Lue keskustelun säännöt.
Miksi auttamispaikoissa eli sotepalveluissa (neuvola, lastensuojelu, koulupsykologi ym ym) vain arvioidaan ja arvioidaan, mutta koskaan ei saa mitään käytännön apua?!
21.08.2019 |
Kaikenlaiset sotepalvelut eli neuvolat, perhetyöntekijät, kouluopiskelijahuollot ja vastaavat vain arvioi ja arvioi asiakkaan/perheen/potilaan tilannetta? Niiden työntekijöiden koko työ on keskittynyt siihen, että he tekevät ihmisestä / perheestä arvion ja arvioita. Monesti arviosta seuraa joku heidän suositus, mutta sekin yleensä on vain lähete jonnekin taholle, joka taas arvioi ja arvioi mutta sieltäkään ei saa mitään käytännön apua. Ja heidänkin arviointi usein johtaa siihen, että tulee lähete kolmanteen auttamispaikkaan, joka taas vaan arvioi ja arvioi mutta mitään käytännön apua ei hekään taaskaan tarjoa.
Esim. äiti puhuu neuvolassa uupumuksestaan. Neuvola arvioi tilannetta, mutta ei tarjoa mitään oikeaa apua uupumukseen. Laittaa äidin arvionsa jälkeen perhetyön asiakkaaksi. Nekin taas juttelee ja arvioi ja arvioi (ja tarkkailee), mutta eivät tarjoa mitään käytännön apua sille äidille. Äidin uupumus pahenee, kun hän ei saa apua vaan vain arviointia, ja perhetyöntekijä laittaa perheen lastensuojelulle. Joka taas arvioi ja arvioi, mutta eivät tarjoa hekään mitään oikeaa apua. Ja lopulta äiti romahtaa, joutuu sairaalaan ja lapset sijoitukseen tms. Tämäkin olisi voitu välttää, jos äiti olisi saanut käytännön apua jo kun sanoi neuvolassa ekan kerran että alkoi uupumaan!
Tai ihminen menee terveyskeskukseen koska on masentunut. Siellä lääkäri arvioi ja sanoo, että on masennus. Mutta terveyskeskus ei anna hoitoa siihen masennukseen, koska siellä ei ole töissä psykoterapeutteja. Jos masennus pahenee, niin hänet lähetetään psykiatrialle, ja taas psykiatri arvioi ja arvioi. Suosittelee psykoterapiaa, mutta taaskaan ei anna sitä, koska sitä ei ole tarjolla ellet mene itse yksityiselle.
Tai lapsella on koulussa vaikeuksia. Oppilashuolto arvioi ja arvioi, mutta nopeaa käytännön apua (esim. pienryhmäopetus) ei koskaan saa vaan arvioidaan vaan kunnes tilanne on ehtinyt edetä jo todella pahaksi!
Miksi nämä kaikki Suomen julkisen puolen auttamispaikat (poislukien ehkä joku kirurginen/syöpätautien erikoissairaala) vain arvioivat kukin vuorollaan peräkkäin ja välillä yhtä aikaakin samaa asiaa, mutta mikään taho ei tarjoa mitään oikeaa käytännön apua!??
Kommentit (701)
Minä en käsitä miksi monet tuntuvat vaan hyväksyvän tämän ”apua ei saa vaikka olisi hätä”. Minkä takia me veroja maksetaan? Olen hyvätuloine ja koulutettu, maksan monta tonnia veroja kuussa, ja sen kerran kun olisin tarvinut sitä apua äitiyslomalla ollessani niin en saanut. Menee vähän motivaatio verojen maksamiseen. Niillä elätetään noita turhia arviointi-pöerinpyörittäjiä ilmeisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä taas av mammat ei ymmärrä työssäkäynnin pelisääntöjä. Miten ymmärtäisikään kun työelämästä ei ole omakohtaista kokemusta päivääkään.
Suomessa naisten työllisyysaste on 72% ja miesten 73%.
Vierailija kirjoitti:
Minä en käsitä miksi monet tuntuvat vaan hyväksyvän tämän ”apua ei saa vaikka olisi hätä”. Minkä takia me veroja maksetaan? Olen hyvätuloine ja koulutettu, maksan monta tonnia veroja kuussa, ja sen kerran kun olisin tarvinut sitä apua äitiyslomalla ollessani niin en saanut. Menee vähän motivaatio verojen maksamiseen. Niillä elätetään noita turhia arviointi-pöerinpyörittäjiä ilmeisesti.
Mä vähän luulen, että nuo hyväksyjät toivoisivatkin, ettei tarvitsisi maksaa niin paljoa veroja.
Onhan tämä yhteiskunta mennyt muutamassa vuosikymmenessä siihen, että yhteiskunnan vastuulla ei ole enää kansalaisten auttaminen vaan se on kansalaisten omalla vastuulla. Tämän pohjalta on syntynyt paljon erilaisia toimijoita, joilta kansalainen voi apua tarvitessaan ostaa tarvitsemiaan palveluita. Verotuksessa on ollut kotitalousvähennys ja tällä on tuettu palveluiden käyttöä. Tietysti on sellaistakin avuntarvetta, johon kotitalousvähennys ei vaikuta mitään (esimerkiksi terapiat).
samanlaisia kokemuksia! perheenjäsen vammautui liikuntakyvyttömäksi, sai aivovaurion ja vaatii 24/7 apua.
kun haet niitä kaikkia apuja ja tukea omaishoitoon ja kuntouttamiseen, niin huomaat joutuvasi sellaiseen tyhjänpäiväiseen pyöritykseen, mikä rasittaa jo entisestään rankassa elämäntilanteessa rimpuilevaa piruparkaa vielä enemmän.
konkreettinen apu on kiven alla, mutta noita tyhjänpäiväisiä kynänpyörittäjiä on valtava armeija. joudut pakkaamaan omaisesi kalliiseen invataksiin vain päästäksesi selittelemään hänen asioitaan ja ongelmiaan taas kerran jollekin "asiakasohjauksen arvointityöryhmän koordinaatio vastaavalle" joka voivottelee tilannettasi ja sanoo, että tämä asia ei ihan kuulu meille ja ihmettelee, että miksi teidät on tänne ohjattu ja oikea paikka on "se ja se", vaikka juuri sieltä sinut alunperin ohjattiin tänne...
