä Amerikasta ostamat ihanat kirkkaanpunaiset vakosamettihousut, joissa oli jotain kimaltelevia strassejakin vyötärönauhassa. Juu, olin toki vähän kateellinen, mutta koska ei luokan muillakaan tytöillä tätä yhtä lukuunottamatta ollut sellaisia, asia ei haitannut. 

Nykyisin sekä kasvatusalan ihmiset että lastenpsykiatrit ja -psykologit puhuvat lasten eriarvoistumisesta. Osattomuuden kokemuksista. Siitä, että jää ulos kaveriporukasta, koska ei ole varaa harrastaa tai tehdä asioita, joita muut porukassa tekevät.  Ja sitä pidetään lasten kannalta huonona asiana, koska se johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja masennukseen. Lapset ovat lapsia eivätkä pieniä aikuisia. Aikuisena voi ajatella, että ei se haittaa, vaikka oletkin päiväkodissa tai koulussa ainoa outo. Sitä lasta valitettavasti asia haittaa, koska lapsella ei vielä ole aikuisen outona olemiseen tarvittavaa hyvää itsetuntoa. Lapsi ei halua erottua lasten maailmassa negatiivisella tavalla muista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Tämä. Sen lapsen hankkiminen on kuitenkin parinkymmenen vuoden vastuu ja sitoumus, joten kannattaa olla varma asiastaan ennenkuin siihen ryhtyy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi äiti mitä kakkaa.

Minun sisarukseni ovat tehneet lapset juuri silloin kun on huvittanut, melko nuorina. Nyt toinen elää uutta nuoruuttaan ja puskee lapsiaan jatkuvasti isovanhemmille hoitoon ja vähät välittää huolehtia heistä. Kaikesta paistaa että ei juuri välitä. Veli taas on pakonomaisesti tahtonut tietyn määrän lapsia vähällä ikäerolla ja talot, perunamaat, koirat ja nyt hoitaa kaikkea niin leväperäisesti. Ei olisi varaa, elämä on jatkuvaa kituuttelua, normaalit asiat kaataa budjettia jatkuvasti ja luotolla eletään. Lapset väistämättä kärsii.

Minä taas olen "odottanut oikeaa hetkeä". Mitä enemmän seuraan sisaruksieni elämää, sitä varmempi olen siitä, että päätökseni on ollut oikea. Hoidan talouttani kuntoon, varmistan paikkani työmarkkinoilla, hoidan päätäni terapiassa, ja lujitan suhdettani puolisoon. Jos olen lopulta liian vanha, enkä saakaan lasta, niin minkä teet. Se on lapsen kannalta parempi, kuin että olisi syntynyt ihan liian aikaisin tilanteeseen, jossa oma pääni on haljeta mt-ongelmista, elämä on pihistelyä ja parisuhde ei ole vielä hitsautunut kunnolla yhteen.

Tämä menee aina kummalliseksi kärjistyksiksi. Kukaan tuskin ajattelee että hyvä aika lapsien hankinnalle olisi kun nuoruutta pitäisi vielä elää tai ei ole mitään hajua toimeentulosta ja kunnon asunnosta. Mutta tästä ei seuraa että lapset kannattaisi hankkia vasta 38-vuotiaana kun kaikki on viimeisen päälle kunnossa. Vielä pari vuosikymmentä sitten lapset tehtiin yleensä siinä vähän ennen kolmeakymppiä kun oli hoidettu opinnot alta ja aloiteltiin työuraa. Ei ehkä ollut vielä niin hienoja asuntoja tai autoja mutta kuitenkin olosuhteet joissa lapsia voi hyvin kasvattaa. Silloin hedelmällisyys oli vielä kunnossa ja jaksoi paremmin niitä yövalvomisia kuin neljänkympin tienoilla.

Et nyt tunnu oikein tajuavan, että uran aloittaminen ei ole vuonna 2019 samanlaista kuin se oli vuonna 1999. Mä olin tuolloin vaihtamassa alaa, aloittanut juuri uuden alan opinnot ja laitoin netissä erääseen suureen it-alan firmaan avoimen hakemuksen, jossa kysyin, missä opintojen vaiheessa voisin ruveta kyselemään harjoittelupaikkaa. Kaksi päivää myöhemmin tuli soitto ko firmasta ja multa kysyttiin, milloin voisin aloittaa työt. Ei mitään rekryprosesseja, ei videohaastatteluita, ei mitään kilpailua muiden hakijoiden kanssa eikä edes palkatonta harjoittelua (jota alunperin olin tarkoittanut) vaan suoraan töihin, vaikka mulla oli  suoritettuna vasta 4 opintoviikkoa. 

Tällä hetkellä eletään joitakin aloja lukuunottamatta työllistymisen kannalta 90-luvun alun lamaa vastaavaa aikaa. Sillä erotuksella kuitenkin, että 90-luvun laman aikaan suurella osalla ihmisistä oli kuitenkin toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Nykyisin monilla tulevaisuus on epävarmaa, pätkätöiden ja työttömyysjaksojen vuoristorataa, mihinkään ei oikein voi asettua paikoilleen, koska on oltava valmis muuttamaan työn perässä. Kun ihmiset jo nyt joutuvat taiteilemaan laskuistaan ja muista elinkustannuksistaan selviämisen kanssa, mun mielestä on ihan ymmärrettävää, ettei siihen saumaan ahluta vielä lapsiakin. 

Itse asiassa tilanne on hyvin paljolti sama. Ehkä joitain muutamia aloja, kuten it-ala, lukuunottamatta. Itse valmistuin yliopistosta juuri laman päättymisen aikoihin 1995 ja niin teki todella moni kaverinikin. Kesti yleensä 5-10 vuotta ennen kuin pääsimme vihdoin vakituiseen työhon joka sekin oli monesti vähän muuta kuin josta olimme haaveilleen. Ei siis pätkätyöläisyys tai epävarmuus ole mikään 2010-luvun ilmiö vaan me monet olemme eläneet sen kanssa jo 25 vuotta sitten. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Yhä useammilla sen pohtimisen lopputulos on se, ettei halua rasittaa itseään ja maailmaa lisääntymällä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Huh, onneksi joku muukin luki asian näin eikä uhriutunut otsikon luettuaan.

