Oletko koskaan saanut kulttuurishokkia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin pari vuotta sitten Etelä-Eurooppaan ja vieläkin on aika paljon kulttuurishokkia päällä, ei niinkään että asiat enää yllättäisi vaan niin että kulttuurierot ärsyttävät. Ennen kaikkea sosiaaliseeraus ahdistaa: työkavereiden kanssa pitäisi jutustella päivät pitkät ja viihtyä vapaa-ajallakin. Ihan ventovieraat alkavat jutella ja kysellä ihan liian henkilökohtaisia juttuja. Sukulaisvierailuita monta kertaa viikossa. Kyllä täällä pärjää, mutta voi luoja että olen aina Suomen vierailuilla onnellinen ja nautin epäsosiaalisuudesta.

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo epäsosiaalisuus pisti silmään. Jos suomalaiset olisivat epäsosiaalisia, Suomea ei olisi edes olemassa. Suomalaisten sosiaalinen elämä ja sosiaalisuuden tunne ei ole kaikenkattavaa ja läpitunkevaa, vaan jonkinlainen rauhallinen perusominaisuus.

Miten tämä suomalainen sosiaalisuus mielestäsi ilmenee? Kun mun 38 vuoden kokemuksella se ei ainakaan tarkoita ihmisten tervehtimistä (mukaanlukien naapurit ja kollegat), kenenkään ei-lähisukulaisen tai läheisen ystävän kanssa puhumista, tai kenellekään hymyilya tai silmiin katsomista. Joka näitä sääntöjä rikkoo, katsotaan kuin kylähullua. Eli mitä se sosiaalisuus sitten on, sitä ettei ihan heti aina lyödä lättyyn vastaantulijoita?

Olen 56v ja minulla on ihan eri kokemus. Suomessa saa olla sosiaalinen, mutta ei ole pakko. Ja joo,olen asunut muutaman vuoden ulkomailla, ihan vapaaehtoisesti ja tykkäsin, mutta en olisi loppuelämäkseni jäänyt.

Ehkä sellaisella asuinpaikkakunnalla, missä uskonnolla iso rooli elämässä tulee välillä sellaisia tilanteita, että jotain ihmistä on vaikeaa ymmärtää ja hänen ratkaisujaan elämässään, kun ajattelee haluaako se ihminen oikeasti sellaisen elämän. Varsinkin naisten suhteen tämä asia mietityttää. En siis pilkkaa heitä ja saavat elää elämäänsä niin kuin tahtovat, mutta ihmettelen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin pari vuotta sitten Etelä-Eurooppaan ja vieläkin on aika paljon kulttuurishokkia päällä, ei niinkään että asiat enää yllättäisi vaan niin että kulttuurierot ärsyttävät. Ennen kaikkea sosiaaliseeraus ahdistaa: työkavereiden kanssa pitäisi jutustella päivät pitkät ja viihtyä vapaa-ajallakin. Ihan ventovieraat alkavat jutella ja kysellä ihan liian henkilökohtaisia juttuja. Sukulaisvierailuita monta kertaa viikossa. Kyllä täällä pärjää, mutta voi luoja että olen aina Suomen vierailuilla onnellinen ja nautin epäsosiaalisuudesta.

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo epäsosiaalisuus pisti silmään. Jos suomalaiset olisivat epäsosiaalisia, Suomea ei olisi edes olemassa. Suomalaisten sosiaalinen elämä ja sosiaalisuuden tunne ei ole kaikenkattavaa ja läpitunkevaa, vaan jonkinlainen rauhallinen perusominaisuus.

Miten tämä suomalainen sosiaalisuus mielestäsi ilmenee? Kun mun 38 vuoden kokemuksella se ei ainakaan tarkoita ihmisten tervehtimistä (mukaanlukien naapurit ja kollegat), kenenkään ei-lähisukulaisen tai läheisen ystävän kanssa puhumista, tai kenellekään hymyilya tai silmiin katsomista. Joka näitä sääntöjä rikkoo, katsotaan kuin kylähullua. Eli mitä se sosiaalisuus sitten on, sitä ettei ihan heti aina lyödä lättyyn vastaantulijoita?

