Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi auttamispaikoissa eli sotepalveluissa (neuvola, lastensuojelu, koulupsykologi ym ym) vain arvioidaan ja arvioidaan, mutta koskaan ei saa mitään käytännön apua?!
21.08.2019 |
Kaikenlaiset sotepalvelut eli neuvolat, perhetyöntekijät, kouluopiskelijahuollot ja vastaavat vain arvioi ja arvioi asiakkaan/perheen/potilaan tilannetta? Niiden työntekijöiden koko työ on keskittynyt siihen, että he tekevät ihmisestä / perheestä arvion ja arvioita. Monesti arviosta seuraa joku heidän suositus, mutta sekin yleensä on vain lähete jonnekin taholle, joka taas arvioi ja arvioi mutta sieltäkään ei saa mitään käytännön apua. Ja heidänkin arviointi usein johtaa siihen, että tulee lähete kolmanteen auttamispaikkaan, joka taas vaan arvioi ja arvioi mutta mitään käytännön apua ei hekään taaskaan tarjoa.
Esim. äiti puhuu neuvolassa uupumuksestaan. Neuvola arvioi tilannetta, mutta ei tarjoa mitään oikeaa apua uupumukseen. Laittaa äidin arvionsa jälkeen perhetyön asiakkaaksi. Nekin taas juttelee ja arvioi ja arvioi (ja tarkkailee), mutta eivät tarjoa mitään käytännön apua sille äidille. Äidin uupumus pahenee, kun hän ei saa apua vaan vain arviointia, ja perhetyöntekijä laittaa perheen lastensuojelulle. Joka taas arvioi ja arvioi, mutta eivät tarjoa hekään mitään oikeaa apua. Ja lopulta äiti romahtaa, joutuu sairaalaan ja lapset sijoitukseen tms. Tämäkin olisi voitu välttää, jos äiti olisi saanut käytännön apua jo kun sanoi neuvolassa ekan kerran että alkoi uupumaan!
Tai ihminen menee terveyskeskukseen koska on masentunut. Siellä lääkäri arvioi ja sanoo, että on masennus. Mutta terveyskeskus ei anna hoitoa siihen masennukseen, koska siellä ei ole töissä psykoterapeutteja. Jos masennus pahenee, niin hänet lähetetään psykiatrialle, ja taas psykiatri arvioi ja arvioi. Suosittelee psykoterapiaa, mutta taaskaan ei anna sitä, koska sitä ei ole tarjolla ellet mene itse yksityiselle.
Tai lapsella on koulussa vaikeuksia. Oppilashuolto arvioi ja arvioi, mutta nopeaa käytännön apua (esim. pienryhmäopetus) ei koskaan saa vaan arvioidaan vaan kunnes tilanne on ehtinyt edetä jo todella pahaksi!
Miksi nämä kaikki Suomen julkisen puolen auttamispaikat (poislukien ehkä joku kirurginen/syöpätautien erikoissairaala) vain arvioivat kukin vuorollaan peräkkäin ja välillä yhtä aikaakin samaa asiaa, mutta mikään taho ei tarjoa mitään oikeaa käytännön apua!??
Kommentit (701)
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Olet aivan oikeassa tuen tarkoituksesta. Tuki ja apu ovat kaksi aivan eri asiaa. Nykyisin pitäisikin tukiverkostojen sijasta käyttää termiä apuverkosto. Ja ymmärtää se, että niissä perheissä - tai yleensäkin niillä ihmisillä - joilla apua on saatavilla tarpeen mukaan, syntyy vähemmän tarvetta tuelle. Jos apu puuttuu, elämästä tulee sekä henkisestä että usein myös fyysisesti raskaampaa. Stressaavampaa. Ja tutkimustenkin mukaan stressi aiheuttaa monenlaisia haittoja kuten oma-aloitteisuuden puutetta, suorituskyvyn heikkenemistä, väsymystä, unettomuutta, rytmihäiriöitä jne.
Tuen tarvetta voitaisiin vähentää sillä, että lisättäisiin apua. Ettei päästettäisi ihmisiä siihen pisteeseen, että he tarvitsevat tukea. Tähän voitaisiin vaikuttaa yhteiskunnan taholta, mutta myös meistä jokainen yksilötasolla. "Hei, tarvitsetko apua?" ei ole mielestäni niin vaikea kysymys, etteikö sitä voisi esittää. Sen sijaan, että katsotaan mieluummin sivusta, selviääkö toi vai ei. Ja jos ei selviytynyt, räpsästään nopeasti kännykällä kuva ja laitetaan kuva someen ennenkuin livahdetaan paikalta.