Sanoiko ap et pitäää ryhtyä teiniäidiksi? Ei

Sanoiko ap et kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei

Lähtisin siitä että on koulutus, työ ja mieluusti puoliso. Siinä on perusedellytys.

Jos opiskelet ja biletät kolmikymppiseksi, etsit sitä täydellistä prinssiä/ prinsessaa, ok-talo, kaksi autoa ja koira niin kun ne on nkin biologisesti nainen olet myöhässä. Eikä miehenkään tavara enää priimaa ole.

Deittimaailmassa ajaa se, että jossain on viel parempi. En voi tyytyä.tähän keskimittaiseen tavikseen. En tyydy tähän, jonka kanssa kaikki sujuu hyvin vaan odotan sitä jalat alta-tyyppiä, koska sellainenhan sen pitää olla.

Jahah ja taas uusi toisten puolesta tietäjä.

En ole uhriutunut, olen k*rpiintynyt. Tuohon teidän ylimielisyyteen.

/12

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika. 

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita.

Ne laatustandardit olivat jo 1980-luvullakin. Laatustandardit perustuvat siihen, mitä lapsiperheissä milläkin aikakaudella keskimäärin on. Kasarilla oli vielä perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Lisäksi lapsilisät tulivat vain neljä kertaa vuodessa. Lapsille tilattiin vaatteet ja tarvikkeet Anttilan tai Elloksen postimyyntikuvastosta. Muistan hyvin, kun kerrostalon keittiönikkunasta katsoi pihalla viilettäviä lapsia eikä ollut ihan varma, kuka niistä samanlaisissa Kuoman kengissä, toppapuvuissa ja pipoissa juoksevista oli oma lapsi. Oli tärkeää nimikoida oman lapsensa vaatteet, koska päiväkodissa ja koulussa suurimmalla osalla oli ihan samanlaiset, eri kokoa vain. Ei kasarillakaan enää tehty lapsia sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapsi kävisi koulua vain joka toinen päivä, koska muina päivinä ainoat talvikengät olivat isoveljen käytössä, vaikka vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin se oli ihan ok. Kasarin laatustandardeihin kuului mm se, että jokaisella lapsella on omat talvikengät. 

Olen kirjoittanut ennenkin, että jos koululuokassa on 20 oppilasta, 2:lla  jotain hienoa ja 18:lla jotain tavallisempaa, lapsen on helpompaa olla yksi niistä 18:sta kuin jos 18:lla on jotain hienoa, 2:lla jotain tavallisempaa ja olla toinen niistä kahdesta. Olen syntynyt 1961 eikä mua haitannut tippaakaan, että kansakoulussa yhdellä luokkakaverillani oli kummitätinsä Amerikasta ostamat ihanat kirkkaanpunaiset vakosamettihousut, joissa oli jotain kimaltelevia strassejakin vyötärönauhassa. Juu, olin toki vähän kateellinen, mutta koska ei luokan muillakaan tytöillä tätä yhtä lukuunottamatta ollut sellaisia, asia ei haitannut. 

Nykyisin sekä kasvatusalan ihmiset että lastenpsykiatrit ja -psykologit puhuvat lasten eriarvoistumisesta. Osattomuuden kokemuksista. Siitä, että jää ulos kaveriporukasta, koska ei ole varaa harrastaa tai tehdä asioita, joita muut porukassa tekevät.  Ja sitä pidetään lasten kannalta huonona asiana, koska se johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja masennukseen. Lapset ovat lapsia eivätkä pieniä aikuisia. Aikuisena voi ajatella, että ei se haittaa, vaikka oletkin päiväkodissa tai koulussa ainoa outo. Sitä lasta valitettavasti asia haittaa, koska lapsella ei vielä ole aikuisen outona olemiseen tarvittavaa hyvää itsetuntoa. Lapsi ei halua erottua lasten maailmassa negatiivisella tavalla muista. 

Lisään tähän vielä, että kasarilla elintason nousu näkyi ensisijaisesti vanhempien, ei suinkaan lasten elämässä. Ei pidetty mielekkäänä ostaa kasvaville lapsille kallista ja hienoa, kun lapsi ei voinut kuitenkaan käyttää sitä kuin hetken. Toki kalliit jääkiekkoluistimet ostettiin sellaiselle, joka aktiivisesti harrasti jääkiekkoa, mutta tavis-Timoille riitti edulliset hokkarit, Nykyisin toimitaan eri tavalla. Vanhemmat nuukailevat mieluummin omissa tarpeissaan kuin lastensa tarpeissa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Ei elämän kulkuun aina voi vaikuttaa. Itse sain lapset yli 30 vuotiaana kun aiemmin ei vain miestä löytynyt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Huh, onneksi joku muukin luki asian näin eikä uhriutunut otsikon luettuaan.

Sanoiko ap et pitäää ryhtyä teiniäidiksi? Ei

Sanoiko ap et kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei

Lähtisin siitä että on koulutus, työ ja mieluusti puoliso. Siinä on perusedellytys.

Jos opiskelet ja biletät kolmikymppiseksi, etsit sitä täydellistä prinssiä/ prinsessaa, ok-talo, kaksi autoa ja koira niin kun ne on nkin biologisesti nainen olet myöhässä. Eikä miehenkään tavara enää priimaa ole.

Deittimaailmassa ajaa se, että jossain on viel parempi. En voi tyytyä.tähän keskimittaiseen tavikseen. En tyydy tähän, jonka kanssa kaikki sujuu hyvin vaan odotan sitä jalat alta-tyyppiä, koska sellainenhan sen pitää olla.