sitten kun haet sinulle kuuluvia rahallisia etuuksia, niin kaikki neuvovat eri tavalla ja antavat eri tietoja. mitään ei tarjota tai kerrota oma-aloitteisesti. olet kuin jossain sairaassa arvailuleikissä, missä ratkaisevaa on, osaatko kysyä "oikeita kysymyksiä".
aikuisen vammaisen omaishoitajuudessa on se "hyvä puoli" (sarkasmia), että ketään ei kiinnosta, miten jakselette. Saat olla hyvin rauhassa kaikilta syynääjiltä.
kun loppuunpalaneena hain omaiselleni väliaikaista hoitopaikkaa pariksi viikoksi, minulle vastattiin että olin jo pitänyt sen parin viikon lomajaksoni puoli vuotta sitten ja niihin hoitopaikkoihin on muutenkin pitkät jonot. sitten kehotettiin miettimään, kuinka paljon kipeämmin niitä lomajaksoja tarvitsevat sellaiset 80v. vanhukset, jotka hoitavat kotonaan omaa sairasta puolisoaan.
mutta joo... murto-osa mitä hätätilassa saa, on konkreettisia apuvoimia ja lähes kaikki on pompottelua tyhjänpäiväiseltä kynänpyörittäjältä toiselle, jotka ainoana apunaan vain jakavat tyhjänpäiväisiä lehtisiä, joissa on yhteystietoja toisille tyhjänpäiväisille kynänpyörittäjille. kai ne näyttää hienolta ulkopuolisesta, että näin paljon on apua saatavissa mutta kun kaikki se apu on korulauseita. eli "apua" vain hienolla paperilla.
Varmaan tuollainen auttamisen kulissien ylläpito tulee huomattavasti halvemmaksi kuin oikea, konkreettinen apu ja se näyttää "hienommalta" tyyliin näin paljon kunta auttaa...
Totta.
Olemme olleet arviointikiereessä 4v ja konkreettista apua ei olla vielä saatu.
Eksä väkivaltainen päihteidenkäyttäjä ja suurenluokan narsisti. Lapset pelkää, eivätkä suostu tapaamaan isänsä, oireilevat runsaasti. Itsekin olen aika loppu. Tähän päälle vielä kaikki oikeudessa olleet huoltoriidat, joita on 4 vuoden aikana ollut jo niin monta, etten edes muista, nekin väsyttää minua ja lapsia. Koko kevät taas arvioitu, edellinen lasu kesäkuussa ja seuraava ens kuussa.
Tarvitaan apua, mutta mistä sitä saa????
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en käsitä miksi monet tuntuvat vaan hyväksyvän tämän ”apua ei saa vaikka olisi hätä”. Minkä takia me veroja maksetaan? Olen hyvätuloine ja koulutettu, maksan monta tonnia veroja kuussa, ja sen kerran kun olisin tarvinut sitä apua äitiyslomalla ollessani niin en saanut. Menee vähän motivaatio verojen maksamiseen. Niillä elätetään noita turhia arviointi-pöerinpyörittäjiä ilmeisesti.
Mä vähän luulen, että nuo hyväksyjät toivoisivatkin, ettei tarvitsisi maksaa niin paljoa veroja.
Onhan tämä yhteiskunta mennyt muutamassa vuosikymmenessä siihen, että yhteiskunnan vastuulla ei ole enää kansalaisten auttaminen vaan se on kansalaisten omalla vastuulla. Tämän pohjalta on syntynyt paljon erilaisia toimijoita, joilta kansalainen voi apua tarvitessaan ostaa tarvitsemiaan palveluita. Verotuksessa on ollut kotitalousvähennys ja tällä on tuettu palveluiden käyttöä. Tietysti on sellaistakin avuntarvetta, johon kotitalousvähennys ei vaikuta mitään (esimerkiksi terapiat).
Tämä on totta. Mutta harmittaa että sitten on olemassa vale-palveluita ja kaikenlaista mediapelleillyä. Oman kunnan kotisvuilla oikein esitellään miten lapsiystävällinen kunta on, löytyy perhepalvelukeskus ja kotipalvelu ja moniammatilliset palvelut!
No sotä kotiapua ei ollut olemassakaan kun hätä ja tarve olisi ollut (se olikin vain lasun piirissä oleville), se perhekeskus ei auttanutkaan vaan antoi vain keskusteluapua, ja se moniammatillinen palvelukekus olisi voinut tehdä monen eri ammattilaisen ARVION mutta ei tietenkään mitään apua.
Ihan hirveä pelleily systeemi. Tietääkö poliitikot mitä leikkiteatteria tämä nykyään on?? Miten tähän saataisiin muutos?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Juuri noin. Kaveri oli aivan loppuväsynyt pienten lasten kanssa ja vauva siis valvotti kaikki yöt ja oli päivälläkin kärttyinen. Neuvolan kautta järjestyi apu mutta ei siihen mikä oli ongelma eli äidin unenpuutteeseen vaan perhetyöntekijä olisi vahtinut lapsia se aikaa ettå äiti saa tehtyä kotitöitä! Ettå perhetyöntekijä olisi mennyt ulkoilemaan lasten kanssa ja äiti olisi saanut nukkua sen ajan ei suostuttu. Ei tietenkään kun se olisi oikeasti auttanut koko perhettä.
Mitään oikeaa apua ei ole edes tarkoitus antaa.Missä lasten isä oli?
Ja tarjositko itse apua kaverillesi?
Töissä jotta voi maksaa veroja puolet tuloistaan, jotta voi kustantaa sen sossujen palkan.
Ohis
Isä oli siis töissä ympäri vuorokauden 7 päivää viikossa, eikä täten voinut koskaan antaa ystäväsi nukkua?
