Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
En puhu jos toinen puhuu kokoajan päälle, ohittaa sanomani. Menen sanattomaksi kun huomaan että toinen puhuu muista ihmisistä/asioista ongelmakeskeisesti ja negatiisesti sekä yksipuopuolisesti. Ikäänkuin lukkoon sen ihmisen kanssa. En puhu, monesti haluan kuulla paremmin. Esim. luontopolulla lenkillä kuulee kaikkea luonnosta. Olen suht luova, tarvitsen ajatuksiani edetäkseni ja tehdäkseni harkittuja päätöksiä. Olen nopea päätöksissäni ja liikkeissäni. Huomannut sen, ettei toisten jahkailut puhutut tai tekemiset ole samassa vireessä kuin itselläni, menen nopsaan eteenpäin seuraavaan hetkeen ja olen hiljaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pelkäätkö hiljaisuutta vai miksi pitää kokoajan olla äänessä?
Jo lapsena opetettu että silloin puhutaan ku on asiaa, ei muuten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta ehkä juuri täällä av:lla, miten jollain yksin viihtyvällä oli kokemus, että ensin on pähkäillyt jotain ns. syvällistä asiaa itsekseen, joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, ja huomaa, että ihmiset puhuvat hyvin arkipäiväisiä ja ns. pinnallisia asioita. Itse olen huomannut saman. Kun ihmiset small talkaavat, jään hiljaisena ikään kuin odottamaan, koska se oikea keskustelu alkaa. Se monien ylläpitämä jutustelu tuntuu sellaiselta "täytepuheelta". Sen kommentoiminen tuntuu turhalta, joten olen hiljaa.
Syvälliset keskustelut onnistuv at parhaiten kaksin tai pienessä ryhmässä ja sen aloitteen voi tehdä itsekin. Mielelläni keskustelen syvällisiä kaksin, mutta suuressa ryhmässä se on mielestäni tahditonta ja keskustelun tulee olla riittävän kevyttä ja yleistä.
Yksi kaverini pitää smalltalk tilanteita rasittavana, koska täytyy varoa sanomisiaan. Ehkä tää on yksi syy miksi jotkut eivät jaksa jutella? Itse pystyn kyllä juttelemaan turhistakin, mutta kieltämättä parhaimmat tilanteet ovat sellaisia missä ei tarvitse pelätä omien ajatusten esille tuomista.
Se, että ei uskalla tuoda esiin omia ajatuksiaan viittaa mielestäni jonkin moisiin itsetunto-ongelmiin. Toki kaikilla on joitakin asioita joista ei välttämättä halua puhua, mutta yleisellä tasolla on aivan normaalia puhua omista ajatuksistaan ja mielipiteistään (samalla tietysti kunnioittaen myös sen toisen mielipiteitä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta ehkä juuri täällä av:lla, miten jollain yksin viihtyvällä oli kokemus, että ensin on pähkäillyt jotain ns. syvällistä asiaa itsekseen, joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, ja huomaa, että ihmiset puhuvat hyvin arkipäiväisiä ja ns. pinnallisia asioita. Itse olen huomannut saman. Kun ihmiset small talkaavat, jään hiljaisena ikään kuin odottamaan, koska se oikea keskustelu alkaa. Se monien ylläpitämä jutustelu tuntuu sellaiselta "täytepuheelta". Sen kommentoiminen tuntuu turhalta, joten olen hiljaa.
Syvälliset keskustelut onnistuv at parhaiten kaksin tai pienessä ryhmässä ja sen aloitteen voi tehdä itsekin. Mielelläni keskustelen syvällisiä kaksin, mutta suuressa ryhmässä se on mielestäni tahditonta ja keskustelun tulee olla riittävän kevyttä ja yleistä.
Yksi kaverini pitää smalltalk tilanteita rasittavana, koska täytyy varoa sanomisiaan. Ehkä tää on yksi syy miksi jotkut eivät jaksa jutella? Itse pystyn kyllä juttelemaan turhistakin, mutta kieltämättä parhaimmat tilanteet ovat sellaisia missä ei tarvitse pelätä omien ajatusten esille tuomista.