Olen minäkin reilun viidenkymmenen vuoteni aikana nähnyt ihmisiä, jotka eivät tervehdi muita, mutta useimmat tervehtivät ainakin silloin, kun heitä tervehtii ensin. Olen muuten nähnyt tervehtimättömiä ihmisiä myös ulkomailla. Ja ulkomailla olen myös kokenut ahdistelua, päällekäyvää käyttäytymistä ja suoranaisia loukkauksia, Suomessa äärimmäisen harvoin.

Suomessa ollaan kaikessa melko maltillisia. Kylähulluksi pääsee, jos hymyilee leveästi ja heiluttelee käsiään kaikille ja jos luikkii seinänvieruksia pitkin eikä katso eikä tervehdi. Siis ne ääripäät.

On harmi, jos sinua katsotaan kuin kylähullua ja lyödään heti vastaan tultaessa lättyyn. Asut joko tosi erikoisella paikkakunnalla tai sitten jokin sinussa vetää puoleensa omituista käytöstä. Tai sitten et vain hallitse suomalaista tapakulttuuria, jonka sääntöjen mukaan ihmisten annetaan olla rauhassa, erityisesti kun he näyttävät siltä, että haluavat olla rauhassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä, sain kulttuurishokin palatessani Suomeen parin vuoden ulkomaankomennuksen jälkeen. Se oli niin paha, että en kauan viihtynyt ja tätä nykyä olen ollut ulkomailla jo parikymmentä vuotta. Ahdistun Suomessa jo viikon lomalla. En osaa selittää miksi, mutta niin se vaan on.

Osaatpas. Suomessa maanmiestesi joukossa et ole ollenkaan erikoinen, mutta ulkomailla olet eksoottinen ulkomaalainen.

Hyvin moni komennuksilla ollut on palannut pitäen itseään prinsessana tai prinssinä ja pettynyt pahoin. Usko pois: minä olen töissä valtavassa organisaatiossa, jossa palaajien pettymys on alati läsnä. Ja kun erityisaseman (jo toimistosihteerin duuni on käytännössä sellainen) lisäksi menettää päivärahansa ja muut etunsa, naama on pysyvästi rusinana.

Suuri(n) osa ulkomaille töihin muuttavista menee kyllä sinne ihan paikallisella sopimuksella. Ei silloin ole mitään päivärahoja tai erityisiä etuja, vaan eletään ihan normaalina työntekijänä normaalilla työsopimuksella ja -palkalla. Enintään saattaa saada muutaman vuoden joissakin maissa hieman verohelpotusta kattamaan muuttokustannuksia.

Puhun organisaatiosta, en yrityksestä.

Ja prinsessana tai prinssinä palaavia on ihan tavallisissakin töissä olleiden paluumuuttajien joukossa. Joillekin ne ulkomaat ovat paratiiseja, vaikka sielläkin joutuisi kaatosateessa rämpimään ja jäällä liukastelemaan.

Intiassa tuli kauhu siitä kurjuudesta ja lohduttomuudesta. En halua koskaan takaisin sinne ja tuntuu pahalta ajatella, että ihmiset elää siellä, enkä voi sille mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin pari vuotta sitten Etelä-Eurooppaan ja vieläkin on aika paljon kulttuurishokkia päällä, ei niinkään että asiat enää yllättäisi vaan niin että kulttuurierot ärsyttävät. Ennen kaikkea sosiaaliseeraus ahdistaa: työkavereiden kanssa pitäisi jutustella päivät pitkät ja viihtyä vapaa-ajallakin. Ihan ventovieraat alkavat jutella ja kysellä ihan liian henkilökohtaisia juttuja. Sukulaisvierailuita monta kertaa viikossa. Kyllä täällä pärjää, mutta voi luoja että olen aina Suomen vierailuilla onnellinen ja nautin epäsosiaalisuudesta.

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo epäsosiaalisuus pisti silmään. Jos suomalaiset olisivat epäsosiaalisia, Suomea ei olisi edes olemassa. Suomalaisten sosiaalinen elämä ja sosiaalisuuden tunne ei ole kaikenkattavaa ja läpitunkevaa, vaan jonkinlainen rauhallinen perusominaisuus.

