Lue keskustelun säännöt.
Kertokaapa rehellisesti, mitä tavallisia asioita ette uskalla tehdä koska joko ette osaa tai koska nolottaa. Nyt ilman mitään sensuuria
Inhoan bussilla kulkemista, koska nolottaa painaa sitä pysähtyy nappulaa. Minulla ei ole ajokorttia.
Kommentit (1890)
Puhelinsoitot pelottaa, enkä pysty soittamaan jos en ole ensin kirjoittanut asiaani "puhekielellä" ensin tietokoneelle, josta voin lukea sen sanasta sanaan, yrittäen kuulostaa luonnolliselta :D Äsken juuri soittelin työpuhelun, joka piti ensin kirjoittaa tekstiksi ja varmistaa, että työkaverit on kahvitauolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M36. kirjoitti:
Enkä muutenkaan tajua mitään mitä peilin kautta näkyy, en vaan hahmota yhtään näkemääni.
Minulla oli sama juttu! Aivan mahdotonta. Ajattelin, että minulla vain ei ole luonnonlahjaa siihen. Mutta harjoittelemalla se kehittyi! Ei siinä auta muu kuin peruutella aina vain uudestaan. Vaikka vain vähän kerralla, ja välillä nousten autosta katsomaan, missä kohtaa ollaan. Kyllä siihen oppii, vaikka toiset hitaammin kuin toiset.
Poikani harrastaa futista. Kun menen katsomaan pelejä tai treenejä, asetun kentän reunaan mahdollisimman kauas tai siten että pallon olisi mahdollisimman pieni mahdollisuus karata kentältä juuri minua kohti.. sillä pahin pelkoni on että joutuisin potkaisemaan pallon takaisin ja ryssisin sen varmaan totaalisesti :D
En uskalla yrittää juoksemista, koska sitten hengästyisin ja ihmiset kuulisivat huohotukseni. Tiedän, ettei ketään kiinnosta tai vaikka kiinnostasi niin ei sillä ole mitään väliä. Tuntuu vaan, että kaikki ilkkuvat mielessään juoksevalle läskille joka puhkuu kuin ravihevonen. Joskus juoksen vähän metsäpoluilla joilla ei ole muita.
Minua nolottaa kiittää bussikuskia, koska en tykkää puhua niin monen ihmisen kuunnellessa ja varsinkin, kun se pitäisi tehdä niin että kuskikin kuulisi. Varmaan pitävät minua ihan junttina, kun kaikki muut samalla pysäkillä pois jäävät kiittävät, mutta minä en. Nykyään olen kyllä rohkaistunut sen verran että voisin periaatteessa sen kiitoksen sanoa, mutta en voi sen takia, koska olen ottanut tämän linjan ja muut varmasti ihmettelisivät että mitähän tuokin on alkanut yllättäen kiittämään :/
Sama juttu työpaikan kahvihuoneessa, kun täällä aloittaessani jännitti mennä taukohuoneeseen tuntemattomien juttuja kuuntelemaan, joten sanoin ettei mulla ole tapana juoda kahvia (vaikka oikeasti juon joka päivä). Nyt olen jo muutaman vuoden ollut täällä töissä ja porukka on tutumpaa, mutta kahvitauot vietän edellään omassa työhuoneessani, koska en kehtaa yhtäkkiä vaan "aloittaa" kahvin juomista. Tilanne on tosi ärsyttävä, sillä jään (ja olen jäänytkin) sen takia työyhteisön ulkopuolelle ja minua varmaan pidetään tämän takia omituisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan vienyt itse autoa sellaiseen automaattipesuriin. Olen 45 v 😂 monta kertaa ” pitänyt mennä itse” mutta aina pelkään, että jos takanani olisi jonoa, ja jotain noloa ilmenisi, niin voisin mennä paniikkiin. Esim kuinka pitkälle se auto ajetaan siihen pesurin, onko jotkut merkit.
Sama täällä. Yli 20 vuotta olen autoa ajanut, mutta edelleenkään ei mitään käsitystä miten auto käytetään pesussa. Mihin se edes maksetaan, mihin kohtaa/milloin se auto pitää sinne ajaa. Kuitenkin käy niin, että kun yritän sinne mennä, niin perään kurvaa 5 kärsimätöntä autonsa pesettäjää. Siispä olen pessyt autoni parkkipaikalla sankoa ja sientä käyttäen.