Jos oma ystäväni olisi täysin uupunut unenpuutteen takia, niin kyllä itsekin täysipäiväistä työtä tekevänä pyrkisin järjestämään aikaa, jotta voisi vahtia ystävän lapsia sen aikaa että tämä saa nukkua.
Ihmettelen oikeasti tätä, että eri tahoja haukutaan kun eivät auta "oikein", mutta samalla itse on hylätty se oma läheinen täysin työtaakkansa alle.
Tajuatko mitä tarkoittaa tuo ohis? Sitä että en ole se joka alkuperäisen tekstin kirjoittaja, joten miksi minulta kuselet ja minulle nälvit.
Ohis
Siitä huolimatta olit kuitenkin sitä mieltä, ettei uupunutta läheistä haluta auttaa, koska työt. Tai ettei isällä olisi mitään velvollisuutta osallistua lastensa hoitoon antaen lasten äidin levätä, koska hän käy töissä.
Aina valitellaan kovia asenteita, mutta tuo on jo todella kova asenne.
En ollut, mutta tiedän että lastenhoito ei onnistu etätyönä.
Millä se perhe elää tai miten yhteiskunta pyörii jos kaikki Suomen vanhemmat on kotona tarkkailtavina? Kuka maksaa tätösten palkat kun nämäkin on siellä Suomen kodeissa kaffittelemassa?
Siis asuuko se mies siellä työpaikalla? Kun yleensä töistä tullaan kotiin, jolloin voi olla olla lastensa kanssa ja antaa äidin nukkua pari tuntia.
Töistä on noin yleensä myös vapaapäiviä, jolloin myös voi ottaa enemmän vetovastuuta.Eli ei, kukaan ei vaadi molempia vanhempia jäämään kotiin. Nuo edellämainitsemani asiat vaan on niin perusjuttuja, etten edes olettanut kysymyksen "miksei isä auta?", aiheuttavan oletuksen, että vaatisin isää jäämään kotiin.
Normaali työaika on noin 40 tuntia viikossa. Lisäksi työmatkat. Eli ei. Se työssäkäyvä siis tosiaan ei aina ole kotona. Esimerkiksi juuri sen työpäivänsä aikana ei ole.
Niin? Ei kukaan sanonut missään vaiheessa, että työssä käyvä olisi aina kotona. Päinvastoin ihmettelin , että eikö se työssäkäyvä ole KOSKAAN kotona?
MIstä ihmeestä päättelit ettei olisi koskaan kotona? Mutta jos se kotivanhempi on sairas niin ison osan päivästä se työssäkäyvä ei ole lainkaan siellä kotona. Hahmottuuko?
Toisin kuin se kaffepullaa mutustava perhetyöntekijä, hän ei siis voi esim hoitaa lasten päiväulkoilua.
Sen sijaan sen kaffepullan mutustajan työpanoksen hän kyllä voi hoitaa etänäkin. Kuka vaan kun osaa copy pastata noita listoja ja huuhaaraportteja joita se mutustaja tuottaa.
Tässä puhuttiin nyt loppuunväsyneestä äidistä, ei sairaasta.
Puhuttiin kylläkin masentuneesta eli sairaasta äidistä.
Ja sinusta siis sen miehen työnantajan pitää joustaa ei-sairaan puolison takia? Mutta se palkkaa nostava julkinen työntekijä on silti ennen kaikkea oikeutettu 40 tunnin kaffetaukoon?
Luepa, mihin lainausketjuun olet vastannut. Ote siitä, mistä on keskusteltu: "Kaveri oli aivan loppuväsynyt pienten lasten kanssa ja vauva siis valvotti kaikki yöt ja oli päivälläkin kärttyinen".
Sinusta siis isän työnantajan pitää joustaa ei-sairaan äidin takia? Mutta se perhetyöntekijä on edelleen ensisijaisesti oikeutettu isän ja isän työnantajan kustantamaan 40 tunnin kahvitaukoon?
Sitä en tiedä, miksi perhetyö on mitä on, en ole asiaan perehtynyt. Itse olen ottanut kantaa vain siihen, että miksi äiti ylipäätään on läheistensä taholta jätetty yksin työtaakkansa alle, eli miksi sitä perhetyötä on alunperin tarvittu?
Ja miksi normaalia työaikaa tekevän edes kummemmin pitäisi pyytää joustoa? Hänellä on vapaapäivät ja noin yleensä töiden jälkeen (tai ennen töitä, jos vuorotyö), on edes tunti-pari aikaa, jotta voi olla lastensa kanssa ja antaa äidin nukkua.
Sitä tässä olenkin ihmetellyt, kun minulle on vain intetty, ettei isä kerkee kun on töissä.Tämän ketjun aihe on tuo surkea perhetyö.
Voit mennä huoliasi ihmettelemään ihan muualle. Sulle on nyt selitetty rautalangasta. Vaikkei pällistelysi edes ole tän ketjun aihe.
Asiassa voi keskustella myös siitä, että jos joku kauhistelee, että loppuunväsynyttä äitiä ei autettu perhetyöstä oikein, niin miksi itse ei ole auttanut ystäväänsä ja miksi lasten isä ei ole antanut äidin nukkua?
Eli miksi on muodostunut tarve perhetyölle.
Hyvin usein väsymisen takana on yksinäisyys. Se, että on kotona lasten kanssa yksin. Kun omat lapseni olivat pieniä (80-luku), ei ollut vielä subkektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä tarkoitti, että kun perheeseen syntyi vauva, myös perheen isommat lapset jäivät kotihoitoon. Ja nehän olisivat hyppineet seinille, jos niillä ei olisi ollut mitään aktiviteetteja. Joten äiti kuin äiti pakkasi vauvan vaunuihin ja lähti pesueensa kanssa pihalle tai leikkipuistoihin. Näissä tapasi muita äitejä, tutustui ja sai äitikavereita. Koska kaikilla oli sama tilanne ja asuttiin lähellä toisiaan, puolin ja toisin autettiin. Isommat lapset saattoi laittaa äitikaverille, kun meni vauvan kanssa neuvolaan. Ja vastaavasti otti äitikaverinsa lapsia hoitoon. Jos lapset olivat sairaina ja vaipat loppu, saattoi soittaa äitikaverille ja kysyä, onko tämä menossa kauppaan ja jos on, voisiko tuoda paketin vaippoja. Lapsista tuli toistensa kavereita ja oli ihan tavallista, että isommat lapset saattoivat olla jonkun kaverinsa luona montakin tuntia ja sillä aikaa ehti hyvin imuroida ja ripustaa pyykit kuivumaan. Leikkipuistossa toinen äiti kanniskeli tai heijasi vaunuissa sun vauvaasi sillä aikaa, kun vaihdoit taaperollesi vaippaa.