Mä olen esittänyt tuon kysymyksen lukuisia kertoja elämäni aikana. Kysynyt kauppakssien kanssa lähikaupasta tulevalta äidiltä, jonka taapero rimpuilee itkupotkuraivareissaan eikä hommasta meinaa tulla mitään. Kantanut ostoskassit hänen kotiovelleen, jolloin äiti on saanut kannettua rimpuilevan taaperonsa. Kysynyt leikkaukseen menevältä naapuriltani, tarvitseeko hän kotiuduttuaan kaupassakäyntiapua. Kysynyt sekaiselta vaikuttavalta vanhukselta ja selvittänyt, tietääkö hän missä hän on, missä hän asuu ja onko joku, jolle voisin soittaa. Ja monta muuta tilannetta.
Useimmiten avun tarve on hyvin tilapäinen. Tukea tarjoavat ajattelevat, että jos tukea tarvitsevaa aletaan auttamaan, hän passivoituu. Niin voi toki käydä ja sen vuoksi pitäisikin auttaa ennenkuin syntyy tuen tarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Aarrghh!!
Olin yh, jolla diagnosoitu masennus.
Millainen taika-asiantuntija olisi antanyut minulle energian suoriutua päivästäni kunnialla? Voivottelivat vain, "eikö nyt ketään tuttua tai sukulaista ole, joka auttaisi?"
No kun ei ollut!
Usko nyt jo, joissain tilanteissa Konkreettinen Käytännön Apu on se oikea ja käypä apu.
Onhan ihmisellä itselläänkin jokin vastuu itsestään.
Miksi aina odottetaan, että joku tekee puolestani, joku ratkaisee ongelmani, joku muu auttaa?
Pitää osata keskustelujen ja arvioiden kautta myös itse auttaa itseään ja laittaa elämä ja asiat sujumaan.
Monet lait pitäisi muuttaa. Apu pitäisi olla ensisijainen eikä arviointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä on niin totta. Kun tarvitsisi konkreettista apua sitä ei saa, mutta höpöttelemässä ongelmista pitäisi jaksaa ikuisuuuksisin vaikkei siitä ole mitään apua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Tuki on oikeastaan sitä, että tuetaan ihmistä tekemään tai selviytymään jostain itse. Apu taas on enemmän sitä, että tehdään yhdessä toisen kanssa tai tehdään kokonaan toisen puolesta. Tuki on siis enemmän henkistä (kannustan ja rohkaisen sinua lähtemään kauppaan) ja apu taas konkreettista (tarjoan sinulle autokyydin kauppaan tai käyn kaupassa puolestasi).
Suomessa on jostain syystä muutamassa vuosikymmenessä siirrytty auttamisesta tukemiseen. Silloinkin, kun henkilö ei tarvitse mitään tukemista vaan konkreettista auttamista. Miksi näin, en tiedä? Saman verran se olohuoneen sohvalla istuva perhetyöntekijä yhteiskunnalle maksaisi silloinkin, kun se tekisi käyntinsä yhteydessä jotain hyödyllistä. Kävisi vaikka pikaisesti kaupassa, imuroisi tms. Onko vika oikeastaan meidän koulutusjärjestelmässämme? Siis se sohvalla istuja on liian korkeasti koulutettu tarttuakseen pölynimuriin tai hakemaan lähikaupasta vaippoja ja maitoa?
Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä ja heidän lapsuudessaan yhteiskunnan lapsiperheille tarjottu apu oli konkreettista apua. Kodinhoitajan koulutus ei muistaakseni kestänyt kuin vuoden. Hänenkin tehtäviinsä kuului vanhemman kanssa jutteleminen, mutta se onnistui oikein hyvin samalla, kun kodinhoitaja ripusti pyykkiä kuivumaan tai laittoi lapsille ruokaa.
Erittäin mielenkiintoinen havainto. Osittain sitä selittää tuo, mitä sanot professioista. Työnkuvat tuppaavat liukumaan "ylöspäin", tehtäviä hamutaan ylempää: esimerkiksi sairaanhoitajat mieluusti tekevät samaa kuin lääkärit tai psykoterapeutit. Vastaavasti tietylle ammattille aiemmin kuuluneet työtehtävät valuvat alemmas jonkun muun hoidettavaksi.