Jahah ja taas uusi toisten puolesta tietäjä.

En ole uhriutunut, olen k*rpiintynyt. Tuohon teidän ylimielisyyteen.

/12

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika. 

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita.

Ne laatustandardit olivat jo 1980-luvullakin. Laatustandardit perustuvat siihen, mitä lapsiperheissä milläkin aikakaudella keskimäärin on. Kasarilla oli vielä perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Lisäksi lapsilisät tulivat vain neljä kertaa vuodessa. Lapsille tilattiin vaatteet ja tarvikkeet Anttilan tai Elloksen postimyyntikuvastosta. Muistan hyvin, kun kerrostalon keittiönikkunasta katsoi pihalla viilettäviä lapsia eikä ollut ihan varma, kuka niistä samanlaisissa Kuoman kengissä, toppapuvuissa ja pipoissa juoksevista oli oma lapsi. Oli tärkeää nimikoida oman lapsensa vaatteet, koska päiväkodissa ja koulussa suurimmalla osalla oli ihan samanlaiset, eri kokoa vain. Ei kasarillakaan enää tehty lapsia sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapsi kävisi koulua vain joka toinen päivä, koska muina päivinä ainoat talvikengät olivat isoveljen käytössä, vaikka vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin se oli ihan ok. Kasarin laatustandardeihin kuului mm se, että jokaisella lapsella on omat talvikengät. 

Olen kirjoittanut ennenkin, että jos koululuokassa on 20 oppilasta, 2:lla  jotain hienoa ja 18:lla jotain tavallisempaa, lapsen on helpompaa olla yksi niistä 18:sta kuin jos 18:lla on jotain hienoa, 2:lla jotain tavallisempaa ja olla toinen niistä kahdesta. Olen syntynyt 1961 eikä mua haitannut tippaakaan, että kansakoulussa yhdellä luokkakaverillani oli kummitätinsä Amerikasta ostamat ihanat kirkkaanpunaiset vakosamettihousut, joissa oli jotain kimaltelevia strassejakin vyötärönauhassa. Juu, olin toki vähän kateellinen, mutta koska ei luokan muillakaan tytöillä tätä yhtä lukuunottamatta ollut sellaisia, asia ei haitannut. 

Nykyisin sekä kasvatusalan ihmiset että lastenpsykiatrit ja -psykologit puhuvat lasten eriarvoistumisesta. Osattomuuden kokemuksista. Siitä, että jää ulos kaveriporukasta, koska ei ole varaa harrastaa tai tehdä asioita, joita muut porukassa tekevät.  Ja sitä pidetään lasten kannalta huonona asiana, koska se johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja masennukseen. Lapset ovat lapsia eivätkä pieniä aikuisia. Aikuisena voi ajatella, että ei se haittaa, vaikka oletkin päiväkodissa tai koulussa ainoa outo. Sitä lasta valitettavasti asia haittaa, koska lapsella ei vielä ole aikuisen outona olemiseen tarvittavaa hyvää itsetuntoa. Lapsi ei halua erottua lasten maailmassa negatiivisella tavalla muista. 

Kiitos asiallisesta vastauksesta viestiini. Samaa mieltä kyllä olen, ja ymmärrän sen,mitä kuvaat.

Tässä ketjussa kuitenkin on alun perin ehkä kyse siitä, että tänä päivänä ihmisillä voi noiden laatustandardiensa (joita yhteiskunta ja ajanhenki synnyttä (meidän ihmisten ajattelutavoista johtuen))johdosta mennä se lapsen saaminen kokonaan sivu suun. Kun ei oikeasti ole takuita, että tulee se "oikea aika". Me elämme aikamoisessa joukkoharhassa, että perhe PITÄISI tehdä johonkin tiettyyn ja tietynlaiseen elämäntilanteeseen, kun kyllä elämästä selviää vähemmälläkin, mutta siihen ei ehkä rohkaistuta, koska on nämä paineet. 

Tavallaan itse rakennetaan vankilaa ja rajataan toiminnan mahdollisuuksia tällä harhalla. 

Jos tämä varmistaisikin sen, että elämä menisi hyvin ja lapset ja kaikki olisivat onnellisia, mutta kun elämässä on niitä muuttujia joka tapauksessa, niin ei tällä "varmistelulla" päästä hyvään lopputulokseen. En missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia, jos edellytyksiä sen huolehtimiseen ei ole. Mutta kyllä niitä töitä ja varallisuutta saa hankittua, vaikka lapsi olisi syntynytkin. Ei se aikuisen elämä siihen pysähdy, että lapsi syntyy. Aikuisetkin muuttuu ja mahdollisuuksia on lapsen jälkeenkin. Voi jopa muuttaa isompaan asuntoon lapsen kasvaessa, kun tulot kasvaa. 

Se, että odotetaan, että on ne laatustandardit kohdillaan luo nimenomaan sinne luokkiin sitä eriarvoisuuta, koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Ja jos pääosalla vanhemmista puitteet on kunnossa, kun lapsi syntyy, niin aina on ne kaksi, joilla ei ole. Jos taas lapset tehtäisiin ilman suurtamateriaalista vaurautta, ei se heijastuisi sinne luokkahuoneisiinkaan samoin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.

Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.

Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille. 

Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.

Minä hankin maisterinpaperit hyvin arvosanoin matemaattis-luonnontieteellisestä tdk:sta nuorena yksinhuoltajaäitinä, ja tunnen kyllä monia muita samanlaisia. Se oli hyvä päätös ja opiskeluaikani oli hyvä aika myös lapselle, näin hän sen itse muistaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Ei elämän kulkuun aina voi vaikuttaa. Itse sain lapset yli 30 vuotiaana kun aiemmin ei vain miestä löytynyt.