Miten tämä suomalainen sosiaalisuus mielestäsi ilmenee? Kun mun 38 vuoden kokemuksella se ei ainakaan tarkoita ihmisten tervehtimistä (mukaanlukien naapurit ja kollegat), kenenkään ei-lähisukulaisen tai läheisen ystävän kanssa puhumista, tai kenellekään hymyilya tai silmiin katsomista. Joka näitä sääntöjä rikkoo, katsotaan kuin kylähullua. Eli mitä se sosiaalisuus sitten on, sitä ettei ihan heti aina lyödä lättyyn vastaantulijoita?

Olen minäkin reilun viidenkymmenen vuoteni aikana nähnyt ihmisiä, jotka eivät tervehdi muita, mutta useimmat tervehtivät ainakin silloin, kun heitä tervehtii ensin. Olen muuten nähnyt tervehtimättömiä ihmisiä myös ulkomailla. Ja ulkomailla olen myös kokenut ahdistelua, päällekäyvää käyttäytymistä ja suoranaisia loukkauksia, Suomessa äärimmäisen harvoin.

Suomessa ollaan kaikessa melko maltillisia. Kylähulluksi pääsee, jos hymyilee leveästi ja heiluttelee käsiään kaikille ja jos luikkii seinänvieruksia pitkin eikä katso eikä tervehdi. Siis ne ääripäät.

On harmi, jos sinua katsotaan kuin kylähullua ja lyödään heti vastaan tultaessa lättyyn. Asut joko tosi erikoisella paikkakunnalla tai sitten jokin sinussa vetää puoleensa omituista käytöstä. Tai sitten et vain hallitse suomalaista tapakulttuuria, jonka sääntöjen mukaan ihmisten annetaan olla rauhassa, erityisesti kun he näyttävät siltä, että haluavat olla rauhassa.

Tähän voi vastata vain, että varmaan säkin sitten vedät puoleesi ahdistelijoita ja loukkauksia kun et osaa käyttäytyä, koska itse en ole tuollaista ikinä kokenut vaikka paljon olen ympäri Eurooppaa yksinkin matkustellut 🤷‍♀️. Jos tässä kerta aletaan syyttää "uhria" toisten huonosta käytöksestä, niin ollaan sitten edes johdonmukaisia eikös niin.

Kävin parikymppisenä Länsi-Berliinissä, josta tein muutaman päiväretken itäiselle puolelle. Se elintasoero, mikä porvarillisen lännen ja kommunistisen diktatuurin välillä tuolla lyhyellä matkalla oli, oli jotain aivan uskomatonta. Miten kukaan suomalainen saattoi ihannoida Itä-Saksaa? En tänä päivänäkään tajua.

Vierailija kirjoitti:

Länsi-Afrikan Beninissä. Kukaan ei haukkunut eikä huudellut perään vaikka olen valkoinen. Viidakon halki voi mennä yksin torille.

Hienoa. Olen kuvitellut että siellä valkoisiin suhtaudutaan rasis-tisesti.

Ehkä pahin on juurikin ollut Suomeen paluu, varisnkin kun oli puoli vuotta asunut ulkomailla. Ihmisten sulkeutuneisuus, vaikea tutustua ihmisiin, talven pimeys jne. Vaikka toki paljon positiivisiakin asioita Suomeen paluussa. Ainkin muualla kuin pk-seudulla edullista asua, helppo ja nopea liikkua omalla autolla, rauhallista jne. PK-seudulla lähinnä vain negatiiviset asiat Suomeen paluussa.

Ulkomailla en varsinaisesti shokkia mutta itämaiden maiden kuten Puolan ja Venäjän tyly asiakaspalvelu oli melko ankeaa, muutenkin ankean näköistä entinen Neuvostoliiton alue.

Joo Kanarialla kylmässä ja myrskyssä, sen jälkeen kun lentokone oli melkein tippunut laskeutumisen yhteydessä.

Intiassa. Ymmärrettävistä syistä.

