Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En uskalla enää matkustaa junalla (paikallisjunia lukuunottamatta), koska en tiedä, miten lippu ostetaan. Sen tiedän että konnarit eivät lippuja myy (mitä hittoa ne siellä sitten tekevät?) ja että mummot, joiden kännykästä löytyy vääränlainen lippu, paiskataan säälimättömästi radanvarteen. Siispä en matkusta minnekään, mihin ei jollain muulla kulkuneuvolla pääse. Pitäkää tunkkinne (=junanne)!

Minulla on myös tämä. Totaalinen mysteeri että mistä niitä lippuja saa ja millainen sen pitää olla. Muutenkin julkisten käyttö Helsingissä niin metrossa, busseissa, junissa kuin ratikoissa on jotenkin järkyttävän vaikeata, ja myös tunnelma niissä pelottava ja ikävä. Välittömästi on joku raivoava spurgu tai mielisairas höpöttöjä kyljessä. Ulkomailla en koe mitään ongelmia missään, vaikka systeemmit eivät ole senkään vertaa tuttuja kuin Hgissä.

Lippuja saa juna-asemien automaateista tai nykyään vielä kätevämmin netistä, vr.fi. Kummassakin vaihtoehdossa käyttöliittymät ovat yksinkertaisia, laitatte vain lähtöaseman, pääteaseman ja se on oikeastaan maksamista vaille siinä. Alennuksiin ovat oikeutettuja ainakin opiskelijat, varusmiehet ja eläkeläiset. Konnarin virka on nykyään tarkastaa liput, ei myydä niitä - itsekin muuten haluaisin, että lippuo olisi vielä mahdollista ostaa varsinaisesta junasta.

Kyllä se onnistuu, älkää pelätkö suotta! Juna on usein edullinen ja kätevä matkamuoto.

Vierailija kirjoitti:

Haluaisin pitää rapujuhlat mutta en osaa avata rapuja

Se on ihan helv*tin vaikeata. En ole oppinut vaikka kaksilla rapukekkereillä on neuvottu. Teeskentelen syöväni niitä, vaikka itse asiassa en saa niistä mitään irti. Onneksi siinä on kaikilla niin paljon tekemistä, että kukaan ei huomaa etten saa niitä syötyä. Revin jotain kappaleita niistä siihen sormet verillä, että näyttäisi että olen syönyt.

En myöskään osaa syödä puikoilla, yrityksistä huolimatta, joten jää puikkoruuat syömättä.

Vierailija kirjoitti:

Olen kulkenut vuosikymmeniä pyörällä työ- ja harrastusmatkat, mutta en vieläkään osaa vaihtaa talvirengasta. Katselen videoita aiheesta ja pyöräilypäivänä joku nuori opasti vieressä, mutta yksin en siitä suoriudu.

Renkaita onkin joskus hankala saada paikoilleen ainakin uusina ja joillain jäykillä renkailla on maine, että ei onnistu kuin apusitomalla niitä nippusiteillä asentaessa tms. Mutta en ymmärrä, miten olet voinut ajaa vuosikymmeniä joutumatta vaihtamaan talvirengasta, kun täälläpäin ainakin käytetään sellaista terävää sepeliä, joka helposti puhkoo renkaat. Lisäksi nastarenkaista saattaa nastat mennä ajan myötä läpi sisäpuolelle ja taas tulee rengasrikkoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kulkenut vuosikymmeniä pyörällä työ- ja harrastusmatkat, mutta en vieläkään osaa vaihtaa talvirengasta. Katselen videoita aiheesta ja pyöräilypäivänä joku nuori opasti vieressä, mutta yksin en siitä suoriudu.

Kun mieskin aina tuskailee renkaidenvaidossa. Osti sitten toisen pyörän talveksi, ettei tarvii talven takia renkaita vaihdella.

Tuo muuten täytyisi minunkin tehdä. Muutamaan talveen en ole vaihdattanut rengasta ja siksi yleensä talven mittaan kerran kaatunut.

Osahan tekee samoin kuin autoilla, eli ei vaihdeta rengasta, vaan koko vanne+rengas -setti. Tietenkin pitää olla takarattaat, jarrulevyt yms. niissä toissakin vanteissa.

Pieraista julkisella paikalla tai muiden läsnäollessa.

Laktoosi-intoleranssi kun on niin ilmaa kyllä kertyy ja paljon. Ärtynyt suoli mulle on jo tullut siitä kun liikaa joutunut pidätteleemään ja lisäksi ummetusta kun suoli toki myös venyy ja ei sitten tyhjene kunnolla. 

