Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Vierailija kirjoitti:
En uskalla ajaa keskustassa, sillä pelkään joutuvani kaupungin facebook- seinälle haukuttavaksi. Jos on tapahtunut joku asia mitä en ole ennakoinut tmv.
En myöskään aja paikkaan missä on tietöitä, koska pelkään etten hahmota mistä pitää ajaa ja ajankin päin aitoja tai väärästä kohdasta. Jos pitäisi peruuttaa pois umpikujasta alkaisin varmaan itkemään 😂
Minä kerran ajoin umpikujaan tietöiden vuoksi. Ärsytti älyttömästi ruveta siinä ahtaassa tilassa peruuttamaan, kun olen muutenkin huono kuski. Kun olin saanut auton käännettyä, olin niin ärsyyntynyt, että nousin autosta valittamaan työmiehille, että laittaisivat opasteet umpikujasta. Jälkikäteen oma räyhääminen vähän nolotti, mutta eipä tullut nolosteltua ajotaitojani. Taisi siinä seuraavana päivänä olla paremmat opasteetkin ;)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun menette ravintolaan tai paikkaan missä ette tiedä miten toimitaan, niin kokeilkaa tätä: menkää kassalle tai henkilökunnan luo ja hymyilkää ja sanokaa: "Terve! Miten täällä toimitaan?"
Tämä on oikeasti hyvä neuvo, ja puolivakavissaan tekee mieli alkaa ylikäyttää tätä ihan kaikissa tilanteissa joissa vähänkin jännittää. Ehkä jatkossa huudan heti kotiovella ulos lähtiessä maailmalle TERVE! MITEN TÄÄLLÄ TOIMITAAN? :D
Hei, tää on ihan oikeasti tosi hyvä ajatus!
Messuille haluaisin Messukeskukseen, siellä on niin paljon kaikkea mielenkiintoisia juttuja, mutta kun se on niin valtavan iso paikka... Iskän kanssa kävin Ropeconista vuonna 2015 ja nytkin olisin halunnut tämän kesän Ropeconin kokea, mutta kun ei tuota rohkeutta löydy vieläkään... Iskä kuoli niin ei ole pitämässä minua kädestä......
Ihan sama mulla. Kammottavaa, jos ja kun unohtaa puolet mitä piti sanoa, ja sitten ei kuule tai tajua mitä vastapuoli sanoo.
Lapsena en kehdannut ikinä niistää koulussa ja sama jatkuu aikuisuuteen, etten kuollaksenikaan viitsi niistää nenääni muiden ihmisten lähettyvillä. Tämä vain johtaa siihen kiusalliseen 5 sekunnin välein niiskuttamiseen, enkä vieläkään ole osannut itselleni perustella sitä miksi tämä on muka parempi vaihtoehto kuin niistäminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käytän linja-autoa niin harvoin, että se on aina yhtä stressaavaa. Menenkö oikeaan, miten maksetaan ja paljon (yleensä valittavat jos liian iso seteli), tuleeko se ajoissa tai olenko minä odottamassa tarpeeksi ajoissa, milloin painaa nappia että jää pois oikealla. Katsonko oikeaa aikataulua. Ja siis kyseessä pienempi kaupunki ei helsinki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En uskalla/osaa ajaa autolla. Ajokortti jo vuodesta 2003, mutta viimeksi olen ajanut ehkä ~2007?
Pelkään että kuunnellessani musiikkia kuulokkeista, se kuuluisikin niiden läpi. Tämän vuoksi joudun vähä väliä tarkistaa asiaa esim junassa tai kaupassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ajaa ajokorttia näin 40 vuotiaana, olisin surkea kuski koska pitäisi keskittyä niin moneen asiaan. Tarvitsisin kyllä kortin ja auton koska se helpottaisi montaa asiaa.
En vaan pysty tilata mitään Subwayltä. En tiedä mikä siinä on. Viimeksi toissaviikolla seisoin Subin edessä ja mietin että nyt menen ja tilaan jotain. Kassaneiti tuijotti olenko tulossa vai en. En pystynyt ja aikani pällisteltyäni lähdin pois.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan matkustanut ulkomaille, ja todnäk en koskaan tule matkustamaankaan- en tiedä miten laivaterminaalissa tai lentokentällä pitää toimia ja ajatus tämänikäisestä matkaneitsyestä olemassa öönä aapisen reunalla ko tilanteissa—- nounou! Lisäksi luulen että saisin lentokoneessa paniikkikohtauksen. Voisikohan missään käydä harjoittelemassa koneessa oloa ilman matkustamista, olis se hirveää todeta ekalla lennolla koneen ollessa jo ilmassa että tähän en nyt kerrassaan kykene?!