Tuo ei selitä kaikkea. Myös silloin kun on kyse avusta, tukemisen ideologia on vahva. Jopa joidenkin kuntien henkilökohtaisen avun soveltamisohjeissa lukee, että henkilökohtainen apu "ei ole puolesta tekemistä". Siis mitä, pyörätuolia käyttävän puolesta ei avustaja kaupassa ota tavaroita ylähyllyltä? Tätä ei selitä profession hienostuminen, sillä henkilökohtainen avustaja on ammattihierarkian alapäässä. Vai selittääkö sittenkin? Onko niin, että MIKÄÄN ammattiryhmä ei katso konkreettisen auttamisen kuuluvan tehtäviinsä? Kaikki ovat liian hienoja auttamaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Tuki on oikeastaan sitä, että tuetaan ihmistä tekemään tai selviytymään jostain itse. Apu taas on enemmän sitä, että tehdään yhdessä toisen kanssa tai tehdään kokonaan toisen puolesta. Tuki on siis enemmän henkistä (kannustan ja rohkaisen sinua lähtemään kauppaan) ja apu taas konkreettista (tarjoan sinulle autokyydin kauppaan tai käyn kaupassa puolestasi).
Suomessa on jostain syystä muutamassa vuosikymmenessä siirrytty auttamisesta tukemiseen. Silloinkin, kun henkilö ei tarvitse mitään tukemista vaan konkreettista auttamista. Miksi näin, en tiedä? Saman verran se olohuoneen sohvalla istuva perhetyöntekijä yhteiskunnalle maksaisi silloinkin, kun se tekisi käyntinsä yhteydessä jotain hyödyllistä. Kävisi vaikka pikaisesti kaupassa, imuroisi tms. Onko vika oikeastaan meidän koulutusjärjestelmässämme? Siis se sohvalla istuja on liian korkeasti koulutettu tarttuakseen pölynimuriin tai hakemaan lähikaupasta vaippoja ja maitoa?
Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä ja heidän lapsuudessaan yhteiskunnan lapsiperheille tarjottu apu oli konkreettista apua. Kodinhoitajan koulutus ei muistaakseni kestänyt kuin vuoden. Hänenkin tehtäviinsä kuului vanhemman kanssa jutteleminen, mutta se onnistui oikein hyvin samalla, kun kodinhoitaja ripusti pyykkiä kuivumaan tai laittoi lapsille ruokaa.
Erittäin mielenkiintoinen havainto. Osittain sitä selittää tuo, mitä sanot professioista. Työnkuvat tuppaavat liukumaan "ylöspäin", tehtäviä hamutaan ylempää: esimerkiksi sairaanhoitajat mieluusti tekevät samaa kuin lääkärit tai psykoterapeutit. Vastaavasti tietylle ammattille aiemmin kuuluneet työtehtävät valuvat alemmas jonkun muun hoidettavaksi.
Tuo ei selitä kaikkea. Myös silloin kun on kyse avusta, tukemisen ideologia on vahva. Jopa joidenkin kuntien henkilökohtaisen avun soveltamisohjeissa lukee, että henkilökohtainen apu "ei ole puolesta tekemistä". Siis mitä, pyörätuolia käyttävän puolesta ei avustaja kaupassa ota tavaroita ylähyllyltä? Tätä ei selitä profession hienostuminen, sillä henkilökohtainen avustaja on ammattihierarkian alapäässä. Vai selittääkö sittenkin? Onko niin, että MIKÄÄN ammattiryhmä ei katso konkreettisen auttamisen kuuluvan tehtäviinsä? Kaikki ovat liian hienoja auttamaan?
Tätä samaa itsekin mietin. Ilmiö nimittäin näkyy muillakin aloilla kuin vain sote-alalla. Koulutetaan ihmisiä visioimaan ja suunnittelemaan, mutta ei kouluteta - tai ainakaan palkata - enää ihmisiä toteuttamaan niitä suunnitelmia. Työn tuottavuus laskee, kun aika käytetään erilaisissa palavereissa, mutta kukaan ei enää osaa edes sanoa, mitä pitäisi tehdä. Puhumattakaan siitä, että olisi joku, joka myös tekisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Tässä on se ongelma, että psykoterapiakoulutus on kallis ja pitkä ja pitää maksaa itse kokonaan. Itselläni olisi ollut jo vuosia kiinnostusta kouluttautua psykoterapeutiksi mutta asuntovelallisena ja kolmen alaikäisen vanhempana ei kiinnostaa ottaa useampaa 10t lisää lainaa. Uskon, että monet, joilla olisi soveltuva peruskoulutus, ovat samassa tilanteessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Tässä on se ongelma, että psykoterapiakoulutus on kallis ja pitkä ja pitää maksaa itse kokonaan. Itselläni olisi ollut jo vuosia kiinnostusta kouluttautua psykoterapeutiksi mutta asuntovelallisena ja kolmen alaikäisen vanhempana ei kiinnostaa ottaa useampaa 10t lisää lainaa. Uskon, että monet, joilla olisi soveltuva peruskoulutus, ovat samassa tilanteessa.
