Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Vierailija kirjoitti:
Nolottaa ostaa kurkkuja. Aina mietin siinä hyvää yksilöä etsiessä että varmaan kaikki miettii mitä se nyt noita niin tarkkaan hiplaa... ja mihinkähän tarkoitukseen on vihannes menossa 😬
Paranoidia
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tankata autoa. Pelkään, että bensa vuotaa yli tankista tai vuotaa maahan letkusta. Minulle on monta kertaa näytetty miten se tehdään, mutta en pysty. Mies hoitaa tankkauksen.
En voi mennä bussilla tuohon naapurikunnan puolelle kaupoille, koska en löydä sieltä lähistöltä pysäkkiä mistä pääsisi kotiin. Kerran menin sinne bussilla ja kävelin kilometritolkulla johonkin hevonperseeseen ja onneksi löysin pysäkin jolta lähti bussi kotiin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Minulle ikuisuusdilemma on se, kenelle voi lähettää whatsapp-viestin ja kenelle pitää lähettää tekstiviesti, missä menee raja. Voiko kansalaisopiston kielikurssin vetäjälle ilmoittaa wa:lla jos ei tule tunnille, entä opettajalle että on kipeä eikä tule kouluun, entä jos täytyy hierojalle ilmoittaa peruvansa ajan?
Moni ei tässä näe varmastikaan ongelmaa, vaan luulen että whatsapp laulaa herkemmin koska se on nykyaikaa eikä maksa mitään. Mutta minusta tekstiviesti on jotenkin virallisempi ja sitten tuntuu olenko liian tuttavallinen, jos laitan harrastuksen ohjaajalle wa-viestin tai vastaavasti olenko ihan juntti jos asioin tekstarilla. :D Monella on työpuhelimessaan whatsapp, mutta välillä silti mietin onko se esim. opettajilla tarkoitettu lähinnä heidän väliseen viestittelyyn?
Minä ajattelen että Whatsapp on jo tekstareiden korvaaja, ei siis mitenkään intiimimpi. Sinnehän voi luoda erillisiä ryhmiäkin eri tarkoituksa varten, jotta ei unohdu mikä keskustelun konteksti on. Ja samalla tavalla jos joku on ennen antanut henkilökohtaisen numeronsa tekstareita varten, niin eihän whatsapp eroa siitä mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
En voi mennä bussilla tuohon naapurikunnan puolelle kaupoille, koska en löydä sieltä lähistöltä pysäkkiä mistä pääsisi kotiin. Kerran menin sinne bussilla ja kävelin kilometritolkulla johonkin hevonperseeseen ja onneksi löysin pysäkin jolta lähti bussi kotiin. Ap
Pysäkeistähän löytää tiedot paikallisliikenteen nettisivuilta tai vaikka ihan siitä aikatauluvihkosesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En viitsi lenkkeillä kotiseudulla, koska kaikki tuntevat toisensa ja en halua antaa itsestäni sporttista kuvaa tai edes noteeraavan olemassaoloani.
En käy koskaan ravintolassa. Ystäväporukka usein pyytää mukaansa, mutta en koskaan lähde. En tiedä miten käyttäydytään, miten tilataan ja maksetaan, annetaanko juomarahaa ym. En ilkeä ystäviltäkään kysyä kun olen jo keski-ikäinen ja kaikki olettavat että ravintolakäynnit on normisettiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En viitsi lenkkeillä kotiseudulla, koska kaikki tuntevat toisensa ja en halua antaa itsestäni sporttista kuvaa tai edes noteeraavan olemassaoloani.
Mulla on sama ongelma. Kun lapseni olivat pieniä, olimme ulkona aina ja kaikki tunnistivat minut lapsineni. Nyt ovat aikuistuneet ja asuvat muualla, mutta edelleenkin tiedän naapureiden seuraavan kävelylenkille lähtöjäni ja tulemisiani. Se ahdistaa. Viime aikoina olen tehnyt niin, että ajan autolla muutaman kilsan päähän, pysäköin ja käyn lenkkini muissa maisemissa, jossa tiedän ettei tuttuja tule vastaan eikä minua tarkkailla.
matkustaa junalla jos pitää tehdä vaihto välillä. ajattelen että jos on vaikka 5 minuuttia aikaa vaihtaa en voi mitenkään keretä toiseen junaan kun ensin pitää se oikea raidekin löytää. sitten jos jään junasta joudun hortoilemaan vieraassa paikassa ties kuinka kauan, vaikka seuraavaan päivään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En käy koskaan ravintolassa. Ystäväporukka usein pyytää mukaansa, mutta en koskaan lähde. En tiedä miten käyttäydytään, miten tilataan ja maksetaan, annetaanko juomarahaa ym. En ilkeä ystäviltäkään kysyä kun olen jo keski-ikäinen ja kaikki olettavat että ravintolakäynnit on normisettiä.