Näin juuri. Yli 40 % niin miehistä kuin naisistakin ilmoittaa kyselyssä suurimmaksi syyksi lapsettomuudelleen sen, ettei ole sopivaa kumppania, jo ja kanssa niitä lapsia yrittäisi saada. Kaukana sen takana tulevat taloudelliset ja muut syyt. Yhä useammat vastaavat myös ettei lastenhankkiminen ole suunnitelmissa ollenkaan vaikka se kumppani olisikin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Huh, onneksi joku muukin luki asian näin eikä uhriutunut otsikon luettuaan.

Sanoiko ap et pitäää ryhtyä teiniäidiksi? Ei

Sanoiko ap et kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei

Lähtisin siitä että on koulutus, työ ja mieluusti puoliso. Siinä on perusedellytys.

Jos opiskelet ja biletät kolmikymppiseksi, etsit sitä täydellistä prinssiä/ prinsessaa, ok-talo, kaksi autoa ja koira niin kun ne on nkin biologisesti nainen olet myöhässä. Eikä miehenkään tavara enää priimaa ole.

Deittimaailmassa ajaa se, että jossain on viel parempi. En voi tyytyä.tähän keskimittaiseen tavikseen. En tyydy tähän, jonka kanssa kaikki sujuu hyvin vaan odotan sitä jalat alta-tyyppiä, koska sellainenhan sen pitää olla.

Jahah ja taas uusi toisten puolesta tietäjä.

En ole uhriutunut, olen k*rpiintynyt. Tuohon teidän ylimielisyyteen.

/12

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika. 

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita.

Ne laatustandardit olivat jo 1980-luvullakin. Laatustandardit perustuvat siihen, mitä lapsiperheissä milläkin aikakaudella keskimäärin on. Kasarilla oli vielä perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Lisäksi lapsilisät tulivat vain neljä kertaa vuodessa. Lapsille tilattiin vaatteet ja tarvikkeet Anttilan tai Elloksen postimyyntikuvastosta. Muistan hyvin, kun kerrostalon keittiönikkunasta katsoi pihalla viilettäviä lapsia eikä ollut ihan varma, kuka niistä samanlaisissa Kuoman kengissä, toppapuvuissa ja pipoissa juoksevista oli oma lapsi. Oli tärkeää nimikoida oman lapsensa vaatteet, koska päiväkodissa ja koulussa suurimmalla osalla oli ihan samanlaiset, eri kokoa vain. Ei kasarillakaan enää tehty lapsia sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapsi kävisi koulua vain joka toinen päivä, koska muina päivinä ainoat talvikengät olivat isoveljen käytössä, vaikka vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin se oli ihan ok. Kasarin laatustandardeihin kuului mm se, että jokaisella lapsella on omat talvikengät. 

Olen kirjoittanut ennenkin, että jos koululuokassa on 20 oppilasta, 2:lla  jotain hienoa ja 18:lla jotain tavallisempaa, lapsen on helpompaa olla yksi niistä 18:sta kuin jos 18:lla on jotain hienoa, 2:lla jotain tavallisempaa ja olla toinen niistä kahdesta. Olen syntynyt 1961 eikä mua haitannut tippaakaan, että kansakoulussa yhdellä luokkakaverillani oli kummitätinsä Amerikasta ostamat ihanat kirkkaanpunaiset vakosamettihousut, joissa oli jotain kimaltelevia strassejakin vyötärönauhassa. Juu, olin toki vähän kateellinen, mutta koska ei luokan muillakaan tytöillä tätä yhtä lukuunottamatta ollut sellaisia, asia ei haitannut. 

Nykyisin sekä kasvatusalan ihmiset että lastenpsykiatrit ja -psykologit puhuvat lasten eriarvoistumisesta. Osattomuuden kokemuksista. Siitä, että jää ulos kaveriporukasta, koska ei ole varaa harrastaa tai tehdä asioita, joita muut porukassa tekevät.  Ja sitä pidetään lasten kannalta huonona asiana, koska se johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja masennukseen. Lapset ovat lapsia eivätkä pieniä aikuisia. Aikuisena voi ajatella, että ei se haittaa, vaikka oletkin päiväkodissa tai koulussa ainoa outo. Sitä lasta valitettavasti asia haittaa, koska lapsella ei vielä ole aikuisen outona olemiseen tarvittavaa hyvää itsetuntoa. Lapsi ei halua erottua lasten maailmassa negatiivisella tavalla muista. 

Kiitos asiallisesta vastauksesta viestiini. Samaa mieltä kyllä olen, ja ymmärrän sen,mitä kuvaat.

Tässä ketjussa kuitenkin on alun perin ehkä kyse siitä, että tänä päivänä ihmisillä voi noiden laatustandardiensa (joita yhteiskunta ja ajanhenki synnyttä (meidän ihmisten ajattelutavoista johtuen))johdosta mennä se lapsen saaminen kokonaan sivu suun. Kun ei oikeasti ole takuita, että tulee se "oikea aika". Me elämme aikamoisessa joukkoharhassa, että perhe PITÄISI tehdä johonkin tiettyyn ja tietynlaiseen elämäntilanteeseen, kun kyllä elämästä selviää vähemmälläkin, mutta siihen ei ehkä rohkaistuta, koska on nämä paineet. 

Tavallaan itse rakennetaan vankilaa ja rajataan toiminnan mahdollisuuksia tällä harhalla. 

Jos tämä varmistaisikin sen, että elämä menisi hyvin ja lapset ja kaikki olisivat onnellisia, mutta kun elämässä on niitä muuttujia joka tapauksessa, niin ei tällä "varmistelulla" päästä hyvään lopputulokseen. En missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia, jos edellytyksiä sen huolehtimiseen ei ole. Mutta kyllä niitä töitä ja varallisuutta saa hankittua, vaikka lapsi olisi syntynytkin. Ei se aikuisen elämä siihen pysähdy, että lapsi syntyy. Aikuisetkin muuttuu ja mahdollisuuksia on lapsen jälkeenkin. Voi jopa muuttaa isompaan asuntoon lapsen kasvaessa, kun tulot kasvaa. 