Jos oikeasti Suomessa haluttaisiin, että ihmisille tarjotaan käypä hoito -suosituksen mukaista hoitoa, niin kyllä työnantaja maksaisi sen psykoterapiakoulutuksen. Tietenkin siihen voisi sitten sisältyä velvoite työskennellä samalla työnantajalla esim. kolme vuotta koulutuksen jälkeen tms.
Tämä on juuri se systeemin ongelma, jota aloitukseni koskee. Ei auteta eikä hoideta, arvioidaan vaan. Eli työntekijöitä ei palkata auttamaan eikä hoitamaan vaan pelkkiin arviointi-työnkuviin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Tuki on oikeastaan sitä, että tuetaan ihmistä tekemään tai selviytymään jostain itse. Apu taas on enemmän sitä, että tehdään yhdessä toisen kanssa tai tehdään kokonaan toisen puolesta. Tuki on siis enemmän henkistä (kannustan ja rohkaisen sinua lähtemään kauppaan) ja apu taas konkreettista (tarjoan sinulle autokyydin kauppaan tai käyn kaupassa puolestasi).
Suomessa on jostain syystä muutamassa vuosikymmenessä siirrytty auttamisesta tukemiseen. Silloinkin, kun henkilö ei tarvitse mitään tukemista vaan konkreettista auttamista. Miksi näin, en tiedä? Saman verran se olohuoneen sohvalla istuva perhetyöntekijä yhteiskunnalle maksaisi silloinkin, kun se tekisi käyntinsä yhteydessä jotain hyödyllistä. Kävisi vaikka pikaisesti kaupassa, imuroisi tms. Onko vika oikeastaan meidän koulutusjärjestelmässämme? Siis se sohvalla istuja on liian korkeasti koulutettu tarttuakseen pölynimuriin tai hakemaan lähikaupasta vaippoja ja maitoa?
Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä ja heidän lapsuudessaan yhteiskunnan lapsiperheille tarjottu apu oli konkreettista apua. Kodinhoitajan koulutus ei muistaakseni kestänyt kuin vuoden. Hänenkin tehtäviinsä kuului vanhemman kanssa jutteleminen, mutta se onnistui oikein hyvin samalla, kun kodinhoitaja ripusti pyykkiä kuivumaan tai laittoi lapsille ruokaa.
Erittäin mielenkiintoinen havainto. Osittain sitä selittää tuo, mitä sanot professioista. Työnkuvat tuppaavat liukumaan "ylöspäin", tehtäviä hamutaan ylempää: esimerkiksi sairaanhoitajat mieluusti tekevät samaa kuin lääkärit tai psykoterapeutit. Vastaavasti tietylle ammattille aiemmin kuuluneet työtehtävät valuvat alemmas jonkun muun hoidettavaksi.
Tuo ei selitä kaikkea. Myös silloin kun on kyse avusta, tukemisen ideologia on vahva. Jopa joidenkin kuntien henkilökohtaisen avun soveltamisohjeissa lukee, että henkilökohtainen apu "ei ole puolesta tekemistä". Siis mitä, pyörätuolia käyttävän puolesta ei avustaja kaupassa ota tavaroita ylähyllyltä? Tätä ei selitä profession hienostuminen, sillä henkilökohtainen avustaja on ammattihierarkian alapäässä. Vai selittääkö sittenkin? Onko niin, että MIKÄÄN ammattiryhmä ei katso konkreettisen auttamisen kuuluvan tehtäviinsä? Kaikki ovat liian hienoja auttamaan?
