Kuinka monen elämän paras suhde on startannut pettämisestä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä kuinka monen elämän paras suhde on startannut ryöstöstä? Kavalluksesta? Pahoinpitelystä?

Huono provo. Vertaat rikoksia, joissa aiheutetaan toiselle aineellista tai fyysistä vahinkoa tekoon, joka ei ole rikos eikä vahingoita kenenkään omaisuutta tai kehoa. 

Vahingoittaa omaisuutta, jos pitää alkaa ositusta tekemään ja toista kotia perustamaan. Vahingoittaa kehoa ja seksuaalisuutta, jos puoliso on vielä jatkanut rakastajana kotonakin ja tajuaa että on ollut "rinnakkaiskäytössä". Vahingoittaa mieltä, kun luottamus elämänkumppaniin särkyy. Vahingoittaa perhettä, kun katkeruus ja riitely ei voi olla vaikuttamatta myös lapsiin.

Luetaan täältä, kuinka onnellinen suhde on pettämisestä syntynyt.

Koskaan en ole lukenut, että pettäminen teki jätetyn onnelliseksi vaan päinvastoin tuskaa ja vihaa ja pohjatonta ahdistusta ja lapsilla puhjenneita ongelmia. Että siltä pohjalta sitten harkitkaa tarkasti haluatteko lähteä tätä aloituksen esimerkkiä noudattamaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nainen pettää se johtuu siitä että hänen tarpeensa on jätetty huomioimatta.

Miehen pettäessä sen tekee itsekän sika joka tulee kaltata elävänä.

eli kumpi on kyseessä, siitähän se riippuu

Naisten pettäminen onkin parempaa. Täysin oikeutettua :)

Älä vääristele naisten viestiä, naisen pettäminen on erilaista

Olin nuorena naimisissa ja oli lapsiakin. Oli myös liian suuret eroavaisuudet tempperamenteissa silloisen puolison kanssa ja elämä oli hankalaa. Rakastuin nykyiseen puolisooni työpaikallani. Pettämisestä siis alkoi, mutta olemme olleet onnellisesti yhdessä 25 vuotta ja yhteiset lapsetkin ovat jo aikuisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mussa varmaan jotain pahasti vialla kun en todellanaan lähtis pettäjän kanssa sen mitään syvällisempää ees kokeilee, takaraivossa painais kuiteskin jatkuvasti: se petti exäänsä mun kanssa, niin kenenköhän kanssa se pettää mua

Itsetuntokysymys. Jos parisuhde on toimiva ja luja, normaali-itsetuntoinen kykenee kyllä luottamaan. Tietysti jos koko suhde tuntuu epävarmalta, niin ehkä parempi jättääkin sikseen saman tien. 

Elikkä jos oon parisuhteessa ja kuulen että puoliso pettää mua ja vannoo ettei tee sitä uudestaan, niin mulla vaan huono itsetunto jos en luota sen puheisiin 🤔🤔

Ymmärrät huonosti. Tässä puhuttiin aiemmissa suhteissa pettämisestä. 

Ymmärsin kyllä tasantarkkaan mitä tarkoitit, mut ei se poista sitä tosiasiaa että pettäjä on pettäjä on mulla minkälainen itsetunto tahansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun nainen pettää se johtuu siitä että hänen tarpeensa on jätetty huomioimatta.

Miehen pettäessä sen tekee itsekän sika joka tulee kaltata elävänä.

eli kumpi on kyseessä, siitähän se riippuu

Olisi tietysti voinut myös pysytellä aiheessa tai ainakin olla kirjoittamatta mitään nolosti nasvihamielisen asenteesi paljastavia yleistyksiä, mutta kai se oli liikaa vaadittu.

koira

kalikka

älähdys

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mussa varmaan jotain pahasti vialla kun en todellanaan lähtis pettäjän kanssa sen mitään syvällisempää ees kokeilee, takaraivossa painais kuiteskin jatkuvasti: se petti exäänsä mun kanssa, niin kenenköhän kanssa se pettää mua

Itsetuntokysymys. Jos parisuhde on toimiva ja luja, normaali-itsetuntoinen kykenee kyllä luottamaan. Tietysti jos koko suhde tuntuu epävarmalta, niin ehkä parempi jättääkin sikseen saman tien. 