Se, että ei uskalla tuoda esiin omia ajatuksiaan viittaa mielestäni jonkin moisiin itsetunto-ongelmiin. Toki kaikilla on joitakin asioita joista ei välttämättä halua puhua, mutta yleisellä tasolla on aivan normaalia puhua omista ajatuksistaan ja mielipiteistään (samalla tietysti kunnioittaen myös sen toisen mielipiteitä).
Kokemusta on. Ajattelin tosi pitkään etten ole kiinnostava. Se sai minut myös ajautumaan ihmissuhteisiin, jotka vahvistivat tätä käsitystä. Olin siis olemassa toisia varten ja omat asiat ja ongelmat pysyivät ominani. Vasta terapia auttoi muuttamaan tätä käsitystä. Varmaan loppuelämä menee opetellessa, mutta pikkuhiljaa olen alkanut kertoa omatkin mielipiteeni ja ylipäätään asioistani. Tyylin minäkin muuten rakastan mansikkajäätelöä tai olen käynyt Kreikassa, josta voin kertoa jopa muutamalla lauseella putkeen. En kovin monella toki, koska kyllä joku päänsisäinen ääni nopeasti kertoo, että tuo ei kiinnosta ketään, vaikka ihmiset näyttäisivätkin kiinnostuneilta. Kohteliaisuuttaan vain näyttävät, kertoo se päänsisäinen ääni. Ei se helppoa ole opetella puhumaan, mutta ainakin minusta tarpeellista.
Hyvin usein, seurueessa kukaan ei pääse kertomaan asiaansa jonkun keskeyttämättä. Ja se jatkuu kaikkien osalta nonstoppina. En osallistu päällepuhumiseen tai muutoin toisen asian keskeyttämiseen, muutoin kun tarkentavalla kysymyksellä, mihin en saa k.o. kertojalta selvitystä, kun joku toinen alkaa sitä selostamaan oman näkemyksensä mukaan... Alkuperäinen tarina taas unohtui ja nonstoppi jatkuu...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
mina927649 kirjoitti:
"Mitä työtä teet" on small talkia ja kyseinen ihminen yrittää olla ystävällinen ja kohtelias. Jos ei tällaista kysymystä kestä niin on kyllä perus sosiaaliset taidot pahasti hukassa.
En todellakaan halua puhua työstäni vapaa-ajalla. Monella voi olla sellane homma josta ei edes saa puhua.
Valikoi joku mukavampi puheenaihe!
Tykkään olla vapaa-ajalla täysin irti työasioista, en halua jutella työaiheesta yhtään.
Kivoista aiheista voin kanssasi hetken jutella.
No jos on joku porukka missä on älämölöä pitäviä heppuja sekä päällehuutajia niin en sano kyllä sanaakaan enkä myöskään siinä sakissa kauaa notku, mutta jos ollaan "sivistyneemmässä" seurassa jossa suodaan myös puheenvuoroja ilman välihuutelua tms. junttimaista käytöstä niin puhetta kyllä piisaa yllin kyllin.
Ääänestän siis pasiivisena tuppisuuna kun ollaan töykeitä muita/itseäni kohtaan.
Vuoropuhelu näyttää olevan suomalaisille vaikea tapa kommunikoida.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkäätkö hiljaisuutta vai miksi pitää kokoajan olla äänessä?
Jo lapsena opetettu että silloin puhutaan ku on asiaa, ei muuten.
Sinut on kasvatettu jo liiankin suomalaisittain. Muualla maailmassa tunnetaan sellaiset käsitteet kuin ihmisten kanssa seurustelu sekä ystävällisyys. Näihin liittyy vahvasti se, että jutustellaan niitä näitä tai vähintäänkin esitetään kiinnostunutta toisen juttuja kohtaan.
Epävarmoina kausina tuntuu siltä että kaikkeen sanomaani reagoidaan jotenkin oudosti, ihan kuin olisin juuri sanonut jotain oudointa mitä ihminen voi maailmassa sanoa, niin se kyllä vähentää puhumishaluja. Itsevarmempina aikoina ei nini kiinnitä huomiota siihen miten ihmiset reagoivat omiin sanomisiin ja silloin tulee puhuttua enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta ehkä juuri täällä av:lla, miten jollain yksin viihtyvällä oli kokemus, että ensin on pähkäillyt jotain ns. syvällistä asiaa itsekseen, joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, ja huomaa, että ihmiset puhuvat hyvin arkipäiväisiä ja ns. pinnallisia asioita. Itse olen huomannut saman. Kun ihmiset small talkaavat, jään hiljaisena ikään kuin odottamaan, koska se oikea keskustelu alkaa. Se monien ylläpitämä jutustelu tuntuu sellaiselta "täytepuheelta". Sen kommentoiminen tuntuu turhalta, joten olen hiljaa.