Molemmissa tapauksissa shokki meni ohi yön yli nukkumisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo suomensuomalaisten dokauskulttuurista. En pysty käsittämäänkään että istuttaisiin pöydän ympärille dokaamaan,

Oletko koskaan ollut rantaruotsalaisten rapujuhlissa? Ne alkavat tosi koketisti, mutta pienistä ryypyistä muodostuu iso virta, ja aamulla saa osallistujia käydä herättelemästä laiturinreunalta ja marjapuskien alta.

Mutta ei, ei noi ole mitään rapujuhlia. Ja vaikka joku juhannus vedettäisiinkin hieman pidemmälle kuin on suotavaa pääasia on edelleen syöminen. Ei dokaaminen. Se on se pelkkä dokaaminen ilman mitään muuta tarkoista kuin dokaaminen ja nimenomaan niin että pää täyteen joka on se sokki.

Eikä ketään jätetä minnekkään lojumaan.

Ja joo olen aito ranta-puolalais-britti--sakasalais-hollantilainen ja mitä lie muuta. Ei kuitenkaan taida olla tippaakaan ruotsista. Rantahurrit kun on maata palkkana saaneita palkkasotilaita. Siihen aikaan kun vain aatelisjälkeläinen kelpasi upseeriksi. Ja just näitä kakkos, kolmos jne veljiä jotka eivät perineet tai sitten jos ei ollut mitään perittävää. Komentokieli oli ruotsi joten se opetettiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin pari vuotta sitten Etelä-Eurooppaan ja vieläkin on aika paljon kulttuurishokkia päällä, ei niinkään että asiat enää yllättäisi vaan niin että kulttuurierot ärsyttävät. Ennen kaikkea sosiaaliseeraus ahdistaa: työkavereiden kanssa pitäisi jutustella päivät pitkät ja viihtyä vapaa-ajallakin. Ihan ventovieraat alkavat jutella ja kysellä ihan liian henkilökohtaisia juttuja. Sukulaisvierailuita monta kertaa viikossa. Kyllä täällä pärjää, mutta voi luoja että olen aina Suomen vierailuilla onnellinen ja nautin epäsosiaalisuudesta.

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo epäsosiaalisuus pisti silmään. Jos suomalaiset olisivat epäsosiaalisia, Suomea ei olisi edes olemassa. Suomalaisten sosiaalinen elämä ja sosiaalisuuden tunne ei ole kaikenkattavaa ja läpitunkevaa, vaan jonkinlainen rauhallinen perusominaisuus.

Miten tämä suomalainen sosiaalisuus mielestäsi ilmenee? Kun mun 38 vuoden kokemuksella se ei ainakaan tarkoita ihmisten tervehtimistä (mukaanlukien naapurit ja kollegat), kenenkään ei-lähisukulaisen tai läheisen ystävän kanssa puhumista, tai kenellekään hymyilya tai silmiin katsomista. Joka näitä sääntöjä rikkoo, katsotaan kuin kylähullua. Eli mitä se sosiaalisuus sitten on, sitä ettei ihan heti aina lyödä lättyyn vastaantulijoita?

Olen 56v ja minulla on ihan eri kokemus. Suomessa saa olla sosiaalinen, mutta ei ole pakko. Ja joo,olen asunut muutaman vuoden ulkomailla, ihan vapaaehtoisesti ja tykkäsin, mutta en olisi loppuelämäkseni jäänyt.

Tää on totta. Halutessani voisin mennä mukaan kaikenlaisiin yhdistyksiin ja porukoihin jos seuraa kaipaisin. En vaan kaipaa, tykkään elää hiukan erakosti ja nähdä ihmisiä vain työssä tai kaupassa. Tervehdin tuttuja, joskus vaihdan pari sanaa ja se riittää. Ja mulle sallitaan sekin tässä pienessä kylässä. Jos joku puhuu pahaa niin omiin korviin ei ole tullut. Sosiaalisuus on valintakysymys.