Tätä samaa itsekin mietin. Ilmiö nimittäin näkyy muillakin aloilla kuin vain sote-alalla. Koulutetaan ihmisiä visioimaan ja suunnittelemaan, mutta ei kouluteta - tai ainakaan palkata - enää ihmisiä toteuttamaan niitä suunnitelmia. Työn tuottavuus laskee, kun aika käytetään erilaisissa palavereissa, mutta kukaan ei enää osaa edes sanoa, mitä pitäisi tehdä. Puhumattakaan siitä, että olisi joku, joka myös tekisi.
Hmm mielenkiintoinen havainto.
Mielestäni kyllä koulutetaan myös tekemään muuta kuin visioimaan ja tekemään arviointeja eli koulutetaan ihan toteuttamaankin niitä suunnitelmia, mutta ei palkata muuhun kuin suunnitteluun/tarkkailuun/arvioimiseen. Työnantaja määrittelee työnkuvan ja se työnkuva on juuri tuollainen mitä kuvasit.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Tuki on oikeastaan sitä, että tuetaan ihmistä tekemään tai selviytymään jostain itse. Apu taas on enemmän sitä, että tehdään yhdessä toisen kanssa tai tehdään kokonaan toisen puolesta. Tuki on siis enemmän henkistä (kannustan ja rohkaisen sinua lähtemään kauppaan) ja apu taas konkreettista (tarjoan sinulle autokyydin kauppaan tai käyn kaupassa puolestasi).
Suomessa on jostain syystä muutamassa vuosikymmenessä siirrytty auttamisesta tukemiseen. Silloinkin, kun henkilö ei tarvitse mitään tukemista vaan konkreettista auttamista. Miksi näin, en tiedä? Saman verran se olohuoneen sohvalla istuva perhetyöntekijä yhteiskunnalle maksaisi silloinkin, kun se tekisi käyntinsä yhteydessä jotain hyödyllistä. Kävisi vaikka pikaisesti kaupassa, imuroisi tms. Onko vika oikeastaan meidän koulutusjärjestelmässämme? Siis se sohvalla istuja on liian korkeasti koulutettu tarttuakseen pölynimuriin tai hakemaan lähikaupasta vaippoja ja maitoa?
Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä ja heidän lapsuudessaan yhteiskunnan lapsiperheille tarjottu apu oli konkreettista apua. Kodinhoitajan koulutus ei muistaakseni kestänyt kuin vuoden. Hänenkin tehtäviinsä kuului vanhemman kanssa jutteleminen, mutta se onnistui oikein hyvin samalla, kun kodinhoitaja ripusti pyykkiä kuivumaan tai laittoi lapsille ruokaa.
Erittäin mielenkiintoinen havainto. Osittain sitä selittää tuo, mitä sanot professioista. Työnkuvat tuppaavat liukumaan "ylöspäin", tehtäviä hamutaan ylempää: esimerkiksi sairaanhoitajat mieluusti tekevät samaa kuin lääkärit tai psykoterapeutit. Vastaavasti tietylle ammattille aiemmin kuuluneet työtehtävät valuvat alemmas jonkun muun hoidettavaksi.
Tuo ei selitä kaikkea. Myös silloin kun on kyse avusta, tukemisen ideologia on vahva. Jopa joidenkin kuntien henkilökohtaisen avun soveltamisohjeissa lukee, että henkilökohtainen apu "ei ole puolesta tekemistä". Siis mitä, pyörätuolia käyttävän puolesta ei avustaja kaupassa ota tavaroita ylähyllyltä? Tätä ei selitä profession hienostuminen, sillä henkilökohtainen avustaja on ammattihierarkian alapäässä. Vai selittääkö sittenkin? Onko niin, että MIKÄÄN ammattiryhmä ei katso konkreettisen auttamisen kuuluvan tehtäviinsä? Kaikki ovat liian hienoja auttamaan?
Hyviä pointteja! Mikään tutkimustuloshan ei tue sitä, että auttaminen pitäisi vaihtaa tukemiseen. Sille ei ole ainuttakaan tiedeperustaista syytä miksi ei enää auteta vaan tuetaan vaan. Syyt on vain ja ainoastaan ideologisia. Ei edes arkijärkeen perustuvia, ainoastaan vain ideologiaan. Mutta samahan koskee uutta opsia kouluissa (eli sitä että pulpetit pois ja oppilaat opiskelee itseohjautuvasti eli putoavat kärryiltä eikä opet enää opeta heitä). Ei ole olemassa ainuttakaan tiedeperustaista syytä tuolle uudelle opetussuunnitelmalle. Syyt sille on vain ja ainoastaan ideologisia.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Tuki on oikeastaan sitä, että tuetaan ihmistä tekemään tai selviytymään jostain itse. Apu taas on enemmän sitä, että tehdään yhdessä toisen kanssa tai tehdään kokonaan toisen puolesta. Tuki on siis enemmän henkistä (kannustan ja rohkaisen sinua lähtemään kauppaan) ja apu taas konkreettista (tarjoan sinulle autokyydin kauppaan tai käyn kaupassa puolestasi).
