Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi

Riippuu ihmisestä osaako hänelle jutella vai ei.

Joistakin ihmisistä tulee ahdistava vaikutelma ja heidän seurassaan menee lukkoon.

Puhuminen on useimmiten rasittavaa ja vie kaiken energian. Miksi pitäisi väkisin yrittää puhua silloin kun ei huvita ja haluaisi olla omissa ajatuksissaan? Esim. työpaikan ruokatauoilla, eikö saisi vaan olla hiljaa ja syödä ruokansa rauhassa?

Vierailija kirjoitti:

Jos joku ei halua puhua mistään niin tarkoittaa myös sitä ettei ole kiinnostunut mistään? Mielestäni se on kyllä ikävä kyllä verrannollinen siihen että on jollain lailla masentunut, sosiaalisia tilanteita pelkäävä ihminen. Eikö olekin kiva kun on joku joka on kiinnostunut teidän elämästänne? Sitten kun on niin sitten yhtäkkiä löytyykin sitä jutun juurta. Siitä näkee joidenkin hiljaisten ihmisten itsekkyys, puhutaan vaan miltä itsestä tuntuu eikö millään tavalla olla kiinnostuneita muista. Sekin kertoo siitä omaan napaan tuijotuksesta kun sanotaan "saa olla rauhassa omien ajatusten kanssa" ja plaaplaa. No saahan sitä yksin olla omassa rauhassaan mutta on erilainen tilanne kun on toisten ihmisten kanssa. Selvä ero. Ei millään pahalla.

Mä olen omissa kommenteissani tuonut esille, että mua kiinnostaa läheisteni ja ystävieni kuulumiset. Mua kiinnostaa se siksi, että he ovat mulle tärkeitä ihmisinä. Ja mulle riittää oikein hyvin, että he ovat kiinnostuneita mun elämästäni. Mulla on 3 siskoa ja 2 veljeä, joten heidän kiinnostuksensa  riittää ihan hyvin. En tarvitse vielä lisäksi naapureiden, työkavereiden, lähikaupan kassan  tai muiden kiinnostusta elämääni kohtaan. He eivät ole mulle tärkeitä ihmisinä enkä minä heille, joten heidän kiinnostuksensa mun elämääni kohtaan olisi mulle merkityksetöntä. Olen tuonut kommenteissani esille myös sen, että aika useinhan kiinnostus ei ole aitoa ja todellista vaan ainoastaan on kohteliaista kysyä, mitä kuuluu. Maanantaina töissä "miten meni viikonloppu?" ei suinkaan tarkoita, että kysyjä olisi kiinnostunut kuulemaan, miten työkaverin viikonloppu meni eikä ole tarkoituskaan, että työkaveri alkaisi kertoa viikonlopustaan. Small talk -kulttuureissa ymmärretään, että vaikka viikonloppuna koti olisi palanut, mies jättänyt, jalka mennyt poikki tms, kysymykseen vastataan "Ihan hyvin, entä itselläsi?". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

Jep, mua ainakin kiinnostaa vähemmän tuttujenkin kuulumiset ja jutut ihan vilpittömästi koska tykkään ihmisistä ja suhtaudun lähtökohtaisesti ihmisiin hyväntahtoisesti/empaattisesti. Haluan heille hyvää, ja niinhän sitä koskaan paremmin tutustuu kehenkään. Oon yrittänyt ajatella ettei varautuneisuus tarkoita sitä, että tyyppi suhtautuu negatiivisesti muihin ja tuomitsee ja arvostelee muita siinä omassa hiljaisuudessaan. Koska sellainen fiilis siitä helposti tulee kun muut jakaa ja antaa jotain itsestään ja yksi on vaan hiljaa. Oon halunnut ajatella että ihmiset on vaan erilaisia ja on ok olla hiljaakin. Mutta kieltämättä tämän ketjun perusteella tuli sellainen kuva että tätä negatiivista suhtautumista ja arvostelua on usein siellä taustalla. Jos muilla on hyvä keskustelu ja se jotenkin hiljaista ärsyttää ja turhauttaa, niin en ymmärrä miksi olla edes kuulijana osallinen?