Olen lentänyt kolme kertaa ja kolmannella ei ollut perhe mukana niin auta armias mikä pakokauhu välillä iski kun piti miettiä että mitä seuraavaksi pitää tehdä... tunsi itsensä tyhmäksi.
Minä olen matkustanut paljon ja työn puolesta ihan yksinkin ja mielestäni olin oikein kokenut ja noheva lentomatkustaja. Kunnes tuli koronan seurauksena parin vuoden tauko ja sitten, kun ensimmäiselle työmatkalle lähdin tuntui, että olin unohtanut ihan kaiken. Hirveä stressi ja jännitys, että miten minä täällä kentällä nyt toimin ja mihin menen ja mites se koneen vaihto kentällä, jolla olen vaihtanut konetta lukuisia kertoja ennenkin - löydänkö ikinä portille ainakaan ajallaan. Ja tämä taitojen katoaminen tapahtui siis oikeasti vain kahdessa vuodessa. Palautuivat toki nopeati myös. En siis yhtään ihmettele, jos ensikertalaisella tai tosi harvoin matkustavalla on haastavaa.
Itse jännitän aina vähän kaikkea mikä vähänkään poikkeaa normaalista päivästäni ja sitten mietin jälkeen päin, että minkähän takia tätäkin jännitin monta päivää/viikkoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan matkustanut ulkomaille, ja todnäk en koskaan tule matkustamaankaan- en tiedä miten laivaterminaalissa tai lentokentällä pitää toimia ja ajatus tämänikäisestä matkaneitsyestä olemassa öönä aapisen reunalla ko tilanteissa—- nounou! Lisäksi luulen että saisin lentokoneessa paniikkikohtauksen. Voisikohan missään käydä harjoittelemassa koneessa oloa ilman matkustamista, olis se hirveää todeta ekalla lennolla koneen ollessa jo ilmassa että tähän en nyt kerrassaan kykene?!
Olen lentänyt kolme kertaa ja kolmannella ei ollut perhe mukana niin auta armias mikä pakokauhu välillä iski kun piti miettiä että mitä seuraavaksi pitää tehdä... tunsi itsensä tyhmäksi.
On muuten oikeasti ihmeellistä, että aina ei suostuta antamaan asioihin ns. aloittelijoiden ohjeita, vaan suhtaudutaan niihin kuin ne olisivat jotenkin itsestäänselvyyksiä. Eihän nyt voida minusta olettaa, että kaikki olisivat jotenkin automaattisesti sinut lentokentällä toimimisen kanssa - eivät kaikki ole lentäneet esimerkiksi lapsena perheen kanssa.
Lentokentällä toimimiseen tällaiset ensimmäisen kerran ohjeet onneksi löytyvät netistä: https://www.rantapallo.fi/lennot/kuinka-toimia-lentokentalla-opas-ensim…
Itse olen nyttemmin kokenut matkailija, mutta en minäkään lentokentällä ensimmäistä kertaa nuorena aikuisena pyöriessäni tiennyt automaattisesti, minne pitäisi mennä. Olen isosta perheestä, jossa rahat olivat tiukalla, emme me lentäneet ulkomaille kun olin lapsi.
Mukavia matkoja teille ja toivottavasti voitatte pelkonne. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajua miten terveydenhuolto toimii.
Vaikka miten tavaan netistä etukäteen, että mihin ottaa ensin yhteyttä minkäkinlaisen vaivan kanssa ja toimin siten, niin silti tulee moitetta. Tivataan että miksi tänne tulit tai miksi tänne soitit.
Asiaa ei auta henkilökunnan tympeys ja - minusta - ohjeiden epämääräisyys. Parillisina päivinä pitää astmakohtauksen kanssa soittaa aika etukäteen eikä tulla jonottamaan, paitsi jos on täysikuun aika, jolloin pitää mennä suoraan terveysaseman kolmanteen kerrokseen odottamaan. Paitsi jos sukunimesi alkaa kirjaimilla a-h, niin voit odottaa myös ekassa kerroksessa.
Tämä!!! Katson itsekin netistä aina etukäteen ovatko oireeni sellaisia että niillä edes kehtaa lääkäriä vaivata. Suurin piirtein pää kainalossa oon ennenku kehtaan ees ajatella soittoa. Ajanvarauksesta sitten vastaa aina joku jonka työnkuva on vissiin vain ylipuhua soittaja luopumaan itsesuojeluvaistostaan.