Se, että odotetaan, että on ne laatustandardit kohdillaan luo nimenomaan sinne luokkiin sitä eriarvoisuuta, koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Ja jos pääosalla vanhemmista puitteet on kunnossa, kun lapsi syntyy, niin aina on ne kaksi, joilla ei ole. Jos taas lapset tehtäisiin ilman suurtamateriaalista vaurautta, ei se heijastuisi sinne luokkahuoneisiinkaan samoin. 

VMP. Kerroppa se näitten työttömien luusereiden jälkukasvulke, jotka jää kaikesta osottomaksi, että kyllä on tuurit käynyt kun vanhemmat saa isommat sossituey teidän talo a.

PLS kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhteiskunta auttaa taloudellisen taakan kantamisessa ekat vuodet ja siksi paras aika lapsen tekemiseen on opiskeluaikana. Pieni vauva ei taloudellisesti kuluta juuri mitään, ja opiskeleva äiti saa opintorahan lisäksi 700 €/kk äitiysrahaa + 95 €/kk lapsilisää. Vanhempainrahakauden päätyttyä maksetaan suunnilleen samansuuruista kotihoidontukea eli ekat kolme vuotta vauva moninkertaistaa opiskelijaperheen tulot. Lisäksi asuntotukea saa isompaan asuntoon, kun perheen pääluku on suurempi.

Opiskelijana pystyy järjestelemään omat kulkemisensa vapaasti, kun ei ole työaikataulut painamassa päälle. Opiskelija voi joustavasti säädellä opiskelutahtia sen mukaan, kuinka paljon aikaa perhe-elämä vaatii. Parhaiten tämä onnistuu jos molemmat vanhemmat opiskelevat ja pystyvät näin jakamaan lapsen/lasten-hoitovastuuta. Nuorena myös jaksaa mahdollisia valvomisia paremmin kuin mukavaan elämään totutelleena kolmevitosena.

Sitten kun valmistuu ja on aika siirtyä työelämään, lapset ovat jo hyvässä päiväkoti-iässä ja raskaimmat vauvavuodet takanapäin. Työnantajakin ottaa mieluummin töihin ihmisen, jolla on lapset jo tehtynä ja fokus työssä, kuin sellaisen joka vain kärkkyy tilaisuutta jäädä perhevapaille. 

Varmaan joo voi opiskella parturi-kampaajaksi tai huuhaahumanistiksi pienten lasten kanssa, mutta eipä sekään näytä monelta onnistuvan. Sopii ihan itse koettaa vähän jotain hyödyllisempää ja vaativampaa koulutusta hankkia kersojen kanssa. Pienet lapset ovat aina työllistymisen este lisääntymisiässä olevalle naiselle, joten se ammatti kannattaa valita niin, että pääsee kunnalle tai valtiolle töihin. Kaupan kassat on täynnä ikiopiskel joita, jotka ikänä ei saa tutkintaan kasaan.

Minä hankin maisterinpaperit hyvin arvosanoin matemaattis-luonnontieteellisestä tdk:sta nuorena yksinhuoltajaäitinä, ja tunnen kyllä monia muita samanlaisia. Se oli hyvä päätös ja opiskeluaikani oli hyvä aika myös lapselle, näin hän sen itse muistaa!

Jep ja loisitte koko sen ajan toisten kukkarolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Liian myöhäistä on ehkä viisikymppisillä. 40+ raskautuu vielä melko helposti useimmissa tapauksissa. Moni voi pohtia vaikka sen 10 vuotta sitä, haluaako edes lapsia oikeasti. Lastenteko on niin iso ja monen ihmisen elämään suuresti vaikuttava päätös, että siitä pitää olla täysin varma jos siihen ryhtyy.

Meillä on erittäin vaikea as-lapsi. Väkivaltainen, rääkyvä, haistatteleva ja tuhoava.

Koulua ei juurikaan pysty käymään ja me kaikki muut aletaan olla jo tosi rikki. Sisarukset kärsii ja me tapellaan miehen kanssa. (muuten suhteemme olisi hyvä, mutta tuo lapsi tuhoaa sen) apua ei saa mistään eikä voi pyytää, kun tässä kaupungissa ainoa apu on huostaanotto. Hoitoon ei ole voinut laittaa enää vuosiin kenellekään, joten koti on vankila.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä meni vastaajilla ohi AP: n pointti!

Kuulostaa,ettei edes tunnisteta omia odotuksia, kun vertauspintana on joku sosiaalitapaus (ellei näillä vastaavilla satu olemaan suuria sosiaalisia vaikeuksia/päihdeongelmaa,mitä epäilen).

Minusta AP kuvasi ylipäänsä tätä nykyihmisen tapaa varmistaa ja turvata kaikki, tässä tapauksessa lasten hankinta. Vaikka ei elämää voi varmistaa. Elämässä voi tapahtua mitä vaan, ja tapahtuu. Parempi olisi ehkä oppia suhtautumaan äkkinäisiin suunnitelma muutoksiin tyynesti ja osana elämää.

Nyt jostain on tullut kuva, että elämää tulisi hallita,suunnitella ja tehdä se oikein.

Itse väitän, että henkinen kypsyminen tapahtuu itse asiassa siellä haasteissa, sopeutumisessa ja elämänkäänteiden kanssa myrskytessä.

Toki aikuinen kantaa vastuunsa, mutta onhan sekin ahdistavaa elämää,jos ei kykene tekemään rohkeita valintoja peläten sitä hallinnan menetystä.

Huh, onneksi joku muukin luki asian näin eikä uhriutunut otsikon luettuaan.

Sanoiko ap et pitäää ryhtyä teiniäidiksi? Ei

Sanoiko ap et kaikkien pitää hankkia lapsia? Ei

Lähtisin siitä että on koulutus, työ ja mieluusti puoliso. Siinä on perusedellytys.