Vi-tut mua kiinnosta tyhjän kälättäjät jotka yrittää urkkia  jotta sais selkään puukottaa ja sit on nämä tyhjän kälättäjät joka yrittää  itteänsä saada joka rakoon kuten idiootti julkkikset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

Jep, mua ainakin kiinnostaa vähemmän tuttujenkin kuulumiset ja jutut ihan vilpittömästi koska tykkään ihmisistä ja suhtaudun lähtökohtaisesti ihmisiin hyväntahtoisesti/empaattisesti. Haluan heille hyvää, ja niinhän sitä koskaan paremmin tutustuu kehenkään. Oon yrittänyt ajatella ettei varautuneisuus tarkoita sitä, että tyyppi suhtautuu negatiivisesti muihin ja tuomitsee ja arvostelee muita siinä omassa hiljaisuudessaan. Koska sellainen fiilis siitä helposti tulee kun muut jakaa ja antaa jotain itsestään ja yksi on vaan hiljaa. Oon halunnut ajatella että ihmiset on vaan erilaisia ja on ok olla hiljaakin. Mutta kieltämättä tämän ketjun perusteella tuli sellainen kuva että tätä negatiivista suhtautumista ja arvostelua on usein siellä taustalla. Jos muilla on hyvä keskustelu ja se jotenkin hiljaista ärsyttää ja turhauttaa, niin en ymmärrä miksi olla edes kuulijana osallinen?

Jos henkilö on hiljaa, niin et voi tietää, mitä hän ajattelee. Joku ehkä tuomitsee ja arvostelee, mutta toinen voi olla ujo tai muuten vaan tykkää enemmän kuunnella. Enkä myöskään sulkisi pois, etteikö ihmisten kuulumisista kiinnostumaton ihminen voisi suhtautua ihmisiin hyväntahtoisesti ja empaattisesti ja tahtoa muille hyvää. Itse toivon hyvää muille, lähtökohta ihmisiä kohtaan on hyväntahtoinen, mutta ei minua silti välttämättä heidän kuulumisensa sen kummemmin kiinnosta. Toivon, että heillä menee hyvin, mutta ei sitä välttämättä tarvitse mulle jakaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

No nyt päästiin asiaan. Eli heillä on vääristynyt kuva siitä, miten tärkeitä ovat muille ihmisille. Kun minä en vastavuoroisesti kerrokaan omasta uudesta autostani tms asiasta, ymmärtävätkö he silloin, että eivät olekaan mulle niin tärkeitä kuin olivat kuvitelleet?  Ja jos ymmärtävät, miksi heille on niin vaikea hyväksyä, ettei heillä olekaan enää vääristynyttä kuvaa itsestään ainakaan minun suhteeni?  Eikö se ole heillekin parempi, etteivät tuhlaa enää aikaansa minulle kertomiseen vaan keskittyvät niihin, joille ovat tärkeitä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

Jep, mua ainakin kiinnostaa vähemmän tuttujenkin kuulumiset ja jutut ihan vilpittömästi koska tykkään ihmisistä ja suhtaudun lähtökohtaisesti ihmisiin hyväntahtoisesti/empaattisesti. Haluan heille hyvää, ja niinhän sitä koskaan paremmin tutustuu kehenkään. Oon yrittänyt ajatella ettei varautuneisuus tarkoita sitä, että tyyppi suhtautuu negatiivisesti muihin ja tuomitsee ja arvostelee muita siinä omassa hiljaisuudessaan. Koska sellainen fiilis siitä helposti tulee kun muut jakaa ja antaa jotain itsestään ja yksi on vaan hiljaa. Oon halunnut ajatella että ihmiset on vaan erilaisia ja on ok olla hiljaakin. Mutta kieltämättä tämän ketjun perusteella tuli sellainen kuva että tätä negatiivista suhtautumista ja arvostelua on usein siellä taustalla. Jos muilla on hyvä keskustelu ja se jotenkin hiljaista ärsyttää ja turhauttaa, niin en ymmärrä miksi olla edes kuulijana osallinen?