Vierailija kirjoitti:

Kai sitä joksikin pieneksi kulttuurishokiksi voi kutsua kun 1. kerralla New Yorkissa tyrmistyin paikallisten liikennekulttuuria: ihmiset kävelivät punaisia päin ihan säännönmukaisesti eivätkä poliisit (joita näkyi joka puolella) korvaansa lotkauttaneet. Minä kilttinä helsinkiläisenä aina kotipuolessa odotin vihreää valoa vaikkei autoja olisi edes näkyvissä....muutenkin tunsin itseni hitaaksi ja hölmöksi maalaiseksi tuolla vaikka olen olevinaan NIIN kovaksikeitetty paljasjalkainen stadilainen. 😁

Olin ekaa kertaa NYC:ssa viisi vuotta sitten, ja se liikenteeseen kiirehtiminen oli jotain järjetöntä. Autoilijana tulisin hulluksi. Jalankulkijoilla kamala kärkkyminen, että mistä ehtii singahtaa autojen ohi punaisia päin, ja säästää kiireistä aikaa mitä? Sekunteja? OK, tunnen itseni välillä tyhmäksi kun seison punaisissa, mutta tuolla siitä oli tehty joku ihme performanssi.

Mulle oli kulttuurishokki 90 luvun alussa kun matkustin juuri kaatuneeseen NL oon eli Venäjälle. Oli siellä vähän toisen näköistä ja tavaraa kaupoissa vähän vähemmän. Se oli eksoottista. Ihmiset kuitenkin olivat yleensä ottaen mukavia ja halusivat puhua länsimaalaisen kanssa. 5-6 päivää kun siellä kiersi ja reissasi silmä tottui niihin näkymiin ja uusi shokki oli tulla takaisin Suomeen. Maisemat, talot ja kaikki.

Muistan kun kattelin Stokkalla hyllyjä täynnä tavaraa ja pyörrytti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin pari vuotta sitten Etelä-Eurooppaan ja vieläkin on aika paljon kulttuurishokkia päällä, ei niinkään että asiat enää yllättäisi vaan niin että kulttuurierot ärsyttävät. Ennen kaikkea sosiaaliseeraus ahdistaa: työkavereiden kanssa pitäisi jutustella päivät pitkät ja viihtyä vapaa-ajallakin. Ihan ventovieraat alkavat jutella ja kysellä ihan liian henkilökohtaisia juttuja. Sukulaisvierailuita monta kertaa viikossa. Kyllä täällä pärjää, mutta voi luoja että olen aina Suomen vierailuilla onnellinen ja nautin epäsosiaalisuudesta.

Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta tuo epäsosiaalisuus pisti silmään. Jos suomalaiset olisivat epäsosiaalisia, Suomea ei olisi edes olemassa. Suomalaisten sosiaalinen elämä ja sosiaalisuuden tunne ei ole kaikenkattavaa ja läpitunkevaa, vaan jonkinlainen rauhallinen perusominaisuus.

Miten tämä suomalainen sosiaalisuus mielestäsi ilmenee? Kun mun 38 vuoden kokemuksella se ei ainakaan tarkoita ihmisten tervehtimistä (mukaanlukien naapurit ja kollegat), kenenkään ei-lähisukulaisen tai läheisen ystävän kanssa puhumista, tai kenellekään hymyilya tai silmiin katsomista. Joka näitä sääntöjä rikkoo, katsotaan kuin kylähullua. Eli mitä se sosiaalisuus sitten on, sitä ettei ihan heti aina lyödä lättyyn vastaantulijoita?

Olen minäkin reilun viidenkymmenen vuoteni aikana nähnyt ihmisiä, jotka eivät tervehdi muita, mutta useimmat tervehtivät ainakin silloin, kun heitä tervehtii ensin. Olen muuten nähnyt tervehtimättömiä ihmisiä myös ulkomailla. Ja ulkomailla olen myös kokenut ahdistelua, päällekäyvää käyttäytymistä ja suoranaisia loukkauksia, Suomessa äärimmäisen harvoin.

Suomessa ollaan kaikessa melko maltillisia. Kylähulluksi pääsee, jos hymyilee leveästi ja heiluttelee käsiään kaikille ja jos luikkii seinänvieruksia pitkin eikä katso eikä tervehdi. Siis ne ääripäät.