Sain niin kauheaa kohtelua terveysaseman ajanvaraajalta, että jouduin lopettamaan asioinnin kokonaan. Todellakin kaikki sanomiseni kyseenalaistettiin. Käyn nykyään pelkästään yksityisellä ja maksan itseni kipeäksi. Sinne onneksi saa ajan ilman soitteluja.
Olen työni puolesta joutunut soittelemaan paljon terveyskeskusten ajanvarauksiin ja sairaaloiden puhelinvaihteisin ja hyvin erikoista porukkaa tuntuu niitä hoitavan. Tiuskivia, töksäytteleviä, ylimielisiä ja autuaan pihalla kuin lumiukot. Eivät aina ymmärrä lainkaan, mistä asiasta on oikein kysymys ja saattavat jäädä jankkaamaan jostain sivulauseesta tai alkaa yhtäkkiä vain nauraa höröttää jollekin mielestään hassulle sanomiselleni/ilmaisulle/mille lie. Suurin osa ei tormistaudu ennen kuin olen tarkoituksella ottanut tiukemman äänensävyn ja puhetyylin, vaikka en minkäänlaisesta kovistelusta liiemmin pidä. Ikään kuin vasta sitten havahtuisivat, että jaa, sillä on varmaan oikeasti joku asia hoidettavana.
Itse ketjun aiheesta, että tämä on oikein terapeuttinen ja asiallisuudessaan ilahduttava ketju! Tunnistin itseni monesta viestistä. On jännä, kuinka sitä voi oikeastaan elää koko elämänsä siinä uskossa, että kaikki muut osaavat asian X mutta minä en. Sitten tällaista keskustelua lukiessa huomaa, että meitä muita asiassa X tumpeloivia on vaikka kuinka paljon. Kiitos teille kaikille rohkeudestanne ja rehellisyydestänne!
Tämä on kyllä niin totta, että terveyskeskuksissa ja sairaaloissa puhelimeen vastaaja ymmärtää hyvin usein tahallaan väärin kaiken ja on asenteella mitä sinä tänne soittelet. Minä samoin joudun työn puolesta näihin soitella. En todellakaan huvikseni soittele, vaan ihan asiasta ja työnantajan velvoittamia asioita. Silti tuntuu, että en meinaa saada asiaani perille, vaikka olen jo kymmenen vuotta harjoitellut. Edelleen panikoin soittamista juurikin terveyskeskuksiin, koska vastaanotto on yleensä ikävä. Niin omissa kuin työasioissa.
Pahin tilanne oli, kun meidän perhe määrättiin koronakaranteeniin. Emme saaneet luvattua todistusta ja kun aloin sitä selvittämään, niin vastaanotto oli sitä luokkaa, että olen itse keksinyt koko asian. Lopulta sain omituisesti kirjoitetun todistuksen, joka edelleen oli siihen tyyliin, että olen suurinpiirtein keksinyt koko karanteeniin. Onneksi työnantaja tietää minut selväjärkiseksi ja uskoi minua ja omituinen todistus kelpasi.
Isossa porukassa en uskalla koskaan avata suutani ja alkaa kertomaan mitään omaa kokemusta, näkemystä, ajatusta, koska on tullut tarpeeksi monta kertaa käytännössä todettua, että kun minuun kohdistuu katseet ja huomio niin pää tyhjenee täysin. Heti suuni avattuani kadun sitä että aloin puhumaan kun en enää muista mikä oli juttuni pointti. Tai sitten kesken lauseen jossain vaiheessa joudun sanomaan, etten enää muista mitä olin sanomassa. Ihan todella tylsää ja kiusallista.
Olen hirveä jännittäjä ja jännitän sosiaalisia tilanteita paniikinomaisesti. Olen pystynyt karttamaan kaikki tapahtumat joihin suku kerääntyy. Tiedän, että edessä tulee olemaan aika, että on pakko osallistua vaikka omien vanhempien hautajaisiin. Tämä ahdistaa monellakin tapaa. Ei vain siksi, että menettää jossain vaiheessa elämää vanhempansa, vaan myös se sosiaalinen puoli, että on esillä ja täytyy puhua ja tavata kaikki ne joita olen vältellyt vuosien ajan. Olen tästä yrittänyt puhua avoimesti puhua läheisilleni aikoinaan mutta kun eivät ymmärrä alkuunkaan ongelmaani ja se saa minut entistä enemmän käpertymään kuoreeni ja eristäytymään.