Jos henkilö on hiljaa, niin et voi tietää, mitä hän ajattelee. Joku ehkä tuomitsee ja arvostelee, mutta toinen voi olla ujo tai muuten vaan tykkää enemmän kuunnella. Enkä myöskään sulkisi pois, etteikö ihmisten kuulumisista kiinnostumaton ihminen voisi suhtautua ihmisiin hyväntahtoisesti ja empaattisesti ja tahtoa muille hyvää. Itse toivon hyvää muille, lähtökohta ihmisiä kohtaan on hyväntahtoinen, mutta ei minua silti välttämättä heidän kuulumisensa sen kummemmin kiinnosta. Toivon, että heillä menee hyvin, mutta ei sitä välttämättä tarvitse mulle jakaa.

Siksi juuri olen yrittänyt ajatella että se hiljaisuus ei sitä tarkoita, ja tiedän että sille voi olla erilaisia syitä. Mutta tän ketjun perusteella saa sen kuvan että negatiivisuus ja arvostelu on tosi yleistä. Se ettei kiinnosta, on tietynlaista välinpitämättömyyttä. Ei siinä mitään, saahan sitä välinpitämätönkin olla vähemmän tuttuja kohtaan. Musta empatia kuitenkin vaatii sen että aidosti välittää ja on kiinnostunut toisesta. Mutta ymmärrän jos tarkoitat ettet toivo ihmisille pahaa vaan hyvää, ei vaan kiinnosta heidän elämänsä. Ja jos mä kysyn jonkun työkaverin kuulumisia niin kyllä mua aidosti kiinnostaa niin hyvät kuin huonot kuulumiset, ei oo vaan small talk-juttu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

Jep, mua ainakin kiinnostaa vähemmän tuttujenkin kuulumiset ja jutut ihan vilpittömästi koska tykkään ihmisistä ja suhtaudun lähtökohtaisesti ihmisiin hyväntahtoisesti/empaattisesti. Haluan heille hyvää, ja niinhän sitä koskaan paremmin tutustuu kehenkään. Oon yrittänyt ajatella ettei varautuneisuus tarkoita sitä, että tyyppi suhtautuu negatiivisesti muihin ja tuomitsee ja arvostelee muita siinä omassa hiljaisuudessaan. Koska sellainen fiilis siitä helposti tulee kun muut jakaa ja antaa jotain itsestään ja yksi on vaan hiljaa. Oon halunnut ajatella että ihmiset on vaan erilaisia ja on ok olla hiljaakin. Mutta kieltämättä tämän ketjun perusteella tuli sellainen kuva että tätä negatiivista suhtautumista ja arvostelua on usein siellä taustalla. Jos muilla on hyvä keskustelu ja se jotenkin hiljaista ärsyttää ja turhauttaa, niin en ymmärrä miksi olla edes kuulijana osallinen?

Jos henkilö on hiljaa, niin et voi tietää, mitä hän ajattelee. Joku ehkä tuomitsee ja arvostelee, mutta toinen voi olla ujo tai muuten vaan tykkää enemmän kuunnella. Enkä myöskään sulkisi pois, etteikö ihmisten kuulumisista kiinnostumaton ihminen voisi suhtautua ihmisiin hyväntahtoisesti ja empaattisesti ja tahtoa muille hyvää. Itse toivon hyvää muille, lähtökohta ihmisiä kohtaan on hyväntahtoinen, mutta ei minua silti välttämättä heidän kuulumisensa sen kummemmin kiinnosta. Toivon, että heillä menee hyvin, mutta ei sitä välttämättä tarvitse mulle jakaa.