On harmi, jos sinua katsotaan kuin kylähullua ja lyödään heti vastaan tultaessa lättyyn. Asut joko tosi erikoisella paikkakunnalla tai sitten jokin sinussa vetää puoleensa omituista käytöstä. Tai sitten et vain hallitse suomalaista tapakulttuuria, jonka sääntöjen mukaan ihmisten annetaan olla rauhassa, erityisesti kun he näyttävät siltä, että haluavat olla rauhassa.

Tähän voi vastata vain, että varmaan säkin sitten vedät puoleesi ahdistelijoita ja loukkauksia kun et osaa käyttäytyä, koska itse en ole tuollaista ikinä kokenut vaikka paljon olen ympäri Eurooppaa yksinkin matkustellut 🤷‍♀️. Jos tässä kerta aletaan syyttää "uhria" toisten huonosta käytöksestä, niin ollaan sitten edes johdonmukaisia eikös niin.

Voi sinua.  Ahdistelua ja huutelemista koin etenkin asuessani kahdessa Lähi-Idän maassa ja matkustellessani useammassa, tervehtimättömyyttä ja aitoa ylenkatsetta taas Ranskan pääkaupunkiseudulla. Yleisesti ottaen länsimaissa - länsimaisen kulttuurin edustajien keskuudessa - saa olla ihan rauhassa, Suomessa vieläkin enemmän. Jokaisesta maasta löytyy esimerkki kaikkeen. Se, että sinun mielestäsi Suomi on kauhein maa ikinä, ei vaikuta asiaan lainkaan.

Vierailija kirjoitti:

Asuin 5 vuotta Kööpenhaminassa, kunnes työt toivat takaisin Suomeen. Kulttuurishokki Helsinkiin palatessa oli ihan järkyttävä. Joka päivä kaipasin takaisin Köpikseen, missä ihmiset olivat hyväntuulisia ja mukavia, missä oli niin paljon kulttuuria ja tekemistä ja nähtävää ja tapahtumaa koko ajan, missä ei ollut läheskään yhtä paljon autoja koska melkein kaikki kulkivat pyörillä töihin ja kouluun ja muutenkin kansalla on terveelliset elämäntavat, ruokakulttuuri oli ihan uskomaton ja täysin omaa luokkaansa, ja yleinen ilmapiiri oli avoin ja kansainvälinen. Yhden illan aikana saattoi tutustua kaikenlaisiin ihmisiin Australialaisista Brasilialaisiin. Ja miten kaunis Kööpenhamina onkaan; historiallinen arkkitehtuuri, vanhat värikkäät talot, vihreää vehreyttä joka puolella, kaupungin halki kulkevat kanaalit niin puhtaita että niissä sai uida kesäisin...

Kolme vuotta myöhemmin ja ikävöin edelleen joka päivä Kööpenhaminaa ja tanskalaisia. Vielä joku päivä muutan sinne takaisin, en ole koskaan ollut niin onnellinen ja tuntenut oloani niin kotoisaksi ja tervetulleeksi.

Tervetuloa! Minä en edes kuvittele muuttavani täältä enää pois!

Vierailija kirjoitti:

Kävin parikymppisenä Länsi-Berliinissä, josta tein muutaman päiväretken itäiselle puolelle. Se elintasoero, mikä porvarillisen lännen ja kommunistisen diktatuurin välillä tuolla lyhyellä matkalla oli, oli jotain aivan uskomatonta. Miten kukaan suomalainen saattoi ihannoida Itä-Saksaa? En tänä päivänäkään tajua.

Juuri niin

Sitä luulee helposti että pitää menna pimeaan afrikkaan tai Intiaan nahdakseen koyhyytta, mutta Euroopassa on kurjuutta.

Afrikassa sentaan kansa syoksyi nykyaikaan ennen kuin olivat siihen edes valmiita ja heilla ei ollut ja vielakaan ei ole kaikkea mita tarvisevat voidakseen saada kiinni.

Se etta koulutettu kansa Euroopassa elaa noin on ihme. Vapaaehtoista hulluutta typerien poliitikoiden armolla

Mä oon halunnu kieltää asian, mut viimeistään tää Lost Boys Vol II leffa avas silmät.

Ei aasialaista vaimoo mulle. Siellä voi kyllä käydä..