Hirveintä, mitä olet syönyt tai juonut kohteliaisuudesta?

Maksapihvit kokonaisista maksamöhkäleistä kaverin luona kasarilla. Pahaa ja sitkeää. Heräsin yöllä siihen, että oli tosi paha olo. 

Saksalaisen tuttavani tarjoamat kahvit; hän pavuista jauhoi kahvit mutta säästäväinen kun on, oli se vaaleampaa kuin tavallinen tee

Kun sain sitä kuppiini, pohja paistoi jo valmiiksi😂 jostain syystä en saanut kuin yhden kupin alas 

Neuvostoliitossa oli pakko syödä kaikennäköistä. 

En juo enkä syö mitään pelkästä kohteliaisuudesta.

Kananmuna jonka sisällä olikin puoliksi kehittynyt poikanen Filippeiniillä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin muistisairas mummeli kutsui minut kahville.

Ei sitten ollut muistanut laittaa kahvinpuruja ja kohteliaisuudesta

join pelkkää kuumaa vettä, kun ei mummeli huomannut

unohdustaan ja joi itsekkin sitä keittimen läpi mennyttä

vettä.

Tämä on hauska. Oli siis osannut veden keittää. Jotain muistia kuitenkin.

Tästä keitetystä vedestä tuli mieleen kun pienenä kävin kylässä äidin kanssa

Aikuiset joi tietysti kahvia mutta minä en juonut ja emäntä kysyi että otatko kuumaa vettä, ja sillä tarkoitettiin sitä että kuumaan veteen sekoitettiin vaikka marjamehua tai teepussi. (meilläpäin muuten sanottiin ruisleipä-palasta kakuksi, "otatkos kakkua?" "söen vuan yhen kakkupalan)

Noh, kerran taas kysyttiin, että otatkos sitten kuumoo vettä. Arvelin saavani kuumaa mehua tai teetä mutta emäntä kaatoikin kuppiini tosiaan vain pelkkää kuumaa vettä.

Pistin siihen hieman sokeria, kun emäntä tarjosi. Ja join se sokeriveden kohteliaasti.

Enempää ei mahtunut mahaan, kiitos kovasti.

 

Sen jälkeen rupesin aina kylässä pyytämään ihan vain lasillisen kylmää vettä, jota hämmästeltiin kovasti.

Tämä 70-luvun alussa maaseudulla.

Tuohon sokeriveteen olisi pitänyt laittaa loraus maitoa. Se oli 60- ja 70-luvuilla yleinen päiväkahvijuoma lapsilla etenkin maaseudulla.

Onko tuo sitä hopeateetä? 

Mummo syötti mulle joskus tällaista aikoinaan. Kieltäydyin juomasta. Lämmin sokeroitu maito oli musta aivan käsittämätön konsepti. 

Kaalilaatikko olisi varmaan hirveintä mitä voisi kuvitella, mutta sitä en suostuisi syömään edes kohteliaisuudesta. Siihen on ehdoton ei.

Vegaaninen makaronilaatikko jossa oli jotain soijaklimppejä. Vegemamma intoili kovasti, kun ”ei kyllä yhtään huomaa että ei ole jauhelihaa tai kananmunaa”, ”ihan tosi hyvää tää soijaversio”.. 🤢🤮🤮🤮🤮

Ei mikään Michelinkokki muutenkaan, edes maustaminen olisi saattanut vähän auttaa. Piti tehdä ketsupilla kuorrutus niin että joka suupalassa oli maulta suojaava ketsuppikerros reseptoreita vasten.

Friteerattu sushi. Ei paljoa hampaat mennyt kiinni...

Onneksi olen niin kaikkiruokainen, ettei ole aikuisiällä tarvinnut kohteliaisuudesta väkisin syödä. Mutta kerran kyllä ystävän luona join niin pahaa kahvia, että meni kyllä ihan kohteliaisuuden piikkiin sen alas saaminen. Se oli pikakahvimuruista tehty, ihan haaleaa, ei edes lämmintä, varmaan haaleaan vesijohtoveteen tehty. Hyi sentään.

Tuore korianteri. Omaat geenin jonka syystä maistuu pahalle. Minä myös

Kalakukko, kova rasvainen ruiskuori joka varmaan kestäisi ydinpommin ja sisällä limaisia läskin siivuja jotka haisee kalalle. Tuota joutuu aina anoppilassa Savossa syömään ja nyt ne on keksineet tuoda meillä eteläsuomessa käydessään tuliaisiksikin, kun vävy niin tykkää.