Ei, et lähtökohtaisesti ole hyväntahtoinen vaan välinpitämätön. Jos haluaisit ihmiselle hyvää, kuuntelisit ja iloisesti heidän kanssaan. Suurista ja auttaisit heitä kun kuulet ongelmista. Ei, sinä olet välinpitämätön ja toivot ettei sinua häiritä muiden suunnalta.

Joku ujo saatta olla jotain muuta, mutta sinä myönnät itse ettei sinua muut kiinnosta, vaikket nyt vahingoniloinen ole suoraan niin hyväntahtoista sinusta ei saa tekemälläkään. Tai ehkä korkeintaan itseäsi kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

Jep, mua ainakin kiinnostaa vähemmän tuttujenkin kuulumiset ja jutut ihan vilpittömästi koska tykkään ihmisistä ja suhtaudun lähtökohtaisesti ihmisiin hyväntahtoisesti/empaattisesti. Haluan heille hyvää, ja niinhän sitä koskaan paremmin tutustuu kehenkään. Oon yrittänyt ajatella ettei varautuneisuus tarkoita sitä, että tyyppi suhtautuu negatiivisesti muihin ja tuomitsee ja arvostelee muita siinä omassa hiljaisuudessaan. Koska sellainen fiilis siitä helposti tulee kun muut jakaa ja antaa jotain itsestään ja yksi on vaan hiljaa. Oon halunnut ajatella että ihmiset on vaan erilaisia ja on ok olla hiljaakin. Mutta kieltämättä tämän ketjun perusteella tuli sellainen kuva että tätä negatiivista suhtautumista ja arvostelua on usein siellä taustalla. Jos muilla on hyvä keskustelu ja se jotenkin hiljaista ärsyttää ja turhauttaa, niin en ymmärrä miksi olla edes kuulijana osallinen?

Jos henkilö on hiljaa, niin et voi tietää, mitä hän ajattelee. Joku ehkä tuomitsee ja arvostelee, mutta toinen voi olla ujo tai muuten vaan tykkää enemmän kuunnella. Enkä myöskään sulkisi pois, etteikö ihmisten kuulumisista kiinnostumaton ihminen voisi suhtautua ihmisiin hyväntahtoisesti ja empaattisesti ja tahtoa muille hyvää. Itse toivon hyvää muille, lähtökohta ihmisiä kohtaan on hyväntahtoinen, mutta ei minua silti välttämättä heidän kuulumisensa sen kummemmin kiinnosta. Toivon, että heillä menee hyvin, mutta ei sitä välttämättä tarvitse mulle jakaa.

Siksi juuri olen yrittänyt ajatella että se hiljaisuus ei sitä tarkoita, ja tiedän että sille voi olla erilaisia syitä. Mutta tän ketjun perusteella saa sen kuvan että negatiivisuus ja arvostelu on tosi yleistä. Se ettei kiinnosta, on tietynlaista välinpitämättömyyttä. Ei siinä mitään, saahan sitä välinpitämätönkin olla vähemmän tuttuja kohtaan. Musta empatia kuitenkin vaatii sen että aidosti välittää ja on kiinnostunut toisesta. Mutta ymmärrän jos tarkoitat ettet toivo ihmisille pahaa vaan hyvää, ei vaan kiinnosta heidän elämänsä. Ja jos mä kysyn jonkun työkaverin kuulumisia niin kyllä mua aidosti kiinnostaa niin hyvät kuin huonot kuulumiset, ei oo vaan small talk-juttu.

Ohis..pakko kysyä, kuinka moneen entiseen työkaveriisi tai entiseen naapuriisi pidät edelleenkin yhteyttä? Mä en pidä kuin niihin, jotka ovat ystäviäni tai kavereitani. Ei se silti tarkoita, että toivoisin heille jotain pahaa tai ajattelisin heistä negatiivisesti. Suurin osa ihmisistä, joita tulee ja menee elämän aikana saman työpaikan tai saman asuinalueen vuoksi, on lopulta aika merkityksettömiä. Jopa niin merkityksettömiä, ettei kovin kauaa muista edes heidän nimiään muuton tai työpaikan vaihdon jälkeen. 

