Lue keskustelun säännöt.
Minun äitini hylkäsi isäni, kun isä sairastui. Olin vuosia vihainen, nyt se on minusta oikein tehty.
26.08.2019 |
Isäni sairastui ensin sepelvaltimotautiin ja sai myös aivoinfarktin. Meni puhekyky ja toisen puolen halvaus. Olin aivoinfarktin aikaan 17 v. Koko perhe tuettiin isää toipumisessa, autettiin kävelemään rollan avulla ja treenattiin puhetta. Muutin pois kotoa opiskelemaan ja kaikki oli päällisin puolin hyvin. Jossain vaiheessa isä masentui, mikä on kai yleistä aivohalvauksen jälkeen. Yhtäkkiä äiti lähti. Isä jäi lapsuudenkotiini kotihoidon turvin. Minusta se oli epäreilua. Miten voi hylätä aviopuolisonsa 25 yhteisen vuoden jälkeen?
Nyt kun olen itse vaimo ja äiti, olen todennut, että ei minustakaan olisi vastaavassa tilanteessa seisomaan toisen rinnalla. Olin nuorempana naiivi. Mitä ajatuksia muilla aiheesta?
Kommentit (133)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
et sitten heittänyt itse kanssa tukipakettia esim vklp kun oli aikaa
Tuo on just niin tyypillinen asenne. Aikuisten lasten (oikeastaan nuorten) pitäisi hylätä koko muu elämä, jos joku läheinen sairastuu. Ei todellakaan pidä. Nuorten ihmisten (tarkoitan nuorella nyt alle 25-vuotiasta) pitää saada rakentaa omaa elämää. Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Jouduin muuttamaan "kotoa" kun olin 16 vuotta.
No eipä tarvii pestä mummon peräreikää..en oo taakseni katsonut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
et sitten heittänyt itse kanssa tukipakettia esim vklp kun oli aikaa
Tuo on just niin tyypillinen asenne. Aikuisten lasten (oikeastaan nuorten) pitäisi hylätä koko muu elämä, jos joku läheinen sairastuu. Ei todellakaan pidä. Nuorten ihmisten (tarkoitan nuorella nyt alle 25-vuotiasta) pitää saada rakentaa omaa elämää. Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Jouduin muuttamaan "kotoa" kun olin 16 vuotta.
No eipä tarvii pestä mummon peräreikää..en oo taakseni katsonut.
Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
et sitten heittänyt itse kanssa tukipakettia esim vklp kun oli aikaa
Tuo on just niin tyypillinen asenne. Aikuisten lasten (oikeastaan nuorten) pitäisi hylätä koko muu elämä, jos joku läheinen sairastuu. Ei todellakaan pidä. Nuorten ihmisten (tarkoitan nuorella nyt alle 25-vuotiasta) pitää saada rakentaa omaa elämää. Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Jouduin muuttamaan "kotoa" kun olin 16 vuotta.
No eipä tarvii pestä mummon peräreikää..en oo taakseni katsonut.
Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Opin että jokainen on VASTUUSSA itsestään.
Jos halvaannun ,maksan että joku pitää tyynyä kasvoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
et sitten heittänyt itse kanssa tukipakettia esim vklp kun oli aikaa
Tuo on just niin tyypillinen asenne. Aikuisten lasten (oikeastaan nuorten) pitäisi hylätä koko muu elämä, jos joku läheinen sairastuu. Ei todellakaan pidä. Nuorten ihmisten (tarkoitan nuorella nyt alle 25-vuotiasta) pitää saada rakentaa omaa elämää. Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Jouduin muuttamaan "kotoa" kun olin 16 vuotta.
No eipä tarvii pestä mummon peräreikää..en oo taakseni katsonut.
Jo se on riittävä vastuu, että opettelee hoitamaan omat laskunsa, huolehtii kotitöistä, vuokrasopimuksista, harjoittelee vastuullista rahankäyttöä, tutustuu uusiin ihmisiin, perehtyy siihen, kuka on ja millainen ihminen on. Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Opin että jokainen on VASTUUSSA itsestään.
Jos halvaannun ,maksan että joku pitää tyynyä kasvoilla.
Liian nuorena liikaa vastuuta katkeroittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Köö kirjoitti:
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
NORMAALISTI?