Suomessa on jostain syystä muutamassa vuosikymmenessä siirrytty auttamisesta tukemiseen. Silloinkin, kun henkilö ei tarvitse mitään tukemista vaan konkreettista auttamista. Miksi näin, en tiedä? Saman verran se olohuoneen sohvalla istuva perhetyöntekijä yhteiskunnalle maksaisi silloinkin, kun se tekisi käyntinsä yhteydessä jotain hyödyllistä. Kävisi vaikka pikaisesti kaupassa, imuroisi tms. Onko vika oikeastaan meidän koulutusjärjestelmässämme? Siis se sohvalla istuja on liian korkeasti koulutettu tarttuakseen pölynimuriin tai hakemaan lähikaupasta vaippoja ja maitoa?
Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä ja heidän lapsuudessaan yhteiskunnan lapsiperheille tarjottu apu oli konkreettista apua. Kodinhoitajan koulutus ei muistaakseni kestänyt kuin vuoden. Hänenkin tehtäviinsä kuului vanhemman kanssa jutteleminen, mutta se onnistui oikein hyvin samalla, kun kodinhoitaja ripusti pyykkiä kuivumaan tai laittoi lapsille ruokaa.
Erittäin mielenkiintoinen havainto. Osittain sitä selittää tuo, mitä sanot professioista. Työnkuvat tuppaavat liukumaan "ylöspäin", tehtäviä hamutaan ylempää: esimerkiksi sairaanhoitajat mieluusti tekevät samaa kuin lääkärit tai psykoterapeutit. Vastaavasti tietylle ammattille aiemmin kuuluneet työtehtävät valuvat alemmas jonkun muun hoidettavaksi.
Tuo ei selitä kaikkea. Myös silloin kun on kyse avusta, tukemisen ideologia on vahva. Jopa joidenkin kuntien henkilökohtaisen avun soveltamisohjeissa lukee, että henkilökohtainen apu "ei ole puolesta tekemistä". Siis mitä, pyörätuolia käyttävän puolesta ei avustaja kaupassa ota tavaroita ylähyllyltä? Tätä ei selitä profession hienostuminen, sillä henkilökohtainen avustaja on ammattihierarkian alapäässä. Vai selittääkö sittenkin? Onko niin, että MIKÄÄN ammattiryhmä ei katso konkreettisen auttamisen kuuluvan tehtäviinsä? Kaikki ovat liian hienoja auttamaan?
Tätä samaa itsekin mietin. Ilmiö nimittäin näkyy muillakin aloilla kuin vain sote-alalla. Koulutetaan ihmisiä visioimaan ja suunnittelemaan, mutta ei kouluteta - tai ainakaan palkata - enää ihmisiä toteuttamaan niitä suunnitelmia. Työn tuottavuus laskee, kun aika käytetään erilaisissa palavereissa, mutta kukaan ei enää osaa edes sanoa, mitä pitäisi tehdä. Puhumattakaan siitä, että olisi joku, joka myös tekisi.
Hmm mielenkiintoinen havainto.
Mielestäni kyllä koulutetaan myös tekemään muuta kuin visioimaan ja tekemään arviointeja eli koulutetaan ihan toteuttamaankin niitä suunnitelmia, mutta ei palkata muuhun kuin suunnitteluun/tarkkailuun/arvioimiseen. Työnantaja määrittelee työnkuvan ja se työnkuva on juuri tuollainen mitä kuvasit.
Ap
No laitoinkin edelliseen kommenttiini, että "tai ainakaan ei palkata". Tosin käsittääkseni sote-puolella ei edes kouluteta nykyisin kodinhoitajia ja korkeammin koulutetut taas eivät katso, että pyykinpesu tai imurointi kuuluisivat heidän koulutustaan vastaavan työn toimenkuvaan. Ovat siis tavallaan "ylikoulutettuja" tekemään niitä töitä ja lisäksi tietysti kodinhoitajan työstä ei voi maksaa yhtä paljoa palkkaa kuin näistä arviointitöistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Tuki on oikeastaan sitä, että tuetaan ihmistä tekemään tai selviytymään jostain itse. Apu taas on enemmän sitä, että tehdään yhdessä toisen kanssa tai tehdään kokonaan toisen puolesta. Tuki on siis enemmän henkistä (kannustan ja rohkaisen sinua lähtemään kauppaan) ja apu taas konkreettista (tarjoan sinulle autokyydin kauppaan tai käyn kaupassa puolestasi).