En ymmärrä tekniikasta, esim. Äly kännyistä mitään, paitsi perusjutut. Ostin tän puhelimen vuonna 2016 ja tämä on eka missä toimii netti ja mua hävettää..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos pankkiautomaatilla on jonoa jätän menemättä siihen, koska en koskaan opi muistamaan kumpaan aukkoon (sininen vai keltainen) kortti kuuluikaan laittaa.
Joo, tiedän että lukeehan se siinä, mutta aina menee väärin.
En pariinkymmeneen vuoteen uskaltanu lähteä ratsastustunneille, kun en osaa.... Siis ihan alkeistunneille menemistä. Hevosia en ole ikinä pelännyt, mutta se että ei osaa. Tottunut olemaan kaikessa suht hyvä. Nyt vuoden harrastanut ja sunnuntaisin vakiotunti. Vieläkään en ole tuosta tunteesta päässyt eroon, vaan joka su iskee paniikki. Edelleen tuo en osaa, on ennakkotunne. En osaakaan, mutta yritän järkeillä itselleni, että siksi sinne menen, että oppisin. Jälkikäteen on itsensä voittamisen tunne (oli sitten menny huonosti tai hyvin).
Julkisia esiintymisiä pelkään. Se, että pitäisi seisoa edessä (mihin kädet, minne katse, puhe takeltelee) ja esiintyä. Olen asianajaja ja tottunut salissa puhumaan. Se kuitenkin eri, kun saa istua omalla paikalla ja puhua siitä. Lisäksi siellä salissa en ole minä, vaan se asianajajarooliminä. Mutta että omana itsenäni.... Huh.
F
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haluaisin käydä bikinialueen sokeroinnissa, mutta en millään kehtaa. Kaikkialla sanotaan, kuinka "ammattilaiset on nähnyt kaiken, ei hätkähdä mitään". Mutta olen tosi karvainen, lisäksi iho tummentunut ja arpia sisäreisissä ja pulskakin olen. Gynekologilla ei haittaa, mutta kosmetologit on itse aina niin järjettömän huoliteltuja, etten tähän asti ole kehdannut heille "avautua".
Taksiuudistuksen jälkeen en ole uskaltanut tilata taksia, koska en tiedä, miten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi joku ajattelee olevansa vieraiden ihmisten mielestä niin kiinnostava, että he tuijottaisivat tai muuten kiinnittäisivät huomiota? Ajattelen, eähes jokaista kiinnostaa esim. kaupassa käydessä omien ostosten tekeminen ja omien asoiden ajatteleminen. Ei minua ainankaan ulkona liikkuessa tai kaupassa käydessä kiinnosta vieraat ihmiset.
Pelkään asioida muiden läsnäollessa, en tiedä miksi, mutta menen ihan lukkoon ja alan sekoilla sanoissani. Muuten en pelkää enkä jännitä asioimista esimerkiksi kaupoissa tai pankeissa, mutta jos joku on mukana ja seuraa tapahtumaa, menen ihan lukkoon.
Nyt pitäisi mennä apteekkiin ja uusi mies on tulossa mukaan, en tiedä miten pääsen sinne ilman, ettei seuraa mukana. Mennään siis kauppakeskukseen ja autolla. Ahdistaa jo valmiiksi kun alan siinä tuijotuksen alla selittää asiaani ja apteekkari tuijottaa ja mies tuijottaa ja muut asiakkaat tuijottaa.
Mies tykkää myös olla ostoksilla seurana ja makutuomarina ja sekin ahdistaa, kun alan käyttäytyä ihan oudosti ja luonnottomasti ja koen, että olen tarkkailun alla. Apua! En yhtään tiedä mistä tämä ongelma johtuu ja miten pääsen siitä eroon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käydä yksin salilla. Harvoin käyn muutenkaan kun tykkään paljon enemmän ulkoilla, mutta joskus iskisi halu mutten vaan saa mentyä ilman kaveria. Ja olen ihan hyväkuntoinen, en osaa sanoa mistä johtuu. Ennen oli sama yksin leffassa käymisessä, mutta sitten tuli käytyä parina päivänä putkeen kun käytin kiireellä vapaaliput, siitä huomasin että eipä tuo mitään, oikeastaan paremmin vielä voi keskittyä itse elokuvaankin. Sen sijaan kun olen pakottanut itseni yksin salille, treeni on mennyt nysväileväksi puuhasteluksi eikä tee mieli kokeilla toiste.