HUUTONAURUA
Vierailija kirjoitti:
Köö kirjoitti:
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
NORMAALISTI?
HUUTONAURUA
SAiras puoliso: kulta paskapussi on täys
Puoliso: hoitajat vaihtaa..tulevat tunnin päästä
Paskapussi leviää sänkyyn.
Sairas puoliso: Anteeksi
Puoliso: mä meen nyt töihin, puhtaita lakanoita löytyy yläkaapista
Sairas puoliso: täällä haisee
Puoliso:heippa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Köö kirjoitti:
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
NORMAALISTI?
HUUTONAURUA
SAiras puoliso: kulta paskapussi on täys
Puoliso: hoitajat vaihtaa..tulevat tunnin päästä
Paskapussi leviää sänkyyn.
Sairas puoliso: Anteeksi
Puoliso: mä meen nyt töihin, puhtaita lakanoita löytyy yläkaapista
Sairas puoliso: täällä haisee
Puoliso:heippa
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isäni on sairastunut psyykkisesti eikä kykene huolehtimaan itsestään. Olisi kohtuutonta, että äiti joutuisi seuraavat 20v huolehtimaan hänestä kuin alle kouluikäisestä lapsesta, jolla kuitenkin on aikuisen miehen voimat ja kroppa.
On hemmetin helppoa sanoa ettei koskaan jättäisi puolisoaan, mutta joskus elämä ajaa sellaisiin tilanteisiin että se ei koskaan voi sitten kuitenkin olla mahdollista.
On vain tämä yksi elämä, eikä sitä voi uhrata toisen ihmisen vuoksi.
Tämä(kin) ketju on taas esimerkki siitä että on helppoa asettua ohjeistamaan ja arvostelemaan tehtyjä ratkaisuja joiden syistä tai muista taustoista ei tiedä yhtään mitään.
Olen naimisissa. Asumme erillämme. Olemme asuneet jo useamman vuoden.
Omaisuus on osin yhteistä mutta kuluistamme vastaamme kumpikin itsenäisesti.
Emme ainakaan toistaiseksi ole aikeissa erota.
Molemmilla on isot kivat kodit.
Vierailemme toistemme luona ja on ihan ok että jos jompi kumpi sairastuu tilapäisesti, olisi toipumisajan toisen luona jos se muuten tilanteeseen sopii.
Mutta omaishoitajiksi toisillemme emme ryhdy. Silloin hankitaan laitoispaikka.
Se on kerrottu myös nuorille. Se on asia josta olemme täysin yksimielisiä.
Kun liittomme ei toimi niin että haluaisimme asua 24/7 samaa kotia, ei voi olettaa että se jostakin ihmeellisestä syystä alkaisia toimia paineistetussa sairastumisen tilanteessa.
Tähän asiaan ei kysytä muiden mielipiteitä eikä siihen ole vaikutusvaltaa kenelläkään.
Miettikää asioitanne. Miten haluaisitte että ne hoidettaisiin muuttuvissa tilanteissa.
Kaikkea ei voi ennakoida mutta isossa kuvassa kaikenlaista voi vähän pyöritellä.
Olkaa avoimia.
Tehkää heidän ratkaisut vähän helpommaksi jotka mahdollisesti ovat niitä jotka sitten käytännön järjestelyihin joutuvat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ollaan n kuusikymppisiä miehen kanssa ja aviossa ollaan oltu yli 30v. Meillä on hyvä liitto ja rakastan miestäni suunnattomasti. Jos hän saisi aivoinfarktin tai muun vakavan sairauden niin toimisin hänen omaishoitajanaan. Rakkauden takia. En hylkäsi häntä, hoitaisin häntä niin kauan kun itsessäni henki pihisee.
Tämä onkin mielenkiintoinen aihe, täytyypä jutella miehen kanssa minkälaiset ajatukset hänellä on asiasta.
Vierailija kirjoitti:
Mun isäni on sairastunut psyykkisesti eikä kykene huolehtimaan itsestään. Olisi kohtuutonta, että äiti joutuisi seuraavat 20v huolehtimaan hänestä kuin alle kouluikäisestä lapsesta, jolla kuitenkin on aikuisen miehen voimat ja kroppa.