Nykyisin ollaan paljon enemmän kotona sisällä -> syntyy sotkua. Leikkipuistot ammottavat tyhjyyttään. Yhteisöllisyys on kadonnut. Äidit eivät oikeastaan edes tunne omalla asuinalueellaan asuvia muita äitejä. Omat ystävät ovat töissä tai asuvat kauempana. Väsyminen ei ole siis vain fyysistä vaan mitä suurimmassa määrin myös psyykkistä.
Siinä on toisaalta saumaa, mitä jokainen voi itsekin tehdä asioiden muuttamiseksi. Eli jos tietää ystävänsä olevan uupunut ja vakavan unenpuutteinen kotona oleva äiti, niin poikkea kylään, kysy mitä kuuluu ja sano olevasi lasten kanssa pari tuntia, jotta ystävä saa edes hetken levättyä.
Itselleni tuo olisi itsestäänselvää, jos tietäisin ystävän olevan tuollaisessa tilanteessa.
Jännä, että äitien yksinäisyyttä ja tukiverkottomuutta suriessa kuitenkin tämä kommentti kerää miinuksia.
Eli onko niin, että itse ei voi olla se läheisensä tukiverkko, vaan tulisi olla Joku Muu?
Kommenttisi saa miinuksia siksi että kun tässä puhutuaan järjestelmästä, ja siinä ilmenevistä ongelmista, ei ratkaisu voi olla silloin yksittäistä henkilöä koskeva "minä ainakin autan itsestäänselvästi ystävää". Joo, ihan hyvä ja kiva, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan väsynyttä ystäväänsä. Ja aivan mahtavaa että ihmisillä on tukiverkkoja. Mutta kun kaikilla ei niitä ystäviä ja tukiverkkoja ole, vaikka sulla onkin. Me maksetaan aika paljon veroja tässä maassa siksi, että yhteiskunta ottaisi kopin niistä, joilla niitä tukiverkkoja ei ole ja jotka ovat heikoimmassa asemassa. Yhteiskunnallisesti hyödyllistä olisi olla olemassa myös matalan kynnyksen apua, jolloin hetkellisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevaa autettaisiin nousemaan jaloilleen, ennen kuin ongelmista tulee isoja ja kalliita hoitaa. Se tulisi paljon halvemmaksikin yhteiskunnalle.
Tässä ketjussa useimmat puhuvat siitä, miten palvelujärjestelmään on pesiytynyt kummallinen yliarvioinnin ja ylikirjaamisen kulttuuri, mikä on haudannut alleen sen todellisen sotesektorin tarkoituksen, eli ihmisten auttamisen. Toiset taas kommentoivat että kun mulla on näin ollut, niin tottahan kaikilla muillakin on näin asiat. Kyse on kahdesta eri asiasta. Toinen puhuu oman navan kautta ja toiset laajemmalla tasolla asiasta.
ps. tuo yliarviointi ei ole vain perhetyössä tapahtuvaa, vaan monissa muisssakin tilanteissa. Esim. tilanteissa, joissa erityislapsi tarvitsee tukitoimia koulunkäyntiin, on tie avun saamiseen aivan järkyttävän pitkä. Usein useita vuosia kestävä, mikä on kasvavan lapsen ollessa kyseessä aivan järkyttävää niin inhimillisen kärsimyksen kuin yhteiskunnan rahan tuhlauksenkin kannalta. Sitä ei uskoisi kuinka paljon turhanpäiväisiä moniammatillisia palavereita järjestetään mieluummin vuosien aikana kuin että sitä oikeaa apua ja terapiaa sille lapselle.
Juuri näin! Hyvin kiteytit aloitukseni pointin!
Ja aloitus ei tosiaan liittynyt perhetyöhön sinänsä vaan kaikkiin yhteiskunnan tahoihin, joiden funktio olisi jotenkin auttaa/tukea ihmistä. Juurikin esim. kouluun liittyen oppilaiden vaikeuksiin oppia tai keskittyä. Että miksi meidän järjestelmä, jonka maksamme veroina, on muutettu nykyään sellaiseksi, että se vain arvioi ja arvioi ja arvioi (ja palaveeraa ja kirjaa), mutta mitään konkreettista hyödyllistä ja vaikuttavaa ei tapahdu, ei vaikka vuosia arvioidaan jotain asiaa. Ja se tulee todella kalliiksi, kun ongelmat samalla pääsee pahenemaan.
Ap
Mikä on vaikuttavuutta sitten. Moni arviointijakso on tarkoitettu oikeasti työskentelyksi. Ajatellaan vaikka lastensuojelua. Lastensuojeluilmoitus käynnistää palvelutarpeen arviointijakson. Tämän aikana perhe ei ole lastensuojelun asiakkuudessa. Jakson aikana tilannetta arvioidaan ja mietitään pitääkö perheelle aloittaa lasun asiakkuus vai riittäisikö joku kevyempi palvelu vaikkapa perheneuvola. Tosinaan pelkkä arviointi itsessään on heräte vanhemmille hoitaa vaikkapa alkava päihdeongelma kuntoon. Nämä kaikki ovat konkreettisia tuloksia arvioinnista. Ei se ole pelkkää lätinää, josta juostaan ohi laput silmillä, ei ainakaan saisi olla, mutta toki jotkut perheet ovat niin teflonia, että eivät osaa ottaa palautetta vastaan mitenkään.