Suomessa on jostain syystä muutamassa vuosikymmenessä siirrytty auttamisesta tukemiseen. Silloinkin, kun henkilö ei tarvitse mitään tukemista vaan konkreettista auttamista. Miksi näin, en tiedä? Saman verran se olohuoneen sohvalla istuva perhetyöntekijä yhteiskunnalle maksaisi silloinkin, kun se tekisi käyntinsä yhteydessä jotain hyödyllistä. Kävisi vaikka pikaisesti kaupassa, imuroisi tms. Onko vika oikeastaan meidän koulutusjärjestelmässämme? Siis se sohvalla istuja on liian korkeasti koulutettu tarttuakseen pölynimuriin tai hakemaan lähikaupasta vaippoja ja maitoa?
Omat lapseni ovat jo yli kolmekymppisiä ja heidän lapsuudessaan yhteiskunnan lapsiperheille tarjottu apu oli konkreettista apua. Kodinhoitajan koulutus ei muistaakseni kestänyt kuin vuoden. Hänenkin tehtäviinsä kuului vanhemman kanssa jutteleminen, mutta se onnistui oikein hyvin samalla, kun kodinhoitaja ripusti pyykkiä kuivumaan tai laittoi lapsille ruokaa.
Erittäin mielenkiintoinen havainto. Osittain sitä selittää tuo, mitä sanot professioista. Työnkuvat tuppaavat liukumaan "ylöspäin", tehtäviä hamutaan ylempää: esimerkiksi sairaanhoitajat mieluusti tekevät samaa kuin lääkärit tai psykoterapeutit. Vastaavasti tietylle ammattille aiemmin kuuluneet työtehtävät valuvat alemmas jonkun muun hoidettavaksi.
Tuo ei selitä kaikkea. Myös silloin kun on kyse avusta, tukemisen ideologia on vahva. Jopa joidenkin kuntien henkilökohtaisen avun soveltamisohjeissa lukee, että henkilökohtainen apu "ei ole puolesta tekemistä". Siis mitä, pyörätuolia käyttävän puolesta ei avustaja kaupassa ota tavaroita ylähyllyltä? Tätä ei selitä profession hienostuminen, sillä henkilökohtainen avustaja on ammattihierarkian alapäässä. Vai selittääkö sittenkin? Onko niin, että MIKÄÄN ammattiryhmä ei katso konkreettisen auttamisen kuuluvan tehtäviinsä? Kaikki ovat liian hienoja auttamaan?
Tätä samaa itsekin mietin. Ilmiö nimittäin näkyy muillakin aloilla kuin vain sote-alalla. Koulutetaan ihmisiä visioimaan ja suunnittelemaan, mutta ei kouluteta - tai ainakaan palkata - enää ihmisiä toteuttamaan niitä suunnitelmia. Työn tuottavuus laskee, kun aika käytetään erilaisissa palavereissa, mutta kukaan ei enää osaa edes sanoa, mitä pitäisi tehdä. Puhumattakaan siitä, että olisi joku, joka myös tekisi.
Hmm mielenkiintoinen havainto.
Mielestäni kyllä koulutetaan myös tekemään muuta kuin visioimaan ja tekemään arviointeja eli koulutetaan ihan toteuttamaankin niitä suunnitelmia, mutta ei palkata muuhun kuin suunnitteluun/tarkkailuun/arvioimiseen. Työnantaja määrittelee työnkuvan ja se työnkuva on juuri tuollainen mitä kuvasit.
Ap
No laitoinkin edelliseen kommenttiini, että "tai ainakaan ei palkata". Tosin käsittääkseni sote-puolella ei edes kouluteta nykyisin kodinhoitajia ja korkeammin koulutetut taas eivät katso, että pyykinpesu tai imurointi kuuluisivat heidän koulutustaan vastaavan työn toimenkuvaan. Ovat siis tavallaan "ylikoulutettuja" tekemään niitä töitä ja lisäksi tietysti kodinhoitajan työstä ei voi maksaa yhtä paljoa palkkaa kuin näistä arviointitöistä.