On hemmetin helppoa sanoa ettei koskaan jättäisi puolisoaan, mutta joskus elämä ajaa sellaisiin tilanteisiin että se ei koskaan voi sitten kuitenkin olla mahdollista.
On vain tämä yksi elämä, eikä sitä voi uhrata toisen ihmisen vuoksi.
Tässä ketjussa ei puhuta psyykkisistä sairauksista.
Avaa oma ketju.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla tällainen kokemus: Seurustelin itseäni muutamaa vuotta vanhemman miehen kanssa. Parin vuoden jälkeen selvisi äärimmäisen kieroa toimintaa, pettämistä ja valehtelua. Ero oli minulle todella kipeä paikka vaikka ainoa vaihtoehto. Mies sanoi ”ettei kiinnosta enää ja olen kusettanut sinua koko ajan”.
Meni noin vuosi: vammautui vyötäröstä alaspäin (pitkä juttu). Sitten mulle alettiin soitella sukulaisia myöten että ”olen oikeasti ollut paras tyttökaveri” Eli nyt olisin kelvannut :D Arvatkaa oliko enää käytettävissä ?! :D
Olen tehnyt selväksi kaikille läheisilleni, että sitten kun olen laitoskamaa, niin mut laitetaan laitokseen. Kenenkään ei tarvitse minusta huolehtia oman hyvinvointinsa kustannuksella. Jos hyvinvointi paranee mua hoitamalla, niin se on fine, mutta toivoisin, ettei kukaan olisi niin riippuvainen minusta.
Itse omaishoitajana olleena yllämainitun kirjoitin. Mulla petti psyyke pahemman kerran ja nyt en enää ole kykenevä hoitajaksi, mikä on tavallaan helpotus. Yhteiskuntakin tunnustaa sen, että musta ei ole siihen. Puoliso ei ymmärrä, mutta se on asia, jolle en mitään voi. Sanoi:"Onko sun pakko mennä sinne sairaalaan? " kun jouduin psykiatriselle. Ottaen huomioon, että mulla on psykoosisairaus, niin ehkä mun tosiaan oli pakko. Ennen kuin psykoosit on tulilla. Suunnittelin myös itsemurhaa.
Kyllä meidn miestenkin pitää heittää kremppamuijat mäkeen.
Köö kirjoitti:
Miksi aina laitetaan vastakkain ääripäät; omaishoito tai jättäminen. Ei ole pakko tehdä kumpaakaan, en minäkään rupeaisi omaishoitajaksi vaan olisi ulkopuoliset hoitajat ja eläisin omaa elämääni normaalisti, silti yhdessä sairaan puolison kanssa.
Saat todella taistella, että saat kotiin ulkopuoliset hoitajat, jos asut itse yhdessä puolisosi kanssa. Monet eroavat siksi, että sitä apua saisi. Etenkin muistisairaat ovat heikoilla, koska eivät osaa itse ilmaista tahtoaan. He eivät osaa vaatia hoitoa itselleen ja vaikka puoliso ei suostuisi omaishoitajaksi, kotiin ei saa riittävästi apua. Puoliso joutuu hoitamaan kodin, ruuanlaiton, pyykit, siivoukset ja kaikki paperiasiat, ja kotihoito välillä piipahtaa.
Todellakin seison puolison rinnalla niin myötä- kuin vastamäissäkin. Hylkäsikö hän nimenomaan sairastumisen takia vai oliko kenties muita syitä?
Omaishoitajuuteen kuuluu paljon muutakin, kuin hoidettavasta huolehtiminen. Riippuen tietysti hoidettavan tasosta, voit huomata olevasi yksin vastuussa kaikista kodin asioista, myös sen hoidettavan asioista ja sitä paperisotaa voi olla paljon. Lasten asiat ovat kaikki kontollasi, päätösten tekeminen yksin on raskasta. Kotityöt täytyy tehdä. Niin ikään joudut päästämään kotiisi vieraita ihmisiä, halusitpa sitä tai et. Ei tunnu isolta asialta, mutta kun on muutenkin väsynyt, niin sekin kuormittaa. Lisäksi on vielä hoidettavan omaiset, joilla voi olla mielipiteitä omaisen hoidosta...
Uhraa vain elämäsi että saat hoitaa toista 24/7 lopunikäsi. Kaikkien ei sitä ole pakko tehdä.