No ehkäpä joskus noinkin. Itse olen istunut lukemattomissa tyhjänjauhamispalavereissa juurikin eritysilapsen avun saamiseen liittyen. Arvioitu ja tutkittu on, monelta eri taholta, ensin kaupungin ja sen jälkeen erikoissairaanhoidon taholta (vielä samat asiat uudelleen, kun kaupungin psykologin lausunto ei tietenkään kelvannut erikoissairaanhoidon lääkäreille, ei luettu aiempia lausuntoja, viitattiin kinttaalla, kun vanhempi huomautti että nämähän on tutkittu jo). Usein palavereissa saattoi olla kuusikin henkeä ammattilaisia, osa tuli taksilla kaahaten paikalle. Kyllä paloi yhteiskunnan rahaa, mutta konkreettista apua lapsi sai vasta kolmen vuoden jälkeen. Tällöin vihdoin saatiin toimintaterapia ja musiikkiterapia, joka onkin auttanut hyvin. Eli lapsen 1-3. luokat menivät aivan hukkaan, minkä lisäksi lapsi sai itsetuntoonsa isot arvet tuosta ajasta. Luojan kiitos oppimisvaikeuksia ei ole, joten pystyin kotona opettamaan lukemiset ja laskemiset. Koulu oli noilta vuosilta lähinnä säilytyspaikka. Olen todella järkyttynyt siitä, kuinka toimimaton järjestelmä on näiltä osin ja miten vähäpätöinen se apua tarvitseva ihminen (tässä tapauksessa lapsi) on tämän myllytyksen jaloissa. Kun sen lapsen ja hänen avun saamisensa tulisi olla keskiössä, ei järjestelmän pyörittäminen.
Miksi tämä on tällaista? Miksi ei mieluummin olla reilusti tekemättä mitään? Miksi pitää pyörittää kallista näennäisauttajien armeijaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteenvetona voi ehkä olla kuntien osaamattomuus näissä asioissa, eri virkakuntien voimakas reviiriajattelu ja oman työn vaikeuden minimointi. Paperityö on aina helpompaa kuin mennä oikeasti auttamaan konkreettisesti.
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Olemme olleet arviointikiereessä 4v ja konkreettista apua ei olla vielä saatu.
Eksä väkivaltainen päihteidenkäyttäjä ja suurenluokan narsisti. Lapset pelkää, eivätkä suostu tapaamaan isänsä, oireilevat runsaasti. Itsekin olen aika loppu. Tähän päälle vielä kaikki oikeudessa olleet huoltoriidat, joita on 4 vuoden aikana ollut jo niin monta, etten edes muista, nekin väsyttää minua ja lapsia. Koko kevät taas arvioitu, edellinen lasu kesäkuussa ja seuraava ens kuussa.
Tarvitaan apua, mutta mistä sitä saa????
Miksi kukaan edes tekee lapsia tuollaisen miehen kanssa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yhteenvetona voi ehkä olla kuntien osaamattomuus näissä asioissa, eri virkakuntien voimakas reviiriajattelu ja oman työn vaikeuden minimointi. Paperityö on aina helpompaa kuin mennä oikeasti auttamaan konkreettisesti.
Halutaan olla ”konsultoitavia asiantuntijoita”, eikä oikeasti auttaa yhtikäs ketään.
Se asiakas ulkoistetaan mahdollisimman kauas ettei edes muistuttaisi olemassaolostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanat tuki ja apu tarkoittaa Suomessa oikeasti vain tilanteen arvioimista! Mitään oikeaa tukea ihminen ei saa yhtään mistään! Ap
Juuri noin. Kaveri oli aivan loppuväsynyt pienten lasten kanssa ja vauva siis valvotti kaikki yöt ja oli päivälläkin kärttyinen. Neuvolan kautta järjestyi apu mutta ei siihen mikä oli ongelma eli äidin unenpuutteeseen vaan perhetyöntekijä olisi vahtinut lapsia se aikaa ettå äiti saa tehtyä kotitöitä! Ettå perhetyöntekijä olisi mennyt ulkoilemaan lasten kanssa ja äiti olisi saanut nukkua sen ajan ei suostuttu. Ei tietenkään kun se olisi oikeasti auttanut koko perhettä.
Mitään oikeaa apua ei ole edes tarkoitus antaa.Missä lasten isä oli?
Ja tarjositko itse apua kaverillesi?
Töissä jotta voi maksaa veroja puolet tuloistaan, jotta voi kustantaa sen sossujen palkan.
Ohis
Isä oli siis töissä ympäri vuorokauden 7 päivää viikossa, eikä täten voinut koskaan antaa ystäväsi nukkua?
Jos oma ystäväni olisi täysin uupunut unenpuutteen takia, niin kyllä itsekin täysipäiväistä työtä tekevänä pyrkisin järjestämään aikaa, jotta voisi vahtia ystävän lapsia sen aikaa että tämä saa nukkua.
Ihmettelen oikeasti tätä, että eri tahoja haukutaan kun eivät auta "oikein", mutta samalla itse on hylätty se oma läheinen täysin työtaakkansa alle.
Tajuatko mitä tarkoittaa tuo ohis? Sitä että en ole se joka alkuperäisen tekstin kirjoittaja, joten miksi minulta kuselet ja minulle nälvit.
Ohis
Siitä huolimatta olit kuitenkin sitä mieltä, ettei uupunutta läheistä haluta auttaa, koska työt. Tai ettei isällä olisi mitään velvollisuutta osallistua lastensa hoitoon antaen lasten äidin levätä, koska hän käy töissä.
Aina valitellaan kovia asenteita, mutta tuo on jo todella kova asenne.
En ollut, mutta tiedän että lastenhoito ei onnistu etätyönä.
Millä se perhe elää tai miten yhteiskunta pyörii jos kaikki Suomen vanhemmat on kotona tarkkailtavina? Kuka maksaa tätösten palkat kun nämäkin on siellä Suomen kodeissa kaffittelemassa?