Kotiviini, moninkertainen "voittaja". Suomalaisten usko omiin kykyihin ja ihmepulvereihin on hämmästyttävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin muistisairas mummeli kutsui minut kahville.

Ei sitten ollut muistanut laittaa kahvinpuruja ja kohteliaisuudesta

join pelkkää kuumaa vettä, kun ei mummeli huomannut

unohdustaan ja joi itsekkin sitä keittimen läpi mennyttä

vettä.

Tämä on hauska. Oli siis osannut veden keittää. Jotain muistia kuitenkin.

Tästä keitetystä vedestä tuli mieleen kun pienenä kävin kylässä äidin kanssa

Aikuiset joi tietysti kahvia mutta minä en juonut ja emäntä kysyi että otatko kuumaa vettä, ja sillä tarkoitettiin sitä että kuumaan veteen sekoitettiin vaikka marjamehua tai teepussi. (meilläpäin muuten sanottiin ruisleipä-palasta kakuksi, "otatkos kakkua?" "söen vuan yhen kakkupalan)

Noh, kerran taas kysyttiin, että otatkos sitten kuumoo vettä. Arvelin saavani kuumaa mehua tai teetä mutta emäntä kaatoikin kuppiini tosiaan vain pelkkää kuumaa vettä.

Pistin siihen hieman sokeria, kun emäntä tarjosi. Ja join se sokeriveden kohteliaasti.

Enempää ei mahtunut mahaan, kiitos kovasti.

 

Sen jälkeen rupesin aina kylässä pyytämään ihan vain lasillisen kylmää vettä, jota hämmästeltiin kovasti.

Tämä 70-luvun alussa maaseudulla.

Tuohon sokeriveteen olisi pitänyt laittaa loraus maitoa. Se oli 60- ja 70-luvuilla yleinen päiväkahvijuoma lapsilla etenkin maaseudulla.

Se oli "hopeateetä", ja kyllä sitä juotiin kaupungissakin 70-80 - luvulla. 

Toinen versio "hopeateestä" oli ihan vaan tavallinen tee (uutettu siis vaikka teepussi kuumaan veteen) johon loraus maitoa.

Hopeateen juju on siinä, että siinä ei ole teetä ollenkaan. Sinun versiosi on pelkkä tee.

Tuo on se "hopeatee" jota kyseisellä alueella juotiin. Ei ole "minun versioni".

Jatka samaan mallin visvaisessa lähiövuokraläävässäsi. Sushipalojen riisiä ei missään vaiheessa mausteta millään tavalla soijalla. Päällä olevalle kalalle voi tehdä niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Karjalanpaisti,lihakeitto yms. Missä nitjakeläski lihaa.

Uunilohi jossa ruotoja.

Ruotoja. Kalassa? Montako terapiakäyntiä tarvitsit?

Jos nainen, sai 10 vuoden ajan viikoittain. Kelan tuella tietysti.

Tuntuvat kärsimyskorvaukset tohon päälle...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin muistisairas mummeli kutsui minut kahville.

Ei sitten ollut muistanut laittaa kahvinpuruja ja kohteliaisuudesta

join pelkkää kuumaa vettä, kun ei mummeli huomannut

unohdustaan ja joi itsekkin sitä keittimen läpi mennyttä

vettä.

Tämä on hauska. Oli siis osannut veden keittää. Jotain muistia kuitenkin.

Tästä keitetystä vedestä tuli mieleen kun pienenä kävin kylässä äidin kanssa

Aikuiset joi tietysti kahvia mutta minä en juonut ja emäntä kysyi että otatko kuumaa vettä, ja sillä tarkoitettiin sitä että kuumaan veteen sekoitettiin vaikka marjamehua tai teepussi. (meilläpäin muuten sanottiin ruisleipä-palasta kakuksi, "otatkos kakkua?" "söen vuan yhen kakkupalan)

Noh, kerran taas kysyttiin, että otatkos sitten kuumoo vettä. Arvelin saavani kuumaa mehua tai teetä mutta emäntä kaatoikin kuppiini tosiaan vain pelkkää kuumaa vettä.

Pistin siihen hieman sokeria, kun emäntä tarjosi. Ja join se sokeriveden kohteliaasti.

Enempää ei mahtunut mahaan, kiitos kovasti.

 

Sen jälkeen rupesin aina kylässä pyytämään ihan vain lasillisen kylmää vettä, jota hämmästeltiin kovasti.

Tämä 70-luvun alussa maaseudulla.

Tuohon sokeriveteen olisi pitänyt laittaa loraus maitoa. Se oli 60- ja 70-luvuilla yleinen päiväkahvijuoma lapsilla etenkin maaseudulla.