Vierailija kirjoitti:
En uskalla enää matkustaa junalla (paikallisjunia lukuunottamatta), koska en tiedä, miten lippu ostetaan. Sen tiedän että konnarit eivät lippuja myy (mitä hittoa ne siellä sitten tekevät?) ja että mummot, joiden kännykästä löytyy vääränlainen lippu, paiskataan säälimättömästi radanvarteen. Siispä en matkusta minnekään, mihin ei jollain muulla kulkuneuvolla pääse. Pitäkää tunkkinne (=junanne)!
Minulla on myös tämä. Totaalinen mysteeri että mistä niitä lippuja saa ja millainen sen pitää olla. Muutenkin julkisten käyttö Helsingissä niin metrossa, busseissa, junissa kuin ratikoissa on jotenkin järkyttävän vaikeata, ja myös tunnelma niissä pelottava ja ikävä. Välittömästi on joku raivoava spurgu tai mielisairas höpöttöjä kyljessä. Ulkomailla en koe mitään ongelmia missään, vaikka systeemmit eivät ole senkään vertaa tuttuja kuin Hgissä.
En ole koskaan lotonnut kaupassa/kioskilla, enkä uskalla tehdä sitä sillä en tiedä lottojutuista mitään. Jonossa edellä olevat tyypit tilaavat sujuvasti rivejä ja jokereita ja ties mitä plussia, mutta minä en uskalla :D Sama arpojen kanssa, vaikka ilmeisesti siinä vain valitaan kansiosta joku arpa.
En uskalla aloittaa mitään liikuntaharrastusta, koska en tiedä miten siellä toimitaan. Haluaisin aloittaa jonkun taistelulajin tai jousiammunnan, mutta en uskalla mennä niille saleille tai varata kurssia :D Lisäksi nolottaa kun olen ihan puupökkelö ja kunto on sellainen, että pitkät ja reippaat kävelylenkit onnistuvat, mutta siihen se jääkin.
En osaa ja uskalla ajaa autoa. Kävin 18-vuotiaana pari teoriatuntia ja yhden ajotunnin, mutta ekalla ajotunnilla jouduin neljän ruuhkaan Helsingin Pasilaan, joka on aivan helvetti jo ilman ruuhkaakin. Olin aivan paniikissa ja vaikka opettaja sanoi, että ajoin hyvin ja virheitä ei tullut sekä parkkeerasinkin hienosti, en enää jatkanut autokoulua. Pari vuotta sitten kolmekymppisenä ilmoittauduin uudestaan autokouluun, mutta en sitten mennyt ensimmäisellekään tunnille, koska alkoi pelottamaan. Pelkään muutenkin jo istua autossa :D Kiihdytyskaistat ovat pelottavia, ja pelottaa, jos rekka tulee vierestä jostain liittymästä, koska se näyttää aina siltä, että se ajaa kylkeen. Mieheni aina ihmettelee autonynnyilyäni koska minulla ei ole mitään ongelmaa taasen ratsastaa hevosella kiitolaukkaa pitkin peltoa.
En osaa ajaa pyörällä autotiellä, jos pyörätietä ei ole. Ajan siksi lähinnä vain tuttuja reittejä tai jotain hiekkateitä jos mahdollista. Tai no, harjoittelin kyllä kesällä liikennesääntöjä ja pelkäsin koko ajan mokaavani jotain. Yhden omakotitaloalueen kapeilla teillä oli ihan perseestä ajella, koska en muistanut, väistääkö auto vai minä jos auto tulee vastaan. Yhden kolmion edessä pysähdyin, koska muistin mitä se tarkoittaa. Olisin kyllä pysähtynyt muutenkin, koska kyseessä oli risteys ja olen pyöräajajanakin aika arka ja ajelen hiljaa. Siksi en ymmärrä näitä täysiä ajavia himopyöräilijöitä :D Heidän ajamisensa näyttää usein hengenvaaralliselta ja ohittavat pyörätielläkin minut tosi läheltä, vaikka tilaa olisi enemmänkin.
Voi luoja tunnen oloni tyhmäksi nyt kun sain nämä kirjoitettua :D
Alue: Aihe vapaa
Olen lentänyt kolme kertaa ja kolmannella ei ollut perhe mukana niin auta armias mikä pakokauhu välillä iski kun piti miettiä että mitä seuraavaksi pitää tehdä... tunsi itsensä tyhmäksi.