Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
Olen introvetti, en paljon puhu itselleni tuntemattomien seurassa. Katselen kauan vierestä toisia ja tarkkailen heitä. En ehkä puhu kellekkään jos ei tunnu siltä. Tutuimmille olen hiljainen näitä syistä: en halua puhua, olen suuttunut, en keksi mitään sanottavaa, keskustelu ei kiinnosta, en hoksannut kuuluvani keskusteluun ts. minua ei ole otettu mukaan joyen en änkeä. Parisuhteessa osaan olla kumppanini kanssa ihan hiljaakin yhdessä ilman että ahdistaa tai painostaa. En tidä mitä miehesi edustaa ap. sen lisäksi että hän on ehkä ujo introvetti hän voi olla esim. asperger.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on puhehäiriö. Änkytän, painotan sanoja väärin ja sekoilen muutenkin sanoissani. Yleensä on vain parempi olla hiljaa.
Minä en jaksa puhua, jos
- ympärillä on kova meteli niin että pitää huutaa, ja kukaan ei kuule kuitenkaan.
- joku koko ajan keskeyttää.
- joku koko ajan puhuu päälle.
- toinen ei kommentoi mitään, eli puhun yksin.
- toinen touhuaa koko ajan jotain, eli ei kuuntele mitä puhun.
Eipä tuollaisissa tilanteissa viitsi tai kannata puhua minunkaan mitään. Ja välillä joku kysyy että miksi olen hiljaa, ja syy on joku noista yllä luetelluista.
Nuorempana olin niin ujo etten vaan uskaltanut puhua monissa sosiaalisissa tilanteissa. Elämä oli yhtä suurta turhautumista ja alemmuudentunnetta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitää erottaa toisistaan erilaiset hiljaisuuden lajit.
1. Tässä ketjussa nämä ”ei kiinnosta” -tyypit, jotka ovat siis seurassa hiljaisia epäsosiaalisuuden ja ehkä myös yleisen negatiivisuuden ja happamuuden vuoksi. Voivat olla myös passiivis-aggressiivisia. Jotkut ylipäätään vain tympeitä ihmisiä. Harva mukava ja sivistynyt ihminen toteaisi juuri mihinkään ”ei kiinnosta”. Kiinnostavat tyypit ovat yleensä kiinnostuneita vähän kaikesta.
2. Arat ja tottumattomat. Eivät ehkä kotona ole oppineet puhumaan tai ovat vain luonteeltaan ujoja ja epävarmoja. Tällainen ihminen voi olla myös tosi helmi, kunhan hän sopivasti tuettuna rohkaistuu juttelemaan edes sen verran että häneen pystyy ylipäätään tutustumaan. Parisuhteessa voi jäädä vähän perässävedettäväksi, muttei aina.
3. Vapaamatkustajat. Nämä ovat rasittavia. Jättävät koko sosiaalisen taakan toisten harteille eivätkä viitsi ponnistella yhtään, että yhdessäolo sujuisi. Joillakin tuntemillani vapaamatkustajilla on hyvin päällekäyvät vanhemmat tai ainakin toinen heistä. Jotenkin kai he ovat syöneet lapsistaan kaiken oma-aloitteisuuden. Yksi tällainen vapaamatkustajatuttuni on vihainen niille jotka eivät jaksa kiskoa hänestä jokaista sanaa vaan luovuttavat lopulta eivätkä enää kutsu häntä mihinkään. Omaa osuuttaan asiaan hän ei tunnista eikä tunnusta.
Jos miehestä ei saa mitään irti, on tietysti vaikea päätellä, mikä tyyppi on kyseessä, kun eihän häneen silloin voi lainkaan tutustua.
No olipahan taas melekosta pas kaa.
Tulipahan harvinaisen selkeä esimerkki kirjallisesti lahjakkaan, ilmeisesti myös sanallisen ja hänen vastakohtatyypin kommunikointikyvystä.
Jokainen saa päätellä kumpi tuntuu fiksummalta tapaukselta.
Minusta taas nuo kolme esimerkkiä ovat harvinaisen totuudenmukaisia, näinhän se usein on. Hyvin pohdittu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa puhua, jos
- ympärillä on kova meteli niin että pitää huutaa, ja kukaan ei kuule kuitenkaan.