Syvälliset keskustelut onnistuv at parhaiten kaksin tai pienessä ryhmässä ja sen aloitteen voi tehdä itsekin. Mielelläni keskustelen syvällisiä kaksin, mutta suuressa ryhmässä se on mielestäni tahditonta ja keskustelun tulee olla riittävän kevyttä ja yleistä.
Yksi kaverini pitää smalltalk tilanteita rasittavana, koska täytyy varoa sanomisiaan. Ehkä tää on yksi syy miksi jotkut eivät jaksa jutella? Itse pystyn kyllä juttelemaan turhistakin, mutta kieltämättä parhaimmat tilanteet ovat sellaisia missä ei tarvitse pelätä omien ajatusten esille tuomista.
Se, että ei uskalla tuoda esiin omia ajatuksiaan viittaa mielestäni jonkin moisiin itsetunto-ongelmiin. Toki kaikilla on joitakin asioita joista ei välttämättä halua puhua, mutta yleisellä tasolla on aivan normaalia puhua omista ajatuksistaan ja mielipiteistään (samalla tietysti kunnioittaen myös sen toisen mielipiteitä).
Kokemusta on. Ajattelin tosi pitkään etten ole kiinnostava. Se sai minut myös ajautumaan ihmissuhteisiin, jotka vahvistivat tätä käsitystä. Olin siis olemassa toisia varten ja omat asiat ja ongelmat pysyivät ominani. Vasta terapia auttoi muuttamaan tätä käsitystä. Varmaan loppuelämä menee opetellessa, mutta pikkuhiljaa olen alkanut kertoa omatkin mielipiteeni ja ylipäätään asioistani. Tyylin minäkin muuten rakastan mansikkajäätelöä tai olen käynyt Kreikassa, josta voin kertoa jopa muutamalla lauseella putkeen. En kovin monella toki, koska kyllä joku päänsisäinen ääni nopeasti kertoo, että tuo ei kiinnosta ketään, vaikka ihmiset näyttäisivätkin kiinnostuneilta. Kohteliaisuuttaan vain näyttävät, kertoo se päänsisäinen ääni. Ei se helppoa ole opetella puhumaan, mutta ainakin minusta tarpeellista.
Hieno juttu! Se ei ole välttämättä hurjan kiinnostavaa kuulijalle, että kävit Kreikassa, mutta vastavuoroisen juttelun myötä keskustelu usein syvenee kiinnostavampiin aiheisiin. Vastapuoli saattaa vaikka kertoa, että on itsekin miettinyt Kreikan matkan varaamista. Sinä voit vuorostasi kertoa jostain mielenkiintoisesta nähtävyydestä tai hyvästä ruokalajista, jota kokeilit siellä. Tämä saattaa johtaa lisäkysymyksiin ja pääset myös kertomaan tarkemmin reissustasi. Näin synnytetään keskusteluja ja kumpikin pääsee ääneen.
Vierailija kirjoitti:
No jos on joku porukka missä on älämölöä pitäviä heppuja sekä päällehuutajia niin en sano kyllä sanaakaan enkä myöskään siinä sakissa kauaa notku, mutta jos ollaan "sivistyneemmässä" seurassa jossa suodaan myös puheenvuoroja ilman välihuutelua tms. junttimaista käytöstä niin puhetta kyllä piisaa yllin kyllin.
Ääänestän siis pasiivisena tuppisuuna kun ollaan töykeitä muita/itseäni kohtaan.
Vuoropuhelu näyttää olevan suomalaisille vaikea tapa kommunikoida.