Kokeilin äskettäin pari kertaa B-rapun touhuja. Aikuinen siis olen mutta en ollut aikaisemmin uskaltanut. Siinä ryppynauha vähän väljeni ja isoimmat paineet pääsee nyt pihalle ja vielä äänettömästi. Mikä helpotus!

En osaa enkä näköjään opi käyttämään Teamsiä. Se on aivan täyttä hepreaa mulle, en tajua yhtään missä milloinkin olen, miten pääsen sinne minne pitäisi, enkä löydä sieltä mitään. En hahmota siinä minkäänlaista logiikkaa. Työpaikalla kuitenkin käytössä, onneksi ei kuitenkaan aivan keskeisessä roolissa.

auton ruuvaaminen ja vekslaaminen kadunvarsiparkkiin. jää aina metri tilaa kadunreunaan, enkä osaa vekslata, erityisesti peruuttamalla olen aivan surkea. kiva olla blondi kuski Helsingissä. 

Junalla matkustaminen nykyään tuntuu niin vaikealta ja monimutkaiselta.

Matkustaminen ulkomaillekin yksin olisi kauhukokemus😬

Joku sub way tilauskin tuntuu niin hiton monimutkaiselta, tuntuu että olisinko nolo..... kun kyselen.

En uskalla sytyttää tulitikkua ja sitä myötä en myöskään kynttilää, saunaa tms. Pelkään, että poltan itseni. Pitkistä takkatikuista selviän (sitäkään en tosin uskalla työntää minnekään uunin pesään tms.) mutta tulitikku on niin lyhyt, että välittömästi palaa sormet. Sytkäriä en ole koskaan kokeillut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen näppärä auton kanssa, olen tottunut ajamaan isoilla henkilöautoilla, pakettiautollakin. Ahtaat paikat, peruutukset, parkkeeraukset jopa kärryn kanssa sujuu, mutta en osaa tankata! Tai en edes uskalla mennä kokeilemaan... Mies on tankannut mun auton kohta 20 v, eikä se edes tiedä mun tankkauskammosta. Olen vain aina onnistunut muiluttamaan tankkauksen sille. Miettikää nyt, kuinka säälittävää. 🙈

Mulla sama! Mulla on ollut kortti 36 vuotta ja olen tankannut viimeksi juuri kortin saaneena. Yleensä isä hoiti tankkaamisen, sitten silloinen avopuoliso, nykyään mieheni. Kerran jouduin tilanteeseen, että tankki tyhjä ja mies sairaalassa. Onneksi ainakin täällä on Shellillä sellainen palvelu, että tankkaavat sulle. En edes kehtaa mennä harjoittelemaan.

Minä sain ajokortin 18 vuotiaana, mutta harjoittelun puutteen ja läheisten mieshenkilöiden arvostelun vuoksi en lopulta uskaltanut ajaa autoa. Opettelin uudelleen ajamaan 30 -vuotiaana pakon edessä että pääsen töihin. Opettelin myös tankkaamaan. Nyt osaan ja uskallan jo ajaa pitkätkin automatkan itse. Kyytiin en suostu ketään miespuolista ottamaan, en edes omaa puolisoani. En kestä arvostelua, vaikka ihan hyvin jo ajankin. Kaupunkien keskustaan en uskalla mennä, enkä parkkihalliin. Asun maalla, joten näistä ei ole kauheasti ongelmaa. Peruuttaminen on myös hiukan haasteellista. Alkuun nolotti ja sain paniikkikohtauksia. Tankilla olen myös sekoillut. Mutta olen kuin olenkin oppinut ajamaan ja tankkaamaan.

PS. Tänä kesänä opettelin myös leikkaamaan nurmikon kun muutimme rivitalosta omakotitaloon. Rivarissa en uskaltanut opetella kun pelkäsin muiden tuijotusta.

Vierailija kirjoitti:

Pieraista julkisella paikalla tai muiden läsnäollessa.

Laktoosi-intoleranssi kun on niin ilmaa kyllä kertyy ja paljon. Ärtynyt suoli mulle on jo tullut siitä kun liikaa joutunut pidätteleemään ja lisäksi ummetusta kun suoli toki myös venyy ja ei sitten tyhjene kunnolla. 

Kokeilin äskettäin pari kertaa B-rapun touhuja. Aikuinen siis olen mutta en ollut aikaisemmin uskaltanut. Siinä ryppynauha vähän väljeni ja isoimmat paineet pääsee nyt pihalle ja vielä äänettömästi. Mikä helpotus!