- joku koko ajan keskeyttää.
- joku koko ajan puhuu päälle.
- toinen ei kommentoi mitään, eli puhun yksin.
- toinen touhuaa koko ajan jotain, eli ei kuuntele mitä puhun.
Eipä tuollaisissa tilanteissa viitsi tai kannata puhua minunkaan mitään. Ja välillä joku kysyy että miksi olen hiljaa, ja syy on joku noista yllä luetelluista.
Tuskin aina on tuonkaltaista tilannetta. Tuo yksi kohtahan kuvaa juuri sitä, mistä keskustellaan:
- toinen ei kommentoi mitään, eli puhun yksin.
No, siinä näät miten ärsyttävää se on.
Kun olin lapsi, sanottiin, että puhuminen on hopeaa mutta vaikeneminen kultaa. Kauas ollaan niistä ajoista tultu.
Äitini kertoi kiinnostuneensa isästäni osaksi sen takia, että isä oli niin hiljainen tyyppi, jotenkin salaperäinen siis. Isästä joutui kuulemma kiskomaan tietoja ja äidin mielestä se oli nuorena mielenkiintoista.
Äiti muutenkin kertoi nuorena ajatelleensa, että hiljaiset ihmiset ovat kiinnostavia.
Ajatteleekohan kukaan enää tuolla tavalla kuin äitini ajatteli silloin? Ehkä ei.
Minä puhun yleensä aika vähän, koska en keksi mitään viisasta sanottavaa. On parempi pysyä hiljaa kuin höpöttää jotain lapsellista tai hölmöä, jota joutuu myöhemmin katumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Puheliaat ihmiset suoltavat suustaan niin paljon täyttä paskaa, että saan suurin piirtein aivohalvauksen kun joudun sitä kuuntelemaan. Minä todella inhoan minä-minä tyyppejä, joiden on pakko jakaa jatkuvalla syötöllä tylsää tarinaa, joka pyörii heidän mielipiteidensä (yleensä hyvin jäykkien ja yksipuolisten) ympärillä, heidän omien kokemustensa ja niistä tehtyjen johtopäätösten vatvomisessa tai ihan vaan juorujen ja huhujen levittelyssä. Oikeasti, joskus voisitte miettiä sitä omaa ulosantianne, onko se sellaista asiaa, jota toinen haluaa kuunnella? Minua myös tylsistyttää todellakin sellainen saman iänikuisen asian jankuttaminen, josta on jo puhuttu ja kaikki näkökulmat on koluttu. Tätä tapahtuu paljon kaikenlaisissa palavereissa. Siellä se yksi, joka ei osaa pitää turpaansa ikinä kiinni, ja jolla aivojen ja puhevärkin välillä ei ole mitään suodatinta (eli ajatuksenvirtaa ja minusta tuntuu, minun mielestä, minä olen tehnyt sen näin.... jne jne.) Ei mitään uutta tai mullistavaa, vaan kulunutta samaa jorinaa. Joten siksi en jaksa teidän urpojen kanssa työpaikan kahvihuoneessa puhua. En todellakaan avaa suustani senkin takia kun pelkään, että se paskan jauhaminen alkaa.
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiseen kulttuuriin on perinteisesti kuulunut se, että ollaan hiljaisia ja puhutaan vain "pakosti" kun on jotain asiaa. Etenkin ennen vanhaan, mutta kyllä vielä nykyäänkin jos vertaa esim. amerikkalaiseen kulttuuriin. Menkää vaikka jollekin Karibian-risteilylle siten että laiva on amerikkalainen, heti laivalle tullessa vastaanotossa on korostetusti hymyileviä hyväntuulisia ja iloisia henkilökuntaan kuuluvia ihmisiä (pääosin naisia näissä tehtävissä), kysellään heti miten voit jne. Ei kukaan suomalainen kysele samalla lailla miten toinen voi tavatessa edes tutun, puhumattakaan tuntemattomista asiakkaista.
Suomalaisten kulttuurillinen ero moniin muihin maihin verrattuna on hiljaisuus, jonka me osaamme joskus liiankin hyvin. Hiljaisuus on yksi esimerkki, joka suomalaiselle ei tarkoita pahaa, mutta vierasmaalainen voi tulkita sen aivan toisin.