Se on normaali osa keskustelukulttuuria, että tehdään välihuomautuksia. Kunhan ei koko ajan huutele saman ihmisen puheen päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kikkeliskokkelis kirjoitti:
Epävarmoina kausina tuntuu siltä että kaikkeen sanomaani reagoidaan jotenkin oudosti, ihan kuin olisin juuri sanonut jotain oudointa mitä ihminen voi maailmassa sanoa, niin se kyllä vähentää puhumishaluja. Itsevarmempina aikoina ei nini kiinnitä huomiota siihen miten ihmiset reagoivat omiin sanomisiin ja silloin tulee puhuttua enemmän.
Minä olen päättänyt tietoisesti olla oma itseni, mutta pyrin kohtelemaan ihmisiä aina ystävällisesti. Vaikka toinen tuijottaisi minua kieroon tai sanoisi jotain tylyä, jatkan ystävällisellä linjalla. Se on melkein kuin haarniska. Muiden reaktiot eivät osu minuun, vaan ikävät reaktiot saavat minut ajattelemaan että olipa siinä inhottava ihminen. Ja toivon mielessäni, että hän muuttuu kivemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta ehkä juuri täällä av:lla, miten jollain yksin viihtyvällä oli kokemus, että ensin on pähkäillyt jotain ns. syvällistä asiaa itsekseen, joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, ja huomaa, että ihmiset puhuvat hyvin arkipäiväisiä ja ns. pinnallisia asioita. Itse olen huomannut saman. Kun ihmiset small talkaavat, jään hiljaisena ikään kuin odottamaan, koska se oikea keskustelu alkaa. Se monien ylläpitämä jutustelu tuntuu sellaiselta "täytepuheelta". Sen kommentoiminen tuntuu turhalta, joten olen hiljaa.
Syvälliset keskustelut onnistuv at parhaiten kaksin tai pienessä ryhmässä ja sen aloitteen voi tehdä itsekin. Mielelläni keskustelen syvällisiä kaksin, mutta suuressa ryhmässä se on mielestäni tahditonta ja keskustelun tulee olla riittävän kevyttä ja yleistä.
Yksi kaverini pitää smalltalk tilanteita rasittavana, koska täytyy varoa sanomisiaan. Ehkä tää on yksi syy miksi jotkut eivät jaksa jutella? Itse pystyn kyllä juttelemaan turhistakin, mutta kieltämättä parhaimmat tilanteet ovat sellaisia missä ei tarvitse pelätä omien ajatusten esille tuomista.
Se, että ei uskalla tuoda esiin omia ajatuksiaan viittaa mielestäni jonkin moisiin itsetunto-ongelmiin. Toki kaikilla on joitakin asioita joista ei välttämättä halua puhua, mutta yleisellä tasolla on aivan normaalia puhua omista ajatuksistaan ja mielipiteistään (samalla tietysti kunnioittaen myös sen toisen mielipiteitä).
Kokemusta on. Ajattelin tosi pitkään etten ole kiinnostava. Se sai minut myös ajautumaan ihmissuhteisiin, jotka vahvistivat tätä käsitystä. Olin siis olemassa toisia varten ja omat asiat ja ongelmat pysyivät ominani. Vasta terapia auttoi muuttamaan tätä käsitystä. Varmaan loppuelämä menee opetellessa, mutta pikkuhiljaa olen alkanut kertoa omatkin mielipiteeni ja ylipäätään asioistani. Tyylin minäkin muuten rakastan mansikkajäätelöä tai olen käynyt Kreikassa, josta voin kertoa jopa muutamalla lauseella putkeen. En kovin monella toki, koska kyllä joku päänsisäinen ääni nopeasti kertoo, että tuo ei kiinnosta ketään, vaikka ihmiset näyttäisivätkin kiinnostuneilta. Kohteliaisuuttaan vain näyttävät, kertoo se päänsisäinen ääni. Ei se helppoa ole opetella puhumaan, mutta ainakin minusta tarpeellista.
Hieno juttu! Se ei ole välttämättä hurjan kiinnostavaa kuulijalle, että kävit Kreikassa, mutta vastavuoroisen juttelun myötä keskustelu usein syvenee kiinnostavampiin aiheisiin. Vastapuoli saattaa vaikka kertoa, että on itsekin miettinyt Kreikan matkan varaamista. Sinä voit vuorostasi kertoa jostain mielenkiintoisesta nähtävyydestä tai hyvästä ruokalajista, jota kokeilit siellä. Tämä saattaa johtaa lisäkysymyksiin ja pääset myös kertomaan tarkemmin reissustasi. Näin synnytetään keskusteluja ja kumpikin pääsee ääneen.