Seuraa vain, mitä muut tekevät, ja tee perässä.
Suomessa ei ole mitenkään pakollista antaa tippiä, vaikka hienommissa ravintoloissa niin yleensä tehdään. Jossain tavallisessa pizzeriassa taas ei kovinkaan usein.
En halua jutella rasittaville rivitalonaapureilleni, koske ne kertovat aivan liikaa omasta elämästään, josta en halua tietää, joten vaikka minulla on autopaikka taloyhtiön parkkiruudussa, parkkeeraan autoni tienvarten porttini eteen. Niin minun ei tarvitse kulkea naapuririvin ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua jännittää ihan hirveästi, jos joku istuu bussissa mun viereen ja jään ennen häntä pois. Se, että pitää sanoa se ”mä jäisin nyt” on vaan jotenkin hirveen ahdistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vaimoni on hieman omituinen. Katsoimme elokuvaa sohvalla köllättäen ja hän pieraisi vahingossa. Pieru oli ihan normaali töräytys, mutta hän alkoi itkemään ja juoksi makuuhuoneesen. Itse istuin monttu auki sohvalla ihmetellen mitä tapahtui. Loppuilta meni tulevan vaimoni lohduttamiseen samalla kun hän itki tyynyyn. Oikeasti luuli, että olin valmis lopettamaan vuoden kestäneen suhteen hänen pierunsa takia. En ole vieläkään hennonnut kertoa, että hän pieraisee melkein joka ilta nukahdettuaan. Hän ei myöskään osaa käyttää perinteistä sytkää tai tulitikkuja.
Muista omituisuuksista hän on päässyt yli ja ympäri. Muutaman harjoituskäynnin jälkeen hän uskaltanut tilata leivän Subwaysta yksin. Hän on myös oppinut vaihtamaan sulakkeita ja kääntämään vikavirtasuojakytkimiä, ilman sähköiskunpelkoa. Suhteen alussa häntä myös jännitti minun koiran vieminen lenkille yksin. Hän ei pelkää koiria, mutta ei ollut ikinä vienyt koiraa yksin lenkille ja murehti esim. että hihna lipeisi kädestä ja koira juoksisi auton alle. Ostoksilla hänelle oli hyvin vaikeaa pyytää myyjien apua, koska hän ei halunnut häiritä niitä.
Ehkä hänellä on em. lisäksi "salaisia" omituisuuksia.
Tämä on ihana! Varsinkin tuo, että vaimo pieree nukahdettuaan. Ihana mies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En viitsi lenkkeillä kotiseudulla, koska kaikki tuntevat toisensa ja en halua antaa itsestäni sporttista kuvaa tai edes noteeraavan olemassaoloani.
Mulla on sama ongelma. Kun lapseni olivat pieniä, olimme ulkona aina ja kaikki tunnistivat minut lapsineni. Nyt ovat aikuistuneet ja asuvat muualla, mutta edelleenkin tiedän naapureiden seuraavan kävelylenkille lähtöjäni ja tulemisiani. Se ahdistaa. Viime aikoina olen tehnyt niin, että ajan autolla muutaman kilsan päähän, pysäköin ja käyn lenkkini muissa maisemissa, jossa tiedän ettei tuttuja tule vastaan eikä minua tarkkailla.
Tämä!
Mulla on lisäksi vielä se, että on lähes "pakko" pysähtyä vaihtamaan pari sanaa vastaantulevan suht tutun kanssa ja just se, ettei tiedä, milloin pitää, milloin olisi taas omituista pysähtyä, eli missä menee se raja. Koska en tiedä ja koko kuvio ahdistaa, ajan sellaiselle virkistysalueelle lenkkeilemään, vaikka kotioveltakin pääsisi ja paljon rauhallisemmallekin alueelle.
En osaa laittaa ketjuja pyörään, kerran kokeilin ja menivät entistä enemmän pois paikaltaan. Lapsena naapurin poika tai sisko aina auttanut ja nykyään oma mies.
Vierailija kirjoitti:
Minulle ikuisuusdilemma on se, kenelle voi lähettää whatsapp-viestin ja kenelle pitää lähettää tekstiviesti, missä menee raja. Voiko kansalaisopiston kielikurssin vetäjälle ilmoittaa wa:lla jos ei tule tunnille, entä opettajalle että on kipeä eikä tule kouluun, entä jos täytyy hierojalle ilmoittaa peruvansa ajan?