Suomalaisista on sanottu että suomalaiset vaikenevat kahdella kielellä (koska Suomi on kaksikielinen maa), tämä siis ulkomaalaisten arvioimana, sanonta ei ole suomalaisten itsensä keksimä.
Etenkin ennen vanhaan esim. jos ruokapöydässä lapset tahtoivat höpöttää liikaa niin tuli isältä komento olla hiljaa ja ruokaillessa vallitsi oikea suomalainen evankelis-luterilainen harras hiljaisuus.
Suomalaisia sanontoja on mm. puhuminen on hopeaa ja vaikeneminen on kultaa, vaikeneminen on myöntymisen merkki (eli kysyttäessä jotain asiaa niin ajatellaan että kyllä toinen erikseen kieltää jos kieltää, jos ei sano mitään niin suostuu ja on samaa mieltä), Ajattele ensin ja puhu sitte, Puhumaton hulluista viisain, Puhuu mitä sylki suuhut tuo, Puhhuu ulukopuolelta hampaijen, Äänettä hullukin viisas.
Ei kaikki suomalaiset ole mitenkään erityisen hiljaisia, ehkä tuo koskee jotain hämäläisiä ja pohjalaisia, mutta kaipa savolaiset ja karjalaiset ovat vilkkaampia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Puheliaat ihmiset suoltavat suustaan niin paljon täyttä paskaa, että saan suurin piirtein aivohalvauksen kun joudun sitä kuuntelemaan. Minä todella inhoan minä-minä tyyppejä, joiden on pakko jakaa jatkuvalla syötöllä tylsää tarinaa, joka pyörii heidän mielipiteidensä (yleensä hyvin jäykkien ja yksipuolisten) ympärillä, heidän omien kokemustensa ja niistä tehtyjen johtopäätösten vatvomisessa tai ihan vaan juorujen ja huhujen levittelyssä. Oikeasti, joskus voisitte miettiä sitä omaa ulosantianne, onko se sellaista asiaa, jota toinen haluaa kuunnella? Minua myös tylsistyttää todellakin sellainen saman iänikuisen asian jankuttaminen, josta on jo puhuttu ja kaikki näkökulmat on koluttu. Tätä tapahtuu paljon kaikenlaisissa palavereissa. Siellä se yksi, joka ei osaa pitää turpaansa ikinä kiinni, ja jolla aivojen ja puhevärkin välillä ei ole mitään suodatinta (eli ajatuksenvirtaa ja minusta tuntuu, minun mielestä, minä olen tehnyt sen näin.... jne jne.) Ei mitään uutta tai mullistavaa, vaan kulunutta samaa jorinaa. Joten siksi en jaksa teidän urpojen kanssa työpaikan kahvihuoneessa puhua. En todellakaan avaa suustani senkin takia kun pelkään, että se paskan jauhaminen alkaa.
Jos ei tule toimeen työkavereittesi kanssa ja on noin katkera tyyppi, niin kai sentään vapaa-aikana on mukava jutella omien ystäviensä kanssa semmoista asioista mitkä kiinnostaa?
En ole lainkaan katkera tai ikävä tyyppi ja osaan itse asiassa avata suuni itsekin, mutta yritän herätellä hieman myös näitä itseään sosiaaliseksi ja puheliaaksi luonnehtivia tyyppejä pysäyttämään sen yksikaistainen puhetulvan ja miettimään mitä suustaan antaa valua.
Jos osaatteko tai pystytte siihen. Siinä tekisitte palveluksen monelle hiljaiselle tyypille.
Ja toki, pystyn sietämään aikalailla jatkuvaa puhetulvaa esimerkiksi sukulaisilta, joihin minulla on tunneside, ja puhuvathan he usein myös minulle merkityksellisistä asioista. Ystäväni ovat ystäviäni siitä syystä, että heitä kiinnostaa myös minun mielipiteeni ja he ovat muutenkin mukavia tyyppejä. En voisi olla ystävä sellaisen ihmisen kanssa, jonka on pakko puhua vain itsestään tai joka ei osaa keskustella muusta kuin omasta näkökulmasta. En myöskään tykkää yhtään juoruilusta, jota ihmiset harrastavat ihan liikaa. Päälle hölöttäjien pitäminen vastenmielisinä ei tee minusta huonompaa ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ihmiset ovat erilaisia, tuliko yllätyksenä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en jaksa puhua, jos
- ympärillä on kova meteli niin että pitää huutaa, ja kukaan ei kuule kuitenkaan.