Se oli "hopeateetä", ja kyllä sitä juotiin kaupungissakin 70-80 - luvulla. 

Toinen versio "hopeateestä" oli ihan vaan tavallinen tee (uutettu siis vaikka teepussi kuumaan veteen) johon loraus maitoa.

Hopeateen juju on siinä, että siinä ei ole teetä ollenkaan. Sinun versiosi on pelkkä tee.

Tuo on se "hopeatee" jota kyseisellä alueella juotiin. Ei ole "minun versioni".

Sitten sinä olet elänyt todella umpimetsän junttilassa. Meillä itärajan junttipitäjässäkin osattiin erottaa tee ja hopeatee toisistaan mummoja myöten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Naapurin muistisairas mummeli kutsui minut kahville.

Ei sitten ollut muistanut laittaa kahvinpuruja ja kohteliaisuudesta

join pelkkää kuumaa vettä, kun ei mummeli huomannut

unohdustaan ja joi itsekkin sitä keittimen läpi mennyttä

vettä.

Tämä on hauska. Oli siis osannut veden keittää. Jotain muistia kuitenkin.

Tästä keitetystä vedestä tuli mieleen kun pienenä kävin kylässä äidin kanssa

Aikuiset joi tietysti kahvia mutta minä en juonut ja emäntä kysyi että otatko kuumaa vettä, ja sillä tarkoitettiin sitä että kuumaan veteen sekoitettiin vaikka marjamehua tai teepussi. (meilläpäin muuten sanottiin ruisleipä-palasta kakuksi, "otatkos kakkua?" "söen vuan yhen kakkupalan)

Noh, kerran taas kysyttiin, että otatkos sitten kuumoo vettä. Arvelin saavani kuumaa mehua tai teetä mutta emäntä kaatoikin kuppiini tosiaan vain pelkkää kuumaa vettä.

Pistin siihen hieman sokeria, kun emäntä tarjosi. Ja join se sokeriveden kohteliaasti.

Enempää ei mahtunut mahaan, kiitos kovasti.

 

Sen jälkeen rupesin aina kylässä pyytämään ihan vain lasillisen kylmää vettä, jota hämmästeltiin kovasti.

Tämä 70-luvun alussa maaseudulla.

Tuohon sokeriveteen olisi pitänyt laittaa loraus maitoa. Se oli 60- ja 70-luvuilla yleinen päiväkahvijuoma lapsilla etenkin maaseudulla.

Se oli "hopeateetä", ja kyllä sitä juotiin kaupungissakin 70-80 - luvulla. 

Toinen versio "hopeateestä" oli ihan vaan tavallinen tee (uutettu siis vaikka teepussi kuumaan veteen) johon loraus maitoa.

Hopeateen juju on siinä, että siinä ei ole teetä ollenkaan. Sinun versiosi on pelkkä tee.

Tuo on se "hopeatee" jota kyseisellä alueella juotiin. Ei ole "minun versioni".

Sitten sinä olet elänyt todella umpimetsän junttilassa. Meillä itärajan junttipitäjässäkin osattiin erottaa tee ja hopeatee toisistaan mummoja myöten.

Kiva että sodan kokeneet isovanhempani ovat mielestäsi juntteja.

Mutta ihan vinkkinä kun et kerran ymmärrä, tuo mainitsemani "versio" on todennäköisesti se mitä juotiin kun sitä teetä oli varaa ostaa.

Teillä ei ilmeisesti ollut varaa

Pitäisi lopettaa nämä inhokki-/hirvitys-keskustelut. Lempiruoka: tilliliha, höyryävän kuumana, vaikka sellaisenaan säilyketölkistä. Joukkoon voi sekoittaa perunamuusijauhetta, niin saa tosi helponmpikaruoan. Herkullisempaa ei voisi enää olla.

Vierailija kirjoitti:

Maksapihvit kokonaisista maksamöhkäleistä kaverin luona kasarilla. Pahaa ja sitkeää. Heräsin yöllä siihen, että oli tosi paha olo. 

Maailman paras herkkuruoka. Paistettu maksa, siis maksapihvit. Jos olisi vielä paistettua sipulia lisukkeeksi, niin vielä parempaa. Jos sitkeää, niin ruoanlaittaja ei ole onnistunut, paistanut varmaan liian kauan. Ei saisi levittää tuollaisia asenteita, jos jokin ruoka on valmistettu väärin ja annetaan maksastakin vääristynyt kuva. Todellako kaveri osaa leikata maksapalasta ohuita viipaleita ja kypsentää ne riittävän nopeasti.