Minä taas tykkään matkustelusta, joten ihan mielelläni puhuisin siitä Kreikan matkustelusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Paljon ihmisiä, joilla tuskin on mitään älykästä sanottavaa, mutta eivät tajua tätä itse.
Jos AP aloittaisi keskustelua... Toteaisin aika pian: Ok. Päivän Hesari luettu.
Asioista voi olla kaksi " totuutta" ja eri näkökantoja. Tyhmää pitäytyä vain jokonkin artikkeliin. Keskustelemalla voi avartaa näkemystään
Älykäs ihminen osa keskustella !
Tylsää seuraa olet sitten
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei ole yhtä helppo muodostaa ajatuksistaan lauseita. Jotkut ihmiset ylipäätään ajattelevat kaikki ajatuksensa sanoilla ja lauseilla, jolloin on helppo ilmaista saman tien ne uloskin. Mutta toisten ajatukset eivät muodostu sanoista, jolloin ne pitää ensin mielessään ”kääntää”, ennen kuin ne voi sanoa. Siinä voi mennä aikaa, etenkin jos on monimutkaisemmista ja abstraktimmista asioista kysymys. Ja sitten kun on saanut repliikkinsä valmiiksi, toiset ovatkin jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Tai jos juttelet kahden kesken, toinen on kyllästynyt odottamaan, luulee ettet aiokaan sanoa mitään, ja ruvennut itse uudelleen puhumaan. Meidän hiljaisten onkin hyvä opetella sanomaan ”Ootas hetki, mietin miten tämän nyt ilmaisisi”.
Tämä kuvaa muakin hyvin, en ole ees tajunnut tätä! En mä ajattele päässäni kokonaisilla lauseilla. Mun on myös vaikea kuvailla mitä tunnen. Tunnen mitä tunnen mutten osaa sanottaa sitä.
Juttelen vain mukavien ihmisten seurassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luin vasta ehkä juuri täällä av:lla, miten jollain yksin viihtyvällä oli kokemus, että ensin on pähkäillyt jotain ns. syvällistä asiaa itsekseen, joutuu sosiaalisiin tilanteisiin, ja huomaa, että ihmiset puhuvat hyvin arkipäiväisiä ja ns. pinnallisia asioita. Itse olen huomannut saman. Kun ihmiset small talkaavat, jään hiljaisena ikään kuin odottamaan, koska se oikea keskustelu alkaa. Se monien ylläpitämä jutustelu tuntuu sellaiselta "täytepuheelta". Sen kommentoiminen tuntuu turhalta, joten olen hiljaa.
Syvälliset keskustelut onnistuv at parhaiten kaksin tai pienessä ryhmässä ja sen aloitteen voi tehdä itsekin. Mielelläni keskustelen syvällisiä kaksin, mutta suuressa ryhmässä se on mielestäni tahditonta ja keskustelun tulee olla riittävän kevyttä ja yleistä.
Yksi kaverini pitää smalltalk tilanteita rasittavana, koska täytyy varoa sanomisiaan. Ehkä tää on yksi syy miksi jotkut eivät jaksa jutella? Itse pystyn kyllä juttelemaan turhistakin, mutta kieltämättä parhaimmat tilanteet ovat sellaisia missä ei tarvitse pelätä omien ajatusten esille tuomista.
Se, että ei uskalla tuoda esiin omia ajatuksiaan viittaa mielestäni jonkin moisiin itsetunto-ongelmiin. Toki kaikilla on joitakin asioita joista ei välttämättä halua puhua, mutta yleisellä tasolla on aivan normaalia puhua omista ajatuksistaan ja mielipiteistään (samalla tietysti kunnioittaen myös sen toisen mielipiteitä).