- joku koko ajan keskeyttää.
- joku koko ajan puhuu päälle.
- toinen ei kommentoi mitään, eli puhun yksin.
- toinen touhuaa koko ajan jotain, eli ei kuuntele mitä puhun.
Eipä tuollaisissa tilanteissa viitsi tai kannata puhua minunkaan mitään. Ja välillä joku kysyy että miksi olen hiljaa, ja syy on joku noista yllä luetelluista.
Tuskin aina on tuonkaltaista tilannetta. Tuo yksi kohtahan kuvaa juuri sitä, mistä keskustellaan:
- toinen ei kommentoi mitään, eli puhun yksin.
No, siinä näät miten ärsyttävää se on.
Ei, vaan toinen on luonteeltaan niin hiljainen ja mykkä ettei puhu mitään, joten miksi minäkään yksin puhuisin? Ollaan sitten molemmat hiljaa. Jos toinen vain tuijottaa mykkänä ja välillä nyökyttää, pudistaa päätään tai kohauttaa olkiaan mutta ei saa sanaakaan suustaan, niin eipä minunkaan vaikuta puhua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voin vain omasta puolestani vastata. Minulla on äänihuulihalvaus, joten puhuminen on työlästä. Siksi joudun olemaan hiljaa. Tykkään kuitenkin olla seurassa ja kuunnella muiden juttuja.
Pakko kysyä jos olet vielä tässä ketjussa:
Miksi sinulla on äänihuulihalvaus? Mistä siis tullut? Onko sitä kuntoutettu mitenkään? Oletko saanut puheterapiaa? Treenaatko ääntä mitenkään? Oletko onnistunut treenaamaan halvaantunutta äänihuulta/huulia?
Minulla on myös äänihuulihalvaus. En ole ihan varma mistä se on tullut, mutta se on ollut minulla koko ikäni. Ilmeisesti joku ei osannut intuboida kun minut on elvytetty henkiin kun synnyin hätäsektiolla. Kun olin ala-asteella, kävin lääkärillä tutkituttamassa sen, kuvattiin kameralla ja todettiin, ettei toinen äänihuuli liiku. Sain lapsena puheterapiaa, mutta eipä se mitään auttanut :/ Nyt aikuisena yritän tehdä ääntä treenaavia harjoituksia, mutta aika turhaa se on kun toinen äänihuuli vain roikkuu velttona. Ääni on käheä kun äänihuulet eivät mene kunnolla yhteen ikinä. Ja toisalta tuo veltto äänihuuli aiheuttaa sen, että urheillessa hengästyn helposti ja en saa kunnolla henkeä :( Eipä siis tullut urheilijaa minusta.
Ja tuon äänihuulihalvauksen vuoksi minäkään en paljoa puhu. Ääni väsyy nopeasti, joten pitkään en voi puhua. Melussa ei kannata puhua, kun kukaan ei kuule. Seurassa ei kannata puhua, kun muut puhuvat päälle ja minun ääneni hukkuu muiden alle. Kovaa en pysty puhumaan, en voi huutaa, ääntä ei lähde.
Koko ikäni olen saanut kuulla nälvimistä, naureskelua ja haukkumista käheän ääneni vuoksi. Kaikki olettavat aina, että minulla on flunssa ja nauravat kähinälleni. Jotkut matkivat sitä. Kun sanon, että minulla on aina tällainen ääni, muut ovatkin sitten tuppisuina eivätkä enää sano sanaakaan minulle. Juuri kukaan ei ole ikinä pyytänyt typerää käytöstään anteeksi, mutta enpä minä anteeksipyyntöä tarvitsekaan. Viisaampaa olisi, jos eivät ilkkuisi ollenkaan.