Siis asuuko se mies siellä työpaikalla? Kun yleensä töistä tullaan kotiin, jolloin voi olla olla lastensa kanssa ja antaa äidin nukkua pari tuntia.
Töistä on noin yleensä myös vapaapäiviä, jolloin myös voi ottaa enemmän vetovastuuta.Eli ei, kukaan ei vaadi molempia vanhempia jäämään kotiin. Nuo edellämainitsemani asiat vaan on niin perusjuttuja, etten edes olettanut kysymyksen "miksei isä auta?", aiheuttavan oletuksen, että vaatisin isää jäämään kotiin.
Normaali työaika on noin 40 tuntia viikossa. Lisäksi työmatkat. Eli ei. Se työssäkäyvä siis tosiaan ei aina ole kotona. Esimerkiksi juuri sen työpäivänsä aikana ei ole.
Niin? Ei kukaan sanonut missään vaiheessa, että työssä käyvä olisi aina kotona. Päinvastoin ihmettelin , että eikö se työssäkäyvä ole KOSKAAN kotona?
MIstä ihmeestä päättelit ettei olisi koskaan kotona? Mutta jos se kotivanhempi on sairas niin ison osan päivästä se työssäkäyvä ei ole lainkaan siellä kotona. Hahmottuuko?
Toisin kuin se kaffepullaa mutustava perhetyöntekijä, hän ei siis voi esim hoitaa lasten päiväulkoilua.
Sen sijaan sen kaffepullan mutustajan työpanoksen hän kyllä voi hoitaa etänäkin. Kuka vaan kun osaa copy pastata noita listoja ja huuhaaraportteja joita se mutustaja tuottaa.
Tässä puhuttiin nyt loppuunväsyneestä äidistä, ei sairaasta.
Puhuttiin kylläkin masentuneesta eli sairaasta äidistä.
Ja sinusta siis sen miehen työnantajan pitää joustaa ei-sairaan puolison takia? Mutta se palkkaa nostava julkinen työntekijä on silti ennen kaikkea oikeutettu 40 tunnin kaffetaukoon?
Luepa, mihin lainausketjuun olet vastannut. Ote siitä, mistä on keskusteltu: "Kaveri oli aivan loppuväsynyt pienten lasten kanssa ja vauva siis valvotti kaikki yöt ja oli päivälläkin kärttyinen".
Sinusta siis isän työnantajan pitää joustaa ei-sairaan äidin takia? Mutta se perhetyöntekijä on edelleen ensisijaisesti oikeutettu isän ja isän työnantajan kustantamaan 40 tunnin kahvitaukoon?
Sitä en tiedä, miksi perhetyö on mitä on, en ole asiaan perehtynyt. Itse olen ottanut kantaa vain siihen, että miksi äiti ylipäätään on läheistensä taholta jätetty yksin työtaakkansa alle, eli miksi sitä perhetyötä on alunperin tarvittu?
Ja miksi normaalia työaikaa tekevän edes kummemmin pitäisi pyytää joustoa? Hänellä on vapaapäivät ja noin yleensä töiden jälkeen (tai ennen töitä, jos vuorotyö), on edes tunti-pari aikaa, jotta voi olla lastensa kanssa ja antaa äidin nukkua.
Sitä tässä olenkin ihmetellyt, kun minulle on vain intetty, ettei isä kerkee kun on töissä.Tämän ketjun aihe on tuo surkea perhetyö.
Voit mennä huoliasi ihmettelemään ihan muualle. Sulle on nyt selitetty rautalangasta. Vaikkei pällistelysi edes ole tän ketjun aihe.
Asiassa voi keskustella myös siitä, että jos joku kauhistelee, että loppuunväsynyttä äitiä ei autettu perhetyöstä oikein, niin miksi itse ei ole auttanut ystäväänsä ja miksi lasten isä ei ole antanut äidin nukkua?
Eli miksi on muodostunut tarve perhetyölle.
Hyvin usein väsymisen takana on yksinäisyys. Se, että on kotona lasten kanssa yksin. Kun omat lapseni olivat pieniä (80-luku), ei ollut vielä subkektiivista päivähoito-oikeutta. Tämä tarkoitti, että kun perheeseen syntyi vauva, myös perheen isommat lapset jäivät kotihoitoon. Ja nehän olisivat hyppineet seinille, jos niillä ei olisi ollut mitään aktiviteetteja. Joten äiti kuin äiti pakkasi vauvan vaunuihin ja lähti pesueensa kanssa pihalle tai leikkipuistoihin. Näissä tapasi muita äitejä, tutustui ja sai äitikavereita. Koska kaikilla oli sama tilanne ja asuttiin lähellä toisiaan, puolin ja toisin autettiin. Isommat lapset saattoi laittaa äitikaverille, kun meni vauvan kanssa neuvolaan. Ja vastaavasti otti äitikaverinsa lapsia hoitoon. Jos lapset olivat sairaina ja vaipat loppu, saattoi soittaa äitikaverille ja kysyä, onko tämä menossa kauppaan ja jos on, voisiko tuoda paketin vaippoja. Lapsista tuli toistensa kavereita ja oli ihan tavallista, että isommat lapset saattoivat olla jonkun kaverinsa luona montakin tuntia ja sillä aikaa ehti hyvin imuroida ja ripustaa pyykit kuivumaan. Leikkipuistossa toinen äiti kanniskeli tai heijasi vaunuissa sun vauvaasi sillä aikaa, kun vaihdoit taaperollesi vaippaa.
Nykyisin ollaan paljon enemmän kotona sisällä -> syntyy sotkua. Leikkipuistot ammottavat tyhjyyttään. Yhteisöllisyys on kadonnut. Äidit eivät oikeastaan edes tunne omalla asuinalueellaan asuvia muita äitejä. Omat ystävät ovat töissä tai asuvat kauempana. Väsyminen ei ole siis vain fyysistä vaan mitä suurimmassa määrin myös psyykkistä.
Siinä on toisaalta saumaa, mitä jokainen voi itsekin tehdä asioiden muuttamiseksi. Eli jos tietää ystävänsä olevan uupunut ja vakavan unenpuutteinen kotona oleva äiti, niin poikkea kylään, kysy mitä kuuluu ja sano olevasi lasten kanssa pari tuntia, jotta ystävä saa edes hetken levättyä.