Jos opiskelet ja biletät kolmikymppiseksi, etsit sitä täydellistä prinssiä/ prinsessaa, ok-talo, kaksi autoa ja koira niin kun ne on nkin biologisesti nainen olet myöhässä. Eikä miehenkään tavara enää priimaa ole.

Deittimaailmassa ajaa se, että jossain on viel parempi. En voi tyytyä.tähän keskimittaiseen tavikseen. En tyydy tähän, jonka kanssa kaikki sujuu hyvin vaan odotan sitä jalat alta-tyyppiä, koska sellainenhan sen pitää olla.

Jahah ja taas uusi toisten puolesta tietäjä.

En ole uhriutunut, olen k*rpiintynyt. Tuohon teidän ylimielisyyteen.

/12

Hei, täytyy myös erotella yleinen keskustelu ja henkilökohtaistaminen. Tässä on kyseessä kaiketi yleisestä trendistä, mikä yhteiskunnassa on muuttunut viimeisten vuosikymenien aikana. Tätä tuskin kukaan voi kieltää. Standardit on muuttuneet, ja kyllä se varmasti ihmisiä ahdistaakin. Toisaalta se tuo vapautta, että voi määritellä omaa elämää vapaammin. Yksilötasolla on useita syitä, miksi pohditaan "oikeaa aikaa" ja se on ymmärrettävää (ei tarkoita syyllistämistä, vaikka sitä teetkin tai joku muu tekee), mutta kuitenkin se kertoo siitä, että nykyajan ihminen MUKAUTUU NYKYAJAN AJATTELUUN JA TOIMINTATAPOIHIN. Sen vuoksi taas voi oieasti mennä "lapsi pesuveden mukana", kun sitä oikeaa aikaa ei tulekaan, kun ei koskaan ollut sopiva aika. 

Yhteiskunnanmuutos vaikuttaa meihin, mutta toisaalta myös me vaikutamme yhteiskuntaan. Joten tässä keskustelussa voisi ehkä kannustaa siihen, että oikeasti mietitään, MIKSI meillä on nämä ihmeelliset parisuhteen ja perheen perustamiseen liittyvät laatustandardit, joita ei ollut vielä 20v sitten? Mistä ne paineet tulevat? Meistä itsestämme? Naisten lehdistä? Pelosta? Epävarmuudesta? Siitä, ettemme enää tiedä,mitä olemme ja mitä elämän tulee tarjota?

Jokaisella ON VAPAUS tehdä valintansa. Mutta tämä sokea "normien noudattaminen" voi vahingossa johtaa johonkin ei-toivottuunkin. Älkää hyvät ihmiset syyllistykö vaan pohtikaa näitä asioita.

Ne laatustandardit olivat jo 1980-luvullakin. Laatustandardit perustuvat siihen, mitä lapsiperheissä milläkin aikakaudella keskimäärin on. Kasarilla oli vielä perheverotus, lapsivähennykset ja yksinhuoltajavähennys. Lisäksi lapsilisät tulivat vain neljä kertaa vuodessa. Lapsille tilattiin vaatteet ja tarvikkeet Anttilan tai Elloksen postimyyntikuvastosta. Muistan hyvin, kun kerrostalon keittiönikkunasta katsoi pihalla viilettäviä lapsia eikä ollut ihan varma, kuka niistä samanlaisissa Kuoman kengissä, toppapuvuissa ja pipoissa juoksevista oli oma lapsi. Oli tärkeää nimikoida oman lapsensa vaatteet, koska päiväkodissa ja koulussa suurimmalla osalla oli ihan samanlaiset, eri kokoa vain. Ei kasarillakaan enää tehty lapsia sellaiseen elämäntilanteeseen, jossa lapsi kävisi koulua vain joka toinen päivä, koska muina päivinä ainoat talvikengät olivat isoveljen käytössä, vaikka vielä joitakin vuosikymmeniä aikaisemmin se oli ihan ok. Kasarin laatustandardeihin kuului mm se, että jokaisella lapsella on omat talvikengät. 

Olen kirjoittanut ennenkin, että jos koululuokassa on 20 oppilasta, 2:lla  jotain hienoa ja 18:lla jotain tavallisempaa, lapsen on helpompaa olla yksi niistä 18:sta kuin jos 18:lla on jotain hienoa, 2:lla jotain tavallisempaa ja olla toinen niistä kahdesta. Olen syntynyt 1961 eikä mua haitannut tippaakaan, että kansakoulussa yhdellä luokkakaverillani oli kummitätinsä Amerikasta ostamat ihanat kirkkaanpunaiset vakosamettihousut, joissa oli jotain kimaltelevia strassejakin vyötärönauhassa. Juu, olin toki vähän kateellinen, mutta koska ei luokan muillakaan tytöillä tätä yhtä lukuunottamatta ollut sellaisia, asia ei haitannut. 

Nykyisin sekä kasvatusalan ihmiset että lastenpsykiatrit ja -psykologit puhuvat lasten eriarvoistumisesta. Osattomuuden kokemuksista. Siitä, että jää ulos kaveriporukasta, koska ei ole varaa harrastaa tai tehdä asioita, joita muut porukassa tekevät.  Ja sitä pidetään lasten kannalta huonona asiana, koska se johtaa hyvin helposti syrjäytymiseen, yksinäisyyteen ja masennukseen. Lapset ovat lapsia eivätkä pieniä aikuisia. Aikuisena voi ajatella, että ei se haittaa, vaikka oletkin päiväkodissa tai koulussa ainoa outo. Sitä lasta valitettavasti asia haittaa, koska lapsella ei vielä ole aikuisen outona olemiseen tarvittavaa hyvää itsetuntoa. Lapsi ei halua erottua lasten maailmassa negatiivisella tavalla muista. 

Kiitos asiallisesta vastauksesta viestiini. Samaa mieltä kyllä olen, ja ymmärrän sen,mitä kuvaat.