Noin se on. Mutta kodinhoitajien ei tarvisi olla sotekoulutettuja, heille riittäisi ihan hyvin joku vaikka puolen vuoden kodinhoitajakoulutus, joka ei liity sotealaan vaan ihan siihen kodin hoitamiseen, siivoamiseen, pyykinpesuun, lasten hoitoon jne. Silti he olisi kunnan palkkalistoilla ja nämä sotepaikat sitten määräisi esim. 20 tunnin kotiapupalvelun johonkin perheeseen. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Psykoterapia on yksi isoimmista Kelan korvaamista kuluista, joten kyllä sitä annetaan sangen auliisti.
Vierailija kirjoitti:
Onhan ihmisellä itselläänkin jokin vastuu itsestään.
Miksi aina odottetaan, että joku tekee puolestani, joku ratkaisee ongelmani, joku muu auttaa?
Pitää osata keskustelujen ja arvioiden kautta myös itse auttaa itseään ja laittaa elämä ja asiat sujumaan.
Luitkohan ollenkaan aloitustani ennen kuin syöksyit tänne suoltamaan tuubaasi?
Kirjoitin aloitukseeni esim. alakouluikäisestä, jolla on oppimisvaikeuksia. Silti häntäkin vain arvioidaan ja arvioidaan mutta apua hän ei saa, siis käytännön konkreettista apua. Se arvioiminen on muka sitä apua, vaikka ei siitä silti mitään hyötyä ole.
Miten lapsella voisi olla vastuu itsestään ja omasta oppimisestaan ja lapsen pitäisi auttaa itse itseään? Jos hänellä on oppimisvaikeuksia!!
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Psykoterapia on yksi isoimmista Kelan korvaamista kuluista, joten kyllä sitä annetaan sangen auliisti.
Ei siihen silti pääse kuin ne joilla on rahaa itse maksaa siitä satoja euroja kuussa. Ja joiden paikkakunnalla yksityisillä terapeuteilla on tilaa uusille asiakkaille. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Psykoterapia on yksi isoimmista Kelan korvaamista kuluista, joten kyllä sitä annetaan sangen auliisti.
Ei siihen silti pääse kuin ne joilla on rahaa itse maksaa siitä satoja euroja kuussa. Ja joiden paikkakunnalla yksityisillä terapeuteilla on tilaa uusille asiakkaille. Ap
Eli puhuit kakkaa. Psykoterapiaa määrätään ja tuetaan voimakkaasti, mutta se ei ole ilmaista. Tiedätkö mitä, sinä olet kiittämätön.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monista avun tarpeessa olevista se tuntuu siltä, koska haluttaisiin jotain taikamuutoksia ja että joku pyörittäisi arkea, kun tuen tarkoitus on saada ihmiset itse hoitamaan arki ja elämä niin, että siitä selviytyy.
Höpsis. Esimerkiksi siinä aloitukseni masennus-esimerkissä ihan käypähoitosuositus olisi se psykoterapia. Sitä vaan ei anneta ihmisille hoidoksi. Ap
Psykoterapia on yksi isoimmista Kelan korvaamista kuluista, joten kyllä sitä annetaan sangen auliisti.
Ei siihen silti pääse kuin ne joilla on rahaa itse maksaa siitä satoja euroja kuussa. Ja joiden paikkakunnalla yksityisillä terapeuteilla on tilaa uusille asiakkaille. Ap
Eli puhuit kakkaa. Psykoterapiaa määrätään ja tuetaan voimakkaasti, mutta se ei ole ilmaista. Tiedätkö mitä, sinä olet kiittämätön.
Minulla on rahaa maksaa siitä itse, enkä ole kiittämätön. Aloitukseni koskee niitä suomalaisia, joilla ei ole paljoa rahaa vaan he tarvitsevat yhteiskunnan apua mutta eivät saa sitä. Ap
Alue: Aihe vapaa
Pahimmillaan ehkä näin, mutta kyllä on niin monenlaista apua Suomessa olemassa, että välillä ihan ihmetyttää, että miksi sitä apua kannetaan niin paljon joihinkin perheisiin. Toki erityislapsille apua aina pitää olla varhain saatavilla. Mutta pieni osa käyttää palvelut, ja varmaan keskellä olevalle massalle ei riitä. Rikkaat ostavat itse.