Itselleni tuo olisi itsestäänselvää, jos tietäisin ystävän olevan tuollaisessa tilanteessa.
Jännä, että äitien yksinäisyyttä ja tukiverkottomuutta suriessa kuitenkin tämä kommentti kerää miinuksia.
Eli onko niin, että itse ei voi olla se läheisensä tukiverkko, vaan tulisi olla Joku Muu?
Kommenttisi saa miinuksia siksi että kun tässä puhutuaan järjestelmästä, ja siinä ilmenevistä ongelmista, ei ratkaisu voi olla silloin yksittäistä henkilöä koskeva "minä ainakin autan itsestäänselvästi ystävää". Joo, ihan hyvä ja kiva, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat valmiita auttamaan väsynyttä ystäväänsä. Ja aivan mahtavaa että ihmisillä on tukiverkkoja. Mutta kun kaikilla ei niitä ystäviä ja tukiverkkoja ole, vaikka sulla onkin. Me maksetaan aika paljon veroja tässä maassa siksi, että yhteiskunta ottaisi kopin niistä, joilla niitä tukiverkkoja ei ole ja jotka ovat heikoimmassa asemassa. Yhteiskunnallisesti hyödyllistä olisi olla olemassa myös matalan kynnyksen apua, jolloin hetkellisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevaa autettaisiin nousemaan jaloilleen, ennen kuin ongelmista tulee isoja ja kalliita hoitaa. Se tulisi paljon halvemmaksikin yhteiskunnalle.
Tässä ketjussa useimmat puhuvat siitä, miten palvelujärjestelmään on pesiytynyt kummallinen yliarvioinnin ja ylikirjaamisen kulttuuri, mikä on haudannut alleen sen todellisen sotesektorin tarkoituksen, eli ihmisten auttamisen. Toiset taas kommentoivat että kun mulla on näin ollut, niin tottahan kaikilla muillakin on näin asiat. Kyse on kahdesta eri asiasta. Toinen puhuu oman navan kautta ja toiset laajemmalla tasolla asiasta.
ps. tuo yliarviointi ei ole vain perhetyössä tapahtuvaa, vaan monissa muisssakin tilanteissa. Esim. tilanteissa, joissa erityislapsi tarvitsee tukitoimia koulunkäyntiin, on tie avun saamiseen aivan järkyttävän pitkä. Usein useita vuosia kestävä, mikä on kasvavan lapsen ollessa kyseessä aivan järkyttävää niin inhimillisen kärsimyksen kuin yhteiskunnan rahan tuhlauksenkin kannalta. Sitä ei uskoisi kuinka paljon turhanpäiväisiä moniammatillisia palavereita järjestetään mieluummin vuosien aikana kuin että sitä oikeaa apua ja terapiaa sille lapselle.
Juuri näin! Hyvin kiteytit aloitukseni pointin!
Ja aloitus ei tosiaan liittynyt perhetyöhön sinänsä vaan kaikkiin yhteiskunnan tahoihin, joiden funktio olisi jotenkin auttaa/tukea ihmistä. Juurikin esim. kouluun liittyen oppilaiden vaikeuksiin oppia tai keskittyä. Että miksi meidän järjestelmä, jonka maksamme veroina, on muutettu nykyään sellaiseksi, että se vain arvioi ja arvioi ja arvioi (ja palaveeraa ja kirjaa), mutta mitään konkreettista hyödyllistä ja vaikuttavaa ei tapahdu, ei vaikka vuosia arvioidaan jotain asiaa. Ja se tulee todella kalliiksi, kun ongelmat samalla pääsee pahenemaan.
Ap
Mikä on vaikuttavuutta sitten. Moni arviointijakso on tarkoitettu oikeasti työskentelyksi. Ajatellaan vaikka lastensuojelua. Lastensuojeluilmoitus käynnistää palvelutarpeen arviointijakson. Tämän aikana perhe ei ole lastensuojelun asiakkuudessa. Jakson aikana tilannetta arvioidaan ja mietitään pitääkö perheelle aloittaa lasun asiakkuus vai riittäisikö joku kevyempi palvelu vaikkapa perheneuvola. Tosinaan pelkkä arviointi itsessään on heräte vanhemmille hoitaa vaikkapa alkava päihdeongelma kuntoon. Nämä kaikki ovat konkreettisia tuloksia arvioinnista. Ei se ole pelkkää lätinää, josta juostaan ohi laput silmillä, ei ainakaan saisi olla, mutta toki jotkut perheet ovat niin teflonia, että eivät osaa ottaa palautetta vastaan mitenkään.
No ehkäpä joskus noinkin. Itse olen istunut lukemattomissa tyhjänjauhamispalavereissa juurikin eritysilapsen avun saamiseen liittyen. Arvioitu ja tutkittu on, monelta eri taholta, ensin kaupungin ja sen jälkeen erikoissairaanhoidon taholta (vielä samat asiat uudelleen, kun kaupungin psykologin lausunto ei tietenkään kelvannut erikoissairaanhoidon lääkäreille, ei luettu aiempia lausuntoja, viitattiin kinttaalla, kun vanhempi huomautti että nämähän on tutkittu jo). Usein palavereissa saattoi olla kuusikin henkeä ammattilaisia, osa tuli taksilla kaahaten paikalle. Kyllä paloi yhteiskunnan rahaa, mutta konkreettista apua lapsi sai vasta kolmen vuoden jälkeen. Tällöin vihdoin saatiin toimintaterapia ja musiikkiterapia, joka onkin auttanut hyvin. Eli lapsen 1-3. luokat menivät aivan hukkaan, minkä lisäksi lapsi sai itsetuntoonsa isot arvet tuosta ajasta. Luojan kiitos oppimisvaikeuksia ei ole, joten pystyin kotona opettamaan lukemiset ja laskemiset. Koulu oli noilta vuosilta lähinnä säilytyspaikka. Olen todella järkyttynyt siitä, kuinka toimimaton järjestelmä on näiltä osin ja miten vähäpätöinen se apua tarvitseva ihminen (tässä tapauksessa lapsi) on tämän myllytyksen jaloissa. Kun sen lapsen ja hänen avun saamisensa tulisi olla keskiössä, ei järjestelmän pyörittäminen.