Tässä ketjussa kuitenkin on alun perin ehkä kyse siitä, että tänä päivänä ihmisillä voi noiden laatustandardiensa (joita yhteiskunta ja ajanhenki synnyttä (meidän ihmisten ajattelutavoista johtuen))johdosta mennä se lapsen saaminen kokonaan sivu suun. Kun ei oikeasti ole takuita, että tulee se "oikea aika". Me elämme aikamoisessa joukkoharhassa, että perhe PITÄISI tehdä johonkin tiettyyn ja tietynlaiseen elämäntilanteeseen, kun kyllä elämästä selviää vähemmälläkin, mutta siihen ei ehkä rohkaistuta, koska on nämä paineet. 

Tavallaan itse rakennetaan vankilaa ja rajataan toiminnan mahdollisuuksia tällä harhalla. 

Jos tämä varmistaisikin sen, että elämä menisi hyvin ja lapset ja kaikki olisivat onnellisia, mutta kun elämässä on niitä muuttujia joka tapauksessa, niin ei tällä "varmistelulla" päästä hyvään lopputulokseen. En missään nimessä tarkoita, että kaikkien pitäisi hankkia lapsia, jos edellytyksiä sen huolehtimiseen ei ole. Mutta kyllä niitä töitä ja varallisuutta saa hankittua, vaikka lapsi olisi syntynytkin. Ei se aikuisen elämä siihen pysähdy, että lapsi syntyy. Aikuisetkin muuttuu ja mahdollisuuksia on lapsen jälkeenkin. Voi jopa muuttaa isompaan asuntoon lapsen kasvaessa, kun tulot kasvaa. 

Se, että odotetaan, että on ne laatustandardit kohdillaan luo nimenomaan sinne luokkiin sitä eriarvoisuuta, koska kaikilla ei ole siihen mahdollisuuksia. Ja jos pääosalla vanhemmista puitteet on kunnossa, kun lapsi syntyy, niin aina on ne kaksi, joilla ei ole. Jos taas lapset tehtäisiin ilman suurtamateriaalista vaurautta, ei se heijastuisi sinne luokkahuoneisiinkaan samoin. 

Olen melko samaa mieltä kanssasi. Mutta kuka haluaa olla se pioneeri, joka alkaa vastustamaan jatkuvan kuluttamisen ihannointia? Ja tarkoitan, kuka lapsi? 

Mun mielestä yksi suuri ongelma on, etteivät kaikki uskalla luottaa siihen, että tulot kasvavat. Kasarilla oli ihan itsestäänselvää, että työpaikka pysyi alla eläkepäiviin asti ja palkka nousi ainakin indeksikorotusten verran, jos liitot ei lakkoilemalla saaneet aikaan muita palkankorotuksia. Nykyisin pelko tulojen pienenemisestä on paljon suurempi kuin usko niiden kasvamisesta. Lapsiperheitä on leipäjonoissa ja ihmiset miettivät, voisiko meillekin käydä noin. Ja joo, kyllä voi. Tänä päivänä ei taida olla kuin lääkärit, joiden ei pahemmin tarvitse pelätä työttömäksi jäämistä. Jokaisen palli huojuu enemmän tai vähemmän. Lapsen kohdalla on kuitenkin kyse lähes 20:stä vuodesta ja sinä aikana voi tapahtua paljon. 

En kuitenkaan halua olla pessimisti. Yleiset asenteen turhaa kuluttamista kohtaan ovat hieman alkaneet muuttua. Ei voi tietää, miten maailma muuttuu, mutta ehkä tänään syntynyt lapsi ei kehtaa ysiluokalla kertoa kavereilleen, että kävi joululomalla Thaimaassa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Ei elämän kulkuun aina voi vaikuttaa. Itse sain lapset yli 30 vuotiaana kun aiemmin ei vain miestä löytynyt.

Näin juuri. Yli 40 % niin miehistä kuin naisistakin ilmoittaa kyselyssä suurimmaksi syyksi lapsettomuudelleen sen, ettei ole sopivaa kumppania, jo ja kanssa niitä lapsia yrittäisi saada. Kaukana sen takana tulevat taloudelliset ja muut syyt. Yhä useammat vastaavat myös ettei lastenhankkiminen ole suunnitelmissa ollenkaan vaikka se kumppani olisikin.

Sitten kannattaisi varmaan miettiä miksi näin? Miksi ennen kumppani löytyi ja nykyisin ei? Johtuisiko kenties juurikin siitä mitä kirjoitin aiemmin; etsitään jotain sellaista mitä ei lähtökohtaisesti ole olemassa.

Se, että päättää tai tietää ettei halua lapsia on täysin ok. Se ei kuitenkaan ollut tämän keskustelun pointti ymmärtääkseni vaan se, että nykyisin ihmisillä on kuvitelma, että lapsia ei voi tehdä tai haluta ennen kuin kaikki on 100% täydellistä. Kaikesta pitäisi olla etukäteen 100% varma. Pitäisi olla varma, että parisuhde kestää, työpaikka säilyy, terveys säilyy jne. Ihan sama miten paljon näitä spekuloit niin elämä menee just niin kuin menee ja yhtään mikään ei ole varmaa. Jos tänä päivänä haluat lapsia, et voi tietää tuntuuko se virheeltä esim. 5 vuoden päästä. Kyse on siitä, uskallatko elää hetkessä ja ottaa riskin vai käyttää elämäsi etukäteen spekulointiin. Se tässä minulla on pointtina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Tämä "täydellinen ja oikea aika" lastentekoon tarkoittaa monesti sitä, että on oikea ikä, ei siis liian nuori eikä liian vanha. Opinnot on jo takana ja työurakaan takana jonkin verran, siten, että asema siellä on vakiinnutettu ja saa sopivasti palkkaa jolla kustantaa arki. Ja varallisuuttakin pitää olla tarpeeksi. Ollaan matkustettu, biletetty ja harrastettu kaikkea tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva kumppani ja ehditty olla sen kanssa tarpeeksi. Ollaan löydetty sopiva yhteinen koti sopivalta alueelta, johon voisi hankkia perhettä."