Moni ei tässä näe varmastikaan ongelmaa, vaan luulen että whatsapp laulaa herkemmin koska se on nykyaikaa eikä maksa mitään. Mutta minusta tekstiviesti on jotenkin virallisempi ja sitten tuntuu olenko liian tuttavallinen, jos laitan harrastuksen ohjaajalle wa-viestin tai vastaavasti olenko ihan juntti jos asioin tekstarilla. :D Monella on työpuhelimessaan whatsapp, mutta välillä silti mietin onko se esim. opettajilla tarkoitettu lähinnä heidän väliseen viestittelyyn?
Ei ole mitään väliä kummalla viestin lähetät. Ainoastaan, jos tiedä, että jollakin ei ole nettiä, varmistat perillemenon tekstiviestillä. Tekstarit on vähään 'old school' mutta toimii silti, ja toki varsinkin, jos joku ei tiedettävästi ole nettiä.
Joten unohda tuo hölmöily!!
Vierailija kirjoitti:
En käy koskaan ravintolassa. Ystäväporukka usein pyytää mukaansa, mutta en koskaan lähde. En tiedä miten käyttäydytään, miten tilataan ja maksetaan, annetaanko juomarahaa ym. En ilkeä ystäviltäkään kysyä kun olen jo keski-ikäinen ja kaikki olettavat että ravintolakäynnit on normisettiä.
Kyllä on friikkiä sakkia...Mene sinne ja tutustu tilanteeseen!!
Toki ymmärrän, jos ei halua mennä sinne kylän ainoaan Teboiliin, josta jotain ruoaksi kutsuttua saa isoon hintaan, vittuilun kera ja räittynä päälle. En minäkään tiedä miten tuossa tilanteessa tulisi toimia.
Esimerksiksi ravintolassa tilataan niin, että kerrot tarjoilijalle mitä halua, eli avaat suusi, muodostat lauseen sanoista suomen kielen kieliopin mukaisesti ...Ennen sitä sinulle on joko annettu se menu, tai se on pöydässä. Luet sieltä mitä he tarjoavat ja mitä haluat syödä, sen jälkeen teet yllä olevan toiminnin.
Kait sen pässimpikin tietää, että Suomessa ei tippejä jätetä. Saa toki, mutta ei mikään pakko.
Käyttäydyt kuin muissa tilateissa julkisilla paikoilla - ei piereskellä, ei röyhtäillä äänekkäästi, ei relloteta sohvalla/tuolilla haara levällään nukkumisasennossa, ei nukuta ylipäätään. Et huuda yksin älyttömyyksiä, tai et yläpäätään HUUDA yhtään mitään, et ala laulamaan yht'äkkiä, et tongi nenestä räkää ja syö sitä jne.
Joissakin paikoissa on "odota tässä tarjoilijaa"..noh teet niin kjuin kyltti käskee. Odotat tarjoilijaa ja vastaat sitten hänen kysymykseen, joka todennäkäisesti on tyylilin "pöytä yhdelle?" sanot, kyllä, jos istua haluat. Useimmissa tosin ei näin ole - toki riippuu paikasta, eli menet sinne pöytään suoraan. Joskus tilaus on tiskiltä, ja se yleensä ilmoitetaan selvästi. Tässä tapauksessa kävelet tiskille ja odotat, kun tarjoilija ehtii katsoa sinuun ja ottaa tilauksen.
Vierailija kirjoitti:
En käy koskaan ravintolassa. Ystäväporukka usein pyytää mukaansa, mutta en koskaan lähde. En tiedä miten käyttäydytään, miten tilataan ja maksetaan, annetaanko juomarahaa ym. En ilkeä ystäviltäkään kysyä kun olen jo keski-ikäinen ja kaikki olettavat että ravintolakäynnit on normisettiä.
Onko sinulla siskoa, veljeä, miestä tai ystävää, jonka kanssa voisit käydä opettelemassa kahdestaan? Joka tietäisi tilanteen ja neuvoisi sinua?
Alue: Aihe vapaa
Minulle ikuisuusdilemma on se, kenelle voi lähettää whatsapp-viestin ja kenelle pitää lähettää tekstiviesti, missä menee raja. Voiko kansalaisopiston kielikurssin vetäjälle ilmoittaa wa:lla jos ei tule tunnille, entä opettajalle että on kipeä eikä tule kouluun, entä jos täytyy hierojalle ilmoittaa peruvansa ajan?
Moni ei tässä näe varmastikaan ongelmaa, vaan luulen että whatsapp laulaa herkemmin koska se on nykyaikaa eikä maksa mitään. Mutta minusta tekstiviesti on jotenkin virallisempi ja sitten tuntuu olenko liian tuttavallinen, jos laitan harrastuksen ohjaajalle wa-viestin tai vastaavasti olenko ihan juntti jos asioin tekstarilla. :D Monella on työpuhelimessaan whatsapp, mutta välillä silti mietin onko se esim. opettajilla tarkoitettu lähinnä heidän väliseen viestittelyyn?