Miksi tämä on tällaista? Miksi ei mieluummin olla reilusti tekemättä mitään? Miksi pitää pyörittää kallista näennäisauttajien armeijaa?
Koska työpaikka. Mukava sisähomma itselle ja kaverille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Koska yhteiskunnalla ei ole varaa maksaa kaikkien lastenhoitajia ja siivoojia. Kaikkien tulisi maksaa ne itse. Jos ei ole niihin varaa niin kannattaa jättää lapset hankkimatta.
Nämä arvioijat maksavat varmasti tuplasti tai triplasti sen, mitä yksi työntekijä maksaisi.
Ap, hyvä aloitus ja hyvin nähty. Ehkä olisi syytä luopua hyvinvointiyhteiskunnan käsitteestä ja puhua arviointiyhteiskunnasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska yhteiskunnalla ei ole varaa maksaa kaikkien lastenhoitajia ja siivoojia. Kaikkien tulisi maksaa ne itse. Jos ei ole niihin varaa niin kannattaa jättää lapset hankkimatta.
Nämä arvioijat maksavat varmasti tuplasti tai triplasti sen, mitä yksi työntekijä maksaisi.
Ap, hyvä aloitus ja hyvin nähty. Ehkä olisi syytä luopua hyvinvointiyhteiskunnan käsitteestä ja puhua arviointiyhteiskunnasta.
Meille on muodostettu hyvinvoivien arvioijien yhteiskunta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työntekijän roolissa vahvistan tän todellisuudeksi, valitettavasti!!! Kaikki ongelmat pitäs asiakkaan ratkaista itse meidän ammattilaisten arviointien ja pohdintojen pohjalta. Ihan kuin kouluissakin oppilaat pitäs oppia ilman opettajia. Tää on ihan syvältä koko systeemi.
Miksi hyvät systeemit ja tavat on pitäny hylätä? Kehittämistä kehittämisen vuoksi, ei ihmisten vuoksi.
se tuntuu siltä, kuin olisit hukkumaisillasi virtaan. huudat apua mutta kuivalla maalla ranta on täynnä tyyppejä, jotka eivät tee elettäkään heittääkseen pelastusrengasta vaan arvioivat ja tarkkailevat tilannettasi ja huutelevat itsestäänselvyyksiä ja heittelevät sinulle opaslehtisiä: "toimi näin kun olet hukkumaisillasi"
Ja rahaa syydetään ihan älyttömiin terapioihin kun oikeesti perheet tarvis apua kotiin, arkeen. Ei mikään toiminta tai puheterapia helpota juuri kenenkään arkihankaluuksia!
Ps. Yks toimintaterapiakäynti voi maksaa (yhteiskunnalle) 200€/h.
Ja niitä terapiapalveluja tarjoaa usein sen arvioijan sukulainen yms.
Esim Vilja-Eerikan isoäiti oli sosiaalijohtaja, isoisä terapeutti ja setä lastensuojelulaitos-yrittäjä.
Kaikilla sama etu: saada materiaalia jotta oma ja suvun työpaikat säilyy.
Rahasta se on kiinni. Työntekijät eivät voi okein muuta tehdä kuin arvioida koska rahaa ei haluta kuluttaa mihinkään. Kunnissa seurataan tarkkaan työntekijöiden toimia ja jos toimet käyvät kalliiksi niin ensin puuttuvat ja lopulta savustavat pihalle jos ei mene tasan sen mukaan mitä kuluiksi on arvioitu. Ja kuitenkin kyseessä on asiakkaiden hyvinvointi ja terveys. Mutta tällainen maa meillä on nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi hyvänen aika tuota jankuttajaa. Väännetään nyt ra-ta-kis-kos-ta:
Jos mies on päivät töissä, se EI TARKOITA että mies ei osallistu iltaisin ja viikonloppuisin.
Ihme pakkomielle vänkyttäjä, ajattelee että jos mies käy töissä se on huono isä joka pakoilee vastuuta.Edelleen; ei.
Vaan kun alkuperäisessä jutussa perheen äiti oli todella väsynyt ja uupunut, ja ongelma oli kun perhetyöntekijä ei antanut äidin nukkua (siis että olisi ottanut lapset siksi aikaa).
Tähän ihmettelin, miksei perheen isä anna koskaan äidin nukkua ja levätä, johon nyt on jankutettu tuhannen sivun voimin, että kun isä käy töissä.
Näin tiivistettynä.
Eli isä maksaa ensin puolet tuloistaan veroja, jotta perhetyöntekijä saa palkkaa, isä ottaa palkatonta vapautta ja sitten se perhetyöntekijä tuomaroi turhaan siellä perheen rahoilla perhettä perheen kotona perheen itsensä jäädessä ilmqn rahaa.
Ja tää menee susta nyt oikein?
Jos sitten haluaa periaatteiden takia uupua, niin ei siinä sitten.
Jos itse olen tilanteessa, jossa apua on saatava nyt, eikä vasta sitten joskus jos/kun kotipalvelu on palautettu, niin mieluummin kyllä maksan sen avun kuin uuvun periaatteiden takia.
Niiden ajama yksityistämisen ideologia nimenomaan on syyllinen. Ennen vanhaan eli 90-luvulla oli olemassa matalan kynnyksen kunnallinen palvelu lapsiperheille (kodinhoitajat) jota perheet saattoivat itse pyytää oman arvionsa mukaan. Sitten se säästettiin pois eli muutettiin ls:n arvion perusteella ja perhetyön kautta saatavaksi. Ei välitetty siitä minkä jokainen perheellinen tietää että joskus elämässä on tilanteita joissa nimenomaan tarvitsisi jonkun auttamaan niissä käytännön asioissa.