Mulla on vähän sama ongelma. Myös tutustumista vastakkaiseen sukupuoleen se on haitannut.

Tankkaamisessa osa jännitystä on sen automaatin käyttö. Itsellä helpotti huimasti ja oikeastaan nyt sujuu ongelmitta kun latasin puhelimeen abc sovelluksen ja tankkaan vain apcilla niin että maksan sen abc sovelluksen kautta, ei tarvi jännittää siinä automaatin edessä mihin kortti työnnetään.

Hä ssiä vaimoa keskellä toria. Kaikki näkisivät miten pieni nakki minulla on.

En ilkeä ostaa kokonaista olutlaatikkoa, vaikka tölkki hinta on halvempi kuin irtona. Ajattelen, että myyjä pitää minua juoppona. 

En uskalla ajaa autoa paljastuisi että minulla ei ole ajokorttia, eipä ole koskaan ollutkaan.Onneksi olen jo 70v.

Pyöräily kypärän käyttö on minusta niin noloa että, en pyöräile enää. Sama pätee lippalakkiin jota en päähäni pistä julkisella paikalla,kun ei ole pakko.

Vierailija kirjoitti:

Junalla matkustaminen nykyään tuntuu niin vaikealta ja monimutkaiselta.

Matkustaminen ulkomaillekin yksin olisi kauhukokemus😬

Joku sub way tilauskin tuntuu niin hiton monimutkaiselta, tuntuu että olisinko nolo..... kun kyselen.

Näitä kaikkia olen kokeillut,ja vielä hengissä. Edellistä kommentoijaa voin valistaa,todennäköisesti sinulla on tietokone tai älykännykkä. Junalipun ostaminen on helppoa, VR:n sivulle vain , kun ostoksen tekee kotona ,ei ne mahdolliset "hölmöilyt" jää kenenkään muiden mieleen kuin Sinun.

Vierailija kirjoitti:

Olen hirveä jännittäjä ja jännitän sosiaalisia tilanteita paniikinomaisesti. Olen pystynyt karttamaan kaikki tapahtumat joihin suku kerääntyy. Tiedän, että edessä tulee olemaan aika, että on pakko osallistua vaikka omien vanhempien hautajaisiin. Tämä ahdistaa monellakin tapaa. Ei vain siksi, että menettää jossain vaiheessa elämää vanhempansa, vaan myös se sosiaalinen puoli, että on esillä ja täytyy puhua ja tavata kaikki ne joita olen vältellyt vuosien ajan. Olen tästä yrittänyt puhua avoimesti puhua läheisilleni aikoinaan mutta kun eivät ymmärrä alkuunkaan ongelmaani ja se saa minut entistä enemmän käpertymään kuoreeni ja eristäytymään.

Täällä sama ongelma Et ole yksin, tsemppiä sinulle!

Olen jollain lailla musikaalinen. Ainakin minulla on hyvä korva ja pystyn muistamaan satoja lauluja noin kymmenellä kielellä. Mutta soittajana olin surkea, kädet eivät tottele tarpeeksi hyvin. Ajattelin sentään, että osaan hiukan laulaa, kun kotona pystyn seuraamaan kaiken maailman tunnareita ja sinfoniaorkesterin eri stemmoja jne.

Menin eilen ensimmäiselle laulutunnille kansalaisopistossa. Se oli niin nöyryyttävä ja masentava kokemus, että nyt en halua kuulla ääntäni enää  edes yksin ollessa. Eli siihen loppuivat suihkulaulamiset enkä ole edes puhunut montaa lausetta töissä tänään. Opettaja kyllä oli varmaan omasta mielestään kannustava, mutta kun hän selvästi tähtää oopperatyyliseen laulamiseen ja korkeisiin nuotteihin, vaikka sanoin heti, että minulla on pieni, pehmeä altto, antoi laulettavaksi ruotsinkielisen kappaleen, josta sanoin heti, etten ole koskaan kuullut, joten jouduin lukemaan paperista sekä nuotteja että sanoja, sitten pyysi että laulaisin oikein tunteella ventovierasta laulua (samaan aikaan kun jouduin ponnistelemaan lukemalla nuotteja ja sanoja pienellä tekstillä) ja lauloi itse oopperaäänellä kappaleet samaan aikaan kanssani, niin tuli kyllä minulle selväksi, ettei tämä ole minun juttuni. Miksi edes luulin osaavani laulaa? Ja miksi minun pitäisi osata laulaa? 

Eiks ne sade housut oo sika kuumatkin!!? Takkikin on.