Vierailija kirjoitti:
En pariinkymmeneen vuoteen uskaltanu lähteä ratsastustunneille, kun en osaa.... Siis ihan alkeistunneille menemistä. Hevosia en ole ikinä pelännyt, mutta se että ei osaa. Tottunut olemaan kaikessa suht hyvä. Nyt vuoden harrastanut ja sunnuntaisin vakiotunti. Vieläkään en ole tuosta tunteesta päässyt eroon, vaan joka su iskee paniikki. Edelleen tuo en osaa, on ennakkotunne. En osaakaan, mutta yritän järkeillä itselleni, että siksi sinne menen, että oppisin. Jälkikäteen on itsensä voittamisen tunne (oli sitten menny huonosti tai hyvin).
Julkisia esiintymisiä pelkään. Se, että pitäisi seisoa edessä (mihin kädet, minne katse, puhe takeltelee) ja esiintyä. Olen asianajaja ja tottunut salissa puhumaan. Se kuitenkin eri, kun saa istua omalla paikalla ja puhua siitä. Lisäksi siellä salissa en ole minä, vaan se asianajajarooliminä. Mutta että omana itsenäni.... Huh.
F
Tunnistan tuon itsenä esiintymisen pelon. Olen ollut useassa harrastajateatteriproduktiossa mukana ja näytelmässä esiintyminen on ihan mahtavaa kun voin uppoutua siihen rooliin. Mutta opiskeluaikoina esitelmien pitäminen oli pahinta mitä tiesin.
Koen stressaavana sen kun pitää pyytää lasku ulkona syömisen jälkeen. Tuntuu että tarjoilijaa ei näy varttiin missään ( en tajua missä luuraa ) enkä kehtaa pyytä laskua joltain toiselta tarjolijalta ( onko tarkoitus että eri tarjolijat hoitaa vaan oman pöydän ? )
Tiedän että se on etiketti joka sanoo että sun pitää odottaa että tarjoilija tulee pöytään, mutta mulle tulee usein kova pissahätäkin siinä. Nyt olen sitten ottanut sen asenteen että menen vaan suoraan kassalle maksamaan. Mutta osissa ravintoloita siitäkin saa mulkaisuja Eikö tuo tajua miten toimitaan kun syödään ulkona
En osaa tanssia. En käy missään missä mahdollisesti joutuis tanssimaan.
En kehtaa noukkia kadulta/ojan pientareilta tyhjiä tölkkejä ja/tai pulloja, jos ympärillä on muita. En halua vaikuttaa köyhältä ja vähä-osaiselta. Pullojen ja tölkkien palauttamisessa ei ole mitään ongelmaa, mutta muiden nähden en lähde rypemään ojan pohjia muutaman sentin tähden (vaikka saitana ihmisenä ajatus rahasta kuumottelisikin.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Inhoan kaupassakäyntiä, koska luulen, ett kaikki tuijottaa minua.
Eipä siellä kukaan tuijota, silti minäkin inhoan kaupassakäyntiä.
Pirkko Arstila tuijottaa ja kirjoittaa näkymistään koko kansalle.
Minuakin vähän jännittää puhelimessa puhuminen, mutta kaikkein pahinta on puhua puhelimessa, jos joku muu on samassa huoneessa ja kuulee! En oikein tiedä, miksi. Ikään kuin olisi jotenkin esiintymässä, esillä ja arvosteltavana. No ehkä juuri ja juuri joku semmoinen kuin hammaslääkäriajan siirto menee, vaikka joku muu olisi vieressä... Kun tietää suunnilleen, mitä kumpainenkin puhelun aikana tulee sanomaan, on ikään kuin valmis käsikirjoitus :D Mutta jos äiti/anoppi/kaveri soittaa, tai edes puhelinmyyjä, liukenen toiseen huoneeseen. Jopa kotona oman miehen kanssa sama juttu...!