Mitä vikaa tuossa on? Tarkoitatko ap, että pitäisi tehdä lapset silloin, kun on liian  nuori tai liian vanha? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun opinnot ovat vielä kesken tai vasta haetaan opiskelupaikkaa? Tarkoitatko, että pitäisi tehdä lapset, kun työpaikasta ei ole tietoakaan eikä työkokemustakaan? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä, kun arjen kustantamiseen ei ole varaa? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole latin latia säästössä? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä silloin, kun ei ole vielä riittävästi matkustellut, bilettänyt ja harrastanut eli voidakseen tehdä näitä asioita, pitää lapset saada tungettua aina jonnekin hoitoon siksi ajaksi? Tarkoitatko, että lapset pitäisi hankkia epäsopivan kumppanin kanssa ja mahdollisiman pian suhteen alkamisen jälkeen ennenkuin toista edes tuntee vielä kunnolla? Tarkoitatko, että lapset pitäisi tehdä jo silloin, kun ei ole vielä yhteistä kotia tai se on jostain huonomaineiselta alueelta tai alueelta, jolla ei ole lapsiperheille edes palveluita? 

Mun mielestä lasten aika on sitten, kun elämä on ainakin suurimmalta osin vakintunutta. Ja mielellään sellaisen kumppanin kanssa, jota jaksaa katsella ainakin lastensa rippikouluikään asti. Pitää muistaa sekin, että vapaaehtoisesti lapsettomien määrä kasvaa koko ajan. Ei riitä, että itse haluaa lapsia, jos kumppani ei halua. 

 Minulla oli tuo kaikki kuvailemasi 24-vuotiaana. Korkeakoulututkinto, vakiduuni hyvällä palkalla, pitkä, toimiva parisuhde, omistusasunto (toki asuntolainaa, mutta lienee normaalia), tukiverkosto lastenhoitoapua varten (huom. isovahemmat eivät vielä tässä vaiheessa ikäloppuja vaan jaksavat hoitaa lasta!!), säästöjä, tehtyjä ulkomaanreissuja yhdessä puolison kanssa ja ystävien kanssa, työmatkustelua jne. Tämä siksi, että kävin lukion, siitä suoraan jatko-opintoihin ilman mitään "vaiheillaan Balilla surffariretkujen kanssa" -välivaihetta, ajallaan valmistuminen ja aktiivinen työnhaku heti jo kouluaikana ja sen vuoksi vakkariduuni heti, omistusasunnon hommaaminen mahdollista koska ei mitään velkaa pohjalla (tein koko opiskeluajan töitä) jne. jne.

Minusta n. 30-vuotiaat jotka vielä istuvat jossain koulunpenkillä koska piti pitää 4 välivuotta, asuvat vuokralla jossain huonolla asuinalueella, sinkkuilevat kun mikään ei kelpaa ja haluavat elää villiä ja vapaata elämää matkustellen rantapummeina jossain Aasiassa ovat juurikin niitä, ketkä ajautuvat siihen, että 35+ vuotiaana paniikkinappula pohjaan kun biologinen kello tikittää. Mielestäni tämä tilanne on osittain itseaiheutettua ja johtuu siitä, että nykyisin porukka ei tiedä mitä haluaa kuin vasta joskus ehkä 30+ ikäisenä ja kaikki vaihtoehdot täytyy esim. parisuhteen osalta olla avoinna vuositolkulla. Etsitään jotain sellaista kumppania, jota ei edes lähtökohtaisesti ole olemassa. Ei tyydytä mihinkään tavalliseen.

Olisit edes yrittänyt vähän hillitä tuota omakehuasi. Kaikkien elämä ei muuten todellakaan ole yhtä helppoa kuin sinun tai muutenkaan kulje samaa rataa kuin sinulla.

Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia? Olisiko se sitten hyvä, että aletaan tekemään lapsia sokeasti koska niin kuuluu tehdä, ja sitten vaikka 35v huomataan, että enhän minä tätä halunnutkaan?

Omakehua tai ei, mielestäni oman elämän kulkuun on jokaisella mahdollisuus kuitenkin melko isosti vaikuttaa. Asia erikseen sitten jos sairastuu vakavasti tm. Tuossa juurikin itse kiteytit ongelman ytimen "Mikä siinä muten on pahaa, että etsitään itseä ja mietitään mitä minä oikeasti haluan elämältäni ennen kuin aletaan hankkimaan lapsia?", monella kun tuo itsensä etsiminen on juurikin sitä mitä yllä kuvailin, kestää 10-15 vuotta ja sitten on jo myöhäistä. Nykyisin ei tiedetä mitä halutaan elämältä, käytetään elämä pohtimilla elämän tarkoitusta saamatta vastausta siihen.

Liian myöhäistä on ehkä viisikymppisillä. 40+ raskautuu vielä melko helposti useimmissa tapauksissa. Moni voi pohtia vaikka sen 10 vuotta sitä, haluaako edes lapsia oikeasti. Lastenteko on niin iso ja monen ihmisen elämään suuresti vaikuttava päätös, että siitä pitää olla täysin varma jos siihen ryhtyy.

"Lastenteko on niin iso ja monen ihmisen elämään suuresti vaikuttava päätös, että siitä pitää olla täysin varma jos siihen ryhtyy."

Minä en ainakaan voi olla 100% varma yhtään mistään jos tarkemmin miettii. Kyse onkin siitä, oletko valmis sitoutumaan tekemiisi päätöksiin ja elämään niiden mukaisesti vaikka ne joskus myöhemmin tuntuisivatkin siltä, että ehkä olisi ollut parempi jokin muu vaihtoehto. Tuo ajattelutapasi on juurikin sitä, että kaikki vaihtoehdot pitää olla aina avoinna ja saatavilla, mihinkään ei sitouduta koska ei olla 150% varmoja asiasta ja lopputulema on se, että et uskalla tehdä elämässäs yhtään mitään.