Empatian osalta ajattelen vähän toisin kuin sinä. Elämässäni on ollut aika montakin kertaa tilanteita, joissa mulle täysin tuntematon ihminen on tarvinnut mua hetkeksi aikaa. Mielestäni empatiaa on ollut se, että olen kuunnellut hänen murheitaan tai muutoin koittanut auttaa. Sen pienen hetken, vaikka kyseessä olisi ollut samaan raitiovaunuun tullut spurgu tai kännykkääni  hetkeksi aikaa lainaksi tarvinnut narkkari. En miellä empatiaksi sitä, että kiinnostuneena kuuntelisin, minkä värisen auton työkaverini on ostanut, mitä ruokaa hän laittoi viikonloppuna tai kenen kanssa vietti lauantai-iltansa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

No nyt päästiin asiaan. Eli heillä on vääristynyt kuva siitä, miten tärkeitä ovat muille ihmisille. Kun minä en vastavuoroisesti kerrokaan omasta uudesta autostani tms asiasta, ymmärtävätkö he silloin, että eivät olekaan mulle niin tärkeitä kuin olivat kuvitelleet?  Ja jos ymmärtävät, miksi heille on niin vaikea hyväksyä, ettei heillä olekaan enää vääristynyttä kuvaa itsestään ainakaan minun suhteeni?  Eikö se ole heillekin parempi, etteivät tuhlaa enää aikaansa minulle kertomiseen vaan keskittyvät niihin, joille ovat tärkeitä? 

Olen täysin samaa mieltä. Se on hyvä ihmisille tietää, ettei he ole toivottua seuraa. Turhaan vaan nolaavat itsensä kuvittelemalla, että jotain kiinnostaa he ja heidän juttunsa. Toisille se on kova paikka myöntää ettei ketään kiinnosta mikään sinussa. Ei edes sitä 10 vuotta samassa talossa tai työpaikassa olevaa henkilöä voisi vähempää kiinnostaa. Heillä ei ehkä ole ketään joita heidän juttunsa kiinnostaa.

Tämä ryhmä tunnetaan myös nimellä yksinäiset hyljeksityt.. Äärimmillään näitä löytyy sitten kuukausien jälkeen mädäntyneinä kodeistaan. Kun ketään ei kiinnostanut sitten yhtään.

En varsinaisesti ole hiljainen, mutta en äänekkäässä seurueessa ala taistella suunvuorosta. Olen hiljaa myös silloin, jos joku puhuu tosi tyhmiä juttuja. En jaksa sellaista, vaan olen mieluummin omissa ajatuksissani tai lähden pois. En myöskään viitsi alkaa väitellä, ellei ole ihan pakko. Myönnän että osin hiljaisuudessani on kyse jonkinlaisesta ylimielisyydestä. Minulla on harvoin tarvetta tuoda omia mielipiteitäni esiin. 

Teen työtä, jossa puhun vieraiden ihmisten kanssa (pitkään ja perusteellisesti) ja olen siinä todella hyvä. En koe olevani introvertti, mutta valitsen puheseurani.  Kaverit ja ystävät tietävät, että olen hauskaa seuraa ja nokkela. 

Oikeastaan en voi ymmärtää ihmisiä, jotka puhuvat aivan KOKO AJAN. Missä vaiheessa he ajattelevat, mitä sanovat? Kauhein esimerkki tuollaisista ihmisistä ovat aamuradiotoimittajat. Jeesus, auta! 

Juuri SINÄ rakas - katso tämä, on suomennoskin.

https://healthimpactnews.com/2021/death-rates-skyrocket-in-israel-follo…

Puhumattomuus on suoraan yhteydessä yksinäisyyteen. Se on taas suoraan yhteydessä heikkoon itsetuntoon, mikä näkyy näissä kommenteissakin.

Uskon, että kyse on kasvatuksessa. Ei ole kukaan näyttänyt roolimallia kuinka tavata uusi ihminen. Siksi suomalaiset tarvitsevat alkoholia siihen esimerkiksi. Monesti jos tervehtii naapuria, niin naapurille tulee jonkun tason paniikki.

Et näe muissa maissa vastaavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Epäilyttävää kirjoitti:

Ihminen saa olla hiljainen, mutta onko pakko olla totinen ja ilmeetön? pakko ei ole tuntemattomien kanssa puhua, mutta kohtelias voi olla. Puhumattomat ihmiset on epäilyttäviä ja minusta ei ole oikein, että kuunteleva kyllä toisten asioita, mutta eivät itse anna itsestään mitään. Sukulaiseni mies ei puhu koskaan, ei koskaan. On todella piinaavaa olla kahden hänen kanssaan missään. Vastaa jos jotain kysyy, mutta yhdellä tai max kahdella sanalla. Pidän myös erittäin outona lapsia, ketkä eivät puhu mitään kun kysytään.

Mun mielestä taas puheliaat ihmiset ovat epäilyttäviä. Miksi he haluavat kertoa mulle asioistaan? Mitä teen niillä tiedoilla? Mitä he yrittävät saavuttaa kertomalla omista asioistaan? Jos joku kertoo, ettei hänellä ole autoa, pitäisikö mun siitä ymmärtää tarjoutua hänelle autokuskiksi joka kerta, kun tarvitsisi autoa? Miksi ei voi kysyä suoraan, jos tarvitsee autokuskia? 

Ihmiset kertovat asioitaan, koska he haluavat jakaa niitä. Heistä on kiva kertoa, että kovalla työllä on saatu ostettua auto ja nyt he ovat onnellisia. He kertovat ettei heillä ole autoa ja siten he eivät voi tehdä ehkä jotain juttuja jne. Mutta sinunlaiset hiljaiset näkevät aina jonkun ilkeän taka-ajatuksen. Mitä se kehuu, mitä se haluaa, mitä sillä on taka-ajatuksena ja mitä minä hyödyn hänen puheistaan tai mitä hän hyötyy, jos kuuntelen häntä?.

No, voin kertoa, että suurimmalla osalla ei ole mitään taka-ajatuksia, eikä he ajattele, että puheen kuuluu aina olla itselle tai sille kuuntelevalle osapuolelle hyötyä tuottavaa. Heillä ei ole noin kyynistä maailmankuvaa. Se on vain ilojen, surujen ja tapahtumien jakamista. Jollekulle kertomista asiasta, jotka ehkä itseään on koskettanut tai vaikka huvittanut.

Sinun ei tarvitse ymmärtää mitään vinkkejä. Parempi ettet edes yritä. Suurin osa arvauksista nimittäin menee pieleen.

Mutta ehkä tästä lähtien minä alan ajattelemaan kuinka jokainen hiljainen on kyyninen ja näkee minut potentiaalisena hyväksikäyttäjänä, joka puhuu vain saadakseen jotain heiltä.

Ymmärrän tuon, mutta miksi he eivät jaa niitä asioita sellaisille ihmisille, joita heidän uusi autonsa, onnellisuutensa  tms kiinnostaa? Siis kyllähän minäkin jaan oman elämäni iloisia asioita läheisilleni ja ystävilleni, mutta en naapureilleni tai työkavereilleni, joille on aivan sama, onko mulla uusi vai vanha auto vai onko mulla autoa ollenkaan. Naapuriani kiinnostaa mun autoni vasta sitten, jos alan pysäköimään autoni naapurin paikalle, mutta hänellekin on aivan sama, seisooko siinä ikivanha Datsun 100A vai tuliterä Ferrari. 

Ehkä he jakavat, mutta jakavat myös sinulle, koska he ehkä vääristyneesti kuvittelevat, että he ovat sinulle edes jonkun verran tärkeitä Että sinäkin saattaisi iloita heidän puolestaan, kun naapurin 3 vuotta kestänyt työttömyys on ohi tai työkaveri sai sen kauan toivomansa stereon tilattua ja se tuotiin kotiin. Ehkä sinua ei kiinnosta naapurisi yhtään, mutta ehkä naapurisi ei ajattele niin. Toisia ihmisiä kiinnostaa asiat laajasti, eikä mitenkään pahantahtoisesti edes. Heitä ihan oikeasti kiinnostaa, viihtyykö se työkaverin tytär siellä vaihto-oppilaana ja onko naapuria kiinnostaa jakaa ihan oikeasti kokemuksiaan kaikkien kanssa autoista.

Koko ketju alkaa kyllä luoda kuvan näistä hiljaisista todella ”minä” ihmisinä, joita kiinnostaa vain ne omat jutut tai ihan sen todella pienen oman lähipiirin. Joille kaikki muut ovat harmillinen häiriö, heitä jotka kehtaavat avata suunsa hiljaisille, vaikkei kukaan halua eikä ketään kiinnosta. He ja heidän ajatuksena kun on riittävää.

No nyt päästiin asiaan. Eli heillä on vääristynyt kuva siitä, miten tärkeitä ovat muille ihmisille. Kun minä en vastavuoroisesti kerrokaan omasta uudesta autostani tms asiasta, ymmärtävätkö he silloin, että eivät olekaan mulle niin tärkeitä kuin olivat kuvitelleet?  Ja jos ymmärtävät, miksi heille on niin vaikea hyväksyä, ettei heillä olekaan enää vääristynyttä kuvaa itsestään ainakaan minun suhteeni?  Eikö se ole heillekin parempi, etteivät tuhlaa enää aikaansa minulle kertomiseen vaan keskittyvät niihin, joille ovat tärkeitä? 

Olen täysin samaa mieltä. Se on hyvä ihmisille tietää, ettei he ole toivottua seuraa. Turhaan vaan nolaavat itsensä kuvittelemalla, että jotain kiinnostaa he ja heidän juttunsa. Toisille se on kova paikka myöntää ettei ketään kiinnosta mikään sinussa. Ei edes sitä 10 vuotta samassa talossa tai työpaikassa olevaa henkilöä voisi vähempää kiinnostaa. Heillä ei ehkä ole ketään joita heidän juttunsa kiinnostaa.

Tämä ryhmä tunnetaan myös nimellä yksinäiset hyljeksityt.. Äärimmillään näitä löytyy sitten kuukausien jälkeen mädäntyneinä kodeistaan. Kun ketään ei kiinnostanut sitten yhtään.

Näinhän siinä valitettavasti käy, jos perustaa ihmissuhteensa omille vääristyneille käsityksilleen. Työttömäksi tai eläkkeelle jäädessä ei entiset työkaverit enää pidäkään yhteyttä. Ehkä joku saattaa alkuun pitääkin vähän aikaa, mutta tilallesi tulee uusi työntekijä, joka täyttää jättämäsi aukon työyhteisössä. Tai mukavalta vaikuttanut naapurisi, joka muuttaakin pois, ei pidä enää sinuun yhteyttä. 

Joku puhui totisuudesta, sekin on yksi luonteenpiirteeni, että olen vakavamielinen mies, tosikko, introvertti ja melko hiljainen, suuttuessani kiroilen sumeilematta ja joskus äänekkäästikin. En paljoa hymyile ja pidän itse hymyilijöitä jollainlailla epäluotettavina valehtelijoina, varsinkin jos mies hymyilee, niin se laskee hänen luotettavuuttaan.

Suhtaudun asioihin vakavasti, tosissani, ja keskittynyttä ilmettäni jotkut saattavat luulla että olen vihainen, koska silmien välissä on sellainen pystysuora ryppy.

Enkä tietenkään arvosta jonniinjoutavaa lätisemistä. Jos joku jollain keinolla onnistuu enemmälti joutavia lätisemään minun kanssa, keksin kyllä jonkun ajan päästä jonkin tekosyyn, jonka varjolla keskeytän sen. Liian pitkä tyhjän paskanjauhaminen alkaa rasittamaan ja tylsistyttämään.

Viihdyn tosiaan parhaiten omissa oloissani. Jos ei ole töitä, voi mennä päiväkausia, etten näe ketään tai puhu kellekään, ja monesti sekin on vain kassahenkilölle päivää ja kiitos.

Ihmiset eivät kiinnosta, heidän höpöttelynsä ei kiinnosta, ja oletan ettei muita kiinnosta minun juttuni.

Haluan että muut ovat hiljaa, ja siksi olen itsekin hiljaa. Kumma kyllä se ei tepsi.

Ellet ole joku poikkeuksellisen älykäs, ajatteleva tai vaikuttava ihminen, niin sinulla tuskin on mitään järkevää puhuttavaa. Siis on parempi olla hiljaa.

Puhumattomuuteen on monia syitä. Yksi voi liittyä itsekriittisyyteen, sitä miettii onko mielessä oleva sanottava riittävän tärkeää tai nokkelaa, että se kannattaisi julkituoda? Ennen kuin saa sanaisen arkkunsa auki, tilanne on jo mennyt eteenpäin.

Toinen on, että ei huvita puhua, koska ei luota kuulijan hyväntahtoisuuteen tai ymmärryskykyyn - arvostelee toista mielessään. Kokemukset "avautumisesta" ovat huonoja. Ei ehkä luota omaan ilmaisukykyyn eikä pääse sitä näin trenaamaankaan. On "huono puhuja", hyvä vaikenija.

Kolmanneksi jostain syystä viihtyy paremmin kuuntelijan roolissa, kyllä kuuntelijoita aina tarvitaan! Tällöin kyse on oikeasti vähäpuheisuudesta, mutta kuitenkin vuorovaikutuksessa olemisesta.

Neljänneksi puhumattomuus ja hyväntuntuinen hiljaisuus on välillä tosi virkistävää!

Onkohan ihmisillä erilaisia tajunnan tiloja? Toisessa keskustelussa joku heitti ehdotuksen, että ekstrovertit puhuvat mieluummin toisille ja introvertit päänsä sisällä. Mutta puhelevatko introvertit päänsä sisällä vai keskittyvätkö vaan muunlaisiin asioihin? Työstävätkö monet mielessään yleensä asioita ollessaan hiljaa?

Sen olen itse huomannut, että itsenäisenä työntekijänä voin ratkoa asioita itse, etsiä materiaaleja ym, kun taas jotkut helpommin kyselevät apua muilta. Sitten voidaan luulla, etten työskentelisi yhtä paljon, vaikka nimenomaan teen töitä itse kuormittamatta joka välissä muita. Kyselevä kai helpommin konkretisoituu muille.

Välttämättä hiljaiset eivät ole sen omatoimisempia. Jotkut vaikuttavat ensin pärjäävän hiljaisesti, mutta sitten paljastuu, että rupeavat kyselemään käytännössä hommia tehdessään. Ovatkin siis aluksi jääneet viivyttelemään tai aikomaan aloittaa. Mutta jos työn tuloksia syntyy, totta kai silloin hiljainen on tehnyt töitä, etenkin itsenäisesti ellei ole kysellyt muilta.

Aina ei tarkisteta tehdyn työn määrää, vaan vaikkapa hienostuneelta näyttävää ja hiljaisempaa voidaan pitää hyvänä, vaikka olisi hidas työntekijä. Tai sosiaalisesti lahjakkaan oloista, muilta kyselevää ja ei kaikista tehokkainta.

Olen tavannut myös hiljaisia, jotka vaikuttavat perheensä lisäksi puhuvan arvostamilleen ihmisille tai sellaisille, joilta haluavat jotain. Mysteeriksi jää, miksei asioiden kommentointi tai jostain kertominen muissa olosuhteissa motivoi.