Kokemusta on. Ajattelin tosi pitkään etten ole kiinnostava. Se sai minut myös ajautumaan ihmissuhteisiin, jotka vahvistivat tätä käsitystä. Olin siis olemassa toisia varten ja omat asiat ja ongelmat pysyivät ominani. Vasta terapia auttoi muuttamaan tätä käsitystä. Varmaan loppuelämä menee opetellessa, mutta pikkuhiljaa olen alkanut kertoa omatkin mielipiteeni ja ylipäätään asioistani. Tyylin minäkin muuten rakastan mansikkajäätelöä tai olen käynyt Kreikassa, josta voin kertoa jopa muutamalla lauseella putkeen. En kovin monella toki, koska kyllä joku päänsisäinen ääni nopeasti kertoo, että tuo ei kiinnosta ketään, vaikka ihmiset näyttäisivätkin kiinnostuneilta. Kohteliaisuuttaan vain näyttävät, kertoo se päänsisäinen ääni. Ei se helppoa ole opetella puhumaan, mutta ainakin minusta tarpeellista.
Hieno juttu! Se ei ole välttämättä hurjan kiinnostavaa kuulijalle, että kävit Kreikassa, mutta vastavuoroisen juttelun myötä keskustelu usein syvenee kiinnostavampiin aiheisiin. Vastapuoli saattaa vaikka kertoa, että on itsekin miettinyt Kreikan matkan varaamista. Sinä voit vuorostasi kertoa jostain mielenkiintoisesta nähtävyydestä tai hyvästä ruokalajista, jota kokeilit siellä. Tämä saattaa johtaa lisäkysymyksiin ja pääset myös kertomaan tarkemmin reissustasi. Näin synnytetään keskusteluja ja kumpikin pääsee ääneen.
Minä taas tykkään matkustelusta, joten ihan mielelläni puhuisin siitä Kreikan matkustelusta.
Niin siis sitä tarkoitin, että yksittäisenä faktana se ei ole mielenkiintoista, että joku on käynyt Kreikassa. :D Vasta sitten keskustelu muuttuu kiinnostavaksi keskusteluksi, kun kerrotaan vähän syventäviä juttuja. Että oletko muuten kokeillut sellaista ruokaa tai käynyt siellä ja siellä, minä kävin reissun aikana ja suosittelen lämpimästi. Siinä ja siinä ravintolassa oli kiva omistaja, joka toi meille ilmaiset jälkiruoat jne jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikkien ei ole yhtä helppo muodostaa ajatuksistaan lauseita. Jotkut ihmiset ylipäätään ajattelevat kaikki ajatuksensa sanoilla ja lauseilla, jolloin on helppo ilmaista saman tien ne uloskin. Mutta toisten ajatukset eivät muodostu sanoista, jolloin ne pitää ensin mielessään ”kääntää”, ennen kuin ne voi sanoa. Siinä voi mennä aikaa, etenkin jos on monimutkaisemmista ja abstraktimmista asioista kysymys. Ja sitten kun on saanut repliikkinsä valmiiksi, toiset ovatkin jo siirtyneet seuraavaan aiheeseen. Tai jos juttelet kahden kesken, toinen on kyllästynyt odottamaan, luulee ettet aiokaan sanoa mitään, ja ruvennut itse uudelleen puhumaan. Meidän hiljaisten onkin hyvä opetella sanomaan ”Ootas hetki, mietin miten tämän nyt ilmaisisi”.
Tämä kuvaa muakin hyvin, en ole ees tajunnut tätä! En mä ajattele päässäni kokonaisilla lauseilla. Mun on myös vaikea kuvailla mitä tunnen. Tunnen mitä tunnen mutten osaa sanottaa sitä.
Sitäkin voi harjoitella. Minä en mielestäni muodosta päässäni ensin lauseita, mutta joillekin se on luontevaa. Taidan olla vähän adhd, kun samaan aikaan minulla soi joku kappale päässä, mietin mitä minun pitäisi siivota ja pystyn kuuntelemaan muiden juttuja ja sitten jostain tajunnanvirrasta esittämään omat ajatukseni. 😄
mä sain lapsena opin että mies se tulee räkänokastakin muttei paskanjauhajasta.Sitä oon noudattanut.
Kaikki on jo sanottu.
Olen hiljaisempi mutta tuttujen seurassa puhelias. Välillä jään jalkoihin seurassa, äänekkäämmät vie voiton. Siksikään en oikein jaksa puhua kuin kahden kesken. En ala huutamaan.