Ja ala-asteella opettajakin haukkui hiljaista ääntäni. Halusin mennä eturiviin istumaan, mutta opettaja päätti muuttaa istumajärjestystä niin, että olinkin takimmassa rivissä. Ja perusteluna oli se, että minun pitää opetella puhumaan kovempaa. Oli sitten jossain vanhempainillassa/vanhempaintapaamisessa valittanut vanhemmilleni että puhun liian hiljaa, ja äitini kertonut, etten voi puhua kovempaa. Edes opettaja ei pyytänyt anteeksi, mutta pääsin sentään takaisin eturiviin kun vaihdettiin seuraavan kerran järjestystä...
Anteeksi meni ohi aiheen jo :D
Joskus hiljaisuuden rytmitys on ihmisillä erilainen. Jos toinen ihminen vaan puhuu enkä saa sanaa väliin - en ole mikään salamannopea väittelyistä nauttiva väittelijä - on helpompaa vaan antaa toisen puhua.
Ensimmäinen suhteeni oli tämmöinen. Alkuun miehestä oli ihanaa, kun kuuntelin. Sitten olin salaperäinen ja lopulta vain raivostuttava, kun kaikki sanomiset piti nyhtää irti.
Sitten löytyi se mies, jonka kanssa ei tarvitse puhua ja joka ymmärtää, että sanojen välissä on tauko. Että hiljaisuus on osa musiikkia.
Meidän viikonloppuaamuiset keskustelut saattaa oikeasti mennä niin, että kysäisen lähdetäänkö paikkaan x ja sitten on viisi minuuttia hiljaista. Sitten hän on pohtinut asian valmiiksi ja esittää valmiin pohdinnan siitä, miksi pitää tehdä jotain muuta, tai esittää aikatauluehdotuksen.
Kyllä ne myös puhumme, ja tuollainen pitkä miettimistauko on aika harvinainen.
Tempperamenttierot on kyllä sellainen juttu että ne ei vaan aina toimi, vaikka alkuun viehättäisivätkin.
Vierailija kirjoitti:
Häiritseekö teitä puheliaat ihmiset?
T. Ap
Häiritsee sellaiset, jotka puhuvat tauotta eivätkä anna muille puheenvuoroa. Ja puhuvat päälle, ja keskeyttävät, ja kertovat omia juttujaan. Esim.
Minä: Menin eilen Prinmaan kotimatkal
Toinen: Minäkin kävin eilen miehen kanssa Prismassa. Meillä on tapana käydä aina Prismassa, kun se on kotimatkan varrella. Me asutaan Kaarilassa niin Prisma on tässä välillä kun töistä lähtee. Mun mies hakee mut aina autolla töistä kun se on Hevostarvikeliikkeessä töissä. On ollut siellä töissä jo 12 vuotta, tekee insinöörin hommia. Se kouluttautui insinööriksi pari vuotta sitten työn ohessa, saa nyt parempaa palkkaa. Vaihdettiin autokin viime vuonna, nyt meillä on punainen toyota kun aiemmin meillä oli vihreä skoda. Mulla ei ole ajokorttia mut miehellä on niin mies aina kuskaa mua. En ole itse viitsinyt korttia hankkia kun hyvin tämä töimii näinkin, kun meillä on aika lailla samat työajat. Me ollaan siellä Kaarilassa nyt asuttu kohta kuusi vuotta, rakennettiin sinne talo. Sellainen 130-neliöinen omakotitalo, siellä on mukavasti tilaa meille ja meidän kahdelle lapselle. Toinen lapsista asuu kylläkin tyttöystävänsä kanssa Serulassa, mutta on mukavaa että heille on oma huone kun tulevat käymään. Vanhempi poika on saman ikäinen kuin sinäkin, nuorempi poika viisi vuotta nuorempi.
Minä: Prismassa oli tarjouksessa
Toinen: Prismassa on kyllä välillä aika hyviä tarjouksia. Me ostetaan lähes kaikki S-kortilla niin meille kertyy kyllä kuukaudessa todella hyvin bonuksia niin saa sitten rahaa takaisin. Meillä on vakuutuksetkin niin että niistäkin kertyy boonuksia, kun aiemmin oli Pohjolassa ja sehän on plussapaikka ja sieltä ei S-etuja kerry. Ei tullut silloin niin paljon boonuksia kuin nyt, kun meillä kuitenkin on vakuutuksiakin vaikka mitä.
Ihan kuvitteellinen keskustelu, mutta antaa jonkun kuvan siitä, miksi tuollaisten ihmisten kanssa ei jaksa keskustella.
Toinen esimerkki on sellainen, että toinen ei kuuntele yhtään, puhuu päälle koko ajan, kyselee koko ajan asioita mutta mihinkään ei kuuntele vastausta ja vaihtaa aihetta joka kysymyksen kohdalla. Eipä sellaisenkaan kanssa jaksa keskustella... Ja kun itse yritän jotain selittää, ja tämä keskeyttää viimeistään toisen sanan kohdalla joka kerta, niin kuudennen yrityksen kohdalla annan olla ja olen hiljaa. Puhukoot yksinään, ja sitten ihmetelkööt miksi minä en sano mitään.
Puheliaiden ihmisten pitäisi osata keskustella, eli antaa muille puheenvuoro eikä puhua päälle.
Ainakin kirjallisesti sait oikein monisanaisesti ilmaistua itseäsi :-D heh, pointti tuli selväksi. Olen suht puhelias mutta herkkä, ja juuri tuo mitä kuvasit on syy miksen viihdy hiljaisten ihmisten seurassa. Koen että joudun koko ajan sensuroimaan itseäni ja että se hiljainen slellä taustalla kihisee pidätettyä raivoa joutuessaan kuuntelemaan mua.
Vierailija kirjoitti:
Puheliaat ihmiset suoltavat suustaan niin paljon täyttä paskaa, että saan suurin piirtein aivohalvauksen kun joudun sitä kuuntelemaan. Minä todella inhoan minä-minä tyyppejä, joiden on pakko jakaa jatkuvalla syötöllä tylsää tarinaa, joka pyörii heidän mielipiteidensä (yleensä hyvin jäykkien ja yksipuolisten) ympärillä, heidän omien kokemustensa ja niistä tehtyjen johtopäätösten vatvomisessa tai ihan vaan juorujen ja huhujen levittelyssä. Oikeasti, joskus voisitte miettiä sitä omaa ulosantianne, onko se sellaista asiaa, jota toinen haluaa kuunnella? Minua myös tylsistyttää todellakin sellainen saman iänikuisen asian jankuttaminen, josta on jo puhuttu ja kaikki näkökulmat on koluttu. Tätä tapahtuu paljon kaikenlaisissa palavereissa. Siellä se yksi, joka ei osaa pitää turpaansa ikinä kiinni, ja jolla aivojen ja puhevärkin välillä ei ole mitään suodatinta (eli ajatuksenvirtaa ja minusta tuntuu, minun mielestä, minä olen tehnyt sen näin.... jne jne.) Ei mitään uutta tai mullistavaa, vaan kulunutta samaa jorinaa. Joten siksi en jaksa teidän urpojen kanssa työpaikan kahvihuoneessa puhua. En todellakaan avaa suustani senkin takia kun pelkään, että se paskan jauhaminen alkaa.
Mieheni oli suhteen alussa superhiljainen. Joskus testasin asian, oli hiljainen koti. Vuosien aikana on alkanut puhua enemmän ja kuuntelenkin aina rauhassa, kun hän puhuu tai aloittaa jonkin asian kertomisen. On vaan vaatinut luottamusta siihen, etten naura, Ohita tai vähättele häntä. Ja täytyy sanoa, että jo oikein monia vuosia ollaan puhuttu paljon. Täytyy antaa aikaa.
Turhat saa olla puhumatta.
Kuka jaksaa kuunnella jonninjoutavia lässytyksiä.
Onko suomeenkin levinnyt ameriikkalaisten smooltoukki ja käsien huitominen aurikolasit silmillä yön pimeydessäkin, huidotaan käsillä niikuin tynnyrin pesijät.
Minua ei tosiaan lakkaa hämmästyttämästä monien ihmisten täydellinen yksioikoisuus mitä tulee tähän hiljainen/puhelias -juttuun. Kovin olette mustavalkoisia ajattelussanne.