Elikkä jos oon parisuhteessa ja kuulen että puoliso pettää mua ja vannoo ettei tee sitä uudestaan, niin mulla vaan huono itsetunto jos en luota sen puheisiin 🤔🤔

Ymmärrät huonosti. Tässä puhuttiin aiemmissa suhteissa pettämisestä. 

Ymmärsin kyllä tasantarkkaan mitä tarkoitit, mut ei se poista sitä tosiasiaa että pettäjä on pettäjä on mulla minkälainen itsetunto tahansa

Nyt sinä jankutat vaan pinttynyttä omaa ajatustasi ja luulet, että todellisuus muovautuu jankuttamalla pinttymäsi mukaiseksi. Totuus kun on silti se, että aiempien suhteiden tapahtumat eivät välttämättä sanele seuraavia. 

Mieheni oli naimisissa, kun tapasimme. Asuivat kuitenkin erillään, useampia vuosia opiskelujen tähden. Lopulta päätti jatkaa eloa kanssani, ja erosi vaimostaan. Yllättäen ex-vaimokin oli hetken päästä naimisissa erään tutun opiskelutoverin kanssa. Meillä vuosia yhdessä 13 ja 3 lasta. Myös ex-vaimo edelleen uuden puolisonsa kanssa ja heillä myös lapsia. Päättyi hyvin kaikkien kannalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Entä kuinka monen elämän paras suhde on startannut ryöstöstä? Kavalluksesta? Pahoinpitelystä?

Huono provo. Vertaat rikoksia, joissa aiheutetaan toiselle aineellista tai fyysistä vahinkoa tekoon, joka ei ole rikos eikä vahingoita kenenkään omaisuutta tai kehoa. 

Vahingoittaa omaisuutta, jos pitää alkaa ositusta tekemään ja toista kotia perustamaan. Vahingoittaa kehoa ja seksuaalisuutta, jos puoliso on vielä jatkanut rakastajana kotonakin ja tajuaa että on ollut "rinnakkaiskäytössä". Vahingoittaa mieltä, kun luottamus elämänkumppaniin särkyy. Vahingoittaa perhettä, kun katkeruus ja riitely ei voi olla vaikuttamatta myös lapsiin.

Luetaan täältä, kuinka onnellinen suhde on pettämisestä syntynyt.

Koskaan en ole lukenut, että pettäminen teki jätetyn onnelliseksi vaan päinvastoin tuskaa ja vihaa ja pohjatonta ahdistusta ja lapsilla puhjenneita ongelmia. Että siltä pohjalta sitten harkitkaa tarkasti haluatteko lähteä tätä aloituksen esimerkkiä noudattamaan.

Sotket eroamisen ja pettämisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Ei eivät pysty, mutta miksi ihmeessä aikuinen ihminen ottaisi tuollaisen kumppanikseen joka on jo kerran todistetusti “menettänyt kontrollinsa”? Minä ainakin vaatisin parempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mussa varmaan jotain pahasti vialla kun en todellanaan lähtis pettäjän kanssa sen mitään syvällisempää ees kokeilee, takaraivossa painais kuiteskin jatkuvasti: se petti exäänsä mun kanssa, niin kenenköhän kanssa se pettää mua

Itsetuntokysymys. Jos parisuhde on toimiva ja luja, normaali-itsetuntoinen kykenee kyllä luottamaan. Tietysti jos koko suhde tuntuu epävarmalta, niin ehkä parempi jättääkin sikseen saman tien. 

Elikkä jos oon parisuhteessa ja kuulen että puoliso pettää mua ja vannoo ettei tee sitä uudestaan, niin mulla vaan huono itsetunto jos en luota sen puheisiin 🤔🤔

Ymmärrät huonosti. Tässä puhuttiin aiemmissa suhteissa pettämisestä. 

Ymmärsin kyllä tasantarkkaan mitä tarkoitit, mut ei se poista sitä tosiasiaa että pettäjä on pettäjä on mulla minkälainen itsetunto tahansa

Nyt sinä jankutat vaan pinttynyttä omaa ajatustasi ja luulet, että todellisuus muovautuu jankuttamalla pinttymäsi mukaiseksi. Totuus kun on silti se, että aiempien suhteiden tapahtumat eivät välttämättä sanele seuraavia. 

Siis totuushan on se että opituista toimintamalleista ( tässä tapauksessa pettäminen) erittäin vaikea päästä eroon ja siihenkään ei mun pinttymät vaikuta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Ei eivät pysty, mutta miksi ihmeessä aikuinen ihminen ottaisi tuollaisen kumppanikseen joka on jo kerran todistetusti “menettänyt kontrollinsa”? Minä ainakin vaatisin parempaa.

Jos toinen on menettänyt kontrollinsa koska rakastaa sinua niin suunnattomasti ettei kykene harkitsemaan rationaalisesti ja laskelmoimaan tekojensa seurauksia heikkona hetkenään, niin miksi koet sen jotenkin negatiivisena? Eihän se edelleenkään tarkoita, että mahdollisessa tulevassa parisuhteessanne hän kokisi samaa muita kohtaan ja ratkeaisi pettämään heidän kanssaan, jos edelleen sua rakastaa. Heikon itsetunnon piirre pitää muita uhkana ja itseään jotenkin huonompana. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mussa varmaan jotain pahasti vialla kun en todellanaan lähtis pettäjän kanssa sen mitään syvällisempää ees kokeilee, takaraivossa painais kuiteskin jatkuvasti: se petti exäänsä mun kanssa, niin kenenköhän kanssa se pettää mua

Itsetuntokysymys. Jos parisuhde on toimiva ja luja, normaali-itsetuntoinen kykenee kyllä luottamaan. Tietysti jos koko suhde tuntuu epävarmalta, niin ehkä parempi jättääkin sikseen saman tien. 

Elikkä jos oon parisuhteessa ja kuulen että puoliso pettää mua ja vannoo ettei tee sitä uudestaan, niin mulla vaan huono itsetunto jos en luota sen puheisiin 🤔🤔

Ymmärrät huonosti. Tässä puhuttiin aiemmissa suhteissa pettämisestä. 

Ymmärsin kyllä tasantarkkaan mitä tarkoitit, mut ei se poista sitä tosiasiaa että pettäjä on pettäjä on mulla minkälainen itsetunto tahansa

Nyt sinä jankutat vaan pinttynyttä omaa ajatustasi ja luulet, että todellisuus muovautuu jankuttamalla pinttymäsi mukaiseksi. Totuus kun on silti se, että aiempien suhteiden tapahtumat eivät välttämättä sanele seuraavia. 

Siis totuushan on se että opituista toimintamalleista ( tässä tapauksessa pettäminen) erittäin vaikea päästä eroon ja siihenkään ei mun pinttymät vaikuta

Eihän se ole mikään toimintamalli. Ei pettäjä ajattele, että nytpä lähden tästä pettämään. Hän ajattelee, että vitsit, vihdoin saan rakastamani ihanan ihmisen kanssa kahdenkeskisen hetken, ja siinä hetkessä hän ajattelee about nollaa asiaa, kun himo ottaa vallan ja kehot kohtaavat. 

Pettäminen on abstrakti käsite joka kattaa monenlaisia toimintamalleja ja tapahtumaketjuja. 

Ihanaa, että olette löytäneet rakkauden. Miksi siitä edellisestä huonosta suhteesta, jota ei halua pelastaa, ei voi kuitenkaan ensiksi erota? Miksi valitsitte pettää? Inhositteko edellistä puolisoa niin paljon, että ansaitsikin kärsiä? Tekosyitä on vaemaan tsiljoona, mutta itsekkäästi toimittu, traumoja aiheutettu, onnea!

(P.s. aika jännä, että mua ei ole koskaan petetty ja silti ajattelen näin ehdottomasti)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Ei eivät pysty, mutta miksi ihmeessä aikuinen ihminen ottaisi tuollaisen kumppanikseen joka on jo kerran todistetusti “menettänyt kontrollinsa”? Minä ainakin vaatisin parempaa.

Jos toinen on menettänyt kontrollinsa koska rakastaa sinua niin suunnattomasti ettei kykene harkitsemaan rationaalisesti ja laskelmoimaan tekojensa seurauksia heikkona hetkenään, niin miksi koet sen jotenkin negatiivisena? Eihän se edelleenkään tarkoita, että mahdollisessa tulevassa parisuhteessanne hän kokisi samaa muita kohtaan ja ratkeaisi pettämään heidän kanssaan, jos edelleen sua rakastaa. Heikon itsetunnon piirre pitää muita uhkana ja itseään jotenkin huonompana. 

Ettäkö toinen on minuun niin suunnattoman rakastunut vaikkemme ole vielä yhdessäkään, että satuttaa puolisoaan niin jäätävän karmealla tavalla? Joo, ei ole ihan sellainen ihminen johon haluan sekaantua. Minussa ei ole mitään niin ihmeellistä ettäkö kykenisin olemaan kaikille kaikkea aina. Haluan kumppanin joka sitoutuu suhteeseensa, eikä hullaannu niin että järki menee.

Minulla on itsetunto sen verran korkealla, että tiedän ansaitsevani miehen joka osaa sitoutua ja pitää kontrollinsa. Ja sellaisen olen saanutkin, samoin kun kumppanini naisen joka ei petä. Olen minäkin hullaantunut ja ihastunut toisiin suhteemme aikana, olen käynyt sitä asiaa läpi mielessäni ja todennut että rakastan puolisoani ja haluan olla hänen kanssaan tässä suhteessa ja sitoutunut entistä tiukemmin työskentelemään meidän suhteemme eteen. Ja vielä 15 vuoden jälkeen olemme kumpikin todella onnellisia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mussa varmaan jotain pahasti vialla kun en todellanaan lähtis pettäjän kanssa sen mitään syvällisempää ees kokeilee, takaraivossa painais kuiteskin jatkuvasti: se petti exäänsä mun kanssa, niin kenenköhän kanssa se pettää mua

Itsetuntokysymys. Jos parisuhde on toimiva ja luja, normaali-itsetuntoinen kykenee kyllä luottamaan. Tietysti jos koko suhde tuntuu epävarmalta, niin ehkä parempi jättääkin sikseen saman tien. 

Elikkä jos oon parisuhteessa ja kuulen että puoliso pettää mua ja vannoo ettei tee sitä uudestaan, niin mulla vaan huono itsetunto jos en luota sen puheisiin 🤔🤔

Ymmärrät huonosti. Tässä puhuttiin aiemmissa suhteissa pettämisestä. 

Ymmärsin kyllä tasantarkkaan mitä tarkoitit, mut ei se poista sitä tosiasiaa että pettäjä on pettäjä on mulla minkälainen itsetunto tahansa

Nyt sinä jankutat vaan pinttynyttä omaa ajatustasi ja luulet, että todellisuus muovautuu jankuttamalla pinttymäsi mukaiseksi. Totuus kun on silti se, että aiempien suhteiden tapahtumat eivät välttämättä sanele seuraavia. 

Siis totuushan on se että opituista toimintamalleista ( tässä tapauksessa pettäminen) erittäin vaikea päästä eroon ja siihenkään ei mun pinttymät vaikuta

Eihän se ole mikään toimintamalli. Ei pettäjä ajattele, että nytpä lähden tästä pettämään. Hän ajattelee, että vitsit, vihdoin saan rakastamani ihanan ihmisen kanssa kahdenkeskisen hetken, ja siinä hetkessä hän ajattelee about nollaa asiaa, kun himo ottaa vallan ja kehot kohtaavat. 

Pettäminen on abstrakti käsite joka kattaa monenlaisia toimintamalleja ja tapahtumaketjuja. 

Ihminen jolla on noin puuttuva moraalinen selkäranka, ansaitsee kaltaisensa. Normaali ihminen osaa kyllä arvioida omia mielitekojaan. Himoilla ja muilla olisi helppo perustella vaikkapa varkauksia. “No mutta kun minä himoitsin tuota kolmen karaatin timanttia niin kamalasti!” Normaali ihminen osaa ajatella tekojensa seurauksia etukäteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Ei eivät pysty, mutta miksi ihmeessä aikuinen ihminen ottaisi tuollaisen kumppanikseen joka on jo kerran todistetusti “menettänyt kontrollinsa”? Minä ainakin vaatisin parempaa.

Aina voi vaatia ja toivoa. Mutta todellisuus on ikävä kyllä juuri tuo, että ihminen on vain ihminen. Miltei kuka tahansa voi hairahtua. Sellaisetkin, jotka ovat itse uskoneet olevansa uskollisia.

Itse taas en haluaisi edes olla täydellisen ja täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen kumppani. Vaikka hän sitten olisikin 110 % uskollinen, niin jotkut muut piirteet saattaisivat olla ahdistavia tai sietämättömiä.

Rautainen itsekontrolli maustettuna tunteettomuudella ei sekään ole minua kiinnostava persoona.

Samaa mieltä, tuskin monikaan on ollut täysin vapaa solmiessaan uuden suhteen. Onhan sekin tavallaan jo pettämistä vaikka ei aleta sinällään seurustella, mutta ajatukset ovat jo uudessa ihmisessä, ei se pettäminen ole se pelkkä p..o.

Se on veteen piirretty viiva, elämä ei todella ole yksinkertaista.

Vaikka jotkut niin kovin sitä haluaisivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Ihanaa, että olette löytäneet rakkauden. Miksi siitä edellisestä huonosta suhteesta, jota ei halua pelastaa, ei voi kuitenkaan ensiksi erota? Miksi valitsitte pettää? Inhositteko edellistä puolisoa niin paljon, että ansaitsikin kärsiä? Tekosyitä on vaemaan tsiljoona, mutta itsekkäästi toimittu, traumoja aiheutettu, onnea!

(P.s. aika jännä, että mua ei ole koskaan petetty ja silti ajattelen näin ehdottomasti)

Eroaminen ei aina ole ihan pikkujuttu käytännössä eikä henkisesti. Se saattaa olla koko elämän vaikein yksittäinen päätös. Ei pidä vähätellä kynnystä ja ihmisten eri tilanteiden vaativuutta.

Näitä "mikset eroa ensin entisestä" -tyyppejä tuntuu yhdistävän jonkinlainen sarjamonogamia, eli kumppani vaihtuu tuhkatiheään, käytännössä heti ensi-ihastumisen huuman laannuttua. Ei siinä mistään todellisista parisuhteista silloin edes puhuta, vaan ihastumisriippuvuudesta.

Toki onkin helppo erota, jos tarvittava vaivannäkö muodostuu laukkujen pakkaamisesta ja uuden vuokrakämpän etsimisestä. On hippasen eri asia jos takana on neljännesvuosisata yhdessä ja kaikki mahdolliset siteet niin taloudellisesti, perheen ja sukujen osalta kuin ehkä sosiaalisestikin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Ei eivät pysty, mutta miksi ihmeessä aikuinen ihminen ottaisi tuollaisen kumppanikseen joka on jo kerran todistetusti “menettänyt kontrollinsa”? Minä ainakin vaatisin parempaa.

Aina voi vaatia ja toivoa. Mutta todellisuus on ikävä kyllä juuri tuo, että ihminen on vain ihminen. Miltei kuka tahansa voi hairahtua. Sellaisetkin, jotka ovat itse uskoneet olevansa uskollisia.

Itse taas en haluaisi edes olla täydellisen ja täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen kumppani. Vaikka hän sitten olisikin 110 % uskollinen, niin jotkut muut piirteet saattaisivat olla ahdistavia tai sietämättömiä.

Rautainen itsekontrolli maustettuna tunteettomuudella ei sekään ole minua kiinnostava persoona.

Samaa mieltä, tuskin monikaan on ollut täysin vapaa solmiessaan uuden suhteen. Onhan sekin tavallaan jo pettämistä vaikka ei aleta sinällään seurustella, mutta ajatukset ovat jo uudessa ihmisessä, ei se pettäminen ole se pelkkä p..o.

Se on veteen piirretty viiva, elämä ei todella ole yksinkertaista.

Vaikka jotkut niin kovin sitä haluaisivatkin.

Minusta täydellisyyteen pyrkiminen on aivan täysin eri asia kuin valmius satuttaa ja traumatisoida ihminen jota on ainakin jossain vaiheessa rakastanut. Se kertoo kyvyttömyydestä ymmärtää omien tekojensa seuraukset, kyvyttömyydestä empatiaan omaa puolisoaan kohtaan - sitä jonka kanssa on jossain vaiheessa valinnut jakaa elämänsä. Petetyksi tuleminen satuttaa, loukkaa, ja traumatisoi jopa ylisukupolvisesti. Ihmeellistä että on ihmisiä joiden mielestä se on pikkuseikka.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kenen aikuisena alkanut parisuhde on muka oikeasti alkanut niin että molemmat ovat olleet 100% sinkkuja? Toki niitäkin on mutta haloo, en jaksa uskoa että on niin harvinaista aloittaa "pettämisestä".

Miksei voi todeta nykyiselle kumppanille että hei, nyt on niin että koen meidän suhteen olevan siinä vaiheessa etten enää halua olla sun kanssasi, vaan tuntuu että jonkun muun kanssa voisi synkata paremmin?

Toki minusta on raukkamaista alkaa suhteeseen ylipäänsä vain tyytyäkseen ja sitten jättää kun löytyy parempi, sen sijaan että tekisi töitä pitääkseen suhteensa siihen ensimmäiseen kumppaniin hyvänä. Voisi edes koittaa pariterapiaa yms ennen lähtemistä (saati pettämistä!) Onko oikeasti aikuiselle ihmiselle niin vaikea toimia asiallisesti ihmistä kohtaan josta on ainakin joskus välittänyt?

Siksi, että ei tuollaisia ihmiset ajattele, ennenkuin kohtaavat sen, jonka kanssa synkkaa paremmin. 

Siinä vaiheessa voi kuitenkin sanoa sille uudelle että hei, ennenkuin mitään tapahtuu, mun pitää hoitaa ero asiallisesti nykyistä kohtaan. Vasta sitten alkaa deittailla tätä uutta. Niin toimii asiallinen aikuinen ihminen, se ettei kaikki ole asiallisia tai aikuisesti käyttäytyviä ei ole mikään uutinen. Kaikkeen ei kuitenkaan tarvitse tyytyä.

Näin oppikirjoissa. Joskus todellisuudessakin. Silti elämä on monenkirjavaa ja voi käydä niinkin, että kontrolli pettää, hetkeksikin, vaikkapa jossain pikkujouluissa. Tämä ei ole oikeutus, vaan selitys kysymykseen "miksi". Koska sattuu ja tapahtuu, ihmiset eivät aina pysty täydellisyyteen. 

Ei eivät pysty, mutta miksi ihmeessä aikuinen ihminen ottaisi tuollaisen kumppanikseen joka on jo kerran todistetusti “menettänyt kontrollinsa”? Minä ainakin vaatisin parempaa.

Aina voi vaatia ja toivoa. Mutta todellisuus on ikävä kyllä juuri tuo, että ihminen on vain ihminen. Miltei kuka tahansa voi hairahtua. Sellaisetkin, jotka ovat itse uskoneet olevansa uskollisia.

Itse taas en haluaisi edes olla täydellisen ja täydellisyyttä tavoittelevan ihmisen kumppani. Vaikka hän sitten olisikin 110 % uskollinen, niin jotkut muut piirteet saattaisivat olla ahdistavia tai sietämättömiä.

Rautainen itsekontrolli maustettuna tunteettomuudella ei sekään ole minua kiinnostava persoona.

Samaa mieltä, tuskin monikaan on ollut täysin vapaa solmiessaan uuden suhteen. Onhan sekin tavallaan jo pettämistä vaikka ei aleta sinällään seurustella, mutta ajatukset ovat jo uudessa ihmisessä, ei se pettäminen ole se pelkkä p..o.

Se on veteen piirretty viiva, elämä ei todella ole yksinkertaista.

Vaikka jotkut niin kovin sitä haluaisivatkin.

Jos eroaa puolisosta siksi, että haluaa alkaa seurustelemaan tietyn ihmisen kanssa, on jo pettänyt. Ihan sama, kävikö siinä ohessa ankerias kurkkaamassa koralliluolaan. 

Idealismissaan naiivit moraalijankuttajat ovat sitä mieltä, että ihmisen pitää eräänä päivänä vaan todeta parisuhteensa niin huonoksi, että lyö erolaput tiskiin ja muuttaa pois. Sen jälkeen sitten alkaa etsiskellä maailmasta uutta puolisokandidaattia vaikka on siihen asti kulkenut laput silmillä . 

Käytännössä tuota varmasti tapahtuu, mutta käytännössä tapahtuu todella paljon muutakin, koska aina ihminen ei ymmärrä, halua, uskalla tai kykene ottamaan "kylmää" eroa tuosta vain. Jos suhde on "ihan ok" ja puoliso sellainen johon voi "tyytyä", varsinkin jos on perhe tai omaisuutta pelissä, ihan huvikseen ei erota. Moni sietää jopa aika huonoa suhdetta. Siinä voi olla psyykkisiä pulmiakin mukana, jolloin mikään rationalisointi ei auta. Riittävä motiivi eroprosessin käynnistämiseen voi olla se, että rakastuu toiseen. Joskus sekään yksin ei riitä, vaan pedataan valmiiksi jo uusi parisuhde ja silloin pettäminen kaikin tavoin alkaa olla triviaali valinta. Kun kuitenkin lopputulos on sama, niin ketäpä silloin jaksaa kiinnostaa periaatteen vuoksi pidättäytyä kauneimmasta vain jonkin byrokraattisen nimellisyyden vuoksi.