Lue keskustelun säännöt.
Te ihmiset, jotka ette juuri puhu, kertokaa miksi
Olen tavannut miehen, joka on todella hiljainen. Tykkää minusta kuulemma ja seurastani, mutta puhuu todella vähän. En usko, että tästä tulee hiljaisuuden takia mitään.
Olisin kuitenkin utelias kuulemaan muilta hiljaisilta miksi olette hiljaa ja millaista se on? Odotatteko, että toinen puhuu vai että molemmat vaan on hiljaa? Tykkäättekö kun joku muu puhuu?
Miksi hiljaiset viihtyy seurassa, eikö olisi helpompi olla yksin?
En tarkoita kysymyksiä pahalla, en vain ymmärrä.
Kommentit (1246)
En luota vieraisiin ihmisiin. Erityisen ärsyttävää on yksityisasioideni utelu "small talk" -keskustelun lomassa. Tai keskustelun virittäminen olettaman pohjalle. Eli vieras heittää keskustelun aloitukseksi olettaman siitä miten ajattelen tai koen jonkin asian. Tuntematta minua ollenkaan.
Juttelen kuitenkin ystävällisten ihmisten kanssa niitä näitä, säästä sun muusta. Itsestäni en mielelläni kerro ja läheisteni asioista en puhu ollenkaan.
Työpaikan kahvihuone ovat kammotus minulle. En halua tutustua työkavereihin sen lähemmin enkä heidän tutustuvan minuun. Juoruilijat saavat vähemmän jutun juurta, ja kirjoitettavaa av:n kaltaisille palstoille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Turhanpäiväinen puhuminen on turhanpäiväistä. Nykyisin maailma on täynnä monenlaista äänisaastetta ja hiljaisuutta joutuu pikemminkin kiven alta etsimään kuin kohtaamaan liikaa. Osa meistä ihmisistä haluaa myös miettiä asiaa ensin itsekseen, muodostaa mielipiteensä ja vasta sitten ilmaista mielipiteensä ääneen. Eikä ole tarpeellista kertoa samaa mielipidettä samalle henkilölle uudestaan ja uudestaan, paitsi jos kuulijalla on jokin muistisairaus. Jos jostain asiasta muuttaakin mielipiteensä ja muutoksella on merkitystä toiselle, sen voi sitten kertoa ihan itse ("en haluakaan lähteä viikonloppuna mökille").
Hiljaisille mietiskelijöille voi olla vaikeaa, jos toinen jatkuvasti pommittaa asioilla, joihin pitäisi välittömästi sanoa mielipiteensä. Mielipide asiaan, josta ei vielä ole mitään mielipidettä. Mielipide asiaan, josta ei välttämättä ole edes riittävästi tietoa, jotta voisi muodostaa mielipiteensä. Kaikki kun eivät halua muodostaa mielpiteitään pelkällä "musta tuntuu" -periaatteella.
Vaikeneminen on vakuuttavampaa ja miehekkäämpää. Se on auktoriteettia ja voimaa.
Toisaalta hölistessä ei ehdi myöskään ajatella, mitä sanoo.
Aika harva näköjään näitä aloituksia lukee. Työpaikan kahvipöytäkeskusteluissa tuskin yritetään tutustua potentiaaliseen elämänkumppaniin. Ajatteletteko te ystävistä ja kumppaneistakin, että ei kiinnosta yhtään, mitä asiaa heillä on, turhaa hölinää kuitenkin? Tuomitdevuudesta ja ehdottomuudesta tulee ehkä joku teini-ikäinen mieleen.
Ap:n kuvioon sanoisin, että jos alkujännityksestä päästyäänkään mies ei saa suutaan auki, ehkä puhumattomuus on hänen perusominaisuutensa ja siihen pitää miettiä oma suhtautumisensa. Minulle ei kelpaisi. Olen itse todella introvertti, mutta muiden ihmisten kanssa olemisessa ajatustenvaihdon lisäksi ei ole oikein mitään mieltä. Onneksi miesystäväni on samanlainen puhelias introvertti. Varmasti vaikutamme hölöttävältä parilta, joka puhuu toistensa päälle, mutta juju onkin siinä, että saatetaan olla tapaamatta pariin viikkoon ja kummallekaan ei tule ikävä.
Varsinkin työpaikalla ns. Small talk, on vain taukojen venyttämistä varten. Minua ei oikeesti kiinnosta työkavereitten jutut ja yksityiselämä pätkääkään. Ainut etu näissä lörpöttelyissä on et tauot venuyy, 15min tauko venyy helposti kaksituntiseksi hoitoalalla, rapsa asioita jaaritellaan päivästä toiseen samoja asioita. Yhteiskuntahan tämän koko höpöttelyn maksaa, joten ihan sama kuhan työaikaa kuluu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heh, kas kun siinähän se jutun ydin onkin, että keskustelu polveilee ja siinä voi esittää erilaisia näkökantoja. Ensin saattaa olla näkökanta a, mutta kun on aikansa juteltu niin voi olla, että onkin kin näkökanta a ja b. Tai vallan Y. 😀
Ei ole mitään keskustelua jos vain sanotaan: se on sininen. Töks pöks ja piste. Olen puhunut ugh.Keskustelu on erilaisten mielipiteiden, ajatusten ja näkökantojen vaihtoa, "ahaa, olet sitä mieltä en ole tätä näin ajatellutkaa ennen, hyvä kun tuli puheeksi".
Siinähän se puhumisen rikkaus onkin.
Kyllä minä ne omat ajatukseni jo tähän ikään tiedän, on virkistävää välillä kuulla muidenkin ihmisten ajatuksia.
Mitä useampi näkökulma sitä enemmän saa itsekin taas ajateltavaa ja pohdittavaa.
Sininen ei muutu punaiseksi, vaikka puhuisit miten paljon :D
Kerroit, mikä jutun ydin on, mutta mikä sen tavoite on? Siis sen, että tietäisi muiden ihmisten mieliipiteet ja näkökulmat johonkin asiaan? Töissä tiiminä jokaisen täytyy tietenkin esittää erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Ymmärrän myös parisuhteissa, että esimerkiksi yhteistä asuntoa ostettaessa on esitettävä molempien mielipiteet ja näkökulmat, jotta päästään molempia tyydyttävään kompromissiin. Kavereidenkin kanssa asia on oleellinen, jos ollaan vaikkapa suunnittelemassa yhteistä reissua jonnekin eli jälleen pitää löytää jokaista tyydyttävä kompromissi Mutta mihin mielipiteiden ja näkökulmien kertomisella pyritään silloin, jos mitään aiheeseen liittyvää yhteistä tavoitetta ei ole?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pystytkö sä selittämään miksi itse ole puhuvaa sorttia?
Koska tykkään kuulla muiden ajatuksia ja kertoa omiani. Pidän keskysteluista ja eri näkökulmien kuulemisesta ja hauskoista jutuista.
Puhuminen on minusta luontevaa ja mukavaa.
No, jos haluat ihmisten näkökulmia ja haluat ne keskustellen, niin etsi sellaisia ihmisiä, jotka puhuvat.
Aika ankeaa sinulla tulee olemaan, jos läheisesi ei puhu.
Puhuuko tuo tyyppi missään enempää? Voi avautuukin ne puhehanat tai voi olla ettei, mutta olennaisin on: mieti mitä sinä haluat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hiljainen, koska alitajuisesti luulen, ettei minulla ole mitään sanottavaa, mikä keskustelukumppania kiinnostaisi. Lapsena piti olla vaan hiljaa tai tuli isältä huutoa tai sitten korjaus että miten olen väärässä ja isä oikeassa, varmaan sieltä tämä sitkeä elämänasenne on tullut.
Vierailija kirjoitti:
Heh, kas kun siinähän se jutun ydin onkin, että keskustelu polveilee ja siinä voi esittää erilaisia näkökantoja. Ensin saattaa olla näkökanta a, mutta kun on aikansa juteltu niin voi olla, että onkin kin näkökanta a ja b. Tai vallan Y. 😀
Ei ole mitään keskustelua jos vain sanotaan: se on sininen. Töks pöks ja piste. Olen puhunut ugh.Keskustelu on erilaisten mielipiteiden, ajatusten ja näkökantojen vaihtoa, "ahaa, olet sitä mieltä en ole tätä näin ajatellutkaa ennen, hyvä kun tuli puheeksi".
Siinähän se puhumisen rikkaus onkin.
Kyllä minä ne omat ajatukseni jo tähän ikään tiedän, on virkistävää välillä kuulla muidenkin ihmisten ajatuksia.
Mitä useampi näkökulma sitä enemmän saa itsekin taas ajateltavaa ja pohdittavaa.
Miten minusta tuntuu, että sellainen aito keskustelu ja ajatusten vaihto on käymässä yhä harvinaisemmaksi? Tuntuu, että yhä useamman kahvipöytäjutut ovat kuin jotain ääneen luettuja twiittejä tai nykyisin kai Instagramin kuvatekstejä, joita yksi kertoo ja muiden kuuluu vain tykätä tai peukuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei huvita puhua tyhjänpäiväisyyksiä epäkiinnostavien ihmisten kanssa. Siksi olen usein hiljaa isommassa seurueessa.
Itse olet epäkiinnostava, jos et "turhan" keskustelun taitoa osaa. Mitä taitavampi siinä on, sitä kiinnostavampi ihminen on kyseessä. Minultakin puuttuu small talk -taidot ja siksi olen jäänyt yksinäiseksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun poikani on puhumaton nuori, puhe lähti alun alkuaan hitaasti liikkeelle, sanoja ei löytynyt ja äännevirheiyäkin oli (lähinnä s hammasrautojenkin) takia. Puhui kyllä johonkin 5-6-luokkalaisrksi, sitten alkoi koulukiusaaminen, kotonakin hermostuttiin kun ei saatu selvää eikä kuultu mitä sanoi, siihen loppui puhe. Kiva fiksu poika joka nyt ilman kavereita viettää hiljaisuudessa illat, teineys vielä tekee väliä meihin vanhempiin. Todennäköisesti ei tule saamaan ystäviä myöhemminkään, saatikka puolisoa. No onpahan mulla joku jolle puhua ja joka ainakin kuuntelee, vielä.
Mistä sinä sen voit tietää? Aika inhottavalta vaikuttaa asennoitumisesi poikaasi kohtaan noin muutenkin, liekö siinä syy, miksi ei sinulle liiemmin halua puhua.
Ei, vaan tämä valkeni minulle tätä ketjua lukiessa. En tiennyt ennen, että puhumattomuus aiheuttaa toisissa ihmisissä näin suurta tunnekuohua!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, kas kun siinähän se jutun ydin onkin, että keskustelu polveilee ja siinä voi esittää erilaisia näkökantoja. Ensin saattaa olla näkökanta a, mutta kun on aikansa juteltu niin voi olla, että onkin kin näkökanta a ja b. Tai vallan Y. 😀
Ei ole mitään keskustelua jos vain sanotaan: se on sininen. Töks pöks ja piste. Olen puhunut ugh.Keskustelu on erilaisten mielipiteiden, ajatusten ja näkökantojen vaihtoa, "ahaa, olet sitä mieltä en ole tätä näin ajatellutkaa ennen, hyvä kun tuli puheeksi".
Siinähän se puhumisen rikkaus onkin.
Kyllä minä ne omat ajatukseni jo tähän ikään tiedän, on virkistävää välillä kuulla muidenkin ihmisten ajatuksia.
Mitä useampi näkökulma sitä enemmän saa itsekin taas ajateltavaa ja pohdittavaa.Miten minusta tuntuu, että sellainen aito keskustelu ja ajatusten vaihto on käymässä yhä harvinaisemmaksi? Tuntuu, että yhä useamman kahvipöytäjutut ovat kuin jotain ääneen luettuja twiittejä tai nykyisin kai Instagramin kuvatekstejä, joita yksi kertoo ja muiden kuuluu vain tykätä tai peukuttaa.
Sellainen keskustelu ei johda yhtään mihinkään. Jos työpaikalla kahvihuoneessa joku kertoo, ettei hänen mielestään koira sovi kerrostaloon (ja kenties vielä perusteleekin näkemyksensä), mitä kerrostalossa asuvan koiranomistajan pitäisi tehdä? Viedä koira piikille tai muuttaa omakotitaloon? Ei se niin tee vaan ajattelee, että no toi on ton mielipide ja jokaisella on oikeus mielipiteisiin. Jatkaa elämäänsä koiransa kanssa kerrostalossa.
Huono itsetunto, jännittäminen, kokemukset siitä että puhutaan päälle tai ei ymmärretä mitä sanon, en tiedä mitä sanoisin, oon omissa aatteissa, jokin asia painaa mieltä, muistelen mikä joku sana on, ajatuksen katkeaminen yms
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, kas kun siinähän se jutun ydin onkin, että keskustelu polveilee ja siinä voi esittää erilaisia näkökantoja. Ensin saattaa olla näkökanta a, mutta kun on aikansa juteltu niin voi olla, että onkin kin näkökanta a ja b. Tai vallan Y. 😀
Ei ole mitään keskustelua jos vain sanotaan: se on sininen. Töks pöks ja piste. Olen puhunut ugh.Keskustelu on erilaisten mielipiteiden, ajatusten ja näkökantojen vaihtoa, "ahaa, olet sitä mieltä en ole tätä näin ajatellutkaa ennen, hyvä kun tuli puheeksi".
Siinähän se puhumisen rikkaus onkin.
Kyllä minä ne omat ajatukseni jo tähän ikään tiedän, on virkistävää välillä kuulla muidenkin ihmisten ajatuksia.
Mitä useampi näkökulma sitä enemmän saa itsekin taas ajateltavaa ja pohdittavaa.Sininen ei muutu punaiseksi, vaikka puhuisit miten paljon :D
Kerroit, mikä jutun ydin on, mutta mikä sen tavoite on? Siis sen, että tietäisi muiden ihmisten mieliipiteet ja näkökulmat johonkin asiaan? Töissä tiiminä jokaisen täytyy tietenkin esittää erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Ymmärrän myös parisuhteissa, että esimerkiksi yhteistä asuntoa ostettaessa on esitettävä molempien mielipiteet ja näkökulmat, jotta päästään molempia tyydyttävään kompromissiin. Kavereidenkin kanssa asia on oleellinen, jos ollaan vaikkapa suunnittelemassa yhteistä reissua jonnekin eli jälleen pitää löytää jokaista tyydyttävä kompromissi Mutta mihin mielipiteiden ja näkökulmien kertomisella pyritään silloin, jos mitään aiheeseen liittyvää yhteistä tavoitetta ei ole?
Olen super-introvertti ja eihän jossain kahvipöydässä keskustelun taso päätä huimaa. Samanlaisia yhdentekevyyksiå puhun minäkin. Jos en jaksa puhua ja kuunnella, en osallistu. En saa kiinni tuosta yhteiset tavoitteet -asiasta. Kommunikaatio on tarinoita, pieniä välähdyksiä siitä, miten joku toinen kokee asiat. Aika outoa, jos joku viihtyy vaikka tällaisella keskustelupalstoilla ja kirjoittaa viestejä, jos muut ihmiset eivät kiinnosta lainkaan. Esimerkiksi wikipedian selaaminen on lempijuttujani, mutta tykkään myös täältä lukea toisten ajatuksista ja todellisuuksista. Puhumaton ihminen on kuin kirja, jossa ei ole tekstiä. Ei minua kiinnosta ja ihmettelen kovasti niitä, jotka kuitenkin hakeutuvat seuraan eivätkä anna itsestään mitään. Eikö kannata hakeutua omiin oloihin latautumaan.
Mitä mä puhun jos ei oo asiaa? Tyhmään kyssäriin tyhmä vastaus.😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, kas kun siinähän se jutun ydin onkin, että keskustelu polveilee ja siinä voi esittää erilaisia näkökantoja. Ensin saattaa olla näkökanta a, mutta kun on aikansa juteltu niin voi olla, että onkin kin näkökanta a ja b. Tai vallan Y. 😀
Ei ole mitään keskustelua jos vain sanotaan: se on sininen. Töks pöks ja piste. Olen puhunut ugh.Keskustelu on erilaisten mielipiteiden, ajatusten ja näkökantojen vaihtoa, "ahaa, olet sitä mieltä en ole tätä näin ajatellutkaa ennen, hyvä kun tuli puheeksi".
Siinähän se puhumisen rikkaus onkin.
Kyllä minä ne omat ajatukseni jo tähän ikään tiedän, on virkistävää välillä kuulla muidenkin ihmisten ajatuksia.
Mitä useampi näkökulma sitä enemmän saa itsekin taas ajateltavaa ja pohdittavaa.Sininen ei muutu punaiseksi, vaikka puhuisit miten paljon :D
Kerroit, mikä jutun ydin on, mutta mikä sen tavoite on? Siis sen, että tietäisi muiden ihmisten mieliipiteet ja näkökulmat johonkin asiaan? Töissä tiiminä jokaisen täytyy tietenkin esittää erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Ymmärrän myös parisuhteissa, että esimerkiksi yhteistä asuntoa ostettaessa on esitettävä molempien mielipiteet ja näkökulmat, jotta päästään molempia tyydyttävään kompromissiin. Kavereidenkin kanssa asia on oleellinen, jos ollaan vaikkapa suunnittelemassa yhteistä reissua jonnekin eli jälleen pitää löytää jokaista tyydyttävä kompromissi Mutta mihin mielipiteiden ja näkökulmien kertomisella pyritään silloin, jos mitään aiheeseen liittyvää yhteistä tavoitetta ei ole?
Olen super-introvertti ja eihän jossain kahvipöydässä keskustelun taso päätä huimaa. Samanlaisia yhdentekevyyksiå puhun minäkin. Jos en jaksa puhua ja kuunnella, en osallistu. En saa kiinni tuosta yhteiset tavoitteet -asiasta. Kommunikaatio on tarinoita, pieniä välähdyksiä siitä, miten joku toinen kokee asiat. Aika outoa, jos joku viihtyy vaikka tällaisella keskustelupalstoilla ja kirjoittaa viestejä, jos muut ihmiset eivät kiinnosta lainkaan. Esimerkiksi wikipedian selaaminen on lempijuttujani, mutta tykkään myös täältä lukea toisten ajatuksista ja todellisuuksista. Puhumaton ihminen on kuin kirja, jossa ei ole tekstiä. Ei minua kiinnosta ja ihmettelen kovasti niitä, jotka kuitenkin hakeutuvat seuraan eivätkä anna itsestään mitään. Eikö kannata hakeutua omiin oloihin latautumaan.
Vaikea on tätä elämää elää olematta tekemisissä muiden kanssa. Sen voi kuitenkin tehdä monella tyylillä. Itse en halua "antaa itsestäni" paljonkaan jossain kahvipöytäkeskustelussa enkä hakeudu ihmisten seuraan "turhaan". Haluan suojata sisintäni. Mielelläni puhun asiaa, mutta henkilökohtaisuudet pidän itselläni enkä jaksa hölistä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heh, kas kun siinähän se jutun ydin onkin, että keskustelu polveilee ja siinä voi esittää erilaisia näkökantoja. Ensin saattaa olla näkökanta a, mutta kun on aikansa juteltu niin voi olla, että onkin kin näkökanta a ja b. Tai vallan Y. 😀
Ei ole mitään keskustelua jos vain sanotaan: se on sininen. Töks pöks ja piste. Olen puhunut ugh.Keskustelu on erilaisten mielipiteiden, ajatusten ja näkökantojen vaihtoa, "ahaa, olet sitä mieltä en ole tätä näin ajatellutkaa ennen, hyvä kun tuli puheeksi".
Siinähän se puhumisen rikkaus onkin.
Kyllä minä ne omat ajatukseni jo tähän ikään tiedän, on virkistävää välillä kuulla muidenkin ihmisten ajatuksia.
Mitä useampi näkökulma sitä enemmän saa itsekin taas ajateltavaa ja pohdittavaa.Sininen ei muutu punaiseksi, vaikka puhuisit miten paljon :D
Kerroit, mikä jutun ydin on, mutta mikä sen tavoite on? Siis sen, että tietäisi muiden ihmisten mieliipiteet ja näkökulmat johonkin asiaan? Töissä tiiminä jokaisen täytyy tietenkin esittää erilaisia näkökulmia ja mielipiteitä, jotta lopputulos olisi paras mahdollinen. Ymmärrän myös parisuhteissa, että esimerkiksi yhteistä asuntoa ostettaessa on esitettävä molempien mielipiteet ja näkökulmat, jotta päästään molempia tyydyttävään kompromissiin. Kavereidenkin kanssa asia on oleellinen, jos ollaan vaikkapa suunnittelemassa yhteistä reissua jonnekin eli jälleen pitää löytää jokaista tyydyttävä kompromissi Mutta mihin mielipiteiden ja näkökulmien kertomisella pyritään silloin, jos mitään aiheeseen liittyvää yhteistä tavoitetta ei ole?
Olen super-introvertti ja eihän jossain kahvipöydässä keskustelun taso päätä huimaa. Samanlaisia yhdentekevyyksiå puhun minäkin. Jos en jaksa puhua ja kuunnella, en osallistu. En saa kiinni tuosta yhteiset tavoitteet -asiasta. Kommunikaatio on tarinoita, pieniä välähdyksiä siitä, miten joku toinen kokee asiat. Aika outoa, jos joku viihtyy vaikka tällaisella keskustelupalstoilla ja kirjoittaa viestejä, jos muut ihmiset eivät kiinnosta lainkaan. Esimerkiksi wikipedian selaaminen on lempijuttujani, mutta tykkään myös täältä lukea toisten ajatuksista ja todellisuuksista. Puhumaton ihminen on kuin kirja, jossa ei ole tekstiä. Ei minua kiinnosta ja ihmettelen kovasti niitä, jotka kuitenkin hakeutuvat seuraan eivätkä anna itsestään mitään. Eikö kannata hakeutua omiin oloihin latautumaan.
Et näyttänyt ymmärtävän, mitä tarkoitin. Ei mulle ole mikään ongelma kuunnella muiden mielipiteitä ja näkemyksiä. Joskus ihan mielenkiintoistakin huomata, miten erilaisia aivoituksia ihmisillä on. Sen vuoksi käyn tällä palstallakin. Sitäpaitsi tällä palstalla lukee asioista, joihin reaalimaailmassa en törmää koskaan. Täällä voi myös hypätä yli aloitukset, joiden aihe ei kiinnosta tippaakaan. Kahvipöydässä ei voi tehdä niin, mutta voi vaikka mietiskellä aikansa kuluksi jotain muuta. Eikä siinäkään mitään, jos joku tykkää puhua yhdentekeväisyyksiä niin puhukoon. Ei se kuitenkaan tarkoita, että minunkin pitäisi puhua jotain yhdentekevää. Voin olla ihan hiljaa, jos toinen ihminen tai muut seurassa olevat haluavat puhua yhdentekeväisyyksiä. En koe tarpeelliseksi kertoa tarinoita ja jakaa pieniä välähdyksiä siitä, miten koen jonkin asian. Koska ei kukaan tee sillä tiedolla yhtään mitään eikä mun kokemukseni vaikuta mitenkään kenenkään muun elämään. Jos haluaisin kertoa tarinoita, olisin ryhtynyt kirjailijaksi.
En kuitenkaan ole mikään tuppisuu, jos puhutaan jostain sellaisesta asiasta, josta kaikki keskusteluun osallistuvat oikeasti tietävät jotain eivätkä esitä vain omia henkilökohtaisia mielipiteitään. Vaikkapa GDPR:stä. Ei mua kiinnosta tietää, miten joku kokee asian olevan vaan miten asia on. Pidän kommunikointia ensisijaisesti informatiivisena tapana eli tiedon jakamisena keskustelijoiden kesken enkä muiden ihmisten viihdyttämisenä.
Yhteiset tavoitteet -asialla taas tarkoitin, että on tilanteita, joissa täytyy esittää omia näkökulmia ja omia mielpiteitä, jotta tavoitteena oleva asia toteutuisi parhaalla mahdollisella tavalla (tai ylipäätään toteutuisi lainkaan). Esimerkkejä mainitsin edellisessä kommentissani.
Vierailija kirjoitti:
Mitä mä puhun jos ei oo asiaa? Tyhmään kyssäriin tyhmä vastaus.😂
Eli treffeillä istut kahden kesken hiljaa ja reagoimatta, sitten petyt, jos se toinen ei kiinnostukaan sinusta?
Mistä sinä sen voit tietää? Aika inhottavalta vaikuttaa asennoitumisesi poikaasi kohtaan noin muutenkin, liekö siinä syy, miksi ei sinulle